Haluaisitko olla 42v nainen jolla 3 lasta ikähaitarilla

jännitän suuri riskejä saada down-vauva.



40v ja nuorimmat nyt 4 sekä 5

Kun olen 42 niin omat lapseni ovat 14, 16 ja 18 ja hyvä niin. Toivon, että tuossa iässä olen voinut jättää pikkulapsivaiheen taakse ja keskittyä teinien äitinä olemiseen, vihdoin enemmän aikaa itselle, parempi rahatilanne jne.

eli lapset olivat ikähaitarilla 5v - 1v 7 kk.



Elämä vain vei siihen, että en saanut lapsia aikaisemmin. Ensimmäinen avomies halusi vuosi toisensa jälkeen lykätä lapsensaamista, aina oli joku este ja "ei vielä" -syy. Sitten olinkin jo täyttänyt 35v ja mies löysi nuoremman, jonka kanssa perusti perheen samantien.

En haluaisi olla niin iäkäs niin pienten lasten äiti.

Olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. Toki lapset olisi voinut tehdä aiemminkin, mutta kun se oikea, jonka kanssa niitä teki mieli hankkia, löytyi vasta yli kolmekymppisenä niin näin meillä. Juoksut juostiin jo aiemmin, nyt on aikaa elää ihanaa arkea lasten kanssa.

valitettavasti lapsi saatiin vain yksi

Ei tuonikäinen nykyään mikään vanha ole ja onhan se ihanaa kun on oma elämä elettynä niiltä lapsettomuutta vaativilta osin ennen aloilleen asettumista. Tuskin se matkustelu, opiskelu jne jne jne enää sitten 40-50-vuotiaana samanlaisia kiksejä tuottaisi kuin mitä nuorempana, kun taas äitiys ja perheleikit ovat paljon kivempia tuossa iässä kuin parikymppisenä. Kiinnostuksen kohteet muuttuu iän myötä.

Ei tuonikäinen nykyään mikään vanha ole ja onhan se ihanaa kun on oma elämä elettynä niiltä lapsettomuutta vaativilta osin ennen aloilleen asettumista. Tuskin se matkustelu, opiskelu jne jne jne enää sitten 40-50-vuotiaana samanlaisia kiksejä tuottaisi kuin mitä nuorempana, kun taas äitiys ja perheleikit ovat paljon kivempia tuossa iässä kuin parikymppisenä. Kiinnostuksen kohteet muuttuu iän myötä.

mistä päättelet ettei matkustelu enää kiinnosta 40-50 -vuotiaana? Ei silloin sentään missään vanhustentalossa vielä asuta. Ja lastenkin kanssa voi vallan mainiosti matkustaa.

Kyllä tähän perheeseen lapsiakin mahtuisi enemmän, nyt kun on vaan tää yks viis vee. No problem.

Elämä meni näin, nyt 42-vuotiaana pojat 5- ja 7-vee pitävät minut vielä nuorena. Kauhulla olen kuunnellut kun jotkut esim kouluaikaiset tutut jo odottavat tulevansa isovanhemmiksi, apua!

Ihmisten elinikä on pidentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana niin paljon, että on ihan ok, että nuoruus kestää vähän pidempään, lapsia ei tarvitse vielä kaksikymppisenä tehdä.

Ajatelkaas, jos tekee lapset 20-vuotiaana, tulee mummoksi nelikymppiseksi ja on sitten "vanha" sinne ysikymppiseksi asti, mihin tämän päivän nuoret ja keski-ikäiset helposti elävät.

MInun vaihtoehtoni oli viettää pidempään nuoruutta ja itsenäistä elämää, tehdä lapset yli 35-vuotiaana (ja se down-riski muuten kohoaa merkittävästi vasta yli 43-vuotiailla, ja on kuulemma kohollaan myös kaksikymppisillä nuorilla synnyttäjillä) ja olla vasta sitten eläkkeellä joskus 65-vuoden jälkeen vanha ja mummo.

Sopii minulle, tiedän ainakin että elämää on eletty joka kantilta, kun se joku päivä loppuu!

5- ja 7-v lapset. Joskus elämä menee niin, että sen sopivan miehen löytää vasta kolmekymppisenä. Ja minulle tämä on sopinut paremmin kuin hyvin.

niin mun lapset ovat 21 ja 19. Ihan jees. Oma äitini oli mummoksi tullessaan 42 eikä ole valittanut. Ei hänen niitä lapsia ole tarvinnut hoitaa, vaan itse olemme lapsemme hoitaneet.

Tai vielä mieluummin voisin olla 25 :)

Olen alle kolmekymmentä ja lapset taaperoita. On todella vaikea kuvitella, että enää jaksaisin tehdä lisää lapsia.

Ja heitä on enemmän kuin kolme.

3 lasta ikähaitarilla 2-17v siksi, että tuo on koettu ja todettu, tuolloin lapsilla on niin paljon ikäeroa, että jokainen lapsi on erilaisessa kehitysvaiheessa (eikä mikään siten tunnu liian rankalta) ja myös siksi, että isoimmista on jo hurjasti apua pienemmän/pienempien kanssa.

Mä olen nyt 50, eikä mulla ole kaipuuta aikaan, joka on jo mennyt. Kun olin 42, mulla oli viisi lasta, ikähaitari 0 - 14.

Joten kokemusta on. Omalla kohdallani en voisi muuta kuvitellakaan, elämä on mennyt oikein hyvin näin.



Ja yhdyn aikaisempaan kommenttiin, että ihan kamalaa, kun samanikäiset miettivät isovanhemmaksi tuloa, apua täälläkin! Minä mietin vasta sitä, millaista elämä on, kun nuorin lapsikin on koulussa.

42-vuotiaana olen 20- ja 16-vuotiaan äiti.

Ja yksi Downikin abortoituna...