Suosikkilapsenlapset ...

Tajuat varmaan eron? Mummojen tapauksissa kysymys on heidän lastenlapsistaan, eli tavallaan he pistävät toisen lapsistaan toisen edelle.

Miehen siskolla on kaksi lasta jotka ovat selvästi rakkaampia kuin meidän lapset. Eräällä tapaa voin sen ymmärtääkin. Onhan äiti-tytär suhde erilainen kuin äiti-poika suhde ja anoppi on elänyt toisella tapaa tyttärensä odotukset ja lapsen saamiset kuin meidän perheen vastaavat tapahtumat.



Lasten sorsimista en voi kuitenkaan mitenkään hyväksyä. Ikinä! Tällä hetkellä kun lapsemme ovat sen verran pieniä, että eivät ymmärrä sitä mikä ero on siinä jos mummi ostaa serkkupojalle 2v lahjaksi maton ja meidän lapselle 3 euron paidan, niin en asiasta mitään numeroa tee. Siinä vaiheessa kun lapsemme kasvavat siihen ikään, että ymmärtävät serkkujen olevan tärkeämpiä, niin marsiin anopin ja apen luokse ja he saavat itse selittää kuvion. Minä en siihen pysty, enkä haluaisi ryhtyäkään, koska pelkään omalla selitykselläni tuovani esille oman vihani ja katkeruuteni appivanhempia kohtaan.



Esimerkkejä tilanteista joissa meidän lapsi/ lapset ovat jääneet rannalle soittelemaan:

1. Mummi lupaa lähteä lapsen kanssa ulos kun ollaan mummilassa. Puetaan toppapuvut ja releet niskaan. Sitten tuleekin vielä vauvaikäinen serkkupoika kylään. Mummi jääkin vauvan kanssa " leikkimään" , ei mennäkään ulos. Meidän lapsemme seisoo hölmistyneenä eteisessä ja lakaa nyhtää ulko-ovea. Puen päälleni ja lähden lapseni kanssa ulos.



2. Vietetään serkkutytön ristiäisiä. Esikoistamme pappi jännittää ja hän haluaa istua vaarinsa (appeni) sylissä toimituksen ajan. Vähän aikaa saa istuakin, mutta sitten miehen sisko tuo oman lapsensa vaarin syliin ja vaari siirtää meidän lapsemme pois sylistä. Miehen siskon lapsella oli paikalla yhteensä 4 isovanhempaa, mutta vain se kelpasi, joka oli jo varattuna. Lopputulos: lapsemme mököttää hiljaa paikallaan kunnes lähtee kokonaan tilanteesta pois. Minä äitinä sitten yritin selittää tilannetta...



3. Kuopuksemme täytti vuoden. Ei korttia, ei soittoa, ei lahjaa isovanhemmilta. Lupasivat tulla synttäreille " sitten joskus" . Turhaa varmaan mainita, että miehen siskon lasten nimipäivätkin ovat juhaltilanteita joihin mennään jopa 80 euron lahjojen kera.







Mieheni on puhunut äidilleen tästä syrjimisestä ja siitä, kuinka isovanhempien ja lastenlasten välinen suhde on kaksisuuntainen eli myös isovanhempien osoittaa kiinnostusta ja halua olla osana lasten elämää. Vastauksena oli vain pitkä hiljaisuus ja sen koomminkaan ei ole anoppi mitään asiaan sanonut vaikka mies yritti keskustelua toisenkin kerran.



Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en pilaa päiviäni parin kusipään vuoksi. Jos he eivät kaipaa poikansa lapsia, niin se on heidän tappionsa.

Meillä siskoni perhe asuu samalla paikkakunnalla kuin omat vanhempani. Siten tämä lapsi näkee isovanhempiaan paljon useammin ja hänestä aina puhutaan puhelimessa, kuinka tyttö osaa sitä sun tätä. Meillä on samanikäinen poika ja yritämme milloin milläkin syyllä saada isovanhempia tulemaan kylään. Se on hankalaa.



Anopillani on myös entuudestaan yksi lapsenlapsi ja hän menee aina edelle. Esim. jos tarvitaan hoitajaa, pitää aina ensin selvittää, tarvitseeko tämä eka lapsenlapsi hoitajaa samaan aikaan ja jos tarvitsee, silloin anoppi ei voi tulla. Jos taas ei tarvitse, niin meillä on ilo saada hänet luoksemme.



Ei kai tässä muu auta kuin pitää yrittää olla mahdollisimman mukava, jotta isovanhempien on helppo vierailla myös meillä.

Isovanhemmat kohtelevat minun ja siskoni lapsia tasavertaisina, onneksi on näin!

Mutta, minua ja sisaruksia ei ole pienenä kohdeltu tasavertaisina muihin serkuksiin nähden. Ja todellakin vieläkin joskus tunnen tästä asiasta katkeruutta. Isovanhempieni kohtelu muuttui meitä kohtaan silloin, kun vanhempani (isäni on heidän poikansa) erosivat. Tuntui kuin ero olisi ollut meidän lasten syytä, vaikka isälläni oli toinen nainen ja ero tuli hänen vuokseen.

Eron jälkeen me lapset olimme isovanhemmille pelkkää ilmaa. Vierailimme mummolassa edelleen, mutta kohtelu oli kurjaa. Esim. jos vierailulla oli samaan aikaan muita serkuksia, he kyllä saivat herkkuja ja limpparia, mutta meille ei tarjoiltu.

Toivottavasti he kokevat lapsi-mummo suhteen ihanuuden

sinun äitisi kanssa.

Ilmeisesti asiat eivät korjaannu parempaan,vaikka miehesikin

on puhunut asiasta.

Mitä jos miehesi puhuisi siskonsa kanssa.(vai oliko kyseessä

miehesi veljen lapset?)



Joka tapauksessa sekin voisi auttaa.Tai sitten vain katkaista

välit anoppiin ja appeen.

Mun muummolla oli kans suosikki lapsenlapset, kun mä olin pieni.



No nyt on mummo vanha ja eipä " suosikit" enää käy sitä kattoon. Eipä kyllä mekään viititä.

Vierailija:

Mun vanhemmilla on selkeä suosikkilapsenlapsi eli pikkuveljeni ainoa lapsi eli vanhempieni ainoa lapsenlapsi. Meidän perheessä kukaan muu ei ole enää mitään, kun on tämä pikkuihmemies. Jos joskus minulle ja siskolleni lapsia siunaantuu, tuskinpa samanlaista kohtelua saavat.. No, ehkä ensimmäinen lapsenlapsi aiheuttaa tällaisen reaktion. Huvitti ja suututtikin vain katsoa isäni ottamia kuvia siskon vihkitilaisuudesta, jossa suurin osa kuvista oli -yllätys, yllätys- lapsenlapsesta (vihkiparista muuten 1 ainokainen kuva koko filmillä, minusta ei yhtään).

Sinänsä lastenlasten suhteen vaadin ehdotonta tasa-arvoa, kuten muissakin asioissa, joissa ollaan eri perheen lasten kanssa tekemisissä. Hankalaahan se voi olla, jos esim. 2 sisaruksella on aivan erilainen taloudellinen tilanne. Onko silloin väärin, jos köyhemmän lapsille annetaan arvokkaampia lahjoja (jotka toisen perheen lasten vanhemmat ostavat itse)? Huomio on kuitenkin ilmaista ja se pitää ainakin jakaa tasapuolisesti.

poika jää vähemmälle huomiolle.

sitten syntyi serkku, tyttö kyllä, mutta ei hänkään ylennyt omien tyttärieni tasolle:(

luulen sen johtuvan jo ihan siitä, että veljelläni ja vaimollansa on kiinteät suhteet vaimon vanhempiin (heille tämä ensimmäinen lapsenlapsi), jotka ovat vauvasta pitäen hoitaneet lapsenlastaan melkein yhtä paljon, kuin omat vanhemmat! veljen vaimo on töissä ja mummi hoitaa lasta päivät (joskus illatkin).



isäni luona he eivät ole koskaan käyneetkään ja äidilläni vain " pakollisissa juhlissa" .

luulen, että vanhempani kokevat, etteivät jotenkin kelpaa pojan perheelle, mielellään olisivat enemmänkin tekemisissä ja sitä pettymystä purkavat vouhottamalla minun lapsistani..

vahvistavat säännön). Itsekin käännyn asioissani helpommin oman äitini puoleen kuin anoppini, koska ajatusmaailmamme eivät niin sanotusti kohtaa. Välimme ovat lähentymisyrityksistä huolimatta etäiset, mutta kohteliaat, eikä meistä tule koskaan ystäviä. Lapset menevät mielellään mummolaan aina kun heidät sinne pyydetään, eivätkä ole mustasukkaisia joskus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Joten tämän asian kanssa voi elää.

ja tieteellisesti osoitettu (en muista miten), että isovanhemmilla ja varsinkin isoäideillä

yleensä, normaalisti

on läheisemmät suhteet tyttäriensä kuin poikiensa lapsiin. Yleensä tätä perustellaan sillä, että isovanhemmat voivat olla varmoja vain tyttäriensä lasten geneettisestä sukulaissuhteesta heihin itseensä, joten näihin lapsenlapsiin on ikäänkuin varmempaa panostaa. Pojanlapset voivat periaatteessa ollakin jonkun muun miehen lapsia.

Mutta minusta noin ihan muutenkin ei ole ihme eikä mikään, jos tyttärien lapset muodostuvat läheisimmiksi. Jos nyt ihan jo lähipiiriänikin ajattelee, niin eivät odottavat naiset juttele raskauksistaan ja vauvajutuista samalla tavalla anoppiensa kanssa kuin äitiensä, vaikka välit olisivatkin hyvät, mikä on minusta ihan luonnollistakin. Naisen äidillä on yleensä luonnostaan jo läheisemmät välit tähän odottavaan/synnyttävään/ pikkulapsen äitiin kuin anopilla. Väittäisin, että tämä on se ratkaiseva asia, minkä vuoksi suhde tyttärenlapsiin muodostuu usein läheisemmäksi.

Vierailija:

ja tieteellisesti osoitettu (en muista miten), että isovanhemmilla ja varsinkin isoäideillä

yleensä, normaalisti

on läheisemmät suhteet tyttäriensä kuin poikiensa lapsiin. Yleensä tätä perustellaan sillä, että isovanhemmat voivat olla varmoja vain tyttäriensä lasten geneettisestä sukulaissuhteesta heihin itseensä, joten näihin lapsenlapsiin on ikäänkuin varmempaa panostaa. Pojanlapset voivat periaatteessa ollakin jonkun muun miehen lapsia.

Mutta minusta noin ihan muutenkin ei ole ihme eikä mikään, jos tyttärien lapset muodostuvat läheisimmiksi. Jos nyt ihan jo lähipiiriänikin ajattelee, niin eivät odottavat naiset juttele raskauksistaan ja vauvajutuista samalla tavalla anoppiensa kanssa kuin äitiensä, vaikka välit olisivatkin hyvät, mikä on minusta ihan luonnollistakin. Naisen äidillä on yleensä luonnostaan jo läheisemmät välit tähän odottavaan/synnyttävään/ pikkulapsen äitiin kuin anopilla. Väittäisin, että tämä on se ratkaiseva asia, minkä vuoksi suhde tyttärenlapsiin muodostuu usein läheisemmäksi.

Joo,mutta väärin se silti on lapsia kohtaan jos mummo ostelee synttäri ja joululahjoja ainoastaan tyttären lapsille!!!!!!!!!!!!

Tietenkin olisi mustakin suotavaa, että isovanhemmat toimisivat tasapuolisesti, vaikka sisimmässään ehkä jotakuta suosisivatkin.

Meillä itsellämme on tilanne, jossa anoppi ei ole liiemmin kiinnostunut lapsenlapsistaan noin yleensäkään (kaikki ovat poikien lapsia, kaikkiin hyvät välit perheessä). Siis on nyt kohteliaan kiinnostunut noin yleisesti, selvästi pitää heistä, mutta ei vaan tunnu olevan liiemmin innostunut lapsista yleensäkään.

Omat vanhempani sen sijaan jumaloivat lapsenlapsiaan, ihan niitä kaikkia. Tiedän, että he rakastavat veljeni lapsia yhtä paljon kuin minunkin, mutta ulkoisesti suhteet ovat hyvin erilaiset. Veljeni lapset kasvatetaan ja hoidetaan hyvin pitkälti veljen vaimon mielipiteitten ja tottumusten mukaan - ihan hyvin kyllä, mutta vaan tosi erilailla kuin minä tai äitini tekisi. Veljen vaimo samoin rajoittaa lasten ja isovanhempien tapailua, silloinkin kun he asuivat lähekkäin. Oma äitini ei tahdo " sekaantumisella" vieroittaa suhteitaan miniäänsä enempää, joten meneillään on sellainen tasapainottelu, mieluummin korrektia kuin sydämellistä.

Meihin puolestaan vanhemmillani on aina ollut todella hyvät ja läheiset välit, elämme pitkälti niinkuin vanhempanikin ovat eläneet, lapset kasvatetaan pitkälti niinkuin oma äitinikin on kasvattanut minut jne. Siispä tässä tapauksessa äidilläni ainakin on paljon enemmän mahdollisuuksia olla vapaasti tyttärensä lasten kanssa, joten välit heihin varmaankin tulevat olemaan erilaiset kuin pojan lapsiin, vaikka isovanhemmat heitäkin rakastavat.

nro 41

Mieheni veljen lapset ovat isovanhemmilleen(eli appivanhempani) rakkaampia ja tärkeämpiä kuin meidän pieni vauvamme.Veli perheineen käytännössä asuu perheineen appilassa.Ovat siellä lähestulkoon aina.Mummu ja pappa höösäävät ja leikityttävät lapsia(kaksi).Silloin harvoin kun sinne menemme he ovat siellä.Jos mummu osoittaa pientäkään kiinnostusta vauvaamme kohtaan nämä veljen lapset alkavat välittömästi huutamaan mummi mummi ota syliin.Ja niinpä mummi laittaa vauvamme pois sylistään,sillä voi voi kun nyt nelivuotias pahoitti mielensä.

Ja tämä sama toistuu aina.



Ja lähestulkoon joka kerralla lapset vievät mumminsa perähuoneesen leikkimään mahdollisimman kauas vauvasta.Ja mummi sitten laikkii siellä,kun eihän lapsille voi sanoa ei.Pahoittavat vielä mielensä...



Niin,ja sitten veli perheineen syötetään siellä lähes päivittäin.Meille sit tarjotaan kahvit.Valitetaan et ku ollaan niin vähän aikaa.Joo ollaan niin ku pitää syödäkin,eli lähtä kotiin ruuan laittoon.



Monta on ahistamisen aihetta lisää,mut en jaksa kirjotella,alkaa vaan taas jurppimaan.

Mutta minä olen itse ollut/olen edelleen toisen mummoni suosikki, ja ei se kovin kivaa loppujenlopuksi ole. Hävettää suoraansanottuna kun olen saanut jotain ja siskoni/serkkuni eivät. Kysymys ei ole mistään suurista ostoksista tai asioista, mutta lapsille ne ovat suuria. Jos olen saanut rahaa ja siskoni ei, niin olen aina jakanut sen siskoni kanssa jos hän on ollut tietoinen asiasta. Isovanhemmat osaavat kyllä olla epäreiluja.

Voi kauheaa millaisia isovanhempia teillä monilla on perheessä! Vaikea kuvitella miten äitinä selittää lapselle näitä mummojen välinpitämättömyyden osoituksia, jos serkut saavat kymmenkertaisesti rakkautta ja lahjoja.



Meillä on miehen perheessä kyllä riittävästi muita ongelmia, mutta onneksi ei tällaista. Miehen vanhemmilla on kuusi lastenlasta (eivät vielä tiedä meidän tulevasta :)) enkä ikinä ole huomannut mitään suosimista. Kaikki ovat yhtä rakkaita, meidänkin lapset joita harvemmin näkevät ja ovat niitä pojan lapsia, pääasiassa miniän kasvattamia :). Olen tosi iloinen kun anoppini on niin kiltti mummi kaikille. Itse asiassa sanoin joskus kauan sitten hänelle jopa, että ymmärrän että se on varmaan erilaista ja aivan erityisen ihanaa kun oma TYTÄR saa lapsen, mutta hän kiisti sen vakavasti ja sanoi että kaikki ovat samalla lailla tärkeitä.

Paras kokemus tältä rintamalta oli pääsiäisenä kun meidän 5v vei mammalle pääsiäis askarteluja. Mamma kiitti ja samaan hengen vetoon alkoi paasata mitä muut, ne paremmat lapsenlapset jotka ovat jo koulussa ovat tehneet ja kuinka hienoja ne on.

Yks mikä on aika hauska juttu koskee tota askartelu hommaakin kun verrataan 5 vuotiasta ja 8 vuotiasta ja kuinka paljon paremmin 8 v osaa jotain tehdä. Olis se nyt ihan eri asia jos 8v olis 5v:n tasolla...



Ei pahemmin kiinnosta käydä kyläilemässä kun mistään muusta ei puhuta kuin niistä paremmista lapsista. Ja tarkennukseksi vielä se että nää paremmat lapset on itseasiassa mun serkkuja 5kpl alle 11v kahdesta perheestä, nuorin on eskarissa.



Asiaa pahentaa entisestään se että sillä yhdellä oli kasvain. Eihän niitä kiinnosta mikään muu kun se kasvain kaveri. Älkää nyt taas luulko että jotenkin sitä vähättelisin mutta olis se ihan kiva jos joskus näistä terveistäkin lapsista oltais kiinnostuneita. Ei oo lasten vika että he ovat terveitä.



Nyt alkaa mennä kohta katkeraks mä taidan lopettaa tän tarinoinnin nyt.

Lapsemme kummilla näyttää olevan suosikkikummilapset, meidän lapsen luona ei käy juuri koskaan, tai jos käykin, siitä pitää sopia jo viikkoja etukäteen. Niinä harvoina kertoina, kun hän meillä vierailee, hän jaksaa jauhaa näistä muista kummilapsista. Jos vastavuoroisesti me olemme menossa hänen luokseen vierailulle, hänellä on AINA muita menoja. Ihmeellisintä tässä on se, että minä olen hänen kanssaan erittäin hyvä ystävä. Tämän takia häntä kummiksikin pyysin. Taidan lopettaa ruinaamisen ja katsoa, kiinnostaako kummia enää ollenkaan tavata lastamme. Eli jätän pallon hänelle. Onneksi lapsemme on vielä alle kolmevuotias, eikä ymmärrä miksei kummi koskaan häntä ehdi tapaamaan.

vinksahtanut näkemys. Oma äitini on tasapuolinen lapsenlapsiaan kohtaan.

ttaa.

Joku suree, että hänen kolme lastaan saavat saman verran yhteensä kuin siskon yksi lapsi. Vanhemmalla saattaa olla periaate, että hän kohtelee kaikkia lapsiaan tasapuolisesti eli jakaa jokaiselle lapselle tasan myös rahallisesti. Siihen sisältyy myös heidän lapsensa. Jos toinen sisar ei saa kuin yhden lapsen, isovanhempi sijoittaisi silloin toisen lapsensa perheeseen kolme kertaa enemmän, jos hän antaisi kaikille lapsenlapsilleen yhtä paljon. Se olisi oikeastaan epäreilua sille ainokaisen perheelle! Ajatelkaapa perinnönjakoa, se yleensä menee tasan. Jos elinaikana on syytänyt kolminverroin rahaa toisen lapsensa perheelle, lapset ovat saaneet eriarvoisesti rahaa. Tämä siis vain faktana, eipä tuolla oikeasti liene kauheasti väliä (paitsi toki joillekin).



Minusta vanhempien tulee kohdella lapsiaan tasavertaisesti. Olen kiitollinen, että kärsiessäni lapsettomuudesta, olin äidilleni yhtä tärkeä kuin kaksi veljeäni joilla oli silloin ja on lapsia. Vaikka en ollut 8-vuotias, kuten täällä joku naljaili jollekin.



Toisekseen, äiti ei voi olla varma nykyään tyttärensä lapsen geneettisestä perimästä. Minun lapseni on saanut alkunsa luovutetusta munasolusta eli lapseni äidiltä tullut geneettinen perimä on tuntemattoman luovuttajan.