Tunnetko keitään jotka on onnistuneet palaamaan yhteen ns tauolta? OV

Mulla oli välissä 2 pidempää suhdetta ja miehellä yks.

Nyt oltu uudestaan yhdessä kohta 3vuotta.2 lasta ja naimisissa ollaan.

sanahan se vaan on että onko tauko vai ero, ei se sitä kipua poista ja kaipuuta ja ajattelua että se on "mun" ja toisen kanssa,



ehdotin miehelle että erotaan ihan kokonaan, että tää kiduttaa mua liikaa, mutta mies sanoi että eihän se sitä tuskaa poista, samalta musta (ehkä hänestäkin?) silti tuntuisi, joten ollaan vaan yhdessä niin tuntuu edes vähän paremmalta kun ei tarvi lisäksi surra eroa/toisen lopullista menettämistä...



ap

kuulostaa ensinnäkin tosi kummalliselta kun syytät vain itseäsi. tangoon ja parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi. minäkin olin alussa todella takertuva ja mustasukkainen ja tavallaan siksi mies halusi taukoa. tauon jälkeen mikään ei kuitenkaan helpottunut ennen kuin hän tajusi miten käytöksellään aiheutti tuon mustasukkaisuuden ym -> hän pisti aina työn minun edelleni. lopulta minä menin ja petin häntä ja vasta sen jälkeen asiat alkoivat korjaantua kun hänkin tajusi, että molemmissa on vikaa. pari vuotta terapiaa ja nyt olemme olleet jo pitkään ihan terveellä pohjalla ja onnellisia. vaikeampi olisi kuitenkin ollut palata jos jommalla kummalla olisi ollut ihan suhde. se olisi sattunut liikaa. en tiedä miten teidän käy mutta miehesi tekoset kuulostavat siltä että ne tulevat väliinne kyllä.

Eräs ystäväni erosi pitkäaikaisesta kumppanistaan, muuttivat erilleen ja aloittivat kukin tahoillaan "uuden elämän". Oli ihan uudet kuviot kummallakin, lyhyitä ja pidempiä uusia suhteita ja kaiken kaikkiaan kokeilivat sitä, mitä elämä olisi ilman toista. Ilmeisesti ei niin hyvää kuin yhdessä, sillä he palasivat yhteen 1,5 vuoden eron jälkeen. Menivät naimisiin, saivat lapsia ja ovat erittäin onnellisia yhdessä.



Ystäväni on usein sanonut, ettei heillä olisi nykyistä onnea ilman tuota breikkiä. Sen aikana kummallekin kirkastui, mitä elämältään ja kumppaniltaan haluavat. Jos olisivat jääneet ekalla kierroksella yhteen, niin ero olisi varmaan tullut jossain vaiheessa, eikä ehkä enää yhteenpaluuta (jos olisivat ehtineet suhteessa katkeroitua ja menettää sen kipinän kokonaan).

onhan nuo aika tempauksia häneltä, kai normaaleja ihan mutta ei yhtään hänen tyylistään, ehkä joku keino siirtää kipua tai sitten hän on vaan muuttunut...No en tiedä voiko näin nopeasti muuttua noin paljoa,



kai ne tuleekin väliin jos annan niiden tulla, kuvittelisin että ennenkuin voidaan sitten joskus tulevassa ehkä yrittää uudestaan yhdessä, täytyy nuo asiat jollain tasola saada puhuttua pois, olen suunnitellut etten liikoja kyselisi, silä tietohan tunnetusti lisää tuskaa, mutta saa nähdä miten paljon niitä sitten pyörittelee ja hautoo kuitenkin mielessään,



sitten ongelmana on nyt jo (heh, vaikkei olla lähelläkään yhteenpaluuta) valehtelu, että tiedän miehen jo nyt valehdelleen niin paljon minule ja paha on että jo ennen taukoa, eli yhdessä ollessamme jo, että en tiedä voinko enää koskaan luottaa häneen yhtään,



hän sanoi valehdelleensa säästääkseen minua, totta varmasti, mutta ei se auta luottamaan :( Osan valheista kiistää edelleen ja suoltaa lisää kun juttelemme, en vaan viitsi enää sanoa hänelle siitä, turhaan, kiistää kuitenkin ja syyttää mua samasta epäluuloisuudesta kuin vielä yhdessä ollessamme. No, nythän tiedän etten turhasta epäillyt, joku vaisto kai kertoi minulli ettei kaikki ollut hyvin vähään aikaan.



Mies myös on jonkin verran katkera juuri nyt, aika usein syyttää mua omasta pahasta olostaan ja suhteesta ja kaikesta mitä nyt on käynnissä hänen elämässään negatiiviseen puoleen,



tuosta hänen olisi ainakin päästävä ennenkuin voidaan edes miettiä mitään rakentavaa keskustelua, tosin kiire ei ole koska ongelmat on kuitenkin niin isoja että aikaa on otettava ja runsaasti, pelkään vaan että mies sotkee ja pilaa enemmän vielä tässä välissä, aikahan ei pysähdy aikalisässäkään vaan jatkaa kulkuaan ja ihmiset toimii siinä samalla ja miehen nykyinen toimintamalli ei hyvää lupaa,



olen myös alkanut pelkäämään että hänen uusi naisensa tulee raskaaksi tms tässä välissä, se olisi jo liian kova isku meille, jos nyt mtiään meitä enää eedes on tai tulee olemaan.



Mä tiedostan myös että tämä tauko tai mikä lie ei voi toimia jos mä en anna itselleni tilaa, jos mä vaan roikun henkisesti miehessä ja suhteessamme joka on näiltä osin jo valitettavasti kuolut ja pian myös kuopattu, uuttahan olisi rakennettava jos yhteen palaisimme, vanha on kyllä mennyttä ja tuhottua jo :(



Mutta haluaisin silti niin kovin hänet tänne luokseni takaisin, vaikka tiedän järjellä ettei siitä yhtään mitään juuri nyt tulisikaan.



ap

Eräs ystäväni erosi pitkäaikaisesta kumppanistaan, muuttivat erilleen ja aloittivat kukin tahoillaan "uuden elämän". Oli ihan uudet kuviot kummallakin, lyhyitä ja pidempiä uusia suhteita ja kaiken kaikkiaan kokeilivat sitä, mitä elämä olisi ilman toista. Ilmeisesti ei niin hyvää kuin yhdessä, sillä he palasivat yhteen 1,5 vuoden eron jälkeen. Menivät naimisiin, saivat lapsia ja ovat erittäin onnellisia yhdessä.

Ystäväni on usein sanonut, ettei heillä olisi nykyistä onnea ilman tuota breikkiä. Sen aikana kummallekin kirkastui, mitä elämältään ja kumppaniltaan haluavat. Jos olisivat jääneet ekalla kierroksella yhteen, niin ero olisi varmaan tullut jossain vaiheessa, eikä ehkä enää yhteenpaluuta (jos olisivat ehtineet suhteessa katkeroitua ja menettää sen kipinän kokonaan).

Pitivätkö he yhteyttä tämän tauon aikana vai elivätkö ihan kuin ventovieraat? Olivatko edes kavereita?

ap

Kuulostat aivan yhdeltä lähipiirini ihmiseltä, ja heille toivon lopullista eroa kyllä.



Kaksi mukavaa, kunnollista ihmistä tekee toisistaan hulluja tuolla tauko-yhteen-ero-yhteen-sivusuhde-kuvioinnilla. Aivan helvetillistä seurata läheisen kipuilua.



Etäisyyttä ja yksinolon opettelua, sitä suosittelen sullekin.

mies olisi halunnut minut takaisin, mutten uskonu että se olisi enää koskan mahdollista. En pitänyt itseäni masokistina. Ystäviä pystyimme kuitenkin olemaan, kun ei ollut paineita suhteesta.



Miehellä ei ollut muita naisia erottuamme, ei seksiä yli vuoteen, sillä hän halusi vain minut ja oli tosissaan. Minulla oli pari muuta suhdetta ja se tietysti satutti miestä - silti hän jaksoi toivoa että valitsisin lopulta hänet loppuelämäkseni. Minä en luvannut hänelle mitään, mutta vuoden kuluttua aloin harkita sellaistakin vaihtoehtoa kuin yhteen palaaminen. Tajusin kuinka mahtava mies oli rakastunut minuun... ja minä vain pelleilin muualla. Kyse ei ollut siitä että olisin missään vaiheessa lakannut rakastamasta ja ihannoimasta häntä! Suhde vain oli liian vaikea, molemmat itsepäisiä. Tauko oli todellakin tarpeen. Nyt olemme naimisissa ja esikoinen tulossa :) Palaaminen yhteen ei ollut pelkästään ruusuilla tanssimista, mutta onneksi saatiin uusi mahdollisuus ja molemmat oltiin tosissamme. Nyt vaikeudetkaan ei tunnu enää ylitsepääsemättömiltä koska taustalla on luottamus rakkauteen.

Tunnen, itseni ja kumppanini. Jos sinusta tuntuu hyvalta, niin anna menna vaan. Kuuntele itseasi.

tuosta suotamisesta ja huopaamisesta ei tule mitään.



Muutamakin ystävä on suht nuorena 20-25 v eronnut ja viettänyt sitten vuoden, puolitoista, pidempäänkin itsekseen, seurustellut muiden kanssa yms.

Mä uskon, että jos olette toisillenne tarkoitettu, päädytte ennemmin tai myöhemmin yhteen. Muuten elämä jatkuu muilla tavoin.



Eron jälkeen sitten avoimena maailmalle ja muille ihmisille. Toisia ei saa käyttää hyväkseen, mutta ei eron jälkeen kannata eksääkään haikailla. Voihan olla, että toinen haluaa palata ja toinen sitten löytää paremmin sopivan. Siinähän sitä itseään voi kiduttaa ikuisuuksiin.



Molemmat otatte aikaa itsellenne - mietitte mitä haluatte ja mitä olette sen eteen valmiita tekemään.



17:llä oli tosi hyviä pointteja.