Sellileskiä? *varovasti kyselee...?*

On tehnyt rankalla kädellä ukkokulta typeryyksiä ennen ku meidän yhteiselo alkoi.Oikeudenkäyntiä tässä odotellaan tai oikeammin ensin haastetta.Sen tiedän et häkki heilahtaa mutta toivottavasti ei kovin pitkäks aikaa.Toisaalta toivon et mitä pikemmin lähtis,sen parempi.Poika on nyt 3kk ja parempi kai et olis nyt sen ajan pois kun poika ei muista mitään.Mies on kyllä itse toiveikas ettei joudu istumaan, mut ei ne sitä ehdolliseen päästä.Kun ei ole mikään ensikertalainen.Katuu tekosiaan mutta eipä ne sillä ole sovitettu.Kaikki entiset nuoruuden hälmöilyt on sovittanu

Olipa vuodatus vailla mitään järkeä.Ei ole oikein tehny mieli kenellekään puhua näistä ja nyt sitte kirjoitukses ei näköjään ole päätä ei häntää

Onkos teillä mitään tietoa millä aikataululla asiat ehkä etenee...? Varmaan luitkin tosta viestiketjusta meidän muiden taustat, osan ukot lusii jo, osa odottaa, ja yksi onnellinen sai jo ukkonsa kotiin :) Tule kyselemään aina jos on jotain kysyttävää (niinkus vaikka käytännönasioista kuten tapaamisista tai mitä saa viedä vankilaan tai...), tai jos tekee mieli vaan purkaa oloa niin tämä pinkka on just sitä varten. Voimia sinne!

Eli aika samanlainen taitaa teidän tarina olla kuin meidänkin. Toivottelenpa minäkin teidät (sut ja vauvan) tervetulleiksi tähän sakkiin.



Sinänsä kuulostaa siltä, että teillä on vielä aika pitkä odottelu edessä, jos ei haastettakaan ole vielä tullut...noissa jutuissa voi mennä parikin vuotta, jos menee pitkän kaavan mukaan, eli ensin edes haaste (1-6kk), sitten rosis ( 3-6kk haasteesta), sitten hovi (6kk-1v rosiksesta), ja jos se häkki heilahtaa, niin siihenkin menee vielä 3-6kk ennenkuin sinne vankilaan " pääsee" . Joten mun ainoa neuvo olisi se, että yritä olla mahdollisimman paljon ajattelematta tulevaa, tai varsinkin varoa sellaista sitku ajattelua, että se elämä alkaa vasta miehen tuomion jälkeen, se takaa ongelmia...(nimim. kokemusta on)



eli yrittäkää nauttia elämästänne tuoreena perheenä, tiivistää perheen tuntua (eli pitää taka-alalla sen ajatuksen, " kun se kumminkin joutuu sinne vankilaan" ) ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä. Kun ei se vankila-aikakaan mitään täydellistä erossa oloa ole, joka viikko te voitte nähdä tapaamisissa, sitten tulee perhetapaamiset, lomat jne. Eli kuitenkin aika paljon sitä miestä saa nähdä.



Toivottelen teille parasta, että kaikki menisi hyvin. Ja tosiaan, käy täällä kyselemässä jos tulee epäselvyyksiä eteen! Omalta kohdaltani voin sanoa, että näin jälkikäteen ajateltuna, se vankila-aika meni tosi nopeasti, tosin meillähän se oli vaan sen reilut 6kk.



Terveiset muillekin sellisteille, Tuitulle ja Pertille&co.

Ei mitään tietoa miten asiat etenee,tai siis tietäähän sen mutta ajankohta on vielä avoin :)

Ollaan nyt miehen kans saatu juteltua ja otettiin neuvosta vaari ja koitetaan nauttia toisistamme ja perhe-elämästä noin niin kuin varastoon.Mites te joilla on kouluikäisiä lapsia,mitä olette lapsille sanoneet?Oletteko kertoneet että isi on vankilassa vai ollaanko työmatkalla tai jotain?Meillä kun on molemmilla lapset entisistä liitoista.Mietitään vaan et mitä niille sitten sanoo.

Kai tämä tästä suttaantuu :)

Ja teretuloa ryhmään rämään Indica04! Ja moi myös muille akan retaleille!

Tosta lapsille kertomisesta...Sitä mäkin joskus kyselin ja tais olla Äppi jolla oli myös isompia lapsia mut en nyt muista oliko ne kertonu muksuille...Me ollaan aateltu että kerrotaan sitten jos ja kun kertomista on ni ihan suoraan että on vankilassa ja et selvitetään kyllä vähän syytäkin. Mä itse asiassa luulen että noi isot (9 ja 13) tietääkin jo jotain, kyllä ne yllättävän paljo kuitenkin lukee rivien välistä! Mun moraalia vastaan jotenki kyl sotii se et sanottais että on työmatkalla varsinki lähilapsille...voi olla ettei mekään miehen toiselle pojalle kerrota, on vähän nuorempi ja ei hänen elämäänsä toi isän puuttuminen niin konkreettisesti vaikuta ku lähimuksujen. (älkää nyt takertuko tohon ettei vaikuta mutta sille ois jo sit helpompi sanoo että on reissuhommissa)

Nykyään silloin jos toi lusiminen puheeksi tulee ni puhutaan kyllä ukko-kullan kanssa työkomennuksesta!

Eli me edelleen ootellaan...pari kuukautta ni 1,5v tulee kuluneeksi rosiksesta!

Onnea vielä kerran Korttiakalle joka siirtyi kunniajäseneksi...Sellisti t-paita kolahtaa postiluukustasi näinä päivinä...

Ja Tuitulle Hurjasti voimia vauvelin kanssa...Äiti on vähän väsynyt T-paita on se mikä ovellasi koputtaa mutta kun et tuu avaamaan! ;)

Tällä erää tää on nyt tässä ja syysilmoja sinnekin! (ne ei oo tosin edes viime syksystä vielä loppunu!)

Pertti

Ajattelin kirjottaa tosta lapsille kertomisesta, miten se meillä meni. Aateltiin miehen kanssa, että kerrotaan sitten totuus kun poika sitä kysyy. Ja poikahan kysyi sitä tässä pari viikkoa sitten! Oltiin silloin tapaamiskäynnillä just. Meillä mies sitten ite kertoi pojalle et : joo-o, on tämä vankila, ja sen jälkeen sai vastata miks-kysymykseen. Mutta minusta tuntuu, että poika ei halua myöntää isän olevan vankilassa, kun tokaisi isälleen että ei tämä ole vankila, vaan katumispaikka. Heh.. Niin ja poika on nyt eka luokalla. Meillä tämä toinen lapsi täyttää vasta vuoden, niin ei varmaan vielä ihmettele että missä se isä on. Mutta yleensäkki lapset on teräviä hoksaamaan kaikki jutut. Kaikille kavereille poika sanoi aiemmin isän olevan töissä, vaikka huomasikin metallinpaljastimet tapaamisiin mennessä. Jätti avaimensakin aina autoon, ettei vaan piippaa.. Ja vartijoista kyseli, mutta nyt sitten vasta alkoi puhumaan vankilasta! Eli näin meillä.

Moneen kuukauteen en ole päässyt lukemaan näitä juttuja, työ koneelta en oikein ole " uskaltanut" kun sinne jää jälki missä on surffaillut... ettei saa potkuja heti kättelyssä. Meidän perhe aloitti uuden aikakauden ja toivottavasti ei törmätä enää mihinkään ikävään. Suomi ja Eurooppa vaihtui vähän etelämämmäksi. Kielenopiskelun kanssa mennyt koko kesä, mutta viihdytään ja otetaan ilo irti kommelluksista...



Lapsille kertomisesta, tuolla joku kyseli?

Meillä ei tiedä lapset vieläkään, eivätkä varmaan enää kamalasti mieti koko juttua. Koko vankilassa olosta ei tienneet muut, kuin hänen lähimmät ystävät ja vanhemmat. Minun vanhempani ja sisarukset ei esim. tiennyt. Jotenkin vain luovin. Lukemaan oppineita lapsia en enää vienyt tapaamisiin ja kaikki tapaamiset olivat ns. perhetapaamisia. En tiedä milloin ja miten kerron sitten joskus lapsille, varmaan sitten kun ovat vähän isompia. Eräs isän läheinen ystävä on lupautunut auttamaan kertomisessa, sitten joskus, kun se on ajankohtainen.



Suurin ongelma kait on se, että itse koen tuon vankilassa olon edelleen hyvin kiusalliseksi. En tiedä voinko puhua siitä koskaan. Mitenhän sitä selittäisin, jotenkin kait häpeän, kenellekkään ei varmaan tulis mieleen jotka minut tuntevat, että olisin " sekaantunut" ihmiseen, joka on jossain elämänvaiheessa vankilassa.



Sen nyt ainakin tiedän, jos mies joutuu vankilaan se ei missään nimessä ole naisen vika.



Oikein mukavaa alkusyksyä kaikille!

Nostelenpa tässä ohi mennessäni!

Onnea Äppi uudelle elämän vaiheelle!!!Ja suotakoon sulle se ettei mitään kamalaa enää sun pesueelle tapahdu!!

Mäkin aloitin uudet työt tässä hiljan ja on tää netti surffailu puoleen vähentynyt!

Tsemppiä kaikille ja IIIHanaa Joulun odotusta (hihii!)

Toivottaa Pertti

Lueskellut ja kysellyt, mitä tänne Suomeen kuuluu.

Ollaan saatu valtakunnan " sellileski" Nykäsen Matin, Mervi. Tosin heillä ei ole lapsia, joten ei ole ihan sama asia. Kuitenkin luulen, että julkisen henkilön kautta tulee lusiminen ja sellileskeys arkipäiväiväisemmäksi.



Kylmäkosken vankila on minullekkin kovin tuttu paikka, siis paikka joka oli kuvattu jonkun iltapäivälehden sivuilla. Tuntui jotenkin hassulta katsella kuvia, herätti hurjasti muistoja. Kylmäkokella oltiin aika ymmärtäväisiä ja jotenkin ymmärrettiin omaisten asema. Puitteet aika uusi laitos oli kansa ihan mukava, vaikkakin litosmaissempi kuin vanhat vankilat joissa oli erilaista henkeä.



Sattumoisin sain tietää, että eräs mieheni ex ystävä on tuomittu petoksesta muistaakseni vajaaksi vuodeksi vankeuteen, menee vielä hoviin, miten siellä sitten muuttuu. Kyse ilmeisesti ei tahallisesta teosta, mutta tiedä näistä sitten. Voin kuvitella että tulee olemaan heidän perheelleen kovapaikka, ovat ns. paremmanluokan väkeä? Kuka sitten on parempaa kastia kuin toinen?

Miten on sujunut siellä kaukanapoissa?



Joo, tervetuloa vaan palstalle, Mervi, jos tänne jotain kautta kulkeudut :) Meinasin sanoa paljonkin muuta, mutta enpä sittenkään..



Kylmikselle osuu pätkä meidänkin historiaa. Minäkin pidin paikan tavasta suhtautua omaisiin, valitettavan monessa muussa paikassa ollaan niin ynseitä ja kylmiä, ikään kuin omaisetkin olisivat jotenkin rikollisia.



Jahas, pinnasänky huutaa, tämä lähtee tainnuttamaan pientä takaisin höyhensaarille...

Hei kaikki äidit!

Teen opinnäytetyö aihella vankilan perhetyö/isä vankilassa? Olen kiinnostunut kuulemaan teidän kaikkien halukkaiden tarinanne, ja erityisesti lapsien suhtautumisen isän poissaoloon ja sen vaikutuksen perheeseenne? Miten usein käytte tapaamassa isää, mitä olette kertoneet lapsille? Minkälaisia kokemuksia teillä on perhetapaamisista? Miten hyvin mielestänne vankila hoitaa perhetyötä, oletteko olleet perheleireillä?Ovatko lapsi/lapset olleet isä lapsi leireillä?



Itselläni on myös jonkin verran kokemustan aiheen saralta, olen vieraillut monissa vankiloissa ja niiden perhetiloissa. Haluan tehdä opinnäytetyön aiheesta koska harvoin kukaan tarttuu tälläiseen aiheeseen ja paneutuu siihen varsinkin lapsen näkökulmasta.



Yhteyden ottoja toivoen

Karoliina

opinnaytetyo@luukku.fi



Kiitos kaikille jo etukäteen.

Sähkoposti osoite johon omia kokemuksia voi kirjoittaa on siis opinnautetyo@luukku.fi! EI siis opinnaytetyo@luukku.fi! Pahoittelen kirjoitusvirhettäni!

En edes kerenny lukeen ku päällisin puolin teidän viestejä, koneella vaan töissä ja kohta työpäivä lopus.

Eli miehellä reilu 9 vuoden tuomio.

Enskertalaisena istuttavaa yhteensä 4 vuotta 10 kk.

Tällä hetkellä jäljellä vuos ja 11 kk...

Että paremmalla puolella jo ollaan.

Lapsia meillä ei oo, vaikka yritetty on ja jossain lapsettomuustutkimuksissa olen käyny.

Tällä hetkellä tuntuu taas siltä, ettei oo kiirettäkään.

Naimisiin mentiin Jokelan vankilassa pari vuotta sitten.

Tässä vaiheessa ei ihmisten ajatukset asiasta enää kiinnosta, mutta aluks hävetti sitä kenellekkään edes tunnustaa.

Valehtelin, että mies on jossain kauempana töissä jne.

Edelleen yhdessä duunipaikas pidän kiinni tarinasta, kun kerran sen oon menny keksimään, mutta muuten olen jo sinut asian kanssa.

Tukea olen saanut mieheni äidiltä ja siskolta, ja he minulta, shokki heillekkin.

Emme kerenneet olla yhdessä, ku pari kuukautta, kun mieheni napattiin " lennosta" putkaan tutkintavankeuteen.

Jotain tiesin toki sen touhailleen, mutta ei ollu hajuakaan kuinka paljon.

Mun kanssa kun alotti, oli tarkotus alottaa kunnollinen elämä.

Tietysti jäin tukemaan rakastani.

Puolen vuoden tutkinnan jälkeen oli käräjät, missä vasta minulle valkeni koko totuus..

Yheksän vuotta tosiaan rapsahti ja kun puoli vuotta olin jo kirjotellu monta kertaa viikossa ja luvannu olla tukena, ei voinu hanskoja enää heittää naulaan.

Tässä sitä ollaan nyt ja onnellisia ollaan, hyvä näin.

Tsemppiä meille kaikille ja kuullaan myöhemmin!!

Nyt on lähettävä.

Olipas mukavaa että löysit tiesi tänne Nina! Ja tervetuloa ryhmään rämään!

Olipas mukava kuulla myös Äpin ääntä ja Tuittukin on luemma hengissä! Korttiakka meidän virallinen ex-sellistikin toivon mukaan voi perheineen hyvin!

Meillä edelleen ootellaan ja nyt tosiaan alkaa odottavan aika tuntua pitkältä!!!!!!!! Kuinka he...tin pitkät jonot sinne hoviin voi olla?! Puoltoista vuotta on nyt menny rosiksesta eikä mitään...jotenkin ois ihanaa saada tätä asiaa eteenpäin suuntaan tahi toiseen!

Ai joo oon muuten alottanut uudet työt ja sen takia on ollut vähän hiljaista täällä netti rintamalla!

Mulle saa edelleen lähettää postia...osoitehan on uusillekin tiedoksi tulla ekalla sivulla!

Mukavaa Joulun odotusta!(juhannuksen jälkeen oon tainnu toivottaa tätä joka kerta) ja muksuille pusut poskelle!

Perttinne

Heipähei!

Olen tässä lueskellut noita teidän viestejänne tuolta marraskuulta saakka...ihan kaikkea 15 sivua en jaksanut, joten haluasisin udella korttiakalta, että onko miehesi kotiutunut?? Kun silmät ihan kostui(mutta pakko yrittää pitää naamansa peruslukemilla, muitakin kun täällä on paikalla:) ), kun luin tuolta tammikuulta sen viestin kun miehesi lähti pois ja lapsi itki isäänsä etsien....Kuinka teillä menee nyt?? Sori nyt jos tällä tavoin utelen, mutta jotenkin jäin niin kiinni noihin viesteihin, että pakko kysyä.



Kiitos:)

...mutta en ihan löytänyt. Mun veli on alottanu istumisen jokin aika sitten ja vaikka ollaan molemmat jo aikuisia eikä olla samassa kodissa asuttu enää vuosiin, niin ei tää helppoo oo. Huono omatunto vaivaa. Mitä mun ois pitäny tehdä toisin, että tältä ois vältytty? Oisko mun pitäny käräyttää se ekojen pilvenpolttokokeilujen jälkeen porukoille (ja se ois vastavuoroisesti käräyttäny mut)? Oisko mun pitäny jaksaa yksin pitää meidän suhdetta yllä kotoa poismuuttoni jälkeen, kun toista ei tuntunu kiinnostavan? Ja sit mulla on joku semmonen tunne mistä oon lukenu kuolonuhreja vaatineesta onnettomuudesta selvinneiden kärsivän, eli miksi minä selvisin ja tuo toinen ei.



Sori, katoon sotkemasta. Halusin vaan kertoa, että mä en käyny tätä ketjua lukemassa tyydyttääkseni sosiaalipornotarpeitani.

Mun mieheni sisko kans otti kovinki raskaasti tuomion.

Kerto, että kai sitä jotain arvas olevan tekeillä, mut jotenki sitä kai oli

sulkenu silmänsä siltä.

Mieheni oli katkassu välinsä äitiinsä kokonaan, sisko yritti olla heidän

välissä ja kantaa huolta veljensä voinnista.

Sekä sisko, että äiti kantaa syyllisyyttä edelleen, vaik asian kans jouduttu jo kolme vuotta elämään.

Mieheni sano ainaki mulle, ettei sen tekoihin ja valintoihin kukaan oo voinu vaikuttaa, aikuinen ihminen tekee itse omat ratkasunsa ja kantaa niistä sitten vastuun. Toivottavasti..

Lähinnä hän itse kantaa kovaa syyllisyyttä siitä, että on aiheuttanut huolta ja tuskaa perheenjäsenilleen.

Enpä siis usko, että sun sanomiset tai tekemiset olis ratkasevasti vaikuttanu lopputulokseen.

Jos yhtään lohduttaa.

Eipä täs elämäs itekkää oo mitään uskonu, mitä vanhemmat ja viisaammat on yrittäny neuvoo, kaikki on pitäny kokee ite, ennenku tajuaa.

Ehkä tää tuomio on veljelles alku johonki uuteen.

Vetää rajan entisen ja tulevan välille??

Me ollaan ainakin miehen perheen kans mietitty, että tää tuomio oli varmaan miehen pelastus.

Mihin se kaikki touhu ois päättyny, ellei linnaan??

Kenties kuolemaan?

Voimia sulle!!!

MEillä menee hyvin. Mies kotiutui siis jo heinäkuun lopussa, eli on ollut nyt kotona jo kaksi ja puoli kuukautta. Tuntuu jotenkin niin kaukaiselta että se missään koskaan olikaan...Ihan oikeasti vähän harmittaa, ettei tullut enempää laitettua tunteita ja asioita ylös silloin kun mies oli poissa, koska se oli niin erilaista aikaa ja kuitenkin varsin tärkeä vaihe meidän elämässä.



Kun mies tuli takaisin kotiin, oli tunteet jonkin aikaa melko sekavat. Toisaalta oli odottanut miestä kotiin kuin kuuta nousevaa. Mutta sitten kun se tulikin tuli myös jonkin verran sopeutumisongelmia. Sitä oli itse jo luonut niin selvät kuviot pojan kanssa, että usein tuntui todella ärsyttävältä kun mies niitä sotki. Eikä kumpikaan oikein ymmärtänyt millaista elämää toinen oli joutunut viettämään sen puoli vuotta. Mies kuvitteli että minä täällä vaan olin liehunut ympäriinsä pojan kanssa, matkustellut, tapaillut ihmisiä jne. vaikka totuus oli se, että poika oli parin viikon välein kipeänä, ja mä suurin piirtein aina iltaseitsemän jälkeen yksin kotona kattomassa telkkaria, kun poika jo nukkui.



Mä taas ajattelin, että se on siellä linnassa vaan hengaillut hyvässä kaveriporukassa (siellä työsiirtolassa oli tosi hyvää porukkaa) ja viettänyt rentoa aikaa vähän töitä tehden, punttiksella käyden ja biljardia pelaten. Vaikka tokihan sekin totuus on loppujen lopuksi ihan jotain muuta.



PAri kuukautta sitä meni enemmän ja vähemmän yhteen ottaen, mutta nyt on asiat tosi mallillaan. Ollaan saatu puhuttua asiat tosi hyvin selviksi, ja opiskelu ja työkuviot on taas hyvin vauhdissa molemmilla. RAkkautta on enemmän kuin koskaan, ja itse asiassa meillä on annettu lupa toiselle vauvalle tulla kun on tullakseen. No kyllähän sitä tosissaan yritetään...: )



Niin, eipä tässä oikein muuta. MEille tuo vankila-aika oli oikeasti tärkeä aika, joka vei monia asioita huimasti eteenpäin. Vaikka se onkin sellasta kun on, siellä on kuitenkin niillä miehilläkin mahdollisuus muuttaa elämänsä suunta, jos ne oikeasti sitä itse haluaa.



Eipä tässä taas tältä erää muuta, hyvät jatkot kaikille teille!



T: Kunniasellisti Korttiakka

Löysin tän palstan vasta nyt, joten saanko tulla mukaan?

Meillä menossa rv21+4, mies istuu vuoden tuomiota, kolme kuukautta siitä jo takana. Raskaus selvisi kun mies oli ollut melkein viikon kiinni, ja vähän yksinäistähän tämä odotus välillä on.

Jos jollain muulla ollut tilanne, että lapsi on syntynyt miehen ollessa kiinni, niin ootteko ottaneet pienen mukaan tapaamiseen, ja siellä esitelleet isälle? Meiltä kun on lomat ja perhetapaamisetkin evätty.



Anteeksi kun en ehdi enempää kirjottaa, enkä ehtinyt myöskään keskutelua sen enempää lukea, on ihan kauhia kiire neuvolaan.. :)

Meillä kone niin kovin hidas, että en jaksa lukea kaikkia vanhoja viestejä, kun se on sitten vaan sitä lataamista ja lataamista...



Voisin vähän enemmän kertoa tilanteestani. Meillä siis mies lähti lusimaan reilu kolme kk sitten, yhdeksän vielä edessä. Tuomio koostuu enimmäkseen petoksista, rateista, ja jostain muista toilailuista... Taustalla miehellä on huumeita ja pahoinpitelyitä, mutta niitä ei , onneksi, ole enää ollut kuvioissa mukana..

Asumme keski-Suomessa, ja menivät sitten miehen siirtämään Turkuun, joten matka kullan luokse on tosi pitkä. Noin joka toinen vk nähdään. Perhetapaamiset ja lomat evätty. (Väkivaltainen käyttäytyminen!!) Vähän minulla kiehahti..

Vauvan laskettuaika maaliskuun viimeinen päivä, vielä toivon että jos jollain keinolla sen miehen saisi synnytykseen mukaan.. Jos ei, niin sitten iskä ja vauva kohtaavat ensi kerran Kakolan pienessä ankeessa tapaamishuoneessa.. Kovasti mua pelottaa, jos mies ei pääse synnykseen, jään ihan yksin, siltä se tuntuu..

Meilä puhutaan kovasti siitä, että tämä reissu jää viimeiseksi, mutta olen kyllä salaa varautunut siihenkin, että joskus se lähtö tulee taas. Odottaa olen luvannut, ja niin myös teen.



Täällä palstalla tuntuu tällä hetkellä aika hiljasta olevan?