Miten olette toimineet, kun anoppi mustasukkainen toisille isovanhemmille?

Hei taasen,



selvennyksenä muutamaan asiaan:



- Mieheni oli eronnut kirkosta jo kauan ennen tapaamistamme, ei minun vuokseni. En ole koskaan ketään painostanut luopumaan uskostaan, mutten myöskään hyväksy, että minua tai lastani käännytetään.



- Näemme appivanhempiani noin kerran kuussa, emme "muutaman kerran vuodessa". Kuten aikaisemmin totesin, tavoitteemme on ollut, että lapsellamme olisi hyvät välit kaikkiin isovanhempiin.



- Oma kirjeeni anopille ei ollut raivokas tai kärkäs, eikä siinä menty tasolle "sinäkin siinä sellainen", kuten anoppi teki. Toin hyvin varovasti esille em. asiat, ja yritin kuvata, miltä ne minusta tuntuvat, ja toin esille myös sen, että voin olla myös ymmärtänyt joitakin asioita väärin.



- En voi sille mitään, ettei mieheni pidä sisarestaan. Sisko käyttää koko lähisukuaan omana reservinään, jonka pitäisi olla aina valmis palvelukseen. Olemme itse tehneet sen ratkaisun, ettemme rasita appivanhempiani huolillalle, koska heillä on muutoinkin ollut juuri kälyni vuoksi huolia.



Vielä: taitaa olla niin, että tämä kirjeeni ärsyttää eniten niitä lukijoita, joista



a) uskonnottomat

b) akateemisesti koulutetut



ovat automaattisesti ikäviä ihmisiä. Näinhän se anoppikin ajattelee;)

Jatkan edelleen: ärtymykseni poikaserkusta johtui siitä, että jo lankoni vaimon ollessa raskaana anoppini totesi "se on sitten varmasti poika" ja meidän tyttäremme synnyttyä kommentti oli apelta "ja seuraava on sitten poika". Ristiäisissä appi esitteli muille "Suomen tulevaa presidenttiä". Ok, on varmaan lapsellista ottaa varsinkin tuo pressakommentti tosissaan, mutta kertoohan tuo kokonaisuus jotain. Sinänsä tyttäreni on saanut kyllä varsinkin anopilta huomiota, ja apeltakin vähitellen, ja en todellakaan oleta, että häntä pidettäisiin muita lastenlapsia parempana. Kun serkku syntyi, ostin heti lahjan (Tutan bodyn, myssyn, bambusukat, helistimen, vauvanshampoota ja -voidetta) ja lähetimme ne mieheni veljen perheelle, lisäksi mukana meni kasa oman lapsemme vauva-aikaisia vaatteita (olimme tarkistaneet, että ne ovat toivottuja, koska kaikki eivät välttämättä tarvitse, jos vaikka vaatteita on jo tullut muualta tms.). Itkuhälytintäkin tarjosimme, koska emme enää sitä itse tarvitse, mutta se heillä jo oli. Eli emme ole mitenkään olleet mielestäni itse sorsimassa uutta serkkua. Mieheni veli ei reagoinut tyttäremme syntymään aikoinaan mitenkään, muutama viikkoa syntymästä lähetti muistaakseni meilin miehelleni tyyliin "kas, ai niin tapahtui" (tai jotain sellaista, en muista tarkkaan). Mieheni on myöhemmin arvellut, että veljeään ehkä hämmensi/oli kateellinen tms. tilanne, jossa pikkuveli sai ensin lapsen. Tarkkaan en tietenkään tiedä, mutta jos meidän oletetaan olevan kälyn tukena avioerossa, niin voisi kai langolta olettaa edes korttia, kun tulee veli saa lapsen. Vaikka eihän maailma näin tasaisesti toimi.

Sanon sen, että minustakin anopin vastaus oli täysin odotettavissa. En itsekään ole aina samaa mieltä appivanhempien ajatuksista, ja kyllä kait ne lapsellekin ajoittain näkyvät. Ei silti tulisi mieleenkään lähettää anopin huonoja tapoja ruotivaa kirjettä hänelle. Joistain asioista olen sanonut enemmän niin, että "minä arvostan tätä ja tätä lasten kasvatuksessa", antanut siis ymmärtää toiveeni moittimatta.



Ja olen itsekin uskonnoton agnostikko, ap:n kirje ei minusta liity siihen, tai siis kirjeen asiallisuus tai ymmärrettävyys.

onko sitten kovin yleistä, että joku jakaa täysin samanlaisen arvomaailman ja ajatustavan vanhempiensa tai appivanhempiensa kanssa?



Itse olen aikuiseksi kasvaessani muodostanut omat käsitykseni ja laittanut asiat omaan arvomaailmaani ja usein huomaan, että nämä poikkeavat melko paljonkin vanhempieni ajatuksista. Appivanhemmista puhumattakaan...



Omassa ja mieheni suvussa on ihmisiä laidasta laitaan; uskovaisia (käännytystä yrittäviä), alkoholisteja, mielenterveysongelmaisia ja sitten ihan tavallisia mattimeikäläisiä rasistisine mielipiteineen ja toiset taas hyvinkin avoimia ja avarakatseisia. Kaikkien kanssa yritetään tulla toimeen puolin ja toisin, enkä todellakaan lähtisi ketään arvostelemaan sen vuoksi, että en jaa jotain tiettyä uskoa tai elämäntapaa heidän vuokseen.



Vanhempana voin kyllä päättää ketä lapseni tapaavat, missä olosuhteissa ja minkä verran. Lapsille yritän opettaa suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä ja jos isovanhemmilla kyläiltäessä puhutaan vaikka neekereistä, en lähde välttämään tällaista paikkaa sen vuoksi, vaan asioista voidaan puhua lasten kanssa jälkikäteen.



Ymmärrän täysin, että anoppi on suuttunut ap: n arvostelusta. Ja jotenkin tulee mieleen, että ihminen, joka tuollaiseen sortuu, saattaa olla muutenkin hieman omahyväinen ja alentava ihmisiä kohtaan, jotka kokee itseään "huonommiksi"...

lähteä arvostelemaan toisen uskonnollisuutta jne. Ja ei kai ne satunnaisesti lastanne tapaavat isovanhemmat voi sukupuoliroolejaankaan lapsen päähän väkisin ajaa. Ja oikeasti. Avioero on lapsille todella rankka juttu, jossa oksennustaudit yms. jää toiseksi.

vakuuttaa, että okennustauti ei jää toiseksi edes oman avioeron kohdalla. Mielestäni lasten tukeminen kuuluu ennen kaikkea vanhemmille, toissijaisesti isovanhemmille ja vasta sitten tädeille ja sedille. Jokaisen on kuitenkin huolehdittava omasta arjestaan, sillä maailma ei pysähdy kenenkään henkilökohtaisten vastoinkäymisten vuoksi.

toisille isovanhemmille. Kuulostaa siltä ,että sinä olet mustasukkainen sen poikaserkun vanhemmille...

..mutta tuntuu, että monella AV-mammalla meni ap:n pointti ihan totaalisesti ohi! Tuntuu, kuin ihmisillä olisi lukemisen ymmärtämisessä vaikeuksia ja asiat tulkitaan halutulla tavalla/omalla suppealla näkökannalla ja lisäksi takerrutaan mitättömiin pikkuseikkoihin!! HUH, HUH!!

Lisäksi monesta kirjoittajasta saa kuvan, että on auttamassa omaa sukuaan AINA, kun tarve vaatii. Osa kirjoittajista ei elä oman jaksamisen äärirajoilla milloinkaan (edes hetkellisesti), vaan aina riittää energiaa olla toisten apuna ja tukena. Lisäksi osalla on loistavat sukulaissuhteet ja kaikkia sukulaisia rakastetaan yhtä paljon. Mitä vielä... elämä vaikuttaa olevan monen kohdalla erittäin täydellistä!



Tsemppiä AP:lle!

Kiitos tsempeistä!

Kuule, jos oikeasti yrität säästää lapsesi kaikilta puheilta, hommaa lasikupla.

Siinäkin on vain sitten se ongelma, että se oma pikkumaailmanne voi muodostua lapselle vankilaksi.

Haluaa näin että joka lapsi tässä maassa joutuu samanlaisen julmuuden kohteeksi kuin mitä kirjoittaja itse on joutunut kokemaan.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta mun mielestä:



- Me ei olla velvollisia käyttämään lapsia mummuloissa niin-ja-niin-usein. Eikä myöskään huolehtimaan sukulaisista, vaikkakin ois ihana jos sukulaisilla tulis tunne, että haluais auttaa.



- Isovanhemmilla ei myöskään ole velvollisuuksia meitä eikä lapsiamme kohtaan. Ihana vain jos he haluavat rakentaa suhdetta. Isovanhempien ei tarvitse olla tietynlaisia.



- Ei lasten tarvitse harrastaa yökyläilyjä eikä viettää pitkiä aikoja yksin isovanhempien kanssa, jos "aivopesua" pelkää. Meillä lapset (vanhin koulussa) eivät ole olleet koskaan toisessa mummulassa keskenään, eikä se ole koskaan ollut mikään ongelma-asia kenellekään.



- Läheiselle ihmiselle voisin joskus tilanteen tullessa kohdalle VAROVASTI vihjata, että en pidä vaikkapa jostain kasvatuksellisesta seikasta, jolla tavalla lastani kohdellaan. Oisko muutoksen todennäköisyys 25%? Mut ei se lapsi rikki mene ihan pienestä.

vaikka kerran kuussa joutuisi kosketuksiin uskonnon kanssa.



Ja sinä kyllä nimenomaan toimit kärkkäästi! Haloo. Lähetit kirjallisen henkilökohtaisuuksiin menevän moitekirjeen toiselle ja se on sinusta ilmeisesti edelleen asiallista?



Ja millä ihmeen huolilla sinä olisit edes voinut kuormittaa? Kuvailusi mukaan elätte huoletonta perusarkea ja teillä on sekä isoäiti että isoisä sinun puoleltasi heti apunasi, kun sormeasi nostat.



Ja minä olen ihan uskonnoton ja akateemisesti koulutettu akateemisesti koulutetun vaimo.

akateeminen ja uskontoa en harjoita.

Osaan kuitenkin kunnioittaa toisten vakaumusta, enkä koskaan lähtisi arvostelemaan appivanhempieni elämänkatsomusta, vaikka se poikkeaaa omastani.



Entä jos oma minäsi/vävysi on aikanaan syvästi uskonnollinen? Sinusta tulee varmasti todella suvaitsevainen anoppi?

Kasvotusten keskustelu olisi ollut molemmille reilumpaa, nyt anoppisi joutui ensin ottamaan ryöpytyksesi vastaan, vaikka kuinka rakentavassa hengessä olitkin yrittänyt kirjoittaa. Ja ensisijaisesti olisi ollut miehesi asia ottaa erimielisyydet uskonnosta ja roolimalleista keskusteluun vanhempiensa kanssa eikä niin, että sinä miniänä lähdet asiaa hoitamaan.



Anoppisi vaikuttaa katkeralle ja epäkypsälle, kun sekoitti juttuun mukaan sinun vanhempasi ym. Hänen kanssaan voi olla vaikea saada todellista sovintoa aikaiseksi tämän jälkeen, välinne taitavat olla menneet lopullisesti :-(

Minä todellakin kunnioitan appivanhempieni vakaumuksia, vaikken esim. heidän ulkomaalaisvastaisuuttaan hyväksykään. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että on jo pidemmän aikaa tuntunut, ettei minun ja puolisoni vakaumusta kunnioiteta tai haluta ottaa vakavasti. Lapsemme saa aikuisena valita minkä uskonnon haluaa, jos sen kokee tärkeäksi, ja ottaa millaisen puolison tahansa, ja tuemme häntä valinnoissaan. Voisin tosin kuvitella kritisoivani lapseni valintoja siinä tapauksessa, että niihin kuuluisia vaikka natsihenkistä ajattelua tai vahvaa ulkomaalaisvihaa. Luulen, että siinä, eikä suinkaan uskonnollisuudessa, menisi oma rajani. Toki, jos tuleva miniäni tai vävyni alkaisi käännyttää minua, toisin tiukasti esille, etten sitä hyväksy, ja ettemme mekään painosta häntä uskosta luopumiseen.



Mielestäni on luontevaa, että aikuinen valitsee oman mahdollisen uskonsa, eivät vanhemmat lapsen puolesta. Viime aikoinahan on julkisuudessa ollut jokin puheenvuorokin sen puolesta, että lapsikasteesta pitäisi luopua. Tätä pitäisi hyvänä kehityksenä.

Hei



Ap, kyse ei ole siitä, että anoppi olisi kateellinen sinun vanhemmillesi.



Kyse on siitä, että anoppiasi on loukattu.

Voit joko päättää haluta korjata tilanteen, pyytää anteeksi että ilmaisit itseäsi tosi huonosti.



Tai sitten annat asian olla.

Mitä sanoo miehesi?



MIksi anopin edes pitäisi pitää sinusta, kun ethän sinäkään pidä hänestä?



Anoppisi voi toki olla alemmuudentuntoinen ja kateellinenkin sinulle ja vanhemmillesi, mikä näkyy noissa huomautuksissa. (meillä on samanlainen tilanne..)



Mutta SILTI, kirjeesi on tulehduttanut välille ja vain sinä voit ne korjata.



Vaikka olisit kuinka yrittänyt ilmaista asiasi nätisti, niin sitä ei ole ymmärretty haluamallasi tavalla.



En kyllä toisaalta yhtään ymmärrä, mitä olit ajatellut kirjeelläsi saavuttavasi. Mitä muuten?



Nyt voit kuitenkin todeta, että et siinä onnistunut, joten on turha miettiä muuta, kuin että haluatko korjata tilanteen, jolloin sinun on nöyrryttävä.



Nämä kälyn perheen erojutut voit mielestäni täysin sivuttaa. Samoin kuin leikkimökkihuomautukset yms.



Minä en ymmärrä sitä, miten herkästi isovanhempia mollataan. Tai mikä oikeus pienten lasten vanhemilla on vaatia vanhempiaan muuttumaan. Ja sitä hirveätä soimausta, mitä monet harrastavat siitä, että mummulassa saa liikaa herkkuja.



Ymmärrän kyllä, että kaikkien isovanhempien käytös ei ole parhaasta päästä. Meilläkin en mielelläni vie heille kamalasti hoitoon, koska en pidä siitä miten puhuvat lapsilleni. Mutta siltikään, minä en voi vaatia heitä muuttumaan.



Se, että anoppi puhuu neekereistä on valitettavaa. Voit opettaa lapsillesi, että sinun mielestäsi se on loukkaavaa mustaihoisia kohtaan yms. yms., mutta että mummo ei näe asiaa näin.

Lapsi ei saastu vaikka kerran kuussa kohtaa toisin ajattelevia. Eikä teidän vakaumuksenne siitä horju, vaikka joku ei sitä arvostaisikaan.

Kahdesta viimeisestä vastauksesta, sain niistä hieman voimia ja apua tätä asiaa pohtiessani. En varmaan toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Jöin pohtimaan tuota kysymystä siitä, mitä koetin omalla kirjeelläni saavuttaa. No, ehkäpä parempaa ymmärrystä siitä, millaisia erilaisia näkemyksiä välillämme on. Ajattelin ensin soittaa, mutta sitten päädyin meiliin, koska siihen asian sai jäsenneltyä paremmin. Puhelimessa asia helposti puuroutuu ja pointti hukkuu aivan totaalisesti, ja tilanne kärjistyy jo alkuunsa molemmin puolin.



Olen samaa mieltä siitä, että mieheni voisi hoitaa näitä asioita enemmän omaan sukuunsa päin. Mieheni on selkästi sanonut, ettei halua pitää paljon yhteyttä sisaruksiinsa. Suhteemme alussa yritin viritellä kaikenlaista yhteydenpitoa sukulaisiin (kutsuin anopin ja apen syömään luokseni yksiööni jo seurusteluaikana, hankin kälyn lapsille synttäri- ja joululahjat, hankin apelle ja anopille joululahjat, vein anopin mm. kasvohoitoon ja molemmat syömään koettaessani piristää heitä), mutta jossain vaiheessa väsyin siihen ja ajattelin, että miksi minun pitäisi vaimona huolehtia kaikesta yhteydenpidosta sukulaisiin. Kuuluuhan se miehellekin yhtä lailla. Oman lapsemme syntymän myötä oma aikani myös väheni sen verran niukaksi, etten senkään puolesta ole enää muutamaan vuoteen ollut halukas toimimaan perheen "sosiaalimajurina".

Mielestäni sinulla on oikeus kertoa isovanhemmille, mitä et halua lapsillesi opetettavan. En muutenkaan oikein ymmärrä sitä ihmeellistä "oikeutta" joka isovanhemmilla olisi ensin vaatia lapsenlapsia ja sitten kun niitä on, niin vaatia kiikuttamaan lapsia heidän luokseen harva se päivä.



Toki isovanhemmat ovat tärkeä osa lapsen elämää, mutta pitäisin mielessä, että lapsen vanhemmat häntä koskevista asioista päättävät.



Mielestäni ei ole toisen ihmisen arvostelua tai muuttamista jos tuo esiin mitä lapselleen haluaa opettaa. Onhan näin esim. päiväkodeissa ja kouluissa. Esim. vanhemmat saavat valita osallistuuko lapsi uskonnon tunneille vai ei.



En usko, että olisi ollut oikeaa tapaa ottaa asia esille. Anoppi olisi ottanut sen itseensä joka tapauksessa. Uskon, että saatte välinne kuntoon ainakin puheväleihin asti kunhan jaksat olla kärsivällinen ja tuoda esiin, ettet halua riitaa tms. vaan asian esille ja sinun ja MIEHESI lastenkasvatustapaa kunnioitettavan. Miksihän se onkin aina niin, että jos perheellä on eri käsitys asioista kuin appi-/isovanhemmilla, niin se on miniän vika?



Joka tapauksessa olit rohkea kun otit asian esiin.

ja määräät siitäkin, miten sinulle ventovieraan suvun pitää toimia.



Ja salli mun nyt nauraa moiselle oman ajan puutteelle. Sinulla on YKSI lapsi. Johan siinä on äitiyslomalla ollut omaa aikaa enemmän kuin runsaasti, saati nyt kun lapsi on jo noin vanha. Voi omanapa ja lapsellisuus.

Hei taas, vastauksena siihen, miksi alunperin otin nuo kaksi asiaa anopin kanssa esille, on se, etten tahdo lapselleni välitettävän uskontoa tai miesten paremmuutta korostavia sukupuolirooleja. Opetamme tietenkin lapsellemme, että näkemyksiä on monia, mutta harmillisesti appivanhempieni kotona "miehet ovat miehia, naiset naisia, ulkomaalaiset neekereitä ja islaminuskoiset pahoja". Tuota arvomaailmaa ei lapselleni tarjota, ja siksi otin asian esille pitkän harkinnan jälkeen. En vetänyt hernettä nenään siitä, että minulle vastattiin, vaan siitä, että esille vedettiin mm. vanhempani, joita kohtaan anopillani onkin ilmeisesti yllättäen ollut pidempiaikaista kaunaa.

vaikka mitä ja ketä kohtaan. Ynnä muuta sellaista jota en tässä voi kertoa.

Minä olen sanonut omille lapsilleni joistain isäni jutusta ettei maailma ole sellainen kuin hän väittää eikä häntä pidä uskoa. Kaikkea törkyä ei lastenkaan tarvitse todesta ottaa. Olen siis ap.n kanssa samoilla linjoilla.