Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita pikkulapsiperheitä, joissa vanhempien parisuhde ykkösasia?
30.05.2010 |
Saamme usein hämmästelyjä, että miten olettekin niin rakastuneen oloisia toisiinne, otattepa paljon kahdenkeskistä aikaa jne. Vähän ehkä ihaillen, vähän kauhistellen..näin koen, että kommentit tulevat. Meillä on vilkas ihana taapero, jonka kanssa vietämme tietysti työssäkäynnin päälle suurimman osan ajasta. Mutta jos vain mahdollista saada hoitoapua, niin kyllä me äkkiä pakenemme myös kahdelleen leffaan, konserttiin, syömään tai muuten iltaa viettämään. On ihanaa luksusta saada olla kahdelleen, siitä emme myöskään hevillä tingi! Lapsi on kuitenkin vain lainassa, tuon toisen kanssa olisi tarkoitus viettää koko loppuelämä. Vierastan ja kammoksun ajatusta, että "unohtaisimme" parisuhteemme nyt joiksikin vuosiksi ja olisimme vain äiti ja isä. Olin mieheni kanssa jo ennen lasta, halusin nimen omaan hänet, ja haluan yhäkin olla myös kahdelleen rakkaani kanssa! Tahdon myös näyttää lapselle esimerkkiä rakastavasta parisuhteesta, siitä että äiti ja isä eivät ole vain lapsen hoivaajia vaan myös toistensa puolisoita.
Muita samoin ajattelevia, ja sen myötä suhteelle myös aikaa antavia?
Kommentit (166)
yksi lapsi 2v ja on JOKA vkl isovanhemmilla hoidossa. Vanhemmat voi kyllä hyvin, mutta lapsi tuskin tuntee vanhempiaan, joita näkee noin 1h päivässä. Lapsi on myös tarhassa joka päivä 7-17.
Jokainen tavallaan, mutta minusta erittäin itsekästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun mies kuolee ja mamma jää leskeksi.
Tai kun tulee ero. Se kahdestaan elokuvissa juokseminen ja bilettäminen kun ei takaa ikuista onnea.
lapsuudenkaveri tällainen. Tuli äidiksi 18-vuotiaana ja opiskeli ja kävi töissä ja lapsi oli päivät hoidossa ja illat ja vkl hoidossa muualla. Mulla oli varmaan ainakin 5-6 viikonloppua vuodessa ja näitä vastaavia hoitopaikkoja oli kourallinen muitakin. Sitte äiti selitti ylpeänä kuinka meidän poika ei vierasta kun on tottunut niin vieraisiin ihmisiin ja nukkuu vaikka missä :(
Ai niin, ja oli lisäksi eronnut lapsen isästä, että sinnekin aina kerran kuussa sai viikonlopuksi. Sitten aina valitti kuinka rankkaa on olla yh...
kun mies kuolee ja mamma jää leskeksi. Tai kun tulee ero. Se kahdestaan elokuvissa juokseminen ja bilettäminen kun ei takaa ikuista onnea.
myöskään takaa sitä, että ne lapset aina vaivautuisivat käymään katsomassa äitiään. Kyllä monella lapsilleen kokonaan omistautuneella mammalla on aika kriisin paikka, kun viimeinenkin lapsukainen lentää pesästä eikä ole ketään, jota hoivata. Ja sit huomataankin, että eihän meillä ole mitään yhteistä ukkokullan kanssa, voi voi. No ainahan on toivoa, että isoäitiys pelastaa vielä, mitä pelastettavissa on...
Lapsi on melkein joka vkl jommassa kummassa mummolassa, ja lisäksi viedään usein jo keskellä viikkoa valmiiksi mummolaan toiselle paikkakunnalle esim. ke ilta-su ilta, "että lapsi saa vapaata päiväkodista". Vanhemmat sitä vapaata taitaa tarvita enemmän kuin lapsi...kehuvat aina kuinka lapsi on sopeutuvainen eikä vierasta.
Lapsi huutaakin nykyään mummoa, kun vaikka satuttaa itsensä. Yleensähän itketään äitiä. Eli on jo nyt, kun lapsi on vasta 2, selvää kuka on hänen elämässään tärkein ja luotettavin henkilö. Ei äiti eikä isä, vaan mummo jonka kanssa viettää päiväkodin jälkeen eniten aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ymmärrä kommenttiasi ollenkaan. Mekään emme käy miehen kanssa koskaan missään kahdestaan, emme edes ole olleet yli 15 vuoteen yhtään yötä kahdestaan kotona. Miksi ihmeessä minun mieheni ainakaan kyllästyisi ja vaihtaisi maisemaa? Minusta se olisi melkoisen erikoinen teko, sillä ihan yhdessä olemme nämä lapset ja perheen halunnut. Ja ei kai se nyt ole mitenkään naisen syy, jos ei ole rahaa palkata lapsenvahtia?
Sitten on aikaa olla kahdestaan, jos teillä vielä jotain yhteistä on? Jos miehesi on samaa mieltä asiasta, niin mikäpäs siinä? Olette varmaan asiasta yhteisestä sopineet?
Jotakin pääteltävää kyllä siinäkin, miksi niin moni nainen kuitenkin tänä päivänä on yksinhuoltaja ja mies ns. lähtenyt lätkimään. Tuskinpa ne kaikki miehet kuitenkaan ihan kusipäitä narsisteja ovat, luulen ma.
tässä vain nainen on 70 v leski ja ihan hukassa kun mies kuoli n.10 v sitten... ei osaa tehdä mitään ja aina sanoo että mies oli aina ykkönen ja sitten tuli lapset. ompa lapsista siis kivaa kun nyt mamma roikkuu nurkissa ja miniät saa hyysätä vaikka on nainen selvästi ilmaissut, että miesvainaa on se ykkönen yhä vaikka on jo kuollut...
t.sivusta seurannut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaksi lasta 1,5 vuoden ikäerolla, eikä enempiaä tule. Siksi "pikkulapsiaika" on meillä ollut lyhyt, nyt jo itse asiassa ohi.
Mun mielestä on ihanaa joskus pukeutua ja mennä yhdessä, kaksistaan miehen kanssa jonnekin. Lapsilukumme ei ole vielä täynnä, haluamme vielä ainakin yhden lapsen. Pikkulapsiaika tulee siis kestämään vielä vuosia. En ole ajatellut odottaa, että täytän 50v sitä varten, että pääsemme jonnekin yhdessä ilman näitä ihania ja rakkaita palleroita. He kyllä pärjäävät välillä ilman mammaa ja pappaa.
nimittäin siinä mielessä että lapsi ei jyrää vanhempien tarpeita, mutta ei myöskään päinvastoin. Ja ymmärän tuon lapset on lainaa ajatuksenkin: lapset ei pysy ikuisesti isän ja äidin luona, vaan muuttavat pois ja alkavat rakentaa sitä isästä ja äidistä erillistä elämää (alkaa jo tietty ennen kuin muuttavat kotoa).
Ja yksi yleisimmistä ajoista kun ihmiset eroavat ON se tyhjän pesän vaihe: kun lapset ovat poissa kotoa ja olisi aikaa sille puolisolle huomataankin että enää ei mitään muuta yhteistä olekaan kuin ne lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, parisuhteeseen pitää panostaa mutta jokainen ymmärtää että sitä ei tartte tehdä jokan viikko eikä edes joka kuúkausi. Harvalla on lastenhoitopaikkoja niin että esim. kerran kuussa edes veisi lapset hoitoon. itse saamme ehkä kerran vuodessa lapset yhdeksi yöksi hoitoon, haluaisin kyllä että saisimme toisenkin kerran vuodessa. joskus satunnaisesti pääsemme vaikkapa syömään kahdestaan, tätä tapahtuu n.3x vuodessa.
Minullakin on rakas mies ja on ihana viettää aikaa kaksisteen.
En kuitenkaan osaa ajatella, että parisuhde olisi jotenkin ensisijainen. Nukumme lasten kanssa, ja olemme harvoin heistä erossa. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat hienointa kaikesta ja heidän hoivaamisensa suurin tehtävä, jonka elämä tuo eteemme. Sitä vartenhan parisuhde lopulta on olemassa, siis jälkeläisten tuottamista ja hoivaamista varten.
On totta, että lapset ovat meillä vain hetken. Mutta se hetki luo pohjan heidän elämälleen, ja vanhemmalle on lopulta tärkeintä, että lapsen elämä on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille molemmille on selvää, että lapset ovat hienointa kaikesta ja heidän hoivaamisensa suurin tehtävä, jonka elämä tuo eteemme. Sitä vartenhan parisuhde lopulta on olemassa, siis jälkeläisten tuottamista ja hoivaamista varten.
milles ne mahtaa perustua... ?
Mutta toisaalta... Puoliso voi jättää, lapsi hyvin harvoin tekee niin. Olen äiti koko elämäni - senkin jälkeen kun lapsi on muuttanut pois kotoa. Vanhemmuus se on se ihmissuhde, joka kestää läpi elämän - halusi sitä tai ei.
Minun ja lapseni suhde oli alussa hankala. Vihasinkin lastani. Minusta hän (vaikkakin syyttömästi) oli riistänyt minulta kaiken mitä minulla oli.
Nyt ajattelen toisin. Lapsi on kaikki mitä minulla on. Pysyvintä mitä minulla voi koskaan elämässäni olla. Meidän side on ja pysyy sittenkin kun hän on aikuinen.
Rakastan toki miestänikin. Ilman häntä en olisi tässä missä nyt olen. Ja ainakin nyt tuntuu siltä, että haluan viettää hänen kanssaan loppuelämäni.
Mutta puolisojen välinen suhde on harvoin niin kiinteä kuin vanhemman ja lapsen suhde. Arvaan, että jopa lapseni biol. isä (on nähnyt lasta vain kerran) kantaa isyyttään koko elämänsä.
Äh.. Hankala selittää näin syvätuntoista asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perheemme olisi kiinteä ja että meillä on kivaa yhdessä. Sen vuoksi vietämme mahdollisimman paljon aikaa perheen kesken, teemme asioita yhdessä ja yritämme rakentaa kodistamme sellaisen missä kaikilla on hyvä olla. Käymme yhdessä ravintoloissa, matkustamme (aina) lasten kanssa jne.
Kahdenkeskinen aika miehen kanssa (iltoja lukuunottamatta) on harvinaista herkkua, emmekä tässä vaiheessa sitä niin edes kaipaa. Tärkeintä on luoda yhteenkuuluvuudentunne perheen sisällä. En halua sellaista perhettä, missä lasten kanssa ei voi tehdä mitään ja lapset ovat hauskanpidon esteenä ja sen vuoksi usein hoidossa.
Meilläkin muuten parisuhde kukoistaa!
Onko parisuhdekin silloin tarpeeton?
Sitä vartenhan parisuhde lopulta on olemassa, siis jälkeläisten tuottamista ja hoivaamista varten.
On totta, että lapset ovat meillä vain hetken. Mutta se hetki luo pohjan heidän elämälleen, ja vanhemmalle on lopulta tärkeintä, että lapsen elämä on hyvä.
mutta läheisyyttä on vaikea pitää yllä jos esim. muuttaa pysyvästi toiselle puolelle maailmaa.
Ja itselle kyllä puoliso on PALJON läheisempi kuin oma äiti, joten en menisi myöskään vannomaan siihen vanhempi-lapsi-suhteen ylivoimaiseen kiinteyteen. Ja minulla siis aivan erinomaiset välit äitiini, mutta silti.
Mutta toisaalta... Puoliso voi jättää, lapsi hyvin harvoin tekee niin. Olen äiti koko elämäni - senkin jälkeen kun lapsi on muuttanut pois kotoa. Vanhemmuus se on se ihmissuhde, joka kestää läpi elämän - halusi sitä tai ei.
Minun ja lapseni suhde oli alussa hankala. Vihasinkin lastani. Minusta hän (vaikkakin syyttömästi) oli riistänyt minulta kaiken mitä minulla oli.
Nyt ajattelen toisin. Lapsi on kaikki mitä minulla on. Pysyvintä mitä minulla voi koskaan elämässäni olla. Meidän side on ja pysyy sittenkin kun hän on aikuinen.Rakastan toki miestänikin. Ilman häntä en olisi tässä missä nyt olen. Ja ainakin nyt tuntuu siltä, että haluan viettää hänen kanssaan loppuelämäni.
Mutta puolisojen välinen suhde on harvoin niin kiinteä kuin vanhemman ja lapsen suhde. Arvaan, että jopa lapseni biol. isä (on nähnyt lasta vain kerran) kantaa isyyttään koko elämänsä.Äh.. Hankala selittää näin syvätuntoista asiaa.
kumminkin hyvin pysyvä suhde.
Ts. lapsi muuttaa toiselle puolelle maailmaa on harvoin niin syväluotaava ero kuin vaikkapa avioero voi olla. Siinä kun sanoudutaan koko ihmissuhteesta irti.
ei siitä toisesta pääse kokonaan irti, eikä kaikki edes halua. Tunnen useammankin avioeropariskunnan jossa välit on hyvät eron jälkeenkin eikä välejä olla katkaistu.
Ja tosiaan ainakin itselle äiti ei todellakaan ole yhtä läheinen kuin puoliso jonka kanssa olen itse valinnut jakaa elämäni ja perustaa perheen. Äiti on läheinen, muttei todellakaan se jolle ensimmäisenä haluan kertoa ilot ja surut ja jonka kanssa haluan asua ;)
kumminkin hyvin pysyvä suhde.
Ts. lapsi muuttaa toiselle puolelle maailmaa on harvoin niin syväluotaava ero kuin vaikkapa avioero voi olla. Siinä kun sanoudutaan koko ihmissuhteesta irti.
olla samanlainen kuin puolisoiden välinen suhde yhdessäasumisineen jne.
Tarkoitan vain sitä, että puolisostaan VOI erota hyvinkin perustavalaatuisesti (oli lapsia tai ei), mutta lapsesta harvemmin voi ottaa ihan niin syvältä riipivää totaalista eroa. Sanon 'harvemmin', täysin mahdottomana en sitä tietenkään pidä.
Alue: Aihe vapaa
ja mennä yhdessä, kaksistaan miehen kanssa jonnekin. Lapsilukumme ei ole vielä täynnä, haluamme vielä ainakin yhden lapsen. Pikkulapsiaika tulee siis kestämään vielä vuosia.
En ole ajatellut odottaa, että täytän 50v sitä varten, että pääsemme jonnekin yhdessä ilman näitä ihania ja rakkaita palleroita. He kyllä pärjäävät välillä ilman mammaa ja pappaa.