Lue keskustelun säännöt.
Miten oppisi sietämään miehen hidastelua?
09.08.2010 |
Meillä on niin erilaiset temperamentit ja toimintatyylit.. mies on hidas jahkailija, minä nopea toimija. Kun olemme lähdössä jonnekin, mies vetkuttelee omissa jutuissaan ja minä laitan itseni, lapset, kodin kaiken kuntoon ja sitten vielä odottelemme etuovella miestä. Jos sanon miehelle, että huolehdi sinä pojan päiväkotikassin jutut tms niin laittaa ehkä jonkun jutun siitä, mutta suurin osa unohtuu ja jää kesken. Jos mennään miehen tahdilla, myöhästytään aina ja varmasti.
Minusta tämä on sietämätöntä, hermostun joka kerta. Inhottaa, että toinen juo aamukahveja rauhassa ja minä touhuan hänenkin edestä. Kun tosiaan jätän miehelle tehtäviä, myöhästymme ja hän kiukuttelee minulle, miksen voi auttaa jne.
Kommentit (25)
Jos heittäytyy ihan kädettömäksi ja saamattomaksi niin vaimo hoitaa.
Voi itse juoda rauhassa aamukahvia ja lukea lehteä, käydä suihkussa ja miettiä 5 minuuttia kumpaa dödöä laittaisi. Jos oikein kauan vetkuttelee, niin muu porukka ehtii häipymään autoon huutamasta. Saa ihan hiljaisessa kodissa mallata millaiset pikkarit laittais ja voi..*pullistaa*.. kun on hauislihas kasvanut, aika hyvässä kondiksessa sitä on vielä. Paita...joo...
Ja kun vihdoin on valmis, autossa istuu koko perhe valmiiksi pakattuna. Helppoa kuin heinän teko.
Hmmph, lähteminen on niin helppoa, miten toi vaimon pää taas punottaa noin ja suonet pullottaa ohimossa, kauhee show ja muka niin vaikeaa tämä lähtö.
Sitä paitsi mennäänkin sopivasti puoli tuntia myöhässä anopin synttäreille, jokainen minuutti sieltä pois on plussaa...
Vetkuttelulla pääsee vähemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä otin sen linjan, että nyt muuten mennään. Kerroin etukäteen, että paikassa x pitää olla kellonlyömällä ja tasan silloin, auto lähtee pihasta puoli tuntia aiemmin - oli mies mukana tai ei. Joskus jäi kyydistä.
Entinen kollega oli tehnyt päinvastoin. Olivat olleet lähdössä juhliin ja mies oli tottunut siihen, että vaimo aina laittaa lapset kuntoon ja hän vain kävelee ulos ovesta sitten kun viitsii. Vaimopa kerran, kun olivat miehen suvun juhliin lähdössä, laitteli vain itsensä, meikkasi viimeisen päälle ja meni sitten lopulta ovelle naputtamaan jalkaa, että nythän me mennään. Mies oli sitten havahtunut katselemaan puolialastomina takkutukkina juoksevia lapsia, että eihän nämä, mites nämä? Vaimo oli todennut, että no, hän nyt on joka tapauksessa valmis, tulkaa sitten kun joudatte. Ei ollut kuulemma tarvinnut temppua toistaa.
Minä joskus ilmoitan 15 min. aikaisemman ajan milloin täytyy ehdottomasti olla jo menossa, niin ehkä silloin ehditään ajallaan. Mutta joo, minä laitan itseni ja lapset sekä lasten tarvikkeet mukaan, miehen täytyy vaan laittaa itsensä. Mutta miehellä kaikki kestää, on kahvin juontia, netin katselua yms. Ja parhaimmillaan se rupeaa imuroimaan tms. just kun pitäisi olla lähdössä.
mukavaa, kun muillakin sama ongelma :) Olen aina ajatellut, että mun mies on ainoa hidas lähtijä. Yleensähän kuitenkin valitetaan siitä, että naisella kestää.
Meilläkin mies alkaa pukemaan ym. vasta kun me muut ollaan jo autossa.
Jos heittäytyy ihan kädettömäksi ja saamattomaksi niin vaimo hoitaa.
Voi itse juoda rauhassa aamukahvia ja lukea lehteä, käydä suihkussa ja miettiä 5 minuuttia kumpaa dödöä laittaisi. Jos oikein kauan vetkuttelee, niin muu porukka ehtii häipymään autoon huutamasta. Saa ihan hiljaisessa kodissa mallata millaiset pikkarit laittais ja voi..*pullistaa*.. kun on hauislihas kasvanut, aika hyvässä kondiksessa sitä on vielä. Paita...joo...
Ja kun vihdoin on valmis, autossa istuu koko perhe valmiiksi pakattuna. Helppoa kuin heinän teko.Hmmph, lähteminen on niin helppoa, miten toi vaimon pää taas punottaa noin ja suonet pullottaa ohimossa, kauhee show ja muka niin vaikeaa tämä lähtö.
Sitä paitsi mennäänkin sopivasti puoli tuntia myöhässä anopin synttäreille, jokainen minuutti sieltä pois on plussaa...Vetkuttelulla pääsee vähemmällä.
Aivan mainiota. Näinhän se menee.
T: 11cm mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta se on asettunut omiin mittasuhteisiinsa kun poika aloitti koulun. Se vasta onkin hidas! Olen siis tajunnut, että geeneissä se on ja kuitenkin VOI kehittyä!
Huumoria peliin vaan. Ilmoitat miehelle aina puoli tuntia aiemman lähtöajan ja lopetat stressaamisen.
Kuvittelin jo että mies hieman oppisi perheemme aamutoimia kun olin viikon sairaalassa. Eipä oppinut.
Kummasti mies kuitenkin selvisi asioista joka aamu. Lapset olivat pk:ssa puoli tuntia sen jälkeen kun aamupalan tarjoilu oli lopetettu. Kiltisti lapsille oli kuitenkin joka aamu tuotu keittiöltä mikrossa lämmitettyä puuroa.
Sadekamat lainattiin pk:lta samoin monia vaatteita. Eihän mies toki (puhtaita) kurahousuja, kumppareita, pipoja, hanskoja, fleece-vaatteita jne. ollut muistanut. Siis monena aamuna.
Mies oikein kehtasi ihmetellä minulle että ihmeellisen vähän siellä oli muita hakijoita kun hän tuli hakemaan lapsia yleensä tarhasta n. klo 17.05. Minä en tuota kauheasti ihmettelisi kun pk kuitenkin menee kiinni klo 17.
Matkoille ja juhliin lähtö on lasten kohdalta täysin minun hoidossa. Hyvä jos mies itselleen löytää oikeat kamat.
JNE... Ärr ja purr...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
silloin kun mahdollista, kerro miehelle todellista aikaisempi deadline. Eli "tilaisuus alkaa kahdelta", kun oikeasti alkaa 14.30.
Tätä kannattaa tietysti käyttää säästellen, ettei mies äkkää huijausta. Toisaalta, mieshän se vaan on, ei välttämättä tajua jutun juonta piiitkään aikaan ;)
Ja kun sitten joskus tajuaa, voit motivoida miestä kääntämällä huomion siihen, miten paljon mukavampaa on viime aikoina ollut, kun "ollaan kaikki voitu lähteä hyvillä mielin ja minäkään en ole kiukutellut" tms.
Ai että tästä viestiketjusta saa hyvät naurut :-DD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisinaan mä kans sanon vaan, milloin meidän pitää lähteä ja varaan todella paljon aikaa matkaan.
Joskus vaan päätän, etten vedä hernettä nenään, myöhästytään sit, ja laittelen itsekin itseäni kaikessa rauhassa valmiiksi. Usein ei ole ihan hirveän vaarallista tulla myöhässä ja kaikki tietävät, ettei meidän myöhästyminen johdu minusta.
Sitten on niitäkin kertoja, jolloin juoksen hiki niskassa ja pakkaan tenavia ja itseäni matkaan ärjyen ja jäkättäen taukoamatta. Siitä ei tosin seuraa muuta, kun että kaikki istuvat autossa kiukkuisina.
Mies lähtee aina kauhealla vauhdilla ja sitten haetaan unohtuneita tavaroita kotoa monta kertaa ennenkuin päästään lähtemään. Mielestäni pitää lähteä niin, ettei sählätä vaan ajatuksen kanssa. Lapsen pukemiseenkin menee oma aikansa.
Niin ja se olen sitten minä joka joudun sieltä autosta mennä tarkistamaan tuliko hella pois päältä ja ovi varmasti lukkoon ja hakea unohtuneita tavaroita. Ja se on mies joka on huolissaan siitä tuliko ovi lukkoon jne.
On tosi stressaavaa lähteä aina kauhealla kiireellä ja toinen valittaa siinä vieressä, kun olen lasten kanssa liian hidas. Mies ei ikinä huolehdi lasten kamoista vain itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei lapsia vielä ole (luojankiitos) joten ihan noin valtavasti ei asiaa ole harteillani huolehdittavana kuin perheellisillä.
Kun koirankäyttäminen on miehen vastuulla, piski saa taatusti odottaa aamulla sen tunnin verran kun mies juo kahvin ja lukee uutiset, ja koiraparka pyörii jaloissa että hätä olis kova.. Jos itse olen hereillä ja sanon miehelle että ei se lehti siitä pöydältä karkaa, niin sanoo että joo olen ihan nyt menossa, mutta todellisuudessa se lähtö kestää kuitenkin vielä vähintään sen vartin.
Ylipäätään, jos olemme johonkin lähdössä ja minä laitan tavaroita valmiiksi tms. asiaan liittyvää, mieheni istuu tv:n (xboxin) ääressä "odottamassa"; olen valmis mennään heti kun sä olet valmis. Noh, tavarat on pakkaamatta, koira kusettamatta yms, eli mies omasta mielestään on se joka joutuu minua odottamaan, kun minä hoidan kaikki asiat lähtöä varten valmiiksi.
Ylipäätään välillä tuntuu että mies on varsinainen putkiaivo eikä hän pysty käsittelemään kuin yhden asian kerrallaan mielessään; kun hän lopettaa elokuvan katselun tai xboxin pelaamisen, hän kyllä sammuttaa dvd-soittimen/xboxin mutta tv jää aina päälle.
Tai kun tiskaa, miksei tiskipöytää voi tiskaamisen jälkeen pyyhkäistä rätillä kuivaksi?
Onhan se mies rakas ja ihana mutta voi että mä joskus toivoisin että se ajattelis kun nainen, ainakin joissakin asioissa..
Tuttuahuttuajuttua on meilläkin, aina miestä odotetaan..
Hän kun nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että haluaa nauttia esim. aamukahviaan pari tuntia jne.. Toi alkamisajan huijaaminen on hyvä, äitini käytti sitä isääni joskus ja toimi. Itse en ole sitä vielä joutunut käyttämään, yleensä meillä toimii se, että tosi hyvissä ajoin sovitaan lähtemisaika. Siis esim. edellisenä iltana kysyn, että monelta haluat herätyksen, että ehditään lähtemään yhdeksältä. Tai aamulla heti heräämisen jälkeen sanon, että lähdetäänkö kahden tunnin päästä. Jos vaan odottelen aamuisin, että koska mies haluais lähteä, niin aivan varmasti palais käämit, kun aina saa odottaa..
Meillä toimii tosiaan tuo aikataulun lukkoon lyöminen, ja nimenomaan niin, että mieheltä kysytään, että kuinka paljon aikaa hän tarvitsee lähteäkseen ajoissa. Saatan joskus vielä muistuttaa esim. tuntia ennen lähtöä, että sehän oli tunnin päästä. Toinen asia on se, että jos on kiire lähtö, ei miehelle kannata puhua mitään (ei missään nimessä nalkuttaa, mutta ei myöskään puhua mitään joutavanpäiväistä). Mies nimittäin lopettaa aina sen puuhan mitä on tekemässä vastatakseen minulle, ja lähtö viivästyy enemmän. mielummin vaihdan ajatuksia sitten vaikka autossa kun ollaan sinne saakka päästy.
Meillä ei tosin vielä ole lapsia, että saa nähdä miten tämä kuvio sen jälkeen muuttuu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä ajassa kun minä puen itseni, lapset, pakkaan tavarat, ym. ym.
Ja sitten muu perhe odottaa puoli tuntia miestä autossa. Ja aina ollaan myöhässä.
Aivan sietämätöntä.
En tiedä mitä tällä voi tehdä, en ole keksinyt ratkaisua.
Huojentavaa kuulla, että muillakin samanlaista. Tämä on mun miehellä ainakin ihan perusluonteessa, ikänsä kuulemma ollut tällainen. Ei vaan ennen lapsia niin häirinnyt, kun ei tarvinnut odottaakaa toiselta mitään, molemmat hoiti vaan itsensä.. Nyt sitten raivostuttaa ja stressaa, että minä teen niin paljon enemmän!
Kiire joka pikkaaan ensin, sitten unohtuu suurin osa tavaroista kotiin,ja syytetään muita.
Tulee mieleeni, että nämä miehet eivät näe tarpeelliseksi kaikkia niitä asioita, joita teette. Heidän kantansa ehkä on, että hössäätte itsenne väsyneiksi ja vihaisiksi turhien asioiden vuoksi.
En tiedä, mitä asioita pidätte välttämättöminä. "Välttämätön" on äärettömän hyvä peruste, sitä ei passaa kyseenalaistaa joutumatta leimatuksi edesvastuuttomaksi. Ja kuitenkin joka perheessä näkyy olevan eri asiat "välttämättömiä". Yhtäällä vannotaan käsidesin nimeen, toisaalla putipuhtaiden vaatteiden.
Tämä on nettikeskustelupalsta, josta on turha odottaa konkreettista apua. Myötätuntoa näkyy kyllä olevan, eikä sekään tietenkään pahasta ole, ainakaan, jos se ei linnoita entistä ankarampaan oikeassaoloon.
Keskustelu, siis sellainen keskustelu, jossa ihan oikeasti kuunnellaan ja uskotaan mitä toinen sanoo, on ainoa ratkaisu asiaan. Jos kutsut keskusteluksi sitä että sanelet ehtoja ja jankkaat moraalisesti velvoittavia adjektiiveja, voit saada aikaan kompromissin. Sen kompromissin tarkoitus on tosin lähinnä sulkea suusi. Eli aito yhteisymmärryksen tavoittelu, sitoutuminen molemmin puolin ja tulostn arviointi (EI siis oman oikeassaolon etsiminen mahdollisista muutoksista) ovat minun ymmärtääkseni ainoat keinot löytää ratkaisu. Ja ikävä kyllä se ei onnistune ilman että joutuu luopumaan jostain.
Kuulimme päivän saarnan. Voitte istuutua!
Yritän vaan kiivaasti olla huomioimatta miestä, kun olemme lähdössä. Tosin nyppii, että olemme aina kaikkialta myöhässä hänen takiaan.
Meillä ei ainakaan ole kyse siitä, että mies pitäisi turhana niitä mitä minä huolehdin. Päinvastoin kun ollaan jossain, se tuskailee että unohtuiko nyt sekin juttu kotiin! voi hemmetti mukana ei ole sitä tai tätä! eikö lapsella olekaan varavaatteita, mikset ottanut niitä mukaan? tällaista. Ei vaan itse saa aikaiseksi/tajua kotona hoitaa asioita.
Meillä ihan samanlaista! Joskus ilmoitan että meno on tuntia ennen kuin oikeasti onkaan, siten on edes jotain toiveita olla ajoissa.