Uusin Perhe-lehti: "Opettaja väittää, että kiusaaja ei ymmärrä huumoria"

kun siihen kaiken päälle tuli vielä kiusaaminen, siitä oli seurauksena itsetunto-ongelmat ja tuo kertomasi varautuneisuus. Se, että kotiolosi olivat huonot, oli sinua kohtaan väärin. Se ei ollut sinun vikasi. Kiusaaminenkaan ei ollut sinun vikasi. Se, millä tavalla sinua kiusattiin, ei ansaitse yhtään vähättelyä. Sinun elämäsi on ainutlaatuinen ja sitä ei olisi saanut tapahtua. Sinä kuitenkin saat antaa sen anteeksi ja jatkaa eteenpäin.

minä näen asian niin, että kun kaikkien noiden koti- ja kouluongelmien vuoksi masennuin, niin kyllähän minulla oli ns. oikeutettu syy masentua, mutta silti minun piti muuttaa masentunutta käytöstäni, eli kaikenpäiväistä nukkumista ja peseytymättömyyttä jne, jotta tilanne olisi muuttunut. Siis vaikka syyt masennukselle eivät olleet varsinaisesti minun vikaani.

Jos nyt olisin jollekin voinut puhua lapsena ongelmistani, olisivat ne ehkä lievittyneet, ja olisin voinut käyttäytyä vähemmän varautuneesti ja epäilevästi, jolloin olisin saanut ehkä ystäviä ja nimittely ei olisi häirinnyt. Tietysti olisi ollut parempi, kun nimittelyä ei olisi ollut ollenkaan, mutta kyllähän minut silti olisi syrjään jätetty ja jätettiin, koska itse suhtauduin niin epäilevästi kaikkeen.

Sanoa niille muille lapsille ettei sen takia saa kiusata ja ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon että tän lapsen asiat ei ole kaikki kunnossa.

Ei nämä ole vastakkaiset asiat vaan kumpikin on tarpeen.

no mutta miksi olisi niin paha, että jos joku lapsi tulee vaikka joka päivä kouluun likaisena ja haisevana, että hän kiinnittäisi asiaan enemmän huomiota, eikä vain sanoisi muille, että älkää nyt huomautelko sille mitään? Tietenkin se huomauttelu olisi väärin ja vain lisäisi lapsen ongelmia, mutta ei silti olisi loppujen lopuksi ratkaisu, toisin kuin se, että opettaja saisi selville, että lapsi elää narkomaani-isänsä kanssa ja hänet otettaisiin huostaan.

Sanoa niille muille lapsille ettei sen takia saa kiusata ja ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon että tän lapsen asiat ei ole kaikki kunnossa.

Ei nämä ole vastakkaiset asiat vaan kumpikin on tarpeen.

mutta kun tämän ketjun idea (ainakin parin ekan viestin jälkeen) oli juuri se, että se ei riitä, että ope estää huomauttelun, koska se ei poista alkuperäistä ongelmaa, jos sellainen on, aina ei tietenkään ole. Kontula nyt itse on saattanut puhua mitä tahansa potaskaa ja tarkoittaa ihan eri asiaa kuin mitä tässä ketjussa on käsitelty.

voimakkaita tunteita... Ja se kertoo puolestaan sen, miten syvä vaikutus kiusaamisella todella on. En hyväksy kiusaamista ja olen itsekin ollut sen kohteena osan kouluvuosista mutta on hyvä muistaa, että koulumaailma silloin ja tänään ovat erilaiset. Mielestäni Kontula ei "lausunnoillaan" viitannut menneeseen vaan puhui enemmänkin koulujen nykytilanteeseen.



Kiusaaminen ei valitettavasti ole loppunut, keinotkin ovat usein samoja mutta väittäisin lasten olevan erilaisia. Lapset ovat sanavalmiimpia, "röyhkeämpiä" aikuisia kohtaan ja jossain määrin myös "julmempia" toisiaan kohtaan. Lapsissa on yhä enemmän sellaisia, jotka ovat tottuneet siihen, että vanhempi "poistaa" kaikki esteet ja kiirehtii paikalle, jos kaikki en mene lapsen tahdon mukaan. Tällaisen lapsen on koulussa vaikea odottaa vuoroaan, huomioida muita tai ymmärtää pitää suunsa kiinni edes välillä. Ja tällaiset lapset ovat äärimmäisen rasittavia - niin opettajalle kuin luokkatovereillekin. Tämä EI tietenkään oikeuta kiusaamiseen mutta tällaisessa tapauksessa lapsen olisi muutettava käytöstä pärjätäkseen luokassa ja saadakseen kavereita. Eli siinä mielessä olen samaa mieltä Kontulan kanssa, että tällaisessa tilanteessa minusta on järjetöntä vaatia kokoa luokkaa pitämään tästä lapsesta ja sietämään jatkuvaa häirintää sen sijaan, että lapsi "laitettaisiin ruotuun" ja häneltä vaadittaisiin samoja asioita kuin kaikilta muiltakin (esim. toisen kunnioittamista ja oman vuoron odottamista). Erityislapsilta täysin samaa ei voi vaatia; silti mahdollisuuksien mukaan heidänkin olisi opeteltava tulemaan toimeen enemmistön "säännöillä". Minulla on erityislapsi, jonka kanssa päivästä toiseen opetellaan muille itsestäänselviä sosiaalisen kanssakäymisen perusasioita ja kärsivällisyyttä; turhauttavaa välillä mutta välttämätöntä lapsen omaa tulevaisuutta ajatellen.



Syyt kiusaamiseen ovat monimutkaisia ja moniselitteisiä; monesti mitään yhtä erityistä syytä ei ehkä olekaan. Mutu-tuntumalla sanoisin, että kiusaamisen kohteeksi joutuvat eniten ne, jotka herättävät pääasiassa negatiivista huomiota sekä ne, jotka eivät osaa puolustautua. Minä pidän hyvänä sitä, että kiusaamisesta puhutaan koulussa ja opetetaan lapsille miten toimia, jos joku kiusaa. Esimerkiksi lapseni eskarissa keväällä opeteltiin sanomaan "älä kiusaa minua!" ja "älä kiusaa mun kaveria!" vakuuttavalla ja jämäkällä äänensävyllä. Aika hellyttäviä olivat eskarilaiset toisiaan "komennellessaan" harjoitusmielessä mutta samalla tuli luottavainen mieli - pieni koululaiseni ainakin tietää ettei ketään saa kiusata ja että kiusaajaa voi "komentaa". Pari viikkoa sitten lapseni kertoi koulupäivän jälkeen miten joku tokaluokkalainen oli kiusannut häntä ja hänen kaveriaan mutta "sitten se lopetti, kun mä käskin sitä lopettamaan". Maailma on edelleen kova paikka; kaikkea rosoista ei voi siitä silitellä pois mutta sen kanssa voi opettaa elämään.



Loppuun yksi esimerkki tältä syksyltä. Yksi lapsistani aloitti koulun nyt syksyllä ja ensimmäisessä vanhempainillassa erään lapsen äiti tiedusteli mitä kiusaamisen vastaisia keinoja koulussa käytetään ja miten kiusaamiseen puututaan. Hän kertoi olleensa koulukiusattu ja pelkäävänsä, että hänen lastaan kiusataan. Nyt syksyn edetessä luokassa on esiintynyt kiusaamista, johon on koulun puolesta puututtu (KiVa koulu). Yksi pääkiusaajista on tämän kyseisen äidin lapsi, mutta äiti vähättelee ongelmaa ja on sanonut ettei hän usko lapsensa kiusaavan ja että kiusattu ärsyttää hänen lastaan... Eli hän itse tekee samoin kuin hänen kiusaajansa tai heidän vanhemmat aikoinaan - vähättelee asiaa. Erityisen surulliseksi asian mielestäni tekee juuri se, että häntä itseään on kiusattu mutta sen "opetus" on jäänyt siirtämättä lapselle.

halu nauttia arvostusta kiusaamisen vahvistajien eli omien hännystelijöidensä keskuudessa. Kiusaaja valitsee kohteen, jolla saa näyttävästi huomiota omassa pikku joukossaan.

Kiusattu tarvitsee ulkopuolista apua mahdollisimman varhain, jotta tämä haitallinen käyttäytymismalli voidaan purkaa.

Vai että kaikkien pitäisi hyväksyä ja ymmärtää kaikki?

Erilaiset persoonallisuudet ehkä juu, mutta häiriökäyttäytymistä ei, on sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. Kiusaamista en hyväksy, mutta kyllä omalla häiriökäyttäytymisellään kiusaamista aiheuttavan henkilön tulisi myös katsoa peiliin ja muuttaa omaa käyttäytymistään.

Vaikka täällä monet tekopyhyyden huipentumat yrittävät kaikessa laupeudessaan muuta todistella.

Jos sellainen ihminen on olemassa, niin kaikin mokomin puhukoon. Se ei ole minulta pois eikä minun verenpainettani nostata.

todella ole koskaan hermostunut yhdellekään ihmiselle? Tai ajatellut, että olisipa nuo lapset vähän aikaa hiljaakin? En kyllä usko. Minun verenpainettani ja stressitasoa nostaa huomattavasti kyllä kokoaikainen meteli, ja tutkimusten mukaan useimpia muitakin, ehkä olet sitten kyborgi.

halu nauttia arvostusta kiusaamisen vahvistajien eli omien hännystelijöidensä keskuudessa. Kiusaaja valitsee kohteen, jolla saa näyttävästi huomiota omassa pikku joukossaan.

Kiusattu tarvitsee ulkopuolista apua mahdollisimman varhain, jotta tämä haitallinen käyttäytymismalli voidaan purkaa.

Kiusaamisen oikeat syntipukit ovat hyväksyjät, jotka mahdollistavat vallan ottamisen. Oma lapseni näki luokkatoveriaan kiusattavan ja kertoi siitä kotona. Vaikka kuinka on kiva-koulu- projekti, vaati todella tsemppausta, että uskalsi mennä kertomaan. Piti oikein uhkailla, että olet myös kiusaaja, jos näät etkä puutu, kiusaaja saa viestin, että tämä on ok.

Kiusaaja EI JATKA, jos ei saa hyväksyntää muilta. Joka ikisessä luokassa on 1-3 vallanhaluista, 1-3 mahdollista uhria ja sen lisäksi 15-20 ongelman ratkaisijaa. Kun joukko nousee kiusaajia vastaan, se oikeasti loppuu.

Onneksi KiVa-koulu- tunneilla tätä asiaa käsitellään. Mutta sen lisäksi jokaikisen vanhemmat tulee tukea omaa lastaan puuttumaan ja kertomaan!!!!

Kontulan kaksi kirjaa lukeneena en Perhe-lehden artikkelia purematta niele. Varsinkaan kun en ole sitä lukenut. Otsikko jo kertoo, minkä reaktion toimittaja haluaa saa aikaan jutullansa.



Kontulan esikoisteoksessa, jos nyt on omaelämänkerrallinen, opettaja lähti koulupäivän jälkeen kotiin vasta kun reitti oli selvä, ei kohtaamisia lumipallojen yms. heittäjien kanssa. Enempiä hän ei kiusaamisesta kirjoita.



Vauva-keskustelun edellisissä postauksissa päästiin muihin ratkaisuihin kiusaamisasioissa. KiVa-koulusta ammentavat varmaan monet opettajat. Skidikanttia voisi myös ajatella.



Itse kiusatun vanhempana olen yrittänyt kuunnella poikaani (huonolla menestyksellä). Kaverisynttäreillä oli ollut tylsää ja kiusaaja oli paiskinut erinäisillä asioilla sisällä ja pihalla, eikä lopettanut vaikka sanottiin, ettei ole hauskaa.



Poika kiukutteli sitten minulle, kun kaverin synttäreillä ei ollut hauskaa. Häntä ei kuunneltu, kuin kaksi kertaa ruokapöydässä. Muuten häntä kohdeltiin kuin ilmaa. Minä siihen tietysti sitten, että juhla on synttärisankarin. Pointti tässä on, että kiusaaminen ei liity pelkästään kouluun vaan se on lapsissa itsessään.



Tsemppiä kaikille kasvattajille! Päähuoli lienee, että lapset säilyvät hengissä siihen asti, että pystyvät pitämään itsestänsä huolta.

koulusta. Läpän sietokykyä lapsilla on, mutta kiusattu on yksinäinen usein ja ei osaa vastata "läppään" kuten muut, ja se muuttuu silloin erilaiseksi jutun heitoksi.

näistä jutuista ei vedetä johtopätöstä, että kiusaaminen on yhtä kuin läpänheitto.

Koettu on.

up

Meidän luokalla oli tyttö joka pikkuhiljaa eristäytyi muista, tai eristettiin muista. Tämä opettajien tytär käyttäytyi hieman erilailla kuin muut. Hän "laverteli" opettajalle kaikista asioista, ja luokkakaverit joutuivat kärsimään rangaistuksista.



Eräs poika oli käynyt ulkomailla (melko harvinaista siihen aikaan meilläpäin) ja oli tuonut ison pussin karkkia kouluun. Karkin syöminen koulussa oli kiellettyä, joten kun opettaja lähti vähäksi aikaa pois luokasta, poika jakoi äkkiä jokaiselle nameja. Vain tämä tyttö kieltäytyi. Heti opettajan tultua takaisin tyttö viittasi ja kertoi että pojalla on karkkia mukanaan. Opettaja torui ja rankaisi poikaa, me muut olimme surullisia ja vihaisia pojan puolesta. Tyttö kertoi aina kaikista asioista opettajalle. Joskus istuimme koko luokka jälki-istunnossa tätä tyttöä lukuunottamatta. Mitään oikeasti pahaa emme todellakaan koskaan tehneet, tavallisia lasten jekkuja. Tytön toiminta ärsytti koko luokkaa. Jos asiasta hänelle sanoi, hän kertoi siitä heti opettajalle ja äidilleen, ja taas tuli nuhteita.



Tyttö myös puhui aina äidistään, ja kuinka missäkin tilanteessa piti äidin mukaan toimia. Jos koulun jälkeen muut jäivät tien varrelle katsomaan jäniksiä, jatkoi tyttö vain matkaansa koska äidin mukaan koulusta piti tulla suoraan kotiin.



Ala-asteella tyttö ei ollut vielä täysin eristäytynyt muista. Opettaja pystyi pakottamaan ettei tyttöä jätetty kokonaan syrjään. Myös välitunneilla oli isoja leikkejä joihin kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Tyttö ei kuitenkaan saanut kavereita, ne parin ensimmäisen luokan kaveruussuhteetkin olivat jääneet. Vuosien myötä hän jäi yhä enemmän paitsioon muiden yhteisistä kokemuksista. Tyttöä ei pyydetty koskaan mihinkään mukaan vapaa-ajalla.



Yläasteella moni asia muuttui. Enää ei ollut opettajaa joka pakottaisi kaikkia toimimaan yhdessä. Joka aineella oli omat opettajansa. Välitunneilla ei enää leikitty. Tytöt jakautuivat pieniin ryhmiin jossa kertoivat toisilleen salaisuuksia ihastuksistaan ja teini-iän ongelmistaan. Kukaan ei halunnut jakaa salaisuuksiaan tämän tytön kanssa. Hän oli jäänyt ulkopuoliseksi kaikkien vuosien jälkeen. Uusiin ihmisiin kyllä tutustuttiin innokkaasti, mutta tämän tytön tiesivät jo kaikki. Kukaan ei halunnut olla hänen kanssaan kun ei enää ollut pakko. Joskus hän tuli yhtäkkiä viereen seisomaan ja kuuntelemaan mistä puhutaan, se vasta saikin muut ärsyyntymään ja kääntämään selkänsä tai sanomaan pahasti. Olihan kyse "vakavista" keskusteluista joista ei saanut tietää kuin bestikset. Kukaan ei ollut hänestä kiinnostunut. Jotkut pojat alkoivat myös huutelemaan hänelle. Jossain vaiheessa tyttö ei enää halunnut tulla kouluun ollenkaan. Jotenkin hän ilmeisesti sai sinniteltyä koulun loppuun.



Häntä ei koskaan syrjitty ulkonäön vuoksi. Hän oli kiltti ja käyttäytyi juuri niinkuin aikuiset toivoivat. Muiden lasten joukkoon hän vain ei koskaan sulautunut, ja pikkuhiljaa hän oli kaikille pelkkää ilmaa. En tiedä miten asioita olisi pitänyt muuttaa. Olisiko tytölle pitänyt sanoa että tottele äitiä ja opettajaa, mutta älä aina? Entä miten kaikkia muita oppilaita olisi pitänyt muuttaa? Ystäväksi en edelleenkään ottaisi ketään säälistä. Ystävyyden tulee olla aitoa. Enkä haluaisi viettää vapaa-aikaani ärsyttävän ihmisen seurassa jonka kanssa en viihdy. Varsinkin jos vaihtoehtona on miellyttävää seuraa. Pieniä hetkiä sietää jokainen silloin kun on pakko. Kiusaamista ja eristämistä on vaikeaa kitkeä pois tältä maapallolta, ihmiset eivät tule keskenään kovin hyvin toimeen.

Oletteko vielä kertaakaan kommentoineet, miten kehitetään kiusattua, jos kiusaaminen tosiaan johtuu vaikka silmälaseista tai vaikeasta perhetilanteesta?



Olisi kiva kuulla joku naseva vastaus.

Tässä olisi hiukan mietittävää Kontulalle ja muille kiusattuja syyllistäville.

<a href="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/koulusurmat-lauri-on-mahdolline…" alt="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/koulusurmat-lauri-on-mahdolline…">http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/koulusurmat-lauri-on-mahdolline…;

tämän linkin ja yllätyin siitä kuinka tutulta sen kiusatun ajatukset kuulostivat.

Itsekin suunnittelin kiusaajieni kiduttamista/tappamista, mutta en kuitenkaan toteuttanut suunnitelmiani vaikka kokemani kiusaaminen oli paljon lievempää kuin tuon jutun miehen.

Silloin ei ollut nettiä ja tietoa asioista oli vaikeampi saada. En tiedä miten olisi käynyt jos tietoa (ja aseita) olisi ollut yhtä helposti saatavilla kuin tänä päivänä.

Meidän luokalla oli tyttö joka pikkuhiljaa eristäytyi muista, tai eristettiin muista. Tämä opettajien tytär käyttäytyi hieman erilailla kuin muut. Hän "laverteli" opettajalle kaikista asioista, ja luokkakaverit joutuivat kärsimään rangaistuksista. Eräs poika oli käynyt ulkomailla (melko harvinaista siihen aikaan meilläpäin) ja oli tuonut ison pussin karkkia kouluun. Karkin syöminen koulussa oli kiellettyä, joten kun opettaja lähti vähäksi aikaa pois luokasta, poika jakoi äkkiä jokaiselle nameja. Vain tämä tyttö kieltäytyi. Heti opettajan tultua takaisin tyttö viittasi ja kertoi että pojalla on karkkia mukanaan. Opettaja torui ja rankaisi poikaa, me muut olimme surullisia ja vihaisia pojan puolesta. Tyttö kertoi aina kaikista asioista opettajalle. Joskus istuimme koko luokka jälki-istunnossa tätä tyttöä lukuunottamatta. Mitään oikeasti pahaa emme todellakaan koskaan tehneet, tavallisia lasten jekkuja. Tytön toiminta ärsytti koko luokkaa. Jos asiasta hänelle sanoi, hän kertoi siitä heti opettajalle ja äidilleen, ja taas tuli nuhteita. Tyttö myös puhui aina äidistään, ja kuinka missäkin tilanteessa piti äidin mukaan toimia. Jos koulun jälkeen muut jäivät tien varrelle katsomaan jäniksiä, jatkoi tyttö vain matkaansa koska äidin mukaan koulusta piti tulla suoraan kotiin. Ala-asteella tyttö ei ollut vielä täysin eristäytynyt muista. Opettaja pystyi pakottamaan ettei tyttöä jätetty kokonaan syrjään. Myös välitunneilla oli isoja leikkejä joihin kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Tyttö ei kuitenkaan saanut kavereita, ne parin ensimmäisen luokan kaveruussuhteetkin olivat jääneet. Vuosien myötä hän jäi yhä enemmän paitsioon muiden yhteisistä kokemuksista. Tyttöä ei pyydetty koskaan mihinkään mukaan vapaa-ajalla. Yläasteella moni asia muuttui. Enää ei ollut opettajaa joka pakottaisi kaikkia toimimaan yhdessä. Joka aineella oli omat opettajansa. Välitunneilla ei enää leikitty. Tytöt jakautuivat pieniin ryhmiin jossa kertoivat toisilleen salaisuuksia ihastuksistaan ja teini-iän ongelmistaan. Kukaan ei halunnut jakaa salaisuuksiaan tämän tytön kanssa. Hän oli jäänyt ulkopuoliseksi kaikkien vuosien jälkeen. Uusiin ihmisiin kyllä tutustuttiin innokkaasti, mutta tämän tytön tiesivät jo kaikki. Kukaan ei halunnut olla hänen kanssaan kun ei enää ollut pakko. Joskus hän tuli yhtäkkiä viereen seisomaan ja kuuntelemaan mistä puhutaan, se vasta saikin muut ärsyyntymään ja kääntämään selkänsä tai sanomaan pahasti. Olihan kyse "vakavista" keskusteluista joista ei saanut tietää kuin bestikset. Kukaan ei ollut hänestä kiinnostunut. Jotkut pojat alkoivat myös huutelemaan hänelle. Jossain vaiheessa tyttö ei enää halunnut tulla kouluun ollenkaan. Jotenkin hän ilmeisesti sai sinniteltyä koulun loppuun. Häntä ei koskaan syrjitty ulkonäön vuoksi. Hän oli kiltti ja käyttäytyi juuri niinkuin aikuiset toivoivat. Muiden lasten joukkoon hän vain ei koskaan sulautunut, ja pikkuhiljaa hän oli kaikille pelkkää ilmaa. En tiedä miten asioita olisi pitänyt muuttaa. Olisiko tytölle pitänyt sanoa että tottele äitiä ja opettajaa, mutta älä aina? Entä miten kaikkia muita oppilaita olisi pitänyt muuttaa? Ystäväksi en edelleenkään ottaisi ketään säälistä. Ystävyyden tulee olla aitoa. Enkä haluaisi viettää vapaa-aikaani ärsyttävän ihmisen seurassa jonka kanssa en viihdy. Varsinkin jos vaihtoehtona on miellyttävää seuraa. Pieniä hetkiä sietää jokainen silloin kun on pakko. Kiusaamista ja eristämistä on vaikeaa kitkeä pois tältä maapallolta, ihmiset eivät tule keskenään kovin hyvin toimeen.

Miksi syrjiä tyttöä, jolla on korkea moraali ja tekee niinkuin kuuluu tehdä? Miten voit sanoa, että ei ole niin väliä, noudattaako sääntöjä? huhhuh, mitä tekstiä.

Mun mielestäni tuossa oli oikeasti tärkeä pointti mietittäväksi! Aika typerää kysyä, "miksi syrjiä tyttöä..." Vastaushan on ihan selvä: tyttö on epälojaali omiaan kohtaan!

Yksi tärkeimmistä lapsen kasvutehtävistä on irtautua vanhemmistaan ja löytää se oma tiensä, sopeutua myös omaan yhteisöönsä, ja oppia myös punnitsemaan, mitkä on sen tason rikkomuksia, joista pitää raportoida, mitkä vaan jänniä salaisuuksia.

Mulla on oman hyvin vahvan moraalin omaavan poikani kanssa oikeasti mietittävä miten tiukasti kiellän ja mitä. Koska lapsi on aika ehdoton kieltojen kanssa, ja jakelee niitä mielellään kavereilleenkin ja joutuu sitten naureskelluksi.

ja moni selviää vaikeista elämäntilanteista vahvistuneena. Kontula puhuu tökerösti ja ehdottomasti olen sitä mieltä, että heikkoja ja sos. taitamattomia pitää suojella kiusaamiselta. Osa sitä suojelua voisi kuitenkin olla että mietitään, pystyykö se rillipää jotenkin itse ehkäisemään kiusaamista käytöksellään ja että autetaan sitä vaikeassa tilanteessa elävää.

Minä olen sitä mieltä että huumorintajun sijaan olennaista on itsetunto. Lisäksi niitä nasevia vastauksia voi ihan oikeasti harjoitella, koska niiden avulla tilanteessa voi pysyä samalla tasolla pilkkaajan kanssa. Jos haukkumanimen kuultuaan hämmentyy, on heti altavastaaja. Jos osaa heittää takaisin melkein mitä vaan, vaikka "entäs sitten?", niin puntit tasoittuu. Ei kiusaamisessa useinkaan ole tärkeää se MISTÄ kiusataan vaan valta-asetelmat.

Oletteko vielä kertaakaan kommentoineet, miten kehitetään kiusattua, jos kiusaaminen tosiaan johtuu vaikka silmälaseista tai vaikeasta perhetilanteesta?

Olisi kiva kuulla joku naseva vastaus.

Meidän luokalla oli tyttö joka pikkuhiljaa eristäytyi muista, tai eristettiin muista. Tämä opettajien tytär käyttäytyi hieman erilailla kuin muut. Hän "laverteli" opettajalle kaikista asioista, ja luokkakaverit joutuivat kärsimään rangaistuksista. Eräs poika oli käynyt ulkomailla (melko harvinaista siihen aikaan meilläpäin) ja oli tuonut ison pussin karkkia kouluun. Karkin syöminen koulussa oli kiellettyä, joten kun opettaja lähti vähäksi aikaa pois luokasta, poika jakoi äkkiä jokaiselle nameja. Vain tämä tyttö kieltäytyi. Heti opettajan tultua takaisin tyttö viittasi ja kertoi että pojalla on karkkia mukanaan. Opettaja torui ja rankaisi poikaa, me muut olimme surullisia ja vihaisia pojan puolesta. Tyttö kertoi aina kaikista asioista opettajalle. Joskus istuimme koko luokka jälki-istunnossa tätä tyttöä lukuunottamatta. Mitään oikeasti pahaa emme todellakaan koskaan tehneet, tavallisia lasten jekkuja. Tytön toiminta ärsytti koko luokkaa. Jos asiasta hänelle sanoi, hän kertoi siitä heti opettajalle ja äidilleen, ja taas tuli nuhteita. Tyttö myös puhui aina äidistään, ja kuinka missäkin tilanteessa piti äidin mukaan toimia. Jos koulun jälkeen muut jäivät tien varrelle katsomaan jäniksiä, jatkoi tyttö vain matkaansa koska äidin mukaan koulusta piti tulla suoraan kotiin. Ala-asteella tyttö ei ollut vielä täysin eristäytynyt muista. Opettaja pystyi pakottamaan ettei tyttöä jätetty kokonaan syrjään. Myös välitunneilla oli isoja leikkejä joihin kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Tyttö ei kuitenkaan saanut kavereita, ne parin ensimmäisen luokan kaveruussuhteetkin olivat jääneet. Vuosien myötä hän jäi yhä enemmän paitsioon muiden yhteisistä kokemuksista. Tyttöä ei pyydetty koskaan mihinkään mukaan vapaa-ajalla. Yläasteella moni asia muuttui. Enää ei ollut opettajaa joka pakottaisi kaikkia toimimaan yhdessä. Joka aineella oli omat opettajansa. Välitunneilla ei enää leikitty. Tytöt jakautuivat pieniin ryhmiin jossa kertoivat toisilleen salaisuuksia ihastuksistaan ja teini-iän ongelmistaan. Kukaan ei halunnut jakaa salaisuuksiaan tämän tytön kanssa. Hän oli jäänyt ulkopuoliseksi kaikkien vuosien jälkeen. Uusiin ihmisiin kyllä tutustuttiin innokkaasti, mutta tämän tytön tiesivät jo kaikki. Kukaan ei halunnut olla hänen kanssaan kun ei enää ollut pakko. Joskus hän tuli yhtäkkiä viereen seisomaan ja kuuntelemaan mistä puhutaan, se vasta saikin muut ärsyyntymään ja kääntämään selkänsä tai sanomaan pahasti. Olihan kyse "vakavista" keskusteluista joista ei saanut tietää kuin bestikset. Kukaan ei ollut hänestä kiinnostunut. Jotkut pojat alkoivat myös huutelemaan hänelle. Jossain vaiheessa tyttö ei enää halunnut tulla kouluun ollenkaan. Jotenkin hän ilmeisesti sai sinniteltyä koulun loppuun. Häntä ei koskaan syrjitty ulkonäön vuoksi. Hän oli kiltti ja käyttäytyi juuri niinkuin aikuiset toivoivat. Muiden lasten joukkoon hän vain ei koskaan sulautunut, ja pikkuhiljaa hän oli kaikille pelkkää ilmaa. En tiedä miten asioita olisi pitänyt muuttaa. Olisiko tytölle pitänyt sanoa että tottele äitiä ja opettajaa, mutta älä aina? Entä miten kaikkia muita oppilaita olisi pitänyt muuttaa? Ystäväksi en edelleenkään ottaisi ketään säälistä. Ystävyyden tulee olla aitoa. Enkä haluaisi viettää vapaa-aikaani ärsyttävän ihmisen seurassa jonka kanssa en viihdy. Varsinkin jos vaihtoehtona on miellyttävää seuraa. Pieniä hetkiä sietää jokainen silloin kun on pakko. Kiusaamista ja eristämistä on vaikeaa kitkeä pois tältä maapallolta, ihmiset eivät tule keskenään kovin hyvin toimeen.

Miksi syrjiä tyttöä, jolla on korkea moraali ja tekee niinkuin kuuluu tehdä? Miten voit sanoa, että ei ole niin väliä, noudattaako sääntöjä? huhhuh, mitä tekstiä.

musta ei ole mitään syytä päästää kiusaajia kuin koira veräjästä ja sanoa että kiusaaminen ei ollut pahaa, vain siksi että kiusattu osoittautui olevan vahva ihminen jolla on tukea ja resursseja ja selviytyi siitä suhteellisen vaurioitta.

Jotkut asiat on pahoja riippumatta siitä aiheuttaako ne pysyvää vahinkoa.

Miksi sille kiusatulle ei voisi olla tukitoimia ja apua saatavissa? Ei se tarkoita sitä, etteikö kiusaajille tulisi sanktiota ja myös jotain tukitoimia.

Nyt vaan kaikki toimet kohdistetaan siihen kiusaajaan tai "kiusaajaan", eikä tilannetta arvioida tapauskohtaisesti kaikkia tukien.

Nythän kaikki huomio on kiusatussa, jota lisäkiusataan aikuisten toimesta koulukuraattoreilla ja -psykologeilla. Kiusaaja jää edelleen usein vaille mitään huomiota.

Kaikki tuntemani kiusatut ovat olleet hiljaisia, ujoja ja vaatimattomia ihmisiä. Eivät lainkaan näitä luokan häiriköitä ja aina hössöttäviä energian imijöitä. Miten nurkassa hiljaa kököttävä, tuskin huomattava ihminen muka vie toisilta energiaa? Turha puolustella sadistisia ja kieroutuneita kiusaajia yhtään enempää.

Minusta jotain tällaista pitäisi tehdä: Yritetään "avata" tilanne. Es. niin että pahin kiusaaja (usein on olemassa jonkinlainen päällikkö joka ohjaa heikommatkin mukaan kiusaamiseen) ja kiusattu puhuisivat asian läpi, opettaja toimisi "selvittelijänä". Kiusaaja kertoo syyn kiusaamiseen. Opettaja ohjaa tilannetta ja pitää huolen, että kovisnaamio poistuu ja kiusaaja voi olla rehellinen. Tämän jälkeen kiusatun on helpompi olla avoin ja nähdä objektiivisesti omat heikkoutensa, joita voisi kehittää ja kiusaaja joutuisi myös kohtaamaan kiusatun kasvokkain ja rehellisesti. Tämä "rehellisesti kohtaaminen" on tehokasta kaiken ikäisillä sillä tämän jälkeen on vaikea peittää rehelliset kasvot taas naamiolla. Molemmat kehittyvät. Varsinkin kiusattu näkee että kovis ei olekaan yhtään sen kovempi kuin hän itse hän ja ymmärtää että hän on hyvä juuri sellaisena kuin itse on. --> Huumorintajutonkin voi oppia että muiden mielestä on hauskaa että hän on huumorintajuton (pelle --> hauska) ja hänen ei tarvitse nauraa muiden tyhmille vitseille, kunhan oppii suhtautumaan itseensä vähän letkeämmin ja se että hän ei ymmärrä puujalkahuumoria ei tarkoita sitä, ettei hän ymmärtäisi toisenlaista ehkä jopa fiksumpaa huumoria ;)