homoidentiteetti siirtyy seuraavalle sukupolvelle
jaa sattuipa silmiin tällainen uutinen, saas nähdä uutisoidaanko tätä missään muualla kun näissä kristillisissä medioissa..
Tutkimus: Homoidentiteetti siirtyy seuraavalle sukupolvelle
05.11.2010 16:00 | Ristin Voitto | RV Uutiset
Kansasin valtionyliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan vähintään kolmannes lesboparien lapsista omaksuu homoidentiteetin.
Kiistellyn psykologi ja seksuaalisuustutkija Paul Cameronin vuonna 2006 esittämät tutkimustulokset homoseksuaalisuutta harjoittavien vanhempien kasvattamien lasten suuremmasta todennäköisyydestä ilmentää homoseksuaalista käyttäytymistä pitävät paikkansa, todetaan Yhdysvalloissa Kansasin valtionyliopistossa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa.
Uuden tutkimuksen toteuttanut professori Walter Schumm käytti lähteenään homoseksuaalisuutta tarkastelleita tiedekirjoja, antropologisia tutkimuksia sekä tieteellisiä artikkeleita, joiden antaman aineiston pohjalta hän päätyi vahvistamaan Cameronin hypoteesin oikeaksi.
Homoaktivistit ovat aiemmin leimanneet Cameronin epäluotettavaksi homojen vastustajaksi, ja hänen tutkimuksiaan on kritisoitu yleisesti.
Schummin tutkimuksen mukaan homoseksuaalisuutta harjoittavien vanhempien jälkeläinen tulee aikanaan omaksumaan homoseksuaalisen identiteetin laskutavasta riippuen 16-57 prosentin todennäköisyydellä. Lesboparien lasten kohdalla todennäköisyys on suurempi, sillä heistä 33-57 prosenttia oli omaksunut homoidentiteetin.
AOL News -verkkolehden mukaan Schumm tarkastelee lisäksi muun muassa tapauksia, joissa lesboäidit ovat yrittäneet painostaa tyttäriään kokeilemaan lesboutta.
Schummin mukaan vastaava ei ole yhtä yleistä miesparien kohdalla, sillä monet miespuoliset homoseksuaalisuuden harjoittajat ovat myös joskus seurustelleet naisten kanssa, kun taas useilla lesbouden harjoittajilla ilmenee usein intensiivistä miesvihaa, AOL:n artikkelissa todetaan.
Homoseksuaalina itseään pitävien määrästä on esitetty hyvin erilaisia arvioita. Tänä syksynä Britanniassa julkaistussa laajassa kyselytutkimuksessa homoseksuaaliksi itsensä määritteli joka sadas kyselyyn vastannut.
Schummin tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan Journal of Biosocial Science -lehden marraskuun numerossa.
Tiivistelmä tutkimuksesta löytyy Kansasin valtionyliopiston internet-sivuilta:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20642872 .
Kommentit (46)
eli kukaan ei korkaan kirjoita sateenkaariperheistä jossa kasvaisi heterolapsia...?? ja mitä tekemistä tällä on sillä, että menee hyvin tai huonosti??? Eli ajatteletko että niillä heteroilla menee hyvin ja huonosti näillä muilla??? Ei tässä mun käsittääkseni puhuta mitään hyvin tai pahoinvoinnista vaan seksuuaalisesta suuntautumisesta yleensä, ja sehän ei ole mikään sairaus tai pahoinvointia aiheuttava tekijä...
Yritin vääntää rautalangasta mikä arvon tohtorin tutkumusmentelmissä on pielessä, mutta vissiin en osaa tehdä rautalangasta tarpeeksi yksinkertaisia kuvioita. Sillä mitä kirjoitin ei ollut mitään tekemistä heterojen tai homojen hyvin tai huonosti menemisen kanssa. Tietenkään en rinnasta pyörätuolipotilaita ja homoja/heteroita millään tasolla.
Väitättekö ettei lesbo/homoperheen lapsi ota mallia "vanhempiensa" parisuhteesta? Ja eikö ole luonnollista, että myös asenteet siirtyvät lapsiin? Lapsi kokee oikeana sen että mennään yhteen samaa sukupuolta olevan kanssa.
yleensä tarvitsevan sitä. Henkilö x kirjoittaa kirjan vaikka nyt rullatuolipotilaitten elämästä. Kirjassa kerrotaan tarinoita perheiden elämästä. Hän valitsee tarinat niin, että puolella menee hyvin ja puolella huonosti. Ääliöystieteen professori Y käyttää kirjaa tutkimuksessaan, josta tulee siihen lopputulokseen, että puolet rullatuolipotilaista pärjää hyvin ja puolet huonosti.
eli kukaan ei korkaan kirjoita sateenkaariperheistä jossa kasvaisi heterolapsia...?? ja mitä tekemistä tällä on sillä, että menee hyvin tai huonosti??? Eli ajatteletko että niillä heteroilla menee hyvin ja huonosti näillä muilla??? Ei tässä mun käsittääkseni puhuta mitään hyvin tai pahoinvoinnista vaan seksuuaalisesta suuntautumisesta yleensä, ja sehän ei ole mikään sairaus tai pahoinvointia aiheuttava tekijä...
[
tätä tutkimusta tehdään juuri tiettyä yleisöä varten. Ja tämän yleisön yksi suosikkiväitteistä on se, että homot kasvattavat homoja. Ja tämähän on aivan kamalaa. Homous leviää ja tuhoaa heteroperheen, ja sitä märejtiessään voi sitten lukea tälläisistä "tutkimuksista"
Eli tasan tarkkaan näillä on taustaoletuksena se, että homous on väärin, viallista, syntistä tai sairasta. Ja siksi täytyy tehdä näin päättömiä pseudotutkimuksia.
suututtaa "tieteen" väärinkäyttö. Sinunkin olisi syytä siitä pillastua. Kato voi osua joku päivä omaan nilkkaan.
Väitättekö ettei lesbo/homoperheen lapsi ota mallia "vanhempiensa" parisuhteesta? Ja eikö ole luonnollista, että myös asenteet siirtyvät lapsiin? Lapsi kokee oikeana sen että mennään yhteen samaa sukupuolta olevan kanssa.
luitko sä yhtään yllä kirjoitettua? tuo tutkimus on valehtelua, siksi siitä pillastutaan. Ja kyllä mun lapsen ainakin on sen verran fiksuja, että ne ymmärtää parisuhteen muutenkin kuin sen muodon kautta. Eli varmasti lapset oopivat vanhempiensa parisuhteesta, mutta muoto ei siinä ole olennainen.
Tällaisesta tutkimustuloksesta? Eikö ole enemmänkin normaalia, että lapset saavat kotoa parisuhteen mallin? Ja miksi lesbt haluavat kiistää miesvihan? Aika monella lesbolla on suoranaista vihaa miessukupuolta kohtaan. MIksi haluatte kieltää tämän?
ja sitähän tämä on. Mitäs jos mä lukisin kirjoja uskontojen uhreista, ja sitten sanoisin että mäpäs teen nyt tieteellisen metaanalyysin jonka mukaan uskonnollisten perheiden lapsista 50% kärsii kauheuksia. Tuo ei siis ole tutkimusta, vaan pseudotutkimusta. Piste. Tuosta aineistosta ei voi vetää niitä johtopäätöksiä, mitä tuossa vedetään. Tämän jo joku yllä selittikin, mutta on vissiin liian vaikealukuista?
meinaatko, että vain ne sateenkaariperheiden lapset on päässyt osaksi tuota tutkimusta jotka ovat "poikkeuksena" päätyneet myös muiksi kun heteroiksi?? Miksiköhän niin, jos he eivät taustansa vuoksi kuitenkaan koe asiaa ongelmana (miksi pitäisikään)
tuo ei edelleenkään ole tutkimusta. Vaan "aineistona" siinä on käytetty kirjoja, joissa on annettu ääni homoperheiden lapsille. Ja näihin kirjoihin (ks yltä) on esimerkiksi kirjoittajan halusta valittu 50-50 heteroita ja ei-heteroita lapsia. Eli kyllä, tähän "tutkimukseen" on tahallaan valittu ne kirjat, joissa on paljon homojen kasvattamia homoja.
hmmm.. miksiköhän sellaisen kirjan tekijät olisi tietoisesti halunnut valita, että kerrotaan tietyssä suhteessa siis 50-50 seksuualisesti suuntautuneista lapsista?? Mä mietin vaan mietin, että ei mun käsittääkseni noiden kirjojen pointti ole kuitenkaan ollut miettiä sitä lasten seksuualista suuntautumista, vaan ihan jotain muuta. Pitäs tietty sitten selvittää kirjan kirjoittajalta että millä perusteella hän on todellakin valinnut ne perheet... Yleensähän jos nyt vaikka puhutaan että tehdään yleinen kirja syöpää sairastavista lapsista niin siinä kait valintakriteerinä on vaan se että a) lapsella on syöpä ja b ) hän on halukas asiasta kertomaan ja puhumaan... muut seikat ei sitten olekkaan olennaisia
hmmm.. miksiköhän sellaisen kirjan tekijät olisi tietoisesti halunnut valita, että kerrotaan tietyssä suhteessa siis 50-50 seksuualisesti suuntautuneista lapsista??
Merkitystä on sillä, ettei tällaisesta kirjasta voi tehdä mitään johtopäätöksiä siitä miten yleisesti homojen ja lesbojen lapsista tulee homoja/heteroita.
yleensä tarvitsevan sitä. Henkilö x kirjoittaa kirjan vaikka nyt rullatuolipotilaitten elämästä. Kirjassa kerrotaan tarinoita perheiden elämästä. Hän valitsee tarinat niin, että puolella menee hyvin ja puolella huonosti. Ääliöystieteen professori Y käyttää kirjaa tutkimuksessaan, josta tulee siihen lopputulokseen, että puolet rullatuolipotilaista pärjää hyvin ja puolet huonosti.
eli kukaan ei korkaan kirjoita sateenkaariperheistä jossa kasvaisi heterolapsia...?? ja mitä tekemistä tällä on sillä, että menee hyvin tai huonosti??? Eli ajatteletko että niillä heteroilla menee hyvin ja huonosti näillä muilla??? Ei tässä mun käsittääkseni puhuta mitään hyvin tai pahoinvoinnista vaan seksuuaalisesta suuntautumisesta yleensä, ja sehän ei ole mikään sairaus tai pahoinvointia aiheuttava tekijä...
[ tätä tutkimusta tehdään juuri tiettyä yleisöä varten. Ja tämän yleisön yksi suosikkiväitteistä on se, että homot kasvattavat homoja. Ja tämähän on aivan kamalaa. Homous leviää ja tuhoaa heteroperheen, ja sitä märejtiessään voi sitten lukea tälläisistä "tutkimuksista" Eli tasan tarkkaan näillä on taustaoletuksena se, että homous on väärin, viallista, syntistä tai sairasta. Ja siksi täytyy tehdä näin päättömiä pseudotutkimuksia.
ai että kaikessa tän tyyppisessä tutkimuksessa on taustalla joku moraalikäsitys että homous on väärin??? samalla logiikalla kait voisi sanoa sitten vaikka tuosta toisesta tutkimuksesta jossa kerrotaan että sateenkaariperheen lapset on yhtä täyspäisiä kun muutkin, että siinä sitten on taustalla se ajatus että halutaan todistaa homouden olevan oikein. :D siis näin nyt kärjistetysti ajateltuna jokaisen tutkimustuloksen takana on joku arvokäsitys siitä mihin suuntaan halutaan tutkimusttulosten johtavan.
jos olisin homo niin mitä pahaa mä kokisin siinä, että tutkimukset osoittais että mun lapsestakin tulee tod.näköisemmin homo?? Ja kuten hyvin tiedetään, homojahan kasvaa ihan heteroperheissäkin,..,..mutta prosenttiluvut on varmaan vaan toiset. Eli miksi tää tutkimustulos olisi torjuttava??
niin ehkäpä kuitenkin itse asiassa nämä sateenkaariperheet haluaisivat lapsistaan kasvavan vain heteroita...eli eivät itsekkään voi hyväksyä omaa seksuualisuuttaan..siksi eivät ole iloisia jos joku väittää heidän kasvattavan homoja..
yleensä tarvitsevan sitä. Henkilö x kirjoittaa kirjan vaikka nyt rullatuolipotilaitten elämästä. Kirjassa kerrotaan tarinoita perheiden elämästä. Hän valitsee tarinat niin, että puolella menee hyvin ja puolella huonosti. Ääliöystieteen professori Y käyttää kirjaa tutkimuksessaan, josta tulee siihen lopputulokseen, että puolet rullatuolipotilaista pärjää hyvin ja puolet huonosti.
eli kukaan ei korkaan kirjoita sateenkaariperheistä jossa kasvaisi heterolapsia...?? ja mitä tekemistä tällä on sillä, että menee hyvin tai huonosti??? Eli ajatteletko että niillä heteroilla menee hyvin ja huonosti näillä muilla??? Ei tässä mun käsittääkseni puhuta mitään hyvin tai pahoinvoinnista vaan seksuuaalisesta suuntautumisesta yleensä, ja sehän ei ole mikään sairaus tai pahoinvointia aiheuttava tekijä...
[ tätä tutkimusta tehdään juuri tiettyä yleisöä varten. Ja tämän yleisön yksi suosikkiväitteistä on se, että homot kasvattavat homoja. Ja tämähän on aivan kamalaa. Homous leviää ja tuhoaa heteroperheen, ja sitä märejtiessään voi sitten lukea tälläisistä "tutkimuksista" Eli tasan tarkkaan näillä on taustaoletuksena se, että homous on väärin, viallista, syntistä tai sairasta. Ja siksi täytyy tehdä näin päättömiä pseudotutkimuksia.
ai että kaikessa tän tyyppisessä tutkimuksessa on taustalla joku moraalikäsitys että homous on väärin??? samalla logiikalla kait voisi sanoa sitten vaikka tuosta toisesta tutkimuksesta jossa kerrotaan että sateenkaariperheen lapset on yhtä täyspäisiä kun muutkin, että siinä sitten on taustalla se ajatus että halutaan todistaa homouden olevan oikein. :D siis näin nyt kärjistetysti ajateltuna jokaisen tutkimustuloksen takana on joku arvokäsitys siitä mihin suuntaan halutaan tutkimusttulosten johtavan.
jos olisin homo niin mitä pahaa mä kokisin siinä, että tutkimukset osoittais että mun lapsestakin tulee tod.näköisemmin homo?? Ja kuten hyvin tiedetään, homojahan kasvaa ihan heteroperheissäkin,..,..mutta prosenttiluvut on varmaan vaan toiset. Eli miksi tää tutkimustulos olisi torjuttava??
Kaikessa "tämän tyyppisessä" eli totaalisen tarkoitushakuisessa ja vääristelevässä, kristillisessä mediassa julkaistavassa ja uutisoitavassa tutkimuksessa on taustalla käsitys homoudesta vikana tai uhkana. Niissä oikeissa tutkimuksissa ei ole juurikaan löydetty eroa homojen versus heteroiden kasvattammien lasten suuntautumisessa. Toki on luontevaa ajatella, että homojen lapset voivat vapaammin olla sitä mitä ovat, mutta siitä ei tässä "tutkimuksessa" ole kyse.
jos olisin homo niin mitä pahaa mä kokisin siinä, että tutkimukset osoittais että mun lapsestakin tulee tod.näköisemmin homo?? Ja kuten hyvin tiedetään, homojahan kasvaa ihan heteroperheissäkin,..,..mutta prosenttiluvut on varmaan vaan toiset. Eli miksi tää tutkimustulos olisi torjuttava??
Eli miksi tää tutkimustulos olisi torjuttava??
Se jo riittää perusteeksi! Ja siksi toisekseen on ryhmiä, jotka haluaa käyttää tutkimusta homoja vastaan, vaikka toisten ryhmien mielestä olisi ihan sama vaikka 100% homojen lapsista olisi homoja. Siis oikeastiko olet sitä mieltä että on ihan sama mitä tutkitaan ja miten? Kun tässä on nyt kuitenkin yleisellä tasolla kyse esimerkiksi homojen ihmisoikeuksista, joita vastustaessa näitä tarkoitushakuisia tutkimuksia käytetään.
yleensä tarvitsevan sitä. Henkilö x kirjoittaa kirjan vaikka nyt rullatuolipotilaitten elämästä. Kirjassa kerrotaan tarinoita perheiden elämästä. Hän valitsee tarinat niin, että puolella menee hyvin ja puolella huonosti. Ääliöystieteen professori Y käyttää kirjaa tutkimuksessaan, josta tulee siihen lopputulokseen, että puolet rullatuolipotilaista pärjää hyvin ja puolet huonosti.
eli kukaan ei korkaan kirjoita sateenkaariperheistä jossa kasvaisi heterolapsia...?? ja mitä tekemistä tällä on sillä, että menee hyvin tai huonosti??? Eli ajatteletko että niillä heteroilla menee hyvin ja huonosti näillä muilla??? Ei tässä mun käsittääkseni puhuta mitään hyvin tai pahoinvoinnista vaan seksuuaalisesta suuntautumisesta yleensä, ja sehän ei ole mikään sairaus tai pahoinvointia aiheuttava tekijä...
[ tätä tutkimusta tehdään juuri tiettyä yleisöä varten. Ja tämän yleisön yksi suosikkiväitteistä on se, että homot kasvattavat homoja. Ja tämähän on aivan kamalaa. Homous leviää ja tuhoaa heteroperheen, ja sitä märejtiessään voi sitten lukea tälläisistä "tutkimuksista" Eli tasan tarkkaan näillä on taustaoletuksena se, että homous on väärin, viallista, syntistä tai sairasta. Ja siksi täytyy tehdä näin päättömiä pseudotutkimuksia.
ai että kaikessa tän tyyppisessä tutkimuksessa on taustalla joku moraalikäsitys että homous on väärin??? samalla logiikalla kait voisi sanoa sitten vaikka tuosta toisesta tutkimuksesta jossa kerrotaan että sateenkaariperheen lapset on yhtä täyspäisiä kun muutkin, että siinä sitten on taustalla se ajatus että halutaan todistaa homouden olevan oikein. :D siis näin nyt kärjistetysti ajateltuna jokaisen tutkimustuloksen takana on joku arvokäsitys siitä mihin suuntaan halutaan tutkimusttulosten johtavan.
jos olisin homo niin mitä pahaa mä kokisin siinä, että tutkimukset osoittais että mun lapsestakin tulee tod.näköisemmin homo?? Ja kuten hyvin tiedetään, homojahan kasvaa ihan heteroperheissäkin,..,..mutta prosenttiluvut on varmaan vaan toiset. Eli miksi tää tutkimustulos olisi torjuttava??
tässä ei ole mitään tutkimustulosta, piste. Ei tässä mitään torjuta, vaan osoitetaan ettei tuolla aineistolla voi väittää sitä, mitä väitetään.
käsi Raamatulla että et yrittänyt käyttää tätä "tutkimusta" homoja ja lesboja vastaan?
Eli miksi tää tutkimustulos olisi torjuttava??
Se jo riittää perusteeksi! Ja siksi toisekseen on ryhmiä, jotka haluaa käyttää tutkimusta homoja vastaan, vaikka toisten ryhmien mielestä olisi ihan sama vaikka 100% homojen lapsista olisi homoja. Siis oikeastiko olet sitä mieltä että on ihan sama mitä tutkitaan ja miten? Kun tässä on nyt kuitenkin yleisellä tasolla kyse esimerkiksi homojen ihmisoikeuksista, joita vastustaessa näitä tarkoitushakuisia tutkimuksia käytetään.
no minusta kaikkea saa kyllä tutkia, enkä oleta että taustalla on aina halu käydä jotain oikein väärin kamppailua. En mä myöskään jaksa käsittää miten tähänkin asiaan heti vedetään mukaan homojen ihmisoikeudet. Ihan yhtälailla kait sitte heteroiden pitäs vetää herne nenään kun on todettu että heidänkin perheissään voi kasvaa homoksi..
toisekseen mitä isoon osaan ns tieteellistä tutkimusta tulee niin ompa sekin jo tullut selväksi että kyllä olipa aihe mikä hyvänsä niin halutaan johdattaa tutkimustuloksia siihen suuntaan mikä itelle on parasta. Etenkin sen mukaan kuka tutkimuksen rahoittaa. Tiedemaailma kyllä haluaa antaa kuvan että olla puolueettomia mutta eipä se pidä paikkaansa.
käsi Raamatulla että et yrittänyt käyttää tätä "tutkimusta" homoja ja lesboja vastaan?
seuraavalle sukupolvelle, olisi jotenkin homoja vastaan? Onko sinulla jotain homoja vastaan kun haluat nähdä tämän näin? Jos olet itse lesbo/homo, niin etkö sitten halua lapsesi olevan samanlainen?
Väitättekö ettei lesbo/homoperheen lapsi ota mallia "vanhempiensa" parisuhteesta? Ja eikö ole luonnollista, että myös asenteet siirtyvät lapsiin? Lapsi kokee oikeana sen että mennään yhteen samaa sukupuolta olevan kanssa.
Ketkä ovat pillastuneet? Itseäni ärsyttää asenne, että homoksi tai lesboksi kasvamisessa olisi jotain vikaa. Minä tarjoan lapselleni kasvuympäristön, jossa saa itse valita. Jos lapsestani tulee hetero, johtuu se varmasti hänen omasta seksuaali-identiteetistään, eikä äidin heterovaikutteista. Lapsi saa myös päättää uskontonsa tai uskonnottomuuden, eikö tämä ole itsestään selvää?
"Tutkimusta" varmasti kyseenalaistetaan, vain koska se ei täytä tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia.
no minusta kaikkea saa kyllä tutkia, enkä oleta että taustalla on aina halu käydä jotain oikein väärin kamppailua.
Mutta tutkimuksessa pitää olla järkevät metodit. Silloin kun tutkimuksessa käytetään selkeästi kyseenalaisia metodeja on ilmiselvää että tarkoitusperät ovat ihan muut kuin oikeasti tehdä tieteellistä tutkimustyötä.
käsi Raamatulla että et yrittänyt käyttää tätä "tutkimusta" homoja ja lesboja vastaan?
no ap vastaa, että mulla ei ole mitään homoja tai sanottasko näitä sateenkaariperheitä vastaan :) Tämä nyt vaan sattu silmään kun nettisivuja selailin. Ihan ylipäätään kun kiinnostaa myös se miten ihmisen seksuaalisuus ja identiteetti muotoutuu, miten perhe ja kasvuolot siihen vaikuttaa... Mä nyt en tähän asiaan halunnut edes sotkea mitään uskonnollista höpötystä. toivottavasti et sinäkään ;), Ei kaikesta tarvitse aina etsiä, että joku paha takaajatus jokaisella on kun jotain asiaa miettii...vai tarviiko sinun mielestä?