Auttakaa! Miehen muutos ja paha parisuhdekriisi! (piiitkä vuodatus)

vapaa rakkaus tulee takaisin, jos niin on tarkoitettu.

mutta minusta vaikutti todella tukahduttavalta tuo teidän avioliittonne - itse ainakin tulisin hulluksi jos ei saisi olla mitään muuta omaa kuin jokin harrastus. Kaikki muu olisi yhteistä nunnunnuuta ja vannottaisiin ikuista rakkautta. Ehkäpä miehesikin haluaisi vähän omaakin elämää siihen sivuun ennenkuin kuolee. Olen ollut mieheni kanssa 26 vuotta, molemmilla on omatkin menonsa ja kavereiden kanssa matkustellaan ja käydään ulkona. Kaikkea ei tarvitse toisesta tietää. Ollaan onnellisia ja kaksi lastakin meillä on. Älä pelästy, ei se tarkoita että yhteiselämä on ohi, vaikka toinen haluaisi hengittää vähän omaankin tahtiin.

käytiin kahden vuoden seurustelun jälkeen ja ymmärsin että en voi elää omaa elämääni miehen kautta eikä mies minun kautta. Jokaisella pitää olla oma elämä eikä se pois sulje onnellista ja rakastavaa liittoa. Ota mallia miehestäsi ja elätte onnelisen elämän yhdessä loppuun asti.

Se on todella paha tunne kun huomaa oman ykkösasemansa menneen. Yritän uskotella itselleni, että selviän tästä, mutta mulle ei riitä lapset syyksi olla naimisissa vaikka hyvä syy olisikin. Mä haluan oman ykkösasemani takasi. Muu ei mulle enää riitä. Meneekö tää pahaolo koskaan ohi? On meillä ollut ennenkin vaikeaa,mutta aikasemmin ei ole koskaan tarvinnut epäillä miehen rakkautta. Toki tähän soppaan tuo oman lisänsä yhden lapsemme pahassa vaiheessa oleva anoreksia ja pakkohoidon uhka. Mä oon aina luullut kestäväni mitä vaan, mutta ...ei se näköjään olekkaan niin

Minäkään en olisi ikinä uskonut, että me olemme joku päivä tässä tilanteessa. En itse, eikä kukaan kavereista koskaan, ikinä uskoisi tätä asiaa. Siis meillä on tismalleen samasta asiasta kyse. Minä en enää tunne itseäni tärkeäksi. Kun menettää tämän ykköspaikan, on se raastava tunne. Se kolahtaa hylätyksi tulemisen tunteeseen, ja siksi alussa totesin, että oloni on sama kuin petetyllä vaimolla. ap

Ilmeisesti jotain 40 kriisiä. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 24v, lapsiakin on useita. Miehellä kova kriisi päällä joka koskee ja loukkaa minua pahasti. Mies on nyt 44 ja itse olen 43v. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan enkä voi/pysty heittäytyä ja luottaa että kyllä elämä kantaa ja selviän. Mulla on äärettömän paha olla. En ikinä olisi uskonut mieheni noin muuttuvan. Hän ei ole sama mies enää jonka kanssa muutin yhteen lähes 24v sitten ja tein lapset ja avioiduin. isänä on hyvä. Lapset ovat tärkeitä, mikä on hyvä, mutta kun minäkin haluaisin olla tärkeä.;( Päivä kerrallaan! Kesällä varmaankin on jo paljon helpompaa

Olen varma siitä. Olet rohkea nainen. Vaatii suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan.



-51



Toivottavasti totuus tekee minut vapaaksi.

Kävin tässä päiväunilla välillä. Otin etätyöpäivän tänään ja olen huomannut, että töistä ei ole tullut yhtikäs mitään. Noh...

Minustakin tämä on ollut antoista ketjua. Ja antoisuus on senkun jatkunut nukkumisen välillä.

Nyt kun ajattelen, niin ehkä kaikki lähti väärään suuntaan lasten myötä. Tai toisen lapsen syntymän jälkeen. Mies on tällä viikolla vasta sanonut, että häntä viilensi se, että minä en halunnut enempää lapsia....

Olemme kyllä aina kohdanneet toisemme. Seksiäkin on, vaikka ei nyt nyt montaa kertaa viikossa, ja läheisyyttä on piisannut kaikki nämä vuodet.

Kaikki tämä lähti liikkeelle siitä, että en saanut emotionaalista vastakaikua. Mies oli poissaoleva, joka herätti minussa mustasukkaisuuden. Ja se on tämä emotionaalinen puoli joka minua ehdistaa - sitähän en voi omistaa, en voi hallita. Jos se on laimeaa, niin mitä minä voin tehdä? En paljoakaan.

ap

Ja tärkeästä ja yleisestä asiasta. Nykyisin on niin paljon tarjolla että keski-iän kriisit ovat aika rankkoja käydä läpi. Miehesi on tällaisen kriisin keskellä. Yritä nähdä itsesi erillisenä hänestä. Mieti omia toiveitasi ja tavoitteitasi. Tee unelmakartta: piirrä, leikkaa ja liimaa sinulle tärkeitä tavoitteita ja toiveita tulevalle elämälle. Sovi tapaamisia sinulle tärkeiden ihmisten kanssa ja jatka tätä älykästä ja kiehtovaa pohdintaa myös livenä. Sinä vaikutat todella järkevältä ja analyyttiselta, samoin vastaajat. En voi melkein uskoa että kyse on AV palstasta!!! Itse olen käynyt -ja ehkä vielä osittain käymässäkin- samanlaista kriisiä mieheni kanssa. Kirjoittamasi asiat vastaavat jollain tavalla myös meidän tilannetta. On tärkeää että annat miehelle tilaa. Mutta myös itsellesi. Kun lapset vähän kasvavat ja alkaa katsoa taaksepäin niin ihmettelee että mitä se "parisuhde" oikein olikaan tuona raskaana vauva-aikana. Sieltä löytyy elementit nykykriisiin. Olet kiltti, huomaavainen, vaisukin ehkä. Sinunkaltaisesi äidit tekevät yleensä kaiken suoriutuakseen lapsista hyvin. Siihen menee aika ja ajatukset. Parisuhde jää taustalle, ainakin jos pitää priorisoida ja näitä tilanteitahan riittää. Pohdi myös tätä. Lapsilla on valtava merkitys parisuhteelle, sekä hyviä että huonoja asioita tulee. Huonot ovat ikävä kyllä se joka eniten painaa ja jää mieleen. Minä jätän usein kuulematta mitä mieheni puhuu, otan lapsen syliin ja keskityn hänen tarpeisiin. Seksi sujuu loistavasti mutta kaikki se arkipäivän puuhasteluhan on kuitenkin se tärkeämpi asia. Pohdi läheisyyttä. Jos se puuttuu on parisuhdekin ontuva. Minulle riittää jo parin viikon etäisempi jakso ja olen täysin sekaisin, masennun, tunnen että mieheni haluaa lähteä... vaikka näin ei olisi. Onko teillä siis tarvittavasti läheisyyttä, fyysistä ja tunnepuolen? Mieti tätäkin, ratkaisun avaimet ovat niin monella suunnalla. T: Vasta ketjun lukenut, kaikkea en ehtinyt ihan kunnolla

Sitä minä olen täss toitottanut, että ongelma on tällä hetkellä minun oman pääni sisässä. Mies on kuukauden aikana tehnyt yhden oman "juoksun", tosin silloinkin oli yötä poissa, mutta soitti minulle illalla.

Sen lisäksi hän järjestänyt meille kolmet illalliset ja luontoihmisenä vienyt minut ensin Partioaittaan ostamaan goretexit ja sen jälkeen vaeltamaan... Ei hän siis omissa menoissaan ole pelkästään.

Noh, ruokakaupassa me emme käy yhdessä...:-). Kykenen ymmärtämään tukahtumisen tunteen. Se vain tuntuu pahalta...

ap

Käsitinkö oikein? "Kehitellyt kuukauden aikana viisi menoa/vierasta teille". Tämä siis suora lainaus sinun tekstistäsi. Jos mies käy omissa harrastuksissaan tai kutsuu teille vieraita 5 kertaa kuukaudessa on se 1meno tai vieras 5-6 päivän välein. Minä käsitin että miehesi juoksee muualla joka ilta ja viikonloppu. Jos tahti on tuo, suosittelen että haet apua OMAAN riippuvuuteesi, nyt on ap peiliin katsomisen paikka. Ilmeisesti olette AINA olleet joka paikassa yhdessä, niin ruokakaupassa kuin sukujuhlissakin. En ihmettele että mies tuntee tukehtuvansa.

Siksi minä olenkin näissä keskusteluissa kääntänyt joka ikisen kivenkolon. Olemme puhuneet ihastumisista ja kaikesta. Tunnen istuvani tiukasti maan pohjalla, enää ei ole mitään kaivettavaa. Kaikki kivet ovat nurin. Mieheni on selvästi piristynyt tämän keskustelun myötä. Hän on sanonut sanottavansa. Hän on kehitellyt viimeisen kuukauden aikan viisi menoa/vierasta meille. En halua takertua häneen, en, en, en, en. Haluan, että hän tuntee olonsa vapaaksi, eikä tukahdutetuksi. Haluan, että hänellä on olo, että voi hengittää vapaasti. Hyvä mieli olisi kaikesta paras apu tähän kaikkeen. Tiedän, että kun minä olisin iloinen ja onnellinen, niin mieskin olisi. Mutta...tänä aamuna aamiaispöydässä mies totesi, että "taas sinä olet niin maasi myyneen näköinen". Mistä helvetistä minä kaivan tähän tilanteeseen iloa??? Kun olen niin käpertynyt sisäänpäin, etten pysty edes töitä tekemään tehokkasti, saatika etsimään elämästä jotain iloa. ap

Anna miehesi nauttia itsevarmuudestaan ja oivalluksistaan, että voi tehdä tässä elämässä vielä vaikka mitä. Se tarkoittaa ystäviä, harrastuksia, uusia mielenkiinon kohteita. Ei se tarkoita uuden naisen hakemista. Jos nitistät häntä jatkuvasti vaatimuksilla palata tilanteeseen "ihan kuin aina ennenkin" ja let jatkuvasti syyllistävän murheellinen, hän saattaa pyristellä eroon ihan oikeasti. Anna hänen etsiä keski-ikäistä itseään, kannusta uusissa oivalluksissa, koita päästä juoneen mukaan. Innostu uudesta harrastuksesta, esitä ideoita kutusa kaverijengiä teillekin joskus kylään. Eli anna hänen elää uutta minäänsä, mutta ilmaise että olet yhä mielelläsi mukana siellä taustalla. Sinun aikasi koittaa vielä. Kun hän on liihotellut vapaudenoivalluksessaan, vauhti tasoittuu ja kotona on yhä hyvä olla sen ikioman puolison kyljessä. Tämä aika on sinulle raskasta ja olet murheellinen, ihan varmasti. Mutta sen sijaan että takerrut mieheesi, täytä itse elämääsi korvikkeilla vähän aikaa. Ala sinäkin harrastaa ja kohota mielialaa. Hyvä mielenne ruokkii toisianne ja huomaatte, että ette kasvaneetkaan erilleen vaan uudellee yhteen -vähän erilaisina ihmisinä. Saatat itsekin oivaltaa jotakin vastaavaa kuin miehesi. Teidän ei tarvitse elää toistenne syleistä käsin vaan rinnakkain. Mielestäni paluuta entiseen ei ole, tämä on taitekohta jolloin kasvetaan keski-ikäiseen minuuteen.

"Kun ei ole muuta vaihtoehtoa". Minulla ei sitä vaihtoehtoa enää ole. Ehkä siis löydän sen. Tahdon löytää.

ap

mistä se luottamus tulee, koska varmaan se on jo ihan itsestä ja omasta luonteesta kiinni. Itse ajattelen niin että kun kerran ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää tätä elämää ja ottaa vastaan se mikä tulee, niin näin se vaan sitten on. En murehdi sellaista mitä en voi muuttaa ja mihin en voi vaikuttaa. Ja kuten jo sanoin, pitäisi aina pyrkiä löytämään ne positiiviset asiat ja sitä kautta myös se luottamus voisi vahvistua. Pienin askelin eteenpäin, kun selviää jostain pienestä asiasta, se kasvattaa luottamusta ja uskoa. Siitä se alkaa se positiivinen kiertokulku :) Uskokaa itseenne. Itse olen lapsena ja vielä lukiossakin ollut aivan tolkuttoman ujo ja hiljainen. Esiintymiset olivat kauhistus. Nyt olen ammatissa jossa olen jatkuvasti tekemisissä asiakkaiden kanssa, sekä puhelimitse että kasvotusten. Joudun selvittelemään heidän it-ongelmiaan, ja välillä on todella kaivettava ulos mistä oikeasti on kyse. Olen myös pitänyt koulutuksia. Samoin lasten harrastusten ja koulun myötä olen mukana seurojen ja vanhempainyhdistyksen toiminnassa. Ihmiset voivat muuttua kun vain uskovat itseensä.

viesti, joka pitää lukea kun möröt iskevät. Tai luen koko tämän ketjun päivittäin. Suggestoin itseni toiseen ajatukseen teidän avullanne :-).

ap

Mutta ota se ap niin, että on hyvä, että mies on pysähtynyt katsomaan itseään ja elämäänsä kriittisesti. On miettinyt ehkä ekan kerran elämässään kunnolla, mitä haluaa tehdä, kokea. En sinuna olisi liian huolissani. Toisaalta minä en olekaan tuollainen sääntö-ihminen kuin sinä ilmeisesti olet... lähden siitä, että minulla ON korkea moraali ja velvollisuudentunto ja se riittää ilman mitään "mitä sitten tehdään, jos" -tyyppisiä etukäteisvatvontoja. Anna miehesi nyt olla. Jos ja kun hän varmasti pysyy rinnallasi, alat ehkä itsekin suhtautua parisuhteeseenne rennommin. Minusta miehesi siis on oikeassa. Jos ihmisellä on hyvä moraali, mitään "sääntöjä" ei tarvita. Jos hänellä ei ole moraalia, hän pyyhkii säännöillä joka tapauksessa perseensä, tekee sen vain salaa ja pettäen. Miehesi ei mitä ilmeisimmin vielä tarkkaan itsekään tiedä, mitä kaipaa. Jos nyt joka välissä naputat ja tinkaat, mitä hän tarkoitti elämän rullaamisella ja mikset sä nyt voi ja mikset sä tahdo jnejne., ei se ainakaan auta asiaa. Anna miehellesi siis tilaa JA MIKÄ OLENNAISTA, OTA SITÄ TILAA ITSEKIN! Mieti sinäkin, millaista elämää haluat muussa kuin parisuhdemielessä viettää: mitä haluat oppia, mitä kokea, missä käydä, mitä nähdä jne. Ja millainen ihminen olet, mitä hienoja puolia sinussa onkaan, joiden takia miehesi ihan vapaaehtoisesti haluaa olla kanssasi - ei pakosta, sitoutumuksien tai sääntöjen vuoksi!

sitä ei ole tajunnut, että toinen voisi tukahtua...Siksi minusta on hienoa, että te kerrotte, millaisia te olette. Näin saan sitä perspektiiviä, että kaikki eivät olekaan samanalaisia kuin minä.

ap

mutta minusta vaikutti todella tukahduttavalta tuo teidän avioliittonne - itse ainakin tulisin hulluksi jos ei saisi olla mitään muuta omaa kuin jokin harrastus. Kaikki muu olisi yhteistä nunnunnuuta ja vannottaisiin ikuista rakkautta. Ehkäpä miehesikin haluaisi vähän omaakin elämää siihen sivuun ennenkuin kuolee. Olen ollut mieheni kanssa 26 vuotta, molemmilla on omatkin menonsa ja kavereiden kanssa matkustellaan ja käydään ulkona. Kaikkea ei tarvitse toisesta tietää. Ollaan onnellisia ja kaksi lastakin meillä on. Älä pelästy, ei se tarkoita että yhteiselämä on ohi, vaikka toinen haluaisi hengittää vähän omaankin tahtiin.

Minulla on nyt tunne, että sokea taluttaa sokeaa, mutta kerron kuitenkin, mitä minä olen tässä omassa kriisissäni tajunnut tähän mennessä.

Minä olen tajunnut, että olen kokenut lapsena hylkäämisen. En koskaan ollut omille vanhemmilleni se ykkönen, heillä oli omia tarpeita etusijalla. Ja tämä kriisi miehen kanssa on nostanut esiin nämä lapsuuden ajan tunteet - kyse ei ole siis pelkästään tästä päivästä, vaan minun omasta lapsuudestani.

Kun tuota ykköspaikan (mieheltä) menettämistä siis podin pari viikkoa sitten, niin tajusin, että minun pitää ensin rakastaa itseäni. Jos mies ei minua rakasta, niin minun pitää rakastaa itse itseäni.

Sain tätä rakkautta valettua itseeni siten, että kuvittelin itseni pienenä tyttönä, niitä tilanteita, joissa olen lapsuudenkotona kärsinyt ja jolloin minua ei huomiotu. Sitten mielikuvissani minä aikuinen halasin tuota pientä minää ja lupasin, että minä rakastan sinua, vaikka vanhemmat eivät rakastakaan.

Tämä oli uskomattoman tehokas mielikuvaharjoitus. Varsinkin useasti tehtynä. Se poisti sitä rakkaudettomuuden tunnetta. Pääsin siitä tilanteesta eteenpäin ja nyt poden tätä uutta tilannetta. Minä siis ajattelen, että kyllä, kyllä tämä paha olo menee ohi. Mutta valitettavasti nurkan takaa tulee koko ajan uusia...Mutta uskon, että nämä kaikki tutkiskelut pitää tehdä, jotta joskus pääsen eteenpäin.

Suosittelen siis, että mietit, mihin kohtaan tämä miehen käytös uppoaa sinun lapsuudessasi.

ap

Se on todella paha tunne kun huomaa oman ykkösasemansa menneen. Yritän uskotella itselleni, että selviän tästä, mutta mulle ei riitä lapset syyksi olla naimisissa vaikka hyvä syy olisikin. Mä haluan oman ykkösasemani takasi. Muu ei mulle enää riitä. Meneekö tää pahaolo koskaan ohi? On meillä ollut ennenkin vaikeaa,mutta aikasemmin ei ole koskaan tarvinnut epäillä miehen rakkautta. Toki tähän soppaan tuo oman lisänsä yhden lapsemme pahassa vaiheessa oleva anoreksia ja pakkohoidon uhka. Mä oon aina luullut kestäväni mitä vaan, mutta ...ei se näköjään olekkaan niin

Minäkään en olisi ikinä uskonut, että me olemme joku päivä tässä tilanteessa. En itse, eikä kukaan kavereista koskaan, ikinä uskoisi tätä asiaa. Siis meillä on tismalleen samasta asiasta kyse. Minä en enää tunne itseäni tärkeäksi. Kun menettää tämän ykköspaikan, on se raastava tunne. Se kolahtaa hylätyksi tulemisen tunteeseen, ja siksi alussa totesin, että oloni on sama kuin petetyllä vaimolla. ap

Ilmeisesti jotain 40 kriisiä. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 24v, lapsiakin on useita. Miehellä kova kriisi päällä joka koskee ja loukkaa minua pahasti. Mies on nyt 44 ja itse olen 43v. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan enkä voi/pysty heittäytyä ja luottaa että kyllä elämä kantaa ja selviän. Mulla on äärettömän paha olla. En ikinä olisi uskonut mieheni noin muuttuvan. Hän ei ole sama mies enää jonka kanssa muutin yhteen lähes 24v sitten ja tein lapset ja avioiduin. isänä on hyvä. Lapset ovat tärkeitä, mikä on hyvä, mutta kun minäkin haluaisin olla tärkeä.;( Päivä kerrallaan! Kesällä varmaankin on jo paljon helpompaa

suurta rohkeutta. Varsinkin kun tällainen pelkuri.

Mutta edes pelkurilla ei ole vaihtoehtoja.

ap

Olen varma siitä. Olet rohkea nainen. Vaatii suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan. -51 Toivottavasti totuus tekee minut vapaaksi.

että olet huolissasi tilanteestanne. Uskoisin kuitenkin että mitään huolen aihetta ei ole. Jos miehesi halusi sinut mukaan vaeltamaan ja illallisille, hän haluaa tehdä uusia asioita, YHDESSÄ sinun kanssasi. Jos mies haluaisi päästä eroon sinusta, hän pakenisi pää kolmantena jalkana, menisi yksin eikä taatusti ottaisi sinua mukaansa. Silloin hän myös menisi jatkuvasti, kotona ei paljon näkyisi.

81

Sitä minä olen täss toitottanut, että ongelma on tällä hetkellä minun oman pääni sisässä. Mies on kuukauden aikana tehnyt yhden oman "juoksun", tosin silloinkin oli yötä poissa, mutta soitti minulle illalla.

Sen lisäksi hän järjestänyt meille kolmet illalliset ja luontoihmisenä vienyt minut ensin Partioaittaan ostamaan goretexit ja sen jälkeen vaeltamaan... Ei hän siis omissa menoissaan ole pelkästään.

Noh, ruokakaupassa me emme käy yhdessä...:-). Kykenen ymmärtämään tukahtumisen tunteen. Se vain tuntuu pahalta...

ap

Käsitinkö oikein? "Kehitellyt kuukauden aikana viisi menoa/vierasta teille". Tämä siis suora lainaus sinun tekstistäsi. Jos mies käy omissa harrastuksissaan tai kutsuu teille vieraita 5 kertaa kuukaudessa on se 1meno tai vieras 5-6 päivän välein. Minä käsitin että miehesi juoksee muualla joka ilta ja viikonloppu. Jos tahti on tuo, suosittelen että haet apua OMAAN riippuvuuteesi, nyt on ap peiliin katsomisen paikka. Ilmeisesti olette AINA olleet joka paikassa yhdessä, niin ruokakaupassa kuin sukujuhlissakin. En ihmettele että mies tuntee tukehtuvansa.

Alat elämään myös omaa elämää, tapaat ystäviäsi, käyt juhlissa, elokuvissa, alat harrastamaan jotakin.



Et enää vaadi mieheltä ikuista rakkautta, vaan lupaat hänellekin vain sen mikä on nyt, jos hän ei muutu kusipääksi.



Siis oma elämä sinullekin, et ole miehesi piika, orja tai äiti, puoliso ja jos se ei kelpaa niin olkoon ilman, arvosta nainen itseäsi!!!

Nyt on perjantai-ilta klo 18, eikä mies ole vielä tullut töistä. Eli on tässä tätäkin, mutta ei nyt pahasti.

ap

että olet huolissasi tilanteestanne. Uskoisin kuitenkin että mitään huolen aihetta ei ole. Jos miehesi halusi sinut mukaan vaeltamaan ja illallisille, hän haluaa tehdä uusia asioita, YHDESSÄ sinun kanssasi. Jos mies haluaisi päästä eroon sinusta, hän pakenisi pää kolmantena jalkana, menisi yksin eikä taatusti ottaisi sinua mukaansa. Silloin hän myös menisi jatkuvasti, kotona ei paljon näkyisi. 81

Sitä minä olen täss toitottanut, että ongelma on tällä hetkellä minun oman pääni sisässä. Mies on kuukauden aikana tehnyt yhden oman "juoksun", tosin silloinkin oli yötä poissa, mutta soitti minulle illalla. Sen lisäksi hän järjestänyt meille kolmet illalliset ja luontoihmisenä vienyt minut ensin Partioaittaan ostamaan goretexit ja sen jälkeen vaeltamaan... Ei hän siis omissa menoissaan ole pelkästään. Noh, ruokakaupassa me emme käy yhdessä...:-). Kykenen ymmärtämään tukahtumisen tunteen. Se vain tuntuu pahalta... ap

Käsitinkö oikein? "Kehitellyt kuukauden aikana viisi menoa/vierasta teille". Tämä siis suora lainaus sinun tekstistäsi. Jos mies käy omissa harrastuksissaan tai kutsuu teille vieraita 5 kertaa kuukaudessa on se 1meno tai vieras 5-6 päivän välein. Minä käsitin että miehesi juoksee muualla joka ilta ja viikonloppu. Jos tahti on tuo, suosittelen että haet apua OMAAN riippuvuuteesi, nyt on ap peiliin katsomisen paikka. Ilmeisesti olette AINA olleet joka paikassa yhdessä, niin ruokakaupassa kuin sukujuhlissakin. En ihmettele että mies tuntee tukehtuvansa.

En lukenut koko ketjua läpi, mutta kerron hieman omia ajatuksiani.



Miehesi on selvästi oivaltanut, että hän voi tehdä elämässään sitä mitä itse haluaa. Hän ei halua elää, odottaen jotain, vaan hän haluaa tehdä juuri nyt elämästään täydellistä. Eikä se mielestäni edes kuulosta pahalta, niinhän kaikkien pitäisi elää. :)



Itse oivalsin saman asian puolisen vuotta sitten, eräs ihana ihminen sanoi minulle kesken itkuni, että nyt sinun täytyy alkaa elää niinkuin sinä itse haluat. Tehdä elämästäsi juuri sellaista, kuin sinä itse haluat sen olevan. Tietenkään unohtamatta läheisten tunteita. Ja minä otin neuvosta vaarin, tajusin, että jos minä en itse tee elämästäni "täydellistä minulle" ei kukaan muukaan sitä tule minulle tekemään.



Repäisin itseni irti, asioista joita en halunut elämääni, aloin luoda itselleni laajaa sosiaalista verkkoa, aloin elää omaa elämääni. Vaikka muutin elämässäni monia asioita, en silti aio jättää miestäni tai lapsiani. He ovat aina tärkeintä elämässäni, mutta minun oli vain saatava jotain muutakin. Mieheni on välillä sanonut, että pelkää minun lähtevän, mutta olen sanonut että pysyn tässä niin kauan kuin meillä on hyvä yhdessä, ikuisuutta en tälle suhteelle voi luvata, olen onnelinen nyt mieheni rinnalla, mutta elämä voi minut myös joskus kuljettaa muualle. Se ajatus mieheni on pakko hyväksyä, jos aikoo elää kanssani.



Miehesi selvästi rakastaa sinua ja lapsianne, mutta hän haluaa elämään muutakin ja se on ymmärrettävää. Jos pystyt hyväksymään miehesi uudet ajatukset, hyvä niin. Mutta elä hyväksy niitä oman elämäsi kustannuksella. Muista, että sinullakin on oikeus tehdä elämästäsi sellaista kuin haluat. EI sinun kuulu hyppiä miehesi ajatusten tahtiin, sinun täytyy mennä omien ajatusten tahtiin. Mitä ikinä päätätkin tehdä, niin luota itseesi ja siihen että sinä osaat ja pystyt tekemään oikein perhettäsi ja ennenkaikkea itseäsi kohtaan. Todellinen onni ei löydy toisesta ihmisestä, vaan jokaisen pitää rakentaa itselleen oma onni, silloin onni on aitoa. :)



Kaikkea hyvää elämääsi.

oikein muistan teillä oli lapset 8v ja 10v. viettääkö mies heidän kanssaan aikaa, vai olettaako että sinä hoidat lapset ellei toisin ole sovittu? Ilmoittiko mies sinulle ettei tule tänään kotiin heti töiden jälkeen? Kuinka kauan on poissa kotoa mitään ilmoittamatta?

Minun ex-avokkini teki eron minusta sillä tavalla että ei viihtynyt kotona. Oli "kavereilla" vähintään 5 iltaa viikossa, viikonloppuna oli "autonkorjausta" ja illat sitten baarissa. Ikinä en päässyt mukaan. Jos soitin, ei kuulemma ollut kuullut soittoani tai puhelin oli autossa jne. Jos ehdotin jotain yhteistä puuhaa, ei "jaksanut". Mitään yhteistä ei ollut kuukauteen. Sitten selvisi että uusi nainen hänellä. Siskoni oli nähnyt heidät kaupassa käsikädessä ja oli mennyt suoraan kysymään.

Nyt on perjantai-ilta klo 18, eikä mies ole vielä tullut töistä. Eli on tässä tätäkin, mutta ei nyt pahasti.

ap

että olet huolissasi tilanteestanne. Uskoisin kuitenkin että mitään huolen aihetta ei ole. Jos miehesi halusi sinut mukaan vaeltamaan ja illallisille, hän haluaa tehdä uusia asioita, YHDESSÄ sinun kanssasi. Jos mies haluaisi päästä eroon sinusta, hän pakenisi pää kolmantena jalkana, menisi yksin eikä taatusti ottaisi sinua mukaansa. Silloin hän myös menisi jatkuvasti, kotona ei paljon näkyisi. 81

Sitä minä olen täss toitottanut, että ongelma on tällä hetkellä minun oman pääni sisässä. Mies on kuukauden aikana tehnyt yhden oman "juoksun", tosin silloinkin oli yötä poissa, mutta soitti minulle illalla. Sen lisäksi hän järjestänyt meille kolmet illalliset ja luontoihmisenä vienyt minut ensin Partioaittaan ostamaan goretexit ja sen jälkeen vaeltamaan... Ei hän siis omissa menoissaan ole pelkästään. Noh, ruokakaupassa me emme käy yhdessä...:-). Kykenen ymmärtämään tukahtumisen tunteen. Se vain tuntuu pahalta... ap

Käsitinkö oikein? "Kehitellyt kuukauden aikana viisi menoa/vierasta teille". Tämä siis suora lainaus sinun tekstistäsi. Jos mies käy omissa harrastuksissaan tai kutsuu teille vieraita 5 kertaa kuukaudessa on se 1meno tai vieras 5-6 päivän välein. Minä käsitin että miehesi juoksee muualla joka ilta ja viikonloppu. Jos tahti on tuo, suosittelen että haet apua OMAAN riippuvuuteesi, nyt on ap peiliin katsomisen paikka. Ilmeisesti olette AINA olleet joka paikassa yhdessä, niin ruokakaupassa kuin sukujuhlissakin. En ihmettele että mies tuntee tukehtuvansa.

Pitkä tarina, enkä ihan käsittänyt mikä tässä oli se ongelma. Et halua miehesi muuttuvan ja haluat kaiken pysyvän ennallaan... "Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina sellaisena kuin nyt oot" - se ei ole totta, ei toiselta voi vaatia muuttumattomuutta.



Sanoisin, että miehesi viimeinkin puhuu rehellisesti, kypsästi ja avoimesti. Et taida olla tottunut sellaiseen?



Ketään ei voi omistaa. Ei voi luvata ja vannoa, että aivan varmasti rakastetaan ja ollaan aina yhdessä, vaikka nuorena sitä helposti kuvittelee.



Psst, jos heität ukkos pihalle, niin mulle kelpaa :D

Siis aivan selkeä aikuistumis- ja erillistymiskokemus ap:n miehellä, oikea oppikirjaesimerkki. Sitävastoin ap:n ajatukset, epävarmuus ja toiminta kontrollointiyrityksineen kielivät puutteellisesta aikuistumisesta ja siitä, että ap:llä on ehkä ongelmia läheisriippuvuuden ja kehittymättömän persoonallisuuden kanssa. On siis aika herätä ja kasvaa. Pariterapia ei ehkä nyt tule kyseseen, mutta voisin suositella ap:lle yksilöterapiaa, jossa voisi pohtia minuuttaan, aikuisuuttaan ja miettiä mikä siinä erillisyydessä niin pelottaa.



Ymmärrän täysin, että eri kehitysvaiheessa oleva ihminen ei kestä riippuvaista ja kontrolloivaa puolisoa. Silloin, kun toinen kokee tarpeelliseksi laatia sääntöjä, joihin toisen olisi sitouduttava, ei kyseessä ole kahden tasavertaisen aikuisen suhde. Tsemppiä itsenäistymiseen ja kasvuusi ap, älä karkota miestäsi kehittymättömyydelläsi. Kukaan ei halua ahdistua ja tukahtua, kun on viimein kasvanutu aikuiseksi.

Ongelma on se, että minä en hyväksy sitä, että olen jäänyt hänen elämässään kakkoseksi. Että hänen elämässään on jotain tärkeämpää kuin minä.

Olen vannottanut rehellisyyttä, se on minulle kaiken a ja o. Olen 200 % tyytyväinen, että hän on minulle puhunut nämä asiat. Tunne itseni petetyksi sen vuoksi, että hän on jo pitkään näin ajatellut, mutta ei ole siitä puhuttu!

En ole ihan vielä heittämässä häntä pihalle. Sori .-).

ap

Pitkä tarina, enkä ihan käsittänyt mikä tässä oli se ongelma. Et halua miehesi muuttuvan ja haluat kaiken pysyvän ennallaan... "Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina sellaisena kuin nyt oot" - se ei ole totta, ei toiselta voi vaatia muuttumattomuutta. Sanoisin, että miehesi viimeinkin puhuu rehellisesti, kypsästi ja avoimesti. Et taida olla tottunut sellaiseen? Ketään ei voi omistaa. Ei voi luvata ja vannoa, että aivan varmasti rakastetaan ja ollaan aina yhdessä, vaikka nuorena sitä helposti kuvittelee. Psst, jos heität ukkos pihalle, niin mulle kelpaa :D