Siis miten tuo vauva pitää nukuttaa, etten tee väärin?!

on annettu ihan kaikenlaiseen unikoulutukseen.... Ja jos kyseessä on kausi niin eikö silloin ole tarpeen antaa lapselle se kauden vaatima "erikoisläheisyys", kyllä se tilanne siitä helpottaa kun kausi menee ohi. Vähän sama jos vauvalla on eroahdituskausi niin silloinkin sanotaan että eroja pitää välttää eikä siinä kohtaa alkaa kouluttamaan että oppisi olemaan erossa.

että jos/kun lapsen sitten laskee takaisin niin sillä ei helpota vauvan oloa ollenkaan vaan tekee vaan sen pahemmaksi koska vauva kokee että oikeasti on jotain pelättävää siellä omassa sängyssä. Siksi se ei ole kannattavaa.

Mä olen kyllä sitä mieltä että jos vaan haluaa niin kannattaa noissa tilanteissa ottaa vauva kokonaan nukkumaan viereen mutta ap:han sanoi että se ei oo heillä toimiva vaihtoehto. Senpä takia esim. kolmosen antama ehdotus syliinottamattomuudesta on hyvä.

että teillä ehtii nukutuskäytännöt muuttua vielä sen sata kertaa. tee nyt siten, mitä vauva tarvitsee ja miten nukahtaminen on helpointa ja nopeinta. ensi viikolla saatat taas miettiä uutta tapaa. hyvät vanhemmat, kuunnelkaa lastanne ja hänen tarpeita ja vastatkaa niihin. ei 5 kuukauden ikäistä voi "opettaa vääriin tapoihin". antakaa vauvalle syliä kun hän sitä tarvitsee.

täysin samaa mieltä!

vastaatteko vauvan itkuun nostamalla pienen syliin ainoastaan silloin, kun vauvalla on teidän mielestänne "todellinen hätä" tai hänellä on "todellinen syy" pelkoon??? hei haloo!!! missä teidän äidinvaisto on??? ei millään pahalla.

olleet pääasiassa niitä helppoja "peittele sänkyyn ja se siitä" nukutettavia.



Silti noilla jokaisella on ensimmäisen kahden vuoden aikana ollut vähintään seitsemää eri sorttia nukutusmetodia. Aivan sama mikä vippaskonsti, jos se toimii, niin käytetään sitä. Jos ipana nukahtaa muutamassa minuutissa, kun saa kölliä mahallaan rinnan päällä, niin miksi en nukuttaisi siinä sen sijaan, että istun puoli tuntia silittelemässä sängyn reunalla. Aina aika ajoin voi kokeilla, josko se sit taas jossain vaiheessa nukahtais omia aikojaankin.

vastaatteko vauvan itkuun nostamalla pienen syliin ainoastaan silloin, kun vauvalla on teidän mielestänne "todellinen hätä" tai hänellä on "todellinen syy" pelkoon??? hei haloo!!! missä teidän äidinvaisto on??? ei millään pahalla.

että onko tosiaankin niin, että kun äiti päättää, että vauvalla ei ole hätää, niin syliin ei ole asiaa. Aika surullista :(

ei kertakaikkiaan nuku selällään. Riski kätkytkuolemasta on kuitenkin olemassa, joten ottaisin sen vain, jos toinen vaihtoehto on vielä pahempi eli ettei vauva nuku lainkaan.

(Mistä se muuten johtuu? On käynyt joskus aiemminkin noin. Vai olenko vain niin uninen, etten muista, missä ketjussa olen? :D )

Olisin tosi varovainen julistamaan "totuuksina" miten mikäkin aiheuttaa lapselle mitäkin ajatusta tai tunnetta, juuri esimerkiksi että syliin ottaminen kertoisi lapselle että sängyssä on jotain pelättävää. Mitenköhän tämä johtopäätös voidaan perustella? Ei mitenkään, kyse on vain vanhemman käsityksestä ja kuvitelmasta, parhaimmillaankin valistunut arvaus lapsen mielikuvista. Voi osua oikeaan tai olla osumatta, missään tapauksessa sen perusteella ei kannattaisi enää vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä, kuten että ei pidä ottaa vauvaa syliin.



Ainoana totuuna julistaisin vain, että jokainen vauva ja perhe on yksilöllinen, ja kaikessa tekemisessä vauvan kanssa pitäisi ottaa huomioon tämän yksilöllisen vauvan viestit, ja ottaa ne todesta. Lapsen tunnetta ei voi vähätellä sillä, että "no sehän nyt vaan protestoi pontevasti ja kaikki vauvat itkee", mutta vanhempi voi toki arvioida loogiseen päättelyyn kykenevänä ja lapsen viestejä seuraten, että lapsi kyllä kohta rauhoittuu ja saavutettu hyöty on suurempi kuin haitat. Vaikka täällä netissä joku kertookin, että kyllä minunkin vauvani itki mutta rauhottui se silti nopeasti, lukijan vauva voi olla ihan erilainen yksilö, ja itkukin (ja itkuun liittyvä pelon tunne) ihan eri sfääreistä.



Viiden kuukauden ikäinen nukkui meillä vielä vieressä, mutta lähempänä yhden vuoden ikää tuli ajankohtaiseksi nukuttaminen omaan sänkyynsä. Otin johtoajatukseksi sen, että nukkumaan meneminen on rauhallinen hetki. Järkeilin, että kun nukuttaminen toistuvasti on rauhoittava tilanne (rauhoittava koska teen mitä voin pitääkseni lapsen rauhallisena), lapsi toistojen kautta ehdollistuu rauhoittumaan omaan sänkyynsä laitettaessa. Jos taas nukuttaminen on toistuvasti raivoisaa itkua, lapsi alkaa itkeä jo kun huomaa joutuvansa taas sinne sänkyyn. Tähän nojaten en halunnut antaa lapsen itkun yltyä missään vaiheessa, vaan kokeilin kaikenlaista millä sen itkun saisi loppumaan ja lapsen hyvälle tuulelle, koska en halunnut hänen yhdistävän kiukkua, raivoa, surua, hätää, turhautumista omaan sänkyynsä. Yhden vuoden ikäistä voi jo rauhoitella monella tavalla, kutittelua, kurkistusleikkejä, taputtelua, silittelyä, laulua, leluja, musiikkia... Tietysti oli myös tärkeää, että lapsi oli sopivan väsynyt, pirteää oli ihan turha ylittää suggeroida nukkumaan. Vältin kaikkea pakkoa koska ne vain lisäsivät lapsen vastustusta, ja koska lapsi jo jonkun verran ymmärsi puhetta, häntä ei tarvinnut asettaa makuulle, vaan hän suostui ensin istumaan alas ja sitten laittamaan pään tyynyyn, kun vähän suostuttelin. Jos hän seisoi pinnoja vasten ja huusi, eikä rauhoittunut mistään kutittelusta tai muusta, otin hänet syliin ja heijasin sylissä rauhalliseksi, riippuen vähän vireystasosta joko laskin hänet hitaasti sänkyyn yhä heilutellen, tai sitten vaihdoin heijaamisen kutitteluun, ja kutitellen laskin hänet sänkyyn. Missään tapauksessa en halunnut hänen huomaavan, että sänkyyn laskemiseen loppuu kaikki hauska, päinvastoin.



Pyrin siihen, että lapsi nukahtaa itsekseen, mutta aluksi se oikeaan rauhalliseen tunnetilaan pääseminen vaati aika paljon apua, juuri taputtelua, silitystä ja rauhallista kehumista kun pää pysyi tyynyssä. Välillä lopetin silittämisen ja odotin mitä vauva tekee, ja jos pää pysyi tyynyssä pari sekuntia, jatkoin silittämistä ennen kuin vauva ehti huolestua. Järjestelmällisesti pienensin sitä rauhoittavaa liikettä silittämisestä pieneen sivelyyn tai pelkkään käden tai yhden sormen kosketukseen, ja aloin ottaa kättä pois yhä aiemmin.



Näin "kädestä pitäen" muodostin lapselle mukavan assosiaation sängystä ja nukahtamisesta, ja hän pystyi siihen turvautumaan myös yksin ollessaan. Mielestäni tämä toimi hyvin, lapsen pystyy nyt jo laittamaan sänkyynsä ja lähtemään pois, ja hän nukahtaa itsekseen.

Olen vaan luullut, että tuohon "pää punaisena" huutamiseen pitää reagoida ottamalla syliin. Riittääkö, jos on vaan vieressä ja silittelee yms.?!

Ap.

- en luullut enkä tiennyt, mutta kaikki cityihmisen vaistoni sanoivat, että vauva pitää ottaa syliin, jos hän itkee naama punaisena.