Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa! Miehen muutos ja paha parisuhdekriisi! (piiitkä vuodatus)
24.09.2010 |
Nyt on pakko kirjoittaa tänne. Tarvitsen reflektointiapua ja haluan saada asioihin perspektiiviä. Verenpaineeni on ollut pysyvästi korkealla ja kohta suoni puhkeaa päässä. Auttakaa please!!!!
Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 21 v. Vielä puolivuotta sitten vastasin av:n parisuhdekyselyihin, että ei ole koskaan ollut ongelmia ja rakkaus kestää ikuisesti. Nyt elämämme on vaakalaudalla.
Kyse on miehen asenteiden muuttumien. Olemme keskustelleet asiasta 50 tuntia ja kaikki mahdolliset asiat on käsitelty. Ei ole pettämistä, mutta minun oloni on sama kuin petetyllä naisella. Mies on järjestänyt asenteensa ja ajatuksensa uudella tapaa.
Minä nyt mietin, voinko hyväksyä hänen uudet ajatuksensa. Jos en voi, niin tässä tulee varmaan lopulta ero.
Taustaa: olemme olleet vuosikaudet kuin paita ja peppu. Lähes symbioosissa. Elämä on ollut tässä kotona lasten kanssa. Kaikki lomat yhdessä, kaikki yhteistä. Meillä on ollut ainoastaan omat harrastukset, mutta kaikki muu pankkitiliä myöten on yhteistä. Naimisiin menimme ajatellen, että yhdessä vanhetaan samassa kiikkustuolissa. Hän on luvannut ja vannonut minulle ikuista rakkautta jne.
Sitten mies sai keski-iän kriisin pari vuotta sitten. Hän oli tyytymätön elämäänsä.
Keskusteluiden tulos on tämä: hän haluaa lopettaa sitku-elämisen ja alkaa elämään tässä ja nyt. hän haluaa alkaa sosiaalisemmaksi ja tavata enemmän kavereita. Hän haluaa tehdä, mitä itse haluaa eikä kuunnella aina sitä, mitä me haluamme. Hän haluaa elää sillä perusteella, miltä kulloinkin tuntuu.
Yhdellä lauseella: Hän on siis riuhtaissut itsensä irti. Hän on myöntänyt tämän ja minä tunnen sen.
Hän lupaa osoittaa välittämistä ja kunnioittamista kuten tähänkin asti (Hän on sitä ihan hyvin osoittanut, mutta huom. hän ei enää puhu rakkaudesta, vaan välittämisestä) - paitsi tähän lauseeseen on tullut sivulause: "niin kauan kuin elämämme ei ole parisuhdehelvettiä". Hän sanoo olevansa sitoutunut, mutta jos minusta tulee pirttihirmu tms. (minä en siis sellainen ole ollut, vaan liian kiltti), ei sitoutumisestakaan ole takeita.
Minun ongelmani on siis tämä: Hän ei suostu lupaamaan mitään. Hän ei lupaa enää ikuista rakkautta, "koska ei ole ennustaja, eikä hän tiedä tulevasta". Minua ahdistaa suunnattomasti tämä! Tämä irtiriuhtaisu tuntuu helvetilliseltä!!!
Minä pyysin, että laaditaan yhteiset pelisäännöt. Hän ei niitäkään suostu tekemään. Hän vertaa tätä siihen, että tiellä on nopeusrajotus, niin se ei estä häntä ajamasta ylinopeutta, jos se hänestä siltä tuntuu.
Hän ei siis suostu antamaan lupauksia, "koska ihmisen moraali määrää, noudatetaanko sääntöjä. Säännöillä ei ole väliä vaan sillä, mitä ihminen ajattelee".
Tämä on toinen asia, joka tuntuu minusta helvetilliseltä: minä olen aivan tuuliajolla, hänen tunteidensa vietävänä.
Miehelle lapset tulevat kaikessa ensin. Hän sanoo, että perheen on pysyttävä kasassa kynsin hampain heidän takiaan. Hänen toinen toiveensa on, että elämä alkaisi taas rullaamaan. Sitä hän ei pystynyt minulle kertomaan, mitä pitää tapahtua että elämä alkaa rullamaan.
Haluaisin kysyä teiltä, mitä minun pitäisi ajatella tästä kaikesta...tai tällaista kysymystä en voi esittää, mutta antakaa minulle ajatuksia!
Minun tämän hetkinen ajatus on, että minun pitää ottaa aikalisä. Olen vatvonut näitä asioita puhki ja haluan päästä tästä vatvomisesta eteenpäin. Tällä hetkellä tuntuu, että minä tarvitsen säännöt, rajat ja lupaukset luomaan turvallisuutta kaoottiseen tilanteeseen - miten voin elää, jos en niitä saa? Haluanko edes sellaista miestä, joka on tällainen? Pystynkö minä sitoutumaan miehen, joka elää tunteen mukaisesti?
Tiedän, että minun pitää itse muuttua, jos haluan tämän suhteen jatkuvan. En tiedä, pystynkö siihen. Tai haluanko sitä.
Kommentit (126)
61/126
|
24.09.2010 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Läheisriippuvainen olen minäkin, pohjimmiltani siis.
Mitä minä haluan? Haluan olla rakastettu. Haluan yksinäisyyttä. Haluan elämääni syvällisyyttä
Mistä asioista en halua luopua? En haluaisi luopua tästä meidän lintukodosta.
Mitä tapahtuu, jos muutun? Ei kai mitään....koska mies on ollut tuollainen varmaan jo vuosia, mutta nyt vasta hän saa suunsa auki. Minä kai vain pelkään tulevaisuutta. Jos muutos tuokin eron tullessaan.
ap
Mitä sinä sitten haluat? Mistä asioista et halua luopua? Oletko ollut aina tyytyväinen elämäänne? Mitä tapahtuisi, jos muuttuisit? Olen itse ollut jonkin asteinen läheisriippuvainen suhteissa. En näe tätä ongelmaa kovin selkeästi "ulkopuolelta". Havahdun vasta, kun kumppanini ahdistuu tästä. Haluan aina viettää enemmän aikaa kumppanin kanssa, kun hän minun. Ei ole tarvetta tehdä paljoa omia juttuja. Jollain lailla turvaudun liikaa mieheen. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että koen olevani vahva ihminen ja voin olla yksin pitkäänkin, kuten olen ollutkin. Nykyinen mieheni on aina elänyt itsenäisesti ja haluaa jatkossakin mennä menojaan. Tämä ahdisti minua kauheasti. Mies teki selväksi, että rakastaa minua yli kaiken, mutta kaipaa paljon omaa aikaa. Olen myös aika vaativainen ja haluan kaiken olevan hallinnassani. Kaipaan kauheasti huomiota ja todistelua ikuisesta rakkaudesta. Kylläpä kuulostaa kamalalta:). Enkä väitä, että sinä olet läheisriippuvainen, mutta ehkä tunnistat jotain yhtäläisyyttä. Itselleni muutos oli todella vapauttavaa (vielä harjoittelen). Enää en haluaisi miestä, joka antaa minun ripustautua itseensä ja minä haluan olla itsenäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoin miehelleni, että minä tällä hetkellä pohdin sitä, millaisen miehen minä ansaitsen. ap
Hienosti sanottu. Voi, kun kaikki naiset olisivat yhtä rohkeita ottamaan oman elämänsä omiin käsiinsä.
Voimia!
joku aikaisemmin niin väittikin :-)
ap
Sanoin miehelleni, että minä tällä hetkellä pohdin sitä, millaisen miehen minä ansaitsen. ap
Hienosti sanottu. Voi, kun kaikki naiset olisivat yhtä rohkeita ottamaan oman elämänsä omiin käsiinsä. Voimia!
Minä olen 42 v ja mies on 45 v.
Mies alkoi potemaan kriisiään 2-3 vuotta sitten. Hän passivoitui ensin, ja nyt tämän vuoden aikana hänelle on tämä oma tavoite kirkastunut.
ap
Minä tekisin itsestäni tavoittelemisen arvoisen. Ensin ottasin aika-lisän. Sanosin että okei, ollaan vaan lasten takia yhdessä mutta että älä sitten äijä oota muuta.
Sitten käväset parturissa, laittelet kynsiä, meikkaat ja laitat itses kauniiksi ja lähdet kauppaan!
Johan ukkos katsoo että oho! Mikä tolle tuli! Ja sen päässä alkaa liikkuun mielikuva että SÄ haet jotain muuta myös! Ja johan se kiinnostus herää.
Näin meillä kävi! :D Ja toimi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mies riiippuvainen siitä että pyörität perhettä, kotia ja arkea? Pystyykö hän käymään työssä esimerkiksi jos sinä et "tue" häntä sillä tavoin?
Kysyn tätä koska se vaikuttaa niin paljon siihen mitä ratkaisuja on ylipäänsä odotettavissa.
Toinen kysymys: onko tuttavapiirissä, miehen kaveripiirissä, tapahtunut paljon eroja nyt nelikymppisenä?
Nämä ehdotukset ovat aika pinnallisia. Sinä luultavasti ei ole kovin pitkää suhdetta takana vai?
Ensinnäkin olen sanonut, että minä nyt pohdin, sillä en tiedä vielä, mitä tästä kaikesta voin hyväksyä.
Kävin kaksi viikkoa sitten parturissa. Minulla on jo uusi pää :-).Meikkaan päivittäin, tiedän olevani hyvännäköinen. Käytän minihameita, sääreni kestävät ne.
Mutta tuo mies kun on todennut, että olen niin luotettava, joka miehen unelmavaimo kaikin puolin...en minun jo 20 vuotta tekemäni toimenpiteet eivät ole herättäneet tähänkään mennessä kiinnostusta.
ap
Minä tekisin itsestäni tavoittelemisen arvoisen. Ensin ottasin aika-lisän. Sanosin että okei, ollaan vaan lasten takia yhdessä mutta että älä sitten äijä oota muuta. Sitten käväset parturissa, laittelet kynsiä, meikkaat ja laitat itses kauniiksi ja lähdet kauppaan! Johan ukkos katsoo että oho! Mikä tolle tuli! Ja sen päässä alkaa liikkuun mielikuva että SÄ haet jotain muuta myös! Ja johan se kiinnostus herää. Näin meillä kävi! :D Ja toimi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tarkoitat riippuvaisuudella? Kyllä hän yksin selviäisi. Ruokapuoli nyt olisi heikoilla.
En siis ymmärrä, miten tämä liittyy työssäkäymiseen?
Ympärillä ei tapahdu eroja. Ei sukulaisissa eikä kaveripiireissä, eikä edes työporukoissa paljoakaan. Toki aina jotain kuuluu.
ap
Onko mies riiippuvainen siitä että pyörität perhettä, kotia ja arkea? Pystyykö hän käymään työssä esimerkiksi jos sinä et "tue" häntä sillä tavoin? Kysyn tätä koska se vaikuttaa niin paljon siihen mitä ratkaisuja on ylipäänsä odotettavissa. Toinen kysymys: onko tuttavapiirissä, miehen kaveripiirissä, tapahtunut paljon eroja nyt nelikymppisenä?
Sitä että jos miehesi on aamusta iltaan töissä oleva kirurgi, jolla päivystysvelvollisuus, toisen täytyy pitää kodin asiat pystyssä kaikin puolin, hoitaa lasten asioita, logistiikkaa ym., sosiaalisia suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hänellä työmatkoja, mutta käytettävissä on myös 4 isovanhempaa, jotka kaikki asuvat kohtuu lähellä. Ja hänen äitinsä suorastaan juoksisi auttamaan, jos olisi tarvis.
Eli mikä on sinun loppupäätelmäsi?
ap
Sitä että jos miehesi on aamusta iltaan töissä oleva kirurgi, jolla päivystysvelvollisuus, toisen täytyy pitää kodin asiat pystyssä kaikin puolin, hoitaa lasten asioita, logistiikkaa ym., sosiaalisia suhteita.
Ilmeisesti jotain 40 kriisiä. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 24v, lapsiakin on useita. Miehellä kova kriisi päällä joka koskee ja loukkaa minua pahasti. Mies on nyt 44 ja itse olen 43v. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan enkä voi/pysty heittäytyä ja luottaa että kyllä elämä kantaa ja selviän. Mulla on äärettömän paha olla. En ikinä olisi uskonut mieheni noin muuttuvan. Hän ei ole sama mies enää jonka kanssa muutin yhteen lähes 24v sitten ja tein lapset ja avioiduin. isänä on hyvä. Lapset ovat tärkeitä, mikä on hyvä, mutta kun minäkin haluaisin olla tärkeä.;( Päivä kerrallaan! Kesällä varmaankin on jo paljon helpompaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en olisi ikinä uskonut, että me olemme joku päivä tässä tilanteessa. En itse, eikä kukaan kavereista koskaan, ikinä uskoisi tätä asiaa.
Siis meillä on tismalleen samasta asiasta kyse. Minä en enää tunne itseäni tärkeäksi. Kun menettää tämän ykköspaikan, on se raastava tunne. Se kolahtaa hylätyksi tulemisen tunteeseen, ja siksi alussa totesin, että oloni on sama kuin petetyllä vaimolla.
ap
Ilmeisesti jotain 40 kriisiä. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 24v, lapsiakin on useita. Miehellä kova kriisi päällä joka koskee ja loukkaa minua pahasti. Mies on nyt 44 ja itse olen 43v. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan enkä voi/pysty heittäytyä ja luottaa että kyllä elämä kantaa ja selviän. Mulla on äärettömän paha olla. En ikinä olisi uskonut mieheni noin muuttuvan. Hän ei ole sama mies enää jonka kanssa muutin yhteen lähes 24v sitten ja tein lapset ja avioiduin. isänä on hyvä. Lapset ovat tärkeitä, mikä on hyvä, mutta kun minäkin haluaisin olla tärkeä.;( Päivä kerrallaan! Kesällä varmaankin on jo paljon helpompaa
Minäkään en olisi ikinä uskonut, että me olemme joku päivä tässä tilanteessa. En itse, eikä kukaan kavereista koskaan, ikinä uskoisi tätä asiaa. Siis meillä on tismalleen samasta asiasta kyse. Minä en enää tunne itseäni tärkeäksi. Kun menettää tämän ykköspaikan, on se raastava tunne. Se kolahtaa hylätyksi tulemisen tunteeseen, ja siksi alussa totesin, että oloni on sama kuin petetyllä vaimolla. ap
Ilmeisesti jotain 40 kriisiä. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 24v, lapsiakin on useita. Miehellä kova kriisi päällä joka koskee ja loukkaa minua pahasti. Mies on nyt 44 ja itse olen 43v. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan enkä voi/pysty heittäytyä ja luottaa että kyllä elämä kantaa ja selviän. Mulla on äärettömän paha olla. En ikinä olisi uskonut mieheni noin muuttuvan. Hän ei ole sama mies enää jonka kanssa muutin yhteen lähes 24v sitten ja tein lapset ja avioiduin. isänä on hyvä. Lapset ovat tärkeitä, mikä on hyvä, mutta kun minäkin haluaisin olla tärkeä.;( Päivä kerrallaan! Kesällä varmaankin on jo paljon helpompaa
Kuulkaa kun teillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin luottaa siihen että elämä kantaa ja selviätte!
Vai onko? Mikä se on se toinen vaihtoehto?
Ei meistä kukaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on vain mentävä eteenpäin ja kohdattava se mikä eteen tulee.
On vain löydettävä ne positiiviset asiat ja ammennettava voimaa niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me haluamme tietää, miten tämä luottamus saavutetaan? Jos sitä ei ole, niin mistä sen voi löytää?
ap
Minäkään en olisi ikinä uskonut, että me olemme joku päivä tässä tilanteessa. En itse, eikä kukaan kavereista koskaan, ikinä uskoisi tätä asiaa. Siis meillä on tismalleen samasta asiasta kyse. Minä en enää tunne itseäni tärkeäksi. Kun menettää tämän ykköspaikan, on se raastava tunne. Se kolahtaa hylätyksi tulemisen tunteeseen, ja siksi alussa totesin, että oloni on sama kuin petetyllä vaimolla. ap
Ilmeisesti jotain 40 kriisiä. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 24v, lapsiakin on useita. Miehellä kova kriisi päällä joka koskee ja loukkaa minua pahasti. Mies on nyt 44 ja itse olen 43v. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan enkä voi/pysty heittäytyä ja luottaa että kyllä elämä kantaa ja selviän. Mulla on äärettömän paha olla. En ikinä olisi uskonut mieheni noin muuttuvan. Hän ei ole sama mies enää jonka kanssa muutin yhteen lähes 24v sitten ja tein lapset ja avioiduin. isänä on hyvä. Lapset ovat tärkeitä, mikä on hyvä, mutta kun minäkin haluaisin olla tärkeä.;( Päivä kerrallaan! Kesällä varmaankin on jo paljon helpompaa
Kuulkaa kun teillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin luottaa siihen että elämä kantaa ja selviätte! Vai onko? Mikä se on se toinen vaihtoehto? Ei meistä kukaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on vain mentävä eteenpäin ja kohdattava se mikä eteen tulee. On vain löydettävä ne positiiviset asiat ja ammennettava voimaa niistä.
Ja tärkeästä ja yleisestä asiasta.
Nykyisin on niin paljon tarjolla että keski-iän kriisit ovat aika rankkoja käydä läpi. Miehesi on tällaisen kriisin keskellä.
Yritä nähdä itsesi erillisenä hänestä. Mieti omia toiveitasi ja tavoitteitasi. Tee unelmakartta: piirrä, leikkaa ja liimaa sinulle tärkeitä tavoitteita ja toiveita tulevalle elämälle. Sovi tapaamisia sinulle tärkeiden ihmisten kanssa ja jatka tätä älykästä ja kiehtovaa pohdintaa myös livenä. Sinä vaikutat todella järkevältä ja analyyttiselta, samoin vastaajat. En voi melkein uskoa että kyse on AV palstasta!!!
Itse olen käynyt -ja ehkä vielä osittain käymässäkin- samanlaista kriisiä mieheni kanssa. Kirjoittamasi asiat vastaavat jollain tavalla myös meidän tilannetta.
On tärkeää että annat miehelle tilaa. Mutta myös itsellesi. Kun lapset vähän kasvavat ja alkaa katsoa taaksepäin niin ihmettelee että mitä se "parisuhde" oikein olikaan tuona raskaana vauva-aikana. Sieltä löytyy elementit nykykriisiin. Olet kiltti, huomaavainen, vaisukin ehkä. Sinunkaltaisesi äidit tekevät yleensä kaiken suoriutuakseen lapsista hyvin. Siihen menee aika ja ajatukset. Parisuhde jää taustalle, ainakin jos pitää priorisoida ja näitä tilanteitahan riittää.
Pohdi myös tätä. Lapsilla on valtava merkitys parisuhteelle, sekä hyviä että huonoja asioita tulee. Huonot ovat ikävä kyllä se joka eniten painaa ja jää mieleen. Minä jätän usein kuulematta mitä mieheni puhuu, otan lapsen syliin ja keskityn hänen tarpeisiin. Seksi sujuu loistavasti mutta kaikki se arkipäivän puuhasteluhan on kuitenkin se tärkeämpi asia.
Pohdi läheisyyttä. Jos se puuttuu on parisuhdekin ontuva. Minulle riittää jo parin viikon etäisempi jakso ja olen täysin sekaisin, masennun, tunnen että mieheni haluaa lähteä... vaikka näin ei olisi. Onko teillä siis tarvittavasti läheisyyttä, fyysistä ja tunnepuolen? Mieti tätäkin, ratkaisun avaimet ovat niin monella suunnalla.
T: Vasta ketjun lukenut, kaikkea en ehtinyt ihan kunnolla
Eli meillä on aivan toisinpäin. Mies elää vielä sitku vaihetta. Ei ole tullut mieleenkään että eroaisin tai haluaisin erota. En katsele miehiä silläsilmällä jne... kai se tuo mies on niin itsestään selvyys ja minä hänelle ettei ole mitään tuollaista tullutkaan mieleen. Jos hän haluaa mukaani lähteä niin tottakai olen mielissäni että tulee jne...mutta ei, sitku sitku vaan.
Käsitinkö oikein? "Kehitellyt kuukauden aikana viisi menoa/vierasta teille". Tämä siis suora lainaus sinun tekstistäsi. Jos mies käy omissa harrastuksissaan tai kutsuu teille vieraita 5 kertaa kuukaudessa on se 1meno tai vieras 5-6 päivän välein. Minä käsitin että miehesi juoksee muualla joka ilta ja viikonloppu. Jos tahti on tuo, suosittelen että haet apua OMAAN riippuvuuteesi, nyt on ap peiliin katsomisen paikka. Ilmeisesti olette AINA olleet joka paikassa yhdessä, niin ruokakaupassa kuin sukujuhlissakin. En ihmettele että mies tuntee tukehtuvansa.
Siksi minä olenkin näissä keskusteluissa kääntänyt joka ikisen kivenkolon. Olemme puhuneet ihastumisista ja kaikesta. Tunnen istuvani tiukasti maan pohjalla, enää ei ole mitään kaivettavaa. Kaikki kivet ovat nurin.
Mieheni on selvästi piristynyt tämän keskustelun myötä. Hän on sanonut sanottavansa. Hän on kehitellyt viimeisen kuukauden aikan viisi menoa/vierasta meille.
En halua takertua häneen, en, en, en, en. Haluan, että hän tuntee olonsa vapaaksi, eikä tukahdutetuksi. Haluan, että hänellä on olo, että voi hengittää vapaasti.
Hyvä mieli olisi kaikesta paras apu tähän kaikkeen. Tiedän, että kun minä olisin iloinen ja onnellinen, niin mieskin olisi. Mutta...tänä aamuna aamiaispöydässä mies totesi, että "taas sinä olet niin maasi myyneen näköinen". Mistä helvetistä minä kaivan tähän tilanteeseen iloa??? Kun olen niin käpertynyt sisäänpäin, etten pysty edes töitä tekemään tehokkasti, saatika etsimään elämästä jotain iloa.
ap
Anna miehesi nauttia itsevarmuudestaan ja oivalluksistaan, että voi tehdä tässä elämässä vielä vaikka mitä. Se tarkoittaa ystäviä, harrastuksia, uusia mielenkiinon kohteita. Ei se tarkoita uuden naisen hakemista. Jos nitistät häntä jatkuvasti vaatimuksilla palata tilanteeseen "ihan kuin aina ennenkin" ja let jatkuvasti syyllistävän murheellinen, hän saattaa pyristellä eroon ihan oikeasti. Anna hänen etsiä keski-ikäistä itseään, kannusta uusissa oivalluksissa, koita päästä juoneen mukaan. Innostu uudesta harrastuksesta, esitä ideoita kutusa kaverijengiä teillekin joskus kylään. Eli anna hänen elää uutta minäänsä, mutta ilmaise että olet yhä mielelläsi mukana siellä taustalla. Sinun aikasi koittaa vielä. Kun hän on liihotellut vapaudenoivalluksessaan, vauhti tasoittuu ja kotona on yhä hyvä olla sen ikioman puolison kyljessä. Tämä aika on sinulle raskasta ja olet murheellinen, ihan varmasti. Mutta sen sijaan että takerrut mieheesi, täytä itse elämääsi korvikkeilla vähän aikaa. Ala sinäkin harrastaa ja kohota mielialaa. Hyvä mielenne ruokkii toisianne ja huomaatte, että ette kasvaneetkaan erilleen vaan uudellee yhteen -vähän erilaisina ihmisinä. Saatat itsekin oivaltaa jotakin vastaavaa kuin miehesi. Teidän ei tarvitse elää toistenne syleistä käsin vaan rinnakkain. Mielestäni paluuta entiseen ei ole, tämä on taitekohta jolloin kasvetaan keski-ikäiseen minuuteen.
mistä se luottamus tulee, koska varmaan se on jo ihan itsestä ja omasta luonteesta kiinni.
Itse ajattelen niin että kun kerran ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää tätä elämää ja ottaa vastaan se mikä tulee, niin näin se vaan sitten on. En murehdi sellaista mitä en voi muuttaa ja mihin en voi vaikuttaa.
Ja kuten jo sanoin, pitäisi aina pyrkiä löytämään ne positiiviset asiat ja sitä kautta myös se luottamus voisi vahvistua.
Pienin askelin eteenpäin, kun selviää jostain pienestä asiasta, se kasvattaa luottamusta ja uskoa. Siitä se alkaa se positiivinen kiertokulku :)
Uskokaa itseenne. Itse olen lapsena ja vielä lukiossakin ollut aivan tolkuttoman ujo ja hiljainen. Esiintymiset olivat kauhistus. Nyt olen ammatissa jossa olen jatkuvasti tekemisissä asiakkaiden kanssa, sekä puhelimitse että kasvotusten. Joudun selvittelemään heidän it-ongelmiaan, ja välillä on todella kaivettava ulos mistä oikeasti on kyse. Olen myös pitänyt koulutuksia.
Samoin lasten harrastusten ja koulun myötä olen mukana seurojen ja vanhempainyhdistyksen toiminnassa.
Ihmiset voivat muuttua kun vain uskovat itseensä.
Mutta ota se ap niin, että on hyvä, että mies on pysähtynyt katsomaan itseään ja elämäänsä kriittisesti. On miettinyt ehkä ekan kerran elämässään kunnolla, mitä haluaa tehdä, kokea.
En sinuna olisi liian huolissani. Toisaalta minä en olekaan tuollainen sääntö-ihminen kuin sinä ilmeisesti olet... lähden siitä, että minulla ON korkea moraali ja velvollisuudentunto ja se riittää ilman mitään "mitä sitten tehdään, jos" -tyyppisiä etukäteisvatvontoja.
Anna miehesi nyt olla. Jos ja kun hän varmasti pysyy rinnallasi, alat ehkä itsekin suhtautua parisuhteeseenne rennommin.
Minusta miehesi siis on oikeassa. Jos ihmisellä on hyvä moraali, mitään "sääntöjä" ei tarvita. Jos hänellä ei ole moraalia, hän pyyhkii säännöillä joka tapauksessa perseensä, tekee sen vain salaa ja pettäen.
Miehesi ei mitä ilmeisimmin vielä tarkkaan itsekään tiedä, mitä kaipaa. Jos nyt joka välissä naputat ja tinkaat, mitä hän tarkoitti elämän rullaamisella ja mikset sä nyt voi ja mikset sä tahdo jnejne., ei se ainakaan auta asiaa.
Anna miehellesi siis tilaa JA MIKÄ OLENNAISTA, OTA SITÄ TILAA ITSEKIN! Mieti sinäkin, millaista elämää haluat muussa kuin parisuhdemielessä viettää: mitä haluat oppia, mitä kokea, missä käydä, mitä nähdä jne.
Ja millainen ihminen olet, mitä hienoja puolia sinussa onkaan, joiden takia miehesi ihan vapaaehtoisesti haluaa olla kanssasi - ei pakosta, sitoutumuksien tai sääntöjen vuoksi!