Auttakaa! Miehen muutos ja paha parisuhdekriisi! (piiitkä vuodatus)

Vierailija kirjoitti:

Tätä minä olen tivannut ja perännyt mieheltäni vaikka kuinka paljon. Mies kieltää, ettei ole sitoutunut vain siihen asti, että joku parempi tulee vastaan.

Mutta juuri tätä asiaa minä siis tässä pelkäänkin. Siksi mietinkin, pitääkö minun suojella itseäni ja lähteä, ennenkuin hän niin tekee?

ap

Onkohan hän nyt päättänyt tehdä jotain väärää kuten suhde toiseen naiseen. Varmistaa etukäteen, että siitä ei seuraa eroa. Hän haluaa pitää sekä perhen että uuden hauskan elämän ja korostaa siksi, että ero ei ole vaihtoehto (sinullekaan), vaikka hän ei ihan sitoutunut olekaan. Eli että sun pitäisi ymmärtää ja pitää perhe kasassa ja vaan hyväksyä kaiken, mitä mies tekee. ..

Itse tein aikanaan eroa monia vuosia, tein valintoja ja päätöksiä sitä silmällä pitäen, ikäänkuin valmistelin kumppaniani eroon, vaikka eihän hän ehkä sitä sitten ymmärtänytkään. Suoriin kysymyksiin mahdollisesta erosta vastasin kieltävästi. En vain osannut kertarytinällä lähteä pitkästä suhteesta, vaan kuvittelin näin tekeväni asian helpommaksi. Voi siis olla, että miehesi on jo kiinnostunut jostakin toisesta naisesta. Joka tapauksessa on tajunnut, että kerran täällä vain eletään.

En ehtinyt lukea kuin aloituksen, en siis tiedä mitä kaikkea on jo neuvottu, mutta tämän halusin sanoa:

Olen 32-vuotias nainen, yhdessä miehen kanssa 11 vuotta, kaksi lasta, liitto ollut aina onnellinen.

Ja MINULLE on käynyt nyt juuri niin kuin kerrot miehellesi käyneen. Tunnistan täysin itseni kertomistasi lauseista. Tätä olemme viime viikot puineet miehen kanssa, ja hänellekin se on vaikeaa. Olemme kuitenkin samaa mieltä siitä, että symbioosissa eläminen ei ole ollut terveellistä ja haluamme molemmat irrottautua siitä hieman. Uskomme, että parisuhdekin on loppujen lopuksi niin terveempi.

Mieheni (kuten sinäkin) kuitenkin kaipaa sitä vakautta ja turvallisuuden tunnetta, joka on tähän asti vallinnut, mutta jota en voi enää hänelle antaa. Toisaalta uskomme molemmat, että vain olemalla rehellisiä toisillemme voimme jatkaa onnellisina, enkä olisi hänelle rehellinen jos teeskentelisin olevani se, joka ennen olin.

Ymmärrän myös tavallaan tuon vastahakoisuuden pelisääntöihin. Itsekin olen miehelleni sanonut, että periaatteessa kaikki asetetut säännöt ovat illuusioita, koska emme etukäteen voi tietää, miltä tietty tilanne meistä tuntuu ja miten se saa meidät toimimaan. SIITÄ HUOLIMATTA meistä on tärkeää keskustella odotuksistamme ja tarpeistamme, niin että voimme kaikissa toimissamme aina yrittää valita sen vaihtoehdon, joka mahdollisimman vähän satuttaa puolisoa. Eli ei sääntöjä, vaan luottamusta toisen haluun olla satuttamatta...

Kuusi vuotta vanha aloitus, mutta tekee jotenkin pahaa, miten suurin osa vastauksista syyllistivät ap:tä eivätkä suhtautuneet lainkaan kriittisesti ap:n miehen käytökseen, tekoihin ja sanoihin.

Kyllä fakta on, että ihmiset muuttuvat ja aika tosiasia taisi olla myös se, että ap oli läheisriippuvainen eikä uskaltanut/kyennyt etsimään omaa tietään. Mutta parisuhteen idea on pysyvyys, ei siis se, että ei kumpikaan koskaan muutu vaan se, että luvataan tukea ja auttaa toista, olla loukkaamatta toista tahallisesti ja tietysti rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Ei se tarkoita, etteikö vaikeuksien tullen voisi muuttaa mieltään mutta tuo sitoutuminen parisuhteeseen tarkoittaa, että pyritään toimimaan niin, ettei sitä toista loukata vaan ennemmin muuttuneista asioista jutellaan ja yhdessä löydetään ratkaisuja.

Jo lähtökohta on pielessä. Mies vatvoi itsekseen asiaa kolme vuotta ennen kuin asian itselleen selvitettyään paukauttaa pommin ap:lle. Ja sen jälkeen hoputtaa koko ajan, miten toinen ei voi vain päästää irti vaan näyttää happamalta. Huh! Jos mieheltä meni kolme vuotta asian selvittelyyn, niin olisi varmaan kohtuullista olettaa, että ap:llakin menee asian sulatteluun ja toimintamallien kehittelyyn kuukausia vähintään.

Lisäksi tuollainen ehdollinen rakkaus on loukkaavaa. Rakastan, jos et nalkuta, rakastan, jos et ahdista jne. Ei tuo ole rakkautta vaan kiristämistä. On aivan itsestäänselvää, että rakkaus ei aina ole ikuista, jos ihmiset muuttuvat liikaa, ja on siksi erittäin kummallista, että ap:n mies haluaa sanella ehtoja ja osoittaa, ettei lupaa mitään. Kaikki on mahdollista.

Kokonaan oma lukunsa on tietysti ap:n läheisriippuvuus ja alun haluttomuus rakentaa itsenäistä elämää. Pidän erittäin kohtuullisena, että molemmilla puolisoilla on omia menoja noin kerran viikossa (useimmilla enemmänkin). On myös hienoa, että mies haluaa jakaa menoja eli kutsua kotiin ystäviä tai viedä vaimonsa vaellukselle. Tuo on vain terveellistä ja normaalia.

Se, mikä tässä kuviossa tökkii, on tuo miehen vapaa valta lähteä ilman että huolehtii lastenhoidosta tai siitä, sopiiko asia ap:lle. Osaltaan kuvastaa miehen itsekeskeisyyttä. Teoriassa on helppo vaatia, että ap rakentaa itsenäistä elämää mutta käytännön toimet osoittavat, että ap on se kodinhoitaja, joka mahdollistaa miehelle uuden ja vapaan elämän.

Toivon, että ap tajusi vaatia itselleen samaa kuin mies mahdollisti itselleen. On selvää, että lapsista huolehditaan yhteisesti ja omat menot sovitetaan yhteiseen aikatauluun, kun kyse on lapsiperheestä.. Nyt nuo lapset ovat teinejä eli enää ei ole väliä tuolla kuviolla mutta onhan se aika merkittävää tilanteessa jossa molempien pitäisi olla itsenäisiä mutta käytännössä toinen hoitaa arjen kuviot ja toinen vapaamatkustaa.

Olisi kiintoisaa tietää, mitä ap:lle kuuluu. Itsekin painiskelen samanlaisten ajatusten kanssa. Tosin olen itse se osapuoli, joka on löytänyt itsensä 40-vuotiaana.

10 vuotta vanha aloitus mutta luin koko ketjun. Yllättävän tervejärkistä keskustelua, harmi kun ei tiedetä miten tässä lopulta kävi. Toivottavasti hyvin.

Mies on jo löytänyt jonkun muun ja valmistelee eroa näin. Miehet eivät koskaan julista itsenäisyyttä ja halua tehdä omia juttuja jos ei ole jo uutta naista katsottuna valmiiksi. Nyt se sun mies vaan odottaa milloin sanot poikkipuolisen sanan että voi sanoa että se oli tässä. Pirttihirmu.