sfinkter-ruptuurasta kokemuksia?

Hei!



Nostelen syystä tätä vanhaa aihetta..



Vieläkö samoja ihmisiä pyörii palstalla? Mitenkäs olette parantuneet?



Omasta synnytyksestä on kaksi viikkoa ja IV asteen repeämä tuli, syyksi sanottiin että poika tuli käsi poskella ja välilihani oli harvinaisen ' lyhyt' . Vauvakaan ei ollut mitenkään iso, 50cm ja vähän yli kolme kiloa.



Sairaalassa kukaan ei mitenkään kommentoinut repeämiä ja tajusinkin asian vasta kotona netistä ja tätä topicia luettuani että mitä oikeasti tapahtui :(



Itse istuin muutama päivä leikkauksen jälkeen, enkä ole viikon jälkeen tarvinnut kipulääkkeitä, mutta pidätyskyky on heikko ja se saa mielen todella mustaksi :/



Kanssasisaria?

Vastaan nyt vaikka ajattelin että nyt en tarvitse enää " itseni" takia kirjoitella, aluksi kirjoittelu oli henkireikä kun tuntui että kenenkään kanssa tästä ei voinut jutella.



Eli sain 11/2003 3./4. asteen repeämät jotka ommeltiin nukutuksessa leikkaussalissa. Söin vatsan pehmentäjiä n. 1kk ja tikit sulivat n. 2,5kk kuluttua. Kävin pienessä korjausoperaatiossa 4kk kuluttua (kiinnike poistettiin). Siinä yhteydessä todettiin lihaskunnon (pidätyskyvyn) olevan erittäin heikko, ja olin henkisesti ihan hajalla ja luulin ettei alapää koskaan enää korjaannu. Seksiäkään ei voinut edes ajatella (eka kerran 8kk kohdalla).



Tuossa operaatiossa juttelin kuitenkin kauan erään vanhemman lääkärin kanssa, joka tsemppasi kovasti minua tekemään lihaskuntoharjoitteita, lantionpohjaa siis + treenaamaan peräaukon tahdonalaisia lihaksia. Otin ohjelmaani (vaikka se tuntui turhauttavalta) supistella lihaksiani makuuasennossa imettäessäni aina iltaisin, vähintään 15min joka päivä, joskus 2*15min päivässä. Ja joskus myös lyhyempiä pätkiä, ajattelin että tästä on pakko saada paikkoja vähän kuntoon. Auttoi tosi paljon ja jo 2kk harjoittelun aloituksesta lihaksissa oli huomattava parannus. Ei ne silti ihan ennallaan ole vieläkään, mutta siedettävällä tasolla.



Arpi tuntuu edelleen nyt 2v kuluttua, mutta ei ole kivulias (1v jälkeen kivut hävisi). Jälkikäteen ajatellen olen parantunut käsittämättömän hyvin, jos ajattelee alkuajan tunnelmia jolloin joka kerta kun kävi vessassa tuli itku. Tsemppiä, tiedän kuinka raskasta se voi olla.

kokemusta ja se masentaa, turhauttaa. Tekee elämästä paljon vaikeampaa, kun on tätä ulosteenpidätysongelmaa eikä tiedä, miten tulee töissäkään pärjäämään enää. Ei pääse uimaan eikä muuta. Synnytyksestä on kulunut jo yli 2 vuotta.

Olen kyllä parantunut siitä alusta, kun isot ulosteet (ja pissa) tulivat samantien, vain aavistus asiasta oli sitä ennen, ja samanaikaisesti hoidin koliikkivauvaa. Pian aloin myös alussa huomata, että sain tulehdusoireita gynenkin puolelle. Myöhemmin on sanottu, että sellaisia voi tässä vaivassa tulla helpostikin, samoin muita tulehduksia iholle. Kun siis joutuu niitä vaippoja käyttämään ja ne hiostavat ihoa ulosteitten lisäksi.Lääkäri ei ottanut papaa, vaikka kerroin, että valkovuotoa tulee todella paljon. Hänen mielestään synnytyksen jälkeen se on normaalia.Seuraavana kesänä pääsin hoitoon ja epäiltiin syöpää.Paranin silti. Nyt taas sain kohtutulehduksen.

Mulla siis täydellinen repeämä aikoinaan. '

Leikkausta ei tehdä, sillä olen melko hyvin parantunut. Alussa vähättelin hirveästi vaivaani omaan silloiseen tyyliini kuuluen ja lääkäri sai varmaan liian hyvän kuvankin tilanteesta, sillä ei määrännyt muuta kuin tarkkailuun. Myöhemmin, 1 v, pääsin manometriaan ja Enmg:hen. Nyt lääkäri on sanonut, ettei hermovaurio juuri parane millään fysioterapiallakaan, sitä olisi pitänyt saada jo aluksi. Tilanne on melko hyvä, saan vain ulostetuhruja ja pissat housuun.

Kunpa olisi jokin erillinen, kunnollinen kanava keskustella kanssanne näistä asioista! Toi Anniko ry:n kanava on vielä puutteellinen, samoin toimintansa.

Tsemppiä!

puhut masennuksesta tämän vaivan tähden. Siitä puhutaan liian vähän! Miten sen asian kanssa oikein jaksaisi paremmin, että on oltava vaipat aina? Pitäiskös muuten aloittaa uus lista, tulee tästä jo niin pitkä?

HEi, tuo sinun paranemisesi ei totisesti ole mennyt ihan putkeen. Oletko saanut arvioita eri lääkäreiltä, vai oliko tuo hermoparantuminen vain yhden lääkärin mielipide?



OLen kyllä kuullut että vaikeissakin tapauksissa korjausleikkauksista olisi saattanut olla apua. Hermot voivat myös ajan kuluessa itse korjautua jonkin verran. Luuletko että olisi hyötyä ottaa yhteyttä sairaalaan uudemman kerran, vai onko tilanteesi ns. " tutkittu loppuun asti" ?



Henkinen puoli tuossa paranemisessa kesti minullakin fyysistä kauemmin, vaikka itse en noin pahasti revennyt. Jos saat kaikenlisäksi gyneperäisiä tulehduksia edelleen, tuntuisi siltä että jonkun olisi asiaa syytä vähän tarkastella uudelleen.

Ei tosiaan munkaan mielestä ole mennyt hyvin tämä parantuminen. Alussa pääsin kyllä nopeasti gynekologille puhumaan asiasta, sinne sain helposti lähetteen. Hän otti asian vakavasti ja piti vaivaani melko vaikeana. Hän laittoi lähetteen Meilahteen proktologille, joka teki ultaäänen. Tässä vaiheessa siis vielä kovasti vähättelin vaivojani vielä, vaikka oli aika vaikeaa selvitäkin. Sanoin, että voihan olla, että on ripuliakin (vaikkei yhtään tuntunut sellaiselta vaivalta) tässä mukana. Proktologi ei edes laittanut useampiin tutkimuksiin tai fysioterapiaan. Olin niin hirveän väsynyt, etten jaksanut muuta kuin iloita, kun proktologi sanoi, että tilanne saattaa johtua muustakin vatsan toiminnasta, joten varataan keväälle aika (oli siis alkusyksy) ja katsotaan, miten tilanne paranee. Kukaan ei kertonut, että mulla voisi olla mahdollisuus saada kunnalta ilmaisia vaippojakaan siinä vaiheessa.



Kun proktologi otti tuon kannan, ajattelin tilanteen jatkuessa, jos tilanne olisi sittenkin jotain muuta ja odotin seuraavaan syksyyn siinä tilanteessa. En varannut proktologillekaan sitä ennen uutta aikaa.



Tilanne parani vuodessa huomattavasti. Ei silti tosiaan kokonaan. Siinä ajassa huomasin, että jotain on varmasti sfinkterin toiminnassa, on syy sitten mikä tahansa, vialla. Pääsin terveysaseman lähetteellä neurologille, joka tutki sitten Enmg ja muutaman muun tutkimuksen (en muista nimiä, niitä erikoisröntgeneitä) ja totesi, että mulla on selvä hermovaurio. Enmg oli musta aika inhottava niissä kohdin, kun se tehtiin sisäisesti, mutta siitä hermovaurio selvisi selvästi. Neurologi oli sitä mieltä, etten varmaan enää paranisi ja laittoi kuitenkin proktologille uuden lähetteen. Toinen proktologi piti tilannetta selvänä tutkittuaan mut ja laittoi leikkausjonoon. Sain tietää ilmaisista vaipoista ja uuden ajan ennen leikkausta toiselle proktologille. Tässä välissä tehtiin manometriakin, mikä ei osoittanut normaalia tilannetta. Toinen proktologi taas, uudestaan, sanoi, ettei leikkaa. Ei kannata. Syö vain imodiumia. Mutta pääsinpä lopultakin hänen lähetteellään fysioterapiaan.



En tiedä, varmasti kaikki on tehty oikein lääkärien taholta mutta olen aika pettynyt tuohon Meilahden proktologin toimintaan. Vaikkei leikkaus olisi auttanutkaan hänen mielestään, olisi nyt laittanut edes tutkimuksiin ja antanut lähetteen fysioterapiaan jo alussa. Kivaa, jos teillä muilla ei ole tälläistä tappelua ollut!

eli se oli suunnattu tuolle MerryM-nimiselle kirjoittajalle. Ajattelin, että jos ihmettelette, miksi laitan tuollaisen kommentin juuri omasta masennuksestani puhuttuani. En huomannut osoittaa tätä uutta kommenttiani siinä vaiheessa suoraan hänelle, jota ajattelin kirjoitusvaiheessa. Sorry!



Jos joku vielä kommentoi tälle ketjulle asioita, mua kiinnostaisi, onko teille kukaan lääkäri sanonut kuten mulle tässä kuukausi sitten kirurgi, että oli tilanne miten hyvä tahansa tässä vaiheessa, vaihdevuosiaikaan tilanne vaikeutuu selkeästi tälläisen repeämän jälkeen? Proktologini on kyllä sanonut, ettei se ole varmaa. Ilmeisesti se on kuitenkin yleistä. Minua masensi tuo väite aika tavalla, vaikka olenkin saanut tietää, että monille revenneille naisille, jotka eivät edes oireile yhtään synnytyksen jälkeen, tulee näitä ongelmia iän myötä. Ajattelin itse, että kunnon fysioterapiaohjeiden noudattamista vaan jatkuvasti sitten ja katsotaan sitten, miten käy. Miten te asennoidutte? Vai ajatteletteko asiaa vielä?



Olen tosi kiitollinen tästä kanavasta erityisesti tämän viestiketjun aloittaneelle henkilölle. Oli tosiaan mukavaa huomata, että muitakin tämän asian kanssa tuskailleita on. Toivon teille kaikille mukavampaa tulevaisuutta ongelman kanssa kuin mitä mulla on nyt ilmeisesti tulossa (en silti aio lannistua ihan kokonaan ;-)!), kun en ilmeisesti siis tule paranemaan.

Mukava et täältä löytyy vertaistukea.



Synnytin esikois tyttären 04/06.

Minulle laitettiin oksitosiini tippa n. klo 9 aamulla ja tyttö syntyi klo 12.24, 4minuutin ponnistus ajalla.

Kätilö ei kerenny tekemään epparia kun tyttö oli jo maailmassa.

4 asteen repeämät tuli, repesin peräaukkoon päin ja uloin sulkijalihas napsahti poikki. Leikkaussalissa 1h kirurgi ompeli spinaalipuudutuksessa repeämät.

Seuraavan päivän olin vielä tipassa (ravintoliuos että antibiotit tipan kautta) , mut sit 2päivän päästä synnytyksestä nousin ylös ja siitä lähtien toipuminen ollu todella nopeaa.

Aluksi meinas kaasuja päästä karkailemaan mut muuten pidätyskyky on ennalleen. Nyt kun synnytyksestä kulunut 5kk ei mitään oireita repeämistä, et mulla tuli kerralla kuntoon. Et täydet 10 pistettä kirurgille joka mut paikkasi.

Jälkitarkastuksessa kävin äitiyspolilla jossa tarkastanut lääkäri sanoi et hyvin parantunut ja mahdollisesti seuraavassa synnytyksessä voin harkita alatie synnytystä.



Mut silloin synnytyksen jälkeen mietitytti et miksi mulle...jne...

Et helpon raskauden jälkeen sit piti synnytyksessä tapahtua.

mut eniten mua kuitenkin aluksi harmitti vauvalla todettu lonkkavika, jota hoidettiin lastalla 12-viikkoa.

Saman kokeneena Meilahdessa tutkimus tehdään kylkiasennossa ja suolihuuhtelua ei tehdä etukäteen. Ei sattunut, mutta ällöttäväähän se on! Onneksi se on ohi nopeasti ja hoitajat tosi mukavia. Jorvissa sanoivat että sektion saan ensi kerralla ja Meikussa sanoivat että alatiesynnytys on mahdollinen. Sektion meinaan pyytää!

kun joku oli löytänyt yli 3 v. sitten aloittamani ketjun! Tosi hieno juttu. Itsekin etsin sitä joku aika sitten, mutta en löytänyt ja aloitin uuden ketjun, missä myös aika monta osallistujaa. Tulen lukemaan kaikki vanhat ja uudet kirjoitukset ja kertomaan nykytilanteestani kun vaan kerkeän. Akuutti tilanne on kuitenkin se, että 3-vuotias juuri huutelee äitiä ja minä lähden lyllertämään sinne vauvamasuineni. =) Sen voin jo kertoa, että kovin helppoa elämä ei näiden sulkijalihasten kanssa ole...ja Jenson, sinun kanssa löytyy yhteistä...

nemo

Väliliha leikattiin ja tikkejäkin ommeltiin. Synnytyksen jälkeisenä päivänä vähän ihmettelin kun uloste tuli ilman ponnisteluja. Luulin, että se oli normaalia enkä siitä sen enempää kenellekään maininnut. Aika nopeasti huomasin, että ilman pidättäminen oli välillä vaikeaa ja isolle hädälle oli ajoittain kiire.

Jotenkin tämä asia on niin vaikea, etten siitä kenellekään puhunut, pärjäsin asian kanssa kuitenkin suht hyvin.

Toisen lapsenkin synnytin alateitse ja sen jälkeen alkoivat isommat ongelmat. Ilmaa en pysty pidättämään lainkaan ja jos vatsa on löysällä, tulee tavarat housuun. Gynekologi ohjasi minut fysioterapeutille, jossa olen nyt toista vuotta käynyt. Töissäkin on todella hankalaa, mutta sinnikkäästi olen siellä käynyt. Varmasti välillä haisen järkyttävälle. Monet itkut on tämän vuoksi itkenyt ja miettinyt miksi juuri minua tällaisella vaivalla rangaistaan. Välillä tuntuu, että elämäni pyörii yhden reiän ympärillä ja sitä enemmän oirehdin. Lisäksi minulla on hyvin herkkä vatsa, joten se tekee tämän vaivan moninkertaisesti vaikeammaksi.

Täytyy myöntää, että olen ajoittain todella masentunut asian suhteen. Leikkaukseenkaan en haluaisi ryhtyä, koska tapahtuneesta on niin paljon aikaa, että tilanne saattaisi vain muuttua huonommaksi (ulosteenpidätyskykyä kun vielä jonkin verran on)

Ei auta kuin tyytyä kohtaloon ja toivoa, ettei tilanne ainakaan pahemmaksi tästä enää mene.

Luin kaikki kirjoitukset ja kyllä meitä kohtalotovereita tosiaan on monta. Tekis mieli kommentoida kaikille jotakin, mutta kun en enää muista kaikkien nikkejä. Ja tekis mieli tavata teidät kaikki juuri nyt tällä samalla hetkellä! Ihan oikeasti.



Mua itkettää juuri nyt ja kerron miksi... kun olin tänään neuvolassa, rv 30 menossa ja siellä odottelin neuvolääkäriä... luulin, että vain pieniä paukkuja tuli takapuolesta, mutta mennessä pissanäytettä antamaan...housut kakassa. Tämä on niin inhottavaa, noloa ja vaikeaa, että tähänkin tätä tarinaa on vaikea kirjoittaa. Arvatkaa voinko kenellekään kaverille soittaa kriisipuhelua aiheesta? Vessassa sitten heitin pikkarit pois ja terkkarille mennessä purskahdin itkuun ja kerroin koko jutun. Vielä ennen lääkärille menoa kävin suihkuttamassa takapuolen uudelleen, koska niinkuin Jensonillakin, minullakin reikä jää ulostamisen jälkeen vuotamaan. Ei oikein mukavaa ennen sisätutkimusta. Joka sanan kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Terkkari ja lääkäri olivat onneksi ihania. Ja mieskin soitti " tukipuhelun" kun tekstasin neuvolan jälkeen. Heinämami kirjoitti masennuksesta...tuttua on...



Minun tilanteeni pähkinänkuoressa: Synnytin keskikokoisen pojan 10/04 käynnistetyllä synnytyksellä. Sydänäänet alkoivat laskea ja vauva autettiin ulos imukupilla, lääkäri mukana, kätilö painoi vatsasta. Helposti tuli. Kun kätilön piti ommella, hän huomasi, että repeämä niin iso, että tarvitaan nukutus. Nukutuksessa ommeltiin 2 h. Repeämä täydellinen, sulkijalihakset, emätin ja peräsuoli ylöspäinkin.



Nykyään tilanne se, että löysä uloste karkaa, samoin ilma. Ulostamisen jälkeen, löysä tai kova, reikä siis jää vuotamaan. Jotain suojaa käytän aina. Ja varapikkarit pitäis olla aina mukana tämänpäiväisen varalta. Oon käynyt Jorvissa fysioterapiassa, mutta lantionpohjan lihasten vahvistaminen ei määräänsä enempää tätä asiaa ole auttanut. Meilahdessa käyty tutkimuksissa ja sieltä teksti " voi tarvittaessa ottaa myöhemmin yhteyttä uudestaan" . Nyt raskaana ollessa otin ja sieltä proktologi nyt muuttanut Peijakseen. Sinne tarkoitus sitten tämän SEKTIOlla syntyvän vauvelin jälkeen ottaa yhteyttä. En tiedä mitä asialle voidaan tehdä/tehdäänkö... Mutta toivottavasti jotain. Elän siinä uskossa, enkä haluais, että sitä uskoa viedään multa pois, joten odotan vaan toiveikkaana.



Töissä olen ollut, mutta kyllä sielläkin saisi heti mennä vessaan kun vähänkin tuntuu siltä, ja nyt raskaus on pahentanut asiaa. Vaikeaa on, kun meillä vessa niin keskeisellä paikalla, että mikään ääni sieltä ei jää kuulumatta. Ja kun takapuoli jää vuotamaan, siellä pitäisi käydä usein suihkuttamassa. Mulla on herkkä vatsa myös, niinkuin monella kirjoittaneella ja vatsa sekaisin usein. Raskausaikana vielä tulee syötyä kovin tiheään ja mitä mieli tekee. Imetyksen jälkeen alan kontrolloida syömistäni jos ei muu auta. Ei kai sieltä voi usein tullakaan mitään jos ei sinne laitakaan mitään.



Alussa tuntui siis, että tilanne korjaantuisi jotenkin, mutta mun tapauksessani niin ei tuu ilman jotain toimenpidettä käymään. Heinämami, tuota vähättelyä minäkin on tehnyt näihin päiviin asti ja myös siellä Meilahdessa oli vaikea kertoa tarkkaan tilanteesta kun sitä on vaikea tässäkin nimettömänä kertoa.



Hiivatulehduksistakin oon kansa saanut osani, kyllähän ne bakteerit tuolla alapäässä leviää joka paikkaan ja siteet hautoo.



Vähän paha mieli nyt...Ennenkin on sattunut esim. kaupassa tota housuihin tuloa, mutta sieltä sitten päässyt kotiin tai vessaan, nyt piti vielä ilman pikkareita mennä lääkärin vastaanotolle.



Kesäheinä, Joanna ja Jenson, jäitte nyt mieleeni erityisesti. Josandra, en koskaan silloin 3 v sitten ehtinyt meilata, sattui vielä muutama muu katastrofi samaan aikaa, mutta mielessä olet ollut.



Toivottavasti jaksoitte lukea ahdistumatta.

Joo vertaistukea olis tarvittu aikasemmin mutta tätä aihetta ei sillon mistään löytynyt. Tein sitten oman aiheen jossa olen kommentoinut viimeisimpiä käänteitä.

mulla vaivaa suolisto edelleen, kiinteä kakka, mitä se on? välillä lainaan vauvan sinkkivoidetta kun punottaa ja ärtyy todella pahaksi. minä siis reperin synnytyksessä, mutta sulkijoista kukaan ei ole maininnut mitään, eikä niistä mitään ole kirjattu epikriisiin.



aloin odottamaan kolmosta viime keväänä, heti plussan jälkeen päätin että sektiolla syntyy, vaihtoehtoja ei ole. pääsin pelkopolille, en ehtinyt käydä kuin yhdesti, kun vauva alkoi perätilassa syntyä rv 36. leikattiin kiireellisenä koska vedet meni myös. sektiopäätöstä en ollut vielä ehtinyt pelkopolilta saada. olen onnellinen että leikattiin, eikä tarvinnut alkaa riitelemään asiasta. olen toipunut uskomattoman hyvin, vauva on 2kk ja olen ratsastanut, harrastanut seksiä jne. eli kaikkea mitä en kakkosen syntymän jälkeen voinut tehdä yli puoleen vuoteen! vatsan arpi on parantunut hyvin, ei kinnaa, ei nipistele, ja mikä parasta, voin ISTUA ja KÄVELLÄ, ilman että olen KIPEÄ!



ainut ongelma on krooninen löysä vatsa. mutta senkin kanssa olen oppinut elämään.



voimia siskot, ja hyvää joulua!

Tämähän olikin monta vuotta vanha ketju ;))) , miten lie jäänyt aikaisemmin huomaamatta.



Lapanen, onko tuota kroonisesti löysää vatsaasi tutkittu? On joitakin suolistosairauksia, jotka oireilevat tuontyyppisesti. Ongelmahan alkoi synnytyksen ja antibioottikuurin jälkeen. Entä jos kyseessä on antibioottiripuli, eli olisiko suolistossa päässeet pahat bakteerit valta-asemaan. Bakteerit ja niiden mahdollisen toksisuuden (pahisbakut erittävät ' myrkkyjä' ) voi tutkia ulostenäytteestä, ja jos suolistossa jylläävät vääränlaiset bakut, tilannetta voi hoitaa maitohappobakteerikuurilla, joskus ne pahisbakut tosin ensin täytyy nitistää tehokkaalla täsmäantibiootilla ja sitten perään maitohappobakteerit.



Sitten omaa höpinää.



Ekan lapsen synnytys oli " normaali" alatiesynnytys. Ponnistusvaihe puolisen tuntia selinmakuulla. Vauvan sydänäänet laskivat, ja avustaja painoi mahan päältä. Kaikki meni papereiden mukaan hyvin, mitä nyt tehtiin iso eppari, sain repeämiä emättimeen, kudoksen sisään vuotanutta verenpurkaumaa operoitiin seuraavana päivänä synnytyksestä, ulosteenpidätyskyky oli olematon vaikkei näkyviä repeämiä ollutkaan, kipulääkkeitä meni monta viikkoa, istua en kärsinyt kahteen kuukauteen ja nukkuminen oli vaikeaa, öisin tuli itkeskeltyä kipuja ja maailman epäreiluutta. Jos jotain positiivista niin virtsankarkailua ei ollut.



Laksatiivejä käytin useamman kuukauden, niiden avulla kun pystyi ennakoimaan kakkahädän. Ulos ei voinut lähteä ennen päivän kakkaa, koska vessahädän yllättäessä vessaan piti päästä heti. Arvatkaa montako vaunulenkkiä tuli vauvan kanssa tehtyä äippäloman aikana. Ehkä kaksi.



Esikoisen synnytyksestä on jo useampi vuosi. Ilmankarkailua on edelleen esim. vatsalihasliikkeitä tehdässä, joten lähtisinkö johonkin jumppaan, no way. Muuten ilmankarkailu estyy sillä että katson hyvin tarkkaan mitä syön.



Kohdunsuun laskeuma jäi, eli en voi käyttää lp-lihasten harjoittamiseen tarkoitettuja kuulia. Ihmettelin aikoinaan jonkin sidefirman kyselyä käyttääkö pääasiassa tai pelkästään tamponeita vai siteitä, ja ihmettelin että miksi joku käyttää pelkästään siteitä, kunnes itse esikoisen jälkeen tajusin, että goodbye tamponit. Kohdunsuu roikkuu niin alhaalla ettei tamponille olisi mitään tilaa. Voishan sen pitemmälle emättimeen työntää muttei se taitaisi vuotoa imeä. Siteiden käyttö on äärimmäisen " hienoa" (not) runsaiden vuotojen kanssa, kun menkkojen aikana kuuluu kävellessä lits läts. Kuukuppi onneksi pelastaa tilannetta edes jonkin verran.



Ekan synnytyksen jälkeen eka kuukausi meni epätoivon huuruissa, ei tää voi olla tällasta. Tein satoja lp-lihasten puristusharjoituksia päivittäin, itkin ensimmäiset neljä kuukautta, etten voi enää palata töihinkään. Neljän kuukauden tienoilla tilanne alkoi tuntua hieman paremmalta.



Toka synnytys pelotti, miten ulosteenpidätyskyvyn käy, ja olisi pelottanut vielä enemmän, jos olisin tiennyt kaiken tuon, mitä juuri äsken tässä ketjussa luin!!



Toka meni kuitenkin ok, ei vaikuttanut pidätyskykyyn, eikä tullut repeämiä, vaikka lapsi tulikin maailmaan salamannopeasti yhdellä ponnistuksella.



Tokan jälkeen meni vielä pari vuotta ennen kuin rohkaisin mieleni ja hakeuduin yksityiselle fysioterapeutille. Kävin sähköimpulssiterapiassa, josta oli vähän apua anaalipuolelle mutta emättimen suuaukon lihaksille ei mitään eli löysä kuin mikä. Epparia ja repeämiä on tuskin ommeltu kohdilleen.



Mitään tutkimuksia (paitsi yksityisen ft:n puristusvoimamittaukset) ei koskaan ole tehty. Neuvolassa ongelmaa aikoinaan vähäteltiin - tuntui että neuvolan kiinnostus äidin fysiikkaa kohtaan loppui lapsen syntymään - enkä oikein koko totuutta uskaltanut kertoakaan, hävetti niin hirvittävästi.



Ekasta synnytyksestä on siis mennyt jo monta vuotta, pidätyskyky siedettävä, mutta missään kaupan kassalla tms en voisi olla töissä, miten sieltä lähdet yhtäkkiä vessaan. Monta kertaa olen katkerana ajatellut ettei olisi koskaan lapsia pitänyt tehdäkään, seksielämä piloilla ja alapäätä en edelleenkään voi peilistä katsoa ilman itkua.



Käytännön harmeja on se että kakka kertyy peräsuoleen, painaa väliseinän ikävästi pullottamaan emättimen suulle, ja pehmeää eikä vastaavasti myöskään kovaa kakkaa ei saa kokonaan ulos muuten kuin työntämällä peukalon emättimeen, pitämällä toisessa kädessä paperia peppureiän yläpuolella ja lypsämällä kakan ulos peukalon avulla. Hehheh, ripulikakka tulee ulos lypsämättäkin, samoin sellainen sopivan kiinteä tuotos. Entä jos joutuisin vaikka käsileikkaukseen, pyytäisinkö puolisoa lypsämään lopun kakan ulos vai kakkaisinko housuuni.



Joillakuilla ketjuun kirjoittaneista tilanne on paljon pahempi, mutta silti on tavallaan tuntunut hyvältä lukea kaikkien teidän koettelemuksistanne. Koskaan en tästä henkisesti toivu kokonaan, mutta toka, nappiin mennyt synnytyskokemus sentään paransi ekasta synnytyksestä jääneitä muita traumoja. Ja kyllä, vaihdevuosipelottelua olen kuullut ennenkin ja se todella mietityttää.



Tsemppiä kaikille meille!

Luin koko viestiketjun läpi ja jotain haluaisin teille sanoa rakkaat siskot!



Itselläni on kaksi helppoa synnytystä, molemmissa I/II -asteen repeämät, ( esikoisen kanssa olin todella kipeä pari viikkoa) joten en voi sanoa tietäväni miltä teistä tuntuu..En osaa kuvitella teidän kärsimyksiänne, mutta noissa hoitovirhekanteluissa pitäisin paremmin puoleni. Näköjään kaikki ovat saaneet kielteisen päätöksen: laitetaankohan naisia (ja luonnollista tapahtumaa kuten synnytys) näin halvalla? Selvästikin teille on koitunut selvää kärsimystä!! Mitenköhän asiaan voisi saada korjausta?



Toinen asia on se, että ketään EI VOIDA PAKOTTAA SYNNYTTÄMÄÄN!! Jos haluaa sektion ja vielä näin hyvillä perusteilla, niin yksikään lääkäri ei voi sitä evätä (lääkäreillä voi olla ja onkin ja saakin olla omat mielipiteensä, potilaat ovat kuitenkin niitä " asiakkaita" , jotka homman maksavat). Tietäkää tämä!

Mutta kerroppa tarkemmin tuosta repeämisestäsi; mikä siihen oli syynä, jouduttiinko operoimaan leikkaussalissa, tikkien määrä, menikö sulkijalihaksia poikki, pystytkä asioimaan vessassa normaalisti yms.

Mulla jouduttiin synnytyksessä vauvan sydänäänten laskun takia nopeasti auttamaan vauva ulos imukupilla ja siinä tuli tää 4. asteen repeämä (asteikolla 1-4) ja peräsuolen sulkijalihas meni poikki. =( Nyt siitä on vasta pari viikkoa aikaa, joten vaikea sanoa mikä on nyt normaalia synnytyksen jälkeistä lantionpohjan lihasten heikkoutta ja mikä johtuu tästä repeämästä... Pissahätää en vielä tunne lainkaan, meen vessaan kun tuntuu vatsassa vähän " painavalta" ja ilmaa kyllä suolesta karkailee silloin tällöin...Vessaan oon toistaseks ainakin tässä kotosalla ehtiny kakkaamaan, mutta jännittää, että miten se sulkijalihas paranee...



Haluatko kertoa omasta kokemuksestas ja toipumisestas?

vielä, että joo, jouduttiin operoimaan heti synnytyksen jälkeen leikkaussalissa nukutuksessa, tikkien määrää ei kerrottu.

Itselläni III-IV asteen repeämä tuli myös kun jouduttiin käyttämään imukuppia. Mielestäni olen kuitenkin parantunut yllättävän hyvin. Tikit sulivat kolmen-neljän viikon päästä ja nyt ainakin tuntuu siltä, että lihaksetkin ovat melkoisen parantuneet. Eivät siis samassa kunnossa kuin ennen synnytystä, mutta kuitenkin.



Itselläni tikit ja lihakset alkoivat särkeä joskus kuukauden kuluttua synnytyksestä melko paljon, mutta sekin meni nopeasti ohi.



Ja synnytyksestä siis 3 kk.



Kyllä se siitä, vaikka epätoivoiselta joskus tuntuukin. Käy vaan kunnolla lopputarkastuksissa, ja valita, jos kaikki ei ole kunnossa. Kaikkea pystyy vielä korjailemaan!