Millaisessa tilanteessa on oikeasti TALOUDELLINEN PAKKO viedä lapsi hoitoon alle 3 vuotiaana?

paljonko maksaa kunnalle lapsen päivähoito päiväkodissa? Kotiäidille maksettava 300eur/kk brutto ei ihan riitä. Eli säästän veronmaksajan rahoja olemalla kotona niin pitkään kuin mahdollista.

sitten pahin kaikista, sillä mulla olisi ollut taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin, mutta tykkään työstäni niin paljon, että halusin mennä töihin. Tosin mies hoiti lasta sitten vielä kotona, siten, että hän aloitti hoidossa 1,5-vuotiaana.



On varmaan monia tilanteita, joissa ei voi jäädä kotiin, vaikka haluaisi:

- toinen vanhempi on opiskelija

- perheessä tosi suuret lääke- ja sairaalakulut ja/tai sellaisia kuluja, joita Kela ei korvaa

- paljon teinejä tai isompia lapsia, joiden eläminen pitää myös kustantaa

- yksinhuoltaja

- perheen kodiksi ostama talo on täynnä hometta, mikään taho ei korvaa, perheen pakko muuttaa vuokralle ja lisäksi maksaa lainaa hometalosta

- ns. korvaamattomassa ammatissa, tällä hetkellä Suomessa tällainen on ainakin ruumiinavauksia tekevä lääkäri, eli oikeasti useat muut ihmiset ovat pulassa, jos kyseinen äiti jää vuosikausiksi kotiin (ok, tämä ei ole enää ihan sama tapaus kuin muut)

enkä todellakaan nähnyt (eikä mieheni liioin) mitään järkeä siinä, että 1,5 vuoden takia olisimme tehneet kaikki ne järjestelyt joita olisi pitänyt. Eli myyty asunto ja muutettu halvempaan huonommalle alueelle, luovuttu autosta tms. (Olin siis käyttänyt jo säästössa olleita rahoja tuhon ylimääräiseen reiluun puoleen vuoteen).

Kaikki tämä olisi tehty siis 1,5 vuoden takia, ja sitten taas olisi pitänyt ostaa uusi asunto (ja tässä välissä siis ensin myyty vanha, ostettu uusi halvempi/menty vuokralle ja taas ostettu uusi nykyisen kaltainen jossa halauamme asua!!!) yms. Ei mitään järkeä. Ei lapsellekaan ole välttämättä helppoa muuttaa koko ajan.

TEORIASSA olisi tietysti ollut mahdollista, mutta käytäntö on usei eri asia.

minulla ei sellaista ole ikinä ollut, eipä rahaakaan paljon eikä omaisuutta. Niin yksinhuoltajana kuin pienituloisena kaksinhuoltajanakin lapset on olleet kotona 3-vuotiaaksi, lukuunottamatta kuopusta joka meni päiväkotiin 1,5 -vuotiaana mutta oli sen luontoinen että tiesin pärjäävän, ei itkenyt perään tms. vaan todella touhukas ja utelias tapaus. Ja rahasta se ei johtunut vaikka täysin persaukisia oltiinkin vaan siitä että oma pää ei enää kestänyt olla kotona.

Nyt sitten jäin yllättäen 4 lapsen yh:ksi ja vauva tulossa. Minulla ei ole sellaista hyväpalkkaista työpaikkaa johon palata joten tuskin tulee tarvetta laittaa vauvaa pienenä hoitoon. Kyllä olen silti pystynyt ostamaan vaatteita uutena, matkustelemaan ym. vaikka aina olen jossain köyhyysrajalla elänytkin. Toisilla vaan on tarve omistaa, asunto, uusi auto, hienompia ja kallimpia tavaroita, vaikka mitä vakuutuksia varmuuden vuoksi. Itse arvostan muita asioita.

Mutta ymmärrän että jos on muutettu omaan taloon joka on lasten koti, lapset aloittaneet tietyt harrastukset ym. niin ei välttämättä ole oikein pakottaa muita lapsia luopumaan noista siksi että nuorin voisi olla pidempään kotona. Kyse ei ole elämän kurjistumisesta vaan liian isoista muutoksista lasten elämässä. Asumme vuokralla, mutta ihan tässä samalla kadulla asuu myös ihmisiä omissa asunnoissaan ja lähellä omakotitaloissa, alue on mukava. Ei meidän elämä mitenkään kurjempaa ole, kaupungin asunnossa kun on elinikäinen asumisoikeus niin kauan kuin vuokransa maksaa joten melkein sama kuin omistaisi. Asuntoa saa maalata ja tapetoida ym. tuunata, tämä on meille ihan yhtälailla koti kuin jollekin omistusasunto. Sillä erotuksella että ei ole pelkoa siitä että joutuu myymään ja muuttamaan ties mihin jos vaikka sairastuu eikä pysty käymään töissä. Ja että lasta voi rauhassa hoitaa kotona kun ei asuntolaina paina niskaan:)

Esim. 7, 9 ja 11 vastaajilta sellaisia sain.

En tiedä paljonko maksavat vuokra-asunnot pääkaupunkiseudulla, joten siellä varmasti voi olla vaikeaa elää vuokralla ja olla kotona. Mutta jos kyseessä OMISTUSasunto, eikös se ole silloin oma valinta, paljonko on lainaa ottanut?

Sairaus myös hyvä syy.

ap

Miehen palkka käteen 1500 euroa kuussa.

Oma palkka 1700 kuussa.

Asuntolainaan + laskuihin menee n. 2000 kuussa.

Siihen vielä ruoat päälle, n. 800.

Meillä on 6-henkinen perhe.

Laskepa, miten pärjäisimme naurettavan pienellä kh-tuella. Emme mitenkään.

Ja ei, kotiamme emme myy, ja muuta minnekään vuokrakasarmiin.

Ok-talossa asuminen tuo lapsillekin elämänlaatua.

Me asutaan kaupungin vuokratalossa, eikä täällä kyllä tuommosta ole kuin kuvailet, ihan normaalia elämää ja samalla alueella ja samoilla pihoilla vuokratalojen ja omistustalojen lapsia. Se että ottaisin hervottoman lainan ja muuttaisin naapuritaloon ei mitenkään meidän elämänlaatua parantaisi. Eipä nuo ihmiset näytä siltä että kaikilla olisi jotenkin raha tiukassa, aika uuden näköisiä autoja tuossa parkkipaikallamme näyttää olevan. Ja lapset uskaltaa ihan hyvin laskea pihalle, ei tässä asu kuin normaaleja lapsiperheitä ja muutama lapseton pariskunta.

Onkohan sulla nyt pikkasen ennakkoluuloja?

Kyllä, mulla on omistusasunto. Ihan jo siksi, että vuokra-asuntojen vuokrat maksaa 400€ vähemmän kuin meidän lyhennys ja korot on. Olisin hullu jos sen rahan heittäisin kankkulan kaivoon vaan jotta jotenkin kituuttamalla saisin oltua sillä ylimääräisellä 400€lla reilun vuoden kotona pidempään.

Kaupungin vuokrataloihin en taas lastani halua viedä. Miksi mun pitäisi kituuttaa omia lapsiani ympäristössä, jossa rahasta on tiukkaa ja siksi ihmisiä pännii ja lapset kiusaa toisiaan?

Mä mieluummin valitsen lapsilleni kasvuympäristöksi alueen, jolla lapset USKALTAA päästää omaan pihaan ja vaikka naapurinkin pihaan leikkimään yksinkin.

Mutta jos kyseessä OMISTUSasunto, eikös se ole silloin oma valinta, paljonko on lainaa ottanut?

Sairaus myös hyvä syy.

ap

Suurin palkka mitä ikinä olen saanut ja sitäkin muutaman kk on jotain 900e, miehellä samaa luokkaa. Välillä ei mitään tuloja kummallakaan. Kaksi teiniä ja kolme pienempää lasta, sossun asiakkaita emme ole, asumme vuokralla ja auto on vanha.

En ymmärrä mihin te hassaatte kaikki rahanne, me ollaan matkusteltu kuitenkin muttei koko porukalla kuin laivalla, mutta lähes joka vuosi joku jossain ulkomailla. Uusia vaatteita on kaikille ostettu, pienemmille myös käytettyjä. Leffaan ym. teinit on päässeet lähes aina kun ovat pyytäneet. Lehtiäkin meille tulee jne. melko normaalia elämää eletään, ainoa mitä puuttuu av-normista on järjettömät lainanlyhennykset (meillä ei mitään lainaa), vakuutukset (jotka usein ihan turhia), vuosittaiset Thaimaan matkat, uudet merkkivaatteet ym.

Nyt olen viiden yh, kuudes tulossa ja tulot tulee olemaan kerrankin säännölliset ja samaa luokkaa jos ei enemmänkin kuin miehen kanssa, vaikka kotihoidontuella tulenkin elämään seuraavat vuodet. Olen pystynyt aiemminkin säästämään kotihoidontuesta matkusteluun.

Kyllä se on oikeasti kiinni siitä miten elää ja sitä rahaa käyttää. Ei tarvi olla Ticketiä tai Reimateciä ja niitäkin saa käytettynä, huonekaluja ja kodinkoneita saa tosi hyviä mm. huuto.netistä. Siinä säästää aivan älyttömästi kun hankkii tavaraa käytettynä ja tekee edullista ruokaa. Lapsilla on kauniita vaatteita ja itse panostan myös ulkonäköön ja pukeutumiseen, mutta en uusi vaatekaappia kuin tarpeen mukaan, oma tyyli on trendejä tärkeämpää.

kuin sen, jolla on keskitulot tai yli. kyllä se vaan on niin, että elämä on järjestetty tulojen mukaan yleensä jo ennen lastenhankintaa. mitä isommat tulot, sitä isommat menot.

kanssa kotona yhteensä reilut 7 vuotta. Eron jälkeen yritin sitten opiskella, kun vanhin oli 7 ja nuorin 3. Yksi vuosi siinä meni hukkaan. Tuo kotonaoloaika kuitenkin pärjättiin: ex-mies oli melko huonosti palkatussa työssä, sai n. 1000 e käteen kuussa. Minä kotihoidon tuella. Viimeisen vuoden mies oli lomautettuna. Sitten tulikin ero. Jäin lasten kanssa asumaan kotitalooni, sain töitä, pärjäsin ihan hyvin n. 1800 e palkalla.



Itse olen sitä mieltä, että jos kokee lasten kanssa olemisen tärkeäksi, on kummaa, jos tulee tilanne, että on _ihan _pakko mennä töihin. Kyllä sitä pärjää ilmankin.

kituuttaa? Minä voin ainakin sanoa että nautin siitä että on rahaa. Ja antaa se tiettyä turvallisuutta (joo tiedän että elämässä voi tulla kaikenlaista eteen, myös sellaista jota ei rahalla saa kuten terveys). En minä halua laskea pennejä.

Mutta itse en vienyt lapsia hoitoon. Mutta en suosittele sitä kaikille.

Nimittäin talous oli todella tiukilla. Kirpparit koluttiin ja mietin välillä, että raskinko ostaa lapselle kirpparilta 5mk.n sukkikset vai kelpaisko nämä nuhjuiset 50 pennin sukkikset.



Omia vaatteita en ostanut koko aikana ja vaunut olivat 50mk ikivanhat losot. Lapset kulki kirpparivaatteissa ja ruoka oli makkara-jauhelihaa. Itse leivoin kaiken. Vihanneksia ja hedelmiä oli vähän.



Elimme todella köyhää elämää.



Tämä oli meidän ratkaisu ja olen onnellinen, että pystyimme sen elämään niin. Mutta en kyllä voi suositella sitä muille. Kyllä itselläkin oli joskus paniikki päällä kun oli lainanmaksut ja autonvakuutukset ja rahaa ei jäänyt tilille. Sitä laitettiin kaurapuuron jämätkin sämpylöihin.



Ei ollut varaa helliä itseään raskausaikana uusilla imetysliiveillä, eikä ihanilla rasvoilla. Kampaajalla en käynyt vuosiin ja kuljin melkoisissa ryysyissä.



Nyt kun muistelee sitä aikaa niin tiukkaa se teki ja joskus vitutti kun ihmiset katsoi nokanvartta alaspäin kun työnsin lapsia ikivanhoilla rattailla ja lapsilla oli päällä kirpparivehkeet. Pitää olla aika hyvä itsetunto, että pystyy tässä nykyisessä materiaa palvovassa maailmassa käyttämään kännykkänä ikivanhaa halkoa ja parkkeeraamaan ilmakumihypersuperhienojen vaunujen viereen omat rotiskonsa.



Se hyvä puoli asiassa oli, että oppi elämään säästeliäästi. Kun menin töihin niin saimme maksettua asuntolainan tosi äkkiä pois kun oli oppinut miettimään, mitä todella tarvitsee ja mitä ei.

elämäntilanteita on varmaan monia, mut mulla pistää ihan silmään oman kaveripiirini toimintatapa; ensin odotetaan että saa vakituisen työpaikan, sitten heti raskaaksi. Esikoinen pistetään hoitoon pienenä siksi, että ehditään olla töissä sen verran että saadaan täydet äitiysedut toisen syntyessä. Pohjimmiltaan siis ei ajatella mitään muuta kuin sitä omaa (taloudellista) etua. Täähän on tietenkin omalla tavallaan järkevää, mut siitä vain ikävästi sekä lapsi että työntantajakin maksaa. Ja sitten kuitenkin noi äidit pohtii että oliko se vuoden vanha liian pieni hoitoon. No, olihan se, mut mitäpä sillä on merkitystä .

- Minun tulot käteen kotihoidontuki 439€ + lapsilisä n. 510€



-Miehen tulot käteen 1430€



- 4 lasta, 2x 7v, 4v ja 10kk



-Omakotitalo, josta lainanhoitokulut kaikkinensa 592€/kk. Lisäksi sähkö, vesi, kotivakuutus, kiinteistövero, jätemaksu jne. Ostimme tarkoituksella vanhan ja ns. vaatimattoman talon, jotta lainaa ei tarvinut ottaa satoja tuhansia!!



-Auto ostettiin 5v sitten ja se maksoi 490€. Vanha (-86), mutta kulkee oikein hyvin, pientä remppaa silloin tällöin. Emme koe tarvitsevamme mitään uutta ja hienoa autoa (= autolainaa)



-Ruokaa emme koskaan heitä hukkaan. Teen itse hyvin paljon, eineksiä, karkkia ym ei osteta kuin harvoin. Leivon kaikki leivät ja pullat itse, kalastamme paljon, ostamme hirven- ja poronlihaa suoraan metsästäjiltä / poromiehiltä isot satsit pakastimeen. Hedelmiä en juurikaan osta, koska poimimme aina loppukesästä pakastimen täyteen marjoja. Myös mehut ja hillot teen itse.



-Lomamatkoja emme harrasta. Tämän kesän kohokohta oli patikkaretki koko perheellä. Yövyimme 4 yötä ja koko reissu tuli maksamaan n. 250€. Lapset tykkäsivät tosi paljon :)



-Säästöjä ei juurikaan ole, sellainen 300-500 pyritään pitämään pahan päivän varalla. Se on aina riittänyt (esim. sillä sai uuden pyykkikoneen, kun entinen levisi)



Elämä on nimenomaan VALINTOJA :)



Ja tosiaan, marjoja poimimalla voi kivasti tienata ylimääräistä, tänäkin vuonna sain suht pienellä vaivalla 940€ :)

Eli asuu niin kuin on oikeasti varaa.

Pankeista saa lyhennysvapaata, voi jättää reissuja tekemättä, ostamatta hienoja kuteita jne.



Aina on kyse omista valinnoista.

Ei tarvitse olla edes mitään ökytaloa, kahta autoa ja vuosittaisia Thaimaan matkoja ja laskettelureissuja, sillä ihan pelkän normaali perheasunto maksaa - ja paljon. Autoakaan ei välttämättä ole, korkeintaan yksi auto. Etenkin keskiluokkaiset ovat pääkaupunkiseudulla siinä tilanteessa, että on ihan oikeasti pakko mennä töihin, että voi edes asua jossain. Tämä ei tietenkään koske köyhiä sosiaalitapauksia, joille kaikki maksetaan eikä todella varakkaita ihmisiä, jotka pystyvät elämään yhden palkalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toisen palkka on vähintään 5000 euroa brutto.

Siinäpä teille pullamössöille vähän elämän realiteetteja.

Eli pääkaupunkiseudulla ollaan kotona jos on sosiaalitapaus tai tosi rikas:)

Me asutaan vuokralla, eletään miehen palkalla.(ei mikään 5000€) Meillä on kaksi lasta. Sosiaalitoimistosssa ei ole ollut tarvis käydä. Lapsille on vara ostaa vaatteita, on vara harrastaa ja matkustaa.

Ja tämä ei ole ikään "vuokraluukku" vaan meidän koti. Myös vuokralla voi asua mielekkäästi ja hyvällä alueella.

Toki jos meillä olisi se huikea asuntolaina, en voisi varmasti olla kotona. Elämä on valintoja täynnä.

En myöskään ole mikään loinen, mutta haluan olla lasten kanssa mieluummin kotona kun käydä töissä.

mutta onko valmis luopumaan omakotitalosta ja autosta, onko valmis viemaan lapsilta tutun ympäristön ja kodin sen vuoksi, että voi kituuttaa kotona 3v. Muuttaa vuokralle ja hakea asumislisää.

Etkö oikeasti ymmärrä, että joillain aloilla palkka on käteen vain esim. 1500€/kk tai jopa alle.

vai ihan vain väsynyt provoilija muuten vain?

että perheen pakolliset menot on suuremmat kuin tulot? meneekö kaaliin?



Joillain on esim vanhempia sisaruksia jotka eivät voi olla ilman vatteita tai harrastuksia, vaikka äiti kuinka haluaisi olla kotona seuraavat 10 vuotta. Jotkut vaan tarvitsee rahaa, hyvä jos teillä on asiat toisin.

jossa rahaa ei ole! Itse asutaan kerrostalossa vuokralla ja molemmat olemme perusduunareita, eli p**kapalkkaisia. (Tulot yhteensä n. 3500 e/kk bruttona).

Esikoisen aikana sain kotihoidontukea 550 e/kk bruttona josta sen 20 % veron jälkeen ei paljoa jäänyt. Autolaina ja ruoka on silti maksettava... Eli jouduin tekemään lapsen ollessa 9kk vanha jo osa-aikaisena hommia ja lopulta hoitajan puutteessa lapsi meni päiväkotiin 1v3kk ikäisenä.

Mieluusti olisin kotona ollut pidempään, mutta ulosottomiehet yms. eivät kuulemma hyväksy selitystä "kun ei ole rahaa!"

että esim. tilanne jossa toinen vanhemmista sairastuu vakavasti niin ettei voi hoitaa lasta muttei myöskään työskennellä ja tarvitsee kalliita hoitoja olisi sellainen. Jostain olisi siinäkin tilanteessa saatava rahaa ruokaan ja kattoon pään päällä eikä kaikilla ole omaisuutta jonka voisi siinä tilanteessa myydä.

Meillä tosin olisi pitkä kotihoito merkinnyt mm. talon myymistä. Olemme pienituloisia ja molempien työpanos on ihan pakollinen, jotta pystyimme edes vanhan talon ostamaan maalta. Pystyin kotihoitamaan 1,5-vuotiaaksi, sen jälkeen oli ihan pakko palata töihin. Talous on tasapainossa (noin suunnilleen) kotihoitojakson jälkiltä vasta nyt kun kuopus lapsukaisemme lähenee 3v ikää! Ja halvinta mahdollista takuulla ostettiin kotihoitoaikana ja niin tehdään vielä nytkin, ei matkustella tms, joten ei ollut turhuuksista kiinni.