Ero miehen äidin takia?
Nyt en tiedä minne muualle kirjoittaisin.
Miehen äiti. Huoh.. Ei herätä minussa vihaa, enemmänkin loppuunajamistuntemuksia, varsinkin siellä kyläilyn jälkeen.
Nainen joka lähenee kuuttakymmentä, eikä muista kuinka vauvoja hoidetaan, neuvoo kuitenkin joka asiassa. Itse olen huolissani vauvan kasvusta, on tehnyt syömisstopin ja ripuloi nyt kolmatta viikkoa, käyrä tullut -3 jo pari viikkoa sitten, nyt varmaan enemmän. Ruokahalu mennyt samoihin aikoihin. Nyt epäilyksenä maitoallergia. "Ei niitä käyriä kannata katsoa, ei ne mitään kerro." Eikö? Luulin että se on lapsen henk.koht käyrä jolla mitataan ja tarkkailaan kunkin lapsen kasvua.
Ja aina. Kun vauva oppi nauramaan, tanssimaan, on tullut heidän sukuunsa. Kun vauva tekee mitä tahansa, tulee häneen tai heidän sukuunsa. Vauvalla sisarus joka lähti todella aikaisin liikkumaan. Mutta nyt kun meillä opittu uusia taitoja, on vauva tullut tätiin, täti lähti ajoissa liikkumaan.
Lisäksi koko vauvan elinajan on vauva ollut miehen vanhempien mielestä lihava. On ehdoteltu vauvauinnin aloitusta ym, koska vauva oli pyöreä. Tissiaikoina meni +10 käyrällä painossa, suloista vauvanpyöreyttä, ei missään nimessä lihavuutta.
Meidän asumisratkaisut ovat huonoja, auto liian kallis, aina tulee sieltä suunnasta jotain..
Autosta kyllä sanoi miehen isä, mutta joka tapauksessa.
Olen muutamia kertoja käynyt siellä ilman että ns. anoppi (ei olla kuitenkaan naimisissa) ei ole kotona, ja tunnelma on aivan eri. Tunnen itseni tervetulleeksi.
Miehelle olen yrittänyt sanoa että sanoisi hän asioihin jotain, ei sanaakaan.
Olen tähän saakka hyvin hillinyt itseni, pelkään että räjähdän vielä jonain päivänä.
Ensin ajattelin että kun imetys loppuu ja hormoonit tasaantuu, tilanne muuttaa. Eipä muuttunut.
Rakastan miestäni koko sydämestäni, mutta eilen rupesin jo miettimään eroa, jotta ei tarvitisi olla "anopin" kanssa tekemisissä. :(
Miehelle en voi puhua, ei kuuntele kun on hänen perheestään kyse, silloin minä olen se huono jonka pitäisi fiksumpana yrittää olla kuuntelematta. Olen monet itkut salaa itkenyt, alan olla loppu, ja kuten aiemmin kerroin, yleensä kyläilyjen jälkeen.
Mitähäh kyseiselle anopille voisi tehdä? En haluisi suhteen kaatuvan nyt tähän. :(
Kommentit (42)
Viimeksi kun vähensimme, saimme kuulla siitä.
Ja onko muilla niin että täytyy viedä lapsia näytille mummolaan? Eikö isovanhempien tarvitse tulla koskaan katsomaan lapsia omaan kotiin, jossa todella näkee millaisia lapset ovat?
Teet niin kuin minä - en käy anoppilassa!
En vain tule toimeen sen ihmisen kanssa, joten en käy siellä.
Mies ja lapset saa mennä niin usein kun haluavat, saanpahan hetken aikaa itselleni silloin :)
Tämä järjestely toimii meillä eikä mieskään pahoita siitä mieltään.
kun kerran tiedät, että anopin puheet ovat joutavaa ja suoraan väärääkin, anna tädin puhua. Katso hommaa kuin jotain tv-komediaa, älä ota henkilökohtaisesti ja tee omat touhusi tasan niin kuin hyväksi näet.
Kun arvostelevat autoa tai jotain muuta, näytä ystävälliseltä ja totea vain, että onhan se noinkin ja vaihda puheenaihetta. Vauvan ongelmista ei kannata edes mainita, neuvoloista sun muista totea vain, että eipä mitään erikoista. Kyläilyjä voi vähentääkin, jos ei jaksa kovin useasti. Monesti näitä lukiessa tulee mieleen, että miksi ihmeessä ihmiset avautuvat asioistaan ihmisille, joista eivät edes pidä.
Eroon tuossa ei ole aihetta, miehesi on siinä mielessä oikeasssa, että usein suora asiaan puuttuminen on vain haitaksi, kun tuo anopin käytös ei kuitenkaan ole suoranaisesti loukkaavaa, siis haukkumista, panettelua tms.
nythän on ehdotettu että SINÄ vähennät käyntejä. Lapset isän mukana käymään ja jää sinä kotiin. Tuskin sitten tulee sanomista. Jos vähennät kaikkien käyntejä sekä lasten että isän, niin varmasti tulee sanomista.
Isovanhempia on monenlaisia mutta ne eivät ole ikuisia ja joskus voi tulla tilanne että niiden hoitoapua tarvitaan, joten ei kannata välejä kokonaan katkaista.
Minä aikoinani sanoin ja siihen loppui lastenhoito-ohjeiden tuputtaminen ja kaikenlainen hevostelu. Nykyisin meillä hyvät välit. Mut meillä se oli mieheni joka murahti äidilleen ensimmäisen kerran juuri tollaisista asioista.
Voi voi voi voi kun onkin kamalaa. Ihan oikeasti, mitä jos kokeilisit aikuiseksi kasvamista?
Ihmiset on erilaisia, heillä on erilaisia mielipiteitä ja erilaisia tapoja. Ei joka asiasta tarvitse ottaa itseensä.
Mitä ihmeessä se on esim. sulta pois, jos lapsi on anopin mielestä tullut tätiinsä? Miten joku jaksaa olla noin pikkumainen idiootti, että märisee tuollaisesta asiasta?
Ja vauva nyt on LIHAVIA. Varsin monet vauvat. Monet eivät edes kovin suloisia läskiensä lomassa, mutta se on ihan normaalia. Liian lihavia eivät toki ole, vauvan kuuluukin olla LIHAVA.
Jos tosiaan sulla on noin vaikeaa, älä käy siellä. Mutta mitään oikeutta sulla ei ole estää miestä käymässä OMIEN vanhempiensa luona.
Pystyttekö ikinä ajattelemaan ,että ehkä teidän oma lapsuudenperheenne ei ole miestenne mielestä niin kovin kummoinen? Harvemmin ne kuitenkaan tuollaista valtataistelua ja itkupotkumärimärimäri-meininkiä pystyyn pistävät.
ja ohjaa anoppia puhumaan kaikki käytännön järjestelyt yms. poikansa kanssa "oletko puhunut Matille, Matti hoitaa meillä nämä, soitapa Matille...yms."
Itse en halua nähdä anoppiani ollenkaan ja toivon hänet hevon kuuseen. Lapset ja mies saavat nähdä mummoaan ja äitiään kuinka paljon tahansa. Siinä tapauksessa kun mummo on mennyt aivan kamalia lapsille puhumaan, olen sanonut lapsille ettei mummon puheista kannata välittää. Ja mies on onneksi (vuosien kuluessa) oppinut sanomaan äidilleen vastaan. Ehkä teilläkin käy näin vielä.
Minäkin joskus mietin eroa anopin takia. Olen nyt vanhetessani kouluttanut itseäni sietämään anoppia ja hänen sanomisiaan ja yrittänyt unohtaa ne. Helppoa se ei ole vieläkään, noin 15 vuoden jälkeen, mutta selviän jo paremmin. Jotenkin anoppi onnistuu sanomaan pahasti kaikesta siitä, mikä on minulle raksta ja tärkeää.
Meilläkin esikoinen oli vauvana anopista liian lihava (0-käyrällä) ja leikki-ikäisenä liian laiha (edelleen 0-käyrällä). Kuopuksemme on poikkeuksellisen suuri (pituus -1.6 sd, paino pituuteen nähden 0-käyrällä). Milloinkahan anoppi huomaa, että taapero on oikeasti pieni ja mitähän siitä sitten seuraa?
Kyläillessä joskus piti ottaa itse ruokaa, joskus ei saanut. Joskus piti ulkoilla lasten kanssa, jos se oli pahaksi... huoh. Meillä helpotti, hassua kyllä, kun anoppi muutti samalle paikkakunnalle. Muutaman tunnin itse kukin jaksaa näytellä vieraskoreaa. Viikonloppu oli aivan liikaa.
Yritä siis kovettaa itsesi ja opettele ajattelemaan, että sinä tiedät miten asiat ovat ja anopin sanomisilla ei ole väliä. Se on vaikea tie ja minullakin meni siihen ainakin 10 vuotta ja vieläkin anoppi välillä onnistuu viiltämään syvälle. Joka tapuksessa sanoisin, että tulemme tällä hetkellä toimeen jopa kouluarvosanalla 7+, jos joskus on on ollut luokkaa 5-.
Minuakin alkoi vajaa vuosi sitten ahdistaa pahemman kerran appivanhempien jatkuva negatiivisuus ja tyytymättömyys. Asiaa mietittyäni eri kanteilta laitoin välit sinne poikki ts. lopetin kyläilyn kokonaan ja sovimme mieheni kanssa, että hän hoitaa jatkossa kaiken yhteydenpidän vanhempiinsa ja sisarustensa perheisiin.
Suuri ponnin ratkaisuuni oli tapa, jolla anoppi haukkui minun vanhempiani ja suosi mieheni sisaruksia ja poikia lastenlapsina.
Ja kas, sain oman vapaa-aikani ja mielenrauhani takaisin monen vuoden jälkeen! Nyt voin vaikka mennä uimaan tai leffaan, kun mies ja lapsi menevät appivanhemmilleni kylään (ja kuuntelemaan valitusta...). Anoppi yritti muutaman kerran olla yhteydessä, mutta olen johdonmukaisesti ollut vastaamatta ja pyytänyt aina, että mieheni muistuttaisi, että yhteydenpito hoidetaan mieheni kautta. Aikaisemmin toimin perheen sosiaalimajutina myös miehen sukuun päin, hoidin kyläilyjärjestelyt, hankin joululahjat, raportoin lapsen tekemiset yms. Eipä enää tarvitse, enkä aloita uudelleen. Anoppi hapantukoon omaan katkeruuteensa kaikessa rauhassa!
Kyläillessä joskus piti ottaa itse ruokaa, joskus ei saanut. Joskus piti ulkoilla lasten kanssa, jokus se oli pahaksi... huoh. M
Piti siis olla näi alkuperäinen vääristi viestiä.
mitä suuresti epäilen niin ihan ystävällisesti sanon että tuossako ne syyt nyt sitten on, mitkä saa sut miettimään eroa?????
Itse aloin miettimään omaa suhdettani anoppiin, jonka kanssa minulla on hyvät välit, oikeastaan ihan erinomaiset. TUhannet kerrat anoppi on kertonut omia mielipiteitään mutta kun antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin ei ole vaikeaa. Ja jos tiedän jonkun asian että meillä on eri näkökulma esim. neuvola-asioista yms. niin sitten en vain kerro asioita anopille. Sanon vaan että eipä kummempia tms.
Mutta koskaan en ole loukkaantunut tms. vaikka anoppi välillä tekee päätöksiä meidän puolesta tai olettaa että joka joulu olemme siellä. Loppujen lopuksi teemme päätökset itse ja jos anoppi siitä suuttuu niin hänen häpeä se on, ei meidän.
Mutta siis ihan oikeesti, relaa nyt vähän. Elämä on paljon kivempaa kun antaa joittenkin asioiden vaan olla. Jokaisessa meissä on niitä huonoja puolia, niinkuin nyt esim sinussakin näköjään ;) Niiden kanssa vaan täytyy oppia elämään ja tekemään kompromisseja.
Koska kyse ei ole kuitenkaan mistään haukkumisesta, parjaamisesta tms.
Ja älä sitten käy perheesi mukana siellä jos noin ärsyttää. Se on kuitenkin tärkeää heille että miehesi ja lapset siellä käyvät.
Miehesi voi käydä lapsen/lasten kanssa keskenään. Itse voit sillä aikaa jäädä kotiin lepäämään :-) Jos miehesi on läheinen oman perheensä kanssa, niin et voi valitettavasti muuta kun kestää. Niin, tai sitten erota, mutta se nyt lienee hieman yliampuva päätös. Kamalia anoppeja on maailma täysi ;-)
Vähän villoja, paljon porua.
Siis ei tuo nyt miltään kuulostanut. Se että vauvalla on nyt joku ongelma (ripuli), saattaa vaikuttaa mielialaasi? Ei kai kukaan muuten moisen vuoksi olisi eroamassa?
En ymmärrä miksi sua vaivaa jos lasta verrataan miehen sukuun. Eihän se ole mikään loukkaus. Ja jos anopin ohjeet ovat vääriä, anna mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Ja kyllä tuo +10-käyrällä vedellyt vauva on varmasti muista kuin äidistään näyttänyt lihavalta. Mutta mitäs tuosta. Rauhoitu.
Ja aina. Kun vauva oppi nauramaan, tanssimaan, on tullut heidän sukuunsa. Kun vauva tekee mitä tahansa, tulee häneen tai heidän sukuunsa. Vauvalla sisarus joka lähti todella aikaisin liikkumaan. Mutta nyt kun meillä opittu uusia taitoja, on vauva tullut tätiin, täti lähti ajoissa liikkumaan.
Voi että miten kuulostaakin tutulta!
Ei sillä, ei mua se niin hirveästi haittaa mut kieltämättä vituttaa että kaikki piirteet, kaikki hyvät puolet on sieltä peritty eikä käytännössä jakseta muistaa että on toinenkin vanhempi, eikä kaikki varvasvälit ole suoraan vauvan tädiltä.
"Aijaa, kun meillä aina lapset niin helposti nukahti ja oppi kaiken ajoissa".
Niin, minäpä en.
Vähän villoja, paljon porua.
Siis ei tuo nyt miltään kuulostanut. Se että vauvalla on nyt joku ongelma (ripuli), saattaa vaikuttaa mielialaasi? Ei kai kukaan muuten moisen vuoksi olisi eroamassa?
En ymmärrä miksi sua vaivaa jos lasta verrataan miehen sukuun. Eihän se ole mikään loukkaus. Ja jos anopin ohjeet ovat vääriä, anna mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Ja kyllä tuo +10-käyrällä vedellyt vauva on varmasti muista kuin äidistään näyttänyt lihavalta. Mutta mitäs tuosta. Rauhoitu.
Ehkä ap.lla mielipahaa lisää se ettei hänen miehensä puolusta omaa, nykyistä perhettään vaan jättäytyy asioissa aina sivustakatsojaksi ja -kuuntelijaksi.
Ei toimi. Viimeksi kun vähensimme, saimme kuulla siitä.
Ja onko muilla niin että täytyy viedä lapsia näytille mummolaan? Eikö isovanhempien tarvitse tulla koskaan katsomaan lapsia omaan kotiin, jossa todella näkee millaisia lapset ovat?
Olen kolmantena kirjoittanut. Siis et ilmeisesti tajunnut viestiäni? Eihän sun miehesi ole tarkoitus vähentää käyntejään heillä. "Viimeksi kun vähensiMME"? Ainoastaan sun kannattaisi vähentää vierailuja. "Saitte kuulla siitä"? No tottakai he tahtovat olla poikansa kanssa tekemisissä: eihän se, ettet sinä pidä anopistasi pakota miestäsi lopettaa heillä käymistä.
Anna miehesi käydä anoppisi luona edelleen, ja tottakai vieköön lapsiakin sinne kyläilemään. Tämän ajan voit käyttää täysin omaan itseesi. Ja sanokoon miehesi vaikka anopille, että sinä jäit leipomaan tai vaikkapa tekemään suursiivousta tms. Luulisi anopinkin olevan otettu kun miniä on noin ahkera ja osoittaa emännäntaitoja... ;)
miehen äidin vuoksi. Vaikka olisi kuinka raskas.
Mun anopin mielestä myös lapset on tullut kaikessa isäänsä tai johonkin heidän sukulaiseensa. Joskus oli löytänyt jonkun ikivanhan valokuvan jostain sukulaisesta, josta ei ollut edes itse varma, kuka tämä oli, mutta kun kuulemma oli ihan saman näköinen kuin meidän esikoinen. No ei oikeesti kyllä ollut.
Se on vaan niin, että anoppi rakastaa lapsenlapsiaan ja näkee asiat näin. Toki voit kommentoida vastaankin, että joo, tai sitten on tullut muhun tms. =) Ei tarvi istua aina tuppisuuna, jos anoppi lohkaisee jotain. Itsekään en tee niin. Me tullaan kyllä ihan anopin kanssa juttuun, mutta välit on kuitenkin viileät. Aika monesta asiasta johtuen.
Pyrin kuitenkin ymmärtämään, että olemme erilaisia ihmisiä eikä meidän tarvitse olla samasta muotista tehtyjä. Olisihan se kurjaa, jos kaikki olisi samanlaisia. Se on hyvä lähtökohta, kun tajuaa, että toista ei voi muuttaa, itseään voi. Itselläni meni kauan, ennen kuin tämän tajusin. Kun tajusin, kaikki alkoi mennä helpommin. Anoppi ja appi molemmat yhä edelleen voivat kommentoida kaikkea tökerösti, mutta se on itsestäni kiinni, miten siihen vastaan. Ei minun tarvitse olla tökerö vaan voin vastata asiallisesti.
Samalla tavalla mun oma äitini näkee lapsissa jonkun sukulaisensa. Eli sama vika on äidilläni. Mutta kas vaan, se ei kummasti häirinnyt minua, miksi? Koska hänen sukulaisensa ovat munkin sukulaisiani. =) Pyrin tällä siihen, että ehkä koet jonkinlaista mustasukkaisuutta siitä, että anoppisi näkee lapsessa vain omia sukulaisiaan? Eihän siinä mitään väärää ole, koska voihan se pitää paikkaansakin, onhan ne lapsellekin sukua, joten on samoja geenejä. Mutta varmasti on myös sinun sukusi piirteitä, eihän sitä yritä kukaan kieltää.
Ja se on vaan niin, että tuo nainen on miehesi äiti. Hänellä on oikeus tavata poikaansa ja lapsenlapsiaan. Jos se asia häiritsee sinua niin paljon, ettet pääse siitä yli, niin ei sinun ole pakko mennä mukaan. Voit nauttia omasta ajasta silloin, kun mies on lasten kanssa mummulassa.
Mutta joka tapauksessa tärkeintä on ymmärtää, ettet voi muuttaa anoppiasi. Muutos lähtee aina itsestä, joten ainoa, kehen käytökseen voit vaikuttaa, olet sinä itse.
Jaksamisia! =)
Olemme tehneet niin että minä en ole ollut mukana josta sitten saimme molemmat soiton siitä kun en ole käynyt siellä. Että ei toimi se niinkään.
Anoppi asuu 15km päässä ja olen sanonut että tulee meille käymään miehensä kanssa, meillä vain joku velvoite aina joutaa sinne.
Täällä voisinkin lähteä esim. kauppaan "jäänyttä tavaraa" hakemaan tms.
Ja joku epäili ettei ole totta, miksei olisi? :O
Vauvan ripulikaan nyt ei aiheuta minulle huonoa mielialaa, tätä kun on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Odottelin vain että hormoonien tasaantuessa alkaisin naista sietämään.
Ja tätiin tullut, toki vauva on myös silloin lihava. Tädin (ylipainoisen) ensimmäiset sanat vauvan nähdessä ekaa kertaa: "vähän se on läski" ja "kai te teitte isyystestin" ja mies oli ihan hiljaa. Ei tehty ja vauva oli pyöreä kuten kuuluukin.
Täti on toinen joka rassaa tuossa perheessä mutta häntä nähdään n.3krt vuodessa joten ei niin iso paha. Mutta melkein viikottain tapahtuva anoppi on jo iso ongelma!
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. :)
Jos ei tullut, niin ei auta muu kun niellä paska. Itse olet miehesi valinnut, turha marista jälkeenpäin.
Tsemppiä ap! Täällä myös yksi kohtalotoveri samanlaisilla mietteillä.
Oma ratkaisuni on ollut anopin välttely: käyn useimmiten kylässä vain silloin kun anoppi ei ole kotona tai vaihtoehtoisesti keksin jotakin menoa (muka jäin leipomaan, jäin siivoamaan, olen ystävättäreni syntymäpäivillä, harrastuksessa, mitä milloinkin satun keksimään) ja mieheni käy yksin tai lasten kanssa. Suosittelen! Tuon oman ajan voit sitten viettää vaikkapa kylvyssä loikoillen, leväten, leipoen tms.
Muista ettei sun aikuisena ihmisenä ole pakko olla tekemisissä kenenkään sellaisen kanssa, jonka seurassa sun ei ole hyvä olla. Mieheni suhdetta äitiinsä en tahdo pilata, mutta itse en vain tahdo olla hänen kanssaan pakollista enempää tekemisissä. Olen huomannut itsetuntoni ja rohkeutenikin palanneen!