Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa! Miehen muutos ja paha parisuhdekriisi! (piiitkä vuodatus)
24.09.2010 |
Nyt on pakko kirjoittaa tänne. Tarvitsen reflektointiapua ja haluan saada asioihin perspektiiviä. Verenpaineeni on ollut pysyvästi korkealla ja kohta suoni puhkeaa päässä. Auttakaa please!!!!
Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 21 v. Vielä puolivuotta sitten vastasin av:n parisuhdekyselyihin, että ei ole koskaan ollut ongelmia ja rakkaus kestää ikuisesti. Nyt elämämme on vaakalaudalla.
Kyse on miehen asenteiden muuttumien. Olemme keskustelleet asiasta 50 tuntia ja kaikki mahdolliset asiat on käsitelty. Ei ole pettämistä, mutta minun oloni on sama kuin petetyllä naisella. Mies on järjestänyt asenteensa ja ajatuksensa uudella tapaa.
Minä nyt mietin, voinko hyväksyä hänen uudet ajatuksensa. Jos en voi, niin tässä tulee varmaan lopulta ero.
Taustaa: olemme olleet vuosikaudet kuin paita ja peppu. Lähes symbioosissa. Elämä on ollut tässä kotona lasten kanssa. Kaikki lomat yhdessä, kaikki yhteistä. Meillä on ollut ainoastaan omat harrastukset, mutta kaikki muu pankkitiliä myöten on yhteistä. Naimisiin menimme ajatellen, että yhdessä vanhetaan samassa kiikkustuolissa. Hän on luvannut ja vannonut minulle ikuista rakkautta jne.
Sitten mies sai keski-iän kriisin pari vuotta sitten. Hän oli tyytymätön elämäänsä.
Keskusteluiden tulos on tämä: hän haluaa lopettaa sitku-elämisen ja alkaa elämään tässä ja nyt. hän haluaa alkaa sosiaalisemmaksi ja tavata enemmän kavereita. Hän haluaa tehdä, mitä itse haluaa eikä kuunnella aina sitä, mitä me haluamme. Hän haluaa elää sillä perusteella, miltä kulloinkin tuntuu.
Yhdellä lauseella: Hän on siis riuhtaissut itsensä irti. Hän on myöntänyt tämän ja minä tunnen sen.
Hän lupaa osoittaa välittämistä ja kunnioittamista kuten tähänkin asti (Hän on sitä ihan hyvin osoittanut, mutta huom. hän ei enää puhu rakkaudesta, vaan välittämisestä) - paitsi tähän lauseeseen on tullut sivulause: "niin kauan kuin elämämme ei ole parisuhdehelvettiä". Hän sanoo olevansa sitoutunut, mutta jos minusta tulee pirttihirmu tms. (minä en siis sellainen ole ollut, vaan liian kiltti), ei sitoutumisestakaan ole takeita.
Minun ongelmani on siis tämä: Hän ei suostu lupaamaan mitään. Hän ei lupaa enää ikuista rakkautta, "koska ei ole ennustaja, eikä hän tiedä tulevasta". Minua ahdistaa suunnattomasti tämä! Tämä irtiriuhtaisu tuntuu helvetilliseltä!!!
Minä pyysin, että laaditaan yhteiset pelisäännöt. Hän ei niitäkään suostu tekemään. Hän vertaa tätä siihen, että tiellä on nopeusrajotus, niin se ei estä häntä ajamasta ylinopeutta, jos se hänestä siltä tuntuu.
Hän ei siis suostu antamaan lupauksia, "koska ihmisen moraali määrää, noudatetaanko sääntöjä. Säännöillä ei ole väliä vaan sillä, mitä ihminen ajattelee".
Tämä on toinen asia, joka tuntuu minusta helvetilliseltä: minä olen aivan tuuliajolla, hänen tunteidensa vietävänä.
Miehelle lapset tulevat kaikessa ensin. Hän sanoo, että perheen on pysyttävä kasassa kynsin hampain heidän takiaan. Hänen toinen toiveensa on, että elämä alkaisi taas rullaamaan. Sitä hän ei pystynyt minulle kertomaan, mitä pitää tapahtua että elämä alkaa rullamaan.
Haluaisin kysyä teiltä, mitä minun pitäisi ajatella tästä kaikesta...tai tällaista kysymystä en voi esittää, mutta antakaa minulle ajatuksia!
Minun tämän hetkinen ajatus on, että minun pitää ottaa aikalisä. Olen vatvonut näitä asioita puhki ja haluan päästä tästä vatvomisesta eteenpäin. Tällä hetkellä tuntuu, että minä tarvitsen säännöt, rajat ja lupaukset luomaan turvallisuutta kaoottiseen tilanteeseen - miten voin elää, jos en niitä saa? Haluanko edes sellaista miestä, joka on tällainen? Pystynkö minä sitoutumaan miehen, joka elää tunteen mukaisesti?
Tiedän, että minun pitää itse muuttua, jos haluan tämän suhteen jatkuvan. En tiedä, pystynkö siihen. Tai haluanko sitä.
Kommentit (126)
tajunnut että hän on erilline ihmisensä ja voi päättää mitä elämällään tekee. Hän on sitoutunut lapsiinsa ja puolisoonsa, mutta tietää että mikään ei välttämättä ole ikuista.
MInusta hän on kasvanut tasapainoiseksi ja aikuiseksi. Sinunkin pitäisi eriytyä omaksi persoonaksesi eikä osaksi puolisoa, riippuvaiseksi miehestäsi.
Hän ei ole lakannut rakastamasta sinua, mutta on tajunnut että KAIKKI tässä elämässä ei kulje sinun kauttasi. Ole hiljaa, sulattele, sopeudu. Opettele itsekin tuo ajatusmaailma.
Vaikeata selittää miltä se tuntuu, mutta olen tehnyt saman oivalluksen ja minun mieheni on hädissään. Pelkää minun lipsuvan sormista, pettävän, lähtevän. En ole menossa minnekään, mutta jatkuva epäily alkaa ottaa pattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pilvenpolttelu aiheuttaa vanhemmissa miehissä tuollaista hulvattomuutta.
Haistele vaatteita ja tutkaile silmiä, käytöstä.
Tunnistaa helposti. Lisää keski-iän kriisiä moninkertaisesti.
Onneksi puutuin tilanteeseen ennenkuin mies olisi lähtenyt maailmanmatkalle.
Miestäni on turha saada terapiaan, luulen. Hän on niin vankasti näiden uusien asioiden takana.
Minä tulin puhumaan teille, rakkaat av-sisaret :-). Siis meillä on keskusteluyhteys auki, enkä koe, että ulkopuolinen voisi sitä auttaa. Ongelmana on tämä minun vatvominen tällä hetkellä - minä PRKL en pääse tästä omassa päässä eteenpäin!
ap
Ikävä kuulla, mutta toisaalta olisihan ihme, jos ei teidänkään parisuhde (kuten niiiin monen muun) olisi jossakin vaiheessa tullut kriisiin/ ongelmiin. Minun on todella vaikea antaa mitään neuvoja, mutta ainakin sanon, että älkää nyt ainakaan lusikoita ruvetko jakamaan. Jonkinlainen aikalisä olisi minunkin mielestäni nyt paikallaan. Saatatte olla toisillenne niin itsestään selvyyksiä, että tilanne on ajautunut nyt tähän pisteeseen. Miehesi kuulostaa sellaiselta tyypiltä, että mitään parisuhdetarepiointia on turha kaiketi edes ehdottaa, mutta voisitko itse ajatella meneväsi puhumaan jollekin ulkopuoliselle tuntemattomalle? Saattaisit saada hyvinkin perspektiiviä tilanteeseenne... Nyt ei muuta kuin häntä pystyyn...
mulle tuli välittömästi tunne, että minä en ainakaan haluaisi elää miehen kanssa joka tuo tällaisia asioita julki. Alkaisin elää omaa elämääni, jossa ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä, mitä tapahtuu. Ilmeisesti ne yhteiset eläkepäivät ei ole tulossa.
Jos mies kokee elävänsä sitku elämää, eikä saa arjesta nytku tunnetta, on jotain pielessä. Hän on ihan itse vastuullinen omasta arjetsaan, tavallisista asioista pitäisi saada se tyydytys omaan elämään, ettei tarvitsisi sitkuilla.
Tuntuu siltä, että hän on päättänyt jo tehdä jotain, jonka ajattelee loukkaavan sinun ajtusmaailmaansa ja nämä moraalipuheet on sitä, että "mähän kyllä varoitin sua etukäteen, että jotain voi tapahtua".
Ikäkriisit on ihmeellisiä. Ne on kyllä hyväksyttävä, mutta joku kohtuus täytyy olla kriisin kestossa ja vaikutuksissa. Onhan sullakin oikeus hyvään oloon.
Mies on antanut elämästään monta vuotta perhe-elämälle. Ja haluaa nyt elää hieman vapaammin. Siis mennä myös kavereiden kanssa. Ja toteuttaa ihan omia asioitaan. Mutta pitää myös perheen koossa ja huolehtia lapsistaan.
Tekstistä päätellen rakkaus vaimoa kohtaan on laimentunut, mutta näin kait se tuppaa usein käymään, kun junnataan yhessä arjet ja juhlat vuosikausia peräkkäin.
Teillä varmaan lapsetkin jo vähän isompia? Menevät omia menojaan, eikä tarvitse olla hoitamassa 24 h/ vuorokausi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tein aikanaan eroa monia vuosia, tein valintoja ja päätöksiä sitä silmällä pitäen, ikäänkuin valmistelin kumppaniani eroon, vaikka eihän hän ehkä sitä sitten ymmärtänytkään. Suoriin kysymyksiin mahdollisesta erosta vastasin kieltävästi. En vain osannut kertarytinällä lähteä pitkästä suhteesta, vaan kuvittelin näin tekeväni asian helpommaksi.
Voi siis olla, että miehesi on jo kiinnostunut jostakin toisesta naisesta. Joka tapauksessa on tajunnut, että kerran täällä vain eletään.
Oletko määrännyt missä kaapin paikka seisoo? Ootko roikkunut miehessäsi?
Minä ymmärrän miestäsi. Minun isäni kuoli vuosi sitten elettyään sitku-elämää, isä kuoli eläkkeensä ekana päivänä. Koko ikänsä odotti äidiltä esim. lupaa ostaa metsästyskoira ja kun mulla oli sakemanni, niin opetti sen ajamaan jänistä. Juu, sitku jäät eläkkeelle, sano äiti...isä-rassukka. Oli samana aamuna ostanut ajokoiran kuvalla varustetun t-paidan ja kolmen tunnin päästä kuoli.
Mä olen tähän asti maksellut asuntolainoja, ja kieltäytynyt reissuista ja unelmoinut opiskelusta, mutta nyt kun mulla 40-veellä lainassakin on loppu näkyvissä, päätin että sitku saa riittää. Ensi keväänä pyrin haluaamaani kouluun ja jos pääsen, otan opintovapaata. Jos en pääse, mä lähden käymään lasten kanssa Jenkkilässä. Mäkin haluan että mun elämä rullaa. Ja jos puoliso, joka tähän asti on määräillyt eikä halua matkustella, ei pysy mukana, niin olkoot pysymättä. Mulla on vaan yksi elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet niin oikeassa. Hän on kasvanut omaksi persoonakseen. Tiedän ja näen sen. Teoriassa (ulkopuolisen silmin) olen iloinen hänen puolestaan. Tai ainakin minun pitäisi olla.
Olen pohtinut itseäni niiiiin paljon, lapsuutta, haavoja. Ei, en minä ole riippuvainen siinä mielessä, ettenkö voisi elää ilman häntä. Minä pikemminkin haluan pitää narut käsissäni. Siksi mieleeni on tullut se, että minä otan ja lähden...ennenkuin hän sen tekee.
Voi sinun miesparkaasi...Ymmärrän että sinua ottaa pattiin jatkuva epäily, mutta tunteelleen ei voi mitään. Se tunne menee pois vasta sitten, kun minun oma ajatusmaailma muuttuu. Mutta miten...MITEN minä tämän oman ajatusmaailmani muutan??
Kiitos viestistäsi. Minun pitää lukea se aina, kun mörkö ilmaantuu. Jos sinulla on minulle mitään lisäsanottavaa oman kasvun kohdalta, niin please kirjoita!
ap
tajunnut että hän on erilline ihmisensä ja voi päättää mitä elämällään tekee. Hän on sitoutunut lapsiinsa ja puolisoonsa, mutta tietää että mikään ei välttämättä ole ikuista. MInusta hän on kasvanut tasapainoiseksi ja aikuiseksi. Sinunkin pitäisi eriytyä omaksi persoonaksesi eikä osaksi puolisoa, riippuvaiseksi miehestäsi. Hän ei ole lakannut rakastamasta sinua, mutta on tajunnut että KAIKKI tässä elämässä ei kulje sinun kauttasi. Ole hiljaa, sulattele, sopeudu. Opettele itsekin tuo ajatusmaailma. Vaikeata selittää miltä se tuntuu, mutta olen tehnyt saman oivalluksen ja minun mieheni on hädissään. Pelkää minun lipsuvan sormista, pettävän, lähtevän. En ole menossa minnekään, mutta jatkuva epäily alkaa ottaa pattiin.
Siis mies on nyt alkanut elää nytku-elämää. Hän siis ahdistui aikaisemmin siitä, että aina odotettiin viikonloppua ja lomaa, että sit tehdään sitä ja tätä. Hän on siis näillä ajatuksillaan ottanut vastuun omista teoistaan.
Minulla on siis ollut juuri noita samoja epäilyksiä, mitä sinä tuot julki. Mies vain on kuitannut, että hän on jo 19 vuotta ollut sitoutunut samoilla periaatteilla. Niissä ei ole mitään uutta. Että näin hän on mennyt alunperin naimisiinkin ja se "kunnes kuolema meidän erottaa" on ollut minun ajatukseni.
Ehkä vain hän nyt uskaltaa sanoa, mitä on aina ajatellut...
Sanoin miehelleni, että minä tällä hetkellä pohdin sitä, millaisen miehen minä ansaitsen.
ap
mulle tuli välittömästi tunne, että minä en ainakaan haluaisi elää miehen kanssa joka tuo tällaisia asioita julki. Alkaisin elää omaa elämääni, jossa ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä, mitä tapahtuu. Ilmeisesti ne yhteiset eläkepäivät ei ole tulossa. Jos mies kokee elävänsä sitku elämää, eikä saa arjesta nytku tunnetta, on jotain pielessä. Hän on ihan itse vastuullinen omasta arjetsaan, tavallisista asioista pitäisi saada se tyydytys omaan elämään, ettei tarvitsisi sitkuilla. Tuntuu siltä, että hän on päättänyt jo tehdä jotain, jonka ajattelee loukkaavan sinun ajtusmaailmaansa ja nämä moraalipuheet on sitä, että "mähän kyllä varoitin sua etukäteen, että jotain voi tapahtua". Ikäkriisit on ihmeellisiä. Ne on kyllä hyväksyttävä, mutta joku kohtuus täytyy olla kriisin kestossa ja vaikutuksissa. Onhan sullakin oikeus hyvään oloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat vasta10 v ja 8 v. Ensimmäiset kymmenen vuotta yhteiselostamme huitelimme maailmalla. Meillä oli tosi kivaa yhdessä.
Kaipa tämä on normaalia...
ap
Mies on antanut elämästään monta vuotta perhe-elämälle. Ja haluaa nyt elää hieman vapaammin. Siis mennä myös kavereiden kanssa. Ja toteuttaa ihan omia asioitaan. Mutta pitää myös perheen koossa ja huolehtia lapsistaan. Tekstistä päätellen rakkaus vaimoa kohtaan on laimentunut, mutta näin kait se tuppaa usein käymään, kun junnataan yhessä arjet ja juhlat vuosikausia peräkkäin. Teillä varmaan lapsetkin jo vähän isompia? Menevät omia menojaan, eikä tarvitse olla hoitamassa 24 h/ vuorokausi.
Tätä minä olen tivannut ja perännyt mieheltäni vaikka kuinka paljon. Mies kieltää, ettei ole sitoutunut vain siihen asti, että joku parempi tulee vastaan.
Mutta juuri tätä asiaa minä siis tässä pelkäänkin. Siksi mietinkin, pitääkö minun suojella itseäni ja lähteä, ennenkuin hän niin tekee?
ap
Itse tein aikanaan eroa monia vuosia, tein valintoja ja päätöksiä sitä silmällä pitäen, ikäänkuin valmistelin kumppaniani eroon, vaikka eihän hän ehkä sitä sitten ymmärtänytkään. Suoriin kysymyksiin mahdollisesta erosta vastasin kieltävästi. En vain osannut kertarytinällä lähteä pitkästä suhteesta, vaan kuvittelin näin tekeväni asian helpommaksi. Voi siis olla, että miehesi on jo kiinnostunut jostakin toisesta naisesta. Joka tapauksessa on tajunnut, että kerran täällä vain eletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko määrännyt missä kaapin paikka seisoo? Ootko roikkunut miehessäsi?
Minä ymmärrän miestäsi. Minun isäni kuoli vuosi sitten elettyään sitku-elämää, isä kuoli eläkkeensä ekana päivänä. Koko ikänsä odotti äidiltä esim. lupaa ostaa metsästyskoira ja kun mulla oli sakemanni, niin opetti sen ajamaan jänistä. Juu, sitku jäät eläkkeelle, sano äiti...isä-rassukka. Oli samana aamuna ostanut ajokoiran kuvalla varustetun t-paidan ja kolmen tunnin päästä kuoli.
Mä olen tähän asti maksellut asuntolainoja, ja kieltäytynyt reissuista ja unelmoinut opiskelusta, mutta nyt kun mulla 40-veellä lainassakin on loppu näkyvissä, päätin että sitku saa riittää. Ensi keväänä pyrin haluaamaani kouluun ja jos pääsen, otan opintovapaata. Jos en pääse, mä lähden käymään lasten kanssa Jenkkilässä. Mäkin haluan että mun elämä rullaa. Ja jos puoliso, joka tähän asti on määräillyt eikä halua matkustella, ei pysy mukana, niin olkoot pysymättä. Mulla on vaan yksi elämä!
Ei yhdellä elämällä tehdä ihmeitä. Ei se yksi ajokoira olisi tuonut mitään oikeaa onnea, ei yhdessä elämässä ehdi onnelaan.
Miehesi yksi elämä oli vaimonsa onni. Kun on kaksi ihmistä niin toisen on kärsittävä toisen onnen puolesta. Yksin ei onneaan löydä. Vain toisen tai kolmannen osapuolen kautta voi onnistua.
Tähän perustuu myös johtajien onni. Sen on mahdollistaneet lukuisat työntekijät "orjat". HE uhraavat johtalle aikaansa.
On tärkeä ymmärtää se tosiseikka ettei onni ole vakio. Onni on muista imettävissä. Meillä on vain yksi elämä ja yhdessä voimme antaa onnen yhdelle.
Isäsi oli arvokas henkilö hän kuunteli vaistoaan. Hän ei ollut johtaja.
Toivottavasti ymmärsit mistä oli kyse.
Anna miehesi nauttia itsevarmuudestaan ja oivalluksistaan, että voi tehdä tässä elämässä vielä vaikka mitä. Se tarkoittaa ystäviä, harrastuksia, uusia mielenkiinon kohteita. Ei se tarkoita uuden naisen hakemista. Jos nitistät häntä jatkuvasti vaatimuksilla palata tilanteeseen "ihan kuin aina ennenkin" ja let jatkuvasti syyllistävän murheellinen, hän saattaa pyristellä eroon ihan oikeasti.
Anna hänen etsiä keski-ikäistä itseään, kannusta uusissa oivalluksissa, koita päästä juoneen mukaan. Innostu uudesta harrastuksesta, esitä ideoita kutusa kaverijengiä teillekin joskus kylään. Eli anna hänen elää uutta minäänsä, mutta ilmaise että olet yhä mielelläsi mukana siellä taustalla.
Sinun aikasi koittaa vielä. Kun hän on liihotellut vapaudenoivalluksessaan, vauhti tasoittuu ja kotona on yhä hyvä olla sen ikioman puolison kyljessä.
Tämä aika on sinulle raskasta ja olet murheellinen, ihan varmasti. Mutta sen sijaan että takerrut mieheesi, täytä itse elämääsi korvikkeilla vähän aikaa. Ala sinäkin harrastaa ja kohota mielialaa. Hyvä mielenne ruokkii toisianne ja huomaatte, että ette kasvaneetkaan erilleen vaan uudellee yhteen -vähän erilaisina ihmisinä. Saatat itsekin oivaltaa jotakin vastaavaa kuin miehesi. Teidän ei tarvitse elää toistenne syleistä käsin vaan rinnakkain.
Mielestäni paluuta entiseen ei ole, tämä on taitekohta jolloin kasvetaan keski-ikäiseen minuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta näyttää näin ensikuulemalta, että miehesi itsenäistyminen on hyvä asia. Vaikka ymmärränkin sinua (tulen siihen myöhemmin).
Parisuhteessa täytyy aina olla erillisyyttä ja läheisyyttä, kumpaakin. Teillä ei ole ollut erillisyyttä. Jotta noin symbioottisesta suhteesta voi saada erillisyyttä, täytyy riuhtaisun olla melko rivakka. Voihan olla että miehesi on jo vuosia jotenkin kokenut hukkuvansa "hilloon" , että te ette ole kaksi erillistä mansikkaa, vaan yhteistä hilloa. Kuitenkin aikuisen ihmisen pitää olla myös erillinen, rajansa ja ihonsa tunteva yksilö, ei vain osa meitä,
Nyt hänen mitta on tullu täyteen ja hän haluaa kysellä elämältä, kuka HÄN on, ei vain "Maijan" puoliso, vaan "Matti" itse?
Sitten sinuun:
Sinä koet tämän turvattomaksi ja uhaksi. Sinulle ei ilmeisesti ole tullut tätä erillisyyden tarvetta - tai sitten suhteenne on huomaamattasi kuitenkin enemmän ollut sinun säätelemää, sinun ehdoilla menemistä.
Nyt sinunkin paikkasi on kasvaa itsenäiseksi ja erilliseksi. Vesi pysyy vain avoimessa kädessä kupissa, kun puristat kämmenen kiinni, vesi valuu pois. Uskon, että menetät miehesikin, jos nyt vaadit sääntöjä ja ehtoja.
Ota riski, anna miehen etsiä itseään. Jos kerta kaikkiaan ero tulee, sitä ei voisi estää muutenkaan pakottamalla ja sääntöjä laatimalla. Mutta minusta tuntuu,ettei ero tule. Mies kaipaa vain tilaa hengittää, kysellä elämältä kysymyksiään yksin, ilman toisen määritteitä ja tarpeita. Nyt ilmeisesti lapset eivät enää ole pieniä (?) joten nyt on niin kuin varaa.
Sinä voit vaikka mennä jonnekin juttelemaan (terapia) jotta pystyt kestämään turvattomuutta ja käsittelemään sitä, miksi symbioosi on sinulle niin hyvä ja erillisyys niin paha. Mutta samalla näe tämä mahdollisuutena tutustua itseesikin "Maijana" eikä vain "Matin vaimona". Sinussakin on varmasti jotain, joka ei pääse symbioosissa elämään. Ota siivet alle.
Fiilis on, että suhteenne lujittuu, jos annat miehelle vapauden KUNHAN ei loukkaa sinua tai lapsia.
ja toivottavasti sinä hyppäät siihen mukaan, se voi alkuun tuntua hankalalta, mutta lopulta voi onnistua ja toteatte, että kasvoitte yhdessä uuteen tapaan elää ja olla hyvässä suhteessa.
kokeile ajatella tätä positiivisesti, kasvua tapahtuu ihmisillä vielä aikusenakin!
Voimia, tsemppiä, etsi uudet nautinnot uudesta elämästä!
Joo, voi meitä nelikymppisiä!
Mieheni sanoo, että minä olen liian kiltti. Olen oikea joka miehen unelmapuoliso. Hän ei voi edes olla minusta mustasukkainen, koska tietää, että olen niin hyvä.
Just joo...minua tämä lause ei kamalasti lämmitä...
Myönnän olleeni riippuvainen miehestäni aikoinaan. Hän oli minulle koko elämä ja olen varmasti hänessä roikkunut. Kyllä minä nyt, nelikymppisenä, seison jo omilla jaloillani.
Jostain syystä mies on kokenut olonsa tukahtuneeksi, että minä yritän hänet omistaa - se on sitä kontrollointia, josta olen ottanut 10 askelta taaksepäin.
Meillä on miehen kanssa eri intressejä. Minä olen urbaani ja mies on luontoihminen. Sen puolen hän on nostanut esiin, että haluaa olla enemmän luonnossa. Ja hän tekee sen.
ap
Oletko määrännyt missä kaapin paikka seisoo? Ootko roikkunut miehessäsi? Minä ymmärrän miestäsi. Minun isäni kuoli vuosi sitten elettyään sitku-elämää, isä kuoli eläkkeensä ekana päivänä. Koko ikänsä odotti äidiltä esim. lupaa ostaa metsästyskoira ja kun mulla oli sakemanni, niin opetti sen ajamaan jänistä. Juu, sitku jäät eläkkeelle, sano äiti...isä-rassukka. Oli samana aamuna ostanut ajokoiran kuvalla varustetun t-paidan ja kolmen tunnin päästä kuoli. Mä olen tähän asti maksellut asuntolainoja, ja kieltäytynyt reissuista ja unelmoinut opiskelusta, mutta nyt kun mulla 40-veellä lainassakin on loppu näkyvissä, päätin että sitku saa riittää. Ensi keväänä pyrin haluaamaani kouluun ja jos pääsen, otan opintovapaata. Jos en pääse, mä lähden käymään lasten kanssa Jenkkilässä. Mäkin haluan että mun elämä rullaa. Ja jos puoliso, joka tähän asti on määräillyt eikä halua matkustella, ei pysy mukana, niin olkoot pysymättä. Mulla on vaan yksi elämä!
Siksi minä olenkin näissä keskusteluissa kääntänyt joka ikisen kivenkolon. Olemme puhuneet ihastumisista ja kaikesta. Tunnen istuvani tiukasti maan pohjalla, enää ei ole mitään kaivettavaa. Kaikki kivet ovat nurin.
Mieheni on selvästi piristynyt tämän keskustelun myötä. Hän on sanonut sanottavansa. Hän on kehitellyt viimeisen kuukauden aikan viisi menoa/vierasta meille.
En halua takertua häneen, en, en, en, en. Haluan, että hän tuntee olonsa vapaaksi, eikä tukahdutetuksi. Haluan, että hänellä on olo, että voi hengittää vapaasti.
Hyvä mieli olisi kaikesta paras apu tähän kaikkeen. Tiedän, että kun minä olisin iloinen ja onnellinen, niin mieskin olisi. Mutta...tänä aamuna aamiaispöydässä mies totesi, että "taas sinä olet niin maasi myyneen näköinen". Mistä helvetistä minä kaivan tähän tilanteeseen iloa??? Kun olen niin käpertynyt sisäänpäin, etten pysty edes töitä tekemään tehokkasti, saatika etsimään elämästä jotain iloa.
ap
Anna miehesi nauttia itsevarmuudestaan ja oivalluksistaan, että voi tehdä tässä elämässä vielä vaikka mitä. Se tarkoittaa ystäviä, harrastuksia, uusia mielenkiinon kohteita. Ei se tarkoita uuden naisen hakemista. Jos nitistät häntä jatkuvasti vaatimuksilla palata tilanteeseen "ihan kuin aina ennenkin" ja let jatkuvasti syyllistävän murheellinen, hän saattaa pyristellä eroon ihan oikeasti. Anna hänen etsiä keski-ikäistä itseään, kannusta uusissa oivalluksissa, koita päästä juoneen mukaan. Innostu uudesta harrastuksesta, esitä ideoita kutusa kaverijengiä teillekin joskus kylään. Eli anna hänen elää uutta minäänsä, mutta ilmaise että olet yhä mielelläsi mukana siellä taustalla. Sinun aikasi koittaa vielä. Kun hän on liihotellut vapaudenoivalluksessaan, vauhti tasoittuu ja kotona on yhä hyvä olla sen ikioman puolison kyljessä. Tämä aika on sinulle raskasta ja olet murheellinen, ihan varmasti. Mutta sen sijaan että takerrut mieheesi, täytä itse elämääsi korvikkeilla vähän aikaa. Ala sinäkin harrastaa ja kohota mielialaa. Hyvä mielenne ruokkii toisianne ja huomaatte, että ette kasvaneetkaan erilleen vaan uudellee yhteen -vähän erilaisina ihmisinä. Saatat itsekin oivaltaa jotakin vastaavaa kuin miehesi. Teidän ei tarvitse elää toistenne syleistä käsin vaan rinnakkain. Mielestäni paluuta entiseen ei ole, tämä on taitekohta jolloin kasvetaan keski-ikäiseen minuuteen.
Meillä oli kysessä muutakin kuin irtaantuminen eli mukana oli muitakin ihmisiä, mutta pääasiassa siis sama homma kuin teillä nyt.
Se oli minulle todella ahdistavaa aikaa ja raskasta ja märehdin sitä päivät pääksytysten, halusin puhua ja keskustella ja sopia sääntöjä ja ja ja. Ehkä siksi että minä olen sellainen jonka elämä on kunnossa rutiinien avulla, en oikein kesä tätä katsotaan meinikiä...
Tästä voisi riittää juttu vaikka kuinka ja sydämessäni tiedän mitä käyt lävitse mutta rajallisen tilan puitteissa hyppään loppupäätelmään eli...
Opettelin elmänään itsellistä elämää ts. rakensin ystäväpiirin ja tukiverkon ja elämän jossa pärjään itse ja lasten kanssa .. siinäkin tapauksessa että mies joskus lähtisi. Tarkoitan siis sitä että rupesin tavallaan elämään enemmän itselleni kuin "uhraten" perheelle vaikka perhe kuitenkin tulee aina ensin : ) En tiedä osaanko oikein selittää, mutta luulen että tuin ja luotin liikaa mieheen ja elin enemmän sitäkautta ja nykyään elän enemmän itseni kautta. Olen myös nykyään itsevarmempi ja mies on huomannut tämän. En siis ole riippuvainen mihenen päätöksistä, en enää edes henkisellä tasolla ja voin itse paremmin.
Joskus mietin että oliknko jopa läheisriippuvainen jollaintapaa aijemmin? Noh.. sama se, kovasti vaati opettelua tämä oma elämänmuutos mutta kannatti. Koen olevani kaikinpuolin vahvempi ja voivani paremmin ja se parisuhde... sekin voi paremmin, PALJON paremmin. Ja joskus tuntuu että mies tässä nieleskeee aikaisempia päätöksiään takaisinpäin kun joutuu myös antamaan tavallaan enemmän tähän perheeseen ja parisuhteeseen : )
Ok, aika sekava sepustus mutta stsemppiä! Mieti nyt mitä SINÄ haluat ja tarvitset.
Näin se varmaan on, että symbioosi on ollut niin vahva, että riuhtaisun on oltava todella raju. Vähän kuin murrosikäisen kohdalla tapahtuu.
Kyllä mies on tätä varmaan kauemman aikaa potenut. Muutaman vuoden välein hän on sanonut, että tuntee olonsa tukahdetuksi. Silloin minä olen tehnyt korjausliikkeitä, ja mies on tehnyt omansa. Ja taas menty muutama vuosi eteenpäin.
Nyt on tilanne, että no turning back. Korjausliikkeet eivät auta.
Minun ehdoillani tässä on varmaan menty....joo. Minä olin nuorena aika ehdoton ja mustavalkoinen. Ehkä olen vieläkin, kun näitä asioita joudun pohtimaan....
Tiedostan, että sääntöjä vaatimalla menetän mieheni. Hän alkaa jo hermostumaan siitä, että aina palaamme oravanpyörässä alkuun, niinhin sääntöihin.
Mutta jos ne säännöt pyörivät päässäni, niin miten pääsen tästä pyörimisestä eroon?
Juuri tuota se mies on toistellut minulle mantran lailla, että jos ero tulee, niin säännöt eivät sitä estä. Sinun sanomanasi se vain tuntuu helpommalta kestää kuin hänen.
Kun minä kasvan itsenäiseksi ja erilliseksi - mistä tiedän, kestääkö tämä suhde? Aika pelottava ajatus kasvaa.
ap
Minusta näyttää näin ensikuulemalta, että miehesi itsenäistyminen on hyvä asia. Vaikka ymmärränkin sinua (tulen siihen myöhemmin). Parisuhteessa täytyy aina olla erillisyyttä ja läheisyyttä, kumpaakin. Teillä ei ole ollut erillisyyttä. Jotta noin symbioottisesta suhteesta voi saada erillisyyttä, täytyy riuhtaisun olla melko rivakka. Voihan olla että miehesi on jo vuosia jotenkin kokenut hukkuvansa "hilloon" , että te ette ole kaksi erillistä mansikkaa, vaan yhteistä hilloa. Kuitenkin aikuisen ihmisen pitää olla myös erillinen, rajansa ja ihonsa tunteva yksilö, ei vain osa meitä, Nyt hänen mitta on tullu täyteen ja hän haluaa kysellä elämältä, kuka HÄN on, ei vain "Maijan" puoliso, vaan "Matti" itse? Sitten sinuun: Sinä koet tämän turvattomaksi ja uhaksi. Sinulle ei ilmeisesti ole tullut tätä erillisyyden tarvetta - tai sitten suhteenne on huomaamattasi kuitenkin enemmän ollut sinun säätelemää, sinun ehdoilla menemistä. Nyt sinunkin paikkasi on kasvaa itsenäiseksi ja erilliseksi. Vesi pysyy vain avoimessa kädessä kupissa, kun puristat kämmenen kiinni, vesi valuu pois. Uskon, että menetät miehesikin, jos nyt vaadit sääntöjä ja ehtoja. Ota riski, anna miehen etsiä itseään. Jos kerta kaikkiaan ero tulee, sitä ei voisi estää muutenkaan pakottamalla ja sääntöjä laatimalla. Mutta minusta tuntuu,ettei ero tule. Mies kaipaa vain tilaa hengittää, kysellä elämältä kysymyksiään yksin, ilman toisen määritteitä ja tarpeita. Nyt ilmeisesti lapset eivät enää ole pieniä (?) joten nyt on niin kuin varaa. Sinä voit vaikka mennä jonnekin juttelemaan (terapia) jotta pystyt kestämään turvattomuutta ja käsittelemään sitä, miksi symbioosi on sinulle niin hyvä ja erillisyys niin paha. Mutta samalla näe tämä mahdollisuutena tutustua itseesikin "Maijana" eikä vain "Matin vaimona". Sinussakin on varmasti jotain, joka ei pääse symbioosissa elämään. Ota siivet alle. Fiilis on, että suhteenne lujittuu, jos annat miehelle vapauden KUNHAN ei loukkaa sinua tai lapsia.
Ikävä kuulla, mutta toisaalta olisihan ihme, jos ei teidänkään parisuhde (kuten niiiin monen muun) olisi jossakin vaiheessa tullut kriisiin/ ongelmiin.
Minun on todella vaikea antaa mitään neuvoja, mutta ainakin sanon, että älkää nyt ainakaan lusikoita ruvetko jakamaan.
Jonkinlainen aikalisä olisi minunkin mielestäni nyt paikallaan. Saatatte olla toisillenne niin itsestään selvyyksiä, että tilanne on ajautunut nyt tähän pisteeseen.
Miehesi kuulostaa sellaiselta tyypiltä, että mitään parisuhdetarepiointia on turha kaiketi edes ehdottaa, mutta voisitko itse ajatella meneväsi puhumaan jollekin ulkopuoliselle tuntemattomalle? Saattaisit saada hyvinkin perspektiiviä tilanteeseenne...
Nyt ei muuta kuin häntä pystyyn...