Lue keskustelun säännöt.
Miten olette toimineet, kun anoppi mustasukkainen toisille isovanhemmille?
07.04.2010 |
Olen oudossa tilanteessa. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viitisen vuotta, josta 3 naimisissa. Meillä on 2,5 -vuotias tytär. Sain eilen anopiltani ns. vihakirjeen (hate letter, tosin nimellä). Olemme tähän asti olleet suhteellisen hyvissä väleissä ja olen tehnyt parhaani, että lapsellamme olisi hyvät välit molempiin isovanhempiinsa. Kummatkaan isovanhemmat eivät asu aivan naapurissamme, vaan 1-2 tunnin matkan päässä. Puhumme lapsellemme molemmista isovanhemmista jatkuvasti, aina positiiviseen sävyyn. Olemme yrittäneet, minkä arjessa kaksi työssäkäyvää ihmistä ehtii, järjestää lapselle ja isovanhemmille tilaisuuksia olla yhdessä. Lapsi on ollut molemmilla sekä päivä- että yöhoidossa.
Vihakirjeen taustalla oli sähköposti, jonka pitkän harkinnan jälkeen laitoin anopilleni. Kerroin siinä, että mieheni perheen uskonnollisuus tuntuu minusta aika ajoin hankalalta, koska oma lapsuudenkotini on ateistinen. Mieheni oli eronnut kirkosta jo ennen kuin tapasimme. Lisäksi kerroin, että koen hankaliksi mieheni perheen hyvin perinteiset sukupuoliroolit, joihin minun näkökulmastani myös lapsia ohjataan. Kirjeen lopussa kerroin arvostavani heitä ja katsoneeni paremmaksi puhua kuin vaieta.
Vastaus oli raivokas. Hei eivät kuulemma ole koskaan kasvattaneet lapsiaan mihinkään rooleihin, ja heidän toinen poikansa vieroksuu minua, koska olen "niin korostetun akateeminen". Suosin kuulemma omia vanhempiani, joilla on "akateemiset urat, leikkimökit ja rahaa". En ole kuulemma ollut tarpeeksi kiinnostunut anoppini ja hänen tyttäärensä perheen ongelmista. Tiedän, että heillä on ollut vaikeaa viime vuosina joissakin asioissa, ja olemme siitä usein puhuneet mieheni kanssa. Samaan aikaan olemme itse saaneet lapsen, muuttaneet kahdesti, vaihtaaneet työpaikkaa (mieheni kertaalleen työpaikkakiusaamisen vuoksi), olleet kaikki kolem yhtä aikaa sairaina (mm. oksennustauti ja keuhkokuume) lapsen ollessa pieni ja infektioherkkä. Anoppini on toivonut, että olisimme mm. näissä tilanteissa lohduttaneet kälyni lapsia, kun heidän vanhempansa erosivat. Ihmettelemme molemmat puolisoni kanssa, millä ajalla ja voimavaroilla. Emme ole mitenkään tunteettomia, mutta voimamme ovat rajalliset ja olemme koettaneet priorisoida mm. oman perheemme keskinäistä aikaa. Omat vanhempani ovat appivanhempiani nuorempia, ja lapsemme on heidän ainoa lastenlapsensa. Hei eivät ole rikkaita, tosin nyt viimein velattomia ja asuvat itse rakentamassaan talossa. Isäni rakensi viime kesänä sinne takapihalle innoissaan leikkimökin voidessaan tarjota tyttärelleni jotakin sellaista, mihin ei minun lapsuudessani ollut mahdollisuuksia. Isäni on työläisperheen poika, joka on opintolainalle opiskellen voinut hankkia koulutuksen. Isoja perintöjä he eivät ole saaneet.
Olen koko seurustelumme ja avioliittomme ajan huolehtinut siitä, että mieheni sukulaiset kutsutaan kaikki ainakin lapsemme synttäreille ja joulun alla kylään porukalla. Mieheni on itse sanonut, ettei ole kovin kiinnostunut yhteydenpidosta sisaruksiinsa, ja kunnioitan sitä. Olen säännöllisesti kysellyt, pitäisikö heitä kutsua kylään, mutta usein mieheni kieltäytyy. Mieheni sisarukset ottavat useimmiten veljeensä yhteyttä silloin, kun tarvitsevat apua jossakin. Olen itse enemmän tekemisissa omien vanhempieni kanssa kuin appivanhempieni, mikä ei minusta ole mitenkään ihmeellistä.
Olen aika turat tämön asian kanssa ja luulen, etten enää halua tavata appivanhempiani.
Kommentit (119)
Hei vielä,
Minä sinuna yrittäisin vain antaa anopin elää omaa elämäänsä ja te omaanne. Sinulla ei ole mitään VELVOLLISUUTTA hoitaa sukulaissuhteita. Jos haluat niitä hoitaa, eli teet sen mielelläsi, niin sitten tee niin. Mutta älä velvollisuudentunnosta.
Lapsi ei tosiaankaan mene siitä pilalle, että kuulee vanhempien ihmisten "vanhanaikaisia" mielipiteitä. Ollaanhan me 70-lukulaisetkin kuultu vaikka mitä ryssä- ja mustalaisjuttuja ja silti meistä on tullut ihan poliittisesti korrekteja. Kyllä lapsikin ymmärtää sen, että toisilla ihmisillä on erilaisia arvoja, eikä lapsi ime niitä kuin pesusieni, toisin kuin omilta vanhemmiltaan ihan pienenä ehkä imeekin.
Pyydä siis anteeksi anopiltasi ja sen jälkeen stressaa vähemmän, live and let live. Älä yritä liikoja.
Siinä mun neuvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä: taitaa olla niin, että tämä kirjeeni ärsyttää eniten niitä lukijoita, joistaa) uskonnottomat
b) akateemisesti koulutetutovat automaattisesti ikäviä ihmisiä. Näinhän se anoppikin ajattelee;)
Että syy löytyy kyllä mistä tahansa, paitsi omasta käytöksestä!
Pari asiaa sinulta on tainnut jäädä perustavalla tavalla elämässä oppimatta, oli koulutustasosi mikä hyvänsä, ja ne ovat toisten ihmisten kunnioitus ja empatia. Et siis kertakaikkiaan pysty käsittämään, että toisillakin on tunteensa, ja sinä olet tässä se, joka on niitä mennyt täysin kummallisella tavalla loukkaamaan.
Voi vain kuvitella, millaiselta pahalta miniältä sinä toden totta tunnut anopista. Sinä, joka tulet sukuun hänen poikansa vaimona, otat asiaksesi alkaa arvostella ihan varta vasten kirjeen muodossa heidän sukunsa elämäntapoja, jotka eivät tosiasiassa loukkaa ketään tai ole vaarallisia. Mene itseesi ja ymmärrä vihdoin, että sinä olet tässä mahdollisiin ongelmiin syyllinen ja kyvytön näköjään edes saamasi kritiikin perusteella muuhun kuin vikojen etsimiseen muista. Milloin syynä on akateemisen koulutuksen puute (mistä ihmeestä sinä tiedät vastaajien koulutuksesta saatika elämänkatsomuksesta?), milloin joku muu. Uskomatonta.
Onko se aina niin, että uskontoa ei saa elämänkatsomuksena kritisoida, mutta uskonnottomuutta saa? En nimittäin ennen tätä kirjettä ole koskaan ottanut asiaa millään tavalla esille, kun taas appeni varta vasten meille pitämässään hääpuheessa kertoi, että on kanssamme eri mieltä uskonnosta ja kannattaa "kotia, uskontoa ja isänmaata". Oikein sympaattista apelta, sanoisin. Olisin kai voinut jo aikaisemmin kysyä, miksi minun ja puolisoni valinnat eivät kelpaa ja niitä pitää oikein häissä arvostella.
Mutta joo. En katso mitenkään tulleeni avioliiton kautta osaksi mieheni sukua, vaan olen edelleen oman sukuni jäsen, niinkuin miehenikin omansa. Osa ihmisistä varmasti näkee asian edelleenkin niin, että vaimo tulee osaksi miehen sukua ja hänen pitää myötäillä miehen suvun tapoja. Minä en näe, eikä se niin kovin harvinaista nykyään ole. Miehet ottavat nykyään vaimonsa sukunimen useinkin, ja harvassa perheessä kummankaan tapoja omaksutaan sellaisinaan.
ja pakko kai se on toistaa: appivanhempani saavat olla ja elää juuri niinkuin haluvat, mutta kirjeeni kohdistui siihen, miten lastani suvussa kohdellaan. Tarkkaan ottaen kyse oli siitä, ovatko tyttö- ja poikalapset lastenlapsina samanarvoisia. Tyttäremme sai nimittäin jokin aika sitten poikaserkun, joka tuntui olevan kovin odotettu siksi, ett on POIKA. Me opetamme lapsellemme, että pojat ja tytöt ovat yhtä hyviä, ja emme siksi halua hänen näkevän, kun poikaserkkua juhlitaan kuin mitäkin perintöprinssiä mm. apen toimesta.
Et eikö tää palsta oo sitä varten et tänne voi kirjoittaa mistä vaan? ku joku kirjoitti mitä ap tulee tänne levitteleen ongelmiansa... kummallista että sellaisestakin jaksetaan valittaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni sinulla ja miehelläsi on täysi oikeus kertoa, millaisten aatteiden mukaisesti haluatte lastanne kasvatettavan. Minäkin ilmaisisin närkästykseni, jos joku aikuinen lapseni elämässä "opettaisi" hänelle ristiriitaisia ajattelumalleja omieni kanssa. Esim. oma appeni tunnustaa avoimesti olevansa rasisti. Kun hän ensimmäisen kerran sanoo lapseni kuullen ääneen yhdenkin rasistisen kommentin, teen heti alkuunsa selväksi että oli viimeinen kerta minun lapseni kuullen.
Lapsihan hämmentyy jos isovanhemmat sanovat toista ja omat vanhemmat toista?
Jos olisin ap sinun asemassasi, jättäisin yhteydenpidon miehesi sukuun miehesi vastuulle, jos kerran "korostettu akateemisuutesi" niin kovasti häiritsee!
menit kirjoittamaan kirjeen anopillesi. Ensi kerralla puhu asioista kasvotusten, tulee paljon vähemmän väärinkäsityksiä ja saatte asian keskusteltua halki kerralla. Nyt voit vain joko jättää asian tähän tai jatkaa kirjeitse asian vatvomista täältä ikuisuuteen, ilman keskustelua ette ikinä pääse yhteisymmärrykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se aina niin, että uskontoa ei saa elämänkatsomuksena kritisoida, mutta uskonnottomuutta saa? En nimittäin ennen tätä kirjettä ole koskaan ottanut asiaa millään tavalla esille, kun taas appeni varta vasten meille pitämässään hääpuheessa kertoi, että on kanssamme eri mieltä uskonnosta ja kannattaa "kotia, uskontoa ja isänmaata". Oikein sympaattista apelta, sanoisin. Olisin kai voinut jo aikaisemmin kysyä, miksi minun ja puolisoni valinnat eivät kelpaa ja niitä pitää oikein häissä arvostella.
Mutta joo. En katso mitenkään tulleeni avioliiton kautta osaksi mieheni sukua, vaan olen edelleen oman sukuni jäsen, niinkuin miehenikin omansa. Osa ihmisistä varmasti näkee asian edelleenkin niin, että vaimo tulee osaksi miehen sukua ja hänen pitää myötäillä miehen suvun tapoja. Minä en näe, eikä se niin kovin harvinaista nykyään ole. Miehet ottavat nykyään vaimonsa sukunimen useinkin, ja harvassa perheessä kummankaan tapoja omaksutaan sellaisinaan.
ja pakko kai se on toistaa: appivanhempani saavat olla ja elää juuri niinkuin haluvat, mutta kirjeeni kohdistui siihen, miten lastani suvussa kohdellaan. Tarkkaan ottaen kyse oli siitä, ovatko tyttö- ja poikalapset lastenlapsina samanarvoisia. Tyttäremme sai nimittäin jokin aika sitten poikaserkun, joka tuntui olevan kovin odotettu siksi, ett on POIKA. Me opetamme lapsellemme, että pojat ja tytöt ovat yhtä hyviä, ja emme siksi halua hänen näkevän, kun poikaserkkua juhlitaan kuin mitäkin perintöprinssiä mm. apen toimesta.
Kuullostaa tosiaan ihmisiltä, jotka eivät kestä yhtään kritiikkiä. Mutta jos haluatte pitää heidät elämässään, niin ehkä kannattaa pitää välit siinä mielessä etäisinä, ettei nosta pöydälle riita-asioita.
Tosiaan itsekin loukkaantuisin, jos häissäni kritisoitaisiin elämänarvojani tai lapselleni osoitettaisiin hänen olevan sukupuolensa takia huonompi. Mutta kun he kuitenkin ovat lapsen isovanhempia ja kai suurimman osan ajasta asiallisia, niin koita vain niellä kiukku. Mitä mieltä muuten miehesi oli lähettämästäsi kirjeestä?
Että syy löytyy kyllä mistä tahansa, paitsi omasta käytöksestä!
Pari asiaa sinulta on tainnut jäädä perustavalla tavalla elämässä oppimatta, oli koulutustasosi mikä hyvänsä, ja ne ovat toisten ihmisten kunnioitus ja empatia. Et siis kertakaikkiaan pysty käsittämään, että toisillakin on tunteensa, ja sinä olet tässä se, joka on niitä mennyt täysin kummallisella tavalla loukkaamaan.
Voi vain kuvitella, millaiselta pahalta miniältä sinä toden totta tunnut anopista. Sinä, joka tulet sukuun hänen poikansa vaimona, otat asiaksesi alkaa arvostella ihan varta vasten kirjeen muodossa heidän sukunsa elämäntapoja, jotka eivät tosiasiassa loukkaa ketään tai ole vaarallisia. Mene itseesi ja ymmärrä vihdoin, että sinä olet tässä mahdollisiin ongelmiin syyllinen ja kyvytön näköjään edes saamasi kritiikin perusteella muuhun kuin vikojen etsimiseen muista. Milloin syynä on akateemisen koulutuksen puute (mistä ihmeestä sinä tiedät vastaajien koulutuksesta saatika elämänkatsomuksesta?), milloin joku muu. Uskomatonta.
[/quote]
Jos ap tuntuu kamalalta miniältä niin se on anopin oma ongelma eikä sille ap mitään voi, elämässähän pitää olla oma itsensä, eikö? Avioliitto ei todellakaan edellytä sitä, että vaimo ottaisi miehen suvun aatteet ja tavat omikseen, ap:n perheellä on täysi oikeus elää juuri niin kuin he itse ovat päättäneet elää. Ja jos ap:n lapsi kotona oppii, että ihmiset ovat tasa-arvoisia sukupuolesta riippumatta, ja sitten joku anoppi tulee saarnaamaan siitä miten mies on luomakunnan herra ja nainen kasattu miehen kylkiluusta niin siinä on lapsen pää sekoitettu? Mielestäni lapsen vanhemmat asettavat puitteet sille, kuinka lasta kasvatetaan ja lähipiiri saa luvan toimia niiden mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menit kirjoittamaan kirjeen anopillesi. Ensi kerralla puhu asioista kasvotusten, tulee paljon vähemmän väärinkäsityksiä ja saatte asian keskusteltua halki kerralla. Nyt voit vain joko jättää asian tähän tai jatkaa kirjeitse asian vatvomista täältä ikuisuuteen, ilman keskustelua ette ikinä pääse yhteisymmärrykseen.
ap minusta selitti kirjeen kirjoittamisen syyn jo aiemmin. Kirje on siinä mielessä helppo lähestymistapa, että sen voi muotoilla hyvin. Puhelimessa tai kasvotusten monesti pointti häviää ja asia vähän hukkuu. Olen samaa mieltä ja itsekin joskus harrastanut kirjeiden kirjoittamista, kun asia on ollut liian vaikea puhuttavaksi. Lisäksi kirjeen lukijalle annetaan mahdollisuus miettiä asiaa ja vastausta, mikä on mielestäni hyvä asia.
paitsi että anopin paikalla käly (anoppi asuu tuhansien kilometrien päässä, käly tuossa nurkalla).
Käly on minua parikyt vuotta vanhempi. Varsin pian huomasin mistä puusta häne ton veistetty ja päätin pitää mölyt mahassani. Hekin ovat hyvin uskonnollisia (tekopyhiä mielestäni) ja perinteisiä (naisetkotona, mies on perheen pää jne).
Meilläkin mies on pitänyt etäisyyttä sisareensa ja olen antanut miehen päättää, hänen sukulaisiaanhan he ovat, ei minun. Kälyn mielestä vika on minussa, pidän hänet erossa veljensä lapsista jne.
Olemme olleet naimisissa 11v ja toistaiseksi olen pysynyt hiljaa vaikka välillä mieli teksi sanoa suoratsanat. MUTTA ei se auttaisi mitään, sillä käly ei ymmärtäisi siitä mitään ja hommamenisi vain ping-pongiksi.
Kolme vuotta sitten anoppilassa kyläillessä kerroin anopille koottuja paloja viime vuosien varrelta. Hän sanoi että olen ollut aivan oikeassa pysytellessäni erossa ja hiljaa. Sen jälkeen mieskin rohkaistui ja katkaisi välit siskoon kokonaan. Enää tervehdimme jos tulemme kadulla vastaan.
Sinänsä se että "he" ovat arvoiltaan erilaisia kuin minä, ei minua pelota. Lapset kyllä osaavat tehdä eron asioiden välillä jo tosi pienenä. Jos lapset eivät mimmoaan näe joka viikko japitkiä aikoja kerrallaan, ei se lasten arvoja muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sähköpostilla tai edes kirjeitse. Naamatusten ja mies mukana. Asia sinänsä ok ja ymmärrettävä.
Että oikein sait "hate letterin" anopilta - kun olit itse lähettänyt ensin sellaisen hänelle.
Tosiaan tuo ajankäyttösi herättää ajatuksia. Kerrot, ettei teillä ole ollut aikaa toisten ongelmiin, mutta kuitenkin sinulla on aikaa pähkäillä niitä piirteitä anopissa ja hänen suvussaan, joista et pidä, ja ennenkaikkea kirjoittaa niitä koskeva kirje hänelle. Saman ajan olisit voinut käyttää rakentavalla tavalla hoitaen välejä sukulaisiin.
On sitä oksennustauteja ja tauteja muissakin lapsiperheissä (käsittääkseni kaikissa), ette ole ainoita. On myös isompia murheita, ja on totta, ettei aina ehditä olla aktiivisesti yhteydessä muihin. Mutta tuo, että itse lähetät anopillesi erittäin henkilökohtaisella tasolla hänen elämäänsä puuttuvan kirjeen, on varmasti asia, joka saa myös omat vikasi muistumaan hänen silmissään siinä määrin, ettei hänkään halua niistä vaieta. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Kiva, ettei miehesi ole kiinnostunut sisaruksistaan. Kiva, että näette anoppia peräti muutaman kerran vuodessa. Kiva, että silti sinua jaksaa häiritä hänen uskontonsa, sinä kun olet ateistisesta perheestä ja saanut miehesikin eroamaan uskonnollisuudestaan. Oletko ajatellut, että anoppiasi saattaa loukata ja ahdistaa, että miehesi on luopunut niin isosta asiasta sinun vaikutuksesi vuoksi? Asiasta, joka todennäköisesti tuottaa anopillesi suurinta lohtua ja turvaa maailmassa ja jota hän toivoisi myös pojalleen.
Että kivat sulle ja lähettelehän lisää arvostelukirjeitä - saat kyllä välit ihmisiin solmuun niillä ja ehkä he eivät enää halua tavata sinua kirjeiden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden tyttären anoppi on juoppohullu, joka on sotkenut , aina kaikkien elämää, tytärensä varoitti jo entisestä anopista. varokaa ols pitänyt uskoa.Perätmättiä puheita, soitteli työ paikoille, ja kertoivalheita.Siskonsa kertoi,että kaksi suuntainen mieliala häiriö 20 vuodesta alkaen.Muitakaan en tunne hyvin.Olemme päättäneet ettei olla hirveesti tekemissä.Ei olla riidoissa , jutellaan kun tavataan,ja ollaan sovussa.
"tulee joku vastaus takaisin, eikö? Voit joko vastata anopillesi pitkäsanaisen selittelevän vastauksen, johon hän vastaa taas oman yhtä pitkän, tai sitten voit kuitata hänen viestintä lyheysti, että olet pahoillasi että hän on sinusta ja"
Juu, vastaus oli ihan toivottu, tosin oletin jotain hieman asiassa pysyvämpää. Toisaalta, jos anoppini tosiaan on tuota mieltä, niin on parempi, että tiedän sen. Jos kertoisin anopilleni suoraan, mitä hänestä ajattelen, olisi se tuon kirjeen jälkeen jotakuinkin "katkera ja kateellinen kääpä, joka potee kroonista alemmuudentinnetta ja haluaa olla aina paikalla ollessaan keskipiste. Pakkonaimisiin nuorena joutunut katkeroinut eukko, joka ei kestä sitä, että ei saanut rikasta miestä, omakotitaloa ja mitä vielä". Moralisti, joka paheksuu kaikkea, joka ei istu hänen tekohyveelliseen maailmankatsomukseensa." Mut hei, ei tulisi mieleenikään tätä kaikkea sanoa, koska joku roti pitää olla. Onneksi on keskustelupalstat...
Musta lähinnä kuulostaa, että se anoppisi luki rivien välistä just nuo asiat, joita hänestä tänne kirjoitat, ja kirjoitti sinulle vain vastineen.
Ihan oikeasti, miten voit olla noin idiootti? Miltä susta tuntuisi, jos joku ulkopuolinen kirjoittaisi sulle, ja arvostelisi sun tapaasi olla ja elää? Millä oikeudella sinä teit sen anopillesi? Ja toden totta, mitä ihmettä oletit hänen vastaavan?
Mä en oikeasti tajua sun kaltaistasi ämmää ollenkaan. Jos joskus moisen saisin miniäkseni, niin tosiaan saisi tunkkinsa pitää. Maailma on mummittomia lapsia täynnä.
"tulee joku vastaus takaisin, eikö? Voit joko vastata anopillesi pitkäsanaisen selittelevän vastauksen, johon hän vastaa taas oman yhtä pitkän, tai sitten voit kuitata hänen viestintä lyheysti, että olet pahoillasi että hän on sinusta ja"
Juu, vastaus oli ihan toivottu, tosin oletin jotain hieman asiassa pysyvämpää. Toisaalta, jos anoppini tosiaan on tuota mieltä, niin on parempi, että tiedän sen. Jos kertoisin anopilleni suoraan, mitä hänestä ajattelen, olisi se tuon kirjeen jälkeen jotakuinkin "katkera ja kateellinen kääpä, joka potee kroonista alemmuudentinnetta ja haluaa olla aina paikalla ollessaan keskipiste. Pakkonaimisiin nuorena joutunut katkeroinut eukko, joka ei kestä sitä, että ei saanut rikasta miestä, omakotitaloa ja mitä vielä". Moralisti, joka paheksuu kaikkea, joka ei istu hänen tekohyveelliseen maailmankatsomukseensa." Mut hei, ei tulisi mieleenikään tätä kaikkea sanoa, koska joku roti pitää olla. Onneksi on keskustelupalstat...
Musta lähinnä kuulostaa, että se anoppisi luki rivien välistä just nuo asiat, joita hänestä tänne kirjoitat, ja kirjoitti sinulle vain vastineen.
Ihan oikeasti, miten voit olla noin idiootti? Miltä susta tuntuisi, jos joku ulkopuolinen kirjoittaisi sulle, ja arvostelisi sun tapaasi olla ja elää? Millä oikeudella sinä teit sen anopillesi? Ja toden totta, mitä ihmettä oletit hänen vastaavan?
Mä en oikeasti tajua sun kaltaistasi ämmää ollenkaan. Jos joskus moisen saisin miniäkseni, niin tosiaan saisi tunkkinsa pitää. Maailma on mummittomia lapsia täynnä.
AP ei arvostellut heidän tapaansa olla ja elää vaan nimen omaan kertoi arvostavansa sitä! Hänellä on täysi oikeus puuttua siihen, kuinka hänen lapsensa kanssa menetellään! Toivottavasti sinun miniäsi on/tulee olemaan mielipiteetön pikkulikka joka huuli pyöreänä antaa sinun tyrännisoida perheensä elämää ja kasvattaa lapsensa. Ja jos hänellä on yksikin oma aate jonka mukaan haluaisi mennä, ei ilmeisesti haittaa, dumppaat oman lapsesi ja hänen lapsensa! ?? ne mummittomat lapsethan oikein odottaa sua! haluaisimpa nähdä äidin joka tuollasen ämmän ottaa lapsensa mummiksi ihan noin vaan lennosta
silti kirjeesi oli tökerö. Tuolla kirjeellä osoitit vain oman lapsellisuutesi ja kontrollin halusi.
Et voi muuttaa muita et varsinkaan muiden näkemyksiä ja arvoja. Tulet jatkossakin (ja lapsesi tulee) kohtaamaan uskovaisia, sovinistejä, rasisteja ja näiden mielipiteitä. Teidän tehtävänne vanhempina on kasvattaa lapsenne kohtaamaan erilaisuutta antaa lapselle eväät tähän maailmaan. Lapselle voi hyvin selittää, että on eri tapoja ajatella asioista. Lapsi ei hämmenny vaikka joku ajattelisi asioista eri tavalla kuin äiti ja isä.
On ikävää, että apen suhtautuminen sukupuolien rooleihin on alkukantainen. Mutta sinä et voi sille mitään eikä ole sinun tehtäväsi puuttua toisten arvoihin. Sinun tehtäväsi on opettaa lastasi selviämään elämän eri tilanteista.
Lapsesi tapaa isovanhempieen niin harvoin, että isovanhempien näkemyksillä tuskin lienee sen kummempaa merkitystä lapsen kehityksen kannalta. Ymmärtäisin yhteydenottosi jos isovanhemmat olisivat lapsen kanssa päivittäin ja opettamalla opettaisivat lapselle omia näkemyksiään.
Ja ihan suoraan sanoen: vanhempien ero on lapselle stressitasoltaan samaa luokkaa kuin vanhempien kuolema. Kyse on aivan eri tason jutusta kuin sairastelukierteestä ja kiireistä. Mielestäni anopin maininta asiasta oli ihan aiheellinen, olisi kuulunut ihan hyviin tapoihin (puhumattakaan empatiasta) jollain tavoin huomioida lapsenne serkkuja tuossa erotilanteessa.
Lisäksi minulle tuli mieleen, että ap on mustasukkainen poikaserkun saamasta huomiosta, ja kokee asian niin, että poika on tärkeämpi.
Toisekseen ap:han kertoi mitä ajattelee anopistaan oikeasti, niin uskon sen kuultavan jollain tapaa läpi käytöksestä. Anoppi varmasti vaistoaa sen.
Mielestäni sinulla on oikeus kertoa isovanhemmille, mitä et halua lapsillesi opetettavan. En muutenkaan oikein ymmärrä sitä ihmeellistä "oikeutta" joka isovanhemmilla olisi ensin vaatia lapsenlapsia ja sitten kun niitä on, niin vaatia kiikuttamaan lapsia heidän luokseen harva se päivä.
Toki isovanhemmat ovat tärkeä osa lapsen elämää, mutta pitäisin mielessä, että lapsen vanhemmat häntä koskevista asioista päättävät.
Mielestäni ei ole toisen ihmisen arvostelua tai muuttamista jos tuo esiin mitä lapselleen haluaa opettaa. Onhan näin esim. päiväkodeissa ja kouluissa. Esim. vanhemmat saavat valita osallistuuko lapsi uskonnon tunneille vai ei.
En usko, että olisi ollut oikeaa tapaa ottaa asia esille. Anoppi olisi ottanut sen itseensä joka tapauksessa. Uskon, että saatte välinne kuntoon ainakin puheväleihin asti kunhan jaksat olla kärsivällinen ja tuoda esiin, ettet halua riitaa tms. vaan asian esille ja sinun ja MIEHESI lastenkasvatustapaa kunnioitettavan. Miksihän se onkin aina niin, että jos perheellä on eri käsitys asioista kuin appi-/isovanhemmilla, niin se on miniän vika?
Joka tapauksessa olit rohkea kun otit asian esiin.
Että talossa talon tavalla, tai talosta pois. Ei todellakaan vanhemmat sanele koko maailmalle, kuinka just heidän herkkää pilttiään pitää koko maailman käsitellä. Kyllä se on niin, että lapsi syntyy tähän maailmaan, ja opettelee sen tavoille, eikä toisin päin.
Ja järkevä aikuinen kyllä ymmärtää sen, ettei lapsi mene rikki siitä, että näkee erilaisia tapoja ympärillään.
lähetit kirjeen anopillesi varmaan odotit jonkinlaista vastausta siihen. En tiedä minkälaista, mutta osasitko yhtään arvella anoppisi aiemman käytöksen perusteella, millainen se voisi olla? Voisin kuvitella, että jos lähettäisin tietyille ihmisille tuollaisen kirjeen, vastaus voisi olla hyvinkin kärkäs niinkuin anoppisi tapauksessa. En kuitenkaan sellaisissa tapauksissa tällaista kirjettä lähettäisi. Vai tuliko anoppisi kirje ja hänen suhtautumisensa sinulle ihan yllätyksenä? Mikä oli todellisena motiivinasi lähettää kirjeesi? Närkästyminen ja halu tölväistä vai todellisen muutoksen aikaansaaminen?
Joka tapauksessa sinun täytyy nyt miettiä, mitä haluat nyt tehdä. Lapsen suhteen isovanhempiin säilyttämisen takia teidän täytyy miehesi takia mahdollisesti tulla aika paljon vastaan sovun aikaansaamiseksi. Kertomasi mukaan suvussa on enemmänkin jännitteitä ja kaunaa ihmisten välillä, joten suhdetta lienee hankala saada kovin nopeasti kuntoon. Myöskään tähän asti käytetyt metodit eivät näytä kovin hyviltä. Tilanteen rauhoittamiseksi voisi olla hyvä vastauksena sanoa esim. ettet ollut tarkoittanut loukata ja olet pahoillasi näin tehtyäsi. Varmaan anoppisisikin hetken asiaa sulateltuaan kykenee siihen suhtautumaan hieman järkevämmin, kun ensimmäisessä järkytyksessä ja suuttumuksessa. Ehkä tästä voi poikia pitemmän päälle jotain hyvääkin, että pinnan alla olevat jännitteet purkautuvat näkyville.
Tärkeää olisi tulevaisuudessakin varmaan säilyttää itsekritiikki ja pohtia sitä, miten itse on myötävaikuttanut tilanteen syntyyn ja miten voisi omaa asennetta muuttaa siten, että sopu olisi mahdollinen. Keinoja mietittäessä on oltava herkkä havaitsemaan toisen kipupisteitä ja kohdattava toinen kunnioittaen.