Sellileskiä? *varovasti kyselee...?*
En oikein tiennyt millä palstalla kysymykseni esittäisin, ei tuntunut sopivan oikein muiden otsikoiden alle... Siispä: onko täällä muita odottajia, tai jo lapsen saaneita, joiden mies on kaltereitten takana? Olisi kiva saada vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa, ja kuulla kokemuksia niiltä joille asia on ennestään tuttu. Toivoisin keskustelua ilman syyllistämistä, ylenkatsomista, utelua... siis taustoista riippumatta, puhdasta kokemusten/ajatusten/tunteiden vaihtoa. Toivottavasti täältä löytyy edes joku... Mulla menossa rv 15+3.
Kommentit (243)
Meilläkin näitä ollut. Mies ei " uskalla" hakea uutta työtä kun " ei kukaan ota entistä linnakundia" vaikka onkin ollut jo monta vuotta samassa firmassa eikä mitään valittamista ole ollut.
Jos lähistöllä sattuu pahoinpitely tms. ja tuntomerkit vähääkään vastaa meidän isäntää, ollaan seuraavana aamuna ovella koputtelemassa, tosi kurjaa :( No, ehkä ne vielä jossain vaiheessa huomaa, että kaveri on ihan oikeesti ottanut uuden suunnan elämälleen.
Nyt meidän elämää varjostaa lähinnä tuo miehen masennus ja paniikkikohtaukset. Parempaan päin silti mennään!
Jos joku haluaa jutella lisää (ihan mistä tahansa :)) niin spostia saa laittaa vartijatar @ luukku.com
Kyllähän se aikansa ottaa sopeutua siihen että toinen palaa takaisin. Musta tuntui oudolta melkein sen puoli vuotta miehen paluun jälkeen, puoli vuotta mies oli istumassakin. Ja enne nlähtöä oli aika rälläys päällä, hyvä ettei erottu siinä vaiheessa.
Enpä tiedä mitä tilanteessasi tekisin...jotenkin miehesi on nyt alkanut niin vahvasti tuijottamaan vain omaa napaansa, että ei oikein muuta näekään. Ja ymmärrettävästi suakin ottaa päähän. Toivottavasti miehesi lähtö koittaa pian, se kuitenkin ainakin meillä selkiytti tosi paljon asioita. Siellä kiven sisässä kun ei voi päihteiden kanssa puljata, niin kaikki keskustelu on helpompaa. Tosin silloin ei kyllä ole läsnä arjen ongelmatkaan, ja kaikki tuntuu paljon ruusuisemmalta.
Suosittelisin itse, että olet kärsivällinen, ja katsot vielä yli sen toisen tuomion, sekin on kuitenkin niin lyhyt aika. Itse mietin kovasti silloin kun meis oli linnassa erilleen muuttamista miehen aiempien päihdeongelmien takia. En sitä kuitenkaan tehnyt, eikä myöhemmin sitten tullut tarvettakaan, mies on ollut nyt jo yli kaksi vuotta kuivilla.
Mutta ole siis itsekäs, ja ajattele kuitenkin ennen kaikkea lastesi ja omaa hyvinvointiasi. Älä niele kaikkea, vaan herätä mies näkemään mitä hän on tekemässä. JOs mies oikeasti perheestään välittää, niin silmät kyllä aukenee. Samoin tee selväksi, että et laita tikkua ristiin miehen firman eteen, jos kohtelu ei parane.
En tiedä oliko tästä mitään apua, mä nyt olen itse tällainen tiukkis, että en kuuntele ollenkaan aiheetonta arvostelua tms. Samoin en kyllä arvostele toistakaan vain omien fiilisteni purkamiseksi.
Musta sekin on muuten ihan älytöntä, että päihdeongelmaisten perheille tai vankilasta vapautuvien perheille ei ole olemassa minkäänlaista tukipalvelua. Veikkaanpa että se aika hyvin maksaisi itsensä takaisin, kun saataisiin ne äijät vähän paremmille raiteille, eikä naisten tarvitsisi totakin asiaa yksin kantaa. Yhteiskunta kun jo muutenkin ihan kiitettävästi rankaisee sellileskiä taloudellisesti...
Mutta toivottavasti teidän asiat selviää, hyvää jatkoa!
T: Korttiakka, kunniasellisti jo yli 2 vuotta.
Viktooria:
Moikka kaikki! Kyselen ihan siksi kun kaipailisin kipeesti neuvoja mieheni kanssa olemiseen.
Mieheni oli istumassa 7,5 kk Ensin kivitalossa, mistä hän sitten pääsikin parin kk:n päästä avotaloon.Minä hoidin sen ajan tietenkin meidän lapset ja Tein jopa hänen työnsäkkin!!!! (on yksityisyrittäjä)
Istumassa ollessaan mies muisti olla kiitollinen, mutta heti kun hän pääsi pois niin alkoikin minun lyttääminen, kun en ollut tehnyt kaikkea niinkuin hän. ( nostin kyllä liikevaihtoa ihan tuntuvasti) Mutta nyt kun hänen pitäisi lähteä heittämään vielä yksi 3kk:n keikka niin hän sekosi.
Koko ajan puhuu kurjasta kohtalostaan ja saa siitä hyvän syyn ryypiskellä (uskomattomia määriä) . Lapsiaan ei hoida ollenkaan, kun ei ehdi, kun on aina töissä (ellei baarissa). Jaksaa lässyttää rankasta työstään. Kummasti vaan minä sain hoidettua saman työn , lapset ja juoksin vielä tapaamisissa joka vkonloppu kumpanakin päivänä. Nyt ei kyllä kauheasti huvita lähteä laittamaan itseään likoon hänen takiaan.
vaikka onhan tuo 3kk. tosi lyhkäinen aika.
Miten teillä muilla menee kotiinpaluun jälkeen???
Ollaanko me ainoat jotka ei oikeen osata olla yhdessä?
Oli vaan pakko tulla kertomaan, että aina kun nään tuon otsikon Sellileskiä, niin luen sen väärin - selliseksiä... :))
Aivan tyhjänpäivänen kommentti multa, mutta kun aina naurattaa oma lukihäiriö!!
Teille kaikille toivon mukavaa ja hyvää elämää, jaksamista myös!
Terkuin Sofia