Miten kävisi, jos uskonnottomat boikotoisivat koulun uskonnollisia tilaisuuksia?
Nythän suurin osa uskonnottomien perheiden lapsista istuu kiltisti kuuntelemassa pappien, seurakunnan työntekijöiden ja uskovien opettajien pitämiä uskonnollisia päivänavauksia, hartauksia ja juhlatilaisuuksia. Jeesus-tarinoista ei taida olla suurta haittaa (jos ei ärsytä yhden seurakunnan oikeus julistaa omaa sanomaansa ainoana totuutena), mutta onko niistä uskonnottomien näkökulmasta hyötyäkään?
Mitä jos kaikki uskonnottomat päättäisivät, että heidän lapsensa eivät enää osallistu koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin ja vaatisivat mielekästä toimintaa tilalle? Kuinka kävisi? Saataisiinko kouluihin vaihtoehtoisia maallisia päivänavauksia ja juhlatilaisuuksia? Uskonnottomia alkaa olla jo aika paljon, joten lähes jokaisessa Suomen koulussa jouduttaisiinkin miettimään, mitä heille tehdään. Tapakristityistäkin osa saattaisi kiinnostua vaihtoehtoisesta toiminnasta.
Kommentit (51)
teidän lapsenne sitten tietysti kävisi koulua myös pääsiäisenä ja jouluna?
Eiköhän tälläkin palstalla ole tullut jo moneen kertaan selväksi, että joulu ja pääsiäinen ovat vanhoja vuodenkiertoon liittyviä juhlia. Ne eivät ole alun perin kristillisiä juhlia, vaikka niitä toki saa juhlia niin kristillisinä kuin maallisinakin juhlina.
Näin ollen uskonnottomilla perheillä on - yllätys, yllätys! - täysi oikeus samoihin lomiin ja juhliin kuin uskovillakin.
Ja tuolla logiikallahan (siis että uskonnottomat olisivat "kristilliset pyhät", eli pakanajuhlat koulussa) juutalaisillakaan ei olisi joululomaa ja muslimeilla olisi vain perjantai viikonloppua. Mitenkäs sitten hindut ja muut uskonnot joita myöskin suomesta löytyy? Heille pitäisi järjestää myös aivan omanlaiset loma ja työpäivät..
Ei saa viisastella kun ei tiedä mistä viisastelee.
Meillä muuten oli yläasteella kirkkopakko kaikille. Ei ollut vapaaehtoisia juttuja ne, vaikka itse en kirkkoon ole ikinä kuulunut, oli sinne pakko mennä.
No muutaman jälki-istunnon istuinkin kun karkasin matkalla kirkkoon. Tein sitä jo ala-asteella koska kaikki saarnat ja muut asiat olivat todella ahdistavia.
Jos tuo menisi noin, niin ajattelepa: Perustettaisiin uusi uskonto, jossa uskonnollisia pyhäpäiviä olisi vaikkapa joka viikko pari päivää. Ei tarvitsisi tähän uskontoon kuuluvien vanhempien käydä töissä, eikä lasten päivähoidossa. Tämä uusi uskonto voisi perustua vaikka viime öiseen, pyhäksi kokemaani uneen. Näen varmaan jatkossa lisää unia, joissa tämä korkeampi voima ilmoittaa tarkemmin nämä uuden kirkkomme pyhä- ja siten vapaa päivät!
Kunhan saadaan tarpeeksi humaanit ja inhimilliset toimintaperiaatteet :)
että tuskin on mitään merkitystä. Joulujuhlassa toki on jouluevankeliumi, mutta muuta uskonnollista siellä ei sitten olekaan. Kevätjuhlassa Suvivirsi, ei muuta uskonnollista. Päivänavaukset eivät juuri uskonnollisia ole.
Joulukirkko on ja ehkä joku pääsiäiskirkko joskus tms. mutta niihin ei ole pakko mennä eikä kaikki menekään. Niille on muuta ohjelmaa. Tapakristityistä varmasti suurin osa mieluummin on siellä normaalissa joulujuhlassa kuin sen aikaa pitämässä omaa juhlaa vaikka luokassa.
Täällä Helsingissä joka koulussa ja veikkaanpa että joka luokallakin on myös muita kuin kristittyjä ja on itsestäänselvää että heille tarjotaan muuta ohjelmaa silloin, kun kristityt menevät kirkkoon tms. Joulujuhlissa en ole seiminäytelmää nähnyt ainakaan 10 vuoteen, Raamatun luvusta puhumattakaan. Suvivirsi nyt vielä sentään useimmiten lauletaan, mutta sen lasken lähinnä kulttuuriperinnöksi, josta loukkaantuminen on nipottamista.
Kaikki eivät asu Helsingissä tai suurissa kaupungeissa. Runsas uskonnollinen toiminta on arkea monissa Suomen kouluissa.
Suvivirsi ei haittaisi tippaakaan eikä seimikuvaelmakaan!
teillä ole kouluissa uskonnollisia päivänavauksia tai ruokarukouksia?
Ei ne uskonnot tartu! Itse en usko mihinkään ylempiin voimiin, mutten jätä häitä, ristiäisiä tai hautajaisia sen takia väliin. Suvivirsi kuuluu kevätjuhlaan, jeesuslapsi-tarinat joulujuhlaan. Mun puolesta joukkoon saa ympätä vaikka mitä Allahia.
Joskus oli srk:n, mutta sitten vaihtoehtoisesti muuta: esim kiva runo ja poppia päälle.
En muista kenenkään ikinä milloikaan kärsineen kummastakaan. Olkaa avarakatseisempia, niin elämä sujuu sutjakammin.
teillä ole kouluissa uskonnollisia päivänavauksia tai ruokarukouksia?
Meillä muuten oli yläasteella kirkkopakko kaikille. Ei ollut vapaaehtoisia juttuja ne, vaikka itse en kirkkoon ole ikinä kuulunut, oli sinne pakko mennä. No muutaman jälki-istunnon istuinkin kun karkasin matkalla kirkkoon. Tein sitä jo ala-asteella koska kaikki saarnat ja muut asiat olivat todella ahdistavia.
Missä tuollaista on ollut? Ja koska?
Inkvisitiotyyppistä touhua, ei hyvää päivää!
Joskus oli srk:n, mutta sitten vaihtoehtoisesti muuta: esim kiva runo ja poppia päälle.
En muista kenenkään ikinä milloikaan kärsineen kummastakaan. Olkaa avarakatseisempia, niin elämä sujuu sutjakammin.
Miksei koulussa voisi olla eri uskontojen, maailmankatsomusten ja vaikkapa puolueiden edustajien pitämiä päivänavauksia? Miksi avarakatseisuus tarkoittaa sitä, että pitää hyväksyä ainoastaan luterilaiset päivänavaukset?
Täällä Helsingissä joka koulussa ja veikkaanpa että joka luokallakin on myös muita kuin kristittyjä ja on itsestäänselvää että heille tarjotaan muuta ohjelmaa silloin, kun kristityt menevät kirkkoon tms. Joulujuhlissa en ole seiminäytelmää nähnyt ainakaan 10 vuoteen, Raamatun luvusta puhumattakaan. Suvivirsi nyt vielä sentään useimmiten lauletaan, mutta sen lasken lähinnä kulttuuriperinnöksi, josta loukkaantuminen on nipottamista.