Mistä syistä päädyitte 3 lapseen? Entä 2:een?

3v ja 1v, eli hyvillä ikäeroilla. On miehen kanssa puhuttu kolmannesta ja ollaan ihan kahden vaiheella. Jos haluttais kolmas, niin pitäis ruveta kohta tekemään niin ei sitten tule hirveitä ikäeroja ja on muutenkin mietin että olisi hyvä tehdä putkeen.. jos pitää nyt vaikka 5-vuoden tauon (olen 26v) niin olisiko sitten jo tottunut helppouteen isojen lasten kanssa, että muistot yövalvomisista ja väsymyksestä vois saada pään kääntymään sille kannalle että kaksi riittää! Taitaa kääntyä kyllä sille kannalle että meidän lapsiluku on kaksi!

kolmen vuoden ikäerolla. Kaksi tuntuu mukavasti hallittavalta määrältä. Kaksi aikuista, kaksi lasta. Kaksi polvea, kaksi kainaloa...



Me ollaan molemmat miehen kanssa aika stressaantuvia ja väsyneinä lyhytpinnaisia, enkä usko, että olisi kenenkään etu, että meille tulisi vielä lisää lapsia. Ihanaa, kun elämä alkaa hiljalleen helpottua, kun nuorempi on jo 2-vuotias.

Tiedän, että lapsiluku on nyt tässä. Nuorempana haaveilin suurperheestä, mutta olen käynyt iän myötä mukavuudenhaluisemmaksi, ja kolme kuulosta ihan riittävältä määrältä. :) Kolme lasta on jo isohko perhe. Miehelle olisi riittänyt kaksikin, mutta suostui ilomielin kolmanteen. Mutta ei kai siinä muuta ole kuin se Tunne, että nyt on hyvä.

eli kolmas tulossa. Mies olisi valmis vielä neljänteenkin, mutta minä olen jo nyt päättänyt, että kolme on sopiva sekä oman jaksamisen että ihan käytännön liikkumisen vuoksi.

Jatketaanko jutustelua? :)

mutta neljäs lapsi ei olisi mikään mahdottomuus,tosin kuulutin kaikille, että ei tule enää yhtään enempää, joten enpä ihan lähivuosina ole raskaaksi hankkiutumassakaan.Eikä mies varmasti enempää halua.Haluaisin kyllä vielä pojan,en osaa selittää sitä tuntuu vain että se poika minulta puuttuu, vaikka maailman ihanin pariviikkoinen tyllerö meillä on ja mieskin ihan haltioissaan.Hävettää tuntea näin,minkäs teet..

ja kolmas tyttö olisi ihana :) Pojassa olisi aluksi totuttelemista, mutta ei se mitään :)



Pitkään tosiaan ajattelin minäkin, ettei enempää tule, kuin nämä kaksi ja olen kerinnyt paljon paljon vauvankamaa ja vaatetta myymään, heti myyn, kun nuoremmalta jää tarpeettomaksi. Alkaapa pian tässä harmittamaan, JOS sattuukin vielä tulemaan niille tarvetta :( Noh, kirppikset on olemassa ja olisipa vaihtelua pukea sitten ihan eri vaatteisiin. Ja rahalle on ollut nyt tarvetta, niin onhan noista tavaroista jonkin verran saanut, kuin että olisivat seisseet varastossa odottamassa mahdollista kolmosta, jota ei edes kenties koskaan tule...

Täytyy myöntää, että raskasta on ollut. Kaksi vanhinta tappelevat paljon keskenään. Johtuu varmaan siitä kun vanhimmalla lapsella on puhehäiriö.

Paitsi jos on todella hyvä isovanhempien verkosto. Mutta nekin varmaan väsyvät helpommin kun lapsia alkaa olla enemmän.



Pinna varmaan kasvaa lasten määrän myötä. Mutta oma aika vähenee ja isommatkin vaativat omansa, saatikka vauva. Siinä ei voi olla kovin itsekäs ja haluta omia harrastuksia ja aikaa koko ajan. Kai ne monen lapsen äidit ovat enemmän perhekeskeisiä.



Sitä mukaan kun nuorin tulee ja siinä ollaan kiinni, niin vaikka isommat kasvavat ja leikkivät keskenään ja sitten kavereiden kanssa, niin vaativat myös muuta. Mahdollisesti isommilla lapsilla aikaan sidotut jutut joissa tarvitaan aikuisen vienti-haku-osallistumisapua lisääntyvät, kuten eskari-koulu ja harrastukset.



Lisäksi kun lapsi kasvaa, niin itse koen että tietyt perusjutut on hyvä opetella kuten luistelu, hiihto ja uinti- näissä vauva/taapero ei ole kovin hyvä yhdistelmä mukana. Muutenkin lukemisen harjoittelu ja läksyjen teko yms. voivat olla hetkiä että vauva/taapero häiritsee keskittymistä.



Eli näihin kaikkiin (jos halutaan että isommatkin lapset saavat sitä aikaa) yleensä tarvitaan toista vanhempaa katsomaan vauvaa/taaperoa kun toinen keskittyy kunnolla isompiin lapsiin. Tosin voihan sen tehdä hieman yhdistellen, mutta voi tulla hieman kädetön olo.



Lopputulos on se että vanhemmilla on omaa aikaa vähemmän. Ja yleensä se varmasti on se äiti joka ei paljoa harrasta, eikä kavereitten kanssa lähde shoppailemaan. Jutut pyörivät perheen sisällä hyvin pitkään...

Minulla on itselläni 2 sisarusta, ja olen kokenut aina että 3 olisi sopiva luku, ehkä jopa enemmän. Sisaruksista on seuraa ja apua, ja koen että elämäni olisi tyhjempää ilman heitä - siksi toivon omillekin lapsilleni sisaruksia.



Meillä lapset ovat 6v ja 4v ja tämä kolmas sai alkunsa hieman yllättäen... Olimme tosin keskustelleet, että jossain vaiheessa voisi vielä olla vauvan aika.



Meillä tilanne on siitä hyvä, että kolmea lasta ei tarvitse viedä päivähoitoon, kun esikoinen menee jo kouluun. Kahden lapsen päivähoitomaksuista selviää kyllä, jos perheessä on kaksi työssäkäyvää ihmistä. Minulla on ura, meillä on talo valmiina, ja miehellä vakituinen ja pysyvä työpaikka.



MUTTA:



Tämä kolmas raskaus on ollut minulle erittäin raskasta aikaa, ei niinkään vaivojen vuoksi vaan pelkojen vuoksi - pelkään kovasti, ettei kolmas lapsi olisikaan terve! Mitään tähän viittaavaa ei ole tullut ilmi, mutta koko ajan takaraivossa kyteen ajatus, että mitäpä jos kaikki ei olekaan kunnossa... Siksi en edes uskalla toivoa tyttöä tai poikaa, vaan toivon sitä vain terveyttä... Ja samalla tiedän, että jos nyt saamme terveen lapsen, en mitnekään selviytyisi neljännestä raskaudesta tulematta aivan hysteeriseksi näiden pelkojen kanssa... Sietäähän sitäkin miettiä, onko valmis sitten ottamaan vastaan lapsen sellaisena kuin hän on, oli hän sitten terve tahi ei!



Mutta, kävi miten kävi, kolmas lapsi on erittäin tervetullut perheeseemme. Luulen kuitenkin, että sen jälkeen en enää pode tyhjän sylin tuskaa..

Itselläni on kaksi lasta ja kolmas tulossa. Minulla on vakituinen työ, jonka lisäksi keikkailen ja harjoittelen bändini kanssa sekä olen mukana parissa muussakin projektiluontoisemma taidejutussa. Mieheni harrastaa myös, lähinnä liikuntaa ja yhdistystoimintaa.



En koe olevani perhekeskeinen, enkä ole se pullantuoksuinen äiti, mutta laitan kyllä ruokaa, teen kotitöitä ja ulkoilen ja leikin lasteni kanssa käsittääkseni ihan normaalisti? Mies osallistuu myös kotitöihin (tosin meillä on hommien jako melko perinteinen) ja harrastaa myös paljon lasten kanssa. Yhteistäkin aikaa on ja tykkäämme käydä sukulaisten luona ja ystävillä.



Mielestäni kolmen lapsen äidin ei tarvitse jäädä ikuisiksi ajoiksi kotiin. Itse aion jatkaa omia tekemisiäni niin kauan kuin terveyttä riittää - toki perheen ehdoilla. Varmasti arki muuttuu haastavammaksi kolmen lapsen kanssa kun vauva syntyy syksyllä, mutta en yhtään epäile, ettenkö saisi omaa aikaa myös jatkossa. Ja sallisi sitä myös miehelleni.



Ja ei, meillä ei olle lastenhoitajina kuin yksi mummo, joka kyllä hoitaa lapsiamme noin kerran kuussa.



Asenne siis mielestäni ratkaisee. Meillä on löydetty meille toimiva tasapaino menojen suhteen.

Vauvan syntyessä isommat oli 5v ja 3,5v. Ja, kuten joku sanoikin, tästä kolmannesta on osannut nauttia aivan eri tavalla. Vauvan hoitoon voi keskittyä kun isommilla on kaverit toisistaan, ja he rakastavat vauvaa aivan mielettömästi! Pikkuinen on koko perheen lemmikki, isompi lapsista sanoo sata kertaa päivässä miten kovin onnellinen hän on kun meille tuli vauva. Usein mietin miten onnellisessa asemassa tämä kolmas on, kun saa neljältä ihmiseltä niin hurjasti haleja, pusuja ja huomiota.



Tämä vauva on lisännyt hellyyttä meidän perheessä aivan todella. Ja mä osaan nyt nauttia tästä vauva-ajasta ihan eri tavalla, nyt tietää että tää menee tosi nopeesti ohi ja vauva kasvaa isoksi joka kävelee äidin sylistä pois, yhyy....

ja kolme siksi että itselläni on kaksi sisarusta. Ihana tunne että sisaruksia on kaksi ettei tavallaan ole vain toisen varassa. Jos tarvitsee apua/seuraa ja toinen ei pääse niin yleensä toinen kuitenkin pääsee. Sisarukset ovat parhaita ystäviäni. Samoin mieheni sisarukset ovat tärkeitä hänelle, hänellä niitä on 3.

Mukava kuulla lisää ajatuksia, ja uusia sellaisia.



Minä olen kovasti omaa aikaa toivova ihminen ja harmistun helposti, ellen sitä saa. En niinkään käy harrastelemassa tällä hetkellä, tai muutenkaan shoppailemassa tms paljoa, juhlimassa en koskaan. Mutta kaipaan sitä, että saan kotona tehdä omia hommiani, niitä riittää.



Isovanhemmista ei ole lastenhoitoapua. Toiset isovanhemmat asuvat ulkomailla ja toiset monen tunnin matkan päässä. Ei ole muitakaan lastenhoitajia koskaan meillä ollut. Kovin helpolla en varmaan outoja hoitajia (esim. MLL) ottaisi, ellei sitten olisi pakollisia menoja, että pakko olisi ottaa. Toki ystävät/naapurit jne olisi ok hoitajiksi, mutta on iso kynnys "häiritä" heitä.



Tämä on nyt suuri toisaalta ja toisaalta-juttu. Ehkä se pian tästä ratkeaa. Nuorimmainen on tosiaan kesällä 2v, joten minusta tuntuu, että pian olisi kyllä sitten päätettävä...

Ennen kuin oli yhtään lasta, sanoin että haluan 4 lasta, mies oli kahden kannalla. Kahden lapsen jälkeen puhuttiin, että mietitään sitä kolmatta parin vuoden päästä, kun saadaan lapset vanhemmaksi ja terveiksi. Kolmas tulikin yllättäen kun keskimmäinen oli vasta 1,5-vuotias. Sen jälkeen sanoin, että nyt riitti minulle.



Nyt ollaan valvottu neljä vuotta putkeen ja nuorinkin on jo 2,5-vuotias. Pikku hiljaa on alkanut kyteä ajatus että jos sitten kuitenkin vielä se yksi, joskus. Järki, ja mies , sanovat kyllä että tämä on tässä nyt.

Oletteko te sellaisia hyvin kärsivällisiä ja rauhallisia ihmisiä, jotka eivät helposta stressaa?



Minä olen kaikkia muuta, kuin ylläolevia. Stressaan tosi pienistä ja lasten suhteen myös. Päre palaa aika helposti, univelka ei auta siihen yhtään. Minulla oli tosiaan tosi vaikeata nuorimmaisen tultua, oli hankala yhteensovittaa esikoisen ja nuorimmaisen tarpeet yhteen. Ruoat, ulkoilut, päiväunet jne. Että olisikohan se edelleen samanlaista, jos tulisi vauva taloon..



Toisaalta, isommat lapset leikkisivät jo aika hyvin yhdessä, mutta on ollut suunnitelmissa, että jos vanhempi menisi syksyllä 5-vuotiaana osapäiväiseksi päiväkotiin, että olisi paljon omanikäisiä kavereita. Sittenhän esikoinen jäisi minun ja vauvan kanssa kotiin.



Tuntuu olevan voitolla 3 lasta, mutta kenties 3 lapsen vanhemmat kommentoivat tähän aloitukseen mieluummin? :)

Ja piti kirjoittamani vielä, että olen hoitovapaalla, mutta en ole kuitenkaan sellainen pullantuoksuinen äiti, joka puuhastelee jotain lasten kanssa koko päivän jne. Tykkään lukea ja pelata muistipeliä ja tehdä palapeliä, mutta muut leikit, ei kiitos. Toki ulkoillaan ja järkkäilen heille tekemistä, mutta hyvin paljon puuhastelevat keskenään ja paljon ollaan kotosalla. Esikoinen käy yhdessä varsinaisessa harrastuksessa ja muuten käydään satunnaisesti perhekerhossa. Esikoinen on hyvin sosiaalinen, on paljon kavereita, joiden kanssa tykkää leikkiä ja junnu on innoissaan leikeissä mukana :)



En vain tiedä, että olenko sellainen "tyyppi", jolla olisi 3 lasta :) Voiko 3 lapsen (tai enemmän) äitiä jotenkin luonnehtia yleisellä tasolla? :)

Hermoja ei ole enää jäljellä, mutta se ei johdu lapsimäärästä vaan univelasta. Meillä lapset sairastelleet ja valvottaneet tosi paljon sen takia, mutta ilman sairastelua olisi varmaan ollut aika helppoa. Tietysti vauvan kanssa rytmien hakeminen on hankalaa, mutta aika äkkiä olen pyrkinyt samaan rytmiin isompien kanssa. Viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa syömään kiinteitä, ruoka-ajat samoiksi kuin muilla, niin helpottaa kummasti. Isommat leikkii keskenään ja silloin kun meillä oli vanhin kerhossa, keskimmäinen osallistui enempi vauvan hoitoon tai kainalossa kiehnäämiseen. Nyt meillä lapset 2, 4 ja 5 vuotta ja neljäs tuntuisi aika helpolta, koska nuorimkin olisin yli 3-vuotias vauvan syntyessä.

tärppäsi (hoidoilla), kaupanpäälle tuli samaan hintaan se kolmaskin :-)

on molemmilla kaksi sisarusta eli olemme kolmilapsisista perheistä. Halusin kolme lasta saada itsekin, pidän lapsista ja tuntui että silloin lapsiluku olisi täynnä ja ms. perhe kasassa. Mies oli ensin tyytyväinen kahteen lapseen, mutta kun tiesi että minä vielä kolmatta toivoin, niin myöntyi siihen sillä ehdolla että saman tien sitten kolmatta yritettäisiin. Niinpä meidän kaksi viimeistä lasta on syntynyt 1,5 vuoden ikäerolla. Olen tyytyväinen päätökseemme ja nyt meillä on ihanat lapset: tyttö 8v ja pojat 3v ja 5v. Eikä ole enää vauvakuumeiluja esiintynyt.:)



t. Myös 33v nainen ja äiti

Aloin miettimään nimiä :)



Enemmänkin meillä painaa vaakakupissa se, että mitä kolme lasta tarkoittaa meidän elämässämme käytännössä, se, kuinka paljon se "hankaloittaisi" elämää tavallaan, kuin se, että miten jaksaisi yövalvomiset ja muutenkin monen lapsen kanssa arkea. Kyllä sen työläät 2v. jaksaisi vielä kerran, se menee niin nopeasti ja sitten jo on paljon helpompaa lapsen kanssa, kun ikää tulee.



Nämä asiat tulee mieleen:



-Isompi asunto/talo joskus, varsinkin, jos haluaa jokaiselle oman huoneen

-Hankalampi matkustaa (pari kertaa vuodessa matkustamme ulkomaille)

-Elämä kalliimpaa, kun harrastuksia enemmän, matkustus kalliimpaa, ostettavaa enemmän jne.

-Kaikki on suunniteltu/tehty 2 lapsisille perheille (tämä on mieheni suurin syy, miksi hän on jo puhunut "napsaisusta", ettei enää lisää lapsia tulisi. Hän on käytännön syistä tosissaan 2 lapsen kannalla.)



Täydentäkäähän/kommentoikaahan listaani, kiitos.



Toisaalta sekin, että maailma on ihan ylikansoitettu, jonka vuoksi monet eivät hanki lapsia ollenkaan, niin pitäisikö sitten minullekin riittää 2?...



Beckhamitkin kuulemma ovat vauvantekopuuhissa ja mieheni vitsaili kiinnostuvansa vauvan "teosta", kun kuuli, että he touhuavat sängyssä 5 kertaa päivässä vauvan saadakseen :D