Neljäs raskaus (kuudes vauva), en jaksa, haluan abortin!
Meillä on viisi lasta (kahdet kaksoset) ja vaikka kaikki ovat tavallaan isoilla ikäeroilla niin rankkaa on ollut ja siksi päätimmekin, että meidän lapsilukumme jää tähän. Yksi suurimmista syistä oli se, että meillä on iso riski saada myös taas kaksoset.
Yksikään raskaus ei ole saanut ilman apua alkuaan (minä en ovuloi), tosin kun on päätetty, että vauva on tervetullut niin raskaus on saanut alkunsa joko ensimmäisestä tai toisesta kierrosta.
Ehkäisyä emme ole muulloin käyttäneet, suurin syy tähän on ollut se, että minä olen kokeillut kaikkia ehkäisymuotoja, mutta mikään ei sovi, kaikista oli aina jotain ikäviä sivuvaikutuksia. Kondomia on aika ajoin käytetty, yleensä se eka vuosi tai kaks varmuuden vuoksi, mutta sen jälkeen ei ole ollut sitäkään käytössä. Nyt kun päätimme, ettei meille tule enempää lapsia niin mies odottaa aikaa vasektomiaan ja kondomi on ollut käytössä.
Nyt viikko aikaa tein positiivisen raskaustestin ja ensimmäinen ajatukseni oli, että ei, en jaksa ja haluan abortin. Yhä olen abortin kannalla, mutta mies on sanonut, että jos teen abortin niin hän harkitsee vakavasti eroa.
En vaan yksinkertaisesti jaksa enää edes yhtä vauvaa, saati kahta, emme siis tiedä onko tulossa yksi vai kaksi.
Mies on luvannut, että hoitaisi vauvaa mahdollisimman paljon jne. enkä sitä epäilekään kun on aiempiakin vauvoja hoitanut todella paljon, mutta en vaan jaksa enää sitä valvomista ja univelkaa ja sen aiheuttamia sivuvaikutuksia.
Minun mielestäni meidän lapsilukumme on täysi ja jos tietäisin varmaksi, että pystyn luopumaan vauvastani niin antaisin hänet adoptioon, mutta olen aika varma, etten kykene vauvasta luopumaan kun olen häntä sisälläni kantanut.
Kommentit (52)
on ollut juuri siksi kondomi käytössä, etten tulisi raskaaksi.
Siis niitä spermantappo-puikkoja, joita saa apteekista. Ihan oikeasti, jos raskaus on katastrofi, on suositeltavaa käyttää tuplaehkäisyä. Tai sitten olla harrastamatta yhdyntäseksiä kunnes saa piuhat katki.
Tämänhetkisessä ratkaisussasi en sinua valitettavasti osaa auttaa, hurjalta kuulostaa. :/
pahimman ajan yli, taloudellisesti ei kuitenkaan tällä hetkellä ole mahdollista kauhean pitkäksi aikaa palkata apua.
ap
onko teidän mahdollista palkata lastenhoitoapua? se saattaisi olla pelastus.
tällä kertaa ottaa rennosti ja nauttia raskausajastasi. Kun vauva on syntynyt, annat miehen hoitaa sitä mahdollisimman paljon. Muut lapset voitte laittaa päiväkotiin/palkata kotiin hoitajan. Aloita jokin voimaannuttava harrastus esim tanssi, maalaus, valokuvaus, jooga yms. jonka turvin voit paea välillä perhe-elämää. Opettele myös nauttimaan vauvojen hoidosta ja nukkumaan aina kun vauva ei sinua tarvitse. Käytä erilaisia rentoutusmenetelmiä ja hae unettomuuteen apua. Äläkä enää tämän jälkeen hankkiudu raskaaksi vaikka se vaatisi ajoittaista selibaattia ja sterilisaatiota!!!
tai sinne vuoden ikään, sen jälkeen meillä on mies jäänyt aina toiseksi vuodeksi vauvan/vauvojen kanssa kotiin. Kyse on siitä, etten ole valmis enää laittamaan terveyttäni alttiiksi ja kärsimään univelan aiheuttamista vaivoista ja olemaan mahdollisesti jopa sairaalassa. En yksinkertaisesti jaksa, kun nyt vihdoin alkaa terveys olla kunnossa eikä ole univelkaa ym. Abortin tekeminenkin tulee varmasti olemaan raskasta, saati sitten, jos mies vielä oikeasti haluaa eron kun teen abortin. Sitten jään täysin yksin lasten kanssa. ap
ja miehesi jää sitten kotiin vanhempainvapaalle, eli leikit miestä, käyt töissä ja sitten tulet kotiin, käyt harrastuksissa tms ja yöt hoitaa mies tietenkin. Mies voi sitten jäädä vielä hoitovapaallekin. Sun tarvii vain jaksaa raskausaika.
Minä en ole antanut, mutta tiedän ihmisen, joka on antanut ja hän kärsii siitä vielä tänä päivänäkin.
ap
olen aika varma, etten kykene vauvasta luopumaan kun olen häntä sisälläni kantanut.
Unohtuiko yksi asia...? Nimittäin se vauva...? SINÄ et kykene luopumaan, SINÄ olet kantanut... Anna lapselle mahdollisuus!
neljäs lapsi oli haluttu/toivottu, sen sijaan teimme päätöksen kun 4 ja 5 lapsi olivat syntyneet, ettei meille tule enää enempää lapsia, koska näidenkin kanssa on ollut rankkaa, erityisesti vauva-aika ollut raskasta.
Tiedämme kyllä miten vauvat saa alkunsa.
ap
Mutta nyt ajatus kuudennesta tuntuu mahdottomalta? Ihmeellistä kitinää - seksistä kun saa lapset alkunsa.
kun se on ainoa tapa saada selvyys lukumäärään ja abortti on sitä vaikeampi mitä myöhemmässä vaiheessa tehdään. Sinun ja miehesihän tämä on päätettävä ja ymmärrän molempia kantoja. Minusta ihan aikuista ajatella omaa ja perheensä jaksamista.
Itse miehenä toivoisin että jaksaisit sen viimeisenkin lapsen kunnialla kantaa ja jättäisit sitten lapsivuodeajan jälkeen vetovastuun puolisollesi.. Jos kaikki menee hyvin, niin tiedän varmasti että olet lopussa kiitollinen siitä että tämänkin pikkuisen hoiditte.
Meillä se tilanne että neljä lasta hoidettu kymmenen vuoden univelalla ja vaimolle lupasin käydä piuhankatkomisleikkauksessa, jos vielä raskautuu ;) Kumpikaan meistä ei suostuisi aborttiin vaan ollaan päätetty ottaa vastaan mitä tuleman pitää. Ei ne valinnat kuitenkaan helppoja ole ja itseäkin välillä huolettaa että miten sitä jaksettais jos vaikka jotain vakavampaa sairautta tulis. Täytyy koputtaa puuta kun on saatu olla terveenä ja on ollut vaan tätä tavallista kiirettä.. Tsemppiä teille molemmille mihin ratkaisuun sitten päädyttekin!
Sovitte miehen kanssa, että alusta asti hän hoitaa yöheräilyt. Toisin sanoen vauva saa aina yömaitonsa pullosta, lypsettyä tai korviketta.
Voit itse vaikka nukkua tulpat korvissa toisessa huoneessa. Jos mies tähän lupaa sitoutua, saat kunnon yöunet ja jaksat päivät ihan eri tavalla kuin muuten.
vaihtoehto, jos haluan jatkaa mieheni kanssa. Mies kuten sinäkin kirjoitit pitäisi minua murhaajana ja tämä jäisi varmasti meidän väliimme.
Oikeammin vaihtoehdot ovat tosiaankin adoptio tai vauvan pitäminen.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, että jos vauvoja tosiaan olisi vain yksi, niin ehkä vielä jaksaisin tämän yhden vauvan, mutta kaksosista en olisi ollenkaan niin varma. Täällä kun ei saa kunnalta apua.
ap
mutta ap:n tapauksessahan mies vastustaa jyrkästi, joten abortti ei voi olla vaihtoehto. Siis miehesihän ajattelisi sinua murhaajana, ei sellaisella suhteella ole tulevaisuutta. Kyllä teidän vaihtoehdot ovat joko adoptio tai lapsen pitäminen omassa perheessä tai ero ja mies ottaa vauvan huoltajuuden.
Tämä päätös on kaikkea muuta kun helppo, ehkäpä ultran jälkeen tietäisi enemmän.
ap
Jos nyt oikein tajusin, että olet joutunut ottamaan jotain hormonia, että edelliset on saatu aikaan? Sillähän nimenomaan munasoluja voi lähteä sitten useampi yhtäaikaa ja kaksosia sulla kahdet tästä syystä? Joten jos tämä on saanut alkunsa luonnollisesti, niin tuskin on kahta.
Yllärivauvan sain minäkin neljänneksi, juurikin kondomi oli ollut käytössä. Vauva on aivan mielettömän ihana ja helpompi kuin kukaan edellisistä. Tosiaan tuntuu, että näin oli tarkoitus - saada kokea tämä ihana vauva-aika oikein aurinkoisen persoonan kanssa. Oikein päiviemme valo, joka hymyilyttää, vaikka isompien kanssa olisi miten rankkaa.
Mutta nyt ajatus kuudennesta tuntuu mahdottomalta? Ihmeellistä kitinää - seksistä kun saa lapset alkunsa.