Hirveät entiset luokkakaverit!

toisesta ihmisestä kuin siitä materiasta. Olin odottanut, että luokkakokouksessa puhuttaisiin siitä miten elämä on mennyt sitten kouluvuosien tai vaikka itse kunkin lapsista. Tai paremman puutteessa vaikka säästä tai ns. päivänpolttavista aiheista, jos ei yhteistä säveltä löydy ;) Tämä asunto- ja tavarahössötys tuli ihan puun takaa ja hallitsi koko tapaamista.

ap

Millaisiin keskusteluihin te ulkosuomalaiset olette sitten tottuneet?

En varsinaisesti tunnista tuota kuvaamaanne, mutta voi olla, että olen sille itse jo niin sokea, etten edes huomaa. Olisi kiva tietää mitä muualla sitten puhutaan ja miten se eroaa täällä kokemastanne.

Asun myös itse ulkomailla, asunut jo reilut 15 vuotta.

Suomalaiset kerskuvat materiallaan: auto, asunto, moottoripyörä, tv, kotiteatteri... Täällä meillä taas tällaiset asiat ovat oikeastaan itsestäänselvyys. No ehkä, jos on oikein harvinainen keräilyauto, niin siitä sitten puhutaan ja kerrotaan miten sitä on taas putsattu ja puunattu. Kenelläkään ei ole tarvetta korostaa omistuksiaan, ammatillista osaamistaan tai mitään muutakaan.

Seurassa puhuta ropistaan urheilusta, lastenkasvatuksesta, kokkailusta, parannetaan maailmaa, mietitään tulevaisuutta...

Suomessa ollessani huomaan, että esim. ihmiset luokittevat toisiaan autojen perusteella. On meilläkin kolme autoa: yksi niille päiville kun aurinko paistaa (avo), yksi perheen kuljetukseen (Suomessa tästä sanotaan "öky-maasturi", täällä ihan normaali kulkuneuvo) ja sitten vielä pikkuauto, jolla hurautetaan kauppaan.

Koti on normaali: neljä makuuhuonetta, kolme suihkullista kylppäriä, yksi wc, tilakeittiö, huone viihtymiseen, aurinkohuone jne.

Suomessa ollessa meitä kuitenkin katsotaan nenänviertä pitkin, kun huristelemme edullisella vuokra-autolla.

Minulla on sellainen olo, että varakkuus ja mukava toimeentulo ovat suomalaisille vielä niin uutta, että he eivät osaa olla luontevasti sen kanssa. Luokkakokoukset ovat sitten se pahin pullistelun paikka.

Ei muihin tapaamisiin, mutta luokkakokouksissa on muutama leimallinen juttu, joka erottaa ne muista juhlista:

- yhdistäviä tekijöitä ei enää ole, ainoastaan n-vuotta sitten käyty koulu

- ihmiset haluavat lyhyessä ajassa kuulla tiiviisti, mitä kukin on tehnyt ja saavuttanut



Ja sen vuoksi - kun iso osa ex-luokkakavereista on joka tapauksessa kiinnostunut ihan eri asioista nykyään kuin sinä ja eri alalla - puhutaan aika simppeleistä jutuista kuten asumismuodosta, lasten määrästä ja iästä ja vaikkapa nyt sitten kodinkoneista.



Eivät suomalaiset sen pinnallisempia ole kuin muunmaalaisetkaan, samanlaisessa kulttuurissa me elämme eri länsimaissa KAIKKI.

Toinen ulkosuomalainen haluaisi kuulla miten on pärjännyt työelämässä ja toinen korostaa sitä miten nykyisessä maassa ei tollaisista puhuta. Ota tosta nyt sitten selvää!

on varmaan just se, että ei niihin ihmisiin ole mitään oikeaa sidettä ja ihmiset muuttuu niin paljon noiden kouluvuosien jälkeen.



Vaikea siis viritellä keskustelua ajankohtaisaiheista, kultuuririennoista, ruuasta tms., kun ei ehkä kosketa koko porukkaa. Eli puhutaan sellasesta, joka koskettaa jollain tavalla kaikkia. Kaikilla nyt varmaan on JOTAIN elektroniikka ja kaikki asuu jossain. Ja Suomessa kun on kauhea omakotivimma, niin siitä rakentamisesta ja sen semmoisesta riittää varmaan puhuttavaa. Ei se varmaan mistään elvistelystä ja materialismista kumpua vaan siitä tilanteesta.



Minä en täällä ulkomailla ole koskaan sellaisessa tilanteessa, että olisin tullaisen porukan kanssa koolla. Ja miten kerrot, "miten elämä on mennyt" ilman, ettei siihenkin tulisi jotain snobbailusävyä? Vai olisko susta sitten "hienostuneempaa" vertailla elämäntilannetta sillain että "Maija on lähäri, mä olen DI", kun puhua taloista?



Ja kuka siellä nyt rupeaa avautumaan jostain oikeasti tärkeistä asioista käytännössä vieraille ihmisille?

Minulla on sellainen olo, että varakkuus ja mukava toimeentulo ovat suomalaisille vielä niin uutta, että he eivät osaa olla luontevasti sen kanssa. Luokkakokoukset ovat sitten se pahin pullistelun paikka.

Musta tuntuu, että juuri tässä kolmenkympin kieppeillä ihmisille merkitsevät materiaaliset seikat enemmän. Omaksi ärsytyksekseni olen huomannut itsekin alkavani kiinnittämään huomiota siihen millaisia autoja ihmisillä on, minkälainen sohva jne.

Osittain se on sitäkin, että jos olen harkitsemassa jotain hankintaa, hankin kokeilemalla ja kyselemällä ihmisiltä tietoa hankintojeni pohjaksi. Mutta toisaalta täytyy myöntää, että samalla kun olen alkanut tiedostaa esim. sohvien laatueroja, tunnistan myös "Kas tuolla on Sotkan sohva ja tuolla Natuzzin. Paljonkohan se on maksanut ja onkohan ne varakkaita."

Yritän silti välttää kunkin omistamia tavaroita puheenaiheena, en itsekään pidä siitä kummemmin. Mulla kaveripiirissä sentään puhutaan muustakin. (Toinen mihin olen sortunut viime aikoina on lasten vaatteista ja tarvikkeista puhuminen. Sekin tosin siitä syystä, että etsin esim. hyviä kenkiä, joten katselen niitä puistossa ja kyselen kokemuksia.)

t. olinko mä 24

Asun myös itse ulkomailla, asunut jo reilut 15 vuotta. Suomalaiset kerskuvat materiallaan: auto, asunto, moottoripyörä, tv, kotiteatteri... Täällä meillä taas tällaiset asiat ovat oikeastaan itsestäänselvyys. No ehkä, jos on oikein harvinainen keräilyauto, niin siitä sitten puhutaan ja kerrotaan miten sitä on taas putsattu ja puunattu. Kenelläkään ei ole tarvetta korostaa omistuksiaan, ammatillista osaamistaan tai mitään muutakaan. Seurassa puhuta ropistaan urheilusta, lastenkasvatuksesta, kokkailusta, parannetaan maailmaa, mietitään tulevaisuutta... Suomessa ollessani huomaan, että esim. ihmiset luokittevat toisiaan autojen perusteella. On meilläkin kolme autoa: yksi niille päiville kun aurinko paistaa (avo), yksi perheen kuljetukseen (Suomessa tästä sanotaan "öky-maasturi", täällä ihan normaali kulkuneuvo) ja sitten vielä pikkuauto, jolla hurautetaan kauppaan. Koti on normaali: neljä makuuhuonetta, kolme suihkullista kylppäriä, yksi wc, tilakeittiö, huone viihtymiseen, aurinkohuone jne. Suomessa ollessa meitä kuitenkin katsotaan nenänviertä pitkin, kun huristelemme edullisella vuokra-autolla. Minulla on sellainen olo, että varakkuus ja mukava toimeentulo ovat suomalaisille vielä niin uutta, että he eivät osaa olla luontevasti sen kanssa. Luokkakokoukset ovat sitten se pahin pullistelun paikka.

Voihan sen niinkin sanoa. Täkäläisen mittapuun mukaan olisin materialisti, jos autotalli olisi suurempi kuin kolmelle autolle sopiva, makuuhuoneita olisi enemmän kuin kuusi kylpyhuoneineen, kesäpaikan lisäksi olisi talvipaikka... Tämä meidän koti, autot ym. ovat keskivertomeininkiä, eletään vaatimattomasti, mutta riittävän mukavasti. Ei tule kenellekään mieleen näillä asioilla kerskua.

P.S. Myös suuret tv:t muualla kuin siihen varatussa katseluhuoneessa koetaan junttimaiseksi. Jos ei ole omaa elokuva- tai vapaa-ajanhuonetta, niin ei pidä olla myöskään suurta telkkaria esim. olohuoneessa.

Niin ja ruokahuone pitää tietysti olla erikseen. Aamiainen syödään sille varatussa aamiaisnukkauksessa tai -erkkerissä.

on jakso luokkakokouksesta ja siellä kehutaan aina itseään ja omaisuuttaan. Mutta jenkkilähän ei olekkaan se fiksu ulkomaa josta ap puhui...

että luokkakokouksessa ei ole välttämättä ihmisten kanssa enää kovin paljon yhteistä. Jokainen kuitenkin asuu jossain ja useimmat omistavat auton yms. Niistä on helppo puhua. Ja esim. asunnosta tulee aika luonteva puheenaihe, kun pitkän ajan jälkeen on aika normaalia kysyä missä päin ihminen asuu ja siitä on vain pieni matka keskusteluun asumismuodosta. Toisaalta kolmikymppiset ovat tyypillisesti siinä vaiheessa, että monet vaihtavat asuntoa, rakentavat jne, joten asunto tai talo on sillä hetkellä aika pinnalla oleva asia.



Enemmän tai vähemmän vierailla ihmisillä on tavatessa tapana etsiä helpoin yhdistävä puheenaihe, joka ei ole heti liian syvällinen. Leikkipuistossa tämän huomaa tyypillisenä keskusteluna "Kuinkas vanha hän on? Miten teillä nukutaan päiväunia? Kiva takki, mistä noita saa?" ja muuta aika pinnallista. Siellä taas en ole pahemmin törmännyt keskusteluihin asunnosta, autosta tai telkkarista. Ne eivät siinä paikassa ja tilanteessa ole ne "päällimmäiset". Sitten kun tunnetaan paremmin löytyy monipuolisempia keskusteluaiheita.



t. 24

luulin, ettÄ luokkakokousten ideana on kuulumisten päivitys. En ymmärrä, miten joku taulutelkkari liittyy saavutuksiin!?! Luulisin, että paremminkin se, mitä kaikkea elämässä on tapahtunut siihen saakka, mistä asioista kukakin on nyt juuri innostunut, vanhojen aikojen muistelua ja lähitulevaisuuden suunnitelmia, kuten jatko-opintoja, lapsiin liittyviä juttuja, jne, mutta ei tuollasia, että pah, aionpas ostaa uuden auton huomenna, tai rakennan mökin saareen ensikesänä... voihan nekin kertoa, mutta ehkä erilaiseen tyyliin kuin alkuperäinen tarkoitti ja muiden asioiden lomassa, eikä itseasiana. Ehkä siinä kävi niin, että joku aloitti pullistelun ja muut eivät tajunneet lopettaa, vaan jokaiselle tuli paniikki todistella omaa talouttaan... TAi sitten ne kokivat ap:n läsnäolon niin vaikeaksi, että sortuivat siksi pullisteluun, kun pelkäsivät etteivât ole mitään hänen silmissään.



Suomalaiset on joskus tosi outoja. Mielestäni parin tunnin tapaamisessa ei tarvitsekaan mennä kovin syvälle, mutta tavallisia small talk aiheita ei suomessa varmaankaan ole ollenkaan. Ehkä ihmiset ei muutenkaan halua puhua itsestään muuten kuin materian kautta. Minä tajuan tuollaisen materian vertailun miesten keskusteluksi jos jollakin on jotakin uutta ja haluaa sen näyttää ja muita kiinnostaa tekniikka, mutta en muuten tajua ollenkaan, että joku edes kehtaa ottaa tuollaset aiheet pâällimmÄisiksi luokkakokoukseen tavattuaan vanhoja tuttuja niin pitkän ajan kuluttua. Ei siihen mielestÄni liity se, mitä on oikeasti saavuttanut tai jÄttänyt saavuttamatta, vaan enemmänkin se, että yleensÄ tuollanen sosiaalinen tilanne sanelee tietynlaiset kirjoittamattomat säännöt sopivista puheenaiheista ja yleensÄ mielestÄni varallisuus tai varattomuus eivät ole kovin hyväksyttyjä aiheita kevyessä keskustelussa...

Meillä oli naapurina perhe, jonka elintaso oli meidän luokkaa. Sohvat tavallisesta tavaratalosta - ei kalleimmasta päästä, autot japanilaisia, pihamaa kuten kaikilla muillakin: muutama ruusu, vähän pensaita, nurmikko läikikäs... Mistään ei siis voinut päätellä, että olisivat aivan erityisen varakkaita.



Ja tietysi mikä oli tällaisen tavallisen tallaajan kannalta kivaa, niin meidän tavalliset oluet ja viinit eivät hävenneet heidän tarjattaviensa kanssa: hintaluokka oli sama.



Tämä perhe vain oli ja on täkäläisittäinkin erittäin varakas. Joutuvat miehen työn vuoksi muuttamaan usein ja siksi esim. ei kannata hankkia kummoisia mööpeleitä, kun ne kuitenkin aina muutoissa kärsivät eivätkä välttämättä sovi uuteen kotiin. Rahaa ei mene vaatteisiin, kun käyttää firmojen mainost-paitoja jne.



Ainao mihin perhe panosti ja panostaa on lasten koulutus ja hyvinvointi.



Joten ei siitä materiastakaan voi päätellä toisten varakkuutta.

ja silloin he vetävät yleensä esiin valttikortin nimeltä "keskustelun pinnallisuus". Mut se nyt vaan menee niin, että toiset pärjää elämässä ja toiset ei.

ei kukaan ole tyhjätasku ja kaikki pärjäävät elämässä erinomaisesti ja keskustelu on todella syvällistä. Keskustelun taso taitaa liittyä jotenkin koulutukseen ja yleissivistykseen.

Sinä vaikutat aika tyhjäpäältä jos rinnastat materian määrän elämässä pärjäämiseen.

Yksi kundeista (omasta mielestään oikea alfauros ja menestyjien menestyjä) aloitti pullistelun sanomalla jotenkin näin että "meistä ei sitten kenestäkään muusta tullut mitään kuin musta". Oli ollut jossain ulkomailla töissä, oli mallityttöystävä ja kertynyt vähän varallisuutta.



Eihän siinä toiset voineet sitten jäädä pekkaa pahemmiksi, vaan piti kertoa että kyllä nyt toimeen tullaan.

Ulkomailla tosiaankin tottuu erilaisiin keskustelunaiheisiin... Totta ehkä sekin, että suomalaisille menestyminen on niin uutta, että sitten ollaan ihan polleena, kun kyetään johonkin. Ei ehkä tajuta ollenkaan siinä uutuuden viehätyksessÄ, että muut arvot ovat paljon olennaisempia elämässä. Voi elämän pienuutta... Ja tosiaankin, ne jotka tuomitsevat vuokralla asumisen tai huonolla autolla ajamisen olevan merkki huonosta menestyksestä, voisivat avautua huomaamaan, että jokainen ei tee valintojaan taloudellisista syistä. Tunnustaudun itse siihen ryhmään. Olemme tehneet kaikki valintamme välittämâttÄ taloudellisista seikoista vähääkään. Koulutuksemme kautta voisimme olla eläneet ihan erilaisen elämÄn, mutta olemme onnellisempia ja henkisesti rikkaampia näin. Emme siis ole mitenkâän olosuhteiden uhreja todellakaan...

Yksi kundeista (omasta mielestään oikea alfauros ja menestyjien menestyjä) aloitti pullistelun sanomalla jotenkin näin että "meistä ei sitten kenestäkään muusta tullut mitään kuin musta". Oli ollut jossain ulkomailla töissä, oli mallityttöystävä ja kertynyt vähän varallisuutta.

Eihän siinä toiset voineet sitten jäädä pekkaa pahemmiksi, vaan piti kertoa että kyllä nyt toimeen tullaan.

todeta "Joo ei tullutkaan" ja vaihtaa puheenaihetta.

Yksi kundeista (omasta mielestään oikea alfauros ja menestyjien menestyjä) aloitti pullistelun sanomalla jotenkin näin että "meistä ei sitten kenestäkään muusta tullut mitään kuin musta". Oli ollut jossain ulkomailla töissä, oli mallityttöystävä ja kertynyt vähän varallisuutta. Eihän siinä toiset voineet sitten jäädä pekkaa pahemmiksi, vaan piti kertoa että kyllä nyt toimeen tullaan.

todeta "Joo ei tullutkaan" ja vaihtaa puheenaihetta.

Monelle pojista tämä näytti olevan haaste, ei voinut olla hiljaa. Osa tytöistäkin lähti leikkiin mukaan. Oli myös meitä, jotka siirryimme terassille toteamaan, että ei se raha ainakaan sivistystä tuo tullessaan... Pahasti meiltä, mutta joskus ei voi olla ihmisille hiukan hymyilemättä.

Mutta meillä olikin kivat jutut terassilla! Jos nyt joku tästä tunnistaa, niin terveisiä kaikille! Puhuttiin siitä, mistä silloin aikoinaan haaveiltiin ja kuinka elämä on sitten kuljetellut.

ja laske ekologinen jalanjälkesi. Testi löytyy googlella.

Ulkomailla tosiaankin tottuu erilaisiin keskustelunaiheisiin... Totta ehkä sekin, että suomalaisille menestyminen on niin uutta, että sitten ollaan ihan polleena, kun kyetään johonkin. Ei ehkä tajuta ollenkaan siinä uutuuden viehätyksessÄ, että muut arvot ovat paljon olennaisempia elämässä. Voi elämän pienuutta... Ja tosiaankin, ne jotka tuomitsevat vuokralla asumisen tai huonolla autolla ajamisen olevan merkki huonosta menestyksestä, voisivat avautua huomaamaan, että jokainen ei tee valintojaan taloudellisista syistä. Tunnustaudun itse siihen ryhmään. Olemme tehneet kaikki valintamme välittämâttÄ taloudellisista seikoista vähääkään. Koulutuksemme kautta voisimme olla eläneet ihan erilaisen elämÄn, mutta olemme onnellisempia ja henkisesti rikkaampia näin. Emme siis ole mitenkâän olosuhteiden uhreja todellakaan...

oikeasti Suomi-ulkomaa ero vai onko enemmänkin niin, että ulkomailla asuvat suomalaiset usein liikkuvat ns. paremmin menestyneissä ja kansainvälisemmissä piireissä, joissa materia ei ole enää niin olennaista? Epäilenpä, että monessa maassa, jos mentäisiin enemmän "tavisporukkaan", niin aika samalla tavalla kehuttaisiin tavaroita ja muuta vastaavaa. Vai olenko ihan väärässä?

Tässä voi olla jonkin verran maakohtaisia eroja, voisi kuvitella, että materiaan liittyvät keskusteluaiheet eivät olisi kovin tärkeitä maissa, joissa on ollut materiaalista hyvinvointia pitkään. Mutta ainakin itäisen Euroopan maissa menestyminen ja sen näyttäminen oli kymmenisen vuotta sitten todella tärkeää ja se vähä mitä olen ollut yhteyksissä sinne yhä, tuntuu mm. autolla brasssailu olevan tärkeämpää. (Täällä missä asun, tuntuvat parhaat autot olevan venäläisillä ja virolaisilla. Olisiko samaa ilmiötä?)

t. 24

Koko luokka on muka puhunut vaan telkkareiden tuumista ja asuntojen pinta-aloista kokoajan?

Tuskin?

Ulkomailla tosiaankin tottuu erilaisiin keskustelunaiheisiin... Totta ehkä sekin, että suomalaisille menestyminen on niin uutta, että sitten ollaan ihan polleena, kun kyetään johonkin. Ei ehkä tajuta ollenkaan siinä uutuuden viehätyksessÄ, että muut arvot ovat paljon olennaisempia elämässä. Voi elämän pienuutta... Ja tosiaankin, ne jotka tuomitsevat vuokralla asumisen tai huonolla autolla ajamisen olevan merkki huonosta menestyksestä, voisivat avautua huomaamaan, että jokainen ei tee valintojaan taloudellisista syistä. Tunnustaudun itse siihen ryhmään. Olemme tehneet kaikki valintamme välittämâttÄ taloudellisista seikoista vähääkään. Koulutuksemme kautta voisimme olla eläneet ihan erilaisen elämÄn, mutta olemme onnellisempia ja henkisesti rikkaampia näin. Emme siis ole mitenkâän olosuhteiden uhreja todellakaan...

Ainoa kriteeri on, että auton pitää olla turvallinen ja riittävän tilava. Siitä huolimatta parin viikon autovuokraan Suomessa kuluu vähintää 1500 euroa. Aina ei riitä. Joskus olemme myös ostaneet auton Suomessa loma-ajaksi ja myyneet masta lähtiessä. Sitten olen automarketin parkkipaikalla tai liikennevaloissa ja joku Audi-kuski (yleensä nainen) tuijottelee nenenvartta pitkin.

Tuntuu, että Suomessa ihmisyyden mitta on omaisuus. Tai ainakin auto.