Omituisia syytöksiä tytön koulusta. Tyttö kirjallisesti lahjakas, mutta sosiaalisesti jälkeenjäänyt.

"En väitä, että lapsesi olisi koulukiusattu, mutta yksi kiusaamisen muoto on juuri se, että jätetään huomiotta, eikä oteta porukkaan."



Sosiaalisilta taidoiltaan vajavainen / häiriintynyt lapsi kokee aika usein tämän kohtalon, eikä muita tästä voi oikein syyttää. On melko paljon vaadittu 9-vuotiailta, että osaisivat suhtautua vetäytyvään, omissa maailmoissaan liitelevään luokkatoveriinsa luontevan iloisesti, kun sitä eivät aikuisetkaan osaa tehdä.

"opettaja ei voi sanoa sosiaalisesti jälkeenjäänyt"



No, mehän emme tiedä, sanoiko opettaja todella juuri noin, vai värittääkö tuohtunut ap. sanomisiaan ns. rajumpaan suuntaan.

kieltävät viimeiseen asti lapsensa ongelmat ja syyttelevät muita, etenkin opettajaa. Diagnoosin saaminen on kuitenkin tärkeää koska se on avain kaikkeen: kun lapsesi saa diagnoosin kunnan ON PAKKO TAVALLA TAI TOISELLA järjestää erityisopetus ja/tai kuntoutus omalla kustannuksellaan.

"sano se niille vanhemmille, jotka joutuvat järjestelmän kynsiin"



Lapsen etu ennen vanhempien kunniaa. Tätä mieltä olen, ja vakaasti. Sitä paitsi hyväksikäyttöepäilyssä voi olla kyse myös siitä (ja usein onkin), että hyväksikäyttäjä on joku isovanhemmista, perhetuttu tms. Ei epäily kohdistu mitenkään automaattisesti lapsen vanhempiin.



Jokin aika sitten hoitamassani tapauksessa tilanne oli juuri tämä. Kun vanhemmat ensimmäisestä loukkantumisestaan selvisivät, he olivat yksin omaan iloisia, että perheen lähipiiristä saatiin kiinni henkilö, joka oli kajonnut lapseen.

itse elin haavemaailmassa suuren osan ala-astetta ja se johtui koulukiusaamisesta. En tietenkään halunnut leikkiä toisten kanssa, niiden samojen, jotka olivat ihan kamalia mua kohtaan. Vaikka eivät olisi kiusanneet, olivat epäystävällisiä.

Opettajien mielestä minä ja minun sosiaalisen kehityksen puutteellisuus aiheutti ongelmat, koko muu luokka oli vain ihania ja normaaleita oppilaita täynnä. No oli oikeassa, onhan kiusaaminen normalia.

Minä piirtelin kuvia ja kirjoittelin tarinoita aikani kuluksi, en kuunnellut opetustakaan. Näin jälkikäteen parasta mitä olisi voinut tapahtua, ohn se, että vanhempani olisivat osanneet tukea mua ja tehneet yhteistyötä koulun kanssa. Se "teidän tytössä on vikaa" - "ei ole" ei auttanut mua lainkaan ja sai sellaisen olon, että mun pitää yksin selvittää tilanne. JOTTA vanhempien ei olisi tarvinnut kärsiä, viis minusta! Kun heillä oli niin paha mieli jos ope jotain minusta sanoi.

En oikein tiedä, kun tyttö ei halua ollenkaan leikkiä muiden kanssa, eikä olla missään tekemisissä luokkatovereidensa kanssa.

Oon koittanut kysellä kiusataanko, mutta on sanonut että ei kiusata, muut ei edes huomaa häntä enää.

-ap.

mitään anteeksipyyntöä ei koskaan esitetty. Tästä nyt noin kolme vuotta aikaa.



Ja muutenkin oli jo käynnitetty neuropsykologille meno. Tuli siihen väliin sitten vain psykiatrian puolen tutkimukset, jotka halusinkin nimenomaan sen takia, että pystyn osoittamaan hyväksikäyttöepäilykset perättömiksi niinkuin kävikin.

Liian hiljainen, ei puhu opettajalle, ei puhu muille oppilaille eikä halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Jos tuo ei ole sosiaalista ongelmaa niin mikä sitten?



Noin ei tule pärjäämään elämässä.



Hyvä että on lahjakas jossain asiassa.

Mielestäni on hyvä, että opettaja pyysi käynnistämään tutkimukset. Ihme juttu, että ei jo ekaluokan jälkeen ole tehty mitään. Lapsi saattaa kärsiä esim. ryhmätilanteista eikä opettajilla ole koulutusta tukea tällaisen lapsen sosiaalistamista.



Huonoa taas on se, että opettaja on ottanut syyllistävän puhetavan. Uhkailut luokalle jäämisistä yms. ei ole kovin rakentavaa. Olettaisin, että opettaja tekee tämän, koska haluaa vanhempien ottavan hänet tosissaan. Silti hyvin epäammattimaista.



En ihan ymmärrä, miten tämä opettajan ilmoitus oikein tehtiin. Puhelimitse, kirjeitse??? Mielestäni ainoa oikea käytäntö on se, että vanhemmat tapaavat oppilashuoltotyöryhmän, johon siis kuuluu terveydenhoitaja, kuraattori, joskus koulupsykologi, rehtori ja opettaja. Siellä kerrotaan, mitä opettaja on havainnut ja miten muun henkilökunnan näkemykset tukevat havainnointia. Sitten kerrotaan tutkimuksista ja lähetteistä. Tällä tavalla tosin lapsi joutuu olemaan "jonossa" tutkimuksiin, ja yleensä vanhempia suositellaan itsekin ottamaan yhteyttä esim. perheneuvolaan. Joka tapauksessa vanhemmille annetaan ohjeita, mitä tehdä seuraavaksi, jotta huoli lapsesta tulee useammalta taholta esille ja näin pääsee nopeammin tutkimuksiin.



Teillä ei tällaista tainnut olla? Suosittelen, että yhteys koulupsykologiin, kuraattoriin ja terveydenhoitajaan. Ovat kyllä osan heinäkuusta lomalla mutta viimeistään elokuun alussa paikalla. Vaatikaa lausuntoja ja tutkimuksia ja ohjeita, mitä tehtävä. Älkää antako tilanteen jäädä epäselväksi, johon ette reagoi. Kysymys on nyt lapsenne parhaasta, ja vaikka ope olisi kuinka tökerö, saattaa taustalla olla ihan aiheellinen huoli ja ammattilaisen havainnot.

Liian hiljainen, ei puhu opettajalle, ei puhu muille oppilaille eikä halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Jos tuo ei ole sosiaalista ongelmaa niin mikä sitten?

Noin ei tule pärjäämään elämässä.

Hyvä että on lahjakas jossain asiassa.

Mä en uskaltanut puhua juuri kenellekään lapsena, mutta nykyään ei ole ketään eikä mitään tilannetta, missä en uskaltaisi esiintyä tai puhua.

Huom mun sosiaalisten tilanteiden pelko oli niin suurta, että hädin tuskin uskalsin koulussa viitata ja isomana lintsasin luennoilta, koska pelkäsin mennä luokkaan, jossa vieraita ihmisiä: "ne katsoo mua".

Sosiaalista käyttäytymistä voidaan tukea monella erilaisella terapialla. Kaikkien ei tarvitse olla ylisosiaalisia, mutta jos tyttö ei puhu juuri lainkaan opettajalle ja luokkakavereille, niin kyllä myös myöhemmin elämässä tulee helposti hankaluuksia, jos tyttöä ei auteta kehittymään sosiaalisissa suhteissa. Kysymys ei ole välttämättä koulukiusaamisessa, vaan siinä, että jos tyttö ei itse lainkaan ota kontaktia muihin, niin eivät muutkaan välttämättä tajua kutsua häntä leikkiin.



Sen sijaan neuvo siitä, että tytön pitäisi jättää taiteelliset jutut vähemmälle, on täysin väärä. Tuttavaperheessäni on Asperger-poika, ja hänen vanhemmat saivat HUSin Lastenlinnasta alan asiantuntijoilta nimenomaan ohjeeksi sen, että pojan pitää saada tehdä niitä asioita, joissa hän on erityisen hyvä ja kehittyä niissä. Näin kehitetään lapsen itsetuntoa, kun hän huomaa olevansa jossain asioissa tosi hyvä, vaikka onkin toisissa huono.

joiden koin arvioivan, etsivän vikoja ja vertaavan minua muihin. Nykyään sitä sanotaan selektiiviseksi mutismiksi.



Jotkut aikuiset loukkaavat lapsen oikeiuksia omiin rajoihinsa ja yksityisyyteen koulutuksen ja kasvatuksen nimissä.



Eikös Raamatussakin sanota että hiljaiset perivät maan? Nyt vaan on niin in olla suuna päänä ja olla sosiaalisesti lahjakas. Myös hiljaisemmat löytävät paikkansa, ei kaikkien ole tarkoitus olla päsmäreitä ja toitottamassa mielipiteitään.

että tytöllä on esim. asperger.



On näitä tapauksia, joissa lapsi on erityislahjakas esim. piirtämisessä ja se liittyy autismiin. Autistihan ei saa kontaktia muihin ihmisiin ja asperger on hieman samanlainen mutta lievempi juttu.



Opettaja toivoo, että asia selvitettäisiin ja tutkittaisiin kaiken varalta.



Itse ainakin olisin huolissani, jos omalla lapsella ei olisi kavereita eikä hän edes haluaisi kavereita.



Jos tutkimuksissa selviää, ettei tyttöä mikään vaivaa, niin kyseessä on luonteenpiirre, mutta sitten asia ainakin olisi selvitetty.

Kimi Räikkönen, Janne Ahonen, Anssi Kela... en tiedä kuinka hiljaisia ovat olleet lapsena mutta eivät ainakaan nykyään vaikuta kovin sanavalmiilta kuin ehkä läpitutussa seurassa. Olen tosin itsekin sellainen.

Liian hiljainen, ei puhu opettajalle, ei puhu muille oppilaille eikä halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Jos tuo ei ole sosiaalista ongelmaa niin mikä sitten?

Noin ei tule pärjäämään elämässä.

Hyvä että on lahjakas jossain asiassa.

"jäädyn" helposti sellaisen tyypin seurassa, joka naljailee ja huomauttelee jostain ihan houtavan pienestä epäkohdasta.

joiden koin arvioivan, etsivän vikoja ja vertaavan minua muihin. Nykyään sitä sanotaan selektiiviseksi mutismiksi.

Jotkut aikuiset loukkaavat lapsen oikeiuksia omiin rajoihinsa ja yksityisyyteen koulutuksen ja kasvatuksen nimissä.

Eikös Raamatussakin sanota että hiljaiset perivät maan? Nyt vaan on niin in olla suuna päänä ja olla sosiaalisesti lahjakas. Myös hiljaisemmat löytävät paikkansa, ei kaikkien ole tarkoitus olla päsmäreitä ja toitottamassa mielipiteitään.

meidän tytön koulussa järjestettiin muutama vuosi sitten ilta, jossa skidikantti-idean äiti oli luennoimassa.



Vaikka suurin osa lapsista osaa vaistomaisesti ottaa kontaktia muihin joutuessaan uusiin ryhmiin, niin kaikilla lapsilla tätä taitoa ei ole.



Minullakaan ei sitä ollut. Vasta aikuisena opin senkin, kun mulle sanottiin, että asiakaspalvelutyössä on tärkeää istua suoraan asiakkaaseen päin ja katsoa välillä silmiin.



Siis osa meistä on todella sellaisia, että tarvitsemme tarkkoja ohjeita, miten pitää käyttäytyä muiden ihmisten seurassa.



Huomasin ainakin omalta kohdaltani sen, että kun noudatin tuota yksinkertaista neuvoa katsoa asiakasta suoraan, niin kohtaamieni vihaisten asiakkaiden määrä väheni heti. Omasta mielestäni antamani palvelun laatu ei kuitenkaan muuttunut.



Lapsilla on samantapaisia lausumattomia sääntöjä. Jos joku uusi lapsi ei heti käyttäydy, kuten ryhmässä pitäisi, niin muut lapset eivät sen jälkeen häntä juuri noteeraa.



Skidikantti on menetelmä, jossa lapsia opetetaan pitämään puoliaan ja käyttäytymään ryhmässä.

Mä en uskaltanut puhua juuri kenellekään lapsena, mutta nykyään ei ole ketään eikä mitään tilannetta, missä en uskaltaisi esiintyä tai puhua.

Huom mun sosiaalisten tilanteiden pelko oli niin suurta, että hädin tuskin uskalsin koulussa viitata ja isomana lintsasin luennoilta, koska pelkäsin mennä luokkaan, jossa vieraita ihmisiä: "ne katsoo mua".

Minä olin myös lapsena erittäin arka. Mitään puuttumisia ei tehty ja menin muun luokan mukana. Viihdyin paljon yksikseni. Minua yritettiin aika useinkin kiusata, mutta tämä ei koskaan onnistunut koska en itse ymmärtänyt kiusaantua siitä. Mm. kun minut eristettiin ryhmästä, jäin ihan mielelläni yksin leikkimään. Lopulta kiusaajat tajusivat että heillä ei ollut yhtä hauskaa kuin minulla, ja pyysivät päästä mukaan leikkiini. Olen vasta aikuisena alkanut tajuta että nämä tilanteet periaatteessa olivat "kiusaamista".

Opettaja suuttui minulle välillä erilaisuuteni vuoksi ja se oli kyllä kurjaa. Minä kuitenkin satuin menestymään jokaisessa aineessa niin hyvin, että hän ei ehkä siksikään kehdannut puuttua asiaan.

Aikuisikään mennessä olin itse opetellut tulemaan ihmisten kanssa toimeen silloin kun tarvitaan. Minua pidetään poikkeuksellisen rohkeana, en jännitä esiintymistilanteita eikä minulle ole mikään ongelma ilmaista mielipiteitäni ryhmässä, silloinkaan kun olen eri mieltä kuin muut.

Ap:lle haluaisin sanoa, että jos lapsi selvästi viihtyy omissa oloissaan, ei kiusaannu luokkatoverien käytöksestä ja vaikuttaa muutenkin onnelliselta, en huolestuisi lainkaan. Taideharrastuksia älkää missään tapauksessa rajoittako! Yhteiskuntamme on kehittymässä suuntaan, jossa melkein joka alalla luovan toiminnan tärkekys on korostumassa. Taideharrastuksesta ja sen alueen lahjakkuudesta tulee vielä olemaan lapsellenne ennalta-arvaamattoman paljon etua elämässä.

Selvitykset voi toki teettää ja sitä miettiä, miten lapsi saataisiin oppimaan myös niitä aineita, joissa pärjää toistaiseksi heikommin. Mutta tärkeintä on, että annatte lapsen olla sellainen kuin hän on ja uskotte ja luotatte häneen. Ja puolustatte tuollaisilta hänen opettajansa kaltaisilta idiooteilta.

Se, mitä täällä luemme, on ap:n tulkinta tilanteesta. Opettaja ei välttämättä ollut mikään idiootti, mutta ap on tilanteesta niin hämillään, että tulkisee opettajan sanoja hieman vinosti.



Melkein minkä tahansa asian voi tulkita moitteeksi ja syyllistämiseksi. Se on joillakin ihmisillä oikein tapana - suhtautuminen muihin ihmisiin on siten turvaton, että ensimmäisenä tulee aina mieleen se paha, mitä toinen saattaisi tarkoittaa. Toisen tarkoitus voi kuitenkin olla hyvä, kuten tässäkin tapauksessa todennäköisesti on. Opettaja haluaa, että lapsi saa apua, mikäli tarvitsee sitä. Ja sehän on hyvä tavoite se.

En ole taipuvainen uskomaan mitään, jollen saa suoria sitaatteja tilanteesta. Esim. väite, että opettaja on sanonut vanhempien manipuloineen lasta piirtämään ja kirjoittamaan tarinoita?? Se, että äidille tulee tällainen tunne, ei vielä tarkoita että niin olisi sanottu.

Luettelemasi asiat voivat olla merkki myös epätavallisesta älykkyydestä tai lahjakkuudesta. Lapsi ei tientenkään jaksa olla kiinnostunut, jos käsiteltävät asiat ovat liian helppoja / yksinkertaisia.



Kyllä mielestäni olisi hyvä tukea niitä asiotia joista lapsi nauttii ja joissa on hyvä. Ei yrittää kitkeä niitä pois.



Ikävä kyllä suomalainen koulu ei pysty käsittelemään oppilaita, joilla olisi tarvetta haasteellisempiin tehtäviin. Ensimmäisenä sitten epäillään autismia tms.



Onnea teille. Tyttäresi kuulostaa upealta lapselta.

Olisikohan niin, että ap vähän ylireagoi..? Eli heti kyllä itselle tuli mieleen, että ap oli niin loukkaantunut open puuttumisesta asiaan, että tulkitsi sanomiset tosi kielteisesti. En kyllä ikinä usko, että kukaan opettaja kehottaisi pitämään lasta pois kirjoittamisen tai piirtämisen parista, haloo! Ehkä hän on vaan esittänyt, että jotain sosiaalistakin elämää olisi hyvä olla lisänä. Jos tätä palstaa olisi uskominen, niin lähes kaikki opet ovat täysiä idiootteja. Hohhoijaa.