Omituisia syytöksiä tytön koulusta. Tyttö kirjallisesti lahjakas, mutta sosiaalisesti jälkeenjäänyt.

Vai olisikohan erityisen lahjakas lapsi?

Tämäkin on yksi mahdollisuus. Moni erityislahjakkaaksi osoittautunut on ala-asteikäisenä alisuoriutunut lahjakkuutensa osa-alueella - syystä tai toisesta. Jotkut tylsistymisen vuoksi, toiset siksi että kehitys on ollut ikätovereita hitaampaa. Jossain vaiheessa saavat sitten muut kiinni ja menevät ohi.

Olin itsekin ekaluokkalaisena alisuoriutuja juuri siinä aineessa, joka on lähimpänä nykyistä ammattiani (jossa olen kansainvälisestikin arvioituna pärjännyt erinomaisesti). Sain muut kiinni 3. luokan aikana ja siitä eteenpäin olin ns. "kaikessa hyvä". Mutta monilla erityisen lahjakkailla tämä toisten kiinni ottaminen tapahtuu paljon myöhemmin.

Tämä ei silti tarkoita ettei lasta kannattaisi kannustaa opettelemaan pärjäämään sosiaalisesti, ja mahdollisia ongelmia selvittää tutkimusten avulla. Ottakaa silti huomioon sekin mahdollisuus, että hän halutessaan kyllä kykenisi sosiaalisuuteen, ja ainoastaan valitsee toimia toisin. Itseäni ei muiden miellyttäminen kiinnostanut edes lapsena, enkä erityisemmin nauttinut useimpien luokkatovereideni seurasta, joten tietenkään en myöskään valinnut viettää aikaani heidän kanssaan. Yksin oli useimmiten hauskempaa!

Äitini oli kovasti huolissaan "kavereiden puuttumisesta", eikä tainnut uskoa kun kerroin ettei minua kiinnosta. Kyseli kiusataanko minua koulussa, minkä kielsin kun kerran en kokenut tulevani kiusatuksi. Kavereita oli jatkuvasti tunkemassa ovesta sisään, mutta usein sanoin heille että ei tänään huvita hengailla yhdessä. Joskus taas huvitti, ja silloin ei ollut mitään ongelmaa saada seuraa.

Älä ap kuitenkaan hurahda lapsesi oletettuun lahjakkuuteen. Olipa hän erityislahjakas tai ei, ennen kaikkea hän haluaa tulla rakastetuksi ja kohdelluksi aivan tavallisena, arvokkaana ja hyväksyttynä lapsena. Kunnioittakaa lasta ja hänen toiveitaan, älkää ryhtykö lapsenne "valmentajiksi".

t. 39

ja hiljainen, ei halua puhua, viihtyy omassa maailmassaan. Olin ihan samanlainen lapsena. Puhuin koko ala-asteella ääneen varmaan korkeintaan 5kertaa koko 6 vuoden aikana, enkä vastannut vaikka tiesin oikeain vastauksen. Olin vaan ujo, ei muuta.

Mutta silti tässä on ihan hyvin saanut elämänsyrjästä kiinni, on koulutus, vakityö, omakotitalo, kaksi autoa ja muuta. Tää on niin tätä nykypäivää, ihan normaalia asiaa (ujous) ryhdytään vatvomaan ja pidetään ongelmana, hoh hoijaa.

Minun tyttäreni on nyt 6.lk. Päiväkodissa hän oli selektiivinen mutisti, koulun aloittaessaan puhui vain kuiskaten. Hänellä on muutama hyvä ystävä. Hän on edelleen sosiaalisissa tilanteissa hyvin arka. Esim. kauppakeskuksest tuntuvat ruuhka-aikana hänestä ahdistavilta. Hänellä on taustallaan varhaislapsuuden sairaudesta johtuen varhaisen vuorovaikutussuhteen puutteita. Lisäksi hänellä oli melko paha r-vika joka lisäsi pelkoa puhua vieraiden ihmisten kanssa. Toimin itse erityisopettajana ja kohtaan paljon erilaisia lapsia. Tukekaa sitä, mikä lasta kiinnostaa, älkää tehkö aisiasta ongelmaa. Jos lapsi itse vaikuttaa tyytyväiseltä, eikä merkkejä ahdistuksesta ole, on kaikki periaatteessa hyvin. Voitte tehdä sosiaalisten tilanteiden harjoituksia, niin, ettei lapsi itse tiedä asiaa harjoittelevansa. Esim. annatte hänelle tehtäväksi asioida kaupassa. Aloitette ihan pienistä jutuista ja sitä mukaan kun varmuus kehittyy jatkatte vaativampiin. Tämä vaatii vanhemmilta aktiivisuutta.

Usein on todella niin, että arat lapset ovat hyvin lahjakkaita jollain alalla tai omaavat yleisestä poikkeavan ajettelumallin. Ovat siis luovia. Heitä ei todellakaan kiinnosta toisten jutut, eivätkä he ymmärrä miksi toiset ovat kiinnostuneita esim. juoksemaan pallonperässä koulun pihalla tai rupattelemaan ns. merkityksettömiä asioita.

Luota itseesi ja luota lapseesi. Tue häntä. Tutkimukset sulkevat pois mahdolliset neurologiset ongelmat ja sulkevat myös opettajan suun.

kaikkia viestejä, mutta kuulostaa tosi tutulta. olen nimittäin itse ollut lapsena tajuttoman ujo. Tämän takia muut tytöt karsastivat minua, ja jättivät kokonaan porukan ulkopuolelle. ei minua kuitenkaan varsinaisesti kiusattu, olin vain totaalisen näkymätön kaikille. en minäkään näistä tyypeistä sitten erityisemmin pitänyt.



En koskaan puhunut mitään, koulu alkoi mennä huonosti. en tehnyt läksyjä tai lukenut kokeisiin. kotona väitin että kaikki on hyvin. vasta kun koulusta alkoi tulla lappuja, asiaan puututtiin.

äitini syytti minua aluksi siitä, että olen liian valikoiva kavereiden suhteen. se tuntui musertavalta. olisinhan minä ollut kenen tahansa kaveri, jos minut vain oltaisiin huolittu.



Syy oli yksinkertaisesti se, että olin yksinäinen, ujo ja masentunut. rehtorin puhuttelun jälkeen muut alkoivat ottaa minua enemmän huomioon. sain kavereita, rohkaistuin ja ongelmat katosivat.



edelleen olen keskivertoa huomattavasti ujompi ihminen, ja minulla on hieman vaikeuksia saada kontaktia toisiin, mutta ei minulla mitään diaknoosia ole, enä sellaista tarvitse.

Ja minuun päti myös nuo ylempänä kirjoittaneen erityisopen mainitsemat asiat: en ymmärtänyt muiden lasten kiinostuksen kohteita, ja ajattelin hyvin erilailla kuin he.

Koska olin hyvä koulussa kaikissa aineissa (luokan paras keskiarvo), kukaan ei puuttunut syrjäänvetäytymiseeni. Minulla tämä johti koulussa vakavaan koulukiusaamiseen. Minä en ymmärtänyt mutia eivätkä muut minua.



Teini-iässä aloin itse tehdä töitä "sosiaalisen kehitykseni" eteen. Aloin tarkkailla muiden käytöstä oppiakseni "normaaliksi". Koska panudun valitsemiini kiinnostuksenokohteisiin hyvin syvällisesti, tuo sosiaalisen käytöksen ja muiden tulkinnan opettelu meni sillä lailla "yli" että tätä nykyä ymmärrän ihmisten käytöstä hyvinkin pitkälle. Pystyn vähintäänkin kuvittelemaan ne tapahtumaketjut jotka ovat johtaneet ihmisten tekemiin ratkaisuihin.



Anteeksi että tämä meni nyt ihan liikaa itseni analysoimiseksi, pääpointti oli se että lapsesi todennäköisesti on harvinaisen älykäs, ja näkee maailman siitä syystä aivan toisella lailla kuin muut. Muiden maailma ei kiinosta häntä koska hän ei ymmärrä sitä. Hän ymmärtää kirjoja (itse olin lähikirjaston ahkerin asiakas).

Jos löytäisitte lapselle terapeutin joka pystyy ymmärtämään poikkeavan korkeaa älykkyyttä, lapsenne pääsisi paljon helpommalla kuin minä.

ÄO 160

mutta entäs selektiivinen mutismi? JOs ei puhu koulussa kenellekkään, puhuuko yleensä muille?

perusteilla ei todellakkaan voi jättää luokalle, Mitä apua siitä olisi tytölle? Meidän lapsi joutui eskarissa lto:n hampaisiin, karmea kokemus sinänsä. Väitti ettei lapsemme tule pärjäämään koulussa ja juuri ja juuri voi ajatella tavallisella luokalla. Nyt lapsi on luokkansa paras 4-luokkalainen, jolla on paljon kavereita ja muutenkin menee kivasti. Mutta enpä enää luota ns. "ammattilaisiin".

mutta kyllä opettajat saattavat sanoa ihan mitä sattuu. Meille lapsen oma ope sanoi että "erityisope näki tämän lapsen ja sanoi että selvä adhd"

kun

erityisope näki eskarilaisen kerran jossain ryhmätilanteen aikana.

Mahtaako kukaan erityisope heittää lonkalta tuollaista? Ja ,lukuisista tutkimuksista huolimatta, lapsi ei ole adhd.

ensimmäiseen kahteen vuoteen koulussa. Ei yhtään mitään. Silloin, 80-luvulla, ei erityisopetukseen laitettu helposti vaan uskottiin vanhempien sanaa, että osaa puhua ja vaikuttaa normaalilta kotona. Kolmosella alkoi varovaisesti sanoa jotain ja loppujen lopuksi kirjoitti erinomaisin paperein ylioppilaaksi. On ujo ja vetäytyvä, mutta pärjännyt elämässä hyvin. Ihan normaalisti naapureiden kanssa juttelee ja on ystäviä. Ei ole hölö, mutta kommunikoi kyllä. Tänä päivänä ei tiedetä, miksi oli niin tiltissä ne kaksi ekaa vuotta koulussa.

Tälläistä kommenttia saatiin tytön koulusta. Jos ei olisi nimenomaan tuota kirjallista lahjakkuutta, niin jättäisivät kuulemma luokalle. Pitää mennä testeihin heti syksyllä, katsoovat onko tuosta vielä kouluun ollenkaan. Tyttö on jo neljännellä luokalla, joten eihän ne enää voi minnekään eskariin pakottaa?? Tyttö on kovin hiljainen, ei puhu opettajille eikä muille oppilaille. Haaveilee, ei kuuntele. Välillä tuntuu että pitävät häntä tyhmänä ja täysin kelvottomana oppilaana. Mutta kirjoittaa tosi hyvin! Paremmin kun ikäisensä lapset! Sama juttu piirtämisen kanssa. Noissa testeissä testaavat siis onko tytöllä aspergeria/autismia/jotain muuta häikkää. Mites näiden diagnoosien jälkeen sitten edetään? Koulussa sanottiin epäsuorasti, että tytön sosiaalista kehitystä pitäisi tukea ensisijaisesti ja jättää nämä "taiteelliset" jutut vähän vähemmälle, kun saattavat haitata normaalia kehitystä. Siis ihan kuin opettaja ois vinkannu mulle, että me ollaan miehen kanssa pakotettu tuo lapsiraukka piirtämään ja kirjoittamaan tarinoita! No ei todellakaan olla! Loukkaannuin todella tuollaisesta kommentista, siis miten opettaja voi tehdä noin naurettavia syytöksiä? Onko teillä kokemuksia tälläisestä? Pääseekö tyttö kouluun takaisin? Ja mites se syytös, että me pakotettaisiin tyttöä?? Opettaja kehotti ottamaan yhteyttä sosiaalityöntekijään. Miksi? Siis apua, miksi meille ei kerrota nyt mistään mitään?

Rakkaat vanhemmat-ymmärrän! Nämä meidän As-(perger)-tyttäremme,ainakin meidän,nyt 4.lk menevä suorastaan tarvitsee hengityksen jatkoksi kynää paperia,värejä,saksia,jutuntekoa.Alkoi heti,kun kynä pysyi jotenkuten kädessä se kertomuspiirtäminen. Oma lapsemme ei ole saanut mitään ohjausta valitsemaansa harrastukseen;se on ilmiömäistä taideajattelua! Ollaan ylpeitä SIITÄ! Toki aloitti kerran taidekoulussa,mutta tyttöjen ryhmänä olemassaolo tympi lopullisesti 3. kerran jälkeen. Vanhempien kiltteys-taistelutahto joutuu helposti kovalle koetukselle. Ehdotan rehtorille-koulutoimenjohtajalle asian esittämistä. Uskokaa pois,mustavalkoiset opet ovat kenties usein itse As-ihmisiä! Ja ei mikään keskustelutaitokaan oikein auta.-Kokemusta on!Jos teidän lapsi ei itse sylje koulun suuntaan,sinne vaan tarkkailemaan ja kirjoittelemaan. Mutta tukea yht.kunnalta,usein sos.puolelta saa ,joutuu hakemaan,jos ITSEPÄISYYTEEN LÄHES KAIKESSA ARKIPUUHASSA VÄSYY vanhempana. Sosiaalisuus kun menee väistämättä yli tai ali tai molempia. Meidän neidillä huomasin jo alle 3v ja todella murrosiän kynnyksellä tuen tarve sen kun lisääntyy