Nelli Näkijä vastailee tiedonhaluisille
Kommentit (217)
Jostakin syystä näin ensimmäisenä pientä mustasukkaisuutta parisuhteessa? Näky tuli heti, sitä ei tarvinnut patistaa. Näen, että tuo mustasukkaisuus parisuhteessa on turhaa, sillä suhteenne voi kaikesta huolimatta hyvin. Sinua painaa selvästikin jokin kauan sitten tapahtunut asia, joka vaikuttaa vielä tänäkin päivänä parisuhteeseenne jonkin verran? En näe tuota asiaa painolastina suhteessanne, vaan näen sen asian, joka sinun tulee itsesi kanssa " puhua läpi" ja antaa mennä.
Työelämässä näen kiihtymisen merkkejä, eli ehkäpä sinulle on tiedossa lisää töitä tai muutoin kiireisempää aikaa. Huomaat, että vaikka tuntuukin ensin raskaalta, olet kaivannutkin jotain pientä säpinää.
Mielenterveytesi on todellisuudessa parempi, kuin itse ajattelet. Vaikka voisitkin ihan hyvin, vaistomaisesti ajattelet voivasi huonommin. Näen sinussa kauniin ja ajattelevan ihmisen, joka vain joskus ottaa sellaisiakin asioita mietittäväkseen, joille ei voi mitään tehdä. Tämä sinun tulisi tulevaisuudessakin muistaa, että ei kannata liikaa murehtia sellaisia asioita, joihin sinä et voi vaikuttaa. Pidä huolta itsestäsi ja perheestäsi, ei ole laisinkaan itsekästä keskittyä hetkeksi vain läheisimpiinsä ja itseensä :)
En näe eroa lähitulevaisuudessa, joten voit olla huoleton siinä suhteessa.
ja nyt tuntuu että asiat alkaa olla mallillaan.
t.82
Näyttäisi sille, että nimenomaan sinä olet se, joka tuo tämän käsittelemättömän asian pöytään.
Ja ole hyvä vain :)
Mustasukkaisuutta on todellakin ilmassa minun puolelta.
Tämä menee nyt jo osittain tämän näkemisen ulkopuolelle, ja perustuu henkilökohtaiseen ajatusmaailmaani.. Mutta sanoisin, että sinun tulisi (jos mahdollista) antaa miehesi nähdä se, että vaikka mitä maailmassa tapahtuisi, rakastat häntä siitä huolimatta. Kun ihmisellä on usko toisen varauksettomaan rakkauteen, hän uskaltaa olla heikko ja olla oma itsensä. Eri asia on, paljonko jaksat rakkautta ammentaa juuri nyt, mutta mikäli vain itse jaksat elää tilanteessa, ei teillä ole kiire selvittää asiaa välittömästi.
Voimia :)
Miten tulevaisuus parisuhteeni kannalta tuleeko lisää lapsia. Sitten vielä miten työt tulevaisuudessa?
kiitos.
-Minä vaan
En näe teille lähitulevaisuudessa lisää lapsia, mutta näen kuitenkin lapsihaaveiden heräilevän. Joskos sitten hieman myöhemmin vielä tulisikin, en nyt katso sinne asti, vaan keskityn tähän lähitulevaisuuteen.
Parisuhteessanne menee kohtalaisen hyvin. Olet vast' ikään näemmä selvittänyt itsellesi tai suhteessanne jonkin asian, sillä näen sinut melko tyynenä? Suhteenne tila on paljolti kiinni sinusta, sillä näen, että tunteillasi kykenet hyvin paljon pelaamaan ja määrittelemään tunteiden pohjalta kulloistakin tilannetta. Järki on hyvä pitää pelissä mukana, vaikka parisuhteessa tunteitakaan ei voi unohtaa. Luonteestasi näen, että joskus et osaa päästää asioista irti ajoissa, mikä osin on vahvuus, toisaalta heikkous.
Tulevaisuudessa työtilanteessasi tulee olemaan tukalia hetkiä, ja työttömyyden uhkakin. En kuitenkaan näe että tilanne olisi toivoton, joten kaikki langat ovat vielä sinun käsissäsi. Voit omalla panoksellasi vaikuttaa siihen, millainen työtilanteesi on tulevaisuudessa. Nyt näen, että olet melko tyytyväinen tilanteeseen paria yksityiskohtaa lukuunottamatta.
Kiitos. Työtilanne nyt rupesi mietityttää tulevaisuudesta =)
-105
Eli olen 34v. vaaleansiniset silmät, tummahkot hiukset. Rakkauselämäni on ollut viimeiset 3vuotta melkoista sekasotkua. Haluaisin tietää tuleeko tähän joskus joku tolkku. Kaipaan yhä exääni järjettömän paljon, näen hänestä unia jatkuvasti jne. vaikka erosta on jo aikaa. Toisaalta minulla on myös miesystävä ts. tapailemme. Tuleeko tästä mitään? Tuleeko ylipäänsä mistään mitään? Menenkö koskaan naimisiin ja saanko lapsia?
Näen, että olet onnellinen, mikä tietenkin ilahduttaa aina. Miehesi ei ole aivan sitä, mitä kuvittelet hänen olevan, mutta tämä ei osoittaudu välttämättä niinkään huonoksi asiaksi, tulet huomaamaan. Yhteistä lasta en lähitulevaisuudessa näe, mutta työolot pysyvät sen sijaan perheessänne vakaina, en näe taloudellisia karikoita lähitulevaisuudessa. Terveydessä en näe kummoisempaa, jotain pientä (flunssaa?) tosin vielä kesän kynnyksellä. Kaikenkaikkiaan tilanteesi vaikuttaa hyvältä, ja kesä tuo mukanaan iloisen yllätyksenkin!
Vierailija:
Näen, että olet onnellinen, mikä tietenkin ilahduttaa aina. Miehesi ei ole aivan sitä, mitä kuvittelet hänen olevan, mutta tämä ei osoittaudu välttämättä niinkään huonoksi asiaksi, tulet huomaamaan. Yhteistä lasta en lähitulevaisuudessa näe, mutta työolot pysyvät sen sijaan perheessänne vakaina, en näe taloudellisia karikoita lähitulevaisuudessa. Terveydessä en näe kummoisempaa, jotain pientä (flunssaa?) tosin vielä kesän kynnyksellä. Kaikenkaikkiaan tilanteesi vaikuttaa hyvältä, ja kesä tuo mukanaan iloisen yllätyksenkin!
tarkentaisitko vielä missä asiassa mieheni ei ole sellainen kuinka kuvittelin?
Olet selvästikin miettinyt näitä parisuhdeasioita paljon yksiksesi, ikään kuin ladannut sisääsi erilaisia toimintamalleja ja ehdotuksia, kuitenkaan puhumatta näistä asioista miehesi kanssa. Nyt sanoisinkin, että kaiken a ja o avioliittonne selviämisessä myös tulevaisuudessa on se, että alat setviä asioita asia kerrallaan miehesi kanssa. Anna myös miehellesi tilaa kehittyä suhteessanne, aivan kuin itsellesikin.
Näen, että jo nyt epäröit avioliittonne kestävyyttä, ja ehkäpä pelkäät myös sitä, että se oletkin tulevaisuudessa juuri sinä, joka haluaa muutoksen. Anna tunteillesi tilaa, käsittele ja pyörittele niitä, ja ota myös tämä asia puheeksi miehesi kanssa. Vielä ei ole välttämätöntä miettiä näitä eroasioita, aloittakaa suhteen kehittäminen jo olemassaolevan pohjalta.
Vastasin näin ympäripyöreästi siksi, että en nähnyt eroa, mutta en myöskään yhteiseloa tulevaisuudessa. Sinulla on niin monia asioita selvitettävänä, että avioliittonne tulevaisuus on kiinni täysin sinun ja miehesi menettelytavoista. Puhukaa asioista enemmän, olkaa rehellisiä toisillenne, niin rakkautenne saa tilaa syventyä entisestään ja nousta uudelle tasolle! :)
Lapsillanne on asiat mallillaan, mitään suurempaa en näe. Työ- ja terveysasioissa en myöskään näe suuria muutoksia, tosin työelämässä jostain syystä pientä kireyttä, mikä selviää ajallaan.
Onko mieheni rehellinen minulle?
Miten näet parisuhteemme?
Lapsia?
Millaisena näet noin yleisesti elämäni?
Opiskelenko vai menenkö joskus töihin?
Kiitos paljon.
Työtilanteet perheessänne vaikuttavat tyydyttäviltä, vaikka myös miehesi kenties toivoo jonkinlaista muutosta työelämäänsä? Sinulle näen vakaata työelämää, joten taloudellinen tilanteenne näyttää turvatulta. Tahtosi vuoksi toisen työpaikan saaminen on sinulle mahdollista, mutta näen, että aivan vielä sitä ei tule.
Parisuhteenne on kärsinyt paljon, ja näen että tietynlaista piittaamattomuutta parisuhteen kunnosta teillä on ollut. Muistattehan, että parisuhde ei itsekseen pysy hyvänä, se vaatii hoitoa! Pahimmat kriisit ovat takana päin, mutta jotain pientä ilmenee vielä, osittain liittyen aiempiin ongelmiinne. Kuitenkin suhteenne kestää sen, aivan kuin edellisetkin vaikeudet. Ilman ulkopuolisten tukea teidän olisi vaikeaa selvitä suhteenne ongelmista, ja näenkin, että saatte apua toisaalta (useammaltakin taholta). Kolmatta lasta en näe lähitulevaisuudessa. Nyt teillä on tilaisuus hoitaa parisuhteenne kuntoon, ottakaa tilaisuus haltuun.
En näe lasta aivan lähitulevaisuudessa, joten et liene raskaana.
Parisuhteessanne on jotain, mitä en oikein ymmärrä (onko toisella sivusuhde tai muita ns. virityksiä? tai sitten toinen valehtelee toiselle jossain muussa asiassa). Toinen teistä ei ole niin sitoutunut suhteeseen, kuin mitä itsekin luulee, ja tietynlaista muutosta näen suhteessanne. Muutoksen ei tarvitse olla negatiivinen. Elämänne on kuitenkin onnellista yhdessä, ja parisuhteellanne on vielä kaikki toivo tallella. Eron uhkan näen kuitenkin kauempana tulevaisuudessa, ja tämän vuoksi teidän olisi hyvä tarttua härkää sarvista jo nyt, eikä vasta kun on liian myöhäistä.
Toivottavasti tilanteenne selviää!
Ennenpitkää kaikki tämä on hyväksi suhteellenne, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Normaaliin elämään pääsette takaisin kyllä, ennen pitkää, älä huoli siitä. Kaikki lähtee parisuhteestanne, pitäkää siitä parempaa huolta, niin tulevaisuus näyttää varmasti valoisammalta kuin nyt. Aika haalistaa haamut, ja toisaalta kultaa muistot.
Voimia!
Vierailija:
Vierailija:
Näen, että olet onnellinen, mikä tietenkin ilahduttaa aina. Miehesi ei ole aivan sitä, mitä kuvittelet hänen olevan, mutta tämä ei osoittaudu välttämättä niinkään huonoksi asiaksi, tulet huomaamaan. Yhteistä lasta en lähitulevaisuudessa näe, mutta työolot pysyvät sen sijaan perheessänne vakaina, en näe taloudellisia karikoita lähitulevaisuudessa. Terveydessä en näe kummoisempaa, jotain pientä (flunssaa?) tosin vielä kesän kynnyksellä. Kaikenkaikkiaan tilanteesi vaikuttaa hyvältä, ja kesä tuo mukanaan iloisen yllätyksenkin!tarkentaisitko vielä missä asiassa mieheni ei ole sellainen kuinka kuvittelin?
Olen aikeissa aloittaa osa-aikatyön säälittävän huonolla palkalla. Tämä osin siksi, että näin minulle jää aikaa olla myös pienten lasteni kanssa. Ajattelen, että ehdin sitten myöhemmin panostaa työuraani, ja toisaalta osa-aikatyöstä kertyy kuitenkin kokemusta. Olet siis aivan oikeassa, tyydyn melkoisen vähään :(
En stressaa, uskon että kaikella on tarkoitus.
Hyvää kevättä myös sinulle Nelli ja kiitos ajastasi!
Vierailija: