23-vuotias äiti, ja kohdellaan kuin 18-vuotiasta

Mun mielesta ollaan menossa taas ajassa taksepain jolloin lapset tehtiin varhaisessa vaiheessa ja nyt ruvetaan katseleen 30v ensisynnyttajia sillatavoin kuin nuoria aiteja ennen katsottiin :) ihmetellen ja kummastellen.



Kun mina sain esikoiseni mieheni kanssa olin 18v, jo silloin oli jo "normaalia" etta oli nuoria aiteja, eika asiaan suhtauduttu paheksuvasti. muutama vuosi sita ennen oli viela reaktio "oho".



ika ei kerro huonosta ja hyvasta aidista. minulla esim oli samanikainen ystava jolla samanikaiset lapset, meilla meni hyvin ja kaikki hyvin. heilla ei..lapset kulki paskasissa vaatteissa, kamppa oli kuin kaatopaikka....



ja tiedan mina vanhempiakin ihmisia jotka ovat honoja vanhempia....monia

Päiväkodin vasu-keskustelussa hoitaja sekosi sanoissaan ja nauroi perään: "niin tehän voisitte olla mun lapsiani...jo ikännekin puolesta!" Kumma kun tälläisestä ei saisi loukkaantua (yleinen neuvo nuorille äideille), kuitenkin aika törkeä heitto.



Biologisesti paras aika saada lapset on hieman yli kaksikymppisenä. Se on fakta, joka ei muutu miksikään siitä, että meidän kulttuurissamme on normaalia saada lapset 30-40-vuotiaana.



Ps. Ikävää kritisoida ap:n tyyliä kirjoittaa. Minä olisin enemmän huolissani jos parikymppinen ihminen kirjottaisi kuin nelikymppinen!

viettänyt omaa itsenäistä elämää, kun 15 vuotiaana muutin omilleni (vanhemmat kuoli, opiskelut yms...eli ei kannata alkaa huoltajaani nyt haukkumaan kun noin nuorena päästi muuttamaan)Lasta ehdimme mieheni kanssa yrittää 2 vuotta, mikä tuntui pitkältä ajalta...varsinkin kun siinä välissä hoidettiin mun syöpää.Ja hoidoilla sai paranemisen jälkeen esikoinen alkunsa.

Sinunko mielestä ainoa pätevä kypsyyden mitta on korkeakoulututkinto? Muuten olet elämästä mitään tietämätön, jos et ole hikoillut itsellesi maisterin papereita?



Kyllä, olen lähihoitaja ja "teiniäiti".

on jo mummuäiti niin olisiko omissakin asenteissa parannettavaa?

En voi käsittää miten kiehut jos sinua pitää teininä, olethan sinä ihan lähellä pariakymppiä, mutta ota huomioon että olet yhtälailla "mummoäitiä".



Turhaan riehut toisten kunnioittamisesta, kun itseltäsikin se puuttuu.



T. 3- kymppinen vauvan äiti, joka ollut äiti myös sinun ikäisenä. Kompit lähtee numerolle 3.

Jos tässä jotain pitää syyttää asenteista niin se on sinä, ap.

Olen 21v, 2 lapsen äiti ja toisinaan ikääni ihmetellään, mutta asiallisesti. Omalla käyttäytymisellä on aina PALJON osuutta tälläisiin asioihin. Esim. "mummomammattelu" ei osota minkäänlaista kunnioitusta vanhempia äitejä kohtaan..

Ei meiltä vanhemmilta äideiltä ala kunnioitusta saamaan arvostelemalla meittä. Tuo mummomammattelu on ihan tavallista, samoin kun se, että väitetään nuorten olevan paljon parempia äitejä.

Nuo asenteet kyllä paistavat joistakin läpi todella räikeästi ja putkahtelevat sivulauseissa esiin.

Itse olen tutustunut nuoriin ja vanhoihin äiteihin enkä ole huomannut iällä olevan vaikutusta äitiyteensä. Asenteilla ja arvoilla enemmänkin.

Päiväkodin vasu-keskustelussa hoitaja sekosi sanoissaan ja nauroi perään: "niin tehän voisitte olla mun lapsiani...jo ikännekin puolesta!" Kumma kun tälläisestä ei saisi loukkaantua (yleinen neuvo nuorille äideille), kuitenkin aika törkeä heitto. Biologisesti paras aika saada lapset on hieman yli kaksikymppisenä. Se on fakta, joka ei muutu miksikään siitä, että meidän kulttuurissamme on normaalia saada lapset 30-40-vuotiaana. Ps. Ikävää kritisoida ap:n tyyliä kirjoittaa. Minä olisin enemmän huolissani jos parikymppinen ihminen kirjottaisi kuin nelikymppinen!

Minunkin kuopukseni hoitaja on samaa ikäluokkaa oman äitini kanssa, voisi olla minunkin äitini. Eikä se loukkaa minua ollenkaan.

Ennakkoluuloja minulla kyllä aluksi oli hoitajan ikää kohtaan ja olisin toivonut nuorempaa hoitajaa, mutta onneksi ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi ja hoitaja oikein hyväksi lapselleni :)

t. 38-v mummoäiti :)

akateemisuus ei suoraan korreloi kypsyyttä. Tunneäly on eri asia kuin akateemisesti koulutettu.

Ja se, että ihmisen ystäväpiiriin valikoituu vain yhtä ihmistyyppiä kertoo jotain nim. henkilöstä.

Olen valmistunut ammattikorkeakoulusta hyvin arvosanoin. Se, että en aikoinani valinnut, tai hakenut yliopistoon oli omaa laiskuutta, ei kyvykkyyttä. Näillä akateemisesti koulutetut haluavat usein todistella omaa pätevyyttään asiaan kuin asiaan papereillaan. Se on mielestäni huvittavaa. :)

Jokatapauksessa, olen kävelevä stereotypia ja ehkä kohta myös opin elämään asian kanssa ja kestän "ne" katseet. :P

AP

Tosin jo se, että olet amk:n vain käynyt, etkä työelämässä ehtinyt olla, voi muiden silmissä luokitella sinut sellaiseksi, ettet elämää ole juurikaan kokenut.

Johan itsekin tuossa puolustelet itseäsi, miksi et ole korkeakouluun hakenut. Ehkäpä näet muiden silmissä arvostelua, koska olet itse epävarma ratkaisuistasi?

Tiesit kai, että amk ON korkeakoulu? Jos olet itse jonkinsortin koulutuksen käynyt niin luulisi sinun tuollaisen asian tietävän ;)

mitenkään oudosti tai ainakaan ikäsyistä. Nuoruuteen kuuluu epävarmuus ja toisten ihmisten liika tulkitseminen.



Itse olen 36-vuotias ja kahden pienen äiti. Muakin katsotaan perhekerhossa "kummallisesti", jos tarkkaan alan analysoida. Siellä on omat sisäpiirit ja kaikki kyttää toisiaan. En ota sitä henkilökohtaisesti. Se vaan on sellaista porukkaa ja en ole löytänyt sieltä juttuseuraa, joten en jaksa käydä enää.

Unohtuuko se eletty elämä oikeasti noin pahasti?



Itsekin olen 23-vuotias ja ihan eri ihminen kuin 18-vuotiaana. Viisi vuotta on lyhyt aika elämästä joo, mutta tässä vaiheessa siinä ajassa kypsyy huimasti. Tämä viisi vuotta on ollut sitä aikuistumisen aikaa, itsenäistymistä opiskelujen ja vanhempien luota muuton myötä.

ei mua ole milloinkaan arvosteltu tai katsottu kieroon nuoren ikäni takia. olin 23 kun saimme aviomieheni kanssa vauvan, meillä oli takana opiskelija elämä, opiskelut, yhteistä taivalta 6 1/2 vuotta, vakituiset työt, itse täysin ulkoa ja sisältä remontoitu omakotitalo. lapsemme oli tarkoin harkittu ja toivottu,yritystä oli vuoden verran.



oma lähipiirini koostuu pääosin noin kolmekymppisistä lapsellisista perheistä,sekä muutamasta lapsuuden ystävästäni. he,sukulaiset tai kukaan vieras ei ole koskaan kommentoinut ikääni hankkia lapsi, saati sitten ainakaan negatiivisesti.



oma "fiksu" neuvoni on, jota itse käytän tarpeen tullen muissa asioissa, ole itse hieman "ylitsepursuavan" itsevarma, kovinkaan moni ei yllättäen jatka katseluaan/arvosteluaan.. anna sen näkyä koko olemuksesta ettei pätkääkään kiinnosta muiden mielipiteet, ja jatka harrastusta lapsen vuoksi jos hän siitä nauttii. hanki/ota vastaan oikeat ystävät toisaalta.



itse en käy missään vauvakokoontumisissa. en kestäisi varmaan puolta minuuttia sitä lapsi määrää ympärillä ja lässyttäviä äitejä, ja juu, en ole ollenkaan lapsirakas, oma lapsi ja läheisten lapset eri asia :)

Eikö sun mielestä voi elää "täysipainoista" elämää jos on lapsia? En ole mielestäni mistään jäänyt paitsi ja olen löytänyt paikkani maailmasta:olen ja haluan olla äiti :) Olen nuori, jaksan touhuta lasteni kanssa enkä halua päästä lapsistani eroon (kamala lause).Ja enköhän ehdi tässä samalla katsella maailmaa? Lapset ei ole estänyt mua tekemästä/näkemästä mitään haluamaani. T:Se 3:n lapsen nuori äiti

Eikö sun mielestä voi elää "täysipainoista" elämää jos on lapsia? En ole mielestäni mistään jäänyt paitsi ja olen löytänyt paikkani maailmasta:olen ja haluan olla äiti :) Olen nuori, jaksan touhuta lasteni kanssa enkä halua päästä lapsistani eroon (kamala lause).Ja enköhän ehdi tässä samalla katsella maailmaa? Lapset ei ole estänyt mua tekemästä/näkemästä mitään haluamaani. T:Se 3:n lapsen nuori äiti

esikoiseni oli 11 v kun ptkään odotettu tyttömme syntyi =) kyllä siinä sai olla KUULEMASSA KAIKKEA maan ja taivaan väliltä,vierailta ihmisiltä =)ei ole koskaan oikean ikäinen äiti =)TYYLI:Voi hyvänen aika nmillä se tyttö raukka lapsen elättää kunei ole ammattiakaan.OLIS NYT ELÄNY NUORUUTTAAN EKAKS ...TAI kyllä sinä olet jo aika vanha äiti kun tyttösi pääsee kotoa pois ja miksi yksi lapsi ei riittänyt...HOHHOIJAA=)E n ole muuten vastannu kelleen mitään,ei nääs kuulu kelleen meiän perheen asiat!nautitaan me lapsistamme(vaikka ollaan liian vanhoja /nuoria =))

Tuetaan toisiamme, lopetetaan löpinät - samassa veneessä ollaan kun kasvatetaan tulevaisuuden toivoja. Kiitos, ja hyvää iltaa kaikille. Nuorille ja vanhoille.

Ihan selvä juttu. Ihmiset kammoavat nuorta äitiä, varsinkin, jos lapsi on mulatti. Kyllähän se usein kertoo jotain ihmisestä, jos on mennyt sekaantumaan esim. afrikkalaiseen.



Ja tämä ei ole mitään ilkeyttä! On vain liian paljon niitä ns. mamupatjoja, joilla ei oikein ole sitä elämänhallintaaa. En itse ainakaan haluaisi tällaista ihmistä lähelleni.



Ja ennen kuin alkaa väittely, tunnen yhden tällaisen "ap:n", eli 23-vuotias suomalaistyttö ja afrikkalainen mies, heillä yksi lapsi. Kaikki menee hienosti ja toinen lapsi tulossa. Mutta sitten on paljon niitä ikävämpiä esimerkkejä.



Se nyt vain on faktaa, että afrikkalaiset miehet ovat suurimmaksi osaksi pettureita tai muuten rikollisia.

Miksi ihmisille on aina niin tärkeää mitä muut ajattelevat jne....Sinä kuitenkin tiedät itse parhaiten että olet hyvä äiti.

Antaa muiden muikistella miten haluaa.

kolmen lapsen äiti kun tutustuttiin. Itse olin 38 v. Ikä ei tullut mainintaa kummemmin puheeksi, olimme tasaveroiset. En ikinä kokenut olevani mummomamma enkä pitänyt häntä teiniäitinä.



Nykyään nähdään harvoin kun tämä kaverini muutti täältä pois.



Anyway, minä koen että sulla on asenteessa vikaa ap. Arvioit toisia iän mukaan ja saat samaa kohtelua muilta.



Ai niin, yksi läheisimmistä ystävistäni on saanut 18 v mulattilapsen, oli 1-vuotiaan äiti kun tutustuttiin. Jos ihmisen kanssa synkkaa tuollaiset tekijät ovat merkityksettömiä mielestäni.

Unohtuuko se eletty elämä oikeasti noin pahasti? Itsekin olen 23-vuotias ja ihan eri ihminen kuin 18-vuotiaana. Viisi vuotta on lyhyt aika elämästä joo, mutta tässä vaiheessa siinä ajassa kypsyy huimasti. Tämä viisi vuotta on ollut sitä aikuistumisen aikaa, itsenäistymistä opiskelujen ja vanhempien luota muuton myötä.

että poikkean liiaksi normista, koska olen alle 30-vuotiaana saanut esikoiseni. Olin 20, kun esikoiseni syntyi, ja arvostelijoiden kärkikastissa olivat ensimmäisinä a) anoppi, joka sai esikoisensa eli mieheni ja lasteni isän 17-vuotiaana, b) mummoni, joka sai esikoisensa eli minun äitini 16-vuotiaana, ja c) neuvolan terveydenhoitaja, 53-vuotias lapseton naispuolinen henkilö. Kaksi ensimmäistä pyörsivät lopulta sanansa, kun esikoisemme oli maailmaan päässyt, kolmatta en jaksanut kovin kauaa ihmetellä ja kuunnella, joten kun oli joka tapauksessa muutettava opiskelijayksiöstä pois, valitsimme asuinpaikkamme niin, että pääsimme vaihtamaan neuvolaa.



Nykyään olen 26-vuotias kahden lapsen äiti, ja on niitä kaikenlaisia kommentteja kuultu tässä matkan varrella, suurin osa ihan tuikituntemattomilta ihmisiltä. Tähän on varmasti vaikuttanut sekin, että näytän oikeasti ikäistäni nuoremmalta, kaiketi pienikokoisuuteni vuoksi - vielä vuosi sitten, kun matkustin yksin bussilla, bussikuski veloitti minulta lapsen hinnan. Täällä julkisen liikenteen lapsen ikäraja on 12 vuotta. Kuopus syntyi kaksi vuotta sitten, ja aina kun hänen kanssaan olin kahdestaan liikkeellä (tai esikoinen oli jossakin kauempana, esim. perhekerhossa tms.), tuntemattomat ihmiset tulivat muikistelemaan, että onpas söpö lapsi ja ihanaa kun tehdään nuorena lapsia ja tämähän on varmasti sinun esikoisesi. No, kun ilmoitin, että esikoinen on jo 4-vuotias (tai se 4-vuotias kirmasi paikalle äitiä huutaen), ihmisten ilmeet muuttuivat hämmentyneiksi ja/tai epäuskoisiksi. Kaupassa on tultu päivittelemään, että miten voi hoitaa vauvaa tuollaisten korvisten kanssa (satuinpa kerran huvikseni laittamaan kauppaan vähän roikkuvat korvikset), ja eikö pelota että kaadun korkokengillä vauva sylissä. No, mä en yleensä kotioloissa pidä korviksia lainkaan, enkä ainakaan liiku kotona korkokengät jalassa. Kun olen komentanut esikoistani jossakin julkisella paikalla, esim. bussipysäkillä kieltänyt häntä hyppimästä autotielle ja kädestä pitänyt vieressäni hyppimisen estääkseni, kun kaksi varoitusta ei ole mennyt perille, on luvattu tehdä poliisille pahoinpitelyilmoitus ja mitä kaikkea muuta. Ilmiselvä pahoinpitely, kun en päästänyt lastani autotielle seikkailemaan. Kantoliinaa on ihmetelty (ihasteltu myös), samoin sitä, ettei perheellämme ole autoa vaan liikumme kävellen tai julkisilla. Jostain syystä joillain ihmisillä on se käsitys, ettei lasten kanssa voi mennä bussiin ollenkaan. Ainoa, mistä ei ole moitittu koskaan, kehuttu vain, on kestovaippojen käyttö ja niiden itse ompeleminen.



Ja ne mulkoilut, ne ovat ihan totisinta totta eikä mitään kuviteltua. Niissäkin on useampi "alalaji" - on ne hiukan ihmettelevät tuijotukset, joita luodaan keskivertoa nuorempiin tai vanhempiin äiteihin, ja näitä harrastaa yleensä ne keski-ikäiset, lastenlapsia jo haikailevat naiset; sitten on ne paheksuvat mulkaisut, joita luodaan juoppoihin ja muihin epämääräisinä, tyhminä ja vääränlaisina pidettyihin ihmisiin, ja näitä harrastavat eniten keski-ikäiset, jo eläkeikää lähestyvät vihaiset naiset; on uteliaan ilahtuneet katseet, joita luodaan sellaisiin ihmisiin, joiden havaitaan jollain tapaa kuuluvan samaan ryhmään kuin itse kuulutaan, ja näitä tulee eniten muilta nuorilta vanhemmilta, niin isiltä kuin äideiltä.



Meidän perheellemme tosin on käynyt niin, kun olemme jo vuosia asuneet tässä samalla asuinalueella ja kulkeneet samoilla bussilinjoilla, käyneet samoissa paikoissa jne., että perheemme on alettu tunnistamaan. Bussikuskit tietävät, että esikoiseni kulkee itsenäisesti etuovesta (täällä bussimaksu maksetaan yli 4-vuotiaista), ja että jos hänen bussikorttinsa täytyy ladata, olen sujauttanut latausrahat kortin suojana olevan kotelon ja kortin väliin (kuskit ottavat rahat siis tästä ilman erillistä mainintaa ja tekevät latauksen, vaikken ehtisikään keskiovelta vaunujen luota paikalle). Yksi samalla linjalla usein kulkeva vanhempi rouva muistaa joka kerta mainita, miten reipas esikoiseni on, ja miten hän onkaan taas kasvanut, vaikka olisimme kulkeneet samalla bussilla viimeksi eilen. Jos olen ilman lapsia liikkeellä, niin kuskit kuin muut vakiomatkustajat saattavat kysellä, mihin olen lapset jättänyt, ja kun esikoiseni ihmettelee ääneen, miten bussin ovet voivat aueta itsestään, kuski kiiruhtaa selittämään, että hänellä on ratin vieressä nappi, josta hän voi ovet avata, ja että se on vähän niinkuin television kaukosäädin. Mulkoiluja tulee enää lähinnä silloin, kun liikumme jossakin normaalin, arkisen elämänpiirimme ulkopuolella.

Täälläkin 23 vee äityli, enkä kyllä koe olevani mienkään erityisen nuori äiti. Äiti vain. :)



Tai siis en koe että ikäni määrittelee minua millään lailla äitinä.. tai ihmisenä muutenkaan.



Ehkäpä juuri siksi en ole saanut mitenkään kummeksuntaa keneltäkään.. tai en vain ole ajatellut koko asiaa. :)

Olen 21v, 2 lapsen äiti ja toisinaan ikääni ihmetellään, mutta asiallisesti. Omalla käyttäytymisellä on aina PALJON osuutta tälläisiin asioihin. Esim. "mummomammattelu" ei osota minkäänlaista kunnioitusta vanhempia äitejä kohtaan..

Itsekin sain esikoiseni 23 v iässä enkä kokenut millään tapaa olevani nuori äiti tai kenenään katseiden kohteena missään. Toisaalta en itsekkään arvostellut toisia äitejä heidän ikänsä perusteella, kuten sinä teet mummo-mammattelemalla. Jotenkin tulee mielikuva että olet itse epävarma omasta äitiydestäsi?

Nyt olen saavuttanut kvuailemasi mummomamman iän kun 36 vuotiaana kehtasin vielä iltatähden saattaa maailmaan. Edelleenkään en iän perusteella äitejä arvostele, mutta kaltaistasi arvostelijaa saattaisin hiukan säälivästi vilkaistakin eikä sillä ole mitään tekemistä ikäsi kanssa!