Millainen aikuinen sanoo kaatuneelle, itkevälle, itsensä loukanneelle 5-v:lle "mitäs löysit?"

on lähinnä sitä säikähdystä.

Harvoin noihin mukuloihin oikeasti sattuu kunnolla.



Meidän 4,5vuotias alkaoi nauramaan ihan kunnolla kun kaatui ja mumma kysyi että mitäpä löysit.

Mumma nosti lasta samalla syliin kun kysyi tuota.

Lapsi selvästi esitti itkuaan (ja kyllä minä oman lapseni itkut tunnistan).



Itsekin muistan säikähdyksen aina hävinneen ja sen kuvitellun kivunkin kun minulta kysyttiin kaatumisen jälkeen että mitä löysit.



No en ole itse tuota käyttänyt, muutakuin kavereilleni, enkä todellakaan sanoisi että mumma olisi tunnekylmä tai vähättelevä ihminen.

Yleensä kun tosiaan se itku on säikähdystä.

Sillä lausahduksella ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin saada lapsi ajattelemaan jotain muuta kuin sitä kaatumista.

Ei sekään ole mukavaa että se lapsi itkee tunnin yhtä naarmua (kuten tuttavani lapsi ja lapselle silloin tottakai annetaan kaikki jäätelöt ja karkit ja muut, kun sitä nyt sattuu niiiiiiiin paljon (olevinaan)).

Enkä todellakaan tarkoita että lapsen itkut pitää jättää huomiotta, mutta joissain tilanteissa täysin asiaan kuulumattomat lauseet saattavat toimia tilanteen laukaisijana parhaiten.

Jäin lukemaan ketjua, en tosin loppuun asti jaksanut. Jäin vain miettimään miten itse toimin.



Meillä poika nyt 5v on aina ollut todella itukuherkkä. En koskaan ole kieltänyt itkemästä, mutta jokaisesta pikkupipistä on juokse kiireellä häntä lohduttamaan. Toki jos tippuu keinusta pahan näköisesti kiirehdin katsomaan miten kävi.



Jos kuitenkin vain pikkuisen muksahtaa juostessaan tai lyö polveaan vähän hiekkalaatikon reunaan en yleensä mene pojan luo. Pysyn siellä missä olen ja sanon pojalle että tulee minun luokse niin katsotaan miten kävi. Yhdessä sitten katsomme ja toteamme että eipäs käynyt huonosti ollenkaan ja voi jatkaa leikkiä. En yleensä ota edes syliin, katson vain kohtaa jonka lyönyt ja sanon "onneksi ei känyt huonosti, mene vain leikkimään". Itku yleensä loppuu ja poika lähtee.



En koskaan ole sanonut lapselle ettei saisi itkeä, mutta mielestäni hädissään lapsen luokse syöksyminen jokaisesta pikku pipistä ei ole järkevää. Uskon että jos niin tekisin meidän poika olisi vielä herkempi itkemään jokaista pientä kolhua ja nirhaumaa.

Suusta että "oho" ja samalla seuraan lapsen käytöstä että sattuiko pahasti että tarviiko apua tai lohdutusta. yleensä vaan muksu saattaa itte pelästyä enemmän jos siihen menee hössöttämään et sattuko, SATTUKO, mihin sattui?!!?

Tämä on siis toiminut hyvin kummipoikani kanssa (joka silloin tällöin heittäytyy hyvinkin dramaattiseksi pienistäkin asioista

Suusta että "oho" ja samalla seuraan lapsen käytöstä että sattuiko pahasti että tarviiko apua tai lohdutusta. yleensä vaan muksu saattaa itte pelästyä enemmän jos siihen menee hössöttämään et sattuko, SATTUKO, mihin sattui?!!?

Tämä on siis toiminut hyvin kummipoikani kanssa (joka silloin tällöin heittäytyy hyvinkin dramaattiseksi pienistäkin asioista

Sellainen, jonka lapsi itkee turhasta ja vähästä, sellainen, joka tuntee lapsensa että nyt tuli taas esitys.

Sellanen äiti,joka on juuri kieltänyt lastaan riehumasta, ja tämä riehuu silti sadannesta kiellosta huolimatta ja riehumisen vuoksi loukkaa itsensä.

Koin sen pehmentävän vahinkoa, ei tarkoittavan pahaa.

dramaattiseksi pienistäkin asioista ) ja aion toimia samoin omani kanssa, jahka tuo pieni ensin vaan ulostautuu masusta



No, mut näin meillä, kaikki kasvattakoon lapsensa kuinka haluaa, mä en vaan ymmärrä ihmisiä jotka haluavat lapsensa kasvattaa pumpulissa, mutta eipä mun siitä tarvitse murehtiakkaan!





-HippieMama



Ps. Miksi viestit näkyy usein vain osittain?

toista kertaa samaa viestiä postaan, koska ensimmäisellä kerralla jäi tekstiä puuttumaan?? :D

siitä, että jos liikaa paijataan tai hellitään niin lapsi menee "pilalle" ja hänestä tulee jotenkin heikompi. Tämähän on täysin päinvastoin! Hyvä itsetunto kasvaa nimenomaan lapselle, jota huomioidaan ja pussataan paljon. Lapselle jolla on aina turvallinen syli johon kavuta. Ei pienen lapsen kuulu vielä pärjätä omillaan. Huomiotta ja oman onnensa nojaan jätetyistä kehittyy tunnevammaisia koviksia, jotka eivät aikuisena osaa käsitellä tunteitaan ja näin jatkuu suomalaisten ketju: masennus, turvattomuus-> alkoholi->väkivalta.



Milloin te ymmärrätte tämän, jotka jatkatte samaa kaavaa?

Minä en kuitenkaan sanoisi, koska olen usein itsekin huomannut melkein alkavani itkeä, jos vahingossa kaadun esim. portaissa tai asvaltilla.



Itku ei välttämättä tule kivusta, vaan yllätyksestä ja säikähdyksestä.



Olen siis 48-vuotias itkupilli.

Tulee taas tälläinen yksinkertaisuus mieleen, että jos vaikka itse liukastuisin julkisella paikalla ja kaverini vieressä vain toteais tuon "mitäs köysit" niin kyllä olisi nolompi olo, kuin jos sanoisi "apua, kauhee kun täällä on liukasta, eihän sattunut...". mut joo... ei muuta. :)

ei esim. tekoitkevästä tai lapsesta joka ei loukannut itseään?



Jos noin sanoo lapselle joka on satuttanut itsesnä, oli se omaa syytä tai ei niin kyllä se on vain ilkeää vittuilua.

Mielenkiintoista muuten, että aluksi oli täysin hyväksyttyvää sanoa kaatuneelle lapselle "mitäs löysit". Nyt se siis onkin jo loukkauksien latelemista päin naamaa. ja loukkauksia ei ole koskaan ladeltu perheessäni päin naamaa.

Teillä sitten ilmeisesti loukkaukset pidetään tiukasti pullotettuina ja lopputulos luettaneen Ilta-Sanomista myöhemmin. Minä muuten nimenomaan sanoin, että "mitäs löysit" voi olla lapsen kannalta loukkaava ilmaus ja siksi on mielestäni hyväksyttävää, että lapsi reagoi siihen sanomalla esim. "turpa kiinni" ennen kuin osaa laittaa aikuisen paikalleen sarkasmia käyttäen. Harva 5-vuotias vielä älyää, että vastauksena esim. "Itsetuntoni sirpaleita" voi olla parempi vastaus.

Kuvitteletteko te tosissanne, että yhteiskunnasta voisi joskus tulla paikka, jossa kaikki osaavat valita sanansa niin, ettei kukaan loukkaannu, ja kaikki saavat vaalia herkkiä sielujaan viimeiseen saakka linnunmaitomaisessa usvassa, jossa kukaan ei koskaan sano mitään väärin?

Aika kieroutuneeksi on mennty maailma, jossa pikkasen kompuroineelle lausahduttu "mitäs löysit" murskaa itsetunnon ja tuottaa suunnatonta häpeää. Silloin lienee syytä tutkailla vähän syvempään itseään, eikö elämässä todella ole ollut oikeita vastoinkäymisiä? Koska jokaisella on ne "pahimmat" kokemukset, ja jos jollain se on tuollainen lausahdus, niin eiköhän asiat silloin ole hyvin.

Itse yritän kasvattaa lapsilleni hyvää itsetuntoa joka tarkoittaa just sitä, että jokaista lausahdusta ei jäädä märehtimään, ymmärretään, että jos itseä hävettää, siitä tunteesta pääsee eroon kehittämällä itseään, ei itkemällä kun muut on niin hankalia.

Mutta sellainen av-mamma on tyypillisimmillään: kun kaikki vaan kiusaa ja anoppi on hirveä, ja etsitään piilomerkityksiä ja veivataan ja väännetään ja masennutaan ja ollaan niin surkeita nössöjä kuin ikinä vain olla voi.

Se, että lohduttaa lasta silloin tämä on kaatunut ja satuttanut itsensä ei voi mitenkään olla haitaksi lapselle.

Eikä se poissulje sitä, että tämä sama lohduttava vanhempi osaa toisessa tilanteessa, kun lapsi enemmän säikähtää kuin satuttaa suhtautua lapseen toisella tapaa esim. katsoa etäämmältä ja antaa lapsen nousta itse ylös ja todeta ettei käynyt kuinkaan. Emme ole koneita, me ihmiset. Osaamme toimia eri tilanteissa eri tavoin.

Tärkeintä on se, että lapsen tuntemuksia kuunnellaan ja niitä arvostetaan. Siten lapsi oppii, että hänen sanomallaan on merkitystä ja kasvattaa sitä kautta itsetuntoaan.

Monella tuntuu olevan vääristynyt käsitys

siitä, että jos liikaa paijataan tai hellitään niin lapsi menee "pilalle" ja hänestä tulee jotenkin heikompi. Tämähän on täysin päinvastoin! Hyvä itsetunto kasvaa nimenomaan lapselle, jota huomioidaan ja pussataan paljon. Lapselle jolla on aina turvallinen syli johon kavuta. Ei pienen lapsen kuulu vielä pärjätä omillaan. Huomiotta ja oman onnensa nojaan jätetyistä kehittyy tunnevammaisia koviksia, jotka eivät aikuisena osaa käsitellä tunteitaan ja näin jatkuu suomalaisten ketju: masennus, turvattomuus-> alkoholi->väkivalta.

Milloin te ymmärrätte tämän, jotka jatkatte samaa kaavaa?

Kyllä minun lapseni ymmärtävät. Pitäisiköhän tästäkin olla huolissaan... Jos minun 5-vuotiaalleni sanoo hänen kaatuessaan "Mitäs löysit", hän kehottaa minua sulkemaan turpani ja käy mahdollisesti vetämässä nyrkillä kylkeen. Tai jos pipi ei ollut kovin paha, saattaa alkaa tutkia maastoa tarkemmin ja vastaa jotain tyyliin "koiranpaskaa". Ihan tavallisena lapsena olen tuota pitänyt, mutta ilmeisesti ei sitten olekaan.

Meillä viisivuotias olisi saanut aika puhuttelun tuollaisesta käytöksestä. Mutta enpä minäkään olisi lapselle alkanut vittuilla alunperinkään! :O

Mitä vika siinä on, että reagoi neutraalisti, ennen kuin tietää, sattuiko lapseen oikeasti vai ei? Meilläkin vilperttipojat kaatuilevat kaiken aikaa ja ovat mustelmilla yltäpäältä. Joskus itkevät turhia ja joskus eivät. Aina on selvitty itkuista asiallisesti.