Jäi vaivaamaan tilanne päiväkotieteisessä (päiväkotikaverin takia)

kiireessä ei ehdi viritellyt keskustelua sen kummemmin. Lähti heti tuon jälkeen. Virittelee kyllä muuten. Joskus juttelen jos ei oo hoppu mihinkään. Mutta en halua häntä liian lähelle.

ap

Saatan "kilahdella" helposti mutta pyydän aina anteeksi käytöstäni ja ihan julkisesti osoitan paljon hellyyttä, sanon että rakastan ja pusuttelen jne.

Voihan olla että tuo äiti koitti viritellä kanssasi keskustelua, ap? Minäkin monesti kommentoin tutulle äidille päiväkodissa (jos olemme molemmat vaikkapa riisumassa lapsia) jotain mitä taapero on sanonut.

Kohta varmaan lastensuojeluväki alkaa teettää vanhemmille lobotomialeikkauksia, että varmasti saada vakaita, tunne-elämältään tasaisia vanhempia.



Itse olen pohjalainen kilahteleva höyrypää luonteeltani. Nopea ja kärsimätön, inhoan hitaita ja tyhmiä ihmisiä. Olen joko hyvällä tuulella tai huonolla. Välimaastoa ei ole. Ei ole koskaan ollut. Ja yllättäen toinen lapsistani on ihan samanlainen kipakka tussahtelija - ja me otamme yhteen sitten erinäisistä asioista. Toinen taas on isänsä mukainen viilipytty.



Ei se tee minusta mielenterveyspotilasta.

ja kiva että heillä oli hyvä aamu.

Mietin vaan auttaako kaikki maailman terapia tai amattilaisapu, jos kodin ilmapiiri ei ole vakaa.

En ole itsekään täydellinen äiti. Kaukana siitä. Mutta tuli paha olo. Sellainen että jos tuon lapsen elämä on noin pienenä tavallaan jo merkitty tuolle polulle, joka vaan jatkuu kotioloissa, tuleeko hän koskaan onnelliseksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi.

Enhän mä sille mitään voi. Voi se silti surettaa.

ap

Mutta siis se lapsi tuli itse sanomaan äidilleen, että rakastaa tätä. Häntä ei kukaan pakottanut sanomaan noin, ihan vilpittömästi rakastaa äitiään. Eli äiti on rakastettu. Mitä sinä nyt jäit miettimään. Perhe saa tukea. Sinä et ulkopuolisena voi tehdä mitään, ethän edes tunne heitä kuten sanoit.

kiltin näköinen ja kuuntelen jos mulle puhutaan ja osaan olla empaattinen. Sen takia varmaan on mulle tilittänytkin. Kuten kaikki muutkin mt-ongelmaiset kun oon bussipysäkillä, junassa, ihan missä vaan.

Silti pidän pikkaisen outona, jos suurinpiirtein eka asia nimen lisäksi oli tilitys lapsen ongelmista ja terapioista ja päiväkodin kokouksista hänen lapsensa takia.

ap

Osa ihmisistä on avoimempia ja sosiaalisempia. Itse en mene kertomaan elämäntarinaani heti jollekin vieraalle, mutta poikkean siinä mielessä muista että en noudata kovinkaan suomalaisia "koodeja" keskusteluissa ja jos olen hyvällä tuulella, olen sitä avoimesti ihan kaikille (toki pahantuulisenkin yritän olla ihmisiksi ja muistaa tervehdykset ym.).

että hänen lapsensa on päiväkodin puheenaihe ja silmätikku. Niinhän usein on, kun jollakulla lapsella on ongelmia.

vaikuttaa että varmaan rakastaa, mutta ei vaan osaa hillitä yhtään itseään.

Ehkä rakastaakin lastaan tunnetasolla mutta ei kykene käyttäytymään kuin rakastava äiti.

itsekään. Jos on ollut huono päivä, voin toki ärtyä nopeammin kuin muulloin. Mutta on siinä musta ero, jos vähän ärtyy tai huutaa monta kertaa viikossa siellä naama ihan punaisena ja aika kohtuuttomista asioista. Antaa tolkuttomia rangaistuksia siinä (siis huutaa yksityiskohtaisesti, kuinka kaikki on peruttu) ja sitten hyvittelee ne samana päivänä tikkareilla kun tulee hakemaan.

ap

mutta mahdollisimman usein kerrotaan lapsille, kuinka rakkaita he ovat. Hellitään ja pusutellaan ja niin edelleen. Kauheatahan se olisi, jos pelkästään äristäisiin lapsille. Täydellinen äitiys on mahdotonta, erityisesti jos perheellä on paljon ongelmia. Siitä huolimatta perheessä voi olla paljon rakkautta.

Minulla on alkoholisti vanhemmat ja voitte kuvitella että kotiolot eivät aina olleet mitä mukavimmat. Paljon huutoa, tappelua, rähjäämistä yms. Silti vanhempani kertoivat aina meille lapsille kuinka tärkeitä olemme, kuinka paljon he meitä rakastavat ja kuinka paljon me heille merkitsemme. Paljon pyytelivät myös anteeksi juomistaan ja muistivat aina kertoa että juominen ei johdu meistä. Meillä halattiin ja kaikki tunteet sai näyttää. Vain juomisesta puhuminen oli kiellettyä.



Puhuimme juuri parhaan ystäväni kanssa joka on ollut pienestä asti ystäväni ja seurannut sivusta minun ajoittaista kotihelvettiäni.

Hänen äitinsä ei ikinä juonut ja heidän talossaan oli kuri ja järjestys, toisin kuin meillä. Ystäväni purskahti itkuun ja sanoi että meillä sentään lapset ovat saaneet tuntea olonsa rakastetuksi ja merkittäviksi.

Heidän tasapainoisessa kodissaan turvaa toi vain säännöt. Syliin ei otettu, hellyyksiä ei tehty tai sanottu.



Tämä varmasti kertoo siitä miten tärkeää lapselle on kuulla ja tuntea olonsa rakastetuksi. Oli kotiolot millaiset ja kuinka hyvät tai huonot tahansa.



Että eteisessä itse rakkauttaan "julistamaan" tullut lapsi aivan varmasti rakastaa äitiään ja äiti lapsiaan, se on heille normaali tapa puhua avoimesti, eikä äiti varmasti yrittänyt kruunuaan kiillottaa.

ymmärrän tämän ihan hyvin. Mun vanhempi lapsi on kipakka ja äkkipikainen ja isänsä kopio. Mutta mun miehen ja lapsen äkkipikaisuus ja joko-taisuus on erilaista kuin tämä.

ap

Kohta varmaan lastensuojeluväki alkaa teettää vanhemmille lobotomialeikkauksia, että varmasti saada vakaita, tunne-elämältään tasaisia vanhempia.

Itse olen pohjalainen kilahteleva höyrypää luonteeltani. Nopea ja kärsimätön, inhoan hitaita ja tyhmiä ihmisiä. Olen joko hyvällä tuulella tai huonolla. Välimaastoa ei ole. Ei ole koskaan ollut. Ja yllättäen toinen lapsistani on ihan samanlainen kipakka tussahtelija - ja me otamme yhteen sitten erinäisistä asioista. Toinen taas on isänsä mukainen viilipytty.

Ei se tee minusta mielenterveyspotilasta.

että vasta sen tilityksen jälkeen aloin tarkkailemaan tilannetta. Muuten en olisi ehkä pahemmin huomannut, olisin ajatellut että huono aamu jne.

ap

että hänen lapsensa on päiväkodin puheenaihe ja silmätikku. Niinhän usein on, kun jollakulla lapsella on ongelmia.

Ja tiedän että lapsi käy terapiassa ja ovat lastensuojelun asiakkaita ja päiväkodissa käyvät keskusteluja tämän tästä tuosta lapsesta, paikalla psykologeja, kelto, lto, äiti ja ehkä se sossukin.





Ei ole ollut mitenkään erikoista, että esim. toimeentuloasiakkaiden lapset käyvät läpi nuo byrokratian "ongelmat" ilman syytä, etenkin, jos äiti on jtk kiinnostava "sossun" mielestä - esim. on samanikäisiä lapsia tai muuten "sossun" omaan elämäntilanteeseen sopivia yhtymäkohtia. Ei siis tarvitse olla mitään muuta huolta.

jos äiti tietää, että on masentunut, niin siinä tulee tarve sanoa ääneen, että kaikesta huolimatta rakastaa lastaan. Että ei ole lapsen vika, että äiti huutaa, vaan äidillä on ihan muuten vaan paha olo. Ja lapsella on tarve sanoa äidilleen, että siitä huutamisesta huolimatta äiti on rakas.

Tällaistakin elämässä sattuu, kaikki eivät osaa olla hillittyjä julkisellakaan paikalla.

sanotaan rakastavamme monta kertaa päivässä, pidetään sylissä ja tehdään yhdessä kivoja juttuja. Kuvaavaa on, kun tämä vielä päiväkodissa oleva lapseni oli toiselle häntä lällätelleelle lapselle sanonut että hän ei ole se miksi toinen lällätteli, vaan äidin pikku kulta. Hoitajat kertoivat.

Eli kyllä munkin lapset saavat rakkautta, vaikka ei oo epävakaata.

Olen mäkin silti noille suuttunut ja ärähtänyt, mutta tämä huutaminen, mitä kuvasin ei oo sellaista jokaisen vanhemman ärähtelyä. Tulee mieleen että jos voi huutaa noin paljon julkisesti, mitä huutaa kun kukaan ei kuule.

ap

Minulla on alkoholisti vanhemmat ja voitte kuvitella että kotiolot eivät aina olleet mitä mukavimmat. Paljon huutoa, tappelua, rähjäämistä yms. Silti vanhempani kertoivat aina meille lapsille kuinka tärkeitä olemme, kuinka paljon he meitä rakastavat ja kuinka paljon me heille merkitsemme. Paljon pyytelivät myös anteeksi juomistaan ja muistivat aina kertoa että juominen ei johdu meistä. Meillä halattiin ja kaikki tunteet sai näyttää. Vain juomisesta puhuminen oli kiellettyä.

Puhuimme juuri parhaan ystäväni kanssa joka on ollut pienestä asti ystäväni ja seurannut sivusta minun ajoittaista kotihelvettiäni.

Hänen äitinsä ei ikinä juonut ja heidän talossaan oli kuri ja järjestys, toisin kuin meillä. Ystäväni purskahti itkuun ja sanoi että meillä sentään lapset ovat saaneet tuntea olonsa rakastetuksi ja merkittäviksi.

Heidän tasapainoisessa kodissaan turvaa toi vain säännöt. Syliin ei otettu, hellyyksiä ei tehty tai sanottu.

Tämä varmasti kertoo siitä miten tärkeää lapselle on kuulla ja tuntea olonsa rakastetuksi. Oli kotiolot millaiset ja kuinka hyvät tai huonot tahansa.

Että eteisessä itse rakkauttaan "julistamaan" tullut lapsi aivan varmasti rakastaa äitiään ja äiti lapsiaan, se on heille normaali tapa puhua avoimesti, eikä äiti varmasti yrittänyt kruunuaan kiillottaa.

Siis fyysisesti.



Minä olin vakavassa onnettomuudessa ja sen jälkeen kovista kivuista yli vuoden. Huoli painoi, miten jaksaa hoitaa lapsiperheen arjen ja kivut estivät nukkumisen tehokkaasti.



Päällepäin fyysinen kunto ei enää näkynyt muuta kuin kehnona liikkumisena, mutta varmasti vaikutin jotenkin epävakaalta ja aina hermostuneelta, kädetkin tärisivät.

ko. äiti on kertonut, mutta en viitsi tässä mennä yksityiskohtiin. En usko että kyse on toimeentulosta. Äiti käy töissä, heillä on ihan kiva omistusasunto (tai sisällä en oo käynyt, mutta talon tiedän), lapsi käy "kalliimmissakin" harrastuksissa jne.

ap

Ja tiedän että lapsi käy terapiassa ja ovat lastensuojelun asiakkaita ja päiväkodissa käyvät keskusteluja tämän tästä tuosta lapsesta, paikalla psykologeja, kelto, lto, äiti ja ehkä se sossukin.

Ei ole ollut mitenkään erikoista, että esim. toimeentuloasiakkaiden lapset käyvät läpi nuo byrokratian "ongelmat" ilman syytä, etenkin, jos äiti on jtk kiinnostava "sossun" mielestä - esim. on samanikäisiä lapsia tai muuten "sossun" omaan elämäntilanteeseen sopivia yhtymäkohtia. Ei siis tarvitse olla mitään muuta huolta.

pätemistä siinä vähän oli. Ja vaikka oli iloista puhetta, niin surua.

ap

jos äiti tietää, että on masentunut, niin siinä tulee tarve sanoa ääneen, että kaikesta huolimatta rakastaa lastaan. Että ei ole lapsen vika, että äiti huutaa, vaan äidillä on ihan muuten vaan paha olo. Ja lapsella on tarve sanoa äidilleen, että siitä huutamisesta huolimatta äiti on rakas.

Tällaistakin elämässä sattuu, kaikki eivät osaa olla hillittyjä julkisellakaan paikalla.

kun on tilittänyt paljon muutakin.

Ei liiku huonosti tai vaikuta että olisi mitään fyysistä sairautta.

Siis fyysisesti.

Minä olin vakavassa onnettomuudessa ja sen jälkeen kovista kivuista yli vuoden. Huoli painoi, miten jaksaa hoitaa lapsiperheen arjen ja kivut estivät nukkumisen tehokkaasti.

Päällepäin fyysinen kunto ei enää näkynyt muuta kuin kehnona liikkumisena, mutta varmasti vaikutin jotenkin epävakaalta ja aina hermostuneelta, kädetkin tärisivät.

Näinköhän äidit ajattelevat minustakin... olen kärsinyt leikkauksesta ja sen jälkeisestä kivusta..sitten tullut vielä raskaaksi. Nukkunut huonosti. Lapsemme saa myös terapiaa - toiminta ja puhe. Ja istutaan palavereissa, tosin ilman sossuja :) Ne on kuntoutuspalavereita... Kyllä mullakin siinä hakiessa joskus voi ääni nousta, kun en jaksa kerta kaikkiaan sitä vehkoilua. Mutta niin tapahtuu muillekin!! Isille ja äideille!! EI se ole mitään uutta ainakaan meidän päiväkodissa .



Se että on lastensuojelun asiakkaita ei automaattisesti tarkoita sitä, että heillä olisi hirveitä ongelmia. He voivat olla ennaltaehkäisymielessäkin asiakkaita. Mutta jos ovat niin eikö ole hyvä että saavat apua sekä tukea?



Mielestäni sinä olet epäkypsä ja todella kylmäkiskoinen kun noin kerrot täällä anonyymisti jostain perheestä. Todella raukkamaista. Mitä se sinua ihan oikeasti haittaa jos joku äiti sanoo rakastavansa? Ja lapsi? Vai kolahtiko kalikka omaan nilkkaan - ei tule itse sanottua omalle lapselle edes kerran viikossa että rakastaa? Ja että olet hyvä äiti kun et naama punaisena ole koskaan???? huh huh...

Terapiat, kokoukset yms. ovat kaikki tarkoitettu tukemaan perheen ja nimenomaan lapsen arkea. Jos on terveysongelmia, epävakautta mitälie, niin äitihän yrittää vakauttaa lapsensa elämää hakemalla ja ottamalla vastaan kaiken tuon ulkopuolisen avun. Ongelmista ääneen puhuminenkin on hyvä asia. Äiti siis tiedostaa ongelmien olemassaolon eikä yritä lakaista niitä maton alle.

naama punaisena kummankin uhmiksen kanssa kotona kun mikään ei oo sujunut. En oo mikään täydellinen. Mutta koetan kyllä että en kirkuisi tai muuta, mikä ei auta.

Ei osunut omaan nilkkaan. Kuten jo kirjoitin, kyllä meillä rakastetaan ja sanotaan rakastavamme jne.

Mä tiedän niitä syitä niihin palavereihin, mutten viitsi kirjoittaa niitä tähän auki. Liikaa tunnistettavuutta. Ei oo kyse mistään sairaudesta tai leikkauksien jälkitiloista. Tai rahasta. Äiti on ne asiat mitä niissä kokouksissa puhutaan yksityiskohtaisesti tilittänyt. Ja miksi on joutunut lastensuojeluun (joutuminen hänen oma termi).

Hyvä jos saavat apua, mutta riittääkö se. Ei vaikuta siltä. Äiti on uhmakkaastikin ammattiapua vastaan. Ei siis tosissaaan halua muuttaa heidän tilannettaan.

Mitään mä en sille voi. Mutta vierestä katsottuna hirvittää. Lapsen puolesta, toki äidinkin. Mutta toisella on koko elämä edessä.

ap

Näinköhän äidit ajattelevat minustakin... olen kärsinyt leikkauksesta ja sen jälkeisestä kivusta..sitten tullut vielä raskaaksi. Nukkunut huonosti. Lapsemme saa myös terapiaa - toiminta ja puhe. Ja istutaan palavereissa, tosin ilman sossuja :) Ne on kuntoutuspalavereita... Kyllä mullakin siinä hakiessa joskus voi ääni nousta, kun en jaksa kerta kaikkiaan sitä vehkoilua. Mutta niin tapahtuu muillekin!! Isille ja äideille!! EI se ole mitään uutta ainakaan meidän päiväkodissa .

Se että on lastensuojelun asiakkaita ei automaattisesti tarkoita sitä, että heillä olisi hirveitä ongelmia. He voivat olla ennaltaehkäisymielessäkin asiakkaita. Mutta jos ovat niin eikö ole hyvä että saavat apua sekä tukea?

Mielestäni sinä olet epäkypsä ja todella kylmäkiskoinen kun noin kerrot täällä anonyymisti jostain perheestä. Todella raukkamaista. Mitä se sinua ihan oikeasti haittaa jos joku äiti sanoo rakastavansa? Ja lapsi? Vai kolahtiko kalikka omaan nilkkaan - ei tule itse sanottua omalle lapselle edes kerran viikossa että rakastaa? Ja että olet hyvä äiti kun et naama punaisena ole koskaan???? huh huh...