Adoptointi on riistoa

1970-luvulla adoptoineilla ei ole ollut samaa tietotaitoa kuin nykyään...



Adoptiomaat olivat erit kuin nyt.



Ja Ruotsissa 1970-luvulla oli huomattavasti vähemmän erinäköisiä jne.



Kyseisessä amerikkalaistutkimuksessa oli suurin ero vanhempien koulutustasossa. Ja kyllä Suomessakin valtaosa adoptiovanhemmista on erittäin hyvin koulutettuja.



Kiina muuten painottaa varallisuutta ihan kaikilta! Siellä on samat tulo- ja varallisuusrajat kaikkiin maihin.

Siis jos joku laittaa lapsensa adoptioon taloudellisen tilanteen vuoksi, silloin sen taloudellisen tilanteen pitaa olla TODELLA huono eika ihan heppoisilla rahamaarilla korjattavissa.



Se ei varmasti missaan tilanteessa ole lapselle helppoa joutua omasta perheestaan pois, oli sille syy sitten mika tahansa, mutta lapsia joutuu lastenkoteihin varmasti hyvin monista eri syista. Ainakin uuteen kotiin paastessaan, hoidetuksi ja rakastetuksi, antaa lapsille mahdollisuuden uuteen, tasapainoiseen alkuun. En sitten millaan voisi sanoa tata riistoksi, mutta ei se myoskaan hyvantekevaisyytta ole.



Varmasti lapsi tarvii paljon tukea mutta alkaa nyt hyvat ihmiset tulko vaittamaan etta adoptoitavaksi joutuminen/paaseminen olisi lapsille joka tilanteessa se huonoin vaihtoehto.

suloinen 2v kolumbialais tyttö vietiin itkien isovanhepien ja tätien luota.



Lapsi juoksi iloisena kotikylän kaduilla. Sukulaiset itkivät ja huusivat tytön perään. Heidän oli pakko antaa tyttö pois.



Adoptio vanhemmat tuskailivat kun tyttö huusi 2vk yhtä soittoa, väsyi ja nukahti. Hän oli pelokas ja katseli ikkunasta.



Uudet ihmiset, uusi kieli jota lapsi ei ymmärrä.

Minulla ei olisi sydäntä viedä lasta rakastavasta perheestä.

hänen nukkuessa. Kun herää aivan vieraat kasvot on vastassa.



Ihan sama minkä ikäinen lapsi on, sen täytyy olla järkytys.



Kysyy keneltä tahansa psykologilta, se jättää jälkensä.



Ei ehkä opi luottamaan koskaan.

Ne muutamat tilastoidut adoptiot ovat useimmiten perheensisäisiä adoptioita.

vain taloudellisten huolien vuoksi. Niin toki on ollut vielä 1960-1970-luvulla, jolloin sosiaaliturva ei ollut nykyisellä tasolla.

Aina biologinen äiti ei itse valitse lapsen synnyttämistä abortin vaihtoehtona, vaan raskaus on voinut edetä viikon 12 yli kun se havaitaan eikä abortti ole enää mahdollinen.

Suomalaisen tutkimuksen mukaan (Ilpo Lahti) adoptoitujen psyykkinen hyvinvointi on suunnilleen samaa tasoa kuin ei-adoptoitujen. Ehkä muualla Euroopassa/Usassa on tutkimuksia, joissa merkittävää eroa on löytynyt - löytyykö näihin tutkimuksiin linkkiä?

Kansainvälisissä adoptioissa voi joskus kyse olla siitä, ettei vanhemmilla/yhdellä jäljellä olevalla vanhemmalla ole varaa "pitää" lasta.

Adoptio on usein parempi vaihtoehto kuin kasvaminen lastenkodissa. Adoptiovanhempien valikointi ei ikävä kyllä toimi kaikissa kunnissa riittävän laadukkaasti.

vain taloudellisten huolien vuoksi. Niin toki on ollut vielä 1960-1970-luvulla, jolloin sosiaaliturva ei ollut nykyisellä tasolla.

Aina biologinen äiti ei itse valitse lapsen synnyttämistä abortin vaihtoehtona, vaan raskaus on voinut edetä viikon 12 yli kun se havaitaan eikä abortti ole enää mahdollinen.

Suomalaisen tutkimuksen mukaan (Ilpo Lahti) adoptoitujen psyykkinen hyvinvointi on suunnilleen samaa tasoa kuin ei-adoptoitujen. Ehkä muualla Euroopassa/Usassa on tutkimuksia, joissa merkittävää eroa on löytynyt - löytyykö näihin tutkimuksiin linkkiä?

Kansainvälisissä adoptioissa voi joskus kyse olla siitä, ettei vanhemmilla/yhdellä jäljellä olevalla vanhemmalla ole varaa "pitää" lasta.

Adoptio on usein parempi vaihtoehto kuin kasvaminen lastenkodissa. Adoptiovanhempien valikointi ei ikävä kyllä toimi kaikissa kunnissa riittävän laadukkaasti.