JOs kolmekymppinen mies/nainen ei ole koskaan ollut suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen,

ainakin seksin kanssa, jos joku ei ole kolmekymppisenäkään kokeillut seksiä toisen ihmisen kanssa. Enpä haluaisi enää tässä iässä alkaa parisuhteeseen jonkun kanssa, jolla on kokemusta yhtä vähän kuin yläasteikäisillä. Parisuhteista kuitenkin oppii niin paljon, että kyllä 30-vuotiaana on aika pihalla (ja millaiset odotukset mahtaa olla!), jos ei pysyvässä parisuhteessa ole ollut.

että korostan vielä, että ko.henkilö ei todellakaan täytä mitään peräkammari-kriteerejä. On urheilullinen, hyvännäköinen, fiksu ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Sosiaalisesti "normaali". Joku ei siis yhtälössä mielestäni täsmää. Mitään seurustelusuhteita ei KOSKAAN ole ollut, eikä kyseinen henkilö ystäviensäkään mukaan ole koskaan ollut läheisisissä väleissä vastakkaisen sukupuolen kanssa(ei seurustelua eikä tapailua). Koskaan ei ole siis nähty ottamassa kontaktia (kädestä kiinni pitäminen, suutelu, halailu tms).



Hyvin outoa mielestäni.

Ja tahtoo säästää itseään sille oikealle?

että korostan vielä, että ko.henkilö ei todellakaan täytä mitään peräkammari-kriteerejä. On urheilullinen, hyvännäköinen, fiksu ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Sosiaalisesti "normaali". Joku ei siis yhtälössä mielestäni täsmää. Mitään seurustelusuhteita ei KOSKAAN ole ollut, eikä kyseinen henkilö ystäviensäkään mukaan ole koskaan ollut läheisisissä väleissä vastakkaisen sukupuolen kanssa(ei seurustelua eikä tapailua). Koskaan ei ole siis nähty ottamassa kontaktia (kädestä kiinni pitäminen, suutelu, halailu tms).

Hyvin outoa mielestäni.

Tosiaan näitä peräkammarin veijareita on aina ollut ja tulee olemaankin. Niin suomessa kuin muuallakin.

Yksi työkaveri on tälläinen, ei mikään komea mies, mutta hyvin toimeentuleva ja hiljainen. On 38v, eikä ole kuulemma ikinä seurustellut.

trauma, joka estää läheisyyden - tyyppi ei kykene (fyysisesti/psyykkisesti) läheiseen ihmissuhteeseen eikä osoittamaan tunteitaan? Jotain psyykkisiä patoutumia, jotka eivät näy muussa elämässä.



Tai sitten mies pitää kokemuksensa visusti omana tietonaan eikä ole paljastanut niitä ystävilleen.

tai hän voi olla hermafrodiitti. Miehillä ns. mikropenis estää tehokkaasti naisiin tutustumisen. Tai voi olla, ettei hänen sukupuolielimensä toimi lainkaan, eli on joko täysin impotentti tai ei kykene yhdyntään esim. rakenteellisen ongelman vuoksi. Yksi vaihtoehto on tosiaan mielenterveydelliset ongelmat tai vakava traumatisoituminen. Tai hän voi kokea vetoa lapsiin, eikä kykene seksiin aikuisen kumppanin kanssa.



Joka tapauksessa aikuiseksi kasvamisesta jää jotain puuttumaan, jos ei ole mitään kokemusta toisen sukupuolen kanssa elämisestä/seurustelusta (homoilla/lesboilla tietty saman sukupuolen).



Tiedän Helsingistä yhden ap:n kuvaaman kaltaisen n. 30-vuotiaan miehen, jossa ei päällisin puolin ole mitään vikaa, mutta asia selviää, kun hänen kanssaan jotain lähempää yrittää.

(älkää kysykö mistä tiedän ;) eikä ole uskonnollinen tai muuta vakaumusta omaava, jolla asian voisi selittää.



-ap

Olin itse noita peräkammarin tyttöjä. Olin hyvin ujo, paitsi oikeanlaisessa seurassa. Ujouteni ei koskaan ole ollut sellaista, etten uskaltaisi esim. pitää puheita tai näytellä näytelmissä. Mutta todellisia kanssakäymisen tilanteita pelkäsin, niitä, joiden varalle en osannut harjoitella mitenkään.



Menin aina lukkoon, kun näin komean tai kiinnostavan pojan tai jos joku lähestyi minua "siinä mielessä". Haaveilin seurustelusta ja perheestä, mutta kukaan ei osoittanut riittävää kiinnostusta minua kohtaan ennen kuin olin jo likemmäs 30.



Tässä kohtaa on pakko mainita, että kiinnostuneita kuitenkin löytyi ulkomailta. Siellä miehet jotenkin kai ovat estottomampia. Kun kävelin nuorena naisena yksin vaikkapa Lontoossa puistossa, niin ihan siistejä yksinäisiä miehiä saattoi tulla juttelemaan ja tutustumaan ihan asiallisesti. Täällä Suomessa ei koskaan, vaan keskustelun aloitus oli luokkaa "mennäänkö meille naimaan".

Arvaatte ehkä, miten siihen reagoin.



Lopulta kyllästyin tilanteeseen niin, että rohkaisin mieleni ja etsin ystävää kirjeitse. Se oli minulle sopiva ratkaisu. Seksielämän aloittaminen kolmekymppisenä kyllä oli ensin hankalaa, mutta ei mahdotonta.

Pelkkä ujous ei estä seurustelun aloittamista noin myöhäiseen ikään saakka, vaan kyse on jostain enemmästä. Kokonaan toinen asia on, jos joku ei kaipaa elämäänsä parisuhdetta ja siihen kuuluvia asioita. Kuitenkin jos niitä kaipaa mutta ei tuohon ikään mennessä kykene hankkimaan mitään seurustelukokemusta.... miettikää itse.



Itse erehdyin aikoinaan hetkeksi uskomaan tällaista ihmistä, kun hän käytti ujoutta veruukkeena kokemattomuudelleen. Kauaa ei häntä kuitenkaan tarvinnut katsella, kun alkoi paljastua erittäin vaikeita tunne-elämän solmuja, pitkään patoutunutta katkeruutta, kateutta, vihamielisyyttä, pahansuopuutta, kyvyttömyyttä itsen ja todellisuuden kohtaamiseen, seksuaalista rajoittuneisuutta.... Listaa ja tarinaaa voisi jatkaa pitkään, mutta tyydyn toteamaan, että kunnollista, oikeaa elämäää elävää kumppania hänestä ei koskaan kenellekään tullut.

Kyllä sanonta "luonto vetää tikanpojan puuhun" on mielestäni sillä tavalla paikkansa pitävä, että ihminen joka on ns. normaali ehtii kyllä olla parisuhteessa ennen kun täyttää kolmekymmentä. Ja on varsin erikoista jos ei sitä jostain syystä halua. Eli jonkunlaista traumaa tai pahoja ongelmia veikkailisin. Tai sitten sitä seksuaalista suuntautumista, jota yrittää peitellä tms.

kuvittelee itsensä paskaksi. Luultavasti vanhemmiltaan saanut paskan minäkuvan. Vihaa itseään eikä tunne itseään minkään veroiseksi.



Luultavasti tunne-elämältään pystyyn kuollut. Kannattaa unohtaa. Tälläinen tapaus elää hidasta itsemurhaa. Voihan tuollainen olla pelastettavissakin mutta vaikeaa se tulee olemaan. En näkisi järkeä elää tuollaisen kengissä. Hirveä kohtalo. Tuollaisen elämä ei ole minkään veroinen. Arvoton tapaus. Ihan sääliksi käy.

varsinkin täällä maalla. Itse olisin ehkä kanssa samanlainen kokematon, jos en olisi tehnyt toisin. Minusta ei ollut kukaan kiinnostunut. En ole koskaan osannut käydä baareissa, enkä tansseissa. Missä sitä sitten miehen olisi kohdannut, kun aina olin kotona.

Kun muutin kotoa pois, oli edelleen 5 v yksinäinen. Sitten etsin kirjeenvaihdon avulla miehiä, yhden kanssa seurustelin muutaman vuoden. Nykymiehen tapasin netin treffipalstan kautta. Ne, jotka eivät käy missään, eivätkä edes netissä, niin onhan se selvä, ettei kumppania löydy. Kuka tulee hakemaan kotoa.

Oli vähän yli 30 vuotias, kun aloimme seurustella. Koulutettu, ihan kivannäköinen, muutoin sosiaalisissa suhteissaan ihan "normaali", mutta ei yhtään naissuhdetta takana.



Tein itse aloitteen tapailuun ja muutoinkin olin se osapuoli, joka vei juttua eteenpäin. En usko, että mies olisi koskaan saanut aikaiseksi ohjata juttua eteenpäin seksuaaliseen kanssakäymiseen asti.



Sain todeta, että mies oli seksuaalisesti varsin estynyt. Vaati siis itseltäni aika paljon kärsivällisyyttä ja aloitteellisuutta siinä suhteessa. Muutoin hyvä mies, eikä varmasti kukaan ulkopuolinen koskaan nähnyt, että suhde oli tällä tapaa epätasapainossa. Tämä epätasapaino ei suinkaan ollut ainoa, eikä ratkaisevakaan syy eroomme, mutta totuuden nimissä todettakoon, että oli silläkin oma osansa avioliiton päättymisessä.

Enkä ole tavannut ihmistä jolla ei olisi tuohon ikään mennessä ollut mitään suhdetta. Edes jotain lyhyitä. Kuten joku aiempi kirjoittaja sanoi, olisi todella outoa tapailla ihmistä joka ei ole kokenut sellaista mitä yleensä ihmiset ovat kokeneet jo teininä ja siitä vähän vanhempana.

mitä se vielä todistaa? Ei kai ne mukana ole 24/7. Eiköhän mies jotain mainitse asiasta itsekin, kun puhutte.

Tuskin kukaan tervepäinen ihminen tuollaista asiaa salailisi läheisiltä ystäviltään.

Voi olla, että asiat ovat vaan menneet "kummasti", ja kynnys romanttiseen/seksuaaliseen kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa on ajan kuluessa kasvanut ja kasvanut. Toiveita ja kaipausta voi silti olla, paljonkin.

En tiedä missä vaiheessa kaikki lähti menemään tähän suuntaan, mutta en ole koskaan seurustellut ja ikää on kuitenkin yli 30. Teininä minulla oli huono itsetunto eikä se vieläkään ole kovin hyvä, on myös vaikea myöntää kokemattomuutensa eli siinä mielessä mahdollisuudet alkavat olla olemattomat. En halua vielä myöntää, että elän todennäköisesti elämäni yksin, mutta niin siinä taitaa käydä. (Ihan tavallinen nainen olen, kaipaisin miestä elämääni, mutta aloitekykyä ei minulla ole riittävästi.)

Nätti, sosiaalinen, hyvin koulutettu, urheilullinen, puhelias yms.

Mutta olen lapsena kokenut paljon ja pahanlaatuista hylkäämistä, jonka takia en pysty (vaikka kuinka haluaisin) läheiseen suhteeseen toisen ihmisen kanssa.

se on suhden vastakkaiseen sukupuoleen. Taustalla voi olla trautmaattisia/ikäviä kokemuksia ja/tai surkea itsetunto. Nykyään ei moni jaksa alkaa murtamaan toisen suojamuuria vaan siirtyy seuraavaan kohteeseen. Silti sellainen ihminen voisi olla monella tapaa hyvä kumppani, esim. uskollinen, empaattinen jne.

se on suhden vastakkaiseen sukupuoleen. Taustalla voi olla trautmaattisia/ikäviä kokemuksia ja/tai surkea itsetunto. Nykyään ei moni jaksa alkaa murtamaan toisen suojamuuria vaan siirtyy seuraavaan kohteeseen. Silti sellainen ihminen voisi olla monella tapaa hyvä kumppani, esim. uskollinen, empaattinen jne.