Uskotteko että ihminen pystyy itse vaikuttaa siihen masentuuko vai ei?

Luuserit masentuu

Uskon, että voi vaikuttaa jonkin verran, varsinkin jos on jo ollut aikaisemmin masentunut. Silloin tunnistaa helpommin masennuksen merkit, osaa ehkä muuttaa ajattelu- ja toimintatapojaan ja hakea apua ajoissa. Uskon, että nillä jotka ponnistelevat oman hyvinvointinsa eteen, on paremmat mahkut parantua kuin niillä, jotka odottavat passiivisena apua ulkoapäin.

Luuserit masentuu

idiootit kuolee nuorena.

Uskon, että nillä jotka ponnistelevat oman hyvinvointinsa eteen, on paremmat mahkut parantua kuin niillä, jotka odottavat passiivisena apua ulkoapäin.

useimmat ovat jo ponnistelleet kauan itse ennenkuin hakevat ulkopuolista apua ja masennus on siksi pitkällä. Parempi olisi nimenomaan hakea pian ulkopuolista apua.

jossa oli linkki masennustestiin, sain siitä tosi korkeat pisteet. Sinä iltana olin väsynyt, vittuuntunut ja maailman päähän potkima. Tänään voisin tehdä testin uudestaan ja varmaan saisin tulokseksi että olen todella onnellinen.

Monet muuten kertoivat että kyseessä on oikein ammattilaisten käyttämä testi.



Masennuksesta tiedän aika vähän, yhtä vakavasti masentunutta olen hoitanut tänäänkin, niinpä, sellaista on suomalainen masennuksen hoito, hoitajakaan ei tiedä masennuksesta muuta kuin sen mitä on kirjoista lukenut.



Se miksi halusin vastata tähän viestiin on kysymys, mistä on ihmisille tullut sellainen käsitys että ihmisen tulee olla onnellinen koko ajan? Se on mielestäni aivan väärä käsitys elämästä ja ymmärrän hyvin että tavallinen välillä elämän päähän potkima pikku ihminen masentuu kun elämässä on vain pieniä onnellisuuden hetkiä, mikä minun mielestäni on normaali tilanne elämässä. Tavallista tasaista arkea, jossa välillä ala- ja välillä ylämäkeä, mutta sehän ei nykyisin kenellekään riitä. Extremeä sen olla pittää, masennusta ja ihme hypetystä.

Se miksi halusin vastata tähän viestiin on kysymys, mistä on ihmisille tullut sellainen käsitys että ihmisen tulee olla onnellinen koko ajan? Se on mielestäni aivan väärä käsitys elämästä ja ymmärrän hyvin että tavallinen välillä elämän päähän potkima pikku ihminen masentuu kun elämässä on vain pieniä onnellisuuden hetkiä, mikä minun mielestäni on normaali tilanne elämässä. Tavallista tasaista arkea, jossa välillä ala- ja välillä ylämäkeä, mutta sehän ei nykyisin kenellekään riitä. Extremeä sen olla pittää, masennusta ja ihme hypetystä.

montako tällaista ihmistä tunnet, joka ajattelee kuvailemallasi tavalla, ja mistä olet heidän ajatuksensa saanut tietoosi. Mä en tunne ketään joka ajattelisi noin.

Uskon, että nillä jotka ponnistelevat oman hyvinvointinsa eteen, on paremmat mahkut parantua kuin niillä, jotka odottavat passiivisena apua ulkoapäin.

useimmat ovat jo ponnistelleet kauan itse ennenkuin hakevat ulkopuolista apua ja masennus on siksi pitkällä. Parempi olisi nimenomaan hakea pian ulkopuolista apua.

Juuri edellisessä lauseessa sanoin: "osaavat hakea apua ajoissa". Pointti on se, että ITSE kokee voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun esim. ei selviä yksin, jolloin hakee apua,jolloin itse toimii aktiivisena oman sairautensa suhteen.

Yksi ongelmahan masennuksessa on juuri negatiiviset ja normatiiviset tais passivoivat ajatukset kuten "pitää selvitä yksin" tai " en voi vaikuttaa omaan tereydentilaani" tai "odotan, että muut auttavat, joten makaan sängynpohjalla"

Ja tätähän on tieteellisesti tutkittu. :) Masennukselta suojaavia tekijöitä on olemassa hurjan paljon, ja melkein kaikki niistä ovat itsestä riippuvia asioita.

"odotan, että muut auttavat, joten makaan sängynpohjalla"

kukaan masentunut ajattele näin. Jos maataan sängynpohjalla, se johtuu esim. siitä, ettei mikään tunnu miltään joten on sama olla tekemättä mitään tai ei ole energiaa edes yrittää, ei silloin odoteta, että joku tulee ja maagisesti parantaa masennuksen. Taidat olla hieman yksinkertainen ajatellessasi noin.

Ketään ei diagnosoida masentuneeksi pelkän paperilapun avulla, vaan sen pohjalta käydään keskustelua. Korkeita pisteitä voi saada ihan vain senhetkisen mielialan takia, mutta tarvitaan tietysti tarkempaa keskustelua ja taustatietoa koko voinnin historiasta.



Minäkin sain 27 pistettä (lähellä vaikeata masennusta) kun tein testin ennen tuohon kognitiiviseen ryhmään menoa, mutta tarkempi haastattelu avasi todellista tilannetta, joka ei ole noin yksioikoinen.



Todellinen masennus on ihan muuta kuin jatkuvan hilpeyden ja hulluttelun puutetta. Masennus on myös muuta kuin elämään kuuluva ajoittainen alakuloisuus ja tai suru, ja sen kyllä tietävät ammattilaiset ja usein sairastuneet potilaatkin ihan itse.

mutta masentuneena voi olla vaikea nähdä tilannettaan selkeästi. Myöskin voimien puuttuminen voi estää avun hakemisen. Ja sitten se kun Suomessa on tuo ihme eetos, että pitää selvitä omillaan vaikka hampaat irvessä.

Uskon, että lieväst ja ehkä keskivaikeastikin masentunut ihminen voi päättää elää tätä elämää ilman diagnooseja ja hoitoja. Sitten voi harrastaa erilaista itseapua, kuten omatoimista asioiden ajattelua, ratkaisujen keksimistä ja läheisten kanssa puhumista tai vaikka päihteiden käyttöä. Myös liikunta on hyvä, tutkitusti tehokkaaksi todettu, itselääke. Itsellänikin on aikoja jolloin vain suoritan päivät läpi. Olen kuitenkin todennut, että aina lopulta koittaa parempi jakso. Olen aika varma, että saisin melko pienellä itseni ilmiannolla lääkityksen, diagnoosin ja ehkä terapiankin. Kävin myös kertaalleen terapiantarpeen arviointijakson psykologilla ja hän oli sitä mieltä, että suosittelisi psykiatrin diagnoosia KELAn terapian kustantamuiseksu. Olen kuitenkin päättänyt että niin kauan kuin mielenterveyteni riittää "tehdä työtä ja rakastaa" niin ehkä on kuitenkin helpompi elää näin kuin diagnoosirn kanssa.

mutta masentuneena voi olla vaikea nähdä tilannettaan selkeästi. Myöskin voimien puuttuminen voi estää avun hakemisen. Ja sitten se kun Suomessa on tuo ihme eetos, että pitää selvitä omillaan vaikka hampaat irvessä.

Itselläni oli joskus alakuloa, siis ei masennusta mutta nytkähdys alaspäin.



Minusta tämä nyt ei ole mitenkään tekoa ap.n kysymyksen kanssa. Ei ihminen päätä itse masentuuko! Se vaan tapahtuu esimerkkinä voin heittää semmosen että tekee paljon töitä, väsyy, ressaa.. Sitten jonain päivänä se vaan menee yli äyrään. Ei vaan enää jaksa mennä ulos, kaikki mielenkiinto loppuu. Siis pidempään ihminen on tehnyt liikaa, mutta elämä on!

Kai se on sitten mielestä kiinni miten synkkää näkee? Ei voi sanoa että kaikilla menisi samanlailla päivät 1-100 masennuksessa.



Vaikka minä syön vitamiineja, monipuolista ruokaa ja liikun niin ei se estä minua masentumasta.

Se on päänsisäinen sairaus. Henkinen hyvinvointi voi kaatua vaikka "hoitaisikin itseään".

Se kaikista mukavin, seurallisin, rauhallisin saattaa hyvinkin sairastua esim. lapsensa/kumppaninsa kanssa eikä ehkä koskaan olla samanlainen?



Ei tämä ole sama asia nro 26 kuin flunssa.

Jokasen sairaus on henkilökohtanen: hoitaa sitä sitten nopeasti diagnosoituna tai ei, parantua voi sitten omaan tahtiin ja se on tapauskohtaista. Eikä aina avun hakeminenkaan auta.

Ei maaseutuyhteiskunnassa ehditty masentua, töitä vaan tehtiin kun oli pakko. Nykyään ehtii masentuakin.

Joo ja mentiin saunan taa ja ammuttiin kuula kalloon. Sitten suku ihmetteli että mikä sille tuli. Oi niitä aikoja!

Kolme tärkeintä T:tä masennuksen ehkäisyyn:



1. Tiedostaminen

2. Tunnistaminen

3. Taistelu



Olen itse juuri nyt räpistelemässä kakkos vaiheesta kolmoseen. Välillä meinaa voimat pettää, mutta pienikin positiivinen tunne auttaa eteenpäin.

Itselläni oli joskus alakuloa, siis ei masennusta mutta nytkähdys alaspäin. Minusta tämä nyt ei ole mitenkään tekoa ap.n kysymyksen kanssa. Ei ihminen päätä itse masentuuko! Se vaan tapahtuu esimerkkinä voin heittää semmosen että tekee paljon töitä, väsyy, ressaa.. Sitten jonain päivänä se vaan menee yli äyrään. Ei vaan enää jaksa mennä ulos, kaikki mielenkiinto loppuu. Siis pidempään ihminen on tehnyt liikaa, mutta elämä on! Kai se on sitten mielestä kiinni miten synkkää näkee? Ei voi sanoa että kaikilla menisi samanlailla päivät 1-100 masennuksessa. Vaikka minä syön vitamiineja, monipuolista ruokaa ja liikun niin ei se estä minua masentumasta. Se on päänsisäinen sairaus. Henkinen hyvinvointi voi kaatua vaikka "hoitaisikin itseään". Se kaikista mukavin, seurallisin, rauhallisin saattaa hyvinkin sairastua esim. lapsensa/kumppaninsa kanssa eikä ehkä koskaan olla samanlainen? Ei tämä ole sama asia nro 26 kuin flunssa. Jokasen sairaus on henkilökohtanen: hoitaa sitä sitten nopeasti diagnosoituna tai ei, parantua voi sitten omaan tahtiin ja se on tapauskohtaista. Eikä aina avun hakeminenkaan auta.

Niin siis kyllä minä olen samaa mieltä, tuli ilmeisesti joku väärinkäsitys. Ei ihminen missään nimessä päätä itse masentua. Tarkoitin vain että minusta kannattaa hakea mahdollisimman pian apua eikä yrittää vain taistella yksin, ainakin minulla on avusta hyviä kokemuksia.

että se on tapauskohtaista. Ja riippuu masennuksen "syistä" sekä masennuksen laadusta. Ja myös siitä, että onko ihminen aiemmin ollut masentunut, eli tunnistaako oireet ja tietääkö millaiset taipumukset itsellä on masennukseen.

Mä tein suunnitelmia. Tein jopa suunnitelmasuunnitelmia. Toteutin suunnitelmia, mutta suunnitemien toteutuminen ei parantanut oloa, päin vastoin siitä seurasi tyhjä olo, hirveä väsymys, ja masennus. Ajattelin etten yritä tarpeeksi. Päätin tehdä uusia, parempia suunnitelmia ja yrittää entistä kovemmin. Mutta mikään ei muuttunut. Tätä kesti kymmenen vuotta. Paraneminen alkoi siitä kun lopetin tuon touhun ja itseni parantamisprojektin.

Ihminen vain päättää laskea aivojensa serotoniinitason nollaan. On niin kiva olla masentunut. Juuri synnyttänyt äiti, joka on iloisena odottanut vauvaa, haluaakin yhtäkkiä alkaa masentuneeksi. Pieni vauvakin noin vaan päättää, että mitäpä tässä ihmettelemään. Jospa masentuisin. Leikki-ikäinen lapsikin ihan omalla päätöksellään lakkaa elämästä normaalia lapsen elämää. Ja nuori, joka ei kertakaikkiaan viitsi enää kulkea mukana toisten nuorten kanssa, jääkin sänkyyn makaamaan ja haluaa masentua.