Ikävin yllätys joka sinulle on tullut uudessa kodissa muuton jälkeen vastaan?
Itselle se että uuni luukku ei auennut,se lapsilukko namikka oli risana ja huoltomies vielä viisi päivää myöhemmin saapuessaan viimein irvaili,etten vain osaa avata uunia..
Kommentit (90)
Koko alakerta oli homeessa. Ei näkynyt kun vasta pintamateriaalien purun jälkeen.
Makuuhuoneen lattia. Ja pihakaivossakin oli mitä oli. Voi luoja.
Meillä ei ollut leikkuulautaa ollenkaan! Siis tiedättekö kun siinä aterinlaatikon yläpuolella yleensä pitäisi olla 1-2 leikkuulautaa niin eihei, täällä ei ole yhtäkään. Olin todella yllättynyt siitä mutta toki nyt usean vuoden asumisen jälkeen jo tottunut.
Miten kovaa hissin ääni kuuluu asuntoon kun konehuone on asunnon vieressä.
Meluhelvetti. Paperinohuet seinät, kaikki äänet kuuluu niin toisista asunnoista kuin ulkoa. Tällä hetkellä naapuri puhuu puhelua ja sekin kuuluu.
Että yläkerrassa asuu ovien paukuttelija, kantapääastuja yöeläin. Iso korsto, jonka kengännumero suurempi kuin ÄO.
Keittiön lamppupaikka on vähän epäloogisessa paikassa, kun olen tottunut että pöydän päälle voi laittaa roikkuvan valaisimen. Nyt ei voi käyttää roikkuvaa valaisinta, kun lampun paikka on niin lähellä keittiön työtasoa. No, tähänkin olen jo tottunut.
Mun opiskelijasoluhuoneen lattialla oli kuivahtanut veriläikkä. Muun tahmean ja pinttyneen rähmän lisäksi. Siivosin aika pitkään sitä huonetta, ennen kun raahasin kamani sisälle. Ja minä en ole mikään erityisen neuroottinen siisteyden suhteen..
Löysin saman asunnon yleisistä tiloista myöhemmin likaiset sukat pakastimesta sekä umpihomeisen paidan kylppärin ylätason nurkasta.
Vessan lukko vaan pyöri ympyrää ja jos oven tönäisi kiinni yhtään rajummin,meni itsekseen lukkoon. Muutin kahden teinipojan, joilla käy paljon kavereita kanssa ja todellakin oltaisiin arvostettu, että oven saa lukittua! Monta viikkoa ovessa roikkui "vapaa/varattu"-lappu ja itsekseen lukkoon menneeseen vessaan murtauduttiin ruuvimeisselin avulla,
Lisäksi vaatehuoneen ylähyllyltä löytyi jonkun röngenkuvat.
Yhdessä entisessä vuokra-asunnossa oli sähkölämmitys. Sähkölämmitteisiin asuntoihin olen tottunut, mutta tämä rakennus oli aivan älyttömän huonosti rakennettu ja sähkönkulutus talvella ihan järjettömän suurta.
Äänieristystä ei juuri ollenkaan. Joka aivastus ja pieru kuuluu naapurista ja naapuriin.
Hiiret vintillä. Myyjien mukaan ei ole ikinä ollut ja sellanen vilske ja paskan määrä ekana syksynä. Paskaa puhuivat vanhat ihmiset. Myös rikkaruohojen rehoittaminen pihalla oli yllätys. Myyntipuheissa niin ihana ja hyviä kasveja sisältävä piha. Ostettiin siis talvella talo..
Sokeritoukat yhessä asunnossa. Paperitoukat toisessa. Kummastakin ötökkälajista pääsin eroon.
Ei huonekaluja eikä astioita. Ei yhtään mitään.
Kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ollut leikkuulautaa ollenkaan! Siis tiedättekö kun siinä aterinlaatikon yläpuolella yleensä pitäisi olla 1-2 leikkuulautaa niin eihei, täällä ei ole yhtäkään. Olin todella yllättynyt siitä mutta toki nyt usean vuoden asumisen jälkeen jo tottunut.
Teetin keittiörempan 15v sitten ja jo silloin keittiösuunnittelija sanoi että niitä ei nykyään enää laiteta kun muruset karisee alempana olevaan laatikkoon.
Seinät oli täynnä reikiä ja asuntonäytössä olivat piilossa julisteiden alla, Osa oli selvästi poralla tehty mutta yksi näytti silti että nyrkilllä vedetty seinään.
Kovilla pakkasilla älyttömän kylmä.
Avioeron vuoksi omakotitalosta kerrostaloon muutto. Hirveä alku, tuntui, kun olisin ollut vankilassa. Ennen oli oma puutarha, kukkapenkkejä ja omenapuita. Nyt vain joku parvekeluukku. Vieläkin sopeutuminen kesken. En usko, että koskaan kotiudun. Tämä on vain kämppä, ei koti. Keväät varsinkin ovat vaikeita, kun luonto herää ja tekisi mieli istutella kukkia ja ihailla luonnon kauneutta, istuen omalla pihalla, kaikessa rauhassa.
- Sokeritoukka invaasio kylppärissä
- Haaleat patterit vaikka miten koetettiin säätää
- Ikkunoista veti niin että hiukset heilui
- Kroonisesta nuhasta kärsivä kantapää-astuja yläpuolella
Selvisi,miksi asunto oli niin edullinen :( Teimme kaupat kesäkuussa kun kantapää-astuja oli matkoilla ja sokeritoukat piilossa.
Piilossa oleva silmä 👁 9