23-vuotias äiti, ja kohdellaan kuin 18-vuotiasta

itse olen 45v enkä koe, että minua olisi kovin erilailla kohdeltu 5v sitten. Jolloin minulla oli pieni vauva ja taapero.

haukkua toisia mummomameiksi?



T: Se 25v, joka tosin juuri täytti 26 ja vauvakin tulee vuoden.

Olen 21v, 2 lapsen äiti ja toisinaan ikääni ihmetellään, mutta asiallisesti. Omalla käyttäytymisellä on aina PALJON osuutta tälläisiin asioihin. Esim. "mummomammattelu" ei osota minkäänlaista kunnioitusta vanhempia äitejä kohtaan..

lapsen. Ymmärrän kyllä että vahinkoja sattuu ja niistä on kannettava vastuu mutta 3 lasta 23v on kauhistus. Aika jolloin pitäisi katsella maailmaa ja löytää paikkansa menee lasten hoidossa, kun niistä ei sitten enää koskaan pääse eroon.

Eikö sun mielestä voi elää "täysipainoista" elämää jos on lapsia? En ole mielestäni mistään jäänyt paitsi ja olen löytänyt paikkani maailmasta:olen ja haluan olla äiti :) Olen nuori, jaksan touhuta lasteni kanssa enkä halua päästä lapsistani eroon (kamala lause).Ja enköhän ehdi tässä samalla katsella maailmaa? Lapset ei ole estänyt mua tekemästä/näkemästä mitään haluamaani. T:Se 3:n lapsen nuori äiti

ja ehdinpähän olla lasteni elämässä luultavasti pidempään, jos elinvuosia lasketaan :)

Minä sain esikoisen 19 vuotiaana. Minulle se oli sopiva ikä ja hankimme heti toisen lapsen perään. Ei kiinnostanut mennä mihinkään vauvajuttuihin kun kaikki muut oli niin vanhoja siellä. Ei se ikä nyt mitään mutta ne puheet! Ei minua kiinnostanut koko päivää puhua vaan vaippaihottumasta ja imettämisestä. Olisin halunnut aikuisia tavatessani puhua maailman asioista. Aina katottiin kieroon jos suuni kehtasin avata... Nyt olen 32v ja meillä on neljä lasta. Sain nuorimman vuosi sitten enkä ole kyllä nytkään mennyt mihinkään tuollaisiin juttuihin. Teemme lasten kanssa kaikkea muuta kivaa. Sen voi sanoa että minusta lapsen saaminen nuorena oli hyvä juttu. Olin paljon reippaampi silloin ja jaksoin touhuta lasten kanssa enemmän. Nyt mielummin annan lasten touhuta keskenään ja istun itse lukemassa kirjaa ja seuraan heidän touhujaan.

Vaan ehkä henkisestä ikätasosta?



Melko pian jo habituksen ja keskustelujen tason mukaan voi huomata, ettei elä toisen kanssa ihan samaa elämänvaihetta tai yleensäkään ole samanhenkinen.



Miten tämä "kova yritys" näkyi tämän 18-19 -vuotiaan äidin kohdalla, joka aiemmin kirjoitti? Mielestäni kova yritys on vuosien aktiivista raskaaksi hankkiutumista, mahdollisesti hoitoja tai ainakin tutkimuksia.

Eikö sun mielestä voi elää "täysipainoista" elämää jos on lapsia? En ole mielestäni mistään jäänyt paitsi ja olen löytänyt paikkani maailmasta:olen ja haluan olla äiti :) Olen nuori, jaksan touhuta lasteni kanssa enkä halua päästä lapsistani eroon (kamala lause).Ja enköhän ehdi tässä samalla katsella maailmaa? Lapset ei ole estänyt mua tekemästä/näkemästä mitään haluamaani. T:Se 3:n lapsen nuori äiti

Ehkä se tutkinnon suorittaminen neljässä vuodessa onnistuu tosi ahkeralta, mutta ei kaikilta.

Ratkaisuja voi olla erilaisia, mutta kyllä itse arvostan lapsetonta nuoruusaikaa, jolloin sai opiskellla rauhassa ja harrastaa. Kaikki harrastuksia ei ehdi täysipainoisesti enää 40-vuotiaana harrastamaan, jo ihan fyysisistä syistäkin.

koulutus ja työpaikkakin jo hankittuna.

kovin kunnioittavaa "mummomammattelu". Olen vain hieman turhautunut, se sallittakoon. Kaikki me joskus olemme. Pahoittelen!



Tunnustan myös osittaisen mulkoilun varmaan myös johtuvan siitä, että rakas vauvelini on puoliksi afrikkalainen...tosin hyvin vaalea sellainen. :)



Avauksellani tarkoitin ensisijaisesti sitä, miten nyky-yhteiskunnassamme hieman kummeksutaan nuorta äitiä, tai siis siinä ennen niin normaalissa lapsenteko iässä olevia mammoja.



Myönnän, että myös meidän nuorten joukossa on niitä epäkypsiä kappaleita, joita kyllä löytyy myös vanhemmissa ikäluokissa.



ap

Suhteessa muihin ikäisiinsä ja näihin vanhempiinkin?



Kieltämättä nuori äiti + mulattilapsi herättää tietttyjä stereotypioita ;)



Itse en hae lapsen harrastuksista itselleni seuraa. Käymme siellä (vauvauinti, muskari) lapsen takia, emme vanhempien sosiaalisten tarpeiden takia.



Minulla on omat kaverit ja ystävät, joista osa on samanikäsiä (30+) ja samalla koulutustaustalla olevia (akateemisia loppututkintoja 1-2, väitöskirja työn alla) ja muuten harrastuspiireistä valikoituneita.

mutta se on elämää lasten ehdoilla, koska olet viettänyt omaa elämää? 18v ei ole ehtinyt elää omaa itsenäistä elämää. Ja sillä että lapsista ei koskaan pääse eroon tarkoitan että vaikka lapset aikuistuvat olet heistä huolissasi koko loppuikäsi, halusit tai et, asuivat he naapurissa tai varsinkin silloin kun asuvat kauempana.



19

mutta jos olen niin tehnyt tai joskus teen, niin se johtunee sitten kateudesta. ;) Olisin halunnut lapsia mahdollisimman nuorena, mutta kymmenen vuotta jouduin odottamaan edes yrityksen aloittamista. Nyt on onneksi pulla uunissa lyhyen yrityksen jälkeen. :)

kuvittelet toisten katsovan sinua arvostellen.

Teineillä on kumma tapa kuvitella tuollaista.

Itsekin olen 23v kahden lapsen äiti. Esikoisen kun sain 19v iässä, vanhemmat äidit aivan päin naamaa kysyivät miksi halusin jo nyt pilata elämäni (wtf? pilata?) ja myös tokaisivat ettei tuollainen teini osaa edes lasta pitää sylissä. (normaalisti pidin sylissä). Että kyllä vain nuoria äitejä arvostellaan. On peräti käynyt niin että lastani on tultu ihastelemaan. Kun onkin saanut tietää että onkin minun lapsi, on lähdetty nokka pystyssä pois paikalta.

Ja eiköhän tuota tunnista arvostelevan katseen aika helposti. Sen huomaa siitä kun tuijotetaan pitkään ja hiljaa, nenäkin saattaa nousta vähän pystympään yms. Ei kaikki nuoret äidit ole vainoharhaisia. Vaan oikeassa.

akateemisuus ei suoraan korreloi kypsyyttä. Tunneäly on eri asia kuin akateemisesti koulutettu.



Ja se, että ihmisen ystäväpiiriin valikoituu vain yhtä ihmistyyppiä kertoo jotain nim. henkilöstä.



Olen valmistunut ammattikorkeakoulusta hyvin arvosanoin. Se, että en aikoinani valinnut, tai hakenut yliopistoon oli omaa laiskuutta, ei kyvykkyyttä. Näillä akateemisesti koulutetut haluavat usein todistella omaa pätevyyttään asiaan kuin asiaan papereillaan. Se on mielestäni huvittavaa. :)



Jokatapauksessa, olen kävelevä stereotypia ja ehkä kohta myös opin elämään asian kanssa ja kestän "ne" katseet. :P



AP

akateemisuus ei suoraan korreloi kypsyyttä. Tunneäly on eri asia kuin akateemisesti koulutettu.

Ja se, että ihmisen ystäväpiiriin valikoituu vain yhtä ihmistyyppiä kertoo jotain nim. henkilöstä.

Olen valmistunut ammattikorkeakoulusta hyvin arvosanoin. Se, että en aikoinani valinnut, tai hakenut yliopistoon oli omaa laiskuutta, ei kyvykkyyttä. Näillä akateemisesti koulutetut haluavat usein todistella omaa pätevyyttään asiaan kuin asiaan papereillaan. Se on mielestäni huvittavaa. :)

Jokatapauksessa, olen kävelevä stereotypia ja ehkä kohta myös opin elämään asian kanssa ja kestän "ne" katseet. :P

AP

Tosin jo se, että olet amk:n vain käynyt, etkä työelämässä ehtinyt olla, voi muiden silmissä luokitella sinut sellaiseksi, ettet elämää ole juurikaan kokenut.

Johan itsekin tuossa puolustelet itseäsi, miksi et ole korkeakouluun hakenut. Ehkäpä näet muiden silmissä arvostelua, koska olet itse epävarma ratkaisuistasi?

Ja se, että ihmisen ystäväpiiriin valikoituu vain yhtä ihmistyyppiä kertoo jotain nim. henkilöstä.

Ei tietty koulutustausta ole sama asia kuin tietty ihmistyyppi!

Vaikka kaveriporukkani koostuu toisaalta saman alan akateemisista ihmisistä (lähes kaikilla vielä puolisot samalta alalta ja monet samalta vuosikurssilta), ei ihmistyyppi todellakaan ole sama.

Harrastuspiirissäni tuttavat ovat todella monenlaisista taustoista. Yhden kaverin kanssa meillä on samanikäiset lapset, mutta meillä on ikäeroa 13 vuotta. Muutama kaverini on minua 20 vuotta vanhempia, muutamalla on suunnilleen minun ikäinen lapsi itsellään. Meitä kuitenkin pitää yhdessä yhteinen kiinnostuksen kohde, joka on tämä harrastus.

Opiskelukaveriporukassa taas sama ammattiala ja yhteiset opiskeluvuodet, samalla alalla työskentely ja saman ikäiset lapset ovat se yhdessä pitävä voima. Myös se, että olemme vähemmistösukupuolena alallamme, on jo opiskeluajoista lähtien pitänyt porukan tiiviinä.

Silti en kyllä mielestäni kohottele kulmiani tai tuijottele elämässään eri tavalla eläviä. Ainoastaan itsestään numeron tekevät tai muuten vouhottajat voivat ihan spontaaneita ihmetteleviä katseita kohdata.

27

mua katsotaan joskus jossain hassusti, kerran pari olen törmännyt sellaiseen äitiin, joka ei sitten millään halua puhua kanssani, vaikka avaisin keskustelun:D

pukeudun yleensä aika "teinisti" ja hienosti, joten voi johtua siitäkin, että se yhdistelmä mulattilapsi + teinityttö on liikaa.

Ja huomaan muuten itsekin katsovani joitain teiniäitejä pitkään, ihan mielenkiinnosta!





Mutta... olen huomannut, että kun suunsa avaa ja aloittaa juttelun, niin yllättäen löytyy keskusteltavaa vanhempienkin äitien kanssa. Joillain näkyy se asenne, että " toi on niin nuori eikä tiedä mitään", mutta jotkut kohtelevat ihan tasaveroisina.

Missään muskareissa tai kirkon perhekerhoissa en kyllä käy, ei oikein innosta.



Lapsen kanssa kyllä joutuu kasvamaankin aikuiseksi aika vikkelästi, ottamaan vastuuta ja muutenkin pistämään aina toisen ihmisen itsensä edelle.

itse olen 45v enkä koe, että minua olisi kovin erilailla kohdeltu 5v sitten. Jolloin minulla oli pieni vauva ja taapero.

en minäkään muista että kohtelu olisi ollut erilaista 18-, 23- tai näin 29-vuotiaana. Omassa käyttäytymisessäni sitä vastoin on paljonkin eroja noilla ikäkausilla, johtuen oman maailmankuvan muokkautumisesta ja henkisestä kasvusta.

Ap, olet varmasti oikein hyvä ja normaali äiti. Täysi-ikäinenkin olet jo ollut 5-vuotta, normaaliahan se on jo tuossa iässä lapsia tehdä.