Huomasin että 3-luokkalaisen lapseni äidit on lähes poikkeuksetta

että vasta 30-vuotiaana sain ensimmäisen lapsen. Syyt:



*ehdin sekä valmistua että olla töissä



*tutuistuin hyvin mieheeni, eli lapsen isään, olimme yhdessä 6 vuotta ennen lapsen syntymää



*ehdin elää nuoruutta, eli matkustella ja vietää huoletonta aikaa ystävien kanssa



*ehdin nauttia siitä kun on töissä ja saa kunnolla rahaa ja voi ostaa/tehdä lähes mitä haluaa kuten vaatteita muualtakin kun H&M:ltä matkustella miettimättä riittääkö rahat.



MINÄ olen sitä mieltä ettei lapsia kannata tehdä parikymppisenä, mutta eri mieltä saa tietenkin olla! Tämä on vain MINUN mielipiteeni :) Itse ainakin olisin ollut nuori ja tyhmä, ja en todellakaan olisi ollut lapsilleni niin hyvä äiti mitä nyt heille olen, kun vasta 30+vuotiaana heidät olen saanut.



Ja tähän pakko huomauttaa, että muutama tuttu sai heti lukion jälkeen lapsen, ja valitettavasti heitä kun ole katsellut, niin ovat liian nuoria olleet. Ja parisuhteetkin ovat loppuneet/menee huonosti, ja siitähän se ilo on irronnut kun villi sinkkuelämä alkaa eron jälkeen --> bailataan nyt 30+ vuotiaana kuin pienet eläimet ja siideriö menee enemmän yhden viikonlopun aikana enemmän mitä meni ikävuosien 20-30 välillä! Sairasta, minusta kaikella on aikansa ja paikkansa, ja vaikka liberaali olen muilta arvoiltani, niin minusta LAPSILLE pitää taata kunnolliset lähtökohdat elämään. Ja siihen ei kuulu vaihtuvat poika-/tyttöystävät vanhemmilla ym.

Kun tässä kultaisessa keski-iässä osaa jo ajatella, että kaikki ei ehkä mene niin kuin nuorena suunnitteli.

Näin äkkiseltään mietin luokkakavereitani, jotka katsoi tärkeäksi seurustella nuorena ja perustaa perhe. Esimerkkejä heidän elämästään

-eroja hyvin paljon

-parilla narkkilapsi (ehkä oireili erosta ja uusista puolisoista)

-yhden lapsi vankilassa

-yhdellä kuollut lapsi

-muutama vammainen

-lama-aikana meni ne nuorena ostetut talot ja työoaikat, konkursseja, eroja

Ja sitten, mikä on söpöintä. Suurin osa näistä nuorista perheistä erosi ja teki sitten sen iltatähden, pari uuden puolison kanssa n. 40 vuotiaana:)

Olen ollut tyytyväinen, että olen tehnyt lapseni jo tässä iässä. Suvussani on muutamia vanhempia äitejä (saaneet +40v ensimmäisen) ja yksi heistä on nyt työelämään mennyt ja kertonut, miten rankkaa on yrittää jaksaa tässä iässä aloittaa työelämä ja hoitaa kotia.

Toinen mikä minusta on hienoa näin nuorena äitinä. Myös lapseni isovanhemmat ovat suht nuoria. Itselläni ei ole koskaan ollut isovanhempia sillä he ovat kuolleet jo ennen syntymääni. Asia on harmittanut minua monesti kun muut ystäväni ovat puhuneet isovanhemmista. On ihanaa ajatella että omalla lapsellani tulee olemaan isovanhemmat ainakin toivottavasti vielä pitkän aikaa.. (lapsiemme vanhin isovanhempi on nyt 45v ja nuorin 42v.)

"Olen ollut tyytyväinen, että olen tehnyt lapseni jo tässä iässä. Suvussani on muutamia vanhempia äitejä (saaneet +40v ensimmäisen) ja yksi heistä on nyt työelämään mennyt ja kertonut, miten rankkaa on yrittää jaksaa tässä iässä aloittaa työelämä ja hoitaa kotia."



Sinä tuskin olet koskaan ollut työelämässä, jos tuon ikäisenä sinulla jo kaksi lasta? Mitä sinä tiedät lasten ja työelämän yhdistämisestä, kun et tiedä mitään siitä millaista on olla kokopäivätöissä?



Työelämän ja kodin yhdistäminen on joillekin helpompaa ja joillekkin vaikeampaa, riippumatta iästä!



Asiaan vaikuttaa se millaista työtä tekee (jotkut vievät enemmän voimia kun toiset).

Sekin vaikuttaa voiko sopia työvuoroista, eli onko vaikkapa liukuva työaika tai voiko toivoa tiettyjä vuoroja, jolloin esim. vanhempien työvuorot lomittuvat ja lasten hoitoon vieminen/hakeminen helpottuu.



Pienten lasten vanhemmilla on oikeus myös tehdä lyhennettyä työpäivää/-viikkoa, eli omaa tyhmyyttä olla töissä 40h viikossa jos voisi olla vain 30h ja verotuskin laskee tulojen myötä, eli rahassa ei paljoa häviä.



Ja lapsetkin vaikuttavat, jos lapsi on helppo eli nukkuu yöt kunnolla eivät vanhemmat ole niin väsyneitä mitä ovat yöheräilijän kanssa joka nukkuu huonosti.



Mutta tosiaan, mitäpä sinä voisit tietää kun olet 21-vuotias kahden lapsen äiti. Sukulaisnaisellasi joka 40-v saanut lapsen lienee liki ikäsi työelämää takanaan ennen lasta. Työelämän ja lapsen yhdistäminen on lähes aina ja kaikille raskasta, jos ei osaa itse hallita tilannetta ja tehdä vaikka lyhennettyä työviikkoa.

Luuletteko te että kaikkien nuorten perheiden elämä päätyy eroon ja huume riippuvuuteen? Minä olen saanut lapseni 30 ja nostan hattua näille nuorille pareille jotka uskaltavat tarttua tähän "arki" elämään. Ja tosiaan omat vanhempani ovat jo siinä iässä ettei he jaksa lasteni kanssa lähteä särkänniemeen.

Taitaa tosiaan olla niin että "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa"...

Tarkoitukseni ei nimittäin todellakaan ollut mikään negatiivinen lynkkaus tai se etten itse vanhenisi, totta hemmetissä vanhenen ja toiv vielä piiiitkään!!

En jaksa rautalankaa vääntää enempää kuin mitä aika alussa jo väänsin, kukin ottakoon ja otti tuon mietintäni niinkuin ottaa ja otti, joillakin se oma ikääntyminen ja jo parhaillaan "keski-iässä" oleminen taitaa ollakin oikeasti peikko, ainakin metelistä päätellen.



PS, jotenkin palstauskollista sekin, jos jotakuta luullaan (tuntemattomien taholta myös) liki 10v nuoremmaksi kuin mitä hän on, niin sekin positiivinen, kyllä, se on ykeensä positiivistä naisille jotka ovat 30+v iässä (en tiedä yhtäkään naista jota ei imartelisi nuoremmaksi luuleminen), palaute lytätään täällä ja haukutaan siitä ettei kys hlö vain halua myöntää vanhenemistaan tms.



ap

ja olen nuorin kaikkien luokan vanhempien joukosta, (olen 31-v). Minua ei ärsytä se, miltä kukakin näyttää, vaan ehkä lähinnä se päähäntaputtelu, jota joudun itse heidän joukossaan kokemaan. Olen muiden vanhempien mielestä kai totaalinen penska. No, olkoon niin, kestän sen kyllä.



Kun nuorin tyttäreni sitten tulevaisuudessa menee kolmannelle, olenkin varmaan niiden iäkkäämpien vanhempien joukossa, joten silloinhan tilit tasoittuvat.



Tällaista se vaan on elämä. Tilanteet vaihtelevat ja tukka kasvaa.

Luuletteko te että kaikkien nuorten perheiden elämä päätyy eroon ja huume riippuvuuteen? Minä olen saanut lapseni 30 ja nostan hattua näille nuorille pareille jotka uskaltavat tarttua tähän "arki" elämään. Ja tosiaan omat vanhempani ovat jo siinä iässä ettei he jaksa lasteni kanssa lähteä särkänniemeen.

nuoruuden naiviudesta. Muistan sen hyvin ja siksi hymyillen luen teidän nuorten ehdottomia mielipiteitä. Se on somaa ja suloista. Samalla tavalla varmaan vanhemmat kuuntelivat minun mielipiteitäni aikoinaan.

Se kuuluu ikään, että luulee tietävänsä kaiken ja olevansa ehdottoman oikeassa. Sellainen pitää nuorena ollakin. Ymmärrän sen ja minusta se on söpöä.

Mutta 20 vuoden päästä katsot maailmaa hieman toisin silmin kun on elämänkokemusta hiukan enemmän.

Sinä olet ihan normaali nuori nainen. Normaalin nuoren naisen kuuluu olla naivi.

Olen valmistunut 19 vuotiaana ja minulla oli jo valmistuessa vakipaikka. Sain kyseisen paikan työharjottelun kautta. Työpaikka on omanalan työtä (vakuutusyhtiö). Ehdin olla töissä alle vuoden kun jäin äitiyslomalle. Olin siis 20v. kun sain ensimmäiseni. Nyt olen töissä taas ja jään vuodenvaihteessa äitiyslomalle. Ensimmäinen lapseni on siis vuoden vanha nyt ja on vajaan 2v kun toinen syntyy. Ja olen siis 22v. kun toinen lapseni syntyy. Ja saan mennä töihin tähän samaan VAKIpaikkaan sitten äitiysloman jälkeen.

Mä en sitte ilmeisesti ole mikään vanhamamma. Esikoinen on tulossa ja ekalle luokalle menisi sitten kun olen 29 vuotias.



Ja mä olen ainakin tyytyväinen että on tässä iässä jo esikoisen "tehnyt". Ei multa oo jääny nuoruudesta mitään paitsi bilettämisen sun muun menemisen suhteen. Olen päässyt rällästämään ihan tarpeeksi. Parisuhdettakin on takana 3 vuotta (eihän se paljoa ole) mutta minun mielestä ihan riittävästi ja naimisiin menokin on edessä ensi kesänä. Eihän nämä tietenkään tarkoita sitä että suhde tulee kukoistamaan ja eroa ei tule, mutta menen luottavaisin mielin eteenpäin. Mun mielestä ikä ei kato sitä että jos synnytät esikoisen parikymppisenä niin siitä naperosta tulee ties millainen ja eroja tulee sun muuta. Voi niitä 3-kymppisenäkin tulla.



Ja luotan siihen, että musta tulee hyvä äiti. En tietenkään tiedä kaikkea, mutta kaiken oppii aikanaan. Pikku hiljaa hyvää tulee.



Ja jos oisinkin esim. +40 esikoiseni mennessä ekalle luokalle niin olisin ylpeästi sen ikäinen. Tietenkin pitäisin itsestäni huolta, mutta en yrittäisi millään tavalla näyttää 3-kymppiseltä.



Tuleva mamma 22 v.

heti vedetään herne nenuun jos joku täällä ei-niin-vakavaan sävyyn löpisee ulkonäkö- ja ikäasioita. Minä ymmärsin pointtisi ap, älä välitä noista kireistä tätimäisistä kommenteista.

"nuoruuden naiviudesta. Muistan sen hyvin ja siksi hymyillen luen teidän nuorten ehdottomia mielipiteitä. Se on somaa ja suloista. Samalla tavalla varmaan vanhemmat kuuntelivat minun mielipiteitäni aikoinaan.



Se kuuluu ikään, että luulee tietävänsä kaiken ja olevansa ehdottoman oikeassa. Sellainen pitää nuorena ollakin. Ymmärrän sen ja minusta se on söpöä.



Mutta 20 vuoden päästä katsot maailmaa hieman toisin silmin kun on elämänkokemusta hiukan enemmän.



Sinä olet ihan normaali nuori nainen. Normaalin nuoren naisen kuuluu olla naivi."



ja minä tunnustan tuon itsessäni myös :) Huomasin noin kolmikymppisenä kun luin vanhoja päiväkirjojani läpi, kuinka ehdoton ja varma asioista olin ollut kymmen vuotta nuorempana. lapsia ei luojan kiitos ollut silloin, mutta vahvoja mielipieitä monista asioista. No edelleen joistakin asioista samaa mieltä, mutta sen mustavalkoisen ajattelun joukkoon on iän mukanaan tuomien kokemusten kautta tuullut lukuisia harmaansävyjä. Maailma ei ole ole niin yksioikoinen mitä joskus teinimpänä ajatteli.



Ja jos vedetään tähän BB mukaan ;) niin katsomalla sitäkin sarjaa huomaa kuinka hassuja ehdottomuudessaan ne nippanappa täysi-ikäiset ovat. Heti kun joku vähän vanhempi joukossa (enkä tarkoita vain Satua vaan vaikkapa Nikoa) on ne pahimmat särmät hioutuneet pois. Suuri viisauden hetki koittaa ihmiselle silloin, kun hän todella tajuaa ettei aina ole oikeassa, kun sisäistää todella sen että joskus kannattaa vaan kuunnella ja oppia sen sijaan että huutaa pää punaisena omaa ehdotonta totuutta.

Toki alkuperäinen kirjoitus oli tyhmä, mutta kai ap tajusisentään kirjoittaneensa projosoivasti. Moni ketjussa on vain tuonut kantansa esiin, ettei nuoren näköisenä säilyminen oli kaikille tärkeintä. Elämää voi katsoa myös laajemmin. Ja koska kaikki vanhenemme ja myös kuolemme, niin nuoruus on osa elämää. sama jos haluaisi pysyä aina lapsena:-)... sitä taas pidettäisiin tosi outona. Toki moni 20 v käyttäytyy ja puhuu niin, että olettais 70-vuotissynttäreiden olevan edessä.

Se kolmasluokkalainen ei välttämättä ole esikoinen eikä edes kuopus.

Minulla on 3-luokkalinen, olen mainitsemasi ikäinen, "numeroikäinen", kuten asian ilmaiset. Mutt minulla on myös muita lapsia: vanhin 17-vuotias (ollut jo kauan sitten kolmannella, nyt hän on lukiossa) ja kuopukseni on vasta ihan pieni, joten hänen kolmannelle menoonsa on vilä kotvan aikaa...

Eli olen ollut kolmasluokkalaisen äiti jo noin 10 vuotta sitten ja tulen olemaan klmasluokkalaisen äiti lähes kymmenen vuoden päästäkin ja olen kolmasluokkalaisen äiti nyt. Ja väitän että olen aina näissä vaiheissa juuri oikean ikäinen kolmasluokkalaisen äiti!

ja kaikki lapsen kavereiden äidit ovat minua n.10 vuotta vanhempia.



t.35wee äiti, ihan ikäisensä näköinen ;)

laskeskelin, että kun nuorin lapsistani (3) aloittaa koulun, täytän 40.



Täytyy sanoa, että minua usein luullaan nuoremmaksi, joskus jopa alle 30v. Imartelevaa ja samalla hämmentävää. En ole mikään pissis, enkä missi.



Pukeudun ihan tavallisiin vaatteisiin, en juurikaan seuraa muotia, ja vaikka seuraisin, en ehdi pienten lasten äitinä shoppailemaan eikä olisi varaakaan.



Käytän kuitenkin farkkuja. Ei tuulipukua eikä varsinkaan niitä kamalia muovisämpylöitä, joita crocseiksi kutsutaan.



Lapseni kavereiden äidit on kyllä jotkut tosi tätimäisiä ja aivan eri planeetalta, mutta on joitakin "minunkaltaisia" tai ainakin minun kanssani samalla aaltopituudella olevia.



Meitä on niin moneksi :)

Multa ei ole kukaan lasteni kavereitten vanhemmista koskaan kysynyt enkä minä ole udellut heidän ikiään. Ja yhtään en osaa arvioida, minkä ikäinen kukin on. Ainakin iät 25 - 45 on hyvin vaikea arvioida. Itse muuten olen 51, kun kuopus menee kolmannelle, eli ensi vuonna.

menen äitini luo kylään ja hänellä on siellä naiskavereitaan.



Heidän elämänkokemukseensa kuuluu lastensa ja miestensä hautauksia. Eroja ja monia muita asioita.



En koskaan voisi kuvitella väheksyväni heidän elämänkokemustaan ja huutavani "pää punaisena", että te ette mistään mitään tiedä, minä tiedän kun olen jo 40 vuotias ja elämää kokenut ja mulla on työpaikka ja mies ja lapsi ja auto.



Ikä tuo hiljaista viisautta. Itse koen olevani ihan pieni tässä kasvussa vielä. Siksi niin mielelläni kuuntelen vanhempaa sukupolvea. Minulla on vielä pitkä matka edessä ja tuskin koskaan olen valmis.

Huvittaa vielä kun naapurin 95 vuotias rouva kutsuu äitiäni nuoreksi ja joskus nauraa, että äitini on kakara hänen rinnallaan.

menen äitini luo kylään ja hänellä on siellä naiskavereitaan.

Heidän elämänkokemukseensa kuuluu lastensa ja miestensä hautauksia. Eroja ja monia muita asioita.

En koskaan voisi kuvitella väheksyväni heidän elämänkokemustaan ja huutavani "pää punaisena", että te ette mistään mitään tiedä, minä tiedän kun olen jo 40 vuotias ja elämää kokenut ja mulla on työpaikka ja mies ja lapsi ja auto.

Ikä tuo hiljaista viisautta. Itse koen olevani ihan pieni tässä kasvussa vielä. Siksi niin mielelläni kuuntelen vanhempaa sukupolvea. Minulla on vielä pitkä matka edessä ja tuskin koskaan olen valmis.

olen itse 34 ja olen aina näyttänyt paljon oikeaa ikääni nuoremmalta.

Pidän huolta itsestäni, urheilen ja pukeudun vapaa ajalla farkkuihin, huppareihin ym (töissä joutuu pitämään jakkupukuja, mutta nekin hyvin istuvia)



Niin ja sitten tuohon tunteeseen, koin ihan samanlaisen hmmm ahdistuksen, hämmennyksen vai mikä lie kun näin monen vuoden jälkeen muutaman koulukaverini ja heistä oli tullut nimenomaan TÄTEJÄ

En osaa sitä tarkemmin kuvailla, mutta siis kampaus, silmälasit vaatteet sellaiset tätimäiset. Ekaa kertaa tajusin oikeasti kuinka vanha jo olen. En ole miettinyt ikääni sen kummemin ja nyt sitten iski että "apua noi on tuon näköisiä, VANHOJA, ja mäkin olen jo saman ikäinen" :D



En tiedä käykö sitten itsellekkin joskus se tätimäistyminen, mutta toivottavasti ei.

Keskiikäinenkin voi pukeutua raikkaasti ja tyylikkäästi, eli ilman niitä huonosti istuvia paitapuseroita, kukkamekkoja, huonosti istuvia housuja ja sämpyläkenkiä.



Niin ja esikoiseni on nyt kolmannella.

Kuopus kun menee kolmannelle olen 41

huonosti istuviin housuihin ja sämpyläkenkiin? Ei täällä pääkaupunkiseudulla sellaisia ainakaan näe... Meillä töissäkin kaikki 40+ -ikäiset naiset ovat todella timmejä, käyttävät upeita korkokenkiä ja hyvin istuvia jakkupukuja (tai farkkuja, kun pukeutuvat rennommin).