Antaisitko lapsesi leikkiä sellaisen lapsen kanssa, joka käy terapiassa?

omakaan lapsesi on täydellinen? Kyllä ihan ns. normaalit lapset, jotka eivät käy terapiassa tms. saattavat käyttäytyä todella huonosti tai tehdä ihan mitä vain älytöntä. Jotenkin minusta jo tuo lähtökohta, että lapsi ei saisi leikkiä sellaisen lapsen kanssa, joka käy terapiassa on jotenkin outo. Se, että lapsi käy terapiassa ei tee hänestä yhtään huonompaa.

Tulipa mieleen omakohtainen kokemus.



OLimme juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja tutustin saman ikäiseen äitiin,meillä oli saman ikäiset lapset ja sopivasti samaa sukupuoltakin. 4 v lapset olivat samassa kerhossa ja samassa harrastuksessakin yllättäen. Oli syksy ja kerhot olivat juuri alkaneet. Lapset olivat hyviä kavereita ja leikkivät paljon kerhossa yhdessä.



Tuo äiti antoi puh.numeronsa, että kyläiltäisi puolin ja toisin.



Kerhossa oli sitten valokuvaus, vanhemmat toivat lapset kuvaukseen. Aikataluista oliin jäljessä ja tilanne oli hieman kaaoottiin.

Tapahtui jotain. Luulen, että oma lapseni koki vahvasti itsensä ulkopuoliseksi. Myös se pitkä odottaminen ja sitten kamala hössötys ja kiire: nyt kaikki tänne, sinä tuohon, sinä tuohon.. lapseni kieltäytyi. Ei puhunut mitään, heitteäytyi jalattomaksi.

Minulla oli sektion takia nostorajoitus, vauva oli siis vain suunnilleen viikon ikäinen (uuden äiti-ystävän vauva oli parin-kolmen kk ikäinen), en saanut nostaa vauvaa painavampaa eikä olisi fysiikka riittänytkään.



Raahasin omaa velttona valuvaa lastani sinne kuvaukseen, kerhotäti ja kuvaaja hääti minua pois, sanoin että menen kyllä mutta tämä ei tule muuten.. keplottelin lapsen penkille, hän kierähti siitä lattialle kuin pieni käärö. Kerhotäti hössötti korkokengissään ympäriinsä. Raahasin ranteesta lapsen pois, koska hän ei suostunut noudemaan jaloilleen. Yritin nostaa pystyyn, hän oli aivan veltto ja "jalaton" - käytti tätä tuohon aikaan, kun tiesi etten pysty nostamaan.



Kerhoeteinen oli täynnä vanhempia, myös tämä uusi ystäväni oli siellä. Kukaan ei puhunut mitään. Kukaan ei auttanut. Raahasin vikisevän ja jalattoman lapsen ulos ja autoon.



Sen jälkeen en nähnyt tuota äitiä. Hän ei tuonut eikä hakenut lastaan kerhosta, isovanhemmat ja isä hoiti asian.

Oma lapseni tuli kerhosta kerta toisensa jälkeen surullisena: xx ei enää leiki mun kanssa.



Siihen asti olivat siis olleet ystäviä, leikit sujuneet hyvin.



Eli tuo korkeasti koulutettu ja menestyvän oloisen miehen menestyvän oloinen nainen oli kieltänyt 4 vuotiasta lastaan olemasta meidän lapsen kanssa - kerhossa!

Ongelmaksi tuli myös se harrastus, jonne äiti toi tuon episodin jäleen lapsensa aina vähän myöhässä , samoin haki, ja lasta oli kielletty olemasta meidän lapsen kanssa. Harrastukseen liittyi fyysinen kontakti toiseen lapseen, samoin ryhmätekeminen, ja olihan se hankalaa kun oli kielletty olemasta ..



Ymmärrän oikein hyvin, jos tuon äidin mielstä minä pahoinpitelin lastani julkisesti eikä hän sellaisen ihmisen kanssa halua olla tekemisissä. Ymmärtäisin, jos lasten kaveruus hiipuisi vaikkapa tuon episodin jälkeen.

Mutta en ymmärrä, miksi hän veti lapset tähän mukaan, kielsi olemasta kerhossa ! Lopputulos kun oli sitten se, että lapseni jäi aivan yksin koko kerhossa, hänellä ei ollut sitten ketään kaveria. Olimmehan juuri muuttaneet, minä vauvan takia kotona, ja lapsi kerhossa juuri siksi, että saisi ystäviä, tutustuisi muihin lapsiin..



Hän olikin sitten hyvin, hyvin, yksinäinen lapsi. Mikä taas johti siihen, että pettymysten sieto oli olematonta, hän parkui ja kiukutteli aivan mitättömistä asioista, hermostui huutamaan suoraa huutoa pienistäkin muutoksista ja siirtymätilanteista .



Hän oli ollut aiemminkin sosiaalisissa taidoissaan hieman huono, tutustui hitaasti jne. Ja sitten tuli tämä ; ensin oli hyvä ystävä, joka sitten ei suostunut edes puhumaan mitään, ei ollutkaan enää ystävä. Oma lapseni jäi aivan yksin.

Tilanteesta tuli takapakkia ja se vaikutti ihan kaikille alueille,

Tottakai se vaikutti minäkuvaan, itsetuntoon. Jos koululaiselle, jos aikuiselle, miksi ei 4 vuotiaankin kohdalla!

Kyllä mä mietin missä ja minkälaisten lasten kanssa mun lapsien on hyvä leikkiä tai pyöriä. Mulle ihan sama jos joku loukkaantuu, mutta jos lapseni kaveri olisi jotenkin käyttäytymishäiriöinen ja sen takia terapiassakin, niin en mä haluaisi että mun lapsi on sen lapsen kanssa. Kyllä mä mietin ensin oman lapseni edun, ennenkuin sen toisen/vieraan lapsen.

lapseni leikkivät terapiassa käyvän lapsen kanssa. Ongelmana on lapsen aggressiivinen ja ajoittain käytös, mutta aikuisen valvonnassa leikit onnistuu.

Varsinkin nyt kun ikää on tullut lisää, niin se arvaamattomuus ja aggressiivisuus on vähentynyt kovastikin ..vai olisikohan sen terapian ansiota.

Ilman valvontaa en silta näitä lapsia uskalla jättää leikkimään.

lapseni leikkivät terapiassa käyvän lapsen kanssa. Ongelmana on lapsen aggressiivinen ja ajoittain käytös, mutta aikuisen valvonnassa leikit onnistuu. Varsinkin nyt kun ikää on tullut lisää, niin se arvaamattomuus ja aggressiivisuus on vähentynyt kovastikin ..vai olisikohan sen terapian ansiota. Ilman valvontaa en silta näitä lapsia uskalla jättää leikkimään.

tietää mitä kaikkea tunnepuolen ongelmat voi pitää sisällään, kun noin tuomitsee. Minusta on todella surullista miten ennakkoluuloisia ja kovia te aikuiset ihmiset, lasten äidit olette.

Ja sitten ihmetellään, kun koulukiusaaminen jatkuu ja toiset (erilaiset?) syrjäytyvät. Eipä lapset ennakkoluuloisiksi oppisi ilman idioottivanhempiaan.

Ei varmaan kovin hyvin mene sillä joka kielsi leikit :D



LApsi tuskin saa tehdä montaa muutakaan asiaa.



Jotain käsittelemättömiä patoumia.

Sen verran halauan kuitenkin nähdä asioita parhain päin, että kysyn: tietävätkö nämä säikyt, miksi siellä terapiassa käydään? Yllättävän moni peruskiva ihminen ei tiedä terapiasta yhtään mitään ja luulee siksi, etteä terapiassa käy vain aggressiivisia ja "vaarallisia" henkilöitä.

luulen, että näillä tapaamiset kieltäneillä vanhemmilla voi olla käsitys, että terapiassa käy vain täyssekot. Vai moniko muistaa, että meidän lapsuudessa olisi päässyt terapiaan ns. pikkujuttujen takia? Minäkin olin silmittömän ujo lapsena, ja nykypäivänä ihan varmasti olisin joutunut tutkimuksiin, silloin olin vain outo.



Noin muuten antaisin tietysti lapsen leikkiä terapiassa käyvän kanssa, jos vaan leikit sujuu. Käsi sydämellä sanon, että välttelisin sellaisen lapsen seuraa, joka on esim. arvaamattoman väkivaltainen. Lähipuistossa kävi ennen alakouluikäinen poika, joka yhtäkkiä saattoi hyökätä toisen kimppuun. Samaan aikaan kaipasi tosi paljon seuraa. En innostunut ajatuksesta, että lapseni ja hän leikkisivät yhdessä.

Siskoni ainoa lapsi on 4-vuotias ja käy terapiassa, koska saa välillä aggressiivisia kohtauksia (saattaa raapia tms.), vaikka on muuten varsin rauhallinen lapsi. Hänellä on vaikeuksia leikkiä samanikäisten kanssa ja tarhassa toiset lapset vähän pelkäävät häntä (ei toisaalta ihme), mutta hän leikkii tosi hyvin meidän 7-vuotiaan ja 2-vuotiaan kanssa, joten järjestämme mahdollisimman paljon heille yhteistä leikkiaikaa. Jos 2-vuotias on mukana leikkimässä, pidämme heitä tietysti tarkemmin silmällä.

Onhan paljon aikuisiakin jotka ovat käyneet terapiassa, enkä syrji heitäkään. Hyvä jos ihmiset pitävät huolta itsestään ja lapsistaan.

puheterapiat, toiminta- ja leikkiterapiat ym. Mitä ne ketään haittaa, en ymmärrä?

Agressiivinen ja väkivaltainen olisi kiellossa, koska tällainen lapsi on kiusannut lastani koulussa.



Varoittamatta lyö esim. nyrkillä päähän, tönäisee portaita alas, hyppinyt päällä, lyönyt päätä maahan jne. Koulussa puututaan minkä ehditään, mutta eivät hekään pysty sille tyypille mitään. Tätä on jatkunut nyt kaksi vuotta.

Tämän kerroin siksi, että ymmärrykselläkin on rajansa.

olisin klikannut tätä.

kaverinsa. Agressiivinen tai ylireagoiva käyttäytyminen liittyy juuri siihen diagnoosiin joka lapsen kaverilla on. Käy terapiassa ja pitkässä hoitoketjussa. Ja annan leikkiä yhdessä. Eihän tuo toinen lapsi voi kehittyä jos ei saa sosiaallisia kontakteja. Harjoittelee joka päivä! Ei minun lapseni mene rikki! Tietää myös että kaverillaan on haasteita tunnekäyttäytymisessä ja osaa vetäytyä syrjään sopivassa kohdassa.

Meillä lapsi saa terapiaa, josta on ollut erinomaisen paljon apua impulsiivisuuden kanssa, ja olen tosi kiitollinen niille vanhemmille, jotka ovat koko ajan nähneet käytöshäiriöiden taustalla huomiohakuisen lapsen, jolla oli aika rankka elämänvaihe eräässä kohtaa. Se ei ollut hänen syytään, ja olisi ollut kamalaa, jos kaiken päälle vielä kaveritkin olisivat lähteneet.

Minun lapseni luokalla on pari tuollaista tapausta ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että meidän muiden lapset tulee aina välillä verisinä koulusta kotiin, meidän muiden lapset kärsii siitä, että kaikki huomio menee näille terapialapsille ja kun tilannetta sitten ruodittiin hätäkokouksessa, nää terapialasten vanhemmat ei suvainneet edes tulla paikalle...



Silti pitää vaan kamalasti ymmärtää koko ajan.

"Minun lapseni luokalla on pari tuollaista tapausta ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että meidän muiden lapset tulee aina välillä verisinä koulusta kotiin, meidän muiden lapset kärsii siitä, että kaikki huomio menee näille terapialapsille ja kun tilannetta sitten ruodittiin hätäkokouksessa, nää terapialasten vanhemmat ei suvainneet edes tulla paikalle... Silti pitää vaan kamalasti ymmärtää koko ajan."



Osa erityislasten vanhemmista toivoo lastansa erityiskouluun tai erityisluokalle. Mutta päivän sana on "integrointi". Ei niistä koulun keskustelupalavereistä mitään hyötyä ole. Todellinen apu olisi lapsen siirtäminen erityisluokkaan, jossa riittävästi koulutettua henkilökuntaa.



Vaalit tulossa. Mitkä asiat ovat ihmisille todella tärkeitä? Halutaanko erityisluokat takaisin?

ei tosin viel ole lapsia siunaantunu mut toivon kovasti et lähivuosina tulisi.



ite olen todella avoin kaikelle vähän erilaiselle kun nähnyt jo monenlaista täs elämässä...



nojoo, ite olen käyny terapiassa viimeset neljä vuotta. ens vuonna edessä vika vuosi :) masennuksen vuoksi.



parempihan se on hankaluuksiin puuttua varhain, ei liian myöhään.

Ei ole tullut mieleenkään ettei joku lapsi saisi leikkiä mein pojan kanssa, koska käy toimintaterapiassa ja on aikoinaan käynyt myös puheterapiassa. Idiootteja on näemmä kaikkialla!

Mutta ehkäpä pitäisi ottaa mallia noista vanhemmista ja laittaa piste tuolle yhteisleikille.



Alanpa huomisesta alkaen eristää tuon terapiassa käyvän lapseni noista toisista pikkusistani. :) Ei ollut tullut kyllä mieleen, että jos käy tunnepuolen ongelmien takia terapiassa, on pahaksi muille lapsille...

ei suostu ottamaan niitä lapsiaan pois sieltä!

vastannut tämän lapsemme kaverin äidin kysymykseen suoraan, kun hän kysyi, että "ai käykö teidän xxx terapiassa?" Sanoin että käy ja selitin mistä on kyse. Äiti nyökytteli ja ei millään tavoin paljastanut, että oli siitä niin järkyttynyt, että oma lapsi ei enää saa tulla meille. Kuulin tästä kiellosta tältä lapsemme kaverilta, joka ei enää saa leikkiä meidän lapsen kanssa. Hänelle oli sanottu, että "ei sellaisen kanssa kannata olla kaveria, jolla ei ole kaikki asiat ihan kunnossa". Mulla ei ole enää pokkaa eikä edes halua mennä sen naisen eteen puhumaan asiasta.

samaa mieltä. Ei kenenkään ole pakko olla kenenkään kaveri. Eti muita kavereita lapselles. Kyllä niitä löytyy. Turha vinkua ettei kaikki leiki sun pennun kans.