Miten olette toimineet, kun anoppi mustasukkainen toisille isovanhemmille?

Pari asiaa sinulta on tainnut jäädä perustavalla tavalla elämässä oppimatta, oli koulutustasosi mikä hyvänsä, ja ne ovat toisten ihmisten kunnioitus ja empatia. Et siis kertakaikkiaan pysty käsittämään, että toisillakin on tunteensa, ja sinä olet tässä se, joka on niitä mennyt täysin kummallisella tavalla loukkaamaan.

Eikö ihmisiä yleensä opeteta avoimuuteen? Miksi kaikkien mielestä ap:n toiminta on väärin. Eikö kuitenkin vanhemmalla ole oikeus sanoa lähipiirille, että ei halua lapselle opetettavan rasistisia arvoja? Tai haluaa, että isovanhemmat keskittyvät lapsen nähdessään muuhun kuin uskonnollisten näkemysten esittelyyn. Tämä toive voi olla helpompi esittää kirjeitse. Ainakaan tässä vaihtoehdossa ei synny riitaa esimerkiksi lapsen kuullen. Anopin vastaus kirjeenä on siitäkin syystä lapsen kannalta parempi. Varsinkin, kun hän selvästi on loukkaantunut ja mennyt asiattomuuksiin. Sinällään ap on toiminut oikein, mutta on selvää, että monet eivät kestä ottaa vastaan ohjeita muilta ja joskus isovanhemmat kokevat oikeudekseen sanella miten lasta kasvatetaan. Ja eihän se niin mene. Joskus tilanne voi olla vanhemmille täysin kestämätön ja mielestäni on ihan oikein antaa palautetta tällaisessa tilanteessa.

Voi vain kuvitella, millaiselta pahalta miniältä sinä toden totta tunnut anopista. Sinä, joka tulet sukuun hänen poikansa vaimona, otat asiaksesi alkaa arvostella ihan varta vasten kirjeen muodossa heidän sukunsa elämäntapoja, jotka eivät tosiasiassa loukkaa ketään tai ole vaarallisia. Mene itseesi ja ymmärrä vihdoin, että sinä olet tässä mahdollisiin ongelmiin syyllinen ja kyvytön näköjään edes saamasi kritiikin perusteella muuhun kuin vikojen etsimiseen muista.

En tiedä onko ap varsinaisesti arvostellut anoppia ihmisenä, vai vaan kertonut eriävän näkemyksensä ja esittänyt toiveen lapsen arvomaailman kasvatukseen liittyen. Luultavasti hän ei ainakaan vain ilkeyksissään kirjettä

kirjoittanut.

Onhan se kuitenkin niin, että asioiden kertomattajättäminen voi turhaan kiristää ihmisten välejä ja esimerkiksi aiheuttaa sen, että miniä ei tosiaan halua viedä lastaan paikkaan, jossa heitetään vaikka rasistista "läppää". Ymmärrän tämän aivan täysin. Olisiko sitten parempi, että ap kotona kasvattaa lastaan toteamalla, että "tiedoksesi, että minä en äitinä hyväksy mummin rasistista asennetta ja on väärin sanoa niin ja näin." Eikö parempi ole kertoa mummille itselleen, että asia vaivaa ja siihen toivotaan muutosta.

Yllättävää, että niinkin moni myös tällä palstalla kokee kirjeen puhtaana arvosteluna. Tottakai asioiden suoraan sanominen voi loukata, mutta anopin pitäisi olla iloinen, että miniä yrittää korjata suhteen karikoita.

Ja ylireagointiahan tuo on myös.



Jos lapsi on kerran kuussa mummolassa, kai tuon nyt kestää vaikka päällään seisten.



Ilman hyperkorrektisti muotoiltuja kirjeitä. Tai sekuntikelloa siitä, saako poikaserkku enemmän jotakin.

JA kyllä kuule tällaista ämmää kovin monet tahtoo lastensa elämään mukaan, kummilapsia on vaikka kuinka samoin tukiperheenä toimimme. Kuinkas sulla? Suostuiko maailma sun vaatimuksiisi, vai elelettekö tuikun valossa verhot alhaalla, ettei vaan kenenkään muiden tavat saastuta sun pilttejäsi?

[/quote]

perhettä, jonka vanhempi käyttäytyy ja ilmaisee asiansa noin hyökkäävästi! Tukiperheinä toimivien perheiden täytyy olla tasapainoisia.

[/quote]

Kun tukiperheeksi ryhtyy, tutkii kaikki nettikeskustelut, ja jos siellä on joskus ollut jonkun yliherkän av-mamman kanssa eri mieltä, niin silloin on ehdottomasti kelvoton, eiks niin?



*LOL*

[/quote]

ahdistunut ja vihamielinen asenne on varmasti muutakin maailmaa kohtaan kuin vain tätä tiettyä keskustelua.

Ilmeisesti täällä huonokäytöksistä anoppia puolustavat ne, jotka käyttäytyvät itsekin aggressiivisesti ,ap.n kuvaavan anopin lailla, muita kohtaan. aivan kuten siis tämä "tuki"perhehenkilö ja ap.ta ymmärtävät ne jotka ovat joutuneet tälläisen kaikkinielevän ihmisen vaikutuspiiriin syystä tai toisesta.

[/quote]

Myönnän näin yötä viisaampana, että mä olen muuttunut täysin allergiseksi tän palstan miniöille ja anopinhaukkujoille. Lähes aina kysymys on kuitenkin vain erilaisista tavoista olla ja elää, ja sitten tulkitaan toista ja inistään palstalla, eikä yleensä pystytyä näkemään mitään vikaa omassa toiminnassa.Kuten ei ap. nytkään.



Kyllä mä ihan rehellisesti sanottuna kokisin tuollaisen kirjeen ITSELLENI LÄHETETTYNÄ hyvin loukkaavaksi. Etkö sinä kokisi? Ja ei, mä en todellakaan ole uskonnollinen, kaikkinielevä, mulla ei ylipäätään ole mitään tarvetta yrittää kontrolloida tätä maailmaa ja muiden elämää ja tapoja olla. Jos ap. selittää anoppinsa olevan sellainen, hän on itse vähnintään yhtä paljon samanlainen, koska lähtee moisia kirjeitä lähettelemään. Omalle vanhemmalle vielä jotenkin ymmärrän, mutta en appivanhemmille.



Ja mä en mielestäni ole missään kohtaa sanonut, että ap:n anoppi käyttäytyisi jotenkin erityisen hyvin tms. Olen puuttunut ainoastaan ap:nm käytökseen, josta hän itse puhuu.



Ylipäätään harmillisia juttujahan tuollaiset esim. toisen sukupuolen suosiminen on, mutta ei ne appivanhemmat ainakaan minkään kirjeen avulla muutu, todellakaan.

Anopinkin palaute olisi muuten kasvokkain voinut olla vähän vähemmän raivokasta.

Kirjettä kirjoittaessa on nimen omaan aikaa miettiä, mitä haluaa oikeasti sanoa.

eli kaikki näyttää kirjoitettuna paljon jyrkemmältä kuin kasvotusten sanottuna.



Ja väärintulkinnan vaara on suurempi.

eli kaikki näyttää kirjoitettuna paljon jyrkemmältä kuin kasvotusten sanottuna.

Ja väärintulkinnan vaara on suurempi.

Mutta, jos aihe on kovin tulenarka ja tiedät, että dialogi vastakkaisen osan puolen kanssa on melkein mahdoton tai et koe pärjääväsi keskustelussa, on mielestäni erittäin hyvä tapa avata keskustelu kirjeitse. On otettava huomioon, että jotkut ihmiset ovat verbaalisesti hyvin vahvoja ja jyräävät muut heti keskustelun alkuun. Vastapuoli saattaa lamaantua, eikä saa sanottavaansa sanottua. Jotkut ovat verbaalisesti jopa agressiivisia ja heidän kanssaan ei voi edes keskustella, olit miten hyvä keskustelija tahansa. Esimerkiksi haukkuvat vastapuolen siihen paikkaan. Lasten kuullen tämä ei ole ehkä suotavaa, jos jotkut välit halutaan säilyttää myös lapsiin. Anopin vastauksesta päätellen, hän kuuluu aika agressiiviseen keskustelijaryhmään. Monet juurikin suuttuvat heille osoitetusta arvostelusta ja antavat tulla ns. tuutin täydeltä ja antavat kymmenkertaisesti takaisin. Usein kirjeissä avautuminen häiritseekin sellaista ihmisryhmää, jotka ovat nopeita keskustelijoita ja erinomaisen hyviä pieksämään vastapuolen sanallisesti. Ap on varmaan ennakoinut tämän ja ottanut itselleen aikaa kertoa sanomansa sivistyneellä tavalla. Anoppi olisi voinut pysyä itse aikuisena ja asiallisena ja kertoa ymmärtävänsä kasvatukselliset näkemyserot ja luvata tukevansa ap:n kasvatustyötä. Hänen lapsestaan kuitenkin on kyse.

Ja ylireagointiahan tuo on myös.

Jos lapsi on kerran kuussa mummolassa, kai tuon nyt kestää vaikka päällään seisten.

Ilman hyperkorrektisti muotoiltuja kirjeitä. Tai sekuntikelloa siitä, saako poikaserkku enemmän jotakin.

vaikka päällään seisten esimerkiksi henkistä väkivaltaa. Aikuisen tehtävä on suojella ja kasvattaa lasta oikein ja Aikuisuuteen kuuluu, että osaa ottaa palautetta vastaan ja lapsilta tai miniältäkin voi oppia. On erinomaisen oikein esimerkiksi huomauttaa ihmiselle, jos hän kiroilee liikaa lapsen kuullen tai käyttäytyy vaikkapa väkivaltaisesti tai rasistisesti. Uskonnon tuputtaminenkin on henkistä väkivaltaa. Ainakin, jos puhutaan "raamatulla päähän"-tasoisesta tuputtamisesta. Ap ei halunnut katkaista yhteyttä anoppiin, eikä viedä lapseltaan mummoa, joten ilman muuta hänen kuuluu lapsen vanhempana puuttua sopimattomaan käytökseen.

Kyllä mä ihan rehellisesti sanottuna kokisin tuollaisen kirjeen ITSELLENI LÄHETETTYNÄ hyvin loukkaavaksi. Etkö sinä kokisi?

Varmasti, mutta koska olen minä, niin kyllä heti perään varmasti miettisin, että olenko todella ollut niin töykeä, että minua ei uskalla lähestyä kuin kirjeitse. Toisena miettisin, että ehkä miniäni on todella arka, eikä uskalla ottaa aihetta puheeksi muuten kuin kirjeitse.

Aikuisuuteen kuuluu toisen arvostaminen ja vaikka kirje loukkaisi minua miten, ei minulle jää muuta vaihtoehtoa, kuin toimia esimerkillisesti ja ottaa aihe puheeksi seuraavalla tapaamisella, jolloin toivon, että miniä ottaisi minuun heti vain suoraan yhteyttä, jos on jotain mielen päällä ja yrittäisin sitten sovitella asioita sen mukaan mikä on soveliasta puolin ja toisin. Varmasti itse lakkaisin ainakin tuputtamasta uskontoani (mikä on muuten ihan käsittämättömän typerää käytöstä) ja keskittyisin mummona muihin asioihin. Tietenkään en myisi sieluani ja jos minulle uskonto on hyvin tärkeä ja perinteiset roolimallit, niin kertoisin tästä miniälle ja kertoisin mistä asioista en ole valmis luopumaan. Jokaisen ihmisen pitäisi kuitenkin olla sen verran fiksu, että ei omassa elämässään toimi typerästi, kuten opeta lapselle rasistisia arvoja.

Ja ei, mä en todellakaan ole uskonnollinen, kaikkinielevä, mulla ei ylipäätään ole mitään tarvetta yrittää kontrolloida tätä maailmaa ja muiden elämää ja tapoja olla. Jos ap. selittää anoppinsa olevan sellainen, hän on itse vähnintään yhtä paljon samanlainen, koska lähtee moisia kirjeitä lähettelemään. Omalle vanhemmalle vielä jotenkin ymmärrän, mutta en appivanhemmille.

Kyllä appivanhemmillekin pitäisi miniän voida puhua kasvatuksellisista asioista. Sehän on keskustelua ja vuorovaikutusta, jota lapsellekin kuuluu opettaa. Tämä tietenkin pitää tehdä toista kunnioittaen. Ja minusta esimerkiksi kirje on oivallinen tapa, jos ei halua esimerkiksi lapsen kuullen arvostella anoppia esimerkiksi rasistisista kommenteista. Vaan haluaa hoitaa asian hienotunteisemmin, vaikka asia on anopin kannalta oikeastikin todella nolo. Ap mielestäni siis nimen omaan ehkä liiaksikin suojelee anopin kasvoja. Kyllä tämän oikaisun voisi mielestäni sanoa lapsenkin kuullen. Ei lapselle pidä opettaa, että riittää, että on vanhempi tai sukulainen ja se oikeuttaa mihin tahansa rötöksiin.

Ylipäätään harmillisia juttujahan tuollaiset esim. toisen sukupuolen suosiminen on, mutta ei ne appivanhemmat ainakaan minkään kirjeen avulla muutu, todellakaan.

No tämä on valitettavan totta. Ne, joille tämä palautteen antaminen toimisi ja jotka osaisivat tarkistaa omaa käytöstään, ovat usein jo sen verran sivistynyttä väkeä, että harvemmin heitä tarvitsee oikaista oikein kirjeteitse.

Minä loukkaantuisin verisesti jos anoppini lähettäisi kirjeen jossa arvostelisi perhettäni ja arvojani, tai mitenkään puuttuisi perheeni elämään. Myöskään en voisi kuvitella itse häntä arvostelevani, en kirjallisesti enkä suullisesti hänelle itselleen.



Mieheni kanssa puhun kaikesta, myös siitä että hänen äitinsä vanhanaikaiset asenteet ja höpötykset välillä ärsyttävät, mutta en silti halua oman perheen ulkopuolelle puhua pahaa kenestäkään, miehen sukulaisista varsinkaan. Me olemme anopin kanssa aivan eri sukupolvea, en edes kuvittele että hän 30 vuotta vanhempana ja aivan erilaisen elämän elääneenä ymmärtäisi kaikkea meidän perheen elämään kuuluvaa. Miksi minä yrittäisin kasvattaa vanhaa elämää nähnyttä ihmistä? Vaikken monessakaan asiassa ole hänen kanssaan samaa mieltä..

on uskonnollisuus ja vanhanaikaisuus, niin eipä Suomen maassa montaa mummia olisi...



Kerran kuussa voi kestää käytöstä ja arvoja, jotka ovat toisenlaisia kuin omat. Ei siihen kuole. Edes miniä.



Minulla on appivanhemmat, jotka saarnaa uskontoa, rasismia, sukupuolirooleja, kaupunkilaisvihaa, luokkataistoa jne.



Ei ne muutu yhtään mihinkään, vaikka räyhäisin maailman tappiin ja räjähtäisin lopuksi. Voin säännellä ainoastaan omaa käytöstäni. Kun tämä maailma ei pyöri kuitenkaan minun ympärilläni, vaikka kuinka polkisin jalkaa.

ja näin kyökkipsykologina komentoin, että paska tilanne, ylilyöntejä molemmin puolin, nyt kannattaa fiksumpana pyytää anteeksi ja jättää asian käsittely. Selväksi sitä ei saa puhuttua. Joskus vuosien päästä se tuntuu vähemmän painostavalta kuin nyt.



Meillä kävi omien vanhempieni kanssa hieman vastaavalla tavalla. Kirjeitä emme kirjoitelleet, mutta fiilikset olivat samanlaisia. Molemmin puolin tuli sanottua näin jälkeenpäin ajatellen tosi loukkaavia asioita. Tapauksesta on aikaa neljä vuotta, ja nyt välimme ovat pinnallisesti ok - ovat olleet jo pitkään. Anteeksi pyydettiin, mutta eiväthän tuollaiset asiat mielestä koskaan unohdu - tiedän aina, että he ajattelivat meidän olevan omahyväisiä, leuhkoja paskoja. Ehkä silloin käyttäydyimmekin niin. Hintana riidasta oli se, etten voi enää luottaa siihen, että he ymmärtävät meitä ja ovat meidän puolellamme.



Tuntuu, että molemmilla puolilla purraan hammasta ja yritetään kovasti olla loukkaamatta toista. Ei se ole sellaista vapautunutta, mukavaa, sydämellistä yhdessäoloa, jota ihannetapauksessa perheen kanssa voisi olla, mutta on se siedettävää sukulaisuutta, ja mikä tärkeintä, lapset saavat olla tekemisissä isovanhempiensa kanssa ja päinvastoin.



Huomaan, että isovanhemmat ovat mielellään keskenään lasten kanssa ilman meitä vanhempia, ja meillekin se on tietysti hieno juttu, saammehan samalla kahdenkeskistä aikaa. Jos pappa puhuukin neekereistä, pidän olennaisempana sitä, että hän myös nikkaroi lasten kanssa ja ottaa mukaan traktoriajelulle.



En usko lasten menevän pilalle siitä, että isovanhempien arvomaailma on erilainen. Koko ympäröivää maailmaa ei vain saa sellaiseksi, että se on omalle lapselle juuri otollinen - ei, vaikka kuinka yrittäisi, ja se on kai vain hyväksyttävä. Ajattelen, että omien vanhempieni kasvattamana minusta on tullut tällainen, tuskin he lastanikaan voivat harvakseltaan nähden pilata! Usko samaan miehesi vanhempien kohdalla! Tsemppiä ap!

Et ehkä tiedä tarkalleen, millaisesta ihmisestä on kyse. Anoppini on piru ja sen tietää myös appiukko. En ymmärrä, miksi ihmisen pitää tieten tahtoen mennä hiirenloukkuun? Toisekseen anoppini kohtelee lapsiamme siten, ettei sitä voi hyväksyä. Me ymmärrämme jokaisen ihmisen erilaisuuden, mutta väheksymistä ja kateutta emme. Haluamme opettaa lapsillemme, ettei ole mikään pakko kuulla solvauksia. Tällaisten anoppien kanssa keskusteleminen on äärimmäisen vaikeaa. Mieheni sitä yritti sillä tuloksella, että anoppi laittoi marttyyriasenteen päälle.



Tulen itse hyvin monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Mutta olen tässä omien vastoinkäymisten kanssa oppinut, että ne ihmiset jotka tukevat silloin kun on vaikeaa välittävät. Ne jotka eivät, eivät välitä. MInun elämääni ei mahdu ihmisiä, joilla on kylmyyttä, julmuutta ja kateutta.



Niin ja entä jos anoppi itse ei edes halua tavata? Hän ei koskaan meitä sinne edes pyydä. Lapsia haluaa tavata.



t. se joka kirjoitti pirullisesta anopista

Syvästi uskovasta ihmisestä voi tuntua käsittämättömän pahalta se, että omalle rakkaalle lapsenlapselle ei kerrota uskonasioista. Ymmärrän kyllä vastapuolenkin kannan, mutta eikö voisi luottaa siihen, että lapsi rikastuu eri näkemyksistä ja osaa vanhempana tehdä omat päätelmänsä. Yhtä laillahan te nyt opetatte yhtä oikeaa totuutta?



(Myönnän kyllä, että minuakin ottaisi päähän, jos pappa väkisin selittäisi lapsilleni Jeesuksen olevan satuhahmo.)

ja parempi laiha sopu kuin lihava riita. Eli ihan omien kokemusteni pohjalta: jos ap haluaa perheineen pitää jonkinnäköiset välit miehen vanhempiin, pinnalliset ja muodollisen kohteliaat säästävät enemmältä. 2,5-vuotiasta lasta en lapsen itsensä tähden veisi vielä mummolaan yksikseen, lapsi ei puolivieraista oikeasti nauti tuossa iässä ja ehtii tutustua heihin myöhemminkin kun osaa jo sujuvasti ilmaista itseäänkin.



Oma kantani on, että kaikkia et voi itse miellyttää ja toisia et voi vaatia muuttuumaan, joten elä ja anna toisten elää valitsemaansa tietä. Se ei tarkoita että sinun on hyväksyttävä toisten arvot ja arvomaailma, vaan että jokainen elää omaa elämäänsä omien arvojensa mukaan, ja kun nämä maailmat kohtaavat, kohtaaminen on kohteliasta ja pinnallista ja sitten taas jatketaan omaa elämää.



Keskustelkaa miehesi kanssa miten haluatte toimia ja miten tavata appivanhempia. Itse jättäisin ylimääräisen ajanviettämisen heidän kanssaan minimiin, ja lapsenlapsikin saisi tutustua yksinään heihin vasta myöhemmin.



Anopille on enää turha purkaa mieltään, se on loputon suo. Niinkuin joku toinen kommentoi, tyhmä jatkaa ja viisaampi väistää.



Anteeksi on turha pyytää, kirjoitit anopille oman näkemyksesi ja nyt molemmat tietävät toistensa mielipiteet. Se on vain elämää, ja siitä jatketaan muodollisissa väleissä.

Voit opettaa itsesi olemaan ystävällinen ja hymyilemään herttaisesti tuleviin tapaamisiin ja voit opettaa itsesi ajattelemaan mielessäsi että antaa olla, en voi muuttaa tuota ihmistä joten yhdestä korvasta sisää ja toisesta ulos, minun ei tarvitse laskeutua samalle tasolle hänen kanssaan jankuttamaan mielipiteistäni hänen mielipiteitään vastaan.

Se on henkistä viisautta, jonka saavuttaminen on todella vaativaa! Opetat samalla lapsellesi viisaan käyttäytymismallin.

meillä vähän samanlaisia ongelmia appivanhempien kanssa, tosin eivät ole uskonnollisia, mutta etenkin nuo miesten ja naisten tiukat roolit sekä ulkomaalaisvastaisuus täsmää.



Täällä joku kommentoi ettei lapsi "saastu" vaikka kerran kuussa kohtaisi ihmisiä jotka ajattelevat radikaalisti eritavalla. No, kyllä meidän tyttö "saastui" vaikka tapaa appivanhempiaan välimatkan vuoksi vain muutaman kerran vuodessa. Viimeksi jouluna appiukko vannotti tytölleni (7v) ettei sitten koskaan ota neekeriä poikakaverikseen, tai sille juipille käy huonosti.



Tästä on jouduttu tytön kanssa paljon keskustelemaan ja asia on herättänyt tytössä paljon ihmetystä että miksi vaari noin sanoi (tytön kaveripiirissä on muutama tummaihoinen). Lisäksi tyttö joutuu todistamaan anoppilassa aina tilanteita joissa suvun miehet kovaan ääneen arvostelevat suvun naisten ulkonäköä, painoa, rintojen kokoa ym. Eikä tämä ole mihinkään loppunut vaikka olen useinkin tiukkaan sävyyn tästä asiasta sanonut heille. Onneksi, oi onneksi, emme joudu joka kuukausi siellä vierailemaan..

Sinä sanot tytölle, että vaari on jo vanha ja höpsö, eikä tyttö muutenkaan ole hänelle tässä asiassa tilivelvollinen.

joka tuollaisia juttuja siellä viljelee. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka mutta tuossa nyt oli vain muutama. Vaikka onkin vain "höpsön vanhan vaarin suusta" kuultu juttu niin silti on pyörinyt paljon tytön mielessä, johtuu siis varmaankin siitä että tytöllä tosiaan on muutama tummaihoinen ystävä. Aikuisen onkin helppo sanoa ettei tuollaisista jutuista kannata välittää, mutta ne saattavat silti jäädä lasta vaivaamaan.

Kuule, jos oikeasti yrität säästää lapsesi kaikilta puheilta, hommaa lasikupla.



Siinäkin on vain sitten se ongelma, että se oma pikkumaailmanne voi muodostua lapselle vankilaksi.

vierailemme tuolla anoppilassa säännöllisesti, vaikkakin pitkän välimatkan takia onneksi harvoin. Eli lasikuplassa emme tosiaan elä enkä niin väittänytkään.