Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kaveruus poikki (helevetin pitkä juttu :D)
15.05.2010 |
Melkein kaksi kk sitten, kaverini/ystäväni pisti välit poikki.
Olemme tunteneet 18 vuotta, olen hänen esikoisensa kummi. Nuorempana vietimme aikaa tiiviisti yhdessä, mutta nyt eri kaupungeissa asuessamme ja lapsiperhe-elämää tahoillamme viettäessämme, olemme pitäneet yhteyttä enemmän messengerin välityksellä.
Olemme toki säännöllisen epäsäännöllisesti tavanneetkin koko ajan, lasten synttäreillä ja muutenkin.
Taustasta sen verran, että tällä kaverillani (tai ystäväni, niin kuin luulin) on kaksi lasta isolla ikäerolla kahdelle miehelle. Kaverini on sinkku, esikoisensa viettää osan viikosta isällään, nuorempi n. 1,5-vuotias lapsi on isällään n. joka toinen viikonloppu.
Rahallisesti heillä on aika tiukkaa, kaveri on vielä kotona kuopuksensa kanssa.
Minä olen myös kotona pienten lasten kanssa, mutta minulla on hyvin toimeentuleva puoliso, joka myös mallikelpoisesti ottaa osaa kotihommiin ja lastenhoitoon.
Pidemmän aikaa jo olen huomannut, että kaverini kadehtii tilannettani, vaikka ei se elämä meilläkään pelkkää ruusuilla tanssimista ole. Olen kärsinyt masennuksesta, joka paheni taas kuopuksen syntymän jälkeen. Parisuhdekin on ollut aika kovalla koetuksella tässä viime aikoina.
En todellakaan mitenkään pröystäile rahalla, ei meilläkään mitkään miljoonatulot ole, ja kaverillanikin on varaa pitää autoa (vaikka asuu ihan Helsingissä toimivan joukkoliikenteen äärellä) ym. "ekstraa", eli ei kituuta minkään nälkäkuoleman partaalla.
Tästä huolimatta hän on viime aikoina suorastaan vittuillut minulle kaikesta rahaan liittyvästä.
En myöskään saa hänen mielestään sanoa minkään olevan huonosti, koska "sullahan on kaikki niin hyvin".
Olen yrittänyt tukea kaveriani, "kuunnellut" tuntikausia mesessä hänen tilityksiään, itkujaan ja raivojaan mm. kuopuksensa isästä (mainittakoon, että hankkiutui tieten tahtoen raskaaksi, vaikka eivät olleet varsinaisesti suhteessa).
Soittanut hänelle kotiapua, kun jaksaminen ollut kortilla, yrittänyt muutenkin tukea kaikin tavoin, miten olen omalta osaltani kyennyt ja jaksanut.
No, nyt tämä kaveri silloin pari kk sitten suuttui minulle, kun minua harmitti, kun tulivat sairaan lapsen kanssa meille mainitsematta etukäteen, että esikoinen on juuri sairastunut. Totta kai meillä oli lapset samassa taudissa parin päivän päästä..
En siis mitenkään vihaisesti sanonut tai haukkunut tmv. sanoin vain, että harmittaa ja minusta hänen olisi pitänyt ennen tuloa edes soittaa ja kysyä että onko ok tulla.
Eli kaveri "löi luurin kiinni" mesessä minulle.
Enpä kuullut hänestä viikkoon mitään, mikä on siis outoa, koska meillä oli tapana mesetellä joka ilta, kun lapset nukkuvat ja usein kaveri laittoi päivälläkin viestejä, vaikken olisi ollut linjoilla.
Sitten viikon kuluttua lauantai-iltana kaveri tuli taas meseen ja alkoi jotain aivan diipadaapaa jutustelemaan. Odotin että sanoisi jotain tästä äkäisestä lähdöstään ja viikon hiljaiselosta, mutta ei mitään.
Minä sanoin sitten että olen ihmetellyt kun lähti niin äkäisesti, eikä mitään ole kuulunut.
Aluksi yritti kierrellä ja kaarrella, mutta sitten pikkuhiljaa alkoi avautumaan siitä enemmän ja enemmän, kuinka minä olen niin paha ja paska ihminen ja aiheuttanut hänelle pahaa mieltä ja oloa jatkuvasti koska olen niin täydellinen omasta mielestäni ja hän on niin paskaa.
Haukkui minut aivan pystyyn monella eri tavalla ja välillä puhui aivan sekoja.
Lisäksi syytti minua mm. siitä, että hän tuntee negatiivisia tunteita kuopuksensa isää kohtaan!
Olin aivan ällikällä lyöty. Kysyin pariin otteeseen mahtaako hän olla humalassa, mutta kiisti.
No, tämän episodin jälkeen meni taas viikko, etten kuullut hänestä mitään.
Ja taas hän eräänä iltana alkoi juttelemaan niitä näitä mesessä.
Otin sitten asian puheeksi ja kysyin miksi hän minun kanssa mesettelee, jos niin pahaa mieltä vain aiheutan ym. Hän vain siihen "höpsis, sun kanssa on kiva mesettää".
Sanoin ettei viikko sitten ollut ollenkaan samaa mieltä johon hän jotain "ai niinkö mä sanoin".
Kysyin taas, että oliko hän humalassa silloin, niin sanoi "no olin muutaman kaljan ottanut, enkö mä sanonut?".
Kysyin sitten muutamasta väitteestä, että näinkö hän todella ajattelee ym. Kaveri ei sitten vastannut taas mihinkään mitään ja jonkin ajan kuluttua meni offlineen.
Sen erän perään en ole hänestä mitään kuullut.
Normaalistikin lähettelee tekstareita viikottain. Nyt ei mitään.
Olen miettinyt, että pitäisikö laittaa jotain viestiä, mutta mielestäni hän saisi ottaa ensin yhteyttä, koska hän on se joka suuttui, hän on se joka katkaisi yhteydenpidon, hän on se joka haukkuin minut pataluhaksi ja syytteli ties mistä.
Minä yritin rauhallisesti alkaa selvittämään tätä asiaa, koska muuten ne jäävät kaivelemaan. Sitten kun ne kerran puhuisi halki, niin kaveruutta mielestäni voisi jatkaa.
Ilmeisesti kaverini ei pysty (selvin päin) käsittelemään näitä asioita mitenkään ja on sitten mieluummin valmis heittämään pitkäaikaisen kaveruutemme romukoppaan.
Kiitos, että sain avautua ;).
Kommentit (22)
Äitilläni oli ystävätär, jonka taloudessa melkein samat tulot kuin vanhemmillani, mutta olivat aina rahapulassa. Ystävä valitti ja kyseli aina neuvoa, kuinka vanhempani ovat niin varoissaan. Äitini sitten auliaasti neuvoi ja auttoi, katsoivat yhdessä heidän talouttaan jne. Todellakin tiedän, että äitini ihan vaan auttoi pyynnöstä, oli hienotunteinen eikä tunkeillut. Jostain syystä ystävyys alkoi kuitenkin katketa siihen. Kauhea katkeruus ja kateus alkoi siitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös ystävä, hänelle on ollut aina tosi tärkeää, että hänellä on joku miesystävä, siis joku jonka kanssa olla, vaikka ei olisikaan mitään tunteita. Toimii sitten näitten miesten kynnysmattoina, eli jos me on sovittu joku meno mutta miesystävä viime tipassa keksii jotain muuta tekemistä, se olen minä joka saa aina väistyä.
Pari kertaa olen samalla tavalla "haukkunut" ystäväni (ts yrittänyt puhua järkeä) että myös miehille voi sanoa ei. Kuukauden hiljaiselo oli pisin aika tuollaisen haukkumiseni jälkeen kunnes välimme taas parani.. Mutta toistuvasti ystäväni tekee minulle källejä (olen siitä yhdestä kerrasta tännekin kirjoittanut) tästä miehestä johtuen.
Itsekin olen parisuhteessa, mutta kyllä mulla silti joskus tulee sellaisia "kateellisuuden" tuntemuksia että..miksi mun ystävällä on lapsi (itse en voi ehkä ikinä saada lapsia)... miks sillä on auto... vaikka hän onkin yh, työtön, lapsi rajoittaa hänen elämäänsä suuresti, mutta hän myös siitä saa paljon... mutta ne on onneksi ohimeneviä tuntemuksia ne, ja tosissaan en yritä ystäväni mieltä pahoittaa "huutamisellani" vaan yritän takoa järkeä hänen päähänsä.
Mitä tuohon sinun tilanteeseesi tulee, niin melko varmasti ystäväsi on sinulle kateellinen, kenties jopa katkera, et miks sun asiat sit on niin hyvin, ja hänen huonosti. Mutta minkä sä sille voit että olet onnellinen?? Tuskin sekään tekee ystävääsi onnelliseksi että sä olisit onneton? Ja jos sinun onnellisuutesi on mittari sille, kuinka hän sinua kohtelee, hän ei ole oikea ystäväsi.
Hän on sanonut, että toivoo lapsille lahjaksi vaatteita ym. käytännöllistä, eikä leluja.
Olen jo vuosikaudet ostanut tälle kummilapselleni ihan laadukkaita vaatteita lahjaksi ja lisäksi mieleisiä kirjoja tmv., jotta lapsikin iloitsisi lahjoistaan, eikä vain äiti ;).
Olen ostellut myös tälle nuoremmalle lapselle lahjaksi vaatteita.
Viime jouluna annoin kummilapselle pussilakanasetin, suht arvokkaan kirjan (molemmat hänen lempiaihettaan) ja joitain vaatteita.
Tässä vähän ennen kun välit meni poikki, niin tämä kaverini alkoi leikillään valittamaan "voi että sun pitikin mennä ne lakanat antamaan, kun nyt ne ei mahdu tuonne meidän lakanakaappiin vaan ovat juuri ylimääräiset ja järjestys meni pilalle".
Silloin otin sen ihan leikkinä, mutta jälkikäteen mietin, oliko sekin jotain tavallaan vittuilua.
ap
Mitä tuohon sinun tilanteeseesi tulee, niin melko varmasti ystäväsi on sinulle kateellinen, kenties jopa katkera, et miks sun asiat sit on niin hyvin, ja hänen huonosti. Mutta minkä sä sille voit että olet onnellinen?? Tuskin sekään tekee ystävääsi onnelliseksi että sä olisit onneton? Ja jos sinun onnellisuutesi on mittari sille, kuinka hän sinua kohtelee, hän ei ole oikea ystäväsi.
ja siitä, etten nyt millään onnen kukkuloilla vaella minäkään.
Ja todellakin, välillä on tuntunut siltä, että hän tosiaan iloitsee siitä, jos minulla menee heikommin. Välillä on tuntunut, että hän on oikein halunnut "lyödä lyötyä", jos jostain olen hänelle sanonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kellään ole mitään kommentoitavaa?
Samankaltaisia kokemuksia enemmän?
Mitä tekisitte minun sijassani?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin sekään tekee ystävääsi onnelliseksi että sä olisit onneton? Ja jos sinun onnellisuutesi on mittari sille, kuinka hän sinua kohtelee, hän ei ole oikea ystäväsi.
Tässä elämässä taitaa olla jonkinlainen sääntö, että tietynlaiset ihmiset vetävät tietynlaisia ihmisiä puoleensa ja siitä syntyy joko elinikäinen ystävyyssuhde tai pelkkä pahanmakuinen soppa.
Tässä "minun tapaukseni":
Oman ainokaiseni kummi piti aikansa (24 vuotta) minua itsestäänselvyytenä aivan kaikelle - sen enempää tässä erittelemättä; listasta tulisi vain liian pitkä. Hän oli joka tapauksessa onnellisimmillaan, kun minä olin onneton ja avoimen kateellinen sekä katkera, jos minulla meni vähänkin hyvin.
En oikein tiedä miten jännä ystävyytemme alunperin alkoi, mutta "kiltin tytön" kasvatuksen saaneena minä vain aikoinaan hyväksyin kavereikseni kaikki, jotka osoittivat vähäisintäkään mielenkiintoa minua kohtaan. Näin jälkeenpäin asia on erittäin helppo huomata.
Kerran hän sitten lähetti minulle härskin tekstiviestin, johon minun oli pakko reagoida minuun "ei-sopivalla" tavalla.
Sanoin sen yhden ainoan kerran aiheesta hänelle yhtä suoraan kuin mitä hän jatkuvasti eri aiheista sanoi minulle - ja hän pisti välittömästi välit poikki, enkä sen koommin ole kuullut hänestä mitään.
Tapauksesta on syksyllä kulunut neljä vuotta, eikä hän ole vieläkään ottanut minkäänlaista yhteyttä pyytääkseen edes anteeksi käytöstään, vaikka selkeästi kerroin, että hän oli tekstarissaan käyttäytynyt törkeästi minua kohtaan; täysin yllättäen ja täysin aiheetta. Sen verran periaatteellinen ihminen kuitenkin olen, että oletan sen, joka on loukannut, pyytävän ensimmäisenä käytöstään anteeksi.
Lapsi on jo ehtinyt unohtaa kumminsa olemassaolon: hänelle kummi on vain kasvoton ihminen muiden joukossa, josta puhutaan luonnollisella tavalla, mutta joka ei enää ole osana varsinaista lähipiiriämme.
Onneksi lapsella on toinen kummi, jonka kanssa ollaan melko tiiviisti yhdessä ja jolle kummius on tärkeä ja iloinen asia.
Kertomani ex-kaveri (tuntuupa tylyltä kirjoittaa tuo, vaikka se onkin totta!) on myös monen muun lapsen kummi ja onnistunut sotkemaan ainakin erään toisen "kummiperheensä" pasmat melkolailla aikoinaan.
Hän pisti nimittäin kerran tuulemaan tulemalla täysin yllättäen "vierailulle" kummiperheen uuteen kotiin (okt) hänelle entuudestaan vieraaseen kaupunkiin ja huutamalla siellä heidän pihamaallaan kaikenlaisia lievästi sanoen epäsopivia (ja henkilökohtaisia!) asioita niin, että kaikki on kuulunut kauas (sillä naisella on kieltämättä melkoinen äänikapasiteetti...)
Jälkeenpäin hän sitten ihmetteli minulle vilpittömästi, kun kummpierheen jäsenet eivät enää olleet häneen yhteydessä ja halusivat "ihan selvästi" vältellä häntä.
No joo...Ehkä on vain kaikille parhaaksi, että asiat menivät meidän kohdalla kuten menivät - mene ja tiedä. Se kuitenkin harmittaa, kun meidän aikuisten välit vaikuttavat suoraan lapseen (vaikkei hän tilanteesta kärsikään): kummi ei millään tavoin huomioi häntä enää, vaan lapsi on täyttä ilmaa hänelle. Huomioimisella tarkoitan lähinnä joulu- ja synttärikortteja yms., en mitään sen kummempaa.
Mutta elämä on.
Hän pisti nimittäin kerran tuulemaan tulemalla täysin yllättäen "vierailulle" kummiperheen uuteen kotiin (okt) hänelle entuudestaan vieraaseen kaupunkiin ja huutamalla siellä heidän pihamaallaan kaikenlaisia lievästi sanoen epäsopivia (ja henkilökohtaisia!) asioita niin, että kaikki on kuulunut kauas (sillä naisella on kieltämättä melkoinen äänikapasiteetti...)Jälkeenpäin hän sitten ihmetteli minulle vilpittömästi, kun kummpierheen jäsenet eivät enää olleet häneen yhteydessä ja halusivat "ihan selvästi" vältellä häntä.
Sanoitko hänen ihmetellessään, että voisiko asia johtua tästä "huutelusta"?
Ja kieltämättä uteliaisuus heräsi :), mitä hän laittoi siinä tekstarissa sinulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän pisti nimittäin kerran tuulemaan tulemalla täysin yllättäen "vierailulle" kummiperheen uuteen kotiin (okt) hänelle entuudestaan vieraaseen kaupunkiin ja huutamalla siellä heidän pihamaallaan kaikenlaisia lievästi sanoen epäsopivia (ja henkilökohtaisia!) asioita niin, että kaikki on kuulunut kauas (sillä naisella on kieltämättä melkoinen äänikapasiteetti...)Jälkeenpäin hän sitten ihmetteli minulle vilpittömästi, kun kummpierheen jäsenet eivät enää olleet häneen yhteydessä ja halusivat "ihan selvästi" vältellä häntä.
Sanoitko hänen ihmetellessään, että voisiko asia johtua tästä "huutelusta"?
Ja kieltämättä uteliaisuus heräsi :), mitä hän laittoi siinä tekstarissa sinulle?
=) Noh, hän oli huudellut siellä pihamaalla muun muassa, että hänellä on oikeus kummilapseensa ja että elleivät anna hänelle mahdollisuutta tavata tätä, niin siitä ei hyvää seuraisi. Näin hän minulle kertoi jälkeenpäin.
Taustalla lienee käsittääkseni ollut se, että kyseinen perhe halusi tarkoituksella etääntyä tästä ihmisestä, koska hän oli niin suorasanainen (omasta mielestään "vaan rehellinen") ja muiden asioihin kärkkäästi puuttuva.
Muistan kysyneeni, eikö hän omasta mielestään mennyt liian pitkälle tuon toiseen kaupunkiin matkustamisen ja pihamaalla huutamisen kanssa. Hän totesi vain ykskantaan, että "se oli niille kyllä ihan oikein" ja käänsi asian niin, että hän itse oli syytön aivan kaikkeen ja että hänellä oli oikeus käyttäytyä juuri kuten teki, mutta muilla ei ollut oikeutta kohdella häntä miten sattuu.
Onkohan se muuten narsismia vai mitä?
Se tekstiviesti jonka sain ja josta välit menivät poikki, koski sisällöltään erästä ystävänpalvelua, jonka olin luvannut tehdä lähitulevaisuudessa, mutta josta emme olleet keskustelleet mitään sen tarkemmin, saati lyöty mitään aikaa ja päivämäärää lukkoon.
Hänen mielestään olin tehnyt hirveän rumasti, koska en ollut tullut paikalle tekemään osuuttani, vaikka hänellä juuri sinä viikonloppuna oli vapaata töistä (hän tekee vuorotyötä) ja vaikka minulla oli (muka) aikaa vaikka kuinka, kun olin kaiket päivät kotona lapsen kanssa.
Ensinnäkään en ollut selvillä hänen työvuoroistaan ja vapaapäivistään, enkä siis voinut mitenkään etukäteen tietää, että juuri tuo viikonloppu olisi sopinut hänelle. Hän ei nimittäin ollut ollut missän yhteyksissä minuun asian tiimoilta etukäteen. Toiseksi, meidän perheellä oli - vastoin hänen mielikuvaansa - menoa koko tuo kyseinen viikonloppu...
Viestissä oli paljon muutakin typerää, mutta tässä siis asian ydin. Ainoa poikkeuksellinen juttu oli se, että sillä kertaa sanoin oman mielipiteeni asiasta hänelle takaisinpäin. Sitä minun ei ilmeisesti olisi pitänyt tehdä... =) Rajansa kaikella kuitenkin.
Anteeksipyyntö, pahoittelu ja pieni selitys olisi kieltämättä ollut hänen puoleltaan tervetullutta, mutta tähän päivään mennessä sellaista ei ole kuulunut. Sivumennen mainittuna, olin itse silloin 34-vuotias ja hän 33, eli ei mitään pikkulapsia sentään enää.
Anteeksipyyntö, pahoittelu ja pieni selitys olisi kieltämättä ollut hänen puoleltaan tervetullutta, mutta tähän päivään mennessä sellaista ei ole kuulunut. Sivumennen mainittuna, olin itse silloin 34-vuotias ja hän 33, eli ei mitään pikkulapsia sentään enää.
Tämä ap:n kaveri ei siis sano suoraan yleensä mitään. Paitsi humalassa.
Ilmeisesti mahdotonta tuoda ajatuksiaan julki selvänä.
Nämä vittuilutkin rahasta ym. ovat tulleet enemmän piilovittuiluna, tai sillä tavoin, ettei ole suoraan minuun niitä kohdistanut, vaan esim. "pakko varmaan ostaa nyt kalliit merkkikumpparit, että kehtaa hiekkalaatikolle mennä".
Minä siis yritän ostaa yleensä laadukkaita vaatteita, jotka kestävät useammankin lapsen käytön. Tämä näemmä riepoo kaveria, kun meidänkin lasten pitäisi varmaan solidaarisuudesta pukeutua halvimpiin mahdollisiin vaatteisiin tai jotain.
Mutta en siis todellakaan osta mitään "ökymerkkejä" merkin takia. Ja paljon alennuksista ostelen. Lisäksi käyn säännöllisesti kirpparilla myymässä meiltä pieneksi jääneitä vaatteita.
Mieluusti lahjoittaisin niitä heille, mutta koot ja sukupuolet eivät käy yksiin :/.
Minusta kurjaa, että pitkä kaveruus kaatuu tällaiseen, mutta jos hänelle on niin paha seurata meidän elämää, niin ehkä sitten parempi näin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli hankkiutunut raskaaksi ilman miehen halua? Ehkä on loukkaantunut siitä.
Itse tulin raskaaksi raiskauksesta, mutta halusin silti pitää lapsen. Olen jälkeenpäin ollut yhteyksissä lapsen isään ja tämän sukuun, jotta lapseni saisi sukulaisia kuitenkin. Lapsen isä on luonnevikainen. Tutuille ja ystävillekin olen antanut jäädä mielikuvan siitä, että olisin halunnut lapsen, koska en halua lapseni ajattelevan, etteikö hän olisi ollut haluttu lapsi. Eihän raiskaus lapsen syytä ole.
Olen kuitenkin ollut kovin loukkaantunut ihmisille, jotka kuvittelevat minun hankkineen lapsen ilman miehen halua, ja jopa sanovat luulonsa julkisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuitenkin ollut kovin loukkaantunut ihmisille, jotka kuvittelevat minun hankkineen lapsen ilman miehen halua, ja jopa sanovat luulonsa julkisesti!
Enkä ole sanonut mitään "mitäs läksit" tyyppistä, vaan joskus vauvan ollessa ihan pieni ja kaverini itkiessä ja manatessa sitä, kun isä ei ollut innokkaana mukana, niin sanoin hänelle, että hänen täytyy muistaa myös se seikka, että vauva on tullu miehelle täysin yllätyksenä, että saattaa mennä aikaa ennen kuin kiinnostuu lapsesta, jos ollenkaan.
Mutta siis tuostakin aikaa, eli jos on verisesti loukkaantunut tuosta, niin aika viiveellä reagoi.
Minun ystäväni hankkiutui raskaaksi, lapsen isä joku mutiainen, jota ystäväni tuskin tunsi, saati että olisivat asuneet päivääkään yhdessä ennen lapsen tuloa. No, lapsi oli 1-vuotias kun ero tuli. Minulla on rakastava puoliso joka on hyvä isä lapsellemme. Nyt ystäväni ei enää pidä yhteyttä, taitaa kateus kalvaa.
Uskomatonta miten moni pyörii TÄYSIN ITSEAIHEUTETUISSA ONGELMISSA ja sitten v*ttuunnutaan siitä että muut ovat järjestäneet elämänsä toisella tavalla. Ja miten harva on valmis katsomaan tätä tosiasiaa silmiin: että kyse on nimenomaan ITSEaiheutetuista ongelmista, ei siitä, että "elämässä nyt kävi näin" tms roskaa.
Tiukoissa paikoissa todellinen ystävyys punnitaan. Antaa toisen paukuttaa pahaa oloaan kyllä sen pitäisi kestää.
Kun on tunteita tuuletettu niin sitten jatketaan puhtaalta pöydältä. Tottakai ihminen purkaa pahaa oloaan niihin lähimpiinsä. Ap;n ystävä purkaa omaa turhautumistaan, pelkojaan ja ahdistusta. Pitäisi ymmärtää milloin haukkuminen on henkilökohtaista ja milloin ahdistusta. Jos ei asioista osata puhua niiden oikeilla nimillä tulee ongelmia. Kysyy suoraan että mistä tämä nyt johtuu, mikä painaa? Ilman syyttelyä, syyllistämistä ja painostusta.
Parhaan ystäväni kanssa milloin mitenkin tuuletamme tunteita ja seuraavana päivänä on kaikki ok. Ei asiasta tehdä mitään numeroa. Molemmat tietää mille linjalle ei lähdetä enkä usko että suhdettamme heilauttaisi mikään muu kuin jos toinen vehtaisi toisen puolison kanssa.
Jos ei asioista osata puhua niiden oikeilla nimillä tulee ongelmia. Kysyy suoraan että mistä tämä nyt johtuu, mikä painaa? Ilman syyttelyä, syyllistämistä ja painostusta.
mutta hänhän se tässä on ollut se, joka ei ole sitten asiaa voinut enää (selvin päin) käsitellä, vaan on katkaissut yhteydenpidon täysin, kun yritin ottaa aiheen ihan asiallisesti puheeksi.
Ei sitä muidenkaan tarvitse ihan mitä tahansa ottaa edes ystävältä vastaan, vaan on ihan oikeutettua pyytää keskustelemaan tällaisen jälkeen.
Itse, kuten mainittu, olisin ollut valmis puhumaan asioista rauhassa ja sitten jatkamaan kaveruutta, mutta kaverini ei ilmeisesti.
ap
Itsekin olen saanut sietää vuosia kaikenlaisia piikkejä ja letkauksia.Jossain vaiheessa päätin,että mulla on oikeus ottaa etäisyyttä tähän ihmiseen.Seuransa kun voi valita.
olevani kenenkään likaviemäri enkä tosiaankaan pura pahaa oloani haukkumalla muita. Ihan hyvin on silti ystäviä elämässä riittänyt.
Alue: Aihe vapaa
Siis vertaa meitä keskenään ja jää sitten siinä vertailussa kakkoseksi.
Ja haukkuu minut pystyyn tasaisin väliajoin. Ja jatkaa taas kuin muina miehinä.
Ilmeisesti se on ainoa väylä negatiivisille tunteille.
Olen vähentänyt yhteydenpidon minimiin - ja lopettanut kaiken auttamisen.