1-luokkalaisen opettaja aina myöhässä :((
Tod inhottava olo lapsen koulun aloituksen suhteen. Millaisen esimerkin antaa opettaja joka ei saavu ajoiss apaikalle?? lapset ajattelee kohta ettei heidänkään tarvitse mennä kouluun ajoissa..
Lapsi siis aloitti kohta 3-vkoa sitten 1-luokan ja opettaja ei ole herättänyt luottamusta oikeastaan yhtään:(
Tänäkin aamuna hän myöhästyi aamusta, niin käynyt joka ikinen aamu eli koko luokka seisoa tapittaa oven ulkopuolella kauniissa jonossa ja odottaa opettajaa. Tänään koulun alkamisaika on lukujärjestyksen mukaan 08.50 ja opettaja tuli juuri ja juuri 1min ennen klo09 avaamaan luokan oven.
Vastasi jotakin ympäripyöreää yhden lapsen ihmettelyihin asiasta siitä että lapset olleet etuajassa (sen lauseen lopetti alkuunsa kun älysi typeryytensä, ei lapset olleet etuajassa lainkaan)ja että jutteli vähän tuolla.
Muutenkin sellainen häsä ja kohellus eikä sano edes huomenta kun saapuu paikalle.
kokonaan toinen stoori on luokassa esiintyvä häiriköinti 1 oppilaan taholta, hän mm lyö toisia ja metelöi.
Esikoinen on 3-luokalla ja hänen opettajansa aivan toista maata, jaksaa hymyillä ja nauraa ja tervehtii ja on ajoissa ja toivottaa edelleen tervetulleeksi koulupäivää seuraamaan jnejne.
Ottaa kontaktia!
Aloita tässä sitten työ (joka ihan oma lukunsa mm epävarmuutensa vuoksi) ja syksyn ja talven aherrus, inhottava fiilis:((
Kommentit (73)
Userinhan koulupäivä alkaa nykyään välitunnilla, eli opetus allkaa 9.00 vaikka koulupäivä alkaisi 8.50. Näin ainakin meilläpäin, ja tällä pyritään mm. helpottamaan koululiasten ehtimistä kouluun ajoissa.
ikävä tosin jos teillä ei tästä kyse, sitten tietenkin yhteys rehtoriin.
Välitunti on yleensä 8.45-9.00 kouluissa. varmasti ajatuksena juuri tuo ajoissa ehtiminen. Toki opettajan olisi pitänyt informoida tästä vanhempia, ettei synny vääriä käsityksiä opettajan myöhästymisistä.
Esikoinen on 3-luokalla ja hänen opettajansa aivan toista maata, jaksaa hymyillä ja nauraa ja tervehtii ja on ajoissa ja toivottaa edelleen tervetulleeksi koulupäivää seuraamaan jnejne.
Ottaa kontaktia!
ilman että joku hyeena hyökkää kirjoittajan kimppuun syystä tai toisesta??
En tod jaksa nyt niihin muuta kommentoida.
Mitä tuohon välituntiasiaan tulee, niin ei, siellä ei ole välitunti silloin 08.50 menossa vaan koulun klo soi oppitunnin alkamisen merkiksi ja ensimmäinen välitunti alkaa klo 09.35 ja kestää klo10.00 saakka (ns pitkä välitunti, muut välkät ovat 15min) ja lukujärjestys sanoo että 1 tunti alkaa 08.50
Ja samalla käytävälle olevat muut 1-ja 2-luokkien opettajat tulleet joka aamu ajoissa, tämä lapseni luokka sen sijaan seisoo ja odottaa opettajaa saapuvaksi.
Ap
aamu alkaa joko klo 08.05 ja oppituntia klo 09.35 saakka jolloin päivän ensimmäinen, ja pidempi, välitunti.
Koulun klo myös soi klo 08.50 sen merkiksi että aika siirtyä luokkiin eikä olla ulkona välitunnilla.
Ap*tarkentaa vielä*
jos opettaja myöhästyy!! En ymmärrä ollenkaan. Siis jos kerran vuodessa jonkun tosi pätevän syyn takia myöhästyy, mutta ei todellakaan muuten. Jos tätä on tapahtunut useamman kerran niin kannattaa olla yhteydessä rehtoriin asian tiimoilta.
Vanhempi ei ole opettajan esimies, kylla minusta tallaiset asiat tulisi kasitella esimiehen toimesta. Missa duunissa on ok myohastya aina? Tuskin lapsilla on liukuva aikataulu eli paiva paattyy kun kello soi eika 10 minuuttia jaljessa. Hyvin hoidettu AP.
En huomannut, että kukaan täällä olisi sitä mieltä että tuollainen myöhästely on ok. Mutta itsekin olisin kyllä open kanssa puhunut tästä ensin, ja vasta sitten mennyt rehtorille kantelemaan jos puhuminen ei olisi auttanut.
Tuo on taas vähän niin kuin sitä aiemmin mainittua sääntöuskollisuutta, että ei ota itse vastuuta mistään niin kauan kuin on olemassa sääntö, että "tällaiset asiat tulisi kasitella esimiehen toimesta". Jos järjellään ajattelee, kaikkien edun mukaista olisi ollut se, että äiti ja opettaja olisivat keskustelleet keskenään hyvässä hengessä. Kiellettyäkään se ei ole. Tässä tapauksessa sääntöjen noudattaminen sokeasti ja pilkulleen ei kannata, vaan huonontaa lapsen kouluviihtyvyyttä ja mahdollisesti oppimistuloksiakin (kun kotoa on annettu signaalia, että ope ei ole "meidän puolella" vaan "meitä vastaan"). Mutta mitäpä tuosta, kunhan MINÄ vain saan valittaa ja open nalkkiin myöhästelyistä, vai mitä?
Ihmeen vähän ihmiset ottavat vastuuta ympäristöstään, aikuiset mukaanluettuna. Itse olen hupakkona ja vastuuttomana pidetty taiteilijasielu, mutta tosipaikan tullen saan kyllä suuni auki ja asiat järjestykseen ilman, että valtion/esimiehen/jne. resursseja tuhlataan jokaiseen pikkuasiaan.
Minä kyllä mietin opettajalle suoraankin puhumista, mutta pari seikkaa harasi vastaan.
A, se millainen tunne ja kuva hänestä on tullut eli ettei häneen ole erityisen helppo ottaa kontaktia ja hän ei ota hirveästi kontaktia meihin vanhempiin.
Jopa katsekontaktin saaminen on ollut hieman hankalaa:/
B, en koe oikeana sitäkään, että alan n.45v ikäistä jo yli 20v alalla ollutta vanhempaa ihmistä "opastamaan" saati kyseenalaistamaan hänen työetiikkaansa ja työhöntuloaikoja, minusta se oli ja on ensisijaisesti hänen työnantajansa asia.
Noista asioista minua siis voi "syyttää" jos haluaa, itse koen toimineeni oikein.
Ja kyllä, opettaja oli tänä aamuna ajoissa, lasten ei tarvinnut odotella minuttiakaan:-)
Ja kyllä, ihan tavalliseen tapaan, kuten tähänkin asti, toivotin huomenet ja informoin eräästä lapseeni liittyvästä asiasta.
Ap
Minä kyllä mietin opettajalle suoraankin puhumista, mutta pari seikkaa harasi vastaan.
A, se millainen tunne ja kuva hänestä on tullut eli ettei häneen ole erityisen helppo ottaa kontaktia ja hän ei ota hirveästi kontaktia meihin vanhempiin.
Jopa katsekontaktin saaminen on ollut hieman hankalaa:/
B, en koe oikeana sitäkään, että alan n.45v ikäistä jo yli 20v alalla ollutta vanhempaa ihmistä "opastamaan" saati kyseenalaistamaan hänen työetiikkaansa ja työhöntuloaikoja, minusta se oli ja on ensisijaisesti hänen työnantajansa asia.Noista asioista minua siis voi "syyttää" jos haluaa, itse koen toimineeni oikein.
Ja kyllä, opettaja oli tänä aamuna ajoissa, lasten ei tarvinnut odotella minuttiakaan:-)
Ja kyllä, ihan tavalliseen tapaan, kuten tähänkin asti, toivotin huomenet ja informoin eräästä lapseeni liittyvästä asiasta.Ap
Jatkuva myöhästely on tietenkin väärin, en sitä kyseenalaista tässä aloituksessa mitenkään ja ihan ok että asiaa on selvitetty - ehkä itsekin olisin sen yrittänyt opettajan kanssa ensin vaikka vähän kautta rantain selvittää tyyliin "mites nää tunnit alkaakaa, kun lukujärjestyksessä on 8:50 mutta onko se vaan joku välitunti ja itse koulu alkaa yhdeksältä vai miten?". Siis jotenkin nyt suoraan syyllistämättä.
Se mua tässä mietityttää, että millaista kontaktia ap opettajalta odottaa? Ja siis onko sulla ap ollut joka aamu jotain informoitavaa lapsesta opettajalle? Mietin omien lasteni opettajia ja koulun alkua, niin ekana päivänä vanhemmat kutsuttiin luokkaan, jossa ope esittäytyi ja käytiin lyhyesti tiettyjä käytännön asioita läpi. Sen jälkeen seuraava tällainen "kontakti" oli vanhempainilta ja sitä seuraava "vanhempien vartti" joulun alla. Muuten mentiin reissariviesteillä ja ehkä jokusella puhelulla että lapsi on sairas, voisiko naapurin "Niko" tuoda läksyt lapulla. En keksi mitään sellaista asiaa josta olisi pitänyt jotenkin edes viikottain raportoida. Kerran laitoin reissariin viestiä kun lasten isomummi oli kuollut.
Onko sulla jäänyt päiväkotimoodi päälle ekaluokkalaisen kanssa? Odotatko että opettaja raportoi tyyliin "hyvin on syönyt ja ei oo tänään nukkunut, hyvä päivä ollut" kuten päiväkodissa. Ehkä siitä opettajasta on vaivaannuttavaa että saatat lapsen edelleen luokkaan asti ja raportoit lapsesta. Ehkä hän ei oikein tiedä miten tuohon reagoisi. Kyllä minäkin tiedän omien lasteni luokalta vanhempia, jotka ovat pitkään saattaneet lapsen siihen koulun pihaan, mutta ei sinne sisään kai kukaan päivittäin änkeä. Meillä tosin kyllä ihan ohjeissakin sanotaan, että lapsi saatetaan pihaan josta he siirtyvät luokkaan kellon soidessa ja paras tapa tavoittaa opettaja on reissuvihko/sähköposti tai soittopyyntö.
oli viime vuonna 4 eri opettajaa. Ärsyttää tuollainen tosi paljon. Nyt tokalla kaikki alaluokkalaiset joutuivat vaihtamaan koulua. Kuulin, että tämäkin opettaja on raskaana ja parin kuukauden päästä, taas vaihtuu ope.
Mutta opettajillakin on ihan yhtäläinen oikeus tehdä lapsia ja perustaa perhe. Ei ole open syy, jos silloin opettaa ekaluokkaa. Eihän kukaan muukaan mieti perheenperustamisen ajankohtaa niin, että se olisi mahdollisimman sopiva työn kannalta.
ope, äitiyslomalla
Niin ja se myöhästely on typerää käytöstä opelta, jos on jatkuvaa. Joskus saattaa tulla esim. puhelu, joka venähtää. Vanhemmat soittelee useimmiten aamuisin.
asia vaikutti lapseni käytökseen iltapäivän liikuntatunneilla. Tätä ennen olen 1 asiasta ns infonnut ja se oli reissuvihkon kautta jonka opettaja aina aamulla pyytää lapsia tuomaan hänelle opettajanpöydällä olevaan pikkukoriin.
Minä en kokenut hyväksi mitään kauttarantain kyselemista koska lukujärjestys sanoo yhtä ja hänen toimensa sanoneet, tätä aamua ennen, toista.
Kontaktilla tarkoitan esim peruskäytöstapoja, tervehtimistä, pahoittelua jos myöhässä, yleistä kiinnostuksen osoittamista.
Nyt se on ollut pitkälti muuta ja häsäämistä ja hösellystä ja tämä ei siis ole vain oma havaintoni/mielipiteeni.
Ja ei, ei edes ekana aamuna opettaja pyytänyt luokkaan eikä infonnut mistään.
Ap
eikö kaikissa kouluissa hoideta pääasiallisesti asiat jo netin kautta?
Ainakin meidän lasten koulussa on ns Wilma-järjestelmä käytössä eli vanhempien sähköpostiin tulee ilmoitus jos Wilmassa viestiä ja sinne sitten lukemaan se viesti kun ensin kirjauduttu järjestelmään sisään, lapsen ja perheen henk.kohtaisilla tunnuksilla. Sama toisinpäin, opettaja näkee koneeltansa jos jonkun oppilaan vanhemmat pistäneet hänelle wilmaan viestin.
Minä en ainakaan soittele aamuisin opettajainhuoneeseen, siellä on, mitä tuossakin koulussa työskentelystäni muistan, aika härdelli aamuisin kun suuri osa opettajista juo aamukaffetta ja kommunikoi keskenään ja lisäksi suurin osa saapuu paikallekin vasta n.10-15min ennen oppitunnin alkua, jos silloinkaan.
Toki sieltä vastataan puhelimeen mutta tuo Wilma on se ensisijainen kommunikointikeino, ja reissuvuhko varsinkin 1-luokkalaisen kanssa.
Ap
Userinhan koulupäivä alkaa nykyään välitunnilla, eli opetus allkaa 9.00 vaikka koulupäivä alkaisi 8.50. Näin ainakin meilläpäin, ja tällä pyritään mm. helpottamaan koululiasten ehtimistä kouluun ajoissa.