Miksi hoitovapaalla oleva kokee "elävänsä miehen rahoilla"! Miksi perheissä erilliset taloudet?

Minä olen lapsien kanssa NYT kotona, olen ollut myös töissä perheellisenä (en halua olla 12 vuotta kotona) enkä tajua tota logiikkaa että lapset työnnetään johonkin hoitoon, ihan sillä että jos palaan töihin niin jonkun niitä tarttee vahtia jos en tee sitä itse.



Jos en ole töissä vaan kotona lapsien kanssa niin se on kuin työssäkäyvän kesäloma tai viikonloppu joka ei päätykään maanantaina!



En koe elämääni rasittavana. Ja arki ei ole minusta kotona ollessa kuin lomaa.



Oma elämä ei ole työtä jos siinä ei ole työtä. Kun olen työssä ja palaan kotiin, en koe että tulisin toiselle työpaikalle.



50

eläkkeet Taas joku kampeaa tuota eläkeasiaa esiin. Eläkkeistä ei ole kuulkaa tässä maassa mitään takeita. Elämä on NYT. Olen kolmekymppinen, en aio surra tulevaa eläkettä tässä vaiheessa. Vaikka menisin palkkatöihin vasta nelikymppisenä, niin ehtisin vähintään 25 tehdä töitä.

25 työvuodesta ei paljon eläkettä kerry. Mutta onhan silloinkin kai joku sosiaaliturva olemassa vielä? Tai ehkä hoidat sitten jonkun lapsia vanhana palkkatyössä.

Joten aika pieni rahallinen menetys siihen nähden että saa kasvattaa omaa lastaan itse kotona.

mihin raha käytetään. Jos olisin "vain" kotona, niin tuntuisipa oudolta ottaa toisen rahoja ja käyttää ne vaikka ns. turhaan, esim. vaatteisiin, harrastuksiin tai kampaajaan. Kun tienaa, voi omilla rahoillaan pakollisten yhteisten menojen jälkeen tehdä mitä lystää, tuntematta syyllisyyttä toisen lompakolla käynnistä.

Entäpä jos nainen menisi töihin ja mies hoitaisi sitä vauvaa. Ja mies kävisi sinun tilipussillasi.

Tasa-arvoa tässä asiassa huutavat naiset, joiden palkkapussi on huomattavasti pienempi kuin miehen.



Mieheni jää kohta taaperon kanssa kotiin. Minä pystyn elättämään perheeni ja olen siitä ylpeä!

Meillä on muuten ihan omat tilit



ps. Minusta on huvittavaa, että esim. lahja miehelle ostetaan sieltä yhteiseltä tililtä - miehen rahoilla.

oli ahdistavaa välillä kun olisi halunnut käydä ostamassa paitaa, ripsaria, tyttöjen tarpeita tai lähteä kahville, niin sanoa ja sopia siitä, että menee nyt useampi kymppi "turhiin" menoihin ja se on sitten pois muusta.

Kaikki maksetaan yhdessä eikä koskaan ole laskettu mitä toinen maksaa tms. mutta kyllä ahdisti kun tilillä oli parikymppiä ja piti pyytää lisää. Meillä siis eri tilit, vaikkakin yhteiset rahat ja menot. (Ja ennen kun joku tätä taas kommentoi, niin ei en todellakaan halua yhteistä tiliä ja omat tilit ei tarkoita vain omia menoja.)

kun omat tulot eivät riittäneet edes niihin omiin pakollisiin menoihin.

Näin siitä huolimatta, että ollaan perhe ja maksut hoidetaan yhteisymmärryksessä eikä mies ole koskaan osoittanut ajattelevansa "elättävänsä" minua. Eikä tosiaankaan lasketa tai ajatella rahoja niin erillisinä, että toinen jäisi toiselle velkaa tms.

Kyse on ainakin minun kohdallani tunteesta ja ajattelutavasta. Olen aina tottunut pitämään huolen omista asioistani ja tunne siitä, että pärjään myös omillani, on minulle hyvin tärkeä.

Entäpä jos nainen menisi töihin ja mies hoitaisi sitä vauvaa. Ja mies kävisi sinun tilipussillasi. Tasa-arvoa tässä asiassa huutavat naiset, joiden palkkapussi on huomattavasti pienempi kuin miehen. Mieheni jää kohta taaperon kanssa kotiin. Minä pystyn elättämään perheeni ja olen siitä ylpeä! Meillä on muuten ihan omat tilit ps. Minusta on huvittavaa, että esim. lahja miehelle ostetaan sieltä yhteiseltä tililtä - miehen rahoilla.

Kävi toki iltatöissä ja viikonloppuisin, mutta minä tienasin enemmän vakkariduunissa. Silti meillä oli yhteiset rahat ja yhdessä tehtiin päätökset isommista ostoksista, pienistä ei tarvinnut edes mainita.

Joten kyllä toi ihan tuttua on.

Kotona oleva äiti saa kotihoidontukea, kyllä sillä rahalla voi sen lahjan ostaa jos se niin tärkeää on parisuhteen kannalta, se lahja!?

Entäpä jos nainen menisi töihin ja mies hoitaisi sitä vauvaa. Ja mies kävisi sinun tilipussillasi. Tasa-arvoa tässä asiassa huutavat naiset, joiden palkkapussi on huomattavasti pienempi kuin miehen. Mieheni jää kohta taaperon kanssa kotiin. Minä pystyn elättämään perheeni ja olen siitä ylpeä! Meillä on muuten ihan omat tilit ps. Minusta on huvittavaa, että esim. lahja miehelle ostetaan sieltä yhteiseltä tililtä - miehen rahoilla.

Millä mies sen sulle ostaa? sun rahoilla? Voi miten huvittavaa!

Me asutaan mun omistamassa omakotitalossa josta ei ole penniäkään velkaa, mulla on myös säästöjä, mutta niillä en ruokaa ostele. Talon ja rahat olen perinyt vanhemmiltani.



Jos mies sanoin mulle että mä en "sua elätä", niin mä sanoisin sille että, "ok, rupea maksamaan sitten vuokraa, et sinäkään täällä ilmaiseksi asu".

vaan lapsia voi olla jopa 3 tai enemmän.

Silloin ei puhuta enää parista vuodesta, vaan 10 ->

No, ei sitä kerry paljon kolmesta vuodestakaan minkä on lapsen kanssa kotona!

eläkkeet Taas joku kampeaa tuota eläkeasiaa esiin. Eläkkeistä ei ole kuulkaa tässä maassa mitään takeita. Elämä on NYT. Olen kolmekymppinen, en aio surra tulevaa eläkettä tässä vaiheessa. Vaikka menisin palkkatöihin vasta nelikymppisenä, niin ehtisin vähintään 25 tehdä töitä.

25 työvuodesta ei paljon eläkettä kerry. Mutta onhan silloinkin kai joku sosiaaliturva olemassa vielä? Tai ehkä hoidat sitten jonkun lapsia vanhana palkkatyössä.

Joten aika pieni rahallinen menetys siihen nähden että saa kasvattaa omaa lastaan itse kotona.

joka panostaa lapsiinsa, mutta ei tiedä mikä panoksesta tulee tuotokseksi, ja miten ero työssäkäyvien vanhempien lapsiin näkyy?

Olenpa yllättynyt, miten aihe puhuttaa! Mutta sinänsä en halunnut tästä taas kerran kotiäiti/uraäiti-vääntöä ja omalta osaltani en osaa edes sanoa, kumpaa lajia olen. Varmaan uraäiti hoitovapaalla olisi oikea määritelmä. Itse asiassa en ymmärrä noita erillistalouksia silloinkaan, kun ollaan pitkässä suhteessa toiseen sitoutuneena vaikka lapsia ei edes olisi. Eli omalla kohdallani kotiäitiys ei ole edes se ainoa pointti tässä.



Joku kysyi, miksi meillä on eri tilit sitten, ja varmaan ihan aiheesta. Ihan vaan saamattomuuttamme, ne ovat jääneet ja ihan turhaan kun maksetaan ne muutamat eurot tilinhoitomaksuja turhaan. Tosin jotenkin on selkeämpää, kun palkat tulee eri tileille eri aikaan, niin hahmottaa paremmin sen mikä on todellisuus tulojen suhteen missäkin vaiheessa kuukautta. Mun "palkkani" tällä hetkellä on tietty tosi pieni mieheen verrattuna, mutta mitä sitten. Silloin kun hän oli työtön / teki pätkäkeikkoja (ei ollut lapsia silloin edes), oli mun tulot ihan eri luokkaa ja lainanmaksut meni kokonaan mun tuloista jne.



Minäkin olen koulutettu nainen, voisin elää "itsellisesti", mutta koska olen sitoutunut tuohon mieheen, niin tietty meillä on yhteinen talous. Lapsia tai ei. Ja etenkin nyt kun lapsia, koska hoitovapaa yhteisen lapsen hoitamiseksi on syy, miksi perheen kokonaistulot ovat nyt jonkin aikaa pienemmät. Meillä ei toinen syö sisäfilettä ja toinen maksalaatikkoa, noin niikuin vertauskuvauksellisesti.



AP

Entäpä jos nainen menisi töihin ja mies hoitaisi sitä vauvaa. Ja mies kävisi sinun tilipussillasi. Tasa-arvoa tässä asiassa huutavat naiset, joiden palkkapussi on huomattavasti pienempi kuin miehen. Mieheni jää kohta taaperon kanssa kotiin. Minä pystyn elättämään perheeni ja olen siitä ylpeä! Meillä on muuten ihan omat tilit ps. Minusta on huvittavaa, että esim. lahja miehelle ostetaan sieltä yhteiseltä tililtä - miehen rahoilla.

Millä mies sen sulle ostaa? sun rahoilla? Voi miten huvittavaa!

Eli kun mamma loisii pehmo-velourverkkareissa kotona ja mies tuo rahan yhteiselle tilille ja nainen ostaa sillä rahalla miehelle lahjan (sweet), niin onhan se vähän hassua. Jos taas mies ostaa lahjan sille rouvalle, joka lataa tiskikonetta niissä pehmoveloureissa 10 vuotta ja palstailee av:lla puolet päivästä, niin eikö se mies nyt kuitenkin vähän enemmän itse tienaamaansa käytä, vai?

Eikö tän viestin kirjoittanut just pyrkinyt välttämään tätä tilannetta menemällä vuorostaan itsekin töihin vähän tienaamaan?

Ai niin, mut kun se rouva tekee niiiiin arvokasta työtä kotona! Ja siis ai niin oikeasti, unohdin ihan tän palstan luokkarakenteen: Jos se äippä haluaa ostaa sen kellon miehelleen, niin nostaa vaan omalta osaketililtään vähän hilloa tai jos jotain vähän isompaa, niin sitten myy jonkin kymmenestä sijoitusasunnosta. Ihan omia valintoja nää on ja kaikilla on mahdollisuus :)

on elämäntapavalinta. On haluttu hankkia lapsia ja niiden vuoksi pitää joitakin asioita tehdä. Palkkatyö on toinen juttu.

Niin paitsi, että jos pienten lasten perheet ja etenkin äidit pistetään niin ahtaalle, että lapsia ei vaan haluta enää tehdä ovat yhteiskunnalliset seuraukset vähän toiset kuin se, että vaikkapa asuntoautomatkailu ei enää yhtäkkiä kiinnostakaan ketään.

Ei sitä toisten rahoilla elä kuten omillaan, viakka kuinka olisi miehen "lupa". Naiset ihan vapaaehtoisesti sästävät omista tarpeistaan perheen hyväksi. Työssä käyvät, eli itsensä elättävät naiset ovat onnellisempia ja jopa terveempiä, vaikka ehkä väsyneitä, mutta niin ovat kotiäiditkin.

Entäpä jos nainen menisi töihin ja mies hoitaisi sitä vauvaa. Ja mies kävisi sinun tilipussillasi. Tasa-arvoa tässä asiassa huutavat naiset, joiden palkkapussi on huomattavasti pienempi kuin miehen. Mieheni jää kohta taaperon kanssa kotiin. Minä pystyn elättämään perheeni ja olen siitä ylpeä! Meillä on muuten ihan omat tilit ps. Minusta on huvittavaa, että esim. lahja miehelle ostetaan sieltä yhteiseltä tililtä - miehen rahoilla.

Millä mies sen sulle ostaa? sun rahoilla? Voi miten huvittavaa!

Eli kun mamma loisii pehmo-velourverkkareissa kotona ja mies tuo rahan yhteiselle tilille ja nainen ostaa sillä rahalla miehelle lahjan (sweet), niin onhan se vähän hassua. Jos taas mies ostaa lahjan sille rouvalle, joka lataa tiskikonetta niissä pehmoveloureissa 10 vuotta ja palstailee av:lla puolet päivästä, niin eikö se mies nyt kuitenkin vähän enemmän itse tienaamaansa käytä, vai? Eikö tän viestin kirjoittanut just pyrkinyt välttämään tätä tilannetta menemällä vuorostaan itsekin töihin vähän tienaamaan? Ai niin, mut kun se rouva tekee niiiiin arvokasta työtä kotona! Ja siis ai niin oikeasti, unohdin ihan tän palstan luokkarakenteen: Jos se äippä haluaa ostaa sen kellon miehelleen, niin nostaa vaan omalta osaketililtään vähän hilloa tai jos jotain vähän isompaa, niin sitten myy jonkin kymmenestä sijoitusasunnosta. Ihan omia valintoja nää on ja kaikilla on mahdollisuus :)

Katsos kun kaikki eivät loisi kotona vuosia, vaan hoitavan lapset tiettyy ikään kotona ja sitten palaavat töihin ja kunnon miehet myös osaavat arvostaa sitä.

On se kurjaa kun joidenkin elämä karahtaa yhteen lahjaan, kertoo paljon elämänarvoista! "En voi jäädä kotiin, mulla ei ole varaa ostaa lahjaa miehelleni, kotihoidontuki on ihan liian vähän miehen lahjaan, pitää olla arvokasta ja omia säästöjä mulla ei ole" Nyyh..

Todella säälittävää, ei voi muuta sanoa.

perheissä, joissa eletään erillistalouksissa selvitään jostain elämän kriisitilanteista. Jos lapsi esim. sairastuu syöpään tms. vammautuu kolarissa tms. Hänen sairaalassa olo, hoidot, kuntoutus jne. vaatii toisen vanhemman täyden työpanoksen. Miten tällaisesta selvitään, kun kumpikin kyttää vain omia tulojaan? Miten tällaisen lapsen hoito järjestetään?



Entä jos toinen puolisoista sairastuu, eikä kykene työelämään. Otetaanko välittömästi ero?



Töissä käyvillä naisilla on keskimäärin 20% pienemmät tulot kuin töissä käyvillä miehillä. Minun mieheni tulot ovat hänen työstään kolminkertaiset verrattuna minun palkkaan (sosiaali- ja terveysala). Koulutus meillä on samantasoinen (amk). Ja ihan yhtä arvokasta työtä väitän tekeväni kuin mieheni. Itseasiassa minun työni hyödyttää huomattavasti laajempia ihmisjoukkoja, kun taas mieheni työ hyödyttää suoraan ainoastaan hyvin marginaalista porukkaa (verotulojen kautta toki suurempaa porukkaa).



Lisäksi yhden lapsen päivähoito maksaa yhteiskunnalle noin 1000€ kk. Verotulot saa olla aika suuret, että oikeasti ne kustantaa vaikka kahden lapsen päivähoidon+kaiken muun mitä verotuloilla kustannetaan (terveydenhuolto, tiet yms.) Eli yhteiskunnalle olisi PELKKIÄ VEROTULOJA ajatellen hyödyllisempää, että lapset hoidettaisiin kotona.



Lisäksi jos verotuloja ajatellaan

Omasta ystäväpiiristämme olen ainoa akateeminen äiti, joka edelleen kotona. Lähes jokaisen muun perheen isä on minulle vaivihkaa sanonut, miten kiva olisi, jos vaimo olisi enemmän kotona. Tuntuu, että miehistäkin löytyy niitä, jotka mielellään "elättäisivät" koko perheen, mutta naiset ei halua "armopullia". Oma mies on tosi iloinen ja ylpeä siitä, että hän saa "elättää" minut, hänestä hänen tehtävänsä on tuoda rahaa ja minun tehtäväni pyörittää kotia.

Minä taas en ole tavannut ensimmäistäkään miestä joka haluaisi tai olisi edes mielissään siitä että puoliso jää kotiäidiksi

Isä

Noista palkkaeroista vielä. Tuo naisten huonompi palkka on usein kompastuskivi ja joskus myös tekosyy välttää omia rahoja. Kysynkin, miksi se elintaso pitäisi valita sen isompituloisen mukaan? Miksi ottaa niin isoa lainaa, että sen pienempituloisen palkasta menisi kohtuuton osuus "oman puolikkaan" maksamiseen? Näihän se ajatusmalli tuntuu menevän, että mitä pienempi palkka, sitä vähemmän vastuuta.



Kärjistetty esimerkki: henkilö a opiskelee suht pitkään, valmistuu hyvään ammattiin ja painaa pitkää päivää joka alkaa näkyä myös tilipussissa. Hänen puolisonsa henkilö b on osa-aikainen varaosamyyjä. He ottavat hurjan asuntolainan, koska henkilö b haluaa 200-neliöisen hirsitalon. Tietenkään hänen palkkansa ei riitä edes puoleen lainanlyhennyksistä, siispä yhteiset rahat. Pian ollaan tilanteessa että henkilö a on maksumies, painaa entistä pidempää päivää ja henkilö b nauttii lyhyistä työpäivistä ja vähästä vastuusta, eikä joudu miettimään mistä rahat hirsilinnaan todellisuudessa tulee, koska "kaikki meillä on yhteistä".



Kärjistystä, tiedän, mutta omat rahat sisältää vastuun: ei aleta elää elintasoa, johon minun palkkani ei riitä. Ei siis oteta niin isoa lainaa ettei se pienempituloinen pystyisi maksamaan puolta siitä. Eikä osteta niitä 300 euron kenkiä, ellei rahat riitä. Ja jos ei riitä, on oltava valmis etsimään parempipalkkainen työpaikka.



Ei palkkaerot automaattisesti tarkoita "kahta eri elintasoa perheessä". Elintaso vaan valitaan alun alkaen sen mukaan että molempien rahkeet riittävät siihen.

Molemmilla on omat tilit ja omat rahat. Asuntolaina maksetaan puoliksi. Muut elämiskulut on jaettu löyhästi puoliksi, tyyliin sähkölasku sulle - öljylasku mulle. Ruokakaupassa maksetaan kai suunnilleen vuorotellen, tosin tästä ei kumpikaan pidä kirjaa. Jos ollaan ulkona syömässä, välillä maksaa toinen ja välillä toinen. Mitään sentintarkkoja laskelmia emme harrasta. Lasten menot ovat yhteisiä, molemmat ostamme mielellämme lapsille vaatteita ja muuta tarpeellista eikä näistäkään tehdä laskelmia, tosin näppituntumalla taidan olla minä jonka mukaan useammin tarttuu joku turha lelu kauppareissun yhteydessä.



Kumpikin vastaa itse omista henkilökohtaisista menoistaan, esim. vaatteista, omasta puhelinlaskusta ja ns. turhuuksista. Jos tekee hirveästi mieli ostaa ne ihanat halvat 300 euron kengät, voi ne ostaa jos omalla tilillä on rahaa. Jos ei ole rahaa, niin sitten säästetään ja tingitään jostain muusta. Hyvin yksinkertaista. Itse ostaa täräytin äskettäin erittäin kalliit harrastusvälineet ( hinta nelinumeroinen luku), asia johon yhteisten rahojen politiikkaa elävät kaverini eivät pystyisi. Olin systemaattisesti säästänyt tätä varten eikä ostokseni hetkauttanu tai huonontanut vaimoni tai perheemme taloutta.



Systeemin edut





koskaan ei tarvitse kysellä lupaa ostamisiin

kumpikin panostaa yhtä paljon asumiseen, kumpikaan ei ole ns. elätti

kummankaan ei tarvitse kärsiä toisen heräteostoksista, esim. "koko perhe elää kaurapuurolla koska isi halusi prätkän"

-rahasta ei riidellä, yksinkertainen systeemi

-vastuu rahankäytöstä säilyy, kun ei voi törsäillä toisen tiliin



Miten tämä on mahdollistettu?

-kumpikin nauttii kohtalaista (ei kuitenkaan erityisen muhkeaa) palkkaa ja on hankkinut hyvän ammatin

-asumismenomme on kohtuulliset, ei siis ökykallista kämppää sadan vuoden maksuajalla

-kumpikin kannattaa tasa-arvoa, vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä



Lopuksi vielä mainittakoon, että totta kai kriisitapauksissa, esim. toisen jäädessä työttömäksi, autetaan toinen toista eikä jätetä nälkää näkemään saati tehdä velkakirjoja (?!). Perusoletus on kuitenkin se, että kumpikin on vastuussa perheen taloudesta.

Pakolliset laskut, ruokamenot yms. nyt tietenkin maksaa se, kellä rahaa on, eli hoitovapaalla ollessani mies. Mutta sitten mun omat menot...Niin, kyllä kampaaja, meikit, harrastusmenot (joita on paljon!!) ovat ihan mun omia menoja eivätkä "perheen" menoja...Tienaan töissä ollessani aika hyvin ja olen tottunut satsaamaan myös itseeni. Hoitovapaalla ärsytti, kun osaan menoista olisi joutunut pyytämään mieheltä apua. Tietenkin pystyin tinkiä joistain menoista ja onhan minulla säästöjäkin, mutta pointti on se, että kyllä tilanne oli minusta erittäin kiusallinen ja ahdistava. Olin kuitenkin hoitovapaalla 2 vuotta, ja se on aika pitkä aika kituutella!! Mies ei menoistani huomautellut, mutta tuskin olisi ihastunut, jos olisi joutunut vaikkapa maksamaan kuukausittain hevoseni ylläpidon + muut siitä koituvat kulut n.600e/kk:)

Jos on omat tilit, niin ei se tarkoita, etteikö silti yhdessä oltaisi vastuussa perheestä.

Oma raha ja kyky elättää perhettä miehen rinnalla, tuovat kyllä naiselle (miksei miehellekin...:) vapautta ja itsetuntoa.

Ja niin se vaan on, että jos toinen tienaa selvästi enemmän, niin kyllä sillä myös päätösvaltaa ostosten tekemisestä on enemmän. Tai sitten teillä on tosi omaisuuksia tienaavia ukkoja, jos voitte tosta vaan hyvällä omallatunnolla käydä ostamassa vaikka tonnilla harrastusvälineitä ja vaatteita, kun siltä tuntuu, eikä toinen kommentoi ollenkaan. Epäilen:D

Mutta kun on oma tili, jossa itse tienattua rahaa, näin voi tosiaan tehdä!