Muita pikkulapsiperheitä, joissa vanhempien parisuhde ykkösasia?

jos vaihtoehdot ovat



-asua puolison kanssa 1000 km vanhempien luota

-asua vanhempien lähellä 1000 km puolisosta



niin moniko valitsisi ne vanhemmat, olettaen että kukaan ei ole kuolemassa tms.?

Hharaan vastaan siinä että vanhempi-lapsi suhde olisi jotenkin suunnattoman paljon läheisempi kuin puolisoiden välinen suhde, jos siis puhutaan tilanteesta jossa suhteet ovat kunnossa.

olla samanlainen kuin puolisoiden välinen suhde yhdessäasumisineen jne.

Tarkoitan vain sitä, että puolisostaan VOI erota hyvinkin perustavalaatuisesti (oli lapsia tai ei), mutta lapsesta harvemmin voi ottaa ihan niin syvältä riipivää totaalista eroa. Sanon 'harvemmin', täysin mahdottomana en sitä tietenkään pidä.

Enkä tajua muutenkaan miten voi verrata puoliso-suhdetta ja vanhempi-suhdetta.

läheisyyden eri tavoin.



Tai siis. Läheisyyttä on monenlaista. Olen ystävieni kanssa läheinen, vanhempieni kanssa läheinen, lapseni kanssa läheinen ja puolisoni kanssa läheinen.

Kuitenkin jokainen näistä suhteista on erilainen. Jokaista rakastan, mutta eri tavalla. Olisi mahdotonta vastata kysymykseen, että kuka noista olisi läheisin.



Vanhemman ja lapsen läheisyys on minusta vain eri tavalla rikkumatonta kuin puolisoläheisyys. Veri on vettä sakeampaa -tyyliin.

Vanhempien kanssa voi olla viileätkin välit - ja silti "ero" on lähes mahdoton ajatus. Ero siis siinä mielessä kuten muut ihmissuhteet voidaan sanoa irti.

Hharaan vastaan siinä että vanhempi-lapsi suhde olisi jotenkin suunnattoman paljon läheisempi kuin puolisoiden välinen suhde, jos siis puhutaan tilanteesta jossa suhteet ovat kunnossa.

olla samanlainen kuin puolisoiden välinen suhde yhdessäasumisineen jne. Tarkoitan vain sitä, että puolisostaan VOI erota hyvinkin perustavalaatuisesti (oli lapsia tai ei), mutta lapsesta harvemmin voi ottaa ihan niin syvältä riipivää totaalista eroa. Sanon 'harvemmin', täysin mahdottomana en sitä tietenkään pidä.

Kyllä se välillä kiviriipalta on tuntunut tuo suhde vanhempiin, varsinkin kun näin vanhenmiten on tilanne kääntynyt toisinpäin: huollettavasta on tullut huoltaja. Ja vanhempiaanhan ei voi valita.

Vanhemmat vaalivat lapsiaan, mutta lapset harvemmin vanhempiaan. Jos pitäisi valita puolison ja vanhempien hengen väliltä, niin kyllä se puoliso veisi voiton.

mutta vielä kivempi jatkaa bile-elämää miehen kanssa kahdestaan.



Hyvä kun on päiväkoti ja mummolat. Kyllä ne lainaa lapsemme meille joskus kun haluamme leikkiä perhettä.

laittamalla lapsen hoitoon, kun viettää parisuhdeaikaa? Silloinhan lapsi näkisi esimerkkiä, jos perhe tekisi jotain kivaa yhdessä. Kumma muutenkin tuo tiukka jako "parisuhteeseen" ja "perheeseen"

perhe on tärkein,ja se tarkoittaa että kaikilla jäsenillä on hyvä olla=)Meillä on kohta 4 lasta,ja on haasteellista saada ajankäyttö jaettua niin,että kaikki on tasapainossa.

Mutta jos jaetaan vaikka näin 60%ajasta ollaan yhdessä koko perhe,10% on minun ja miehen kahdenkeskisiä juttuja,minulla ja miehellä on 5% omaa aikaa,ja jokainen lapsi saa kahdenkeskistä aikaa tuon 5%=)

Lapset olivat etusijalla etenkin kun olivat pieniä. Nyt kun ovat jo 7- ja 8-vuotiaat, on sitä parisuhdeaikaakin jo taas enemmän. Meillä myös kukoistaa sekä parisuhde että perhe-elämä, vaikka tosiaan monta vuotta meni niin, että kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa oli vähän. Ongelma se ei ollut, sillä se oli pitkälti oma valintamme.

Meille kummallekin vanhemmalle vanhemmuus on kyllä ollut se tärkein asia lapsen ensimmäiset elinvuodet, sillä tiedämme, että meillä on vielä runsain mitoin yhteistä aikaa myohemminkin parina. Lapsi tarvitsee meitä kuitenkin enemmän kuin me vanhempina toisiamme, olemmehan jo aikuisia. Ehkä asennoitumiseemme vaikuttaa se, että olimme olleet yhdessä jo 8 vuotta ennen lapsen syntymää - siinä oli ehtinyt tehdä jos jotain kahdestaan. Nyt kun lapsi on jo eskarissa, kahdenkeskistä aikaa on enemmän. Koko perhe voi hyvin näinkin, ja meillä on tiivis ja lämmin perheyhteisyys- samoin kun parisuhdekin. Aikansa kutakin.

Haluatte sanojesi mukaan paeta häntä eli kaikesta päätellen ette ole koskaan aikuistuneet ja kasvaneet vanhemmiksi. Lapsi on lainassa, mutta ei kukaan ole sanonut, että häntä siksi täytyy kohdella kaltoin.



Lapsesi saa mallin kahdesta aikuisesta, jotka eivät välitä lapsesta vaan ainoastaan toisistaan. Ei kovin hyvä pohja elämälle, jos aina joutuu kokemaan olevansa liikaa, haitaksi ja peräti uhkana parisuhteelle.



Miehesikin on vain lainassa. Ehkä kannattaisi huomata, että maailmassa on muitakin tärkeitä ihmissuhteita.

Lapset asuvat parisuhteessa, joten siitä on hyvä pitää huolta.

jossa lapset hoidossa arkisin n. 7:30-17, viikonloppuisin yleensä vähintään toisen päivän mummollaan. Isommat kaksi alle kouluikäistä leikkivät yleensä iltaisin pitkät ajat pihalla ilman vanhempia päivittäin. Jotenkin perhe tuntuu viettävän yhdessä hirvittävän vähän aikaa.



Toki parisuhde on tärkeä, mutta myös perhe. Ja lapsetkin tarvitsevat aikaa.

eikä miehen /vaimon kanssa ole ollut mitään yhteistä vuosikausiin, niin onkin hyvä keskittyä siihen aikuistuneen lapsen elämään ja roikkua sitten siinä "ihan hyvä hyvyyttään " vaan auttamassa. Ei lapsestaan tartte päästää KOSKAAN irti, jos on alunperinkin lasten kautta elämää elävä vanhempi.

tietysti, meidän parisuhteemme varaanhan tämä perhe on rakennettu.

Ja nyt tulee se MUTTA; meillä ei ole tarvetta paeta kahdestaan minnekään, emme ole tarvinneet hoitoapua kertaakaan taaperolle ja paresuhde voi siitä huolimatta hyvin. Ehkä jothuu siitäkin, että meillä oli jo 10 vuotta aikaa olla kahdestaan, osaamme antaa aikaa myös toisillemme ihan tavallisessa arjessa (ja lapsen nukkuessa...)

En väitä, että oma tapamme elää olisi parempi, mutta näinkin voi toimia ja elää onnellisessa parisuhteessa.

Miettikääpä vaan, että miten rakastetuksi tunsin itseni lapsena ja tunnen edelleen, kun mikään tekemäni ei auttanut. Meillä vanhemmat sanoivat useinkin toisilleen rakastavansa. Lapsille ei koskaan.

viikottain käytäisi kahdestaa syömässä jne. Meillä ainakin on edelleen. Keskustelemme ihan arjen lomassa monista asioista (työelämästä, politiikasta, historiasta, musiikista jne.). Ruuanlaitto on koko perheen yhteinen harrastus.

Muutaman kerran vuodessa olemme päivän, pari kahdenkeskisellä ajalla. Se on riittänyt vallan mainiosti, eikä mitään vieraantumista ole tullut. Ja kun lapset olivat ihan pieniä (alle 3), emme edes ollet yön yli missään poissa. Meillä on mennyt hyvin näin. Toki ihmiset ovat erilaisia, ja nuo yhteiset asiat vaikuttavat.

Sitten kun lapset lentävät pesästä eikä miehen /vaimon kanssa ole ollut mitään yhteistä vuosikausiin, niin onkin hyvä keskittyä siihen aikuistuneen lapsen elämään ja roikkua sitten siinä "ihan hyvä hyvyyttään " vaan auttamassa. Ei lapsestaan tartte päästää KOSKAAN irti, jos on alunperinkin lasten kautta elämää elävä vanhempi.

koko perheen yhteisiä liikuntaharrastuksia, joista lapset varmaan jossain vaiheessa jäävät pois. Ovat siis alun perin olleet miehen ja minun yhteisiä juttuja, ja nyt niissä lapset mukana (mm. tennis).

kolisteluksi. Ei kai se nyt sitä tarkoita, että lapsille ei koskaan sanota "rakastan sinua", jos vanhemmat myös rakastavat toisiaan?



Tosiasia on, että lapset asuvat parisuhteessa, kuten joku tuolla aiemmin jo totesi, ja sen talon rumuuden tai kauneuden voi useimmiten päättää ihan itse. Millaisen parisuhteen mallin sinä haluat jättää lapsillesi?



Minä ainakin haluaisin jättää mallin, jossa vanhemmat rakastavat, arvostavat ja kannustavat toisiaan. Useimmat AVlaiset jättävät ns. valittavan ja kärsivän naisen mallin.



Ei maailma ole ensisijaisesti mikään sukupuolten välinen taistelukenttä, vaan paikka pyrkiä yhteistyöhön.

tässä siitä, miten sitä parisuhdetta ihmisten mielestä pitäisi vaalia. Ääripäitähän on, esim. nämä jotka jättävät vauvan viikoksi hoitoon ja lähtevät lomalle, ja sitten ne jotka eivät lasten kouluiässäkään ole ollet yötä lapsistaan erossa.

Parisuhdetta voi hoitaa monella tavalla, ja ne tarpeet sen hoitamiseen riippuvat myös täysin ihmisistä.

Tämä keskeustelu menee aina älyttömäksi ääriarvojen kolisteluksi. Ei kai se nyt sitä tarkoita, että lapsille ei koskaan sanota "rakastan sinua", jos vanhemmat myös rakastavat toisiaan? Tosiasia on, että lapset asuvat parisuhteessa, kuten joku tuolla aiemmin jo totesi, ja sen talon rumuuden tai kauneuden voi useimmiten päättää ihan itse. Millaisen parisuhteen mallin sinä haluat jättää lapsillesi? Minä ainakin haluaisin jättää mallin, jossa vanhemmat rakastavat, arvostavat ja kannustavat toisiaan. Useimmat AVlaiset jättävät ns. valittavan ja kärsivän naisen mallin. Ei maailma ole ensisijaisesti mikään sukupuolten välinen taistelukenttä, vaan paikka pyrkiä yhteistyöhön.

kolisteluksi. Ei kai se nyt sitä tarkoita, että lapsille ei koskaan sanota "rakastan sinua", jos vanhemmat myös rakastavat toisiaan?

Tosiasia on, että lapset asuvat parisuhteessa, kuten joku tuolla aiemmin jo totesi, ja sen talon rumuuden tai kauneuden voi useimmiten päättää ihan itse. Millaisen parisuhteen mallin sinä haluat jättää lapsillesi?

Minä ainakin haluaisin jättää mallin, jossa vanhemmat rakastavat, arvostavat ja kannustavat toisiaan. Useimmat AVlaiset jättävät ns. valittavan ja kärsivän naisen mallin.

Ei maailma ole ensisijaisesti mikään sukupuolten välinen taistelukenttä, vaan paikka pyrkiä yhteistyöhön.

tuntuu että mies on av-poppoolle vaan lapsentekoa varten! Jos joku nauttii miehensä seurasta niin voi kun se on KAMALAA!!!

EN MÄ VAAN IKUNA!!!

Mutta jos parisuhteeseen mennään sen takia että julkisivu olisi kunnossa, niin eihän sen miehen kanssa sitten yksityisesti mitään tekemistä olekaan. Mutta perheen yhteisiin juttuihin mennään,jotta voidaan todistaa olevamme perhe.

t.56