Mä oon surullinen, vanhemmat myy mun lapsuudenkodin :(

Itsellä sama tilanne ja haikeana katson, kun vieraat ovat valloittaneet talomme ja pihamaat:(

Itseni on vaikea tajuta tuollaista. Mulle talot ja asunnot on vaan materiaa, joita vaihdellaan tarpeiden mukaan. Eihän nyt tosiaan voi odottaa että vanhempien pitäisi asua samassa talossa loppuikäänsä.

Mun isovanhempien vanha sukutila myytiin juuri aivan vieraille. Talo ja piha täynnä muistoja, vietin paljon aikaa siellä lapsuudessa.



Joudun vielä kulkemaan usein tuon talon ohi. Joka kerta kirpaisee kun näen vieraat ihmiset pihamaalla.

Hei, mä itse lähes nyyhkin vähän aikaa sitten kun äiti ilmoitti että voisi heittää pois pari reikäisiksi retaleiksi lahonnutta pehmolelua, sellaisia jotka eivät edes ole olleet mitään tärkeimpiä unileluja vaan ihan "tavallisia". Kävin "hyvästelemässä" lelut, koska eihän ihan oikeasti ole järkeä säilyttää jotain korjauskelvottomia (kangas liian haperoa) leluja, etenkin kun niistä on valokuvia yms. muistoja muutenkin.



Ja mä olen 32 :)



Suosittelen että sitten kun muutto on vanhemmillasi käsillä käyt hyvästelemässä talon. Ja voithan sinä joskus käydä katsomassa taloa ulkoapäin myöhemmin. Näin olen tehnyt oman lapsuudenkotini kohdalla (sekin siis myyyty) ja helpotti oloa.

sekä lapsuudenkodista että vanhemmista. Elämä on.

Toisaalta ne on innoissaan "uudesta alusta".



En mä pysty sitä ostamaan. Ensinnäkin se on myös meidän perheelle liian iso, toisekseen se on meille liian kallis ja kolmanneksi meidän tilanne on se että ei pystytä eikä edes haluta helsinkiin enää muuttaa. Meidän koti, työt ja lasten koulu on nyt täällä missä asutaan.



Kyllä tästä yli pääsee, surettaa nyt vaan. Tulee kaikki muistot mieleen ja toki mä käyn sen talon hyvästelemässä :)



Kiva että mulla on kohtalotovereita jotka ymmärtää :)

Oma kotitaloni myytiin aikoja sitten ja hyvä niin. Ei siitä olisi kukaan jaksanut pitää huolta ja yksi pieni nainen (=äitini) ei tarvitse 200 neliötä elämiseen.



Sen jälkeen vaan tuntui siltä, että menin äidin luokse kylään, en enää kotiini. Tavallaan se lopetti lapsuuden, ei enää ole paikkaa, jossa voisi taantua äidin hemmoteltavaksi.



Eikä muuten kannata mennä katsomaan sitä taloa kun uudet asukkaat ovat siellä. Muutokset tuskin ovat mieleisiä.

Mutta jos haluaa etsiä jonkin positiivisen asian tuosta, niin eikö olekin parempi, että se sentään myydään kuin että se jätettäisiin autioitumaan ihan kokonaan?



Äitini lapsuudenmaisemissa on taloja, joissa oli paljon elämää vielä 70-80- luvuilla, mutta kun isännistä ja emännistä aika jätti (pääosin 90- ja 00- luvuilla), talot jäivät autioiksi. Se se vasta on ollut surullista nähdä.



Oman entisen mummolani osti isovanhempieni naapureiden poika, jonka perheessä on kuusi lasta ja olenkin iloinen, ettei se paikka ainakaan jäänyt autioitumaan, vaan että elämä jatkuu.

Mutta jos haluaa etsiä jonkin positiivisen asian tuosta, niin eikö olekin parempi, että se sentään myydään kuin että se jätettäisiin autioitumaan ihan kokonaan? Äitini lapsuudenmaisemissa on taloja, joissa oli paljon elämää vielä 70-80- luvuilla, mutta kun isännistä ja emännistä aika jätti (pääosin 90- ja 00- luvuilla), talot jäivät autioiksi. Se se vasta on ollut surullista nähdä. Oman entisen mummolani osti isovanhempieni naapureiden poika, jonka perheessä on kuusi lasta ja olenkin iloinen, ettei se paikka ainakaan jäänyt autioitumaan, vaan että elämä jatkuu.

Ja kuten mä jo aloituksessa mainitsin niin mä olen itse myös ollut sitä mieltä että vanhemmat voisivat muuttaa pienempään, koska heitä kuunneltuani olen ymmärtänyt että talosta on tullut heille vähän kuin "riesa". Liikaa siivottavaa, turhia huoneita heille ja pihakin on suht iso vaikka helsingissä asuvatkin.

-ap

Vaikka minuun nähden olet minusta ihan onnellisessa asemassa, minä jouduin itse lapsuudenkotini tyhjentämään ja myymään (kuolinpesänä siis) alle kolmekymppisenä. Se oli raskasta.

Niin mä tein.

Eihän SUN lapsuudenkotiasi saisi ilman SUN lupaa myydä!

ja kuolinpesän hoitaminen alle kolmekymppisenä oli hirvittävän raskasta :( Olisin ikionnellinen, jos edes olisi äiti joka asuisi vaikka jossain pikku yksiössä..

Vaikka minuun nähden olet minusta ihan onnellisessa asemassa, minä jouduin itse lapsuudenkotini tyhjentämään ja myymään (kuolinpesänä siis) alle kolmekymppisenä. Se oli raskasta.

asuvaa kerrostaloasukasta:(



Nyt ei ole paikkaa minne mennä rauhoittumaan.

Ymmärrän heitä, se on heille aivan liian iso talo ja olen itsekin heitä kannustanut muuttamaan pienempään.

Mutta nyt kun se on käsillä, se muutto, niin tuntuu hirveeltä. Tuntuu että joku tietty aikajakso jotenkin sulkeutuu, mulla ei ole enää lapsuudenkotia kohta.

Huvittavinta tässä on se että mä olen itse muuttanut pois kotoa jo 19-vuotiaana ja nyt olen 37-vuotias. Silti mä nyykin täällä kun joku pahainen kakara yhden talon perään!

Mikä niistä kymmenestä talosta, jossa olen asunut? Meillä, joiden lapsuuteen on sisältynyt muuttoja uusiin koteihin ei ole noin vaikeaa, koska itse en ainakaan ole koskaan seiniin kiintynyt ja voin aikuisenakin vaihdella ihan vaihtelunhalusta asuntoa. Ei kaikilla ole sitä yhtä lapsuudenkotia. Mun lapsuudenkoti on mun perhe, ei asumus.

miten se noin uskaltaa sulta viedä kodin alta. Nykymummot on kyllä itsekkäitä. Ei hoida lapsia ja myyvät lapsuudenkoditkin alta. Kohta ne alkaa ottaa uusia miehiä itselleen ja nauttia seksistä.

lapsuudenkoti alta. Kyllä ne nykymummot on tosiaan itsekkäitä, grrrr. Eikö ne yhtään ajattele pienen lapsensa tunteita?????

Ettekö te osaa lukea? olenko mä kirjoittanut jossain että olen talon myyntiä vastaan? En ole kirjoittanut, enkä ole myöskään sitä mieltä että sitä ei saisi myydä, päinvastoin olen sitä mieltä että se on hyvä asia koska vanhempani ovat väsyneet hoitamaan sitä ja talo on heille liian suuri. Menikö nyt jakeluun?



Mulla on silti oikeus olla surullinen ja haikea kun lapsuudenkotia ei kohta ole. Eihän sitä sellainen tajua joka on muuttanut lapsuudessaan kymmeniä kertoja ja olen pahoillani niiden puolesta jotka ovat menettäneet vanhempansa. Ei tän pitänyt olla kisa siitä kellä on ollut kurjinta!



-ap

Ei ole helppoa.



(Onks noiden lukutaidottomien pakko kommentoida aina kaikkia ketjuja ja vääristellä muiden sanomisia, välillä tuntuu et joku tekee tahallaan niin, koska ei kukaan voi olla niin tyhmä et tajuu kaiken aina väärin) Hoh hoh, sanon mä.

lapsuudenkoti alta. Kyllä ne nykymummot on tosiaan itsekkäitä, grrrr. Eikö ne yhtään ajattele pienen lapsensa tunteita?????