Olen ollut vatsaleiikauksessa ja nyt ottaa päähän pk.n viesti lapsen

Kolmannen sektioni jälkeen minulla oli kotona vauva (yli 4kg), 1v5kk taapero ja vielä 3v3kk ikäinen ipana. Mies ei voi yrittäjänä pitää syyslomaa, joten ihan yksin olin haavani kanssa. Enkä edes muista, että olisi ollut hankalaa. Äidinmaitoakin luovutin...

Ja parin vuoden kuluttua pärjäsin yhtälailla taas sektion jälkeen, kuten taas siitä parin vuoden kuluttua.

Ei leikkauksen jälkeen tarvitse makuupotilaana olla!

Ihan sama kuin syövästä parantuneena menis elvistelemään saattohoidossa olevalle, että "MINÄ toivuin tästä syövästä, ethän sä nyt voi siihen kuolla. Hei, asennetta kehiin, hei! "

Voi juma, no jos ei ihmistä ole empatiakyvyllä siunattu niin sitten ei ole. Toivottavasti näiden lapset kuitenkin jostakin sitä kykyä imevät elämäänsä ettei heistä kasva samanlaisia pässinpäitä.

AP:lle sanoisin, että totta kai viet lapsen hoitoon ja siten toivut rauhassa leikkauksesta. Älä välitä näistä sädekehä-äideistä täällä.

Mutta minua ainakin ärsytti, kun ap:stä oli niin PÖYRISTYTTÄVÄÄ, että pk oletti laspen olevan kotona. 4v:tä ei tarvitse nostella, joten kysymyshän on lähinnä siitä, mikä tuntuu parhaalta äidin ja lapsen kannalta.

Eli, ehkä nyt ei kuitenkaan niin TÖRKEÄ kysmys pk:sta.

Ja jos leikkaus on niin mittava, että AP ei ole tolkuissaan kotiin päästyäänkään, niin sitähän ei voi tietää, jos AP ei ole tarkemmin operaatiostaan kertonut.

Sektio on iso leikkaus - olen siis sen kokenut itsekin - mutta siitä toipuminen normivaiheessa on aika nopeaa. Viikossa ei tuntunut enää miltään. Omassa leikkauksessani poistettiin ohutsuolta, ja vaikka leikkaus ei nyt mikään mielettömän suuri ollutkaan, olin viikon sairaalassa, siis 7 päivää (sektiossa 3 päivää), ja ruokarajoituksetkin olivat tarkat. Voimat olivat poissa usean päivän syömättömyydestä, kuusi päivää siis elin ilman ruokaa, tipassa olin ja vedellä sain kostuttaa huuliani, viidentenä päivänä sain juoda kaksi lasia vettä jaettuna pitkin päivää, kuudentena päivänä vettä, mehua ja nesteitä niin paljon kuin jaksoin ja siis seitsemäntenä päivänä vasta nestemäistä ruokaa. Sektiossa voimien palautuminen alkaa samantien, näissä vatsanalueen leikkauksissa harvemmin. En todellakaan vertaisi sektiota näihin muihin - ainakaan ilman tietoa, mistä leikkauksesta on kyse. On lapsellista, nenäkästä ja ylimielistä kertoa omasta sektiokokemuksestaan ja kuvitella, että on tehnyt jotain ihmeitä hoitamalla lapsiaan. Sitä paitsi siinäkin saa olla varovainen, ystäväni leikkaushaava repesi ja kuolema kävi lähellä. Ei välttämättä kannata rehkiä sektion jälkeenkään. Pelkkää makaamistahan se ei edes voi olla, kun on se vauvakin kuvioissa, mutta silti kannattaa ottaa minkä tahansa leikkauksen jälkeen rauhallisesti. Oma toipuminen siinä vain varmistuu. Jotenkin hävettää nämä nenäkkäät kertomukset omista ylivertaisista kyvyistään hoitaa lapset sektion jälkeen... Kun ei tiedetä, mistä puhutaan ja kun oma toipuminen on edennyt mallikkaasti, niin eihän tässä maailmassa voi olla toisenlaisia tarinoita...

Itselläkin 3 sektiota takana ja ei voi muuta sanoa kuin AMEN (itse valitsen sektion ennen hammaslääkäriä, jolloin minäkin voisin viedä lapset yökylään jo viikkoa ennen :), mutta useimmiten vaan peruutan ajan ja...)

Nyt kalahti se kuuluisa kalikka ja nyt älähtää äiti, jonka lapsi oli 5 vuotiaana ns. virikepaikalla osa-aikahoidossa päiväkodissa.

ja kotini on kyllä ihan tasan normaalin hyvä koti. Isoja ongelmia, joo, tottakai meillä oli ja on !! Ihan vaan sen takia että lapsi on ns. virikepaikalla, meillä on onglemia. Ja se onvelma oli lapsen aivan valtava yksinäisyys. Siihen minä en kyennyt vastaamaan, en saanut hänelle minkään ikäistä kaveria. Elikkä Se, mitä meiltä puuttui ja miksi lapsi hoitoa tarvitsi oli ihan yksinkertaisesti kaverisuhteet ja sosiaalinen elämä.

Meille ei hoitoa järjestänyt mikään terkkari tai sossu tai psykologi. Ihan itse sen "tappelin" ja intin lapselle. Jonotimme liki vuoden, ennenkuin sain lapsen hoitoon,.

Minulla ei ollut tuhansista etsinnöistä ja yrityksistä huolimatta tarjota lapselle ikästään kaveria, ei edes vähän nuorempaa leikkiseutaa. 1 vuotias pikkusisko päiväunineen ja ei oikein riittänyt 5 vuotiaalle, joka oli jo päiväkotimenoon aiemmin tottunut, kavereihin, aktiiviseen olemiseen.

Juu, harrastuksia ja kerhoja oli. Jostain kumman syystä lapsi ei sieltä saanut kaverieta kotiin asti.

Lomilla lapsi oli lomalla. Jotenkin ymmärsin, että nimenomaan virikelapset ovat lomalla ns. koulujen loma-aikaan. Tosin ei sitä kukaan minulle sanonut, enkä ymmärtänyt edes hävetä vanhemmuuttani tai kotiani, en ajatellut että olen huono äiti ja meillä laiminlyödään lasta. Kaiken sen sai mitä työssäkäyvienkin perheiden hoitolapset ja enemmänkin, mutta kaveriseuraa ei tälle vaan tästä pienen pienestä sisäänpäin kääntyneestä pikkupitäjästä löytynyt.

pystyn ja pitääkin hissukseen kävellä,poika osasi itse toimia muuten pk.lokerolla. En tosiaan saa nostella,ponnistella,joudun lepäämään vielä PALJON! ja olin liikenteessä koska olin menossa sinne lääkäriin. Että virikelapset saa siellä olla,mutta saikulla,sairaana oleva ei saa pitää lastaan hoidossa,on taas ihme porukkaa liikkeellä. ap

Minusta on väärin kysyä, pitääkö lapsi lomaa, sillä eihän lapsi tarvitse lomaa päiväkodista vaan kodista, jossa on usein isojakin ongelmia. Optimi olisi, että lapsi voisi olla päiväkodissa myös viikonloput, jotta vanhempien elämä ja sairastelu ei häiriintyisi.

Kun kerroin sairastuneeni syöpään, yksi hoitajista kysyi siirtyvätkö lapset nyt puolipäiväiksiksi kun kerran olen kotona... Niinpä; mihinkäs me enää hoitopaikkaa tarvitaan kun äiti käy monta kertaa viikossa sairaalassa ja yrittää toipua leikkauksesta ja rankoista hoidoista. Ne, jotka ovat sitä mieltä, että leikkauksesta toipuvan on parempi hoitaa lapsi/lapset kotona, eivät itse ole koskaan olleet oikeasti vakavasti sairaita tai todella kipeitä esim. leikkauksen jälkeen.

että ei se ole äiti eikä mikään, joka ei vähintään mahasta leikeltynä yksin isoa lapsikatrasta hoitanut.



Tämä on niin tyypillistä kiukkuunkierrettyjen kateellisten mammojen keskustelua. En tiedä, onko tätä muualla kuin Suomessa. Ja vaikka itse suomalainen olenkin, en omassa kaveripiirissäni ole tällaista moralisointia nähnyt. Kaikki tuntemani kavereiden lapset ovat oikein tasapainoisia ja mukavia ihmisiä, vaikka ovat paljon päiväkodissa lapsena olleetkin. Joskus silloinkin, kun äiti on ollut itse sairaana.

Kun kerroin sairastuneeni syöpään, yksi hoitajista kysyi siirtyvätkö lapset nyt puolipäiväiksiksi kun kerran olen kotona... Niinpä; mihinkäs me enää hoitopaikkaa tarvitaan kun äiti käy monta kertaa viikossa sairaalassa ja yrittää toipua leikkauksesta ja rankoista hoidoista.

Vai miten moni tuomitseva palstahaaska oikeasti olis samaa mieltä jos sairastamassa oliskin perheen isukki?

Vai miten moni tuomitseva palstahaaska oikeasti olis samaa mieltä jos sairastamassa oliskin perheen isukki?

Niin, nämä palstahaaskat täällä varmasti vaatisivat kurkkusuorana, että äidin on otettava töistä lomaa, että pääsee hoitamaan sekä lastaan että miestään kotiin miehen saikun ajaksi. Koska kyllähän sitä varmasti pitkään kipeänä on niin vaativan leikkauksen jälkeen ettei vaimo voi olettaa miehen yksin kotona pärjäävän.

Vai miten moni tuomitseva palstahaaska oikeasti olis samaa mieltä jos sairastamassa oliskin perheen isukki?

Niin, nämä palstahaaskat täällä varmasti vaatisivat kurkkusuorana, että äidin on otettava töistä lomaa, että pääsee hoitamaan sekä lastaan että miestään kotiin miehen saikun ajaksi. Koska kyllähän sitä varmasti pitkään kipeänä on niin vaativan leikkauksen jälkeen ettei vaimo voi olettaa miehen yksin kotona pärjäävän.

Sitten vielä jeesusteltaisiin, että ei ihme, että niin monet avioliitot kaatuu ja miehet käy vieraissa kun ei tällaista asiaa nainen tajua.

kysymys, eikä idiootiksi nimitteleminen muuten tee teistäkään sen itseäni fiksumpaa. Enkä oleta, että tarvitsisin mitään sädekehää pääni ympärille, enkä oleta että kaikki leikkaukset sujuvat yhtä ongelmattomasti.



Olen ymmärtänyt näin, ettei ole hyväksi jäädä makaamaan viikko tolkuiksi leikkauksen jälkeen. Oman toipumiseni salaisuus on nimenomaan ollut aina se, että mahdollisimman pian liikkeelle ja kiinni arkeen. Minä en voi äitinä valitettavasti ymmärtää, miten äiti ei 4-v. kanssa pärjää, suotakoon se minulle. Turha valittaa kivuista, jos ei ota lääkkeitä säännöllisesti. Ja joutuuhan ap lapsensa hoitamaan pk:n jälkeenkin?

Kyllä ap saa tehdä aivan kuten haluaa minun puolestani, tärkeintä että hän ja lapsi voivat hyvin. Ihmettelen vain, miksi on vaikeaa vielä pari vkoa leikkauksen jälkeen...

vatsaleikkauksen jälkeen tulee muistaa oikeat ylösnousutekniikat, ettei haava-alue venyty.

Sektio on iso leikkaus - olen siis sen kokenut itsekin - mutta siitä toipuminen normivaiheessa on aika nopeaa. Viikossa ei tuntunut enää miltään. Omassa leikkauksessani poistettiin ohutsuolta, ja vaikka leikkaus ei nyt mikään mielettömän suuri ollutkaan, olin viikon sairaalassa, siis 7 päivää (sektiossa 3 päivää), ja ruokarajoituksetkin olivat tarkat. Voimat olivat poissa usean päivän syömättömyydestä, kuusi päivää siis elin ilman ruokaa, tipassa olin ja vedellä sain kostuttaa huuliani, viidentenä päivänä sain juoda kaksi lasia vettä jaettuna pitkin päivää, kuudentena päivänä vettä, mehua ja nesteitä niin paljon kuin jaksoin ja siis seitsemäntenä päivänä vasta nestemäistä ruokaa. Sektiossa voimien palautuminen alkaa samantien, näissä vatsanalueen leikkauksissa harvemmin. En todellakaan vertaisi sektiota näihin muihin - ainakaan ilman tietoa, mistä leikkauksesta on kyse. On lapsellista, nenäkästä ja ylimielistä kertoa omasta sektiokokemuksestaan ja kuvitella, että on tehnyt jotain ihmeitä hoitamalla lapsiaan. Sitä paitsi siinäkin saa olla varovainen, ystäväni leikkaushaava repesi ja kuolema kävi lähellä. Ei välttämättä kannata rehkiä sektion jälkeenkään. Pelkkää makaamistahan se ei edes voi olla, kun on se vauvakin kuvioissa, mutta silti kannattaa ottaa minkä tahansa leikkauksen jälkeen rauhallisesti. Oma toipuminen siinä vain varmistuu. Jotenkin hävettää nämä nenäkkäät kertomukset omista ylivertaisista kyvyistään hoitaa lapset sektion jälkeen... Kun ei tiedetä, mistä puhutaan ja kun oma toipuminen on edennyt mallikkaasti, niin eihän tässä maailmassa voi olla toisenlaisia tarinoita...

Olen ymmärtänyt näin, ettei ole hyväksi jäädä makaamaan viikko tolkuiksi leikkauksen jälkeen. Oman toipumiseni salaisuus on nimenomaan ollut aina se, että mahdollisimman pian liikkeelle ja kiinni arkeen. Minä en voi äitinä valitettavasti ymmärtää, miten äiti ei 4-v. kanssa pärjää, suotakoon se minulle. Turha valittaa kivuista, jos ei ota lääkkeitä säännöllisesti. Ja joutuuhan ap lapsensa hoitamaan pk:n jälkeenkin?

Kyllä ap saa tehdä aivan kuten haluaa minun puolestani, tärkeintä että hän ja lapsi voivat hyvin. Ihmettelen vain, miksi on vaikeaa vielä pari vkoa leikkauksen jälkeen...

kun ihmettelet, miten äiti ei pärjää 4-vuotiaan kanssa. On paljon 4-vuotiaita, joiden kanssa ei pärjää edes päiväkodin koulutettu henkilökunta. Mutta tästähän ei ollut kyse. Kyse oli toipumisesta, ei siitä, että ei pärjää 4-vuotiaan kanssa. Minkälaisia leikkauksia sinulle on tehty? Kun kerrot, että oman toipumisesi salaisuus on AINA ollut nopea liikkeelle lähtö, niin ymmärrän, että itsellesi on tehty vähintään kolme isoa leikkausta. Kaikki vatsan alueelle? Minkälaisia kipulääkkeitä olet syönyt, jos ne eivät väsytä tai rajoita toimintakykyä? Burana 400 ei ihan ole oikea lääke tässä tapauksessa...

Päiväkodin jälkeen on isä auttamassa, ja lisäksi vain yksi ateria ja iltapala valmistettavana lapselle. Lisäksi aktiivisen päivän jälkeen lapsi tosiaan ehkä kotona kaipaakin vain rauhtoittumista, leikkii rauhallisia leikkejä tai värittelee värityskirjaa. Näin ei tosin meidän 4-vuotias, mutta ilmeisesti sinun.

Tekstistäsi paistaa tietynlainen omahyväisyys. Aloitat lauseet sanoilla "olen ymmärtänyt", "oman toipumiseni", "minä en voi äitinä ymmärtää" ja "ihmettelen vain", kaikki minä-minä-minä-tyylillä läpi. Mutta eihän kyse ollutkaan sinusta. Oho! Vaan jostain toisesta, erilaisesta ihmisestä, jolla on erilainen lapsi ja mikä pahinta, ehkä ihan erilainen leikkaus kyseessäkin. Mutta sinä et ymmärrä ja siksi sinä olet tunnevammainen.

Slomaa ei ole annettu lastenhoitoa, vaan toipumista varten. Toipumisen loppupuolella voi harkita lomapäiviä.

sinun. Tekstistäsi paistaa tietynlainen Aloitat lauseet sanoilla "olen ymmärtänyt", "oman toipumiseni", "minä en voi äitinä ymmärtää" ja "ihmettelen vain", kaikki minä-minä-minä-tyylillä läpi. Mutta eihän kyse ollutkaan sinusta. Oho! Vaan jostain toisesta, erilaisesta ihmisestä, jolla on erilainen lapsi ja mikä pahinta, ehkä ihan erilainen leikkaus kyseessäkin. Mutta sinä et ymmärrä ja siksi sinä olet tunnevammainen.

[/quote]

Joskus se omahyväisyys on kuulijan korvassa, ei kirjoituksessa. En ole tarkoittanut vähätellä tilannetta. Olen pahoillani jos sanon tämän suoraan, mutta ei ole ihan tavallista, että noin tunnetaan. Jos et jaksa muista syistä lastasi pitää kotona, esim. hän tarvitsee kavereita, sen ymmärrän, mutta en ymmärrä sitä, miten oma kuntosi noin pitkän ajan jälkeen voi olla vielä niin huono. Nuori ja perusterve ihminen?



Itselleni on tehty kaksi sektiota ja olen työskennellyt kymmenen vuotta leikkauksesta toipuvia hoitaen itsekin, joten tiedän mistä puhun. Harvoin kukaan tarvitsee kovia kipulääkkeitä muutamaa päivää pidempään, kyllä yleensä mennään Burana linjoilla yhdistettynä Panadoliin jo siinä vaiheessa, kun kotona ollaan, tai jotain on mennyt pieleen.



En ole tunnevammainen, kuten sanoin, jokainen toimikoon kuten parhaaksi katsoo. Minulla on aivan yhtälainen oikeus sanoa mielipiteeni kuin muillakin, ilman että henkilökohtaisella tasolla aletaan nimittelemään. Sekin on rikos.

etten ole samaa mieltä kanssasi?

Esim. lastentarhan/koulun opettaja voisi mennä töihin heti leikkauksen jälkeen, tai vaikka kaupan kassa.



Kyllähän ne työt nyt hoituu...

Esim. lastentarhan/koulun opettaja voisi mennä töihin heti leikkauksen jälkeen, tai vaikka kaupan kassa. Kyllähän ne työt nyt hoituu...

mutta tietysti sairauslomaa kirjoitettaessa arvioidaan sen pituus sillä perusteella, millaista työtä tekee.

sinun. Tekstistäsi paistaa tietynlainen Aloitat lauseet sanoilla "olen ymmärtänyt", "oman toipumiseni", "minä en voi äitinä ymmärtää" ja "ihmettelen vain", kaikki minä-minä-minä-tyylillä läpi. Mutta eihän kyse ollutkaan sinusta. Oho! Vaan jostain toisesta, erilaisesta ihmisestä, jolla on erilainen lapsi ja mikä pahinta, ehkä ihan erilainen leikkaus kyseessäkin. Mutta sinä et ymmärrä ja siksi sinä olet tunnevammainen.

Joskus se omahyväisyys on kuulijan korvassa, ei kirjoituksessa. En ole tarkoittanut vähätellä tilannetta. Olen pahoillani jos sanon tämän suoraan, mutta ei ole ihan tavallista, että noin tunnetaan. Jos et jaksa muista syistä lastasi pitää kotona, esim. hän tarvitsee kavereita, sen ymmärrän, mutta en ymmärrä sitä, miten oma kuntosi noin pitkän ajan jälkeen voi olla vielä niin huono. Nuori ja perusterve ihminen?

Itselleni on tehty kaksi sektiota ja olen työskennellyt kymmenen vuotta leikkauksesta toipuvia hoitaen itsekin, joten tiedän mistä puhun. Harvoin kukaan tarvitsee kovia kipulääkkeitä muutamaa päivää pidempään, kyllä yleensä mennään Burana linjoilla yhdistettynä Panadoliin jo siinä vaiheessa, kun kotona ollaan, tai jotain on mennyt pieleen.

En ole tunnevammainen, kuten sanoin, jokainen toimikoon kuten parhaaksi katsoo. Minulla on aivan yhtälainen oikeus sanoa mielipiteeni kuin muillakin, ilman että henkilökohtaisella tasolla aletaan nimittelemään. Sekin on rikos.

Tunnevammaisuudesta en tiedä mutta empatiakykyä sinulta selkeästi puuttuu. Aika suuri vammahan sekin on ihmisessä... Kamalaa, että sinun kaltiaisiasi ihmisiä on hoitoalalla. Jos todellakin näin on, että hoitoalalla olet, luulisi että sinulla sen verran ymmärrystä löytyisi, että tajuat, että jokainen leikkaus ja siitä toipuminen on yksilökohtainen juttu. Joku toinen toipuu samasta leikkauksesta puolet nopeampaa kuin joku toinen. Itse hoitoalalla tiedän ja näen sen omin silmin. Ja mitä sitten että itse on toipunut sektiosta nopeasti? Eihän se tähän mitenkään liity. Et sinä ole AP.

Kuten joku edellä kirjoitti, sairausloma on sairaudesta toipumista varten, ei lastenhoitoa varten. Ensin hoidetaan terveys kuntoon, sitten katsotaan josko pystytään sairausloman viimeisinä päivinä muksu pitämään kotona.