Että voi päivät olla tylsiä yksin vauvan kanssa!

Näin mummoäitinä ymmärtää maailmaa ja elämää ihan toisella tavalla.

Joudun lähtemään töihin puolen vuoden kuluttua, sillä mies jää kotiin loppuajaksi. Tyttö menee tarhaan vuoden kuluttua (3 v).



Aika on mennyt nopeasti. Ahdistaa jo nyt työ (vaativa asiantuntijaduuni).



Olen ollut mielestäni etuoikeutettu, koska olen saanut olla lapseni kanssa niin paljon. Nuorempana en tuota ymmärtänyt...



Kahden äiti

Lapsia on katsos erilaisia, toiset ovat rauhallisempia ja toiset vaativat fyysistä aktiviteettia. Oman taaperoni kanssa museo yms. käynnistä ei tule mitään, ei viihdy vaunuissa kuin max.tunnin, pitää päästä liikkeelle. Ei tykkää istua kahviloissa tai kierrellä kaupoissa.



Ja miksi ihmeessä pitäisikään, kävelytaidon oppimisen jälkeen, voi sitä riemua kun saa remuta puistossa ja kävellä itse. Ja tämä ei Helsingin keskustassa oikein turvallista ole, kova liikenne ja ihmisvilinä.



Ymmärrän tuskastumisen kotonaoloon, pakkopullaa minullekin. Lapsen vuoksi yritän vielä vähän aikaa kestää, mutta mieleni tekee jo töihin ja aikuisten seuraan.

Siellä on varmasti aina aikuista seuraa tarjolla. Itse olen sitä kautta tutustunut uusiin ihmisiin, kun kenelläkään ystävälläni ei ole saman ikäisiä lapsia ja ovat päivät töissä. Perhekerhosta löytyi mukava mammaporukka. Vierailemme toistemme luona ja puistoilemme yhdessä. Ei sitä kukaan jaksa yksin kotona nököttää kaikkia päiviä vauvan kanssa.

Lapsia on katsos erilaisia, toiset ovat rauhallisempia ja toiset vaativat fyysistä aktiviteettia. Oman taaperoni kanssa museo yms. käynnistä ei tule mitään, ei viihdy vaunuissa kuin max.tunnin, pitää päästä liikkeelle. Ei tykkää istua kahviloissa tai kierrellä kaupoissa. Ja miksi ihmeessä pitäisikään, kävelytaidon oppimisen jälkeen, voi sitä riemua kun saa remuta puistossa ja kävellä itse. Ja tämä ei Helsingin keskustassa oikein turvallista ole, kova liikenne ja ihmisvilinä. Ymmärrän tuskastumisen kotonaoloon, pakkopullaa minullekin. Lapsen vuoksi yritän vielä vähän aikaa kestää, mutta mieleni tekee jo töihin ja aikuisten seuraan.

Nro17

ja hanki KAVEREITA! sisusta kotia, lue lehti, käy vauva-uinnissa, shoppaile lastenvaatteita tms. ei voi mitään jos ei osaa nauttia elämästä..

pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja tutustua ihmisiin joilla on kanssa se pieni vauva kotona..!

kuten joku ehdotti! Sehän vain juoksisi ympäriinsä ja koskisi kaikkeen kiellettyyn.



Ymmärrän ap:ta hyvin, vaikka nyt itse oikeastaan pidänkin tästä, että ei voi tehdä juuri mitään. Se on hyvää vastapainoa stressaavalle työlleni. Itse en viihtynyt perhekerhoissa ja nyt kun olen kolmannesta lapsesta hoitovapaalla, en enää edes yritä mennä niihin. Ulkoillaankin lähinnä omassa pihassa, sillä en jaksa puistojen juoruakkarinkejä.

Ja miksi ihmeessä pitäisikään, kävelytaidon oppimisen jälkeen, voi sitä riemua kun saa remuta puistossa ja kävellä itse. Ja tämä ei Helsingin keskustassa oikein turvallista ole, kova liikenne ja ihmisvilinä.

keskustassa on tosi isoja ihania puistoja jotka on täysin aidattu (esim. sepänpuisto), parempia puistoja n ole missään nähnyt.. koko kesän olen ollut puistoissa lasten kanssa. esikoinen leikkii, hoidan vauvaa ja juttelen MUIDEN ÄITIEN kanssa..

henkistä seuraa. Itse ainakin haluan puhua muustakin kuin lapsesta. Ja kommenttina yhteen vastaukseen, koskaan elämässäni kotin ei ole näin puhdas, pakastin niin täynnä itsetehtyjä leivonnaisia, eikä lapsellani ole koskaan aikaisemmin ollut näin paljon itseommeltuja tai virkkattuja vaatteita. Aikaa on vaan liikaa!!

Siellä on varmasti aina aikuista seuraa tarjolla. Itse olen sitä kautta tutustunut uusiin ihmisiin, kun kenelläkään ystävälläni ei ole saman ikäisiä lapsia ja ovat päivät töissä. Perhekerhosta löytyi mukava mammaporukka. Vierailemme toistemme luona ja puistoilemme yhdessä. Ei sitä kukaan jaksa yksin kotona nököttää kaikkia päiviä vauvan kanssa.

joille nuo mammakerhot ovat täyttä tuskaa. Miksi mennä paikkaan, jossa ei viihdy, ihmisten seuraan, joista ei voisi vähempää välittää?

varsinkaan jos ei ole jäämässä kotiin seuraaviksi 5 vuodeksi. Ajattelevat kai ettei maksa vaivaa tutustua kun toinen menee takaisin töihin.

Vauvauinnit ovat ainakin täälläpäin viikonloppuisin, joten ei kovin hyvä ehdotus.

ja hanki KAVEREITA! sisusta kotia, lue lehti, käy vauva-uinnissa, shoppaile lastenvaatteita tms. ei voi mitään jos ei osaa nauttia elämästä..

..kotona olosta!!Ä-loma loppuu lokakuuss, minkä jälkeen jään noin vuodeksi hoitovapaalle. Ehdottomasti pitempäänkin olisin, jos ei taloudellisesti tulis tiukkaa. Ja kukapa tietää, jos seuraavaa lasta alkais ens vuoden puolella suunnittelemaan..

Mulla ei oo yhtään ikävä töihin. Osasyy varmasti se, että en niin kauheesti tykkää omasta työstäni, tosi raskasta ja kiireistä. Viihdyn hyvin kotona, oon itsekseni hyvin viihtyvää tyyppiä, mutta toisaalta kaipaankin kauheasti seuraa. Mies tulee iltapäivällä aina töistä ja mulla on monta kaveria, jotka on nyt kans kotona lasten kans.

Me käydään tytön, 8kk, kans kävelyillä. Jos on auto pihassa, lähtään kylään, ostoksille..tai ollaan vaan kotona.

Sitten, kun saan lapsen, aion kyllä nauttia täysillä siitä ajasta, jonka hänen kanssaan saa viettää!

Lapsen kanssahan voi tehdä IHAN MITÄ VAAN.

Noin minäkin ajattelin ennen kuin sain lapsen. Lapsi oli todella toivottu ja olin ajatellut, että tulen viihtymään kotona 2-3 vuotta.

No, kuinkas sitten kävikään; lapsipa olikin allerginen ja erittäin itkuinen koko ensimmäisen vuoden. En kokenut voivani tehdä mitä vaan, lapsen jatkuva itku rajoitti menoja aika paljon. Lasta kun ei kehtaa viedä vaikkapa museoon tai taidenäyttelyyn huutamaan.

Onneksi oli mammatuttuja, joiden kanssa kyläiltiin puolin ja toisin ja ulkoiltua tuli vaunujen kanssa tuntikaupalla päivittäin. Silti koin kotona olon todella tylsäksi.

on äärimmäisen tylsää. Juu, voihan sen kanssa käydä "jossain" mutta aika nopeasti siihenkin kypsyy että pitää vaan hengailla jossain. Minulla ei ollut ainuttakaan kaveria jolla olisi ollut sama elämäntilanne. Odotin todella että tapaan kerhoissa jne samanhenkisiä ihmisiä mutta näin ei käynyt. Äidit ovat usein väsyneitä, vihaisia ja kiukkuisia ja kerhoissa oli fiilis että jollekin ananakselle puhuisi kun ihmiset on ihan koomassa. Todella yritin!



Useamman lapsen kanssa kotona olo on ihan erilaista ja päiviin tulee selkeämpää rytmiä kun on kerhoja ja niitä 7 vuoden aikana hankittuja hiekkalaatikkokavereita.

henkistä seuraa. Itse ainakin haluan puhua muustakin kuin lapsesta. Ja kommenttina yhteen vastaukseen, koskaan elämässäni kotin ei ole näin puhdas, pakastin niin täynnä itsetehtyjä leivonnaisia, eikä lapsellani ole koskaan aikaisemmin ollut näin paljon itseommeltuja tai virkkattuja vaatteita. Aikaa on vaan liikaa!!

Äidit eivät juurikaan vastaa tervehdyksiin mutta isoäidit ja perhepäivähoitajat olivat onneksi joskus paikalla :)

Oma lapsi ei nukkunut kuin puolen tunnin pätkiä mutta silti meillä oli itsetehtyjä kestovaippoja kaappi täynnä... Ja katsoin bb:a.

Minulla oli jostain syystä etukäteen fantasia siitä että mennään bussilla kaupungille ja kahville lähestulkoon joka päivä. Kummasti se 72. kerta yksin ei tunnu enää niin tajunnanräjäyttävältä.

etten ajattele muuta kun että saisi nukkua... Mutta kai tuo tylsyyskin voi olla ongelma. Onneksi pääset töihin. Mun näkökulmasta olisi vaan helppo ratkaisu ylimääräiseen aikaan.

oletteko jotain teinejä? tai muuten vaan täysin kypsymättömiä. Katsokaas kun elämässä välillä pitääkin olla "tylsää". Älkää vaan hankkiko enää lisää lapsia.

Ja miksi ihmeessä pitäisikään, kävelytaidon oppimisen jälkeen, voi sitä riemua kun saa remuta puistossa ja kävellä itse. Ja tämä ei Helsingin keskustassa oikein turvallista ole, kova liikenne ja ihmisvilinä.

keskustassa on tosi isoja ihania puistoja jotka on täysin aidattu (esim. sepänpuisto), parempia puistoja n ole missään nähnyt.. koko kesän olen ollut puistoissa lasten kanssa. esikoinen leikkii, hoidan vauvaa ja juttelen MUIDEN ÄITIEN kanssa..

Ja vastaan tässä nro8 mene päiväksi helsinkiin museoihin heittoon. Useimmat museot sijaitsevat keskusta-alueella vilkkaasti liikkennöityjen katujen varsilla. Puistot ovatkin asia erikseen, mutta oletin keskustelun tarkoittavan nyt aikuisempaa tekemistä. Puistotuttuja riittää, mutta eipä niistä kehittävämpää seuraa saa. Eli haluisin keskustella muistakin asioista kuin lapsiin liittyvistä.

Siellä on varmasti aina aikuista seuraa tarjolla. Itse olen sitä kautta tutustunut uusiin ihmisiin, kun kenelläkään ystävälläni ei ole saman ikäisiä lapsia ja ovat päivät töissä. Perhekerhosta löytyi mukava mammaporukka. Vierailemme toistemme luona ja puistoilemme yhdessä. Ei sitä kukaan jaksa yksin kotona nököttää kaikkia päiviä vauvan kanssa.

joille nuo mammakerhot ovat täyttä tuskaa. Miksi mennä paikkaan, jossa ei viihdy, ihmisten seuraan, joista ei voisi vähempää välittää?

Ymmärrän että kaikki eivät siellä viihdy. En suuremmin aluksi viihtynyt itsekkään. En nauttinut siitä että puhutaan vaan vauvoista, vertaillaan kokemuksia yms. En minä jaksa kovin pitkään pelkistä vauvoista puhua.

Mulla kuitenkin kävi tuuri. Vauvakahvilassa oli muutama muukin äiti joka sinne oli tullut ihan vain koska ei kestänyt olla kotona, eikä teinnyt mitä muuta olisi tehnyt. Me sitten lyöttäydyimme yksiin. Olen sannut heistä tosi hyviä kavereita, tapaamme ilman lapsiakin, toki lasten kanssakin. Puistoilemme yhdessä, käymme kahvilla toistemme luona ja heiltä saan aina lastenhoito apua kun itsellä vaikka hammaslääkäri yms. ja mies töissä.

Emme todellakaan puhu tavatessamme lapsista kuin pikaiset kuulumiset tai jos jollain oikeasti lapsen kanssa ongelma (nukkuminen, syöminen yms.) saatamme vähän pidempään keskustella. Sen jälkeen puhumme ihan muista asioista...

Toki ymmärrän että ei kaikilla käy yhtä hyvä tuuri kun minulla että sieltä löytyisi niitä oman henkisiä ihmisiä, mutta ehkä kannattaa kuitenkin kokeilla.

oletteko jotain teinejä? tai muuten vaan täysin kypsymättömiä. Katsokaas kun elämässä välillä pitääkin olla "tylsää". Älkää vaan hankkiko enää lisää lapsia.

voimahaleja sinnekin :)