Nyt on takki tyhjä

Seinä tulee joka paikasta vastaan. En tiedä miten enään jaksan.



Olen kotiäiti ja naimisissa yrittäjän kanssa. Meillä on kolme lasta 7, 5 ja 4 vuotiaat. Vanhin on kehitysvammainen. Hänen takiaan hoidan lapsia kotona. Ei voi jättää yksin hetkeksikään. Käy ensinmäistä luokkaa.



Esikoisemme pitää joka kouluaamu saattaa taksiin ja olla vastassa kun tulee kuuden tunnin päästä kotiin. Pienemmät käyvät kahdesti viikossa kerhossa joka kestää kolme tuntia. Muuten he ovat kotihoidossa.



Esikoisen kehitysvamman takia hän käy erinlaisissa kuntoutuksissa ja lääkäreissä viikottain. Niihin pitää tietenkin viedä ja hakea. Ja pienemmät lähes aina mukana. Tähän päälle ovat vielä nuorempien neuvolat ja sairastelut (flunssa, mahatauti jne). Yksi kun sairastaa niin muutkin sen saavat.



Tämä on minun työtäni, enkä muuta voi tehdä. Jos menisin töihin, työpäivän pitäisi olla alle kuusi tuntia matkoineen. Vanhaan työhöni en voi palata, enkä ammattiini. Ongelma on ettei tästä kotona olosta makseta. Vammaistukea saan ja lapsilisät. Siinä on tuloni.



Mieheni on yrittäjä ja nyt laman myötä on mennyt huonommin, huonommin ja huonommin. Alamäki alkoi vuoden alussa toden teolla. Laksuja on jäänyt rästiin ja osa jo päätynyt ulosottoon. Mistään vaan ei rahaa tule. Tai se mikä tulee menee ihan pakollisiin menoihin.



Viimiset säästöt meni viime kuun vuokraan. Kasa laskuja on maksamatta. Perintätoimistot on tullut tutuksi.



Huono rahallinen tilanne meillä on ollut jo yli vuoden. Mutta on selvitty penniä venyttämällä. Nyt ei enää ole mitä venyttää. Parisuhde kärsii ja tulee riitoja. En tiedä miten enään jaksan ja miten selviämme. Tilanne ei ole helpottumassa. Kohta varmaan lähtee kämppä. Mitä me sitten tehdään?



En jaksa enää yhtään vastoinkäymistä.