Mies "mököttänyt" kolme päivää, koska en saa laihdutettua itseäni.

En kuitenkaan voi väittää vastaan mieheni argumenteille: *Laihempi on terveempi. Ei ole reilua, jos minä sairastun johonkin lihavuustautiin vain, koska en laihduttanut, ja hän sitten menettää minut tai joutuu hoitajaksi.

[/]

Voit miehelle sanoa, että milloin vain voi kummalle tahasna tulla mikä tahansa tauti. vaikka miehesi pitääkin itsestään huolta, niin silti hän voi sairastua niin, että sinä joudutkin pitämään hänestä huolta. Toisaalat eikö siihenkin sitouduta, jos yhdessä ollaan vai onko joillakin erillisiä listoja, että minkä sairauksien kohdatessa en pitä sinusta huolta ja minkä sairauksien kohdatessa taas lupaudun huolehtimaan sinusta?

Sinäkin voit sitten tehdä miehellesi lista, joihin sairastuessaan et halua hänestä huolehtia.

Olin laihempi tavatessamme. Hän oli ulkonäöstäni ylpeä ja tykkäsi siitä, että näytin hyvältä.

Toki tämäkin on hyvä yritys motivoida, mutta jokainen muuttuu, vaikka kiloja ei tulisikaan niin ryppyjä tulee ja mies voi kaljuuntua. Voisitko silloin sanoa miehelle, että pidin sinusta silloin kun sinulle oli hiukset, olin silloin ylpeä ulkonäöstäsi... Toki itse olisin huolissani, jos miehelle ulkonäkö merkitsee enemmän kuin muu minussa.

Hän välittää minusta ja haluaa pitää itsestään huolta. Olisi reilua, jos minäkin tekisin samoin.

Mutta vaikken voi väittää vastaan, ärsyttää silti.

Voit toki tuohonkin kysyä, että jos sinä teet niinkuin hän haluaa, niin suostuuko hän tekemään jotakin mitä sinä tykkäät tehdä, niinkuin vastavuoroisesti ja kannustuksen vuoksi?

kyllä se pistää kuulkaa veetuttamaan kun nainen/mies jota rakastaa ja jonka kanssa haluaisi olla, on lihonut ja ei vaan yksinkertaisesti viehätä enää! ei voi leimata ihmistä pinnalliseksi tuolla perusteella. jos on vaikka 20kg laihempi ollut kun on tavattu niin kyllä se tekee paljon ulkonäössä.

Kuka sitä nyt haluaisi olla alinomaan hikeä valuvan puuskuttavan jättiläisen vaimo/mies?

Kyllä sitä nyt miehen takia pitää itsestään sen verran huolehtia, ettei ihan yli äyräiden liho!

Terveydellisistä syistä olen huolissaan. Se muakin rasittaa, että mies ei tajua, että oluen hupikittaaminen (eu holtiton humalahakuinen juominen, mutt vuosien mittaan yhä enemmän ruennut ottamaan) tekee kiloja.

Tottakai milloin tahansa voi kummalle tahansa tulla joku tauti, mutta jos toinen aiheuttaa sen tahallaan esim. tupakoimalla, niin onhan se vähän ärsyttävää?



Ja, kyllä, jokainen muuttuu, mutta vanhenemisellehan ei voi mitään, lihomiselle voi. Itselleni ulkonäkö ei ole tärkeä, joten en voi sanoa, että minua haittaisi joku asia hänen ulkonäössään - ihan vaan kostoksi.



En myöskään voi tehdä mitään sopimuksia siitä, että jos laihdun, niin hän sitten myöskin lakkaisi tekemästä jotain. Ensinnäkin asioita ei voi verrata. Mielestäni hänen pitäsi esim. olla lapsen kanssa enemmän ihan ilman mitään vastalahjaa minulta, koska se on oikein. Ja toiseksikin en voi luvata laihtuvani, koska en ehdi liikkua ja olen liian väsynyt tarkkailemaan koko ajan ruokavaliotani. Ainut, mitä voisin tietysti sanoa, on, että laihdutan, jos saan nukkua joka yö 10h ja mies hoitaa lapset kolme kertaa viikossa, eikä osta kotiin mitään lihottavaa - mutta koen moiset vaatimukset kohtuuttomiksi, enkä tietysti voi mitenkään luvata siltikään laihtuvani...



nro 9 ja 19

Pariuhteessa pitää hyväksyä koko paketti se vaan on ainoa oikea lähtökohta onnistuneelle liitolle. Toinen täytyy hyväksyä just sellaisena kuin on, ja jos ei pystykään kaikkea hyväksymään, niin ainakin ne mölyt täytyy pitää sisällään. Toista ei voi muuttaa - jos vois, niin maailmassa ei ois yhtäkään tappelevaa ja nalkuttavaa pariskuntaa. Heti kun toi Pandoran lipas on avattu, ja toiselle alettu asettaa ehtoja olla erilinen, niin kriisejä on tiedossa, siltä ei voi välttyä.

Meilläkin mies on lihonut 20 kg yhdessä ollessamme. Itse en yhtään, vaikka lapsenkin olen hankkinut.

Mies liikkui aikaisemmin, nyt vaan istuu sohvalla ja iltaisin vetää hirveät määrät ruokaa ihan muuten vaan.

Ei ylipaino tule tietämättä, ja tuollainen päänsisäinen ja käytöksessä tapahtuva muutos on epämiellyttävää. Lisänä kaikki terveysriskit ja kuorsaus, jonka takia mies nukkuukin siinä syöpöttelysohvallaan.

Ei se ole kuin yksi päätös ja siinä sitten pysyy. Tyhmää mussuttamista muu.

Miksi sillä toisella on oikeus muuttaa itsensä lihavaksi?

Pariuhteessa pitää hyväksyä koko paketti se vaan on ainoa oikea lähtökohta onnistuneelle liitolle. Toinen täytyy hyväksyä just sellaisena kuin on, ja jos ei pystykään kaikkea hyväksymään, niin ainakin ne mölyt täytyy pitää sisällään. Toista ei voi muuttaa - jos vois, niin maailmassa ei ois yhtäkään tappelevaa ja nalkuttavaa pariskuntaa. Heti kun toi Pandoran lipas on avattu, ja toiselle alettu asettaa ehtoja olla erilinen, niin kriisejä on tiedossa, siltä ei voi välttyä.

Meilläkin mies on lihonut 20 kg yhdessä ollessamme. Itse en yhtään, vaikka lapsenkin olen hankkinut.

Mies liikkui aikaisemmin, nyt vaan istuu sohvalla ja iltaisin vetää hirveät määrät ruokaa ihan muuten vaan.

Ei ylipaino tule tietämättä, ja tuollainen päänsisäinen ja käytöksessä tapahtuva muutos on epämiellyttävää. Lisänä kaikki terveysriskit ja kuorsaus, jonka takia mies nukkuukin siinä syöpöttelysohvallaan.

Mutta tavallaan, kun asiaa ajattelee rehellisesti itselleen, niin kyllähän sitä saa olla tyytymätön toisen elopainoon. Miten siitä voisi sanoa toiselle kohteliaasti, on sitten toinen asia. Harva varmaan onnistuu ja aika moni varmaan töksäyttää jotain hölmöä puolisolle. Riittävän kauan kun asiaa vatvoo mielessään, niin asia saattaa ärsyttää jo liikaa ja riidan yhteydessä käyttää jotain ilkeää haukkumasanaa. Helposti sitä sitten ajattelee, että toinen ei näe minussa mitään muuta. Tämä on hyvä kysymys: eikö hän näe sinussa mitään muuta? Miksi asiat pyörivät sinun kilojesi ympärillä? Jokaisessa on nimittäin niin paljon hyvää ja kaikissa jotain vikaa. Ehkä kuitenkin tämä paino-ongelma on vain jotain mikä on nyt pinnalla. Miehesi sanoi rakastavansa sinua. Jos tämä ei ole kovin tavallista käytöstä häneltä, haukkua ja sitten katua, niin ehkä voinet yrittää ajatella asiaa uudelleen ja rauhassa. Mieti asioita tarkemmin, koska kiirettä ei luultavasti ole hätäisille tulkinnoille. Ei ehkä kannata tarttua tuohon kiloasiaan. Se on vain mielenpurkaus. Joka tapauksessa sinun pitää erottaa kaksi asiaa toisistaan: oma paino-ongelma ja miehen käytösmoka.



Olet oikeassa siinä, että jotain välillänne on muuttunut. Mutta ei se välttämättä ole negatiivista. Olisiko miehesi pitänyt jatkaa näyttelemistä ja sanoa, että ei ne kilot vaivaa? Mikä meissä naisissa on sellaista, että itsetunto tuntuu perustuvan suurelta osin ulkonäölle? Toki se on iso asia ja kyllähän se silmänruoka on niin miehelle kuin naiselle tärkeä asia. Kyllä se loukkaa ja syvästi, jos ulkoista olemusta arvostellaan tylyin sanoin ja suoraan. Mutta edelleen, ehkä se mikä teidän välillänne on muuttunut on se, että paitsi sinä, myös miehesi on ilmaissut tyytymättömyytensä ääneen. Sinä olet ehkä aiemmin motkottanut kilojasi. Nyt miehesi on sanonut myös, että "jossain" mättää. Voihan se olla vain se sinun paino, mutta ei välttämättä. Se mikä on todellinen tyytymättömyyden syy on asia, jota kannattaa teidän molempien pohtia ja katsoa asiaa syvemmälle. Usein haukkuminen tai kovasanainen arvostelu on sitä pinnan raapimista ja ongelmat on jossain syvemmällä. Niitä todellisia syitä ei helposti tunnisteta ja sitten aletaan tuijottamaan sitä oiretta tai ylipäätään jotain, minkä avulla pahan olon voi ulostaa itsestä pois.



Itse kamppailen myös painoni kanssa. Tai oikeastaan en kamppaile enää. Koska tiedän nyt, että ongelma ei ole vain se paino, vaan se on enemminkin todellisen ongelman seuraus. Syy on oma veltto olemus ja jos oikein tarkasti ajattelen, elämäni tyhjyys. Minulla on niin vähän mielenkiintoista tekemistä, että ruoka näyttelee suurta osaa päivän tekemisistä. Sitä elää aamupalalta lounaalle, lounaalta välipalalle jne. Asialle on tehtävä jotain, mutta minun kohdallani ei riitä, että tuijotan mitä syön. Olen nimittäin huomannut, että jos teen jotain mielenkiintoista päivällä tai minulla on vauhdikas viikonloppu ja tekemistä, olen kuin eri ihminen, enkä jaksa keskittyä koko ajan ruokaan. Ongelma on se, että tätä tapahtuu vain satunaisesti. Aina se ei ole sitäkään, että minulla ei ole varsinaisesti tekemistä, vaan se, että tekeminen ei ole mielekästä ja motivoivaa. Tiedän mistä pidän, mutta jostain syystä, en uskalla luopua siitä mihin olen tottunut ja tehdä niitä asioita, jotka tuovat minulle mielihyvää. Keksin mitä eriskummallisempia syitä olla tekemättä itselle tärkeitä asioita. Ja jokainen tietää, että esimerkiksi työn vaihtaminen ei ole yksinkertaista, uuden harrastuksen tai vanhan elvyttäminen, voi vaatia suuriakin ponnistuksia. Ainakin pikaisesti ajateltuna. Sitten on helppo tyytyä siihen, että olen uhri, en mahda asioille mitään.





Oletko sinä ajattellut, että miestäsi saattaa myös vaivata joku muu asia enemmän kuin sinun painosi. Vaikutat ehkä masentuneelta ja se näkyy painon kehityksessä ylöspäin. Miehesi ehkä arvostelee ei niinkään ulkoista olemustasi, vaan sitä miten kulutat aikaasi. Ja sinähän sanot sen itsekkin, että et ole kilojesi kanssa onnellinen. Mutta jos mietit tarkemmin, niin onko kuitenkin niin, että et ole elämääsi tyytyväinen. Elämäsi on sitä, että pohdit omia kilojasi. Kuka sitä jaksaa ja vaikka olisit hoikka, niin ei se kilottmuuden miettiminen tee myöskään onnelliseksi. Elämästäsi ehkä puuttuu jotain, mitä täytät liialla syömisellä.



Ja lisäksi vielä muistuttaisin, että monesti ihmiset näkevät toisissa ne viat, joita itsessään eniten pelkäävät. Vanha sananlasku pitää paikkansa: "On helpompi nähdä rikka toisen silmässä, kuin halko omassa." Joten ehkäpä sinun miestäsi vainoaa oman tekemisen puute. Ehkä sinä olet hänen peilikuvansa hänen omasta tyhjyydestä. Voi nimittäin olla, että hänen tyytymättömyytensä ei päättyisi siihen, että sinä laihdut. Seuraavaksi ärsytyksen aihe voisi olla sinun elämänilosi, se että menet harrastuksiin ja pukeudut nätisti. Siksi kannattaa keskustella asioista rauhassa. Kannattaa tähdentää miehellekin, että tarkoitus on keskustella rakentavasti. Jos haukkuminen on turhaa, niin samoin on turhaa jäädä sille tasolle, että takertuu toisen haukkumisiin. Se ei johda mihinkään. Se on vain tunteisiin takertumista.

ja antaa sen vaan tapahtua? Tekemättä mitään asialle? Luulisi että kun vaaka alkaa näyttää muutaman kilon "liikaa" niin siinä vaiheessa jo tajuaisi keventää syömisiä(?) Tottakai taustalla voi olla myös sairaus tms mutta ei kai sentään joka toisella suomalaisella (jotka ylipainoisia ovat)...

Joo paras tapa saada puoliso laihtumaan, onkin mykkäkoulu tai huomauttelu. Anna mun kaikki kestää.

Ylipaino on terveydelle haitallista, varmasti jokainen toivoisi olevansa normipainoinen, se on fakta.

Jos miehesi haluaa sinun laihtuvan, hänen tulisi kannustaa sinua, olla mukana tukemassa positiivisesti, tulla kanssasi lenkille, syödä myös kevyemmin. Laihdutus on niin iso ja itsekuria vaativa prosessi, että siinä on puolison tuki tosi tarpeen.

Tosin vaikuttaa siltä, että tässä on jotain muutakin kuin ylipaino. Ei kukaan mies voi olla noin lapsellinen, että mököttää 3 päivää sen takia.

Ja siis kun itsekin tiedät, että pitäisi laihtua, ja kärsit ylipainosta - ja varmasti siis tiedostat asian. Eli fiksu mies lähtisi yhdessä tekemään jotain asian eteen, piristämään teidän elämää..

Ja sille, joka ihmetteli, kuinka voi lihoa vaikka 20 kiloa "huomaamatta". Kyllä voi, elämässä on kaikenlaisia rankkoja tilanteita, jolloin ei välttämättä jaksa käydä vaa'lla tai syödä terveellisesti, jos kaikki energia menee vain päivästä toiseen selviämiseen.

Voi kysyä, onko reilua kumppania kohtaan lihoa kohtuuttomasti, pakottaa puoliso elämään aivan erinäköisen ihmisen kanssa kuin mihin alunperin ihastui, ja myöhemmin sietämään lihavuudesta johtuvat vaivat ja hoitamaan puolisoa? Minusta se ei ole reilua.



Onko reilua, että puoliso mököttää ap:lle monta päivää sen takia, että ap ei ole onnistunut laihtumaan (tarpeeksi nopeasti?). Ei ole reilua! Kunnioitusta pitää olla.

Sain raskauskilot hyvin pois, mutta puolivuotiaana vauva alkoi valvoskella ja minä hänen kanssaan. Oli öitä, jolloin sain nukuttua vain pari tuntia sohvalla vauvaa kantoliinassa pidellen (en siis yhteen putkeen, vaan yhteensä tuon) ja yleensäkin unta tuli vain nelisen tuntia. Vuoden verran tuota kesti, ennen kuin rauhoittui lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Tuon vuoden aikana lihoin 18 kiloa, koska ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kun tilanne oli rauhoittunut, sain laihdutettua kahdeksan kiloa pois. Sitten tulin uudelleen raskaaksi. Lihoin raskauden aikana 12 kiloa, vaikka olin tosi tarkka syömisissäni ja vain kolme kiloa jäi laitokselle. Imetysaikana laihduin muutaman kilon, joten nyt on vielä 15 kiloa. Lasten- ja kodinhoidon ja työn yhdistelmä on sen verran rankka, että myönnän syöväni välillä epäterveellisesti: joku karjalanpiirakka on paljon helpompi hotkaista nopeasti jossain välissä kuin alkaa tehdä vaikka rahkaa tms. ja pitää nälän pois taas jonkun aikaa. Ja lasten kanssa ei tule jumpattuakaan, kun muutenkin ollaan niin vähän yhdessä.

raskaus, joka tuo monta kiloa tullessaan, kas kun joillain on esim. sellanen paha olo, että on pakko syödä sitä, mikä pysyy sisällä ja mikä maistuu, vaikkei olisi terveellistä... ja jos on useampi lapsi ja ei aikaa sitten enää paljon liikkua niin se ei ole vaan niin helppoa...



neljässä raskaudessa olen oksennellut paljon, ekassa jatkuva etova olo, jota lievitti kumma kyllä vain epäterveellinen ruoka: juustohampurilainen, meetvursti, kirpeät karkit ja salmiakki, sipsit ja lihapiirakka, sekä jugurtit/vanukkaat/rahkat. Sitä ennen olin ollut karkkia syömättä 12 vuotta, siis täysin syömättä, eikä noi muutkaan mitenkään ruokavalioon kuuluneet, juustohampurilaista varmaan ollut syönyt teinivuosien jälkeen. Kaikki vihannekset, hedelmät jne tuli heti ulos. Oksentelin siis pitkin päivää viikoille 36, vähintään parikymmentä kertaa päivässä --- siinä söi mitä pystyi ja lihoi sen lähe 30 kg 9 kuukaudessa. Sitten kun vielä painoa ei laitokselle jää yhtään vaan turvotukset iskee ja imettäessä ei laske, nousee vaan, vaikka heti aloinkin syödä normaalisti (liikuntaa harrastin koko raskauden sen minkä pystyin, vaikka kävelylenkillä pitikin aina pysähdellä oksentamaan) ja harrastaa enemmän taas liikuntaa, niin ei se päässyt laskemaan ennen uutta raskautta... viimeisessä raskaudessa onneksi olikin niin päin, että kaikki epäterveellinen tuli kaaressa ulos ja vain lähinnä vihannekset ja hedelmät pysyi sisällä... lähtö bmi oli 17,5, ja muissa raskauksissa ei tullut kuin 7-8 kg...

meille helposti kiloja kerääville tai pullokoille on syöminen iso juttu. Itse olen jojoilija ja välillä ylipainoa ja välillä taas normaalipainossa taistellen. Nämä "luonnostaan" hoikemmat kaverit suhtautuu ruokaan toisin. Jos vaikka mennään häihin, niin heidän odotuksensa liittyy ohjelmaan, tunnelmaan ja kertomukset kekkereistä on tasoa "näin Maijan ja Pekan jne." Itse toki puhun samoja, mutta ajatustasolla ruoka on tosi merkittävä osa juhlaa... Minä muistan aina mainita myös tarjoilut toisin kuin he. Minä myös etukäteen ajattelen jo sitä ruokaa yhtenä juhlan kohokohtana, kun heille se on ihan pikkujuttu.

naisen kilot ovat intohimon este. Mies ei halua naista seksuaalisesti, jos nainen painaa yli 65kg. Naisen tulee olla hoikka ja isorintainen, jolloin mies kiihoittuu ja haluaa seksiä. Mies siis himoitsee kaunista, hoikkaa naista.

Kun on parisuhteesssa, ei oikeastaan ole merkitystä sillä, mitä miehet yleensä haluavat vaan sillä, mitä se oma mies haluaa.

Jos oma mies pitää lihavaa epäkiihottavana, se on sitten niin, oli reilua tai ei. Sitten on vain laihdutettava, vaihdettava mieheen, jota läski ei haittaa tai keksittävä joku kompromissi.

Such is life, kaikilla meillä on tietyt jutut, jotka ovat liian hankalia siedettäväksi ja jos sellainen ilmestyy suhteen aikana (syöpöttely, alkoholismi, viehtymys pieruhuumoriin), on tehtävä päätöksiä.

Niin, no...



Itse olen sitä mieltä että ne kilot jotka kertyvät ovat itsekunkin ihan oma asia.



Mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että on turha valittaa, jos puoliso katselee kateus kytien ohi kulkevia katseenkestäviä yksilöitä. Jos oma puoliso alkaa pikkuhiljaa turvota, ja pehmeän valkoisen lihan kosketushan ei ole mikään miellyttävä kokemus, ei sovi ihmetellä miksei seksielämä ole vilkkaampaa.



Toiset sitten kyllä taas tykkäävät pullukoista, ja se sallittakoon heille.

Tässä faktaa, millainen naisen kuuluu olla.

Pituus max 162cm, paino max. 55kg, rinnat e-tai g-kuppi, hoikka, kiinteä vartalo, halu kiihoittaa miestä, halu olla narttu.

Ei hitsi nykyaikaa.

mitä väliä on jos hetkellisesti lihoo ja laihtuu!

Minä en luvannut miehelleni olevani sama robotti ihminen kokoa ikäni. Ja ihminen joka toista haukkuu, kuulostaa että esineellistää ihmiset.

Muistakaamme aikaa jolloin vähän tukevat talonemännät olivat luonteensa tai tekojensa vuoksi vain arvioitavissa. Ja toivon täysin sydeämsestäni että ihmisen itsetunto kestää ja nousee kenenkään huomautuksista huolimatta!!! itse sairastin ja turvoin vain sen takia ja 6 kk ne lähti pois. tiedän myös että hormonihäiriä tekee aivoissa tepposet. ja näille me ihmiset nuoret tai vanhat emme voi mitään. ja ihminen joka sairastaa joskus, tietää mikä on tärkeintä elämässä. toisen tukeminen ja terveys. teidän miltä tuntuu elää tukevana, ja voin taata että se pitäsi kaikkien laihojenkin kokea. elin 6 kk iiisona, kunnes lääkke vaikutti, minulla oli fyysinen aineevaihdunta häiriö, ja miten paljon opin - ihmisten tyhmyydestä !!! jotkut ihmettlivät äääneen miten pienenin, jotkut nujersi täysin, ja joku jopa sanoi että maailmaan mahtuu me kaikki. paras oli se joka oli hiljaa. ja minä olin vakavasti sairas ja ihmeenkaupalla sain lääkitykjsen joka pelasti henkeni ja pelasti minut pyörätuoliltä. voi että että minua säälitti yhteiskunnan tyhmyys!!!! ja myös se miten ihmisä lannistetaan.kuka tahansa voi menettää kauneutensa, tai jalkansa tai kätenstä tai kaiken, vaikka aivohalvauksessa. ei meillä ole varaa ja aikaa moiseen pinnallisuuteen. tsemppiä vaan kaikille ja pitäkää puolenne!!!!!ei tarvitse kestää kaikenlaista pasha kommentteja!!!!nouskaa baarrikaadeille ja eläkää. kilot lähtee ihan!!!! normaalissa elämässä, ja iloisessa mielessä!!!ja se ei tarviste mitään dieetteejä!!! vain tavis sapuskaa ja puutarhan hoitoa ja eniten filosofiaa, elämän läytämistä oikeista asioista. vaikka kiinalaista filosoofiaa. "viisas istuu hiljaa, köyhänä tai rähjäisenä hevosvankkureilla, mutta sielu onnelisina, ja kirkkaaana ,sietlä hän katselee kun pinnalliset tyhjä päät kiiruhtavat kiilottamaan ulkohapsiaan ja ryntäävät tuhlaamaan rahansa, johonkin mikä ei kestä kuin hetken." Aurinkoa ja voimia kaikillle!!!