Suhteemme alkoi siten, että olin ensin "toinen nainen".

Miten moni täälä jo miettii tulevaa ja suhteen loppumista yms. Miksi? Eikö olisi järkevämpää elää tätä hetkeä ja olla murehtimatta sitä mihin suhde päättyy jos päättyy. Sillä tavalla ei varmasti elä onnellisesti ja löydä sitä omaa onneaan. Kukaan ei voi ennustaa mitä tulevaisuus tuo, se on karu tosiasia.



Kirjoittelin jo aiemminkin tänne, en muista numeroa, mutta olin myös kolmas pyörä.

muutenkaan koskeneet toisiinne siinä mielessä ennen eroa? Koska itse laskisin kyllä pettämiseksi myös suutelemisen ja kaikenlaisen kähminnän. Jotain peliähän teillä on ollut, jos kerran olet ehtinyt olla toinen nainen, eikä mies vaan yhtäkkiä tajunnut, että onkin rakastunut ystäväänsä, ja rientänyt sitä sulle kertomaan.

ite tunnet sisimmässäsi syyllisyyttä ja siksi luulet toisten kuiskuttelevan sun selän takana.

Pitääkö minun lopun ikääni jotenkin salailla ja hävetä suhteemme alkua, vai missä vaiheessa voin ihan reilusti olla onnellinen koko tilanteesta? Olemme jo naimisissakin, "virallisesti" yhdessä oltu tosin vasta puolisen vuotta. Loppuuko tämä kyräily ja kuiskuttelu koskaan?

Minua ahdistaa tämä asia, koska jotenkin ihmiset tuntuvat ajattelevan, että mieheni ei olisi saanut enää koskaan rakastua uudelleen lyötyään kerran hynttyyt yhteen exänsä kanssa. Miestäni on tuomittu siitä, että kuunteli tunteitaan ja aloitti uuden elämän minun kanssani. Itse taas voin sanoa, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni löytänyt jonkun, jota voi sanoa "sielunkumppaniksi".. Mies jätti exänsä viikon kuluttua siitä, kun tiesimme, että meidän kuuluu olla yhdessä, joten mitään vuosikausia jatkunutta salailua tässä ei ole takana.

Miksi uusi onni on syntiä?

Et olisi joutunut tekemään siitä avausta täällä.

ei tietenkään tarvitse murehtia suhteen päättymistä, mutta onhan se parempi realistisesti varautua kaikkeen, ettei käy niin, että jää 20 vuodeksi kotiäidiksi ja passaa miestään, kunnes tämä taas löytää sen todellisen elämän rakkauden. Lisäksi mielestäni on ihan ymmärrettävää, että pettämisestä alkaneita parisuhteita paheksutaan. Aina voi erota ensin ja sitten ryhtyä uuteen suhteeseen.

että olemme tunteneet toisemme vuosikausia, ystävinä. Emme menneet sänkyyn ennen eroa. Koska olemme välittäneet toisistamme ystävinä jo vuosia, niin jotenkin tämä "rakastumisvaihe" on hieman erilainen.. vaikea selittää. Mutta nollista ei siis aloitettu. ap

Turhaan mietit toisten mielipiteitä tai pahoitat mielesi kuiskuttelusta.

Eikä tämän palstan ämmien katkerista kommenteista kannata välittää.

Olen ollut nyt naimissa 13 vuotta miehen kanssa, joka jätti vuokseni ensimmäisen vaimonsa. Itse jätin ensimmäisen mieheni.

Olemme edelleen onnellisia ja rakastuneita. Kun se oikea löytyy, niin se on menoa.

Toki suutelimme ja halailimme, jne. Täällä kuitenkin nyt erityisesti oltiin kiinnostuneita panoaktiivisuudestamme, joten siihen nyt viittasin. Ja kyllä, minäkin lasken nuo edellä mainitsemani pettämiseksi.



Ja se kuiskuttelu ei ole kuviteltua, ihan täyslaidallinen on tullut todistettua (ei suoraan meille ollut osoitettu, mutta satuimmepa nyt paikalle).



ap

Ihana kuulla tämmöinenkin kokemus! :) Paljon onnea teille jatkossakin!



ap

Olen ollut nyt naimissa 13 vuotta miehen kanssa, joka jätti vuokseni ensimmäisen vaimonsa. Itse jätin ensimmäisen mieheni.

Olemme edelleen onnellisia ja rakastuneita. Kun se oikea löytyy, niin se on menoa.

ikinä miettinyt, että on se kumma, kun Se Oikea sattuu asumaan samassa maassa kuin sinä, ja kenties olemaan samassa työpaikassa/ harrastuksessa/ missä sitten tapasittekaan, on sopivan ikäinen jne, vaikka maailmassa on noin 3 miljardia muutakin miestä?

löytyy, missä pettämisestä alkaneet parisuhteet päätyvät eroon paljon todennäköisemmin kuin muulla tavalla alkaneet. Eli toki poikkeuksia löytyy, mutta elämässä yleensäkin ajatellaan todennäköisyyksien kautta, esim. tilanteessa, jossa syöpä tappaa 70 % todennäköisyydellä, ollaan paljon huolestuneempia, kuin jos prosenttimäärä on esim. 5.

Miten paljon täällä onkaan naisia, jotka eivät koskaan ole rakastuneet!

väitetystä katkeruudesta, en minä ainakaan ole katkera enkä kokenut miessuhteissani suuria tappioita, ja mulle on ihan sama, mitä joku tuntematon nettityyppi tekee elämällään, mutta kyllähän tekin varmaan hymähdätte, jos vaikka joku 14- vuotias tyttö menee kihloihin ja on ihan varma, että on löytänyt elämänsä rakkauden, tai joku nainen ajattelee, että parisuhde on paska, mutta kyllä varmasti vauva pelastaisi kaiken? Eli tämä aloitus kuuluu mielestäni samaan naiviin sarjaan.

ikinä miettinyt, että on se kumma, kun Se Oikea sattuu asumaan samassa maassa kuin sinä, ja kenties olemaan samassa työpaikassa/ harrastuksessa/ missä sitten tapasittekaan, on sopivan ikäinen jne, vaikka maailmassa on noin 3 miljardia muutakin miestä?

Enhän voi tuntea ja tavata kaikkia 3 miljardia miestä. Tarvitaan yhteinen kieli ja jotain yhteistä pohjaa, jotta on mahdollista onnistua.

Hetken hurmaa voi kokea vaikka sen afrikan savannin miehen kanssa, jos hällä on sopiva pilke silmäkulmassa. Siihen ei tarvita muuta kuin oikea hetki. Yhteisen elämän ja sen rakkauden ja onnen säilymiseen tarvitaan paljon muutakin.

minäkin olin varattu kun tapasin nykyisen mieheni. avoliitossa ja kihloissa. olin onneton. tapasin miehen baarissa ja kun se otti minut syliin, tuli tunne kuin olisin kotiin tullut. jätin exän ja nyt olen tämän nykyisen kanssa ollut jo 3 vuotta ja meillä on 10kk tytär.



muiden silmissä olen huora, he eivät ymmärrä että lähdetään rakkauden tähden. miksi mun olisi pitänyt olla semmosen kanssa jota en rakasta, vain sen takia että nämä mun huorittelijat sais pitää turpansa kiinni. ei miksään. älä salaile vaan nauti rakkaudesta ap, ja muut av:n lehmät, haistakaa paska.

minäkin olin varattu kun tapasin nykyisen mieheni. avoliitossa ja kihloissa. olin onneton. tapasin miehen baarissa ja kun se otti minut syliin, tuli tunne kuin olisin kotiin tullut. jätin exän ja nyt olen tämän nykyisen kanssa ollut jo 3 vuotta ja meillä on 10kk tytär.

tämä muksu oli kuitenkin varmaan vahinko, miksi kukaan tekisi lasta vuoden tuntemisen jälkeen. Ehkä siksi olette vielä yhdessä.

Eli millä ihmeen perusteella te niitä suhteita oikein perustatte ja sitten eroatte?



Äiti luuli minua lesboksi kun en huolinut ketään ja moni luokkakaveri seurusteli vain siksi, että se näytti hyvältä, kun seurustelee jonkun kanssa.



Itse löysin sen oikean 20-vuotiaana, sitä ennen en seurustellut vakavasti kenenkään kanssa. Nyt olen 42v ja ollaan edelleen yhdessä.



Ihmettelen siis sitä, mihin ihmeeseen ns. "pieleen menneet suhteet" perustuvat? Ja istten joskus erotaan ja löydetään se "sielunkumppani"?



Kertokaapas?



Eli miksi aloittaa suhde jonkun kanssa, joka ei ole se oikea??

Uskotko rakkauteen tai avioliittoon ylipäätään?



ap

Uskotko rakkauteen tai avioliittoon ylipäätään?

ap

ihmiset ovat rakastuneita jonkin aikaa, sitten monesti pitää tehdä sitä kaikenlaista työtä, että suhde pysyy kasassa, täytyy sietää sitä, että kumppani ja itse on ihastunut milloin kehenkin, joskus vähän vakavammin, joskus pettää, joskus melkein lähtee suhteesta mutta ei lähdekään. Kaikkihan tolkuttavat, että alttarilla sanotaan tahdon, eli hampaat irvessä ollaan usein yhdessä, vaikka ei niin tahdotakaan. Tämmöistä on avioliitto. Vai onko joku ollut vastarakastuneen oloinen sen kymmenen vuotta ja koskaan ei ole kumpikaan ihastunut toiseen tai miettinyt, onko suhteessa järkeä?

Olin naimisissa, kun tapasin nykyisen työpaikan pippaloiden jatkoilla. Meni jalat alta. Päädyimme sänkyyn samana iltana ja petin miestäni ekan kerran 10 vuoden suhteen aikana. Kolme kuukautta elin salasuhdetta ja niistä 1,5 kk puhuin kotona erosta. 8kk ensitapaamisesta (ennen kuin avioero oli edes voimassa) aloin odottamaan TOIVOTTUA yhteistä lasta ja nyt meillä on lapsia kaksi ja tuo eskoinen on jo 9-vuotias. En ole katunut päivääkään. En ole miettinyt edes, mitä minusta ajatellaan. Eksälleni juttu oli ikävä, mutta onneksi olimme lapsettomia ja sen suhteen elämä jatkui kummallakin uusilla kuvioilla.



En ollut onnellinen tuolloin. Avioliitto oli päällepäin ihan ok: kaksi nuorta, koulutettua ihmistä kivassa talossa, hyvät työpaikat, ei alkoholia, väkivaltaa jne. Mutta olin mieheni äiti ja en kunnioittanut häntä. Olisi pitänyt erota jo paljon aiemmin tai jättää avioitumatta kokonaan.

Vastasit "kyllä", mutta kuitenkin perustelit "ei":n...?



Tuommoista ei ole avioliitto, tuommoista ei ole rakkaus. JSSAP.