Auttakaa! Miehen muutos ja paha parisuhdekriisi! (piiitkä vuodatus)

Me olemme olleet naimisissa kohta 20v, tunteneet 26v. Meillä on kolme lasta, nuorin 9v ja vanhin 18v.

Meillä on aina ollut siinä mielessä "vapaa" suhde että kumpikin on saanut mennä omia menojaan, eli on käyty omien ystävien kanssa tansseissa, risteilyillä, viikonloppureissuilla jne. Silti lapset ja perhe ovat tärkeitä, se ykkösasia, eikä nuo omat menemiset siihen vaikuta millään tavalla. Ja olemme liikkuneet ja tehneet myös paljon yhdessä perheenä sekä ystäväperheiden kanssa, aikuiset ja lapset yhdessä. Meillä on monta hyvää ystäväperhettä joiden kanssa on mm. lomailtu yhdessä.



Meillä ainakin suhde toimii, eikä ainakaan toistaiseksi ole tullut eteen ap:n tilannetta. Olen aina ollut sitä mieltä että parisuhteessa ja perheessä myös me aikuiset tarvitsemme sitä omaa tilaa ja aikaa. En voisi kuvitella eläväni pelkästään lasten ja/tai mieheni kautta. Minä olen oma yksilöni, jolla on myös omat menonsa ja harrastuksensa. Ja ainakin itse myönnän tarvitsevani sitä omaa aikaa, ja vasta viime vuosina olen oppinut ottamaan sitä itselleni. Pitkään meni niin että muiden tarpeet ja toiveet ja menot olivat aina tärkeämpiä kuin omani. Kunnes tajusin että ei se niin voi mennä, yhtä iso oikeus minulla on ottaa aikaa omiin menoihini kuin miehellänikin. Minun ei tarvitse aina olla se joka joustaa.



Myönnän myös sortuvani sitku -ajatteluun, mutta yritän päästä siitä eroon. Mahdollisuuksien rajoissa tietenkin, kaikki asiat ei voi olla nyt.



Jos tämä suhde joskus loppuu, niin se ei lopu tämän vapauden takia. Olen sitä mieltä että jos joku sortuu pettämään / ihastumaan toiseen, sitä ei estä mitkään säännöt tai sopimukset. Minulla ei ole mitään tarvetta pyytää mieheltäni lupauksia tulevasta, koska niillä ei ihan oikeasti ole mitään merkitystä. Siellä papin edessä olemme jotain luvanneet ja se riittää minulle.



Minulla on oma ystävä- ja tukiverkosto, ja hyvä sellainen. Sitä ei ole tieten tahtoen rakennettu, vaan minulla vain nyt on sellaisia ystäviä joiden tuella pärjään jos jotain tapahtuu. En ole tehnyt mitään varasuunnitelmia, en koe että sellaisille olisi mitään tarvetta. Miten ihmeessä voin mitään varasuunnitelmia tehdä kun en edes ihan oikeasti tiedä mitä huominen päivä tuo tullessaan?



Ihmiset ovat erilaisia, mutta turha murehtiminen ja vatvominen ei auta ketään eikä mitään. Oikeastaan en muuta neuvoa osaa antaa sinulle ap, kuin että opettele hyväksymään tilanne, ja kaiva siitä esiin ne hyvät puolet, koska olen aivan varma että niitäkin on. Hae ne, ja käännä ne itsellesi "voitoksi".

Hän on joka keskustelussa korostanut sitä, että hän on sitoutunut sen takia, että hän haluaa, ei sen takia, että minä vaadin. Ja hän tulee hulluksi, kun minä nostan tätä samaa teemaa esille kerta kerran jälkeen.... minun on ollut vaikea uskoa tätä, näen vain mörköjä.

Minä olen ryvennyt tässä omassa pääkopassani, enkä ole ymmärtänyt miehen näkökulmaa. Ihanaa kuulla, että moni muukin ajattelee samoin, ja silti se on normaalia. Joskus olen ajatellut, että av pitäisi poistaa maailman kartalta. Tässä tilanteessa av on minun henkireikäni :-).

Jälleen yritän puhua itselleni järkeä: LOPETA TÄMÄ SAAMARIN MÄREHTIMINEN!

ap

Minä kaipaan sääntöjä kuten olen sitoutunut myötä- ja vastoinkäymisissä, en leiki tulella jos ihastun jne. Minusta nämä säännöt ovat sitä, millä suhdetta pidetään yllä. Mies sanoo, että liitosta pidetään kynsin hampain kiinni. Mutta hän ei suostu lupaamaan yhtäkään noista säännöistä. En ymmärrä tätä dilemmaa. Tästä olemme puhuneet, mutta yhteisymmärrystä ei löydy. Hän vain sanoo, että säännöt ovat sanahelinää, valinnat tehdään omassa pääkopassa. Enää en aio siitä puhua hänen kanssaan. ap

että mitä ovat ne säännöt, joita ap haluaisi ja mies ei sulata? Esimerkkejä? Meillä esim. on niin, että pääsääntöisesti omista menoista pitää ilmoittaa ajoissa niin, että toinen ehtii siksi aikaa järkätä asiat niin, että oleminen kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa sujuu siedettävästi. Ja niinkin meillä on, että kovin monta kertaa viikossa ei baanalle tai muualle ole reilua lähteä, koska lapsista on sen verran paljon tekemistä.

Loppujen lopuksi oivalsin, että kyse on siitä, että tuossa irtautumisvaiheessa noidenkin lupausten/sääntöjen vaatiminen tuntuu kontrolloinnilta. Olen melko varma, että nämä säännöt ovat miehelle ihan yhtä tärkeät kuin sinulle, mutta hän tahtoo noudattaa niitä omasta halustaan, eikä siksi, että sinä vaadit. Itseasiassa tämä on terveellinen keskustelu meille muillekin. Itsellekin tulee niitä epätoivon hetkiä, mutta kun katsookin samaa tilannetta ulkopuolisena, ymmärtää omaansakin paremmin.

Ihanaa luettavaa. Haluan, että juuri noin minäkin voin joku päivä ajatella. Nyt tiedän, mitä tavoitella :-).



ap

hän sivusuhteen tai yleensäkin seksiä muiden naisten kanssa? Miehesi puhuu tuosta itsenäistymisestään niin hienosti, vaikka taustalla on luultavasti ihan yksinkertainen syy: pitää päästä radalle enemmän, jotta saa SITÄ.



Ja samaan aikaan sinä kirjoittelet ja pohdit noita TUNNEasioita. Voi sinua.

eikä ikinä voi tietää mitä tapahtuu. Siksi minusta KUKAAN ei voi luvata täydellistä sitoutumista kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Siihen voi toki pyrkiä ja avioliitossa pitää haluta pyrkiä. Kun sanoin, että jos oikein paskasti käy, ero tulee ja siihen kategoriaan minusta menee ne tilanteet, että koti muuttuu perhehelvetiksi tai että toisesta tulee ihan täysi piittaamaton vittupää.



Jos ap on ajatellut, että avioliittolupaus kattaa aivan kaikkien tilanteiden sietämiset, minusta hän on ollut naiivi. Mutta jos taas ap:n mies haluaa koko päivittäin pitää itsellään vapauden miettiä, onko tämä suhde tänään kiva ja viitsinkö enää olla tässä, se ei minusta ole avioliiton idea, vaan kyse on kiristämisestä.

tajunnut että hän on erilline ihmisensä ja voi päättää mitä elämällään tekee. Hän on sitoutunut lapsiinsa ja puolisoonsa, mutta tietää että mikään ei välttämättä ole ikuista. MInusta hän on kasvanut tasapainoiseksi ja aikuiseksi. Sinunkin pitäisi eriytyä omaksi persoonaksesi eikä osaksi puolisoa, riippuvaiseksi miehestäsi. Hän ei ole lakannut rakastamasta sinua, mutta on tajunnut että KAIKKI tässä elämässä ei kulje sinun kauttasi. Ole hiljaa, sulattele, sopeudu. Opettele itsekin tuo ajatusmaailma. Vaikeata selittää miltä se tuntuu, mutta olen tehnyt saman oivalluksen ja minun mieheni on hädissään. Pelkää minun lipsuvan sormista, pettävän, lähtevän. En ole menossa minnekään, mutta jatkuva epäily alkaa ottaa pattiin.

Ap ei olisi yhtään ihmeissään jos mies olisi jo valmiiksi ollut oma erillinen olentonsa, jo parisuhteen alkaessa. Minä olen aina luullut että aikuiset ihmiset ovat juuri tuollaisia, ottavat vastuun omasta onnellisuudestaan riippumatta kuitenkaan ympärillä olevista ihmisistä. Onnellista ihmistä on helppo rakastaa ja onnellisen on helppo rakastaa.

sun kannalta, pysty elää OMAA elämääsi, etkä ole pelkkä nyhjäke jota olet ollut tähän asti.

Kaikki muutokset ovat aluksi vaikeita, mutta ihan ymmärrettävältä kuulostaa jos 21 vuoden jälkeen haluaa erilaisia asioita, kuin suhteen alussa. Ehkä sinun kannattaa selvittää mitä omalta elämältäsi haluat. Harrastaa enemmän yksin ja tavata ystäviä, ehkä matkustella ilman miestä. Sillä aikaa mies saa keskittyä omiin juttuihin ja "etsiä itseään". Samalla itse saatat löytää vastauksia.



Mitä ne yhteiset pelisäännöt sitten ovat? Onko pakko laatia tarkkoja sääntöjä. Eikö riitä, että ollaan uskollisia ja pidetään tasapuolisesti lapsista huolta. Uskotko, että mies haluaa lopulta erota, vai vaan elää itsenäisemmin?



Tee miehellesi selväksi, että muutokset ovat hyvästä ja haluat suoda miehellesi vapauksia. Miehen tulee myös suoda sinulle itsellesi tärkeitä asioita. Kyllä suhteessa pitäisi voida luottaa siihen, ettei toinen yhtäkkiä jätä tai että ollaanko suhteessa vain lasten takia. Kuulostaa myös oudolta, että miehesi ei ole lainkaan mustasukkainen.



Nyt alat elää itsellesi nainen! Onko sinulla säännöllisesti omia menoja ja harrastuksia? Pikkuhiljaa huomaat, että riippuvuus miehestä helpottaa.

Kuten sanoin, joka ikinen kivi on pellosta käännetty. Aloituksessani on tiivistelmä siitä, mikä näiden kaikkien keskustelujen tulos on. Ei sivusuhdetoivomuksia.

ap

hän sivusuhteen tai yleensäkin seksiä muiden naisten kanssa? Miehesi puhuu tuosta itsenäistymisestään niin hienosti, vaikka taustalla on luultavasti ihan yksinkertainen syy: pitää päästä radalle enemmän, jotta saa SITÄ. Ja samaan aikaan sinä kirjoittelet ja pohdit noita TUNNEasioita. Voi sinua.

et vain näe sitä vielä, koska olet peloissasi muutoksen edessä. Miehessäsi tapahtunut muutos ei ole paha asia, se voi olla parasta mitä teille on koskaan tapahtunut.



Olet peloissasi koska tämä tilanne tuli eteesi yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Miehesi sen sijaan on luultavasti miettinyt ja sulatellut asiaa pitkään, joten se ei enää pelota häntä.



Anna itsellesi aikaa ymmärtää kaikki se mitä muutos tuo tullessaan ja mitä se ei tuo: miehesi ei selvästikään ole jättämässä sinua, hän ei ole lakannut rakastamasta sinua (jos olisi, hän etsisi jo "uutta onnea" täyttä vauhtia), joten mikä pelottaa? Sekö ettet pysty ennustamaan hänen jokaista askeltaan ja ajatustaan? Et ole pystynyt siihen aiemminkaan, nyt vain olet tietoinen siitä.



Sinun on nyt aika löytää oma identiteettisi. Mieti kuka olet hyvän äidin ja uskollisen vaimon alla. Kuori itsesi esiin. Mitä sinä tunnet ja ajattelet, mitä sinä haluaisit tehdä jouluna tai ensi kesänä? Mikä sinut sytyttää, mikä raivostuttaa, millaisista elokuvista tai mistä punaviinistä sinä pidät. Avainsana on "sinä". Tutustu itseesi, muistele millainen olit ennen miestäsi. Opettele hahmottamaan itsesi sinun, ei teidän, kautta.



Ei miehesi ole mihinkään lähdössä viereltäsi. Hän on ymmärtänyt yhden elämän suurista totuuksista: elämä on nyt. Huomenna voit olla kuollut, joten elä, nauti ja rakasta elämääsi, itseäsi, lapsiasi ja miestäsi nyt. Siksi hän ei voi luvata sinulle vanhenemista yhteisessä keinutuolissa, sillä hän ymmärtää, että se saattaisi olla katteeton lupaus: et sinä eikä hän eikä kukaan muukaan voi tietää oletteko edes hengissä vanhoina. Tai ehkä sinä olet jättänyt hänet ja jaat vanhuutesi jonkun toisen kanssa. Ei teistä sitä kumpikaan tiedä. Ei kukaan tiedä.



Sanoista, säännöistä ja lupauksista saatu turva on pelkkää harhaa ja tulevaisuus on aina ja kaikilla tuntematon. Niin kauan kun teistä tuntuu, että haluatte jokaisen päivän aamuna lupautua toisillenne uudestaan, ei teillä ole mitään hätää. Ei tosin kannata joka aamu ensimmäiseksi kun heräät alkaa tiukata mieheltäsi tätä, näet kyllä lupauksen ilman sanojakin.



P.S. Jottei tulisi väärinymmärryksiä: Kun kehotin sinua etsimään itseäsi, en tarkoittanut että hylkäisit lapsesi ja miehesi ja liittyisit hippikommuuniin Meksikossa ja alkaisit napostella sieniä tms. Tarkoitin ennemminkin matkaa omaan itseesi.



Ota nyt rauhallisesti ja ota muutos vastaan rohkeasti, vaikka sinua pelottaakin. Huomaat pian, ettei miehesi ole kadonnut vierestäsi mihinkään. Teillä on kaikki hyvin.

Katson, että ongelma on minun pääni sisällä, ei miehen pään sisällä.

ap

eikä ikinä voi tietää mitä tapahtuu. Siksi minusta KUKAAN ei voi luvata täydellistä sitoutumista kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Siihen voi toki pyrkiä ja avioliitossa pitää haluta pyrkiä. Kun sanoin, että jos oikein paskasti käy, ero tulee ja siihen kategoriaan minusta menee ne tilanteet, että koti muuttuu perhehelvetiksi tai että toisesta tulee ihan täysi piittaamaton vittupää. Jos ap on ajatellut, että avioliittolupaus kattaa aivan kaikkien tilanteiden sietämiset, minusta hän on ollut naiivi. Mutta jos taas ap:n mies haluaa koko päivittäin pitää itsellään vapauden miettiä, onko tämä suhde tänään kiva ja viitsinkö enää olla tässä, se ei minusta ole avioliiton idea, vaan kyse on kiristämisestä.

me olemme menneet parikymppisenä yhteen. Ei parikymmpinen ole vielä oikein edes vielä "aikuinen", samoin kuin nelikymppinen on. Se on ihan eri tilanne, kuin että kaksi aikuista ihmistä tapaa toisensa.

ap

tajunnut että hän on erilline ihmisensä ja voi päättää mitä elämällään tekee. Hän on sitoutunut lapsiinsa ja puolisoonsa, mutta tietää että mikään ei välttämättä ole ikuista. MInusta hän on kasvanut tasapainoiseksi ja aikuiseksi. Sinunkin pitäisi eriytyä omaksi persoonaksesi eikä osaksi puolisoa, riippuvaiseksi miehestäsi. Hän ei ole lakannut rakastamasta sinua, mutta on tajunnut että KAIKKI tässä elämässä ei kulje sinun kauttasi. Ole hiljaa, sulattele, sopeudu. Opettele itsekin tuo ajatusmaailma. Vaikeata selittää miltä se tuntuu, mutta olen tehnyt saman oivalluksen ja minun mieheni on hädissään. Pelkää minun lipsuvan sormista, pettävän, lähtevän. En ole menossa minnekään, mutta jatkuva epäily alkaa ottaa pattiin.

Ap ei olisi yhtään ihmeissään jos mies olisi jo valmiiksi ollut oma erillinen olentonsa, jo parisuhteen alkaessa. Minä olen aina luullut että aikuiset ihmiset ovat juuri tuollaisia, ottavat vastuun omasta onnellisuudestaan riippumatta kuitenkaan ympärillä olevista ihmisistä. Onnellista ihmistä on helppo rakastaa ja onnellisen on helppo rakastaa.

ei ilmeisesti tarpeeksi, koska kaikki tätä korostavat. Viimeiset 10 vuotta olen yrittänyt keskittyä lähinnä olemaan hyvä äiti. Ja harrastukset ovat siksi pelkkää urheilua. Eli vain sitä pakollista.

ap

Kaikki muutokset ovat aluksi vaikeita, mutta ihan ymmärrettävältä kuulostaa jos 21 vuoden jälkeen haluaa erilaisia asioita, kuin suhteen alussa. Ehkä sinun kannattaa selvittää mitä omalta elämältäsi haluat. Harrastaa enemmän yksin ja tavata ystäviä, ehkä matkustella ilman miestä. Sillä aikaa mies saa keskittyä omiin juttuihin ja "etsiä itseään". Samalla itse saatat löytää vastauksia. Mitä ne yhteiset pelisäännöt sitten ovat? Onko pakko laatia tarkkoja sääntöjä. Eikö riitä, että ollaan uskollisia ja pidetään tasapuolisesti lapsista huolta. Uskotko, että mies haluaa lopulta erota, vai vaan elää itsenäisemmin? Tee miehellesi selväksi, että muutokset ovat hyvästä ja haluat suoda miehellesi vapauksia. Miehen tulee myös suoda sinulle itsellesi tärkeitä asioita. Kyllä suhteessa pitäisi voida luottaa siihen, ettei toinen yhtäkkiä jätä tai että ollaanko suhteessa vain lasten takia. Kuulostaa myös oudolta, että miehesi ei ole lainkaan mustasukkainen. Nyt alat elää itsellesi nainen! Onko sinulla säännöllisesti omia menoja ja harrastuksia? Pikkuhiljaa huomaat, että riippuvuus miehestä helpottaa.

Taidanpa liimata tuon seinälle ja lukea aina kun möröt valtaavat mielen.



Etenkin tuo kohta kolahti: "joten mikä pelottaa? Sekö ettet pysty ennustamaan hänen jokaista askeltaan ja ajatustaan? Et ole pystynyt siihen aiemminkaan, nyt vain olet tietoinen siitä."



Toivottavasti totuus tekee minut vapaaksi.



ap

Päästä miehesi tekemään niitä asioita, mitä hän haluaa. Mutta erittäin tärkeää olisi, että sinä itse myös otat omaa aikaa ja tilaa! Homma ei misään tapauksessa saa mennä niin, että sinä olet kotona entiset määrät ja hoidat lapset ym. ja miehesi menee ja tekee ja nauttii tuottamistasi palveluista.



Ei. Vaan myös sinä kehität omia menoja, etsit uusia kavereita ja kaikkea, mitä miehesi ei tarkkaan tiedä ja tunne eikä ole osallisena. Mielellään myös matkustele kavereidesi kanssa sen vastapainoksi, jos miehesi esim. on viikonloppuja yksin luonnossa tms.



Näin miehesi todella näkee, mitä on kahden itsenäisen ihmisen liitto ja voi arvioida, mikä itsenäisyyden aste on se, mitä hän haluaa.



Sen lisäksi, että saat ehkä enemmän miestäsi takaisin, saat myös todella paljon hauskaa uusista kavereista, matkoista, harrastuksista.



Nimim. Kokemusta on

Pakko on se kai jo uskoa :-).

Tuo on totta, että niin ei voi jatkua, että minä jatkan samaa elämää ja samoja kuvioita. Minun on pakko muuttua.

Mutta tästä tulen jälleen siihen alkuperäiseen ongelmaan takaisin: jos en halua muuttua? Onko sitten meillä tulevaisuutta?

ap

Päästä miehesi tekemään niitä asioita, mitä hän haluaa. Mutta erittäin tärkeää olisi, että sinä itse myös otat omaa aikaa ja tilaa! Homma ei misään tapauksessa saa mennä niin, että sinä olet kotona entiset määrät ja hoidat lapset ym. ja miehesi menee ja tekee ja nauttii tuottamistasi palveluista. Ei. Vaan myös sinä kehität omia menoja, etsit uusia kavereita ja kaikkea, mitä miehesi ei tarkkaan tiedä ja tunne eikä ole osallisena. Mielellään myös matkustele kavereidesi kanssa sen vastapainoksi, jos miehesi esim. on viikonloppuja yksin luonnossa tms. Näin miehesi todella näkee, mitä on kahden itsenäisen ihmisen liitto ja voi arvioida, mikä itsenäisyyden aste on se, mitä hän haluaa. Sen lisäksi, että saat ehkä enemmän miestäsi takaisin, saat myös todella paljon hauskaa uusista kavereista, matkoista, harrastuksista. Nimim. Kokemusta on

Ainakin jotain ihastusta on ilmassa. Pelkkä keski-iän kriisi ei selitä noin täydellistä luonteenmuutosta.

Lisäksi kaikki miehesi puheet petaavat nykyistä tai tulevaa pettämistä: hän tavallaan etukäteen ilmoittaa, että nyt hänen pitää saada mennä ja tulla kuten haluaa.

Silti hän ei (ainakaan vielä) ole varma haluaako erota sinustakaan ja lapsistaan, ja siksi sanoo että haluaa teidän pysyvän yhdessä "kynsin hampain".

Noinhan toimii aina uutta suhdetta aloitteleva mies: vanhaa ei heitetä menemään ennen kuin ollaan täysin varmoja uuden suhteen kestävyydestä. Sitten ei enää haluta roikkua kynsin hampain entisessä perheessä...

Paras ratkaisu olisi, että ehdotat miehelle asumuseroa. Saapahan sitten toteuttaa fantasioitaan, ja luultavasti näkee että se ei olekaan niin kivaa kuin kuvitteli.

Luultavasti mies palaa luoksenne häntä koipien välissä (sinä voit sitten päättää otatko hänet takaisin vai et).



Miksi tiedän tämän? Olen itse kokenut, sillä erotuksella, että meillä se olin MINÄ, joka kolmenkympinkriisissään halusi kaikkea muuta kuin aviomiehensä ja perheensä.

Kun mieheni lopulta pisti minut pihalle kyllästyttyään käytökseeni (ravintoloissa hyppäämistä, yöpoissaoloja, miessuhteita), laput putosivat silmiltäni.

Nyt olemme jälleen yhdessä ja erittäin onnellisia, mutta se vaati monta vuotta ja minulle terapiaa.

En silti voi koskaan antaa itselleni anteeksi mitä tein miehelleni ja lapsilleni. Kannan sitä taakkaa loppuelämäni. Näytäpä tämä kirjoitus miehellesi.

Perheen arvon tajuaa vasta kun sen menettää.

hiljalleen katkeroidut ja pääsi hajoaa, kun olet miehellesi vaan palveluntuottaja ja äiti ja "niin kiltti ettei sinusta edes voi olla mustasukkainen". Ja sinusta tulee (ellet ole jo) miehellesi itsestäänselvyys, kuten äidistä, yhtä eroottinen ja jännittävä.



Jos taas itsenäistyt, estät tuon kehityskulun. Mutta toki voit valita, kumpaa haluat ja kumpi kuulostaa kivemmalta. Ne omat menot nimittäin OVAT kivoja, vaikka nyt muutos kuulostaakin hankalalta. Ja itsenäistyminen on sinulle myös kuin vakuutus siltä varalta, että nuo skeptikot olisivat oikeassa ja mies petaa pettämis- ja avioerokuviota. Koska siitäkin voi aivan hyvin olla kysymys.

Mitä sinä sitten haluat? Mistä asioista et halua luopua? Oletko ollut aina tyytyväinen elämäänne? Mitä tapahtuisi, jos muuttuisit?



Olen itse ollut jonkin asteinen läheisriippuvainen suhteissa. En näe tätä ongelmaa kovin selkeästi "ulkopuolelta". Havahdun vasta, kun kumppanini ahdistuu tästä. Haluan aina viettää enemmän aikaa kumppanin kanssa, kun hän minun. Ei ole tarvetta tehdä paljoa omia juttuja. Jollain lailla turvaudun liikaa mieheen. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että koen olevani vahva ihminen ja voin olla yksin pitkäänkin, kuten olen ollutkin.



Nykyinen mieheni on aina elänyt itsenäisesti ja haluaa jatkossakin mennä menojaan. Tämä ahdisti minua kauheasti. Mies teki selväksi, että rakastaa minua yli kaiken, mutta kaipaa paljon omaa aikaa. Olen myös aika vaativainen ja haluan kaiken olevan hallinnassani. Kaipaan kauheasti huomiota ja todistelua ikuisesta rakkaudesta.



Kylläpä kuulostaa kamalalta:). Enkä väitä, että sinä olet läheisriippuvainen, mutta ehkä tunnistat jotain yhtäläisyyttä. Itselleni muutos oli todella vapauttavaa (vielä harjoittelen). Enää en haluaisi miestä, joka antaa minun ripustautua itseensä ja minä haluan olla itsenäinen.

Miehelläni on työkaveri, joka on perheellinen nainen. Siitä tämä koko soppa lähti liikkelle, että minä olin mustasukkainen.

Olen pistänyt miehen seinää vasten. Olen sanonut, että perkele, minun pullastani et rusinoita syö. Jos odottaa, että toinen vapautuu, niin sitä minä en hyväksy ja siinä asiassa minä en jousta.

Olemme puineet tämän läpi. Mieheni on tutustuttanut minut tähän naiseen ja hänen perheeseen. Kyllä - hän on avoin ja rehellinen minulle. Rehellisyys on asia, josta olemme myös jauhaneet. Ja tämä rehellisyys näkyy nyt ihan kaikessa - kuten siinä, ettei hän lupaa aikaisemmin mainittuja asioita.

En voi jatkaa elämääni tässä pelossa. Tämä kivi on käännetty ja sammaleet siitä hinkattu pois. Minun on pakko luottaa, ettei näin ole. Sen verran minäkin tajuan, etten voi elää jatkuvassa mustasukkaisuudessa.

ap

Ainakin jotain ihastusta on ilmassa. Pelkkä keski-iän kriisi ei selitä noin täydellistä luonteenmuutosta. Lisäksi kaikki miehesi puheet petaavat nykyistä tai tulevaa pettämistä: hän tavallaan etukäteen ilmoittaa, että nyt hänen pitää saada mennä ja tulla kuten haluaa. Silti hän ei (ainakaan vielä) ole varma haluaako erota sinustakaan ja lapsistaan, ja siksi sanoo että haluaa teidän pysyvän yhdessä "kynsin hampain". Noinhan toimii aina uutta suhdetta aloitteleva mies: vanhaa ei heitetä menemään ennen kuin ollaan täysin varmoja uuden suhteen kestävyydestä. Sitten ei enää haluta roikkua kynsin hampain entisessä perheessä... Paras ratkaisu olisi, että ehdotat miehelle asumuseroa. Saapahan sitten toteuttaa fantasioitaan, ja luultavasti näkee että se ei olekaan niin kivaa kuin kuvitteli. Luultavasti mies palaa luoksenne häntä koipien välissä (sinä voit sitten päättää otatko hänet takaisin vai et). Miksi tiedän tämän? Olen itse kokenut, sillä erotuksella, että meillä se olin MINÄ, joka kolmenkympinkriisissään halusi kaikkea muuta kuin aviomiehensä ja perheensä. Kun mieheni lopulta pisti minut pihalle kyllästyttyään käytökseeni (ravintoloissa hyppäämistä, yöpoissaoloja, miessuhteita), laput putosivat silmiltäni. Nyt olemme jälleen yhdessä ja erittäin onnellisia, mutta se vaati monta vuotta ja minulle terapiaa. En silti voi koskaan antaa itselleni anteeksi mitä tein miehelleni ja lapsilleni. Kannan sitä taakkaa loppuelämäni. Näytäpä tämä kirjoitus miehellesi. Perheen arvon tajuaa vasta kun sen menettää.