Jos käyskentelee lapsuudenkotisi maisemissa, tuleeko sinulle kielteisiä tunteita vai myönteisiä?

Molempia. Siellä tapahtui niin ikäviä asioita, että niitä on vaikea unohtaa. Toisaalta on myös hyviä muistoja. Haikeaa se on. 

Tunnen surua asioista, jotka lapsuudessani eivät olleet parhaalla mahdollisella tavalla. Tarkoitan lähinnä lapsuudenkodin ilmapiiriä ja saamaani kasvatusta. Perusnormiperhe kuitenkin olimme. 

Kielteisiä , paikkakunta on rapistunut .

Lapsuuteni ei mikään maailman onnellisin ollut, mutta kovaa nostagista kaipuuta 80- ja 90-lukujen maailmaan nuo vanhat kotimaisemat aiheuttavat. En yksinkertaisesti tykkää nykyajasta.

Ahdistus iskee. Kehittyi PTSD niissä oloissa.

Myönteisiä. Ikävät muistot ovat haalistuneet ajan myötä.

Yllättävän neutraaleja. 

Kielteisiä. Kasvoin Westendissä, ja missään ei ole niin hullua, töykeää, lyhytpinnaista ja itsekästä väkeä kuin siellä. Olen asunut muualla nyt 15 v. ja edelleen tuntuu hassulta, että lähiympäristön ihmiset ovatkin mukavia. Jos joku vaikka on hidas kauppajonossa tai pysähtyy autolla jonkun tielle, niin ihmiset ovat ihan tavallisia, eivät ala äyskiä tai kaahailla tai rähistä.

Sekä että. Paljon hyviä muistoja nuoruusajalta tulee mieleen niistä maisemista. Mutta itse lapsuudenkodista ainoastaan negatiivisia muistoja. Vihaan sitä paikkaa ja en ole enää vuosiin käynyt siellä enkä tule käymään.

Tulee käyskenneltyä aika useinkin niissä maisemissa, kun on mökki sukutilan mailla. Nykyisyys peittoaa menneisyyden.

Enemmän kielteistä haikeutta. Kuitenkin jotkut muistikuvat synnyttävät myönteisiä haikeuden tunteita, nyt kun tässä muistelen niitä.

Vuodenajalla on minulle merkitystä. Syksyiset ja talviset muistikuvat niistä maisemista synnyttävät enimmäkseen kielteisiä tunteita, kesäiset myönteisiä. Myös jouluiset muistikuvat ovat myönteisiä.

Lähinnä tulee joko negatiivisia, tai täysin yhdentekeviä tunteita. Negatiivisia siksi, että lapsuudenkodin ilmapiiri oli niin ahdistava. Tuntui, kuin en olisi ansainnut olla olemassa edes, eikä kotona ollut mitään omaa paikkaa, jossa olla. 

Nykyään lapsuudenkoti ympäristöineen on minulle täysin vieras paikka, vaikka siellä asuukin sukua.

Luulisin että positiivisia tulisi. Saattaisi pieni hymy nousta kasvoille kun miettii kaikkia lapsia joita siinäkin talossa ja naapuritaloissa asui. Oikeastaan toivoisi, että siellä nykyisin asuvat tuntisivat meidät ja tietäisivät meidän metkut.

Lapsuuden koti on jo myyty enkä ole paikkakunnalla käynyt vuosiin. Aikaisemmin tuli lähinnä kielteisiä muistoja. Lapsuuden kodissa meillä oli kova kuri ja piiskaa sain melko usein.

En käyskentele lapsuudenkotini maisemissa.

Myönteisiä fiiliksiä lapsuudesta, mutta surulliseksi seutu on muuttunut.

Osa kavereista aivan deekiksellä. Huonosti hoidetut talot. Paljon negaa tapahtuu kaiken aikaa. Viikottain puheenaiheena, että kuka on pidätetty? Kuka hakattu? Työttömyysprossa iso.

Mä en ymmärrä, miten siellä voi asua  lapsiperheitä. Ja silti heille tuo kaikki on aivan normaalia tavallista elämää. Ihmettelevät mikä hienoperse musta on tullut.

Surullinen olo jää, kun käy.

Asun lapsuuden kotini naapurissa, en osaa ajatella mitään erityisiä tunteita koskien lapsuuttani, vaikka vanhempani asuvat naapurissa, lapsuuden kodissani, on paljon muuttunut niin maisemassa kuin lapsuuden kodissani, on rakennettu ja purettu, esim tämä nykyinen kotini on rakennettu ja lapsuuden kotiani on korjailtu. Jopa tie kulkee eri paikassa ja piha on erilainen. 

Varmaan tulisi kumpaakin, vaikka myös positiivista hieman enemmän. Vaikka ajatuksissani olen sitä mieltä että vain hyvää. Koska niin täydellistä paikkaa ei ole. Ja uutta korkeaa taloa rakennettu yhteen suuntaan. Kaupunkialue on silti aina kaupunki. Silti se paikka jossa asun muualla, tuntuu edelleen vieraalta hieman. Olen ikituristi.

Molempia. Asun nykyään ulkomailla ja olen oppinut arvostamaan kotipaikkakuntani kaunista puhdasta luontoa vaikka nuorena tuo pikkukaupunki tuntuikin aivan älyttömän tylsältä paikalta. 

Pääasiassa hyvinkin myönteiset muistot. Mulla on hyvä koti ja paikkakunta on mukava.

Se nyt ei tunnu niin kivalta, että yhden kodin paikalle on rakennettu K-Market, mutta elämä kulkee eteenpäin.

Se harmittaa enemmän, että paikka, jonka eniten miellän lapsuuden- ja nuoruudenkodikseni, on päästetty rappiolle, sammalta autotallin katolla, näin Googen Streetviewsta. Se huvitti, että olohuoneessa oli vieläkin ne valoverhot, jotka meillä oli kun asuin kotona, ja siitä on kauan.