1-luokkalaisen opettaja aina myöhässä :((
Tod inhottava olo lapsen koulun aloituksen suhteen. Millaisen esimerkin antaa opettaja joka ei saavu ajoiss apaikalle?? lapset ajattelee kohta ettei heidänkään tarvitse mennä kouluun ajoissa..
Lapsi siis aloitti kohta 3-vkoa sitten 1-luokan ja opettaja ei ole herättänyt luottamusta oikeastaan yhtään:(
Tänäkin aamuna hän myöhästyi aamusta, niin käynyt joka ikinen aamu eli koko luokka seisoa tapittaa oven ulkopuolella kauniissa jonossa ja odottaa opettajaa. Tänään koulun alkamisaika on lukujärjestyksen mukaan 08.50 ja opettaja tuli juuri ja juuri 1min ennen klo09 avaamaan luokan oven.
Vastasi jotakin ympäripyöreää yhden lapsen ihmettelyihin asiasta siitä että lapset olleet etuajassa (sen lauseen lopetti alkuunsa kun älysi typeryytensä, ei lapset olleet etuajassa lainkaan)ja että jutteli vähän tuolla.
Muutenkin sellainen häsä ja kohellus eikä sano edes huomenta kun saapuu paikalle.
kokonaan toinen stoori on luokassa esiintyvä häiriköinti 1 oppilaan taholta, hän mm lyö toisia ja metelöi.
Esikoinen on 3-luokalla ja hänen opettajansa aivan toista maata, jaksaa hymyillä ja nauraa ja tervehtii ja on ajoissa ja toivottaa edelleen tervetulleeksi koulupäivää seuraamaan jnejne.
Ottaa kontaktia!
Aloita tässä sitten työ (joka ihan oma lukunsa mm epävarmuutensa vuoksi) ja syksyn ja talven aherrus, inhottava fiilis:((
Kommentit (73)
kirjoitin pitkään mutta hukkasin viestin...
Eli minusta on kyllä outoa, että ekaluokkalainen saatetaan luokan ovelle ja odotetaan siinä, että ope tulee paikalle! Edes ekana päivänä vanhemmat eivät vieneet sisälle asti.
Toisekseen, jos itse olet ollut paikalla, mikset kysy opelta itseltään, miksi tulee myöhässä.
Kolmanneksi ope ei aina ehdi tunnille ajoissa, vaikka olisi työpaikalla ajoissa. Ekaluokkalaisilla pitäisi kyllä olla tarkka tässä...
Itse myöhästyin tänä aamuna pari minuuttia tunnilta, kun piti odottaa, että oman ekaluokkalaiseni kaveri tuli paikalle... Joten syitä voi olla monia. Ja tosiaan, reilumpaa on aina sanoa ensin opettajalle, ennen kuin menee rehtorille "kantelemaan". Rehtoreilla on tässä vaiheessa parempaakin tekemistä.
T. ope
Ko
...on vaan ihan normi juttu, että opet on luokassa n. 5 minuuttia siitä, kun kello soinut. Ei kukaan lähde opehuoneesta ennen kellon soittoa ollakseen luokan ovella, kun kello soi.
Ja jos oikeasti ruvetaan työtunteja laskemaan, niin eiköhän se täyty. Usein pitää tunnin jälkeen jäädä setvimään oppilaiden asioita. Iltaisin pitää olla vanhempiin yhteydessä. Yms. Jos oikeasti laskisi työhön käytetyt tunnit, valmistelut jne., niin tuntipalkaksi jäisi aika säälittävän pieni summa
T. Se idiootiksi haukuttu
Onpa ikävä käytäntö.
Kyse ei ole muuten tässä keskustelussa siitä, tekeekö opettaja kylliksi töitä palkkansa eteen.
Kun tähän työhön kuuluu niin paljon kaikkea muutakin kuin se luokassa kököttäminen!!! Eli opettaja voi tehdä työtään, vaikka tuleekin joskus myöhässä tunnille. Voi olla puhelimessa, selvitellä välituntitappelua tms...
No eikö tuollainen opettajakunnan häpeäpilkku ansaitse "idioottinimityksen", joka väittää, että tunnille voi hyvinkin tulla myöhässä, sillä ei ole väliä? Tuossa ei ole kyse mistään mielipide-erosta vaan siitä, ettei työpaikalle voi eikä saa tulla jatkuvasti myöhässä.
Ja samat opettajat ovat sitten kyllä kovin kärkkäitä ottamaan silmätikukseen lapsen, joka on jatkuvasti myöhässä... Jostain syystä se myöhästely on sallittua vain opettajille. Yksityisellä sektorilla tuollainen leväperäisyys ei olisi mahdollista, mutta se on niin helppo lusmuilla, kun palkka maksetaan verovaroista.
en nyt jaksa ruveta erittelemään mistä, mutta lyhyesti sanottuna tässäkin kai sitten pätee jokaisen hlökohtaiset oikeus,-moraali yms seikat vaikka luulisi että joissakin asioissa (esim työnsä sovittuna aikana aloittamisessa) ei voi "venyä ja paukkua" varsinkin jos kerta pienet 1-luokkalaiset odottelevat..
Ja oppitunnin työajaksi on merkitty 45min eikä 35min..
Joka tapauksessa, juttelin hetki sitten rehtorin kanssa ja hän suhtautui erittäin asiallisesti ja ymmärryksellä, totesi että "se on selvä ettei joka-aamuisia myöhästelyjä voi sallia, se antaa huonon esimerkin oppilaille ja lisäksi lyhentää viikottaista opetusaikaa liikaa jotta läpikäytävät asiat ehtisi kunnolla toteuttaa".
Lisäksi mainitsi vastuu-ja turvallisuus-seikan eli jos käytävällä odottelee liki 20kpl ekaluokkalaisia joista osa levotottomia ja 1:llä jopa avustaja, niin turvallisuus ei ole silloin taattu niinkuin sen tulisi olla ja vastuu on kys luokan opettajan koska hänen oppilaansa JA työaikansa kyseessä.
Sanoi ottavansa asian puheeksi kys opettajan kanssa.
Ap
noista sinun puheluistasi sen verran, että opettajilla on selvät ohjeistukset hoitaa puhelin yms asioita välitunneilla (jos ei välkkavalvojana ole), aamuisin ENNEN oppituntien alkamisaikaa ja kyllä, myös ja varsinkin ns virka-ajan jälkeen jolloinka ehtii hyvin hoitamaan puhelun tai vaikka kaksi kun koulupäivä päättyy viim klo14 ainakin 1-luokkalaisilla.
Noin minua ohjeistettiin eräässä koulussa kun työskentelin.
Ap
Ei kai hän nyt voi muuta sanoakaan.
Mutta ei voi mitään, minusta teet kärpäsestä härkästä. Oliko oma opettajasi aina luokassa heti kellon soitua?
Meillä oli ala-asteella ihan tavallista, että ope oli 10, joskus 15 tai 30 minuuttiakin myöhässä. Oltiin vaan tyytyväisiä, siis kun itse oltiin oppilaita. Eikä siitä vanhemmat korvaansa lotkauttaneet.
Toivottavasti asiat menee niinkuin itse haluat ja homma korjaantuu. Nuo vastuukysymykset pitää ihan paikkansa kyllä.
Toivottavasti et hengaile täällä omalla työajallasi. :)
Eikä tässä ole minun haluamisistani kysymys, ikävää ettei asia mene ns jakeluun mutta se on kai juuri tuota mainitsemaani hlökoht oikeustaju ym aluetta.
tottakai varsinkin vanhemmat lapset ovat vain iloisia mitä vähemmän oppituntia ehtii olemaan, mutta nyt on kyse pienistä, juuri koulutaipaleensa aloittaneista, lapsista.
Ja meillä muuten lampsi aina sijainen paikalle jos opettaja ei ilmestynyt paikalle, ts oli poissa tai sairaana, sen sijaan että olisimme vain notkuneet tyhjänpantteina luokassa meluamassa.
Taisin jo aiemmin mainita etten syksyn työsarkaa ole vielä aloittanut eli ihan olen kotona ja omalla ajalla koneen äärellä.
Ap
luokassa odottamassa, kun oppilaat tulevat sinne! Kun kellot soivat, oppilailla on pari minuuttia aikaa ehtiä luokkaan (meillä siis luokan ovet auki) ja ope tulee sitten. Mutta ap:n kuvaaman open toiminta kuulostaa kyllä silti hieman oudolta. 10 minuutin myöhästyminen on jo paljon.
(erityisesti ne opettajat), jos teidän ekaluokkalaisenne opettaja tulisi joka useimpana aamuna myöhässä?
Kyllä vanhempien on voitava luottaa siihen, että lapsen koulupäivä sujuu turvallisesti, kun kerran oppivelvollisuus on.
Ja mitä outoa siinä on, jos vanhempi odottaa aamulla, että lapset ovat menneet turvallisesti perille kouluun?
kun lapsi on kuudennella, opettaja ollut myöhässä jopa 15min lähes jokaiselta tunnilta neljä vuotta. Oppimistavoitteista ollaan jäljessä useammassakin aineessa, josta opettaja totesi, ettei ehditä tiettyjä 5.luokan asioita käymään läpi, joten ne skipataan...
Tuo kellokorttimentaliteetti on kyllä syvään juurrutettu tiettyyn ikäpolveen, ja osittain vielä hieman nuorempiinkin. Johtunee siitä, että sodan jälkeisenä teollistumisen aikana ihmisille oli oikeasti hyötyä siitä että pitivät ehdottoman tärkeänä olla aina sekunnilleen sovittuna aikana paikalla - työpaikalla tai missä vain muuallakin.
Mutta nykymaailmassa meininki on eri. Ihminen, joka sokeasti noudattaa sääntöjä, ajattelematta mitä hyötyä/haittaa tästä milloinkin on, ei pärjää enää yhtä hyvin kuin se, joka miettii MIKSI tekee, sen lisäksi että ymmärtää MITÄ ja MILLOIN. Lasten opettaminen siihen, että ajoissa oleminen on jonkinlainen elämän ja kuoleman kysymys, on lapsille nykymaailmassa vahingoksi. Opettaja, joka myöhästyy siksi että on puuttunut vaikkapa havaitsemaansa kiusaamistilanteeseen (tai jostakin muusta hyvästä syystä), antaa lapsille paremmat eväät elämään kuin hänen kollegansa joka ei koskaan myöhästy mistään syystä.
Jokapäiväinen ja perusteeton myöhästely on toki asia, johon kannattaa puuttua (minusta kuitenkin mieluummin suoraan open kanssa keskustelemalla kuin rehtorille valittamalla), mutta aika monissa puheenvuoroissa täällä näkyy myös tuota "yksikin myöhästyminen merkitsee maailmanloppua" -tyyppistä asennetta. Älkää sellaista opettako lapsillenne!
Terveisin kouluavustajana toiminut lapsirakas, joka miettii kuinka nämä omien aivojen käyttämättömyyteen kasvatetut lapset tulevat maailmassa pärjäämään (ainakaan koulussa sosiaalinen pärjääminen ei sujunut heiltä hirveän hyvin).
edes uskaltaisi jättää ekaluokkalaista kouluun, jos opettajan myöhästyminen olisi joka-aamuista.
On hei ihan eri asia puhua esim. yläasteikäisistä koululaisista kuin juuri koulunsa alottaneista oppilaista. Sekin on mun mielestä eri asia, jos opettaja hoitaa muita juttuja opettajainhuoneessa kuin jos myöhästyy joka aamu siksi, ettei ole tullut vielä edes kouluun!
Tuo kellokorttimentaliteetti on kyllä syvään juurrutettu tiettyyn ikäpolveen, ja osittain vielä hieman nuorempiinkin. Johtunee siitä, että sodan jälkeisenä teollistumisen aikana ihmisille oli oikeasti hyötyä siitä että pitivät ehdottoman tärkeänä olla aina sekunnilleen sovittuna aikana paikalla - työpaikalla tai missä vain muuallakin. Mutta nykymaailmassa meininki on eri. Ihminen, joka sokeasti noudattaa sääntöjä, ajattelematta mitä hyötyä/haittaa tästä milloinkin on, ei pärjää enää yhtä hyvin kuin se, joka miettii MIKSI tekee, sen lisäksi että ymmärtää MITÄ ja MILLOIN. Lasten opettaminen siihen, että ajoissa oleminen on jonkinlainen elämän ja kuoleman kysymys, on lapsille nykymaailmassa vahingoksi. Opettaja, joka myöhästyy siksi että on puuttunut vaikkapa havaitsemaansa kiusaamistilanteeseen (tai jostakin muusta hyvästä syystä), antaa lapsille paremmat eväät elämään kuin hänen kollegansa joka ei koskaan myöhästy mistään syystä. Jokapäiväinen ja perusteeton myöhästely on toki asia, johon kannattaa puuttua (minusta kuitenkin mieluummin suoraan open kanssa keskustelemalla kuin rehtorille valittamalla), mutta aika monissa puheenvuoroissa täällä näkyy myös tuota "yksikin myöhästyminen merkitsee maailmanloppua" -tyyppistä asennetta. Älkää sellaista opettako lapsillenne! Terveisin kouluavustajana toiminut lapsirakas, joka miettii kuinka nämä omien aivojen käyttämättömyyteen kasvatetut lapset tulevat maailmassa pärjäämään (ainakaan koulussa sosiaalinen pärjääminen ei sujunut heiltä hirveän hyvin).
kloni edistää kuten myös naapurin klo ja koulun ulkoseinässä oleva klo ja luokan oven vieressä oleva klo jnejne.
Tuolle "omien aivojen käyttömis"-linjalle en edes lähde, ei tarvitse olla kummoinen laskupää ja järjenjuoksu jotta tietää kuinka esim 10min joka-aamuinen myöhästyminen vaikuttaa heikentävästi siihen miten opettaja ehtii jokaisen vkon oppimäärän käymään läpi lasten kanssa.
Puhumattakaan tuosta turvallisuus-ja vastuuseikasta, luokassa kun sattuu vielä oleman oppilas (se jolla avustaja joka tosin ei joka päivä paikalla edes ole) joka on jo ehtinyt käymään toisen kimppuun nyrkkejä käyttäen yms.
Ap
Siis siinä olet ihan oikeassa, että on tärkeää saada lapsia tajuamaan syvempiä arvoja asioiden takana, eikä vain mukautumaan sääntöihin sääntöjen vuoksi. MUTTA kontekstisi tähän on osittain vähän väärä: Ajallaan paikalla olo on toisten ihmisten kunnioittamista.
Itse opettaisin siis lapselleni niin, että myöhästyminen sinänsä ei ole maailman vakavin asia sen myöhästymisen itsensä vuoksi, MUTTA jos jatkuvasti myöhästyy, ei osoita kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan (toisin sanoen ei noudata yhdessä sovittuja sääntöjä, jotka voidaan tarvittaessa muuttaa, mutta jotka auttavat yhteisen elämän sujumista).
Opettajan kohdalla on kyse samasta asiasta: Jatkuvasti myöhästelevä opettaja (varsinkin, kun muut opettajat ap:n viestin pohjalta ovat ajoissa) ei kunnioita yhdessä sovittuja sääntöjä eikä siten myöskään oppilaita. Tärkeämpää kuin myöhästyminen, on se, minkälaista viestiä sen kautta välittää.
t. kasvatustieteiden tohtori, joka on väitellyt tämän kaltaisesta aiheesta
kloni edistää kuten myös naapurin klo ja koulun ulkoseinässä oleva klo ja luokan oven vieressä oleva klo jnejne. Tuolle "omien aivojen käyttömis"-linjalle en edes lähde, ei tarvitse olla kummoinen laskupää ja järjenjuoksu jotta tietää kuinka esim 10min joka-aamuinen myöhästyminen vaikuttaa heikentävästi siihen miten opettaja ehtii jokaisen vkon oppimäärän käymään läpi lasten kanssa. Puhumattakaan tuosta turvallisuus-ja vastuuseikasta, luokassa kun sattuu vielä oleman oppilas (se jolla avustaja joka tosin ei joka päivä paikalla edes ole) joka on jo ehtinyt käymään toisen kimppuun nyrkkejä käyttäen yms. Ap
vaikuttanut yhtään se, onko opettaja ollut myöhässä vaiko ei. Tai ei myöskään lasten sairauspoissaolot. Hyviä ovat, luokan parhaita. Oletko ap niitä äitejä, jotka aikatauluttavat lapsen elämän minuutilleen vauvasta saakka, ettei lapsi opi ajattelemaan lainkaan omilla aivoillaan (ehkä se onkin juuri tarkoituskin)? Vai miksi lapsesi oppimistulos kärsii jos tunti on 10 minuuttia lyhyempi?
edes uskaltaisi jättää ekaluokkalaista kouluun, jos opettajan myöhästyminen olisi joka-aamuista. On hei ihan eri asia puhua esim. yläasteikäisistä koululaisista kuin juuri koulunsa alottaneista oppilaista. Sekin on mun mielestä eri asia, jos opettaja hoitaa muita juttuja opettajainhuoneessa kuin jos myöhästyy joka aamu siksi, ettei ole tullut vielä edes kouluun!
Kyllä minunkin mielestäni joka-aamuinen myöhästely kannattaa ottaa puheeksi, koska se tuskin voi olla kovin hyvin perusteltua. Mutta omia aivojaan ja voimavarojaan suosittelisin käyttämään. Jos kerran niitä riittää siihen opettajan paikallaolon tarkkailuun, niin yhtä hyvin asian voisi hoitaa itsekin, sen sijaan että olettaa "järjestelmän" tekevän sen. Tuo on juuri sitä mentaliteettia, jossa ei ajatella omilla aivoilla eikä nähdä itseä aktiivisena toimijana, joka voi ja saa vaikuttaa asioihin.
Veikkaan, että lopputulos olisi ollut kaikkien kannalta parempi, jos asiaa olisi asiallisesti käsitelty kahden kesken ko. opettajan kanssa, sen sijaan että rehtori velvoitetaan sekaantumaan asiaan. Lasta ei ajateltaisi "sen valittavan äidin" lapsena, vaan sen mukavan, välittävän, empaattisen, avuliaan ja huolehtivaisen äidin lapsena. Rehtorille jäisi aikaa keskittyä oikeasti vakaviin tapauksiin, joita jokaisessa koulussa nykypäivänä on. Kodin ja koulun välistä yhteisöllisyyden tunnetta olisi enemmän. Lapsi tuntisi olonsa koulussa turvallisemmaksi, kun hän kokisi että vanhemmat ja opettaja tekevät yhteistyötä ja ovat "kavereita" keskenään, sen sijaan että äidillä on jotain opettajaa vastaan. Jne.
Kerronpa esimerkin eräästä koulupäivästä. Oppilaiden pulpetit oli järjestetty ryhmiin siten, että neljä oppilasta istui aina ryhmässä vastatusten pulpetit kiinni toisissaan. Erään tytön pulpetille oli sitten hänen parinsa puolelta ajautunut pieni paperinpala. Tyttö viittasi intensiivisesti, kunnes sai minut (avustajan) paikalle, ja kysyi sormella paperia osoittaen: "Mikä tuo on?" Kerroin, että se oli varmaankin hänen parinsa pulpetilta tullut, ja että hän voisi siirtää sen pois omalta puoleltaan, jos se häntä häiritsee. En ihmettelisi, jos tästä tytöstä kasvaisi aloittajan tapainen "kädetön" äiti, joka odottaa saavansa kaiken vain esittämällä valituksia auktoriteettiasemassa oleville. Mutta sillä asenteella ei nykymaailmassa pärjää. Tällaisiksi lapsensa kasvattavat vanhemmat tekevät lapsilleen karhunpalveluksen!
t. 47
Siis siinä olet ihan oikeassa, että on tärkeää saada lapsia tajuamaan syvempiä arvoja asioiden takana, eikä vain mukautumaan sääntöihin sääntöjen vuoksi. MUTTA kontekstisi tähän on osittain vähän väärä: Ajallaan paikalla olo on toisten ihmisten kunnioittamista. Itse opettaisin siis lapselleni niin, että myöhästyminen sinänsä ei ole maailman vakavin asia sen myöhästymisen itsensä vuoksi, MUTTA jos jatkuvasti myöhästyy, ei osoita kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan (toisin sanoen ei noudata yhdessä sovittuja sääntöjä, jotka voidaan tarvittaessa muuttaa, mutta jotka auttavat yhteisen elämän sujumista). Opettajan kohdalla on kyse samasta asiasta: Jatkuvasti myöhästelevä opettaja (varsinkin, kun muut opettajat ap:n viestin pohjalta ovat ajoissa) ei kunnioita yhdessä sovittuja sääntöjä eikä siten myöskään oppilaita. Tärkeämpää kuin myöhästyminen, on se, minkälaista viestiä sen kautta välittää. t. kasvatustieteiden tohtori, joka on väitellyt tämän kaltaisesta aiheesta
Olen kanssasi aivan samaa mieltä, minkä varmaan havaitset jos luet viestini uudelleen. Minäkin sanoin, että jatkuva myöhästely ei voi olla perusteltua. Mutta koska ketjussa on esiintynyt useampi kirjoittaja, joille sääntöjen noudattaminen on selvästi itseisarvoista, ja yksikin myöhästyminen anteeksiantamatonta, halusin kommentoida sitäkin. Ei nimittäin ole kovin harvinainen asenne, etenkään suurilla ikäluokilla (ja vielä osa heidän lapsistaankin on ikävä kyllä kasvatettu tähän).
t. 47
Tuo kellokorttimentaliteetti on kyllä syvään juurrutettu tiettyyn ikäpolveen, ja osittain vielä hieman nuorempiinkin. Johtunee siitä, että sodan jälkeisenä teollistumisen aikana ihmisille oli oikeasti hyötyä siitä että pitivät ehdottoman tärkeänä olla aina sekunnilleen sovittuna aikana paikalla - työpaikalla tai missä vain muuallakin. Mutta nykymaailmassa meininki on eri. Ihminen, joka sokeasti noudattaa sääntöjä, ajattelematta mitä hyötyä/haittaa tästä milloinkin on, ei pärjää enää yhtä hyvin kuin se, joka miettii MIKSI tekee, sen lisäksi että ymmärtää MITÄ ja MILLOIN. Lasten opettaminen siihen, että ajoissa oleminen on jonkinlainen elämän ja kuoleman kysymys, on lapsille nykymaailmassa vahingoksi. Opettaja, joka myöhästyy siksi että on puuttunut vaikkapa havaitsemaansa kiusaamistilanteeseen (tai jostakin muusta hyvästä syystä), antaa lapsille paremmat eväät elämään kuin hänen kollegansa joka ei koskaan myöhästy mistään syystä. Jokapäiväinen ja perusteeton myöhästely on toki asia, johon kannattaa puuttua (minusta kuitenkin mieluummin suoraan open kanssa keskustelemalla kuin rehtorille valittamalla), mutta aika monissa puheenvuoroissa täällä näkyy myös tuota "yksikin myöhästyminen merkitsee maailmanloppua" -tyyppistä asennetta. Älkää sellaista opettako lapsillenne! Terveisin kouluavustajana toiminut lapsirakas, joka miettii kuinka nämä omien aivojen käyttämättömyyteen kasvatetut lapset tulevat maailmassa pärjäämään (ainakaan koulussa sosiaalinen pärjääminen ei sujunut heiltä hirveän hyvin).
Järkyttävää tekstiä. Kellokorttimentaliteetti?! Siis se että yksi ope lusmuilee joka aamu, ja lapset odottavat, on sitten jotain HIENOA ja TAVOITELTAVAA. Siinähän on varmaan mietitty, MIKSI tulen kouluun, ja MITÄ sillä on väliä ja MILLOIN vain käy. Jokainenhan voisi tulla vaikka porrastetusti, niin että ekat lähtee kun viimeiset tulee jne. jne.
Tässä keskustelussa ei muuten kenelläkään ollut mitään sellaista asennetta että yksikin myöhästyminen merkitsee maailmanloppua. Et selvästikään ymmärtänyt lukemaasi.
mutta kerron meidän kokemuksesta. Meidän poika myös ekalla ja viime viikolla yhtenä aamuna olin hänen kanssaan koulun pihalla, kun lapsi oli käyttäytynyt huonosti ja meni pyytämään opelta anteeksi. Ja minä halusin vaihtaa nopeasti pari sanaa. Koulu alkoi sinä aamuna kasilta. Me menimme klo 7.55 open huoneen ovelle, ei ollut opettaja paikalla. Meidät _käskettiin_ mennä ulos odottamaan. Menimme ulos ja odotimme kauniisti siellä, opettaja tuli koulun pihaan parkkikselta klo 7.59 !!! Eli kellot soivat sisälle juuri, kun poikani oli pyytänyt anteeksi ja en siinä sitten itse kerennyt sanaakaan vaihtaa.
Ei siinä mitään. Lapset menivät sisään ja ope open huoneeseen valmistautumaan työpäivään. Minä kävelin parkkikselle ja näin että vielä silloin tuli kutosluokan ope vasta parkkikselle ja kello oli jo soinut noin 3-4 min sitten!!!!
Ihme toimintaa, sanon minä! Lisäksi poikani sanoi tänään, että jos ope ei heti tule luokkaan, niin silloin saa piirrellä vihkoon. Eli eikö ne opettajat mene heti sillon, kun tunti alkaa luokkaan, kun myöhästymistä varten on ekoille annettu piirtelyvihko?? Ja tämä tuli ihan vahingossa sivulauseessa esiin tänään.
Mä olen kyllä kanssa vähän äimänä tällaisesta käytöksestä. Ja meillä koulu alkaa klo 8 tai klo 8.55, muuta ei ole ilmoitettu.